Ketju niille jotka eivät usko rakkauteen

Voin sanoa ihan suoraan että minua ei ole ikinä rakastettu, ei edes lapsena.

Kaikissa suhteissa olen ollut vain maksaja millä ei ole mitään väliä.

Oma lapsi oli mulle ainut tärkeä asia ja sekin vietiin väkisin pois ja joudun maksamaan elarit = elättämään lapsen äitiä.

Vierailija kirjoitti:

En usko rakkauteen, koska se ei ole mikään uskon asia. Rakkaus on tosiasia. Siihen uskominen tai uskomatta jättäminen vaikuttaa itse asiaan yhtä vähän kuin se, kuvitteleeko maapallon olevan litteä vaiko eikö. 

Rakkaus on vähän epämääräinen käsiemöhkö jonka sisään mahtuu liuta tarkentavia määritelmiä. Se on kuitenkin sellaisenaan elävien ihmisten aitoihin tuntemuksiin perustuva kokemuspohjainen tosiasia. Sitä ei voi kiistää esimerkiksi henkilökohtaisilla tragedioilla. Eihän se tee rakkaudesta olematonta yleisesti ottaen, että joku yksilö jää ilman. Kuten ei ripulin olemassaoloakaan voi kiistää vain siksi että itse ei satu saamaan tartuntaa. Vaikkei rakkauden tartunta omalle kohdalle osuisikaan, niin rakkaus on silti tosiasia, ei uskon asia. Rakkaus on kuin ripuli. Se on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiäkin on. 

Mitä tarkoitat rakkaudella? Kiima on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiä on, siinä olet oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta naisen ja miehen (tai homoseksuaalisen) väliselle kanssakäymiselle pitäisi keksiä ihan uusi nimi, sillä rakkauteen se ei liity milläänlailla. Rakkautta on se, mikä on esim äidin ja lapsen välillä, se ei kuole koskaan, ja perustuu vankkaan siteeseen.

En ymmärrä miten johonkin ventovieraaseen mieheen voisi tuntea rakkautta, se vaatisi monta kymmentä vuotta, ja sillonkaan se ei olisi oikeaa rakkautta, koska se voisi loppua koska tahansa. 

Suhde: panosuhde

Avioliitto: juridinen panosuhde & elatusvelvollisuus.

En tiedä m itä ajat takaa, mutta parisuhde kuin parisuhde, se tarkottaa aina toisilleen oikeasti melko vieraita ihmisiä, jotka harrastavat keskenään seksiä, Ihan sama ovatko naimisissa vai tapailevatko vain. Mutta ei se ole rakkautta.

Tästä olen täysin samaa mieltä.

Pidän täysin vastuuttomana, että tuota valhetta tuputetaan ihmisille. Sitten ihmetellään esim. avioerotilastoja.

Parisuhde: epävirallinen panosuhde

Aviosuhde: virallistettu panosuhde.

Tämä pitäisi uskaltaa jo koulussa iskostaa päähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko rakkauteen, koska se ei ole mikään uskon asia. Rakkaus on tosiasia. Siihen uskominen tai uskomatta jättäminen vaikuttaa itse asiaan yhtä vähän kuin se, kuvitteleeko maapallon olevan litteä vaiko eikö. 

Rakkaus on vähän epämääräinen käsiemöhkö jonka sisään mahtuu liuta tarkentavia määritelmiä. Se on kuitenkin sellaisenaan elävien ihmisten aitoihin tuntemuksiin perustuva kokemuspohjainen tosiasia. Sitä ei voi kiistää esimerkiksi henkilökohtaisilla tragedioilla. Eihän se tee rakkaudesta olematonta yleisesti ottaen, että joku yksilö jää ilman. Kuten ei ripulin olemassaoloakaan voi kiistää vain siksi että itse ei satu saamaan tartuntaa. Vaikkei rakkauden tartunta omalle kohdalle osuisikaan, niin rakkaus on silti tosiasia, ei uskon asia. Rakkaus on kuin ripuli. Se on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiäkin on. 

Mitä tarkoitat rakkaudella? Kiima on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiä on, siinä olet oikeassa.

Rakkaus ei tarkoita kiimaa. Rakkaus on ennenkaikkea tunnetason yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista toiseen ihmiseen. Se on varsin erillään seksuaalisuudesta vaikka ne yleensä käsi kädessä kulkevatkin, mutta ei aina. Seksi on täysin mahdollista ilman rakkautta ja jopa toisin päinkin rakkaus ilman seksiä. Kiima on se viettijoukko joka saa himoitsemaan seksiä. Sillä ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä rakkauteen, paitsi että seksikumppaniin voi rakastua ja sittemmin oppia rakastamaan. Mutta yhtä hyvin seksikumppanin kanssa voi myöhemmin pelata shakkia, eikä sekään tee shakinpeluusta kiimaa. 

Kiima on vain siksi jotta ei kuolla sukupuuttoon.

Kiima on tarkoitettu lisääntymiseen.

Tuntuu hirvittävältä että biologista lisääntymisviettiä käytetään mm. pornoteollisuuteen.

Kiiman ympärille on kehitetty myös populäärimusiikki ja suurin osa viihdeteollisuutta,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko rakkauteen, koska se ei ole mikään uskon asia. Rakkaus on tosiasia. Siihen uskominen tai uskomatta jättäminen vaikuttaa itse asiaan yhtä vähän kuin se, kuvitteleeko maapallon olevan litteä vaiko eikö. 

Rakkaus on vähän epämääräinen käsiemöhkö jonka sisään mahtuu liuta tarkentavia määritelmiä. Se on kuitenkin sellaisenaan elävien ihmisten aitoihin tuntemuksiin perustuva kokemuspohjainen tosiasia. Sitä ei voi kiistää esimerkiksi henkilökohtaisilla tragedioilla. Eihän se tee rakkaudesta olematonta yleisesti ottaen, että joku yksilö jää ilman. Kuten ei ripulin olemassaoloakaan voi kiistää vain siksi että itse ei satu saamaan tartuntaa. Vaikkei rakkauden tartunta omalle kohdalle osuisikaan, niin rakkaus on silti tosiasia, ei uskon asia. Rakkaus on kuin ripuli. Se on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiäkin on. 

Mitä tarkoitat rakkaudella? Kiima on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiä on, siinä olet oikeassa.

Rakkaus ei tarkoita kiimaa. Rakkaus on ennenkaikkea tunnetason yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista toiseen ihmiseen. Se on varsin erillään seksuaalisuudesta vaikka ne yleensä käsi kädessä kulkevatkin, mutta ei aina. Seksi on täysin mahdollista ilman rakkautta ja jopa toisin päinkin rakkaus ilman seksiä. Kiima on se viettijoukko joka saa himoitsemaan seksiä. Sillä ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä rakkauteen, paitsi että seksikumppaniin voi rakastua ja sittemmin oppia rakastamaan. Mutta yhtä hyvin seksikumppanin kanssa voi myöhemmin pelata shakkia, eikä sekään tee shakinpeluusta kiimaa. 

Puhut nyt suojeluvietistä.

Ihminen pyrkii asumaan jonkun kanssa, koska pelkää. Parempi yrittää silloin olla ihmisiksi.

Jos hän jäisi totaalisen yksin maailmassa, hän voisi joutua eksistentialistisen kauhun valtaan.

Kyse on pohjimmiltaan kuolemanpelosta ja eloonjäämisvietistä.

Uskon ystävyyteen parisuhteessa.

Kiimaliima pitää suhteen kasassa.

Ehkä rakkaus on olemassa, mutta vain sellaisena: yhdistelmä pelon ajamaa yhteenkuuluvuutta, kiimaa, vastavuoroista välittämistä ym. Rakkaus on biologiaa. Siis olemassa. Mutta täydellisen ehdotonta se on harvoin, korkeintaan omaa jälkeläistä kohtaan. Puolisoaan voi rakastaa, ja se on helpointa silloin kun tästä on iloa ja hyötyä.

Mutta leffarakkaus, se on ihan höpöhöpöjuttu.

Vierailija kirjoitti:

Kiimaliima pitää suhteen kasassa.

Kiimaliima on järjetöntä enää silloin kun ei enää pysty lisääntymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko rakkauteen, koska se ei ole mikään uskon asia. Rakkaus on tosiasia. Siihen uskominen tai uskomatta jättäminen vaikuttaa itse asiaan yhtä vähän kuin se, kuvitteleeko maapallon olevan litteä vaiko eikö. 

Rakkaus on vähän epämääräinen käsiemöhkö jonka sisään mahtuu liuta tarkentavia määritelmiä. Se on kuitenkin sellaisenaan elävien ihmisten aitoihin tuntemuksiin perustuva kokemuspohjainen tosiasia. Sitä ei voi kiistää esimerkiksi henkilökohtaisilla tragedioilla. Eihän se tee rakkaudesta olematonta yleisesti ottaen, että joku yksilö jää ilman. Kuten ei ripulin olemassaoloakaan voi kiistää vain siksi että itse ei satu saamaan tartuntaa. Vaikkei rakkauden tartunta omalle kohdalle osuisikaan, niin rakkaus on silti tosiasia, ei uskon asia. Rakkaus on kuin ripuli. Se on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiäkin on. 

Mitä tarkoitat rakkaudella? Kiima on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiä on, siinä olet oikeassa.

Rakkaus ei tarkoita kiimaa. Rakkaus on ennenkaikkea tunnetason yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista toiseen ihmiseen. Se on varsin erillään seksuaalisuudesta vaikka ne yleensä käsi kädessä kulkevatkin, mutta ei aina. Seksi on täysin mahdollista ilman rakkautta ja jopa toisin päinkin rakkaus ilman seksiä. Kiima on se viettijoukko joka saa himoitsemaan seksiä. Sillä ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä rakkauteen, paitsi että seksikumppaniin voi rakastua ja sittemmin oppia rakastamaan. Mutta yhtä hyvin seksikumppanin kanssa voi myöhemmin pelata shakkia, eikä sekään tee shakinpeluusta kiimaa. 

Puhut nyt suojeluvietistä.

Ihminen pyrkii asumaan jonkun kanssa, koska pelkää. Parempi yrittää silloin olla ihmisiksi.

Jos hän jäisi totaalisen yksin maailmassa, hän voisi joutua eksistentialistisen kauhun valtaan.

Kyse on pohjimmiltaan kuolemanpelosta ja eloonjäämisvietistä.

Ei, en puhu suojeluvietistä enkä pelosta. Puhun rakkaudesta. Mikä sinua oikein estää ymmärtämästä sen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiimaliima pitää suhteen kasassa.

Kiimaliima on järjetöntä enää silloin kun ei enää pysty lisääntymään.

Miksi pitäis lisääntyä?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä rakkaus on olemassa, mutta vain sellaisena: yhdistelmä pelon ajamaa yhteenkuuluvuutta, kiimaa, vastavuoroista välittämistä ym. Rakkaus on biologiaa. Siis olemassa. Mutta täydellisen ehdotonta se on harvoin, korkeintaan omaa jälkeläistä kohtaan. Puolisoaan voi rakastaa, ja se on helpointa silloin kun tästä on iloa ja hyötyä.

Mutta leffarakkaus, se on ihan höpöhöpöjuttu.

Tunnevammaisten ja kaltoinkohdeltujen selittelyä, kun tosiasioita ei kestetä. Jos on koskaan kokenut rakastumisen ja rakkauden, ei asiaa tarvitse enää yrittää selitellä olemattomaksi kokeakseen jotain ylemmyydentunnetta ja pätevyyttä asiasta josta on jäänytkin muita vähemmälle. 

Sama kuin väittäisit, että ripulia ei ole olemassakaan, on vain kakkaa ja vettä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

uskon että naiset eivät kykene rakkauteen

Miehet kykenevät vielä vähemmän.

Selvennys: eivät vaivaudu edes teeskentelemään mitään hyvyyttä tai rakkautta. Naiset teeskentelevät.

T. Nainen

Tuohan ei tee naisista yhtään enempää rakkauteen kykeneviä kuin miehet. Vielä pahempaa, se tarkoittaa, että naiset ovat rakkaudettomuuden lisäksi vielä petollisia ja kaksinaamaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko rakkauteen, koska se ei ole mikään uskon asia. Rakkaus on tosiasia. Siihen uskominen tai uskomatta jättäminen vaikuttaa itse asiaan yhtä vähän kuin se, kuvitteleeko maapallon olevan litteä vaiko eikö. 

Rakkaus on vähän epämääräinen käsiemöhkö jonka sisään mahtuu liuta tarkentavia määritelmiä. Se on kuitenkin sellaisenaan elävien ihmisten aitoihin tuntemuksiin perustuva kokemuspohjainen tosiasia. Sitä ei voi kiistää esimerkiksi henkilökohtaisilla tragedioilla. Eihän se tee rakkaudesta olematonta yleisesti ottaen, että joku yksilö jää ilman. Kuten ei ripulin olemassaoloakaan voi kiistää vain siksi että itse ei satu saamaan tartuntaa. Vaikkei rakkauden tartunta omalle kohdalle osuisikaan, niin rakkaus on silti tosiasia, ei uskon asia. Rakkaus on kuin ripuli. Se on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiäkin on. 

Mitä tarkoitat rakkaudella? Kiima on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiä on, siinä olet oikeassa.

Rakkaus ei tarkoita kiimaa. Rakkaus on ennenkaikkea tunnetason yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista toiseen ihmiseen. Se on varsin erillään seksuaalisuudesta vaikka ne yleensä käsi kädessä kulkevatkin, mutta ei aina. Seksi on täysin mahdollista ilman rakkautta ja jopa toisin päinkin rakkaus ilman seksiä. Kiima on se viettijoukko joka saa himoitsemaan seksiä. Sillä ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä rakkauteen, paitsi että seksikumppaniin voi rakastua ja sittemmin oppia rakastamaan. Mutta yhtä hyvin seksikumppanin kanssa voi myöhemmin pelata shakkia, eikä sekään tee shakinpeluusta kiimaa. 

Puhut nyt suojeluvietistä.

Ihminen pyrkii asumaan jonkun kanssa, koska pelkää. Parempi yrittää silloin olla ihmisiksi.

Jos hän jäisi totaalisen yksin maailmassa, hän voisi joutua eksistentialistisen kauhun valtaan.

Kyse on pohjimmiltaan kuolemanpelosta ja eloonjäämisvietistä.

Ei, en puhu suojeluvietistä enkä pelosta. Puhun rakkaudesta. Mikä sinua oikein estää ymmärtämästä sen? 

En tiedä mitä tarkoitat sillä.

Löydän vertailukohdan rakkauslauluista.

En ymmärrä niitä. Minulle ne ovat joukko yhdentekeviä sanoja, lauseita. En jaksa uskoa niiden todenperäisyyteen.

Nyt tullaankin seuraavaan asiaan.

Rakkaus on uskonvarainen asia.

Se on uskoa, eri taas se, onko uskomuksessa mitään perää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

uskon että naiset eivät kykene rakkauteen

Miehet kykenevät vielä vähemmän.

Selvennys: eivät vaivaudu edes teeskentelemään mitään hyvyyttä tai rakkautta. Naiset teeskentelevät.

T. Nainen

Tuohan ei tee naisista yhtään enempää rakkauteen kykeneviä kuin miehet. Vielä pahempaa, se tarkoittaa, että naiset ovat rakkaudettomuuden lisäksi vielä petollisia ja kaksinaamaisia.

Sama koskee myös miehiä.

Biologia koskee molempia.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä rakkaus on olemassa, mutta vain sellaisena: yhdistelmä pelon ajamaa yhteenkuuluvuutta, kiimaa, vastavuoroista välittämistä ym. Rakkaus on biologiaa. Siis olemassa. Mutta täydellisen ehdotonta se on harvoin, korkeintaan omaa jälkeläistä kohtaan. Puolisoaan voi rakastaa, ja se on helpointa silloin kun tästä on iloa ja hyötyä.

Mutta leffarakkaus, se on ihan höpöhöpöjuttu.

Tässä on mielestäni kaikkein paras ja realisitisin määritelmä asialle. Tämä osuu lähimmäksi totuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko rakkauteen, koska se ei ole mikään uskon asia. Rakkaus on tosiasia. Siihen uskominen tai uskomatta jättäminen vaikuttaa itse asiaan yhtä vähän kuin se, kuvitteleeko maapallon olevan litteä vaiko eikö. 

Rakkaus on vähän epämääräinen käsiemöhkö jonka sisään mahtuu liuta tarkentavia määritelmiä. Se on kuitenkin sellaisenaan elävien ihmisten aitoihin tuntemuksiin perustuva kokemuspohjainen tosiasia. Sitä ei voi kiistää esimerkiksi henkilökohtaisilla tragedioilla. Eihän se tee rakkaudesta olematonta yleisesti ottaen, että joku yksilö jää ilman. Kuten ei ripulin olemassaoloakaan voi kiistää vain siksi että itse ei satu saamaan tartuntaa. Vaikkei rakkauden tartunta omalle kohdalle osuisikaan, niin rakkaus on silti tosiasia, ei uskon asia. Rakkaus on kuin ripuli. Se on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiäkin on. 

Mitä tarkoitat rakkaudella? Kiima on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiä on, siinä olet oikeassa.

Rakkaus ei tarkoita kiimaa. Rakkaus on ennenkaikkea tunnetason yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista toiseen ihmiseen. Se on varsin erillään seksuaalisuudesta vaikka ne yleensä käsi kädessä kulkevatkin, mutta ei aina. Seksi on täysin mahdollista ilman rakkautta ja jopa toisin päinkin rakkaus ilman seksiä. Kiima on se viettijoukko joka saa himoitsemaan seksiä. Sillä ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä rakkauteen, paitsi että seksikumppaniin voi rakastua ja sittemmin oppia rakastamaan. Mutta yhtä hyvin seksikumppanin kanssa voi myöhemmin pelata shakkia, eikä sekään tee shakinpeluusta kiimaa. 

Puhut nyt suojeluvietistä.

Ihminen pyrkii asumaan jonkun kanssa, koska pelkää. Parempi yrittää silloin olla ihmisiksi.

Jos hän jäisi totaalisen yksin maailmassa, hän voisi joutua eksistentialistisen kauhun valtaan.

Kyse on pohjimmiltaan kuolemanpelosta ja eloonjäämisvietistä.

Ei, en puhu suojeluvietistä enkä pelosta. Puhun rakkaudesta. Mikä sinua oikein estää ymmärtämästä sen? 

En tiedä mitä tarkoitat sillä.

Löydän vertailukohdan rakkauslauluista.

En ymmärrä niitä. Minulle ne ovat joukko yhdentekeviä sanoja, lauseita. En jaksa uskoa niiden todenperäisyyteen.

Nyt tullaankin seuraavaan asiaan.

Rakkaus on uskonvarainen asia.

Se on uskoa, eri taas se, onko uskomuksessa mitään perää.

Faktat: Sinä et ymmärrä, sinulla ei ole kokemusta, sinä et usko.

Toiset faktat: monet ymmärtävät, monilla on kokemusta, moni tietää. 

Rakkaus voi olla SINULLE uskonvarainen, jos et suostu uskomaan muiden kokemusten todenperäisyyttä. Sinun on siis kiellettävä muiden kokemusmaailman autenttisuus ensimmäiseksi. Samaan aikaan ainut perustelu uskomuksellesi on oma kokemusmaailmasi. Huomaatko ristiriidan?

Oli miten oli, omaa uskonvaraista näkemystäsi sinä et voi edelleenkään yleistää universaaliksi. Jos mulla on ripuli ja sulla ei, niin sun uskomuksesi siitä että ripulia ei ole olemassakaan, on mulle täysin yhdentekevä, sillä mulle kyseinen kokemus on täyttä totta. Ja kun se on mulle totta, se on ilmiö joka voidaan nimetä, jota voidaan kuvailla, ja jonka muut voivat kokemuksena jakaa ainakin sitten, jos omalle kohdalle osuu. Se on tismalleen yhtä todellinen kuin mikä tahansa muu tunne, vaisto, vietti, emootio tai aistimus, joita signaaleita aivoissamme eri tilanteissa kovasti poukkoilee. 

Vierailija kirjoitti:

Kiima on vain siksi jotta ei kuolla sukupuuttoon.

Kiima on tarkoitettu lisääntymiseen.

Tuntuu hirvittävältä että biologista lisääntymisviettiä käytetään mm. pornoteollisuuteen.

Kiiman ympärille on kehitetty myös populäärimusiikki ja suurin osa viihdeteollisuutta,

Irvokasta kuinka paljon ihmiset tienaavat kiimalla.

Ja kuinka paljon pahaa ihmisten kiima saa aikaan.

Elämillä kiima ei saa vääristyneitä piirteitä, eläinten vaistot ovat puhtaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko rakkauteen, koska se ei ole mikään uskon asia. Rakkaus on tosiasia. Siihen uskominen tai uskomatta jättäminen vaikuttaa itse asiaan yhtä vähän kuin se, kuvitteleeko maapallon olevan litteä vaiko eikö. 

Rakkaus on vähän epämääräinen käsiemöhkö jonka sisään mahtuu liuta tarkentavia määritelmiä. Se on kuitenkin sellaisenaan elävien ihmisten aitoihin tuntemuksiin perustuva kokemuspohjainen tosiasia. Sitä ei voi kiistää esimerkiksi henkilökohtaisilla tragedioilla. Eihän se tee rakkaudesta olematonta yleisesti ottaen, että joku yksilö jää ilman. Kuten ei ripulin olemassaoloakaan voi kiistää vain siksi että itse ei satu saamaan tartuntaa. Vaikkei rakkauden tartunta omalle kohdalle osuisikaan, niin rakkaus on silti tosiasia, ei uskon asia. Rakkaus on kuin ripuli. Se on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiäkin on. 

Mitä tarkoitat rakkaudella? Kiima on vääjäämättömästi läsnä siellä missä ihmisiä on, siinä olet oikeassa.

Rakkaus ei tarkoita kiimaa. Rakkaus on ennenkaikkea tunnetason yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista toiseen ihmiseen. Se on varsin erillään seksuaalisuudesta vaikka ne yleensä käsi kädessä kulkevatkin, mutta ei aina. Seksi on täysin mahdollista ilman rakkautta ja jopa toisin päinkin rakkaus ilman seksiä. Kiima on se viettijoukko joka saa himoitsemaan seksiä. Sillä ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä rakkauteen, paitsi että seksikumppaniin voi rakastua ja sittemmin oppia rakastamaan. Mutta yhtä hyvin seksikumppanin kanssa voi myöhemmin pelata shakkia, eikä sekään tee shakinpeluusta kiimaa. 

Puhut nyt suojeluvietistä.

Ihminen pyrkii asumaan jonkun kanssa, koska pelkää. Parempi yrittää silloin olla ihmisiksi.

Jos hän jäisi totaalisen yksin maailmassa, hän voisi joutua eksistentialistisen kauhun valtaan.

Kyse on pohjimmiltaan kuolemanpelosta ja eloonjäämisvietistä.

Ei, en puhu suojeluvietistä enkä pelosta. Puhun rakkaudesta. Mikä sinua oikein estää ymmärtämästä sen? 

En tiedä mitä tarkoitat sillä.

Löydän vertailukohdan rakkauslauluista.

En ymmärrä niitä. Minulle ne ovat joukko yhdentekeviä sanoja, lauseita. En jaksa uskoa niiden todenperäisyyteen.

Nyt tullaankin seuraavaan asiaan.

Rakkaus on uskonvarainen asia.

Se on uskoa, eri taas se, onko uskomuksessa mitään perää.

Faktat: Sinä et ymmärrä, sinulla ei ole kokemusta, sinä et usko.

Toiset faktat: monet ymmärtävät, monilla on kokemusta, moni tietää. 

Rakkaus voi olla SINULLE uskonvarainen, jos et suostu uskomaan muiden kokemusten todenperäisyyttä. Sinun on siis kiellettävä muiden kokemusmaailman autenttisuus ensimmäiseksi. Samaan aikaan ainut perustelu uskomuksellesi on oma kokemusmaailmasi. Huomaatko ristiriidan?

Oli miten oli, omaa uskonvaraista näkemystäsi sinä et voi edelleenkään yleistää universaaliksi. Jos mulla on ripuli ja sulla ei, niin sun uskomuksesi siitä että ripulia ei ole olemassakaan, on mulle täysin yhdentekevä, sillä mulle kyseinen kokemus on täyttä totta. Ja kun se on mulle totta, se on ilmiö joka voidaan nimetä, jota voidaan kuvailla, ja jonka muut voivat kokemuksena jakaa ainakin sitten, jos omalle kohdalle osuu. Se on tismalleen yhtä todellinen kuin mikä tahansa muu tunne, vaisto, vietti, emootio tai aistimus, joita signaaleita aivoissamme eri tilanteissa kovasti poukkoilee. 

Tiedän ja olen kokenut.

Mutta sitten silmäni aukenivat.