Eikö hoitaja saa olla rauhallinen ja introvertti? Pitääkö aina olla äänessä?

Ei ole hylkäämisen syy missään nimessä. Yhteys opettajaan, jos tuollaisia uhkaavat. Hoitaja saa, ja pitää osata olla, tarvittaessa hiljaa ja kuunnella asiakasta sekä tilannetta. 

Noista mainituista yksikään ei kuvaa introverttiyttä, sen sijaan sosiaaliset taidot voivat olla kullakin yksilöllä mitä tahansa tasoa olkoonpa sitten ekstrovertti, vauhdittaja, hyväntahtoinen tai analyyttinen.  

Apn pitäisi omaksua sairaanhoitajan rooli, siis käyttäytyä tiettyjen vaatimusten mukaisesti, mutta ei siihen sentään tarvitse muuttaa persoonallisuuttaan, riittää että tekee ne jutut joita työtehtäviin sisältyy ja sillä tavoin kantaa vastuunsa eikä odota että joku muu tekee tai että potilas olisi aktiivinen. 

Kysynpä nyt ihan suoraan, mikä h*lv. se tämäkin provotyyppi on ja miksi: siis nämä AINAISET Hoitsun harjoittelu hylätään Porvoon AMK:ssa -jutut?? Olen niiiiiiiin kyllästynyt, yrittäkää edes.

Vaikea sanoa mikä nyt mättää. Onko vika tosiaan sosiaalisissa taidoissasi asiakas/potilastilanteissa, vai onko kyse kiusaamisesta joka liittyy siihen ettei sinusta tykätä kahvihuoneessa. Pikaisesti yhteys opettajaan, että pääsette ratkomaan tilanteen. En ole koskaan kuullut että kenenkään harkkaa hylättäisiin ilman todella painavia syitä, mutta olen törmännyt tyyppeihin, jotka saattavat ilkeyttään väläytellä sellaista mahdollisuutta.

Introvertti ja reipas eivät mitenkään ole toistensa vastakohtia. Jos olet niin hiljainen ja arka ettet uskalla tarttua rohkeasti toimeen tai jos et uskalla kysyä epäselviä asioita niin onhan se ongelma. Nuo eivät kuitenkaan ole mitän vain puheliaan ihmisen ominaisuuksia.

Olkoonpa hoitaja introvertti tai ekstrovertti, niin tärkeää on hyvä ammattitaito. Pahinta on epävarma hoitaja.

Hoitajan täytyy luottaa itseensä, arvostaa ammattiaan. Koska ammatin arvostus on hyvä kaikesta parjauspuheista ( TV) huolimatta.

Arvostukseen sisältyy ensisijaisesti palkka, joka vastaa osaamista.

Ei halpatyövoimalle!

No introverttina ahdistaa sellaiset älämölöhoitajat. Tulee jotenkin vaivaantunut olo. Toki ihmiset on erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole hylkäämisen syy missään nimessä. Yhteys opettajaan, jos tuollaisia uhkaavat. Hoitaja saa, ja pitää osata olla, tarvittaessa hiljaa ja kuunnella asiakasta sekä tilannetta. 

Saa ja pitääkin olla hiljaa ja kuunnella, mutta siitä tuskin on kyse. Luulen, että AP:lle on yritetty selittää, että hän ei ole ottanut tilanteita haltuun ja ollut tarpeeksi aktiivinen sosiaalisesti. Kahvihuoneessa saa kukin tehdä, mitä lystää, mutta potilaiden kanssa pitää olla se aloitteellinen osapuoli ja tosiaan olla näin. tilanteen päällä kuunnellessaankin. Kuuntelun on myös hyvä olla aktiivista kuuntelua, eikä vain hiljaa möllöttämistä.

Paikasta riippuu, kuinka aktiivisesti tilanteita pitää viedä ja rajata, mutta ilman muuta taito hyvinkin tiukkaan rajaamiseen ja tilanteen hallintaan kuuluu jokaisen hoitajan repertuaariin. Ja tarvittaessa pitää myös osata pitää puolensa aika tiukastikin. Kyse on taidoista, ei persoonasta ja persoonallisia ei voi selittää noiden taitojen osaamattomuutta sen enempää kuin sitä, ettei osaa laimentaa lääkettä tai tiedä, miksi kuuden kalium on paha juttu.

Kuuntelu on tärkeää ja kun kuuntelee potilaan puhetta, on osattava tehdä johtopäätöksiä puheen perusteella.Antaa neuvoja tai ohjeita, mikäli potilas niitä kaipaa.

Se on ammattitaitoa.

Hoitoalalle pyrkivän pitää olla kiinnostunut tulevasta työstään ja sen haasteista. Muuten ei tuu mitään.

Pitää olla motivaatio tehdä hoitoalan työtä. Niitä ikäviäkin.

Hoitajien työ on arvokasta ja koulutus tärkeää. Pitää myös itse arvostaa ja ajatella niin.

Luulen, että tässä on kyse samantyyppisist ongelmista kuin muutamalla omalla opiskelijallani on ollut. Kyse on tosiaan ammattimaisen käytöksen ja sosiaalisten taitojen puutteesta, jota on vaikea selittää opiskelijalle itselleen ymmärrettävästi, vaan herkästi ottavat persoonansa arvosteluna. Kahvihuoneista ei ole kyse, vaan potilas- ja ammatillisen yhteistyön kontakteista.

Ei riitä, että potilasta tervehtii ja esittelee itsensä (vaikka tässäkin on kyllä monilla ujoilla ollut ongelmia), vaan asiakkaalle pitää luoda tunnelma, että hoitaja on itsevarma ja hallitsee tilanteen. Itse työskentelen paikassa, jossa potilas on usein vähän peloissaan, itselleen oudossa tilanteessa ja epävarma, jolloin tämä korostuu. Meille potilas ei tule tasavertaisena kumppanina neuvottelemaan terveytensä edistämisestä, vaan ollessaan kipeä ja heikoilla ja heille tarvitsee, joko sanattomasti ja joskus sanallisestikin kertoa, ettei ole hätää, he ovat sairaalassa, me olemme ammattilaisia ja pidämme heistä huolta ja hoidamme heitä parhaamme mukaan ja heidän ei nyt tarvitse tietää tai osata. Se ei onnistu opiskelijalta, joka kävelee huoneeseen kengänkärkiään katsellen ja mumisten tervehdyksen ja nimensä.

Aikaakaan ei ole rajattomasti sen enempää hoitajilla kuin potilaan odotella hoitoa, joten potilaalta tarvitsee saada kaikki tarvittavat tiedot tehokkaasti, sekin vaatii melko dominoivaa keskustelu, tai oikeastaan haastattelutyyliä. Helposti mekin sanomme, että joku on 'liian kiltti', jos ei osaa vaikkapa keskeyttää potilaan puhetulvaa ja palauttaa keskustelua olennaiseen, mutta oikeastihan se ei ole kiltteyttä, vaan taidon puutetta. Taito kuunnella on tärkeä, mutta kuunnellessakin pitää viedä tilannetta. Ja erityisesti, kun pitää saada selville, koska rintakipu on alkanut, ei voi tuppisuuna seisoa varttia kuuntelemassa, kuinka naapurin koira haukkui ja sitten sen naapurin tytär, joka muuten asuu Ranskassa ja jonka mies on insinööri ja...

Ei myöskään riitä, että potilaiden kanssa pärjää, pitää pärjätä myös yhteistyökumppaneiden kanssa. Pitää siis uskaltaa pistää vastaan sille mu***immallekin kirurgille (ne on aina kirurgeja, tai joskus kardiologeja tai anestesialääkäreitä), joka huutaa, mesoaa, kysyy kuinka saa**nan tyhmä sinä oikein olet, yrittää kävellä pois, lyö luuria korvaan, kertoo, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa ja katsoo kuin halpaa makkaraa

Persoona ja ammatti-identiteetti nimenomaan ovat eri asioita. Siviilissä hölösuun on opeteltava antamaan ammatti-identiteettinsä puitteissa potilaalle tilaa ja siviilissä hiljaisen ja vetäytyvän on opittava olemaan aloitteellinen ja johtamaan tilannetta, ei siinä sen kummempaa. Hölösuut jostain syystä tuntuvat asian ymmärtävn paremmin, 'hiljaisten ja arkojen' tuntuu olevan vaikeampi ymmärtää, että kyse ei ole heidän persoonansa arvostelusta, vaan työssä tarvittavista taidoista.

Vastoin yleistä oletusta suurin osa hiljaisista ihmisistä ei ole hyviä kuuntelijoita. Kuuteleminenkin on kontaktin ottoa, ei oikein ketään huvita kertoa asioitaan huonekasville. Moni hiljainen on äärettömän huono kuuntelija, koska eivät anna toiselle mitään verbaalista tai non-verbaalista palautetta tai edes ilmaise kuuntelevansa eikä vain möllöttävänsä.

Hoitajan työstä kuunteleminen on myös hyvin pieni osa. On toki paljon ihmisiä, joista olisi kiva päästä puhumaan loputtomasti jollekin, joka kuuntelisi, mutta se ei ole terveyden- saati sairaanhoidon tarkoitus. Seuraneidin voi palkata halvemmallakin kuin sairaanhoitajan.

Mix mulle suositeltiin kaikkialla hoitoalaa, vaikka en tod oo aina se joka ns on johtavassa roolissa. Sit nyt luulenkin etten sovi?? Ku kaikkialla psykologeista lähtien suositeltu alaa

Kuulenki*

Puhelias ja dominoiva ei ole sama asia. Asioiden edistäminen puheliaisuudella on johtamista, muu on narsismia tai dominoivuutta. Kyllä sosiaalinen kanssakäyminen tolla alalla on tärkeää.

Arvioinnit menee niin pärstäkertoimen kautta. Itse sain yhdessä arvioinnissa negan siitä, kun olen liian hiljainen. Toisessa, kun olen liian puhelias. Ihan samanlainen olin kummassakin.

Tuttavani sai jaksolta kakkosen, koska hänelle sattui innokas arvioija, joka jokaisen kohdan käänsi ja väänsi ja aina totesi, että kukaan ei voi olla täydellinen ja kiitettävä, vaikka tässä olit hyvä, niin silti en voi antaa kuin kakkosen. Samaan aikaan oli toinen opiskelija saanut kolmosen, koska hänellä oli arvioijana vanhempi hoitaja, joka oli kyllästynyt jo koko touhuun ja sanoi, että minulla on tapana antaa kiitettävä kaikille, jotka ei pahasti mokaa.

No ne vähiten kiinnostavat harjoittelutkin pitää vaan rämpiä läpi feikaten aktiivista. Ei kaikkia voi kiinnostaa kaikki työt. Itse nautin päivystyksen harjoitteluista ja ambulanssissa olosta ja niistä ne työpaikatkin jatkossa löytyivät.

Vierailija kirjoitti:

Mix mulle suositeltiin kaikkialla hoitoalaa, vaikka en tod oo aina se joka ns on johtavassa roolissa. Sit nyt luulenkin etten sovi?? Ku kaikkialla psykologeista lähtien suositeltu alaa

Koska hoitoalaa suositellaan kaikille naispuoleisille, etenkin jos erehdyt mainitsemaan, että tykkäät auttaa ihmisiä.

Mutta tuo johtava rooli on sananmukaisesti rooli. Roolit on opeteltavissa. Olen itsekin hiljainen nysvä ja nuorempana aivan toivoton tapaus, mutta olen OPETELLUT työhöni kuuluvan käytöksen ja tavan puhua asiakkaille ja auttaa heitä sekä pistämään vastaan yhteistyökumppaneille näiden hyppiessä silmille. En tosin ole itse hoitoalalla, mutta samat asiat kohtaa työssä kuin työssä, varsinkin jos ollaan ihmisten kanssa tekemisissä. Tilanteenmukainen kommunikointi on mahdollista oppia aivan siinä missä kuin muu ammatillinen osaaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mix mulle suositeltiin kaikkialla hoitoalaa, vaikka en tod oo aina se joka ns on johtavassa roolissa. Sit nyt luulenkin etten sovi?? Ku kaikkialla psykologeista lähtien suositeltu alaa

Koska hoitoalaa suositellaan kaikille naispuoleisille, etenkin jos erehdyt mainitsemaan, että tykkäät auttaa ihmisiä.

Mutta tuo johtava rooli on sananmukaisesti rooli. Roolit on opeteltavissa. Olen itsekin hiljainen nysvä ja nuorempana aivan toivoton tapaus, mutta olen OPETELLUT työhöni kuuluvan käytöksen ja tavan puhua asiakkaille ja auttaa heitä sekä pistämään vastaan yhteistyökumppaneille näiden hyppiessä silmille. En tosin ole itse hoitoalalla, mutta samat asiat kohtaa työssä kuin työssä, varsinkin jos ollaan ihmisten kanssa tekemisissä. Tilanteenmukainen kommunikointi on mahdollista oppia aivan siinä missä kuin muu ammatillinen osaaminen.

Nimenomaan näin. Kyse on ammattiroolin opettelusta, ei persoonasta. Ja hoitajan ammattirooliin kuuluu olla aina tilanteen päällä, tarvittaessa ripeä ja uskaltaa mennä tulta päin myös sosiaalisesti. Kukaan ei tee mitään hoitajalla, joka esimerkiksi lähtee karkuun, kun potilas on juuri kuollut aivan yllättäen, lääkäri ei ole ehkä edes vielä paikalla ja omaiset paukkaavat asiasta tietämättä paikalle. Tai kun lääkäri on juuri kertonut potilaalle, että hänellä on tappava tai elämän mullistava sairaus ja ensi shokki helpottaa ja potilas alkaa käsittää, mitä hänelle kerrottiin. Tai uskallettava kysyä itsemurhaa yrittäneeltä, onko hänellä edelleen näitä ajatuksia ja onko hänellä ajatusta, miten itsemurhan toteuttaisi. Ne ja monet muut eivät ole kenellekään kivoja tilanteita, mutta ne vain pitää hoitaa.

Hoitajan tarvitsee ammattiroolissaan olla rohkea. Välillä pitää toimia, vaikka ei oikein osaisikaan ja usein pitää tehdä, sanoa tai kuunnella epämiellyttäviä asioita. Pitää uskaltaa kysyä ja sanoa asioita, joiden vastauksia ei oikeastaan edes haluaisi kuulla ja joiden käsittelyyn tietää olevansa toivottoman epäpätevä ja keinoton. Mutta tehtävä se silti on.

Itse muistan opiskeluajoilta hyvin juuri ensimmäisen itse hoitamani itsemurhayrityksen. Pienten lasten äiti ja kysyessäni kertoi, että oli suunnitellut tekoa vuoden, mutta ei ollut aiemmin uskaltanut - ja nyt tiesi, että se ei sattuisi. Muistan, miten aivoni pysähtyivät ja kuinka hyvin tajusin, kuinka heli***in keinoton olin käsittelemään asiaa ja kuinka olisin vain halunnut juosta karkuun. En juossut, koska ammattirooli, enkä ole juossut sen jälkeenkään, vaikka uskokaa pois, monesti olisi tehnyt mieli.

Ap:n ja muidenkin alan opiskelijoiden on syytä ymmärtää, että hoitajiksi ja siihen ammattirooliin kasvetaan. Pätee moneen muuhunkin ammattiin, lääkäriksi, poliisiksi, opettajaksi, papiksi jne. Ammattirooliin kasvuun kohdistuva arviointi ei kohdistu teidän persoonaan, vaan samanlaiseen oppimiseen ja taitoon kuin vaikkapa kädentaitojen kehittymiseen.