Kaikki me keski-ikäisen naiset näytetään keski-ikäisiltä

Minäkään en ymmärrä, mitä pahaa vanhenemisessa on. Sitä paitsi voi käydä ulkonäöllisesti näin kuin minulle on käynyt: näytän nyt 37-vuotiaana paremmalta kuin esim. 25-vuotiaana. Minulla on kauniimpi tukka, olen laihempi ja urheilullisempi, pukeudun tyylikkäämmin ja paremmin ja ryhtini on parantunut. Tietysti naamasta näkee iän, mutta on sekin suhteessa parempi nyt kuin silloin - koska tukka on parempi ja osaan meikata paremmin.

Miehen saantiin tämä ei ole vaikuttanut, sillä minulla on ollut ihan laadukas mies aina, kun olen niin halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Kerro tuo bussikuskeille.  "Hei tyttö, tules takaisin tänne! Tämä ei taida olla sun oma kortti!"

Tuosta sitten päättelit, että näytät oikeasti nuoremmalta.... joku puusilmä kerran näki sinut vilahdukselta ja luuli nuoremmaksi. No jos tämän muiston vaaliminen on tärkeää itsetuntosi kannalta...

Vierailija kirjoitti:

Luulen oikeesti että näitä aloituksia kirjoittelevat miehet työstää näillä omaa vanhenemisen pelkoaan.

Tämä on kyllä ihan totta. Miehet yrittävät peitellä totuutta toistelemalla toisilleen vanhoja kliseitä siitä, miten miehet senkun komistuu vanhetessaan kun naiset rupsahtaa.

Kuitenkin, yrittäessään kammata harvenevia hiuksia orastavan pälvikaljun päälle, eikä se pikkukaverikaan enää nouse yhtä ryhdikkäästi, he sisimmissään tietävät ja niin tietävät kaikki muutkin.

Toiset säilyy paremmin. Joku lätränny viinan ja tupakan kans paljon ja se näkyy sekä paahtanut aurinkoa ilman suojaa.

Pojilla ei ota eteen ilman sinistä nappia jo 40 v.

Itseäni luullaan joskus nuoremmaksi, koska ystäväpiirini ja puolisoni on minua hieman nuorempia. Konteksti vaikuttaa.

Jos olen ainoana 40-vuotiaana 30-vuotiaiden joukossa, ihmiset helposti olettavat että olen samaa ikäluokkaa. Näin mahdollisesti myös, jos viettäisin aikaani 50-vuotiaiden joukossa. Ihan ikäiseltäni varmasti näyttäisin jos neutraalisti arvioitaisiin.

Ylpeä keski-ikäinen kirjoitti:

Miksi sitä pitäisi jotenkin peitellä?

Olin ensin masentunut 50 täytettyäni, sitten tajusin, että on hienoa olla vielä elossa. 

Ihan turha murehtia ulkonäköä. Nuoret näyttäköön nuorilta ja keski-ikäiset keski-ikäisiltä. Olen itse asiassa ylpeä selvittyäni näinkin vanhaksi näinkin terveenä.

Viidellekympille päästyään on olo todella vapautunut, peilistä katsoo no väliin väsynyt, mutta pääasiassa tyytyväinen ihminen. Ei enää kyselyjä mistään perheen perustamisista, työrintamalla voi ottaa löysin rantein. Jos jollakulla on ikäkriisiä, niin silloin ei vaan ole pysynyt kehonsa muuttumisen perässä. Tiedän, välillä voi joskus havahtua siihen et hitto , mut sitten kun nuorekas sisältään ei väliä lain. VOisin kirjoittaa rivikaupalla tähän miten olo on juuri nyt oikea. 30 ja 40 vuosikymmenillä on ikäänkuin jossain odotustilassa, et jotain pitäisi olla meneillään. Vapautunut olo, piste. Kaikki rupsahdusasiat joillakuilla on asennekysymys ja silloin pitää alkaa huolehtia kunnostaan ja miettiä päänsä sisällä mikä ongelmana. Olen tyytyväinen 50+

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ikä vaan kaikilla näkyy. Sitä on turha kiistää. Jos joku sinua on kännissä kehunut nuoren näköiseksi, niin se ei valitettavasti ole faktaa. Olemus voi olla nuorekas mutta se on eri asia.

Ei minua kukaan kännissä ole kehunut nuoren näköiseksi. Selvin päin olleet ihmiset kylläkin. Eikä kyse ole ollut kehusta, vaan toteamisesta.

Minä en todellakaan ole kenenkään keski-ikäisen nainen, vaan elän tyytyväisenä yksin.

Olen iloinen siitä, että synnyin terveemmän sukupuolen edustajaksi, joka ymmärtää olla juomatta ja polttamatta ja käsittää ravinnon ja liikunnan merkityksen hyvinvointiin.

Miehet yleensä rapautuvat naisia nopeammin, mutta todella, todella harva heistä käsittää tilanteen. 

Ihmisten ulkonäössä on valtavia eroja.

Näytin ennen syöpään sairastumistani nuorelta, mutta solumyrkkyjen jne. jälkeen näytän väsyneeltä.

Onneksi sillä ei ole mitään merkitystä, koska olen tyytyväinen ollessani elossa. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ikää tärkeämpää on nauttia naiseudestaan hyvällä itsetunnolla varustettuna? 

Kun näen kauniin naisen, nuoren tai vanhan, sisältää kauneus myös älykyyttä, syvällisyyttä, huomaavaiset käytöstavat, itsestään huolehtimisen, hyvän huumorintajun (osaa nauraa myös itselleen) ja rohkeuden olla oma itsensä. Sellaisia tulee todella harvoin vastaan. En aina oikein ymmärrä ikäkeskustelua, sillä suomalaisnaisilta usein puuttuu rohkeus tuoda itseään esille. Valitsemme samanlaisia vaatteita kuin muilla, vetäydymme nurkkiin tai päinvastoin räikeästi koetamme olla esillä, mutta itsensä kanssa sinut olevaa naista  näkyy harvoin. On siksi vaikea erottaa harmaasta massasta kuka on 20 tai 50. 

Tällaista keskustelua keski-iästä ei edes käytäisi, jos meillä olisi Suomessa opetettu jo pikku tytöstä alkaen arvostamaan itseämme tyttöinä ja naisina ja ymmärtäisimme olevamme rakastettavia iästä riippumatta.  Kaikki saa näkyä naamasta ja kropasta, ja kauneus on aina katsojan silmissä. Ei siis kannata ainakaan itseään enempää mollata onpa ikä mikä tahansa.

Olen tästä kyllä äärimmäisen eri mieltä. 

Suomessa naiset oppivat, että ovat hyviä ilman sitä puunaamista ja "naiseuden", lähinnä stereotyyppisen naiskäsityksen mukaista pukeutumista ja meikkaamista ei nähdä välttämättömänä. Sehän luo nimenomaan vapautta! 

Olen itse enemmän laittautuvaa sorttia, mutta on kiva, että odotus ei ole, että ollaan töissäkin suurinpiirtein juhlameikissä, epämukavissa koroissa ja muutenkin ennen kaikkea huomio ulkonäössä (näin Etelä-Eurooppalaisessa maassa, jossa olin vuosia töissä). Jos haluan mennä töihin joskus meikittä ja muutenkin sukupuolettomamman näköisenä, se on mahdollista ilman yleistä paheksuntaan. En ikinä vaihtaisi. 

Jos jonkun esteetikon silmiin sattuu suomalaisten harmaus, se on aika pieni murhe. Itse en ainakaan välitä vähääkään vaan olen onnellinen siitä, että täällä nainen on ennenkaikkea ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäinen ei ole sama kuin ruma.

Ei ole mutta silti kasvoista näkee iän.

Mitä sitten?

Onneksi keski-ikäinen mies näyttää aina pallinaamalta.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi keski-ikäinen mies näyttää aina pallinaamalta.

Katsoin taannoin pätkän deittihuijauksista ja siinä ihan tavallisen ja täyspäisen oloinen siisti noin 55+ mies kertoi tippa linssissä kuinka luuli löytäneensä elämänsä rakkauden mutta tulikin nigerialaishuijatuksi ja elämältä putosi pohja. Odotin että nainen olisi joku noin 35-vuotias kaunis ja näpsäkkä nainen, mutta kyllä leuka loksahti kun mies näytti kuvan tästä rakastetustaan. Se oli teini! Topissa ja lyhyessä farkkuhameessa ja seksikkäässä poseerauksessa. En voi ymmärtää miten on mahdollista että ihmiset on näin pihalla 😱.

Nimenomaan, luuleeko tämän ketjun aloittaja (luultavasti mies), että hän ei vanhene ihan kuten me kaikki muutkin?

En minä tahtoisi olla 20 vuotias uudelleen, se kultainen nuoruus ei minulla ollut koskaan kultainen, enemmänkin voi puhua kultaisesta keski-iästä.

Olen onnellinen siitä kaikesta mitä minulla on (perhe, ammatti, työpaikka, puutarha jne). Mieheni, jota todella rakastan, on vanhentunut rinnallani samaa tahtia kun itsekin olen, ei mitään tarvetta näyttää parikymppiseltä tai hakea kehuja keneltäkään.

Höpö höpö, minä ainakin tunnen 44-v naisen jota kukaan ei uskoisi päivääkään yli 35-vuotiaaksi. Eikä ole mikään missi, ei toki rumakaan vaan ihan tavallisen noin 30 ikäisen näköinen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ikää tärkeämpää on nauttia naiseudestaan hyvällä itsetunnolla varustettuna? 

Kun näen kauniin naisen, nuoren tai vanhan, sisältää kauneus myös älykyyttä, syvällisyyttä, huomaavaiset käytöstavat, itsestään huolehtimisen, hyvän huumorintajun (osaa nauraa myös itselleen) ja rohkeuden olla oma itsensä. Sellaisia tulee todella harvoin vastaan. En aina oikein ymmärrä ikäkeskustelua, sillä suomalaisnaisilta usein puuttuu rohkeus tuoda itseään esille. Valitsemme samanlaisia vaatteita kuin muilla, vetäydymme nurkkiin tai päinvastoin räikeästi koetamme olla esillä, mutta itsensä kanssa sinut olevaa naista  näkyy harvoin. On siksi vaikea erottaa harmaasta massasta kuka on 20 tai 50. 

Tällaista keskustelua keski-iästä ei edes käytäisi, jos meillä olisi Suomessa opetettu jo pikku tytöstä alkaen arvostamaan itseämme tyttöinä ja naisina ja ymmärtäisimme olevamme rakastettavia iästä riippumatta.  Kaikki saa näkyä naamasta ja kropasta, ja kauneus on aina katsojan silmissä. Ei siis kannata ainakaan itseään enempää mollata onpa ikä mikä tahansa.

Eipä se auta pitää itseään rakastettavana, jos kukaan muu ei pidä, siis jos siis kaipaa ihmissuhteita. Joo, "parempi että rakastaa itseään vaikkei kukaan muu rakastaisi" mutta come on, kokeilkaa ensin itse rakastaa itseänne ilman että kukaan muu rakastaa ja kertokaa sitten miten onnistuu.

Kuulostaa mun entiseltä aviomieheltä. Tosi huono itsetunto lieveilmiöineen. Kuusi vuotta jaksoin kannatella, kannustaa, vakuutella ja lohdutella, mutta terapiaahan hän olisi tarvinnut eikä puolisoa.

No kerro ihmeessä oma kokemuksesi siitä, ettei sinulla ole vuosiin ihmissuhteita ja olet silti ihan "mä oon niin ihana ja erityinen"? Miten jaksoit? Vai eikö olekaan tuosta kokemusta, vaan sen sijaan sinulla on aina ollut ympärilläsi ihmisiä, jotka kehuvat ja vakuuttelevat miten ihana olet, joten voit itsekin ajatella niin?

Mä en juuri välitä ihmisistä. Olen ihan ok itseni kanssa ilman muiden mielipiteitä, mitä väliä niillä on?

No, sitten emme puhu samasta asiasta: suurin osa ihmisistä tarvitsee ihmissuhteita ja kärsii jos niitä ei ole, ja tämä on normaalia. Se, ettei tarvitse ihmissuhteita, on ihan ok, mutta se on poikkeavaa. Minä en välitä esim musiikista, joten minua ei haittaa vaikken koskaan kuulisi musiikkia, mutta useimmat muut ihmiset masentuisi, joten en ole hyvä antamaan neuvoja musiikista.

Musta meidän ero on "muissa ihmisissä". En mäkään pullossa elä. Kaikilla on jonkinlaisia ihmiskontakteja tai -suhteita, ellei elä autiolla saarella erakkona tai no human contact -statuksella vankilassa. Mulle muiden ihmisten mielipiteet (kehut, kannustus) ovat neutraaleja, sulle ilmeisesti elinehto..? Sellaisessa ihmissuhteessa sen toisen ihmisen on kamalan raskasta olla.

Ilmeisesti siis olet saanut ja saat niitä kehuja ja kannustusta, vai? Jos ne lakkaisi tai et olisi juuri koskaan niitä saanutkaan, niin tulisi niistä sinullekin tärkeitä.

No en. Ihan diagnosoidun vikapään kasvattamana ja samalla miehen mallilla katastrofaaliseen nuoruuden liittoon ajautuneena olen jäänyt hyvin molempia vaille. Sillä ei kuitenkaan enää tässä iässä ole merkitystä, hyvä elämä rakentuu jo muista asioista...ja jos niitä on vain yksi, se menee hukkaan murehtiessa kaikkea sitä, mitä ei ole saanut. Mä olen saanut tällaiset kortit, niillä voi joko pelata parhaansa mukaan tai surkutella omaa kohtaloaan. Rakkauskin löytyi, kun pääsin sopuun itseni kanssa, olen hyvä näin.

Sinulla ei siis ole ollut kavereita tai ystäviäkään tai työkavereita koskaan, joilta olisit saanut myönteistä palautetta (vaikka siten että he ylipäätään halusivat olla ystäviäsi tai ottaa sinut töihin) , ja silti aloit vain jossain vaiheessa ajattelemaan, että olet hyvä ja kiva, vaikka mitään ulkoisia todisteiteita kivuudestasi ei ollut, ja sitten löysit miehen? Siinä tapauksessa olet harvinaisuus.

Hold your horses. En ole sosiaalisesti ongelmainen. Minkä ikäiseksi olet päässyt ilmaan yhtään kaveria, opiskelukaveria, ystävää tai työpaikkaa?  

Olen 37 v ja takana on useita keskeytyneitä opintoja (ei ammattia), parit potkut (ei työtä viimeiseen 8 vuoteen, sitä ennenkin vain kesätöitä) ja alle kolmikymppisenä pari tapailua alkkisten kanssa. Yksi ystävä oli joku vuosi sitten vielä mutta hän hankki elämän ilmeisesti. Että kylläpä minä olenkin niin ihana ja ainutlaatuisen upea, paitsi juu miesten, työnantajien tai muiden ihmisten mielestä!

Mitä tältä keskustelulta haluaisit? Mitä toivot meidän muiden sinulle antavan?

Yritän todistaa, että kaikki eivät ole kenenkään mielestä ihania, ja että elämä on helpompaa nuorena ja nättinä, jos ei satu olemaan ulkonäköä kompensoivia luonteenpiirteitä.

Yritä vaan, minä olen ollut nätti 20 vuotias, eikä elämä tuolloin ollut läheskään niin hyvää kun nyt, kun olen kohta 50 v ja näytän ikäiseltäni. En vertaa itseäni parikymppisiin, hulluahan se olisi.

Pinnalliselle ihmiselle vanheneminen on varmaan ihan kamalaa. Mutta kuka käskee olla niin pinnallinen.

Mette Mannonen ei näytä vanhalta, vaikka on 46-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi keski-ikäinen mies näyttää aina pallinaamalta.

Katsoin taannoin pätkän deittihuijauksista ja siinä ihan tavallisen ja täyspäisen oloinen siisti noin 55+ mies kertoi tippa linssissä kuinka luuli löytäneensä elämänsä rakkauden mutta tulikin nigerialaishuijatuksi ja elämältä putosi pohja. Odotin että nainen olisi joku noin 35-vuotias kaunis ja näpsäkkä nainen, mutta kyllä leuka loksahti kun mies näytti kuvan tästä rakastetustaan. Se oli teini! Topissa ja lyhyessä farkkuhameessa ja seksikkäässä poseerauksessa. En voi ymmärtää miten on mahdollista että ihmiset on näin pihalla 😱.

Johtuu luultavasti siitä, että ihminen ei näe fyysistä itseään niin kuin muut näkevät. Jos tuntee itsensä nuoremmaksi kuin oikeasti on, voi todellakin kuvitella edelleen olevansa myös fyysisesti se sama vetreä, vireä ja elinvoimainen itsensä mikä nuorena/nuorempana oli. Ihmisen mieli ja kroppa kun tuppaavat vanhenemaan ihan eri tahdissa, joten tätä itsensä ikähuijaamista voi (yrittää) jatkaa loputtomiin.  On niin kovin inhimillistä sellainen 😏

Minä olen ruvennut ymmärtämään niitä itseä 20-30 v nuorempia vokottelevia miehiä: minusta ei ollut esim parikymppisenä juuri kukaan miespuolinen kiinnostunut ja vierestä katselin kun muut pariutui salskeiden nuorten miesten kanssa. Nyt olen itse siinä iässä että pitäisi katsella keski-ikäisiä, mikä tuntuu oudolta kun ei ole ikinä seurustellut niiden nuorempienkaan kanssa. On jäänyt joku kehitysvaihe varmaan välistä siksi.

Jotkut miehet varmaan myös tuntee olevansa ihan samanlaisia kuin 20 v sitten, ja uskovat sen takia 20- ikäisten kiinnostuvan itsestään, minä en sentään ole niin harhainen.