Nykynuorten asenne työntekoa kohtaan pistää miettimään

Minäkään en ole huomannut, että nuoret olisivat erityisen laiskoja tai lusmuja. Ensimmäisessä työpaikassa mäkkärin kassalla tosin huomasi, että osalla oli työelämän pelisäännöt ihan hukassa: töihin tultiin tai jätettiin tulematta, oltiin krapulassa, lusmuiltiin, näpisteltiin ja niin edelleen. Nyt vajaa kymmenen vuotta myöhemmin olen jo oppinut, että yhtä huonoa työmoraalia löytyy ihan kaikenikäisiltä. Suoraan koulusta tulleet vaan ovat huonompia peittämään sen kuin oravanpyörässä vuositolkulla pyörineet, eivätkä aina tajua, mistä saa jäädä kiinni ja mikä saa näkyä.

Toisaalta tässä on myös tullut huomattua, että työelämä on muuttunut. Kilpailullisuus ja yrittäjähenkisyys ovat korostuneet myös ihan perinteisissä palkkatöissä ja työtahdit ovat kiristyneet joka paikassa. Avoimiin työpaikkoihin ei enää pääse käsiksi suoraan vaan henkilöstövuokrauksen tai ulkoistetun rekrytoinnin kautta. Tämä näkyy myös - tai oikeastaan nimenomaan - niissä nuorten ensityöpaikoissa.

Työhaastattelu- ja hakemusvaiheessa on osattava valehdella. Jokaisen kaupan kassan, hyllyttäjän, kioskimyyjän ja Dressmanin tarvittaessa töihin kutsuttavan tuuraajan on oltava innostunut huippuosaaja ja myynnin ammattilainen, jonka kutsumus on JUURI TÄMÄ työ - ei pidä erehtyä sanomaan, että haluaa vain tehdä työnsä kunnolla ja se siitä.  Jos ja kun töihin pääsee, työstä on vaikea tuntea ylpeyttä, jos työtahti on niin kovaksi kiristetty, että on oiottava kulmista ja jätettävä asioita tekemättä tai tehtävä huonosti saadakseen työnsä suoritettua työajan puitteissa. Hyvä esimerkki oli Yleltä tullut dokkari hotellisiivojista. Siinä yksi kokeneen kaartin siivooja kertoi, että verrattuna siihen kun hän aloitti, samassa ajassa on nyt siistittävä tuplamäärä huoneita. Määräaikaisuudet ja vuokratyö (=ei kiinteää työyhteisöä tai suhdetta työnantajaan) sekä erilaiset "joustavat" tuntiratkaisut taas vähentävät sitoutumista työhön ja työnantajaan. Kun työnantajaansa ei ole oikeastaan koskaan tavannut, työkaverit vaihtuvat joka vuoro tai joka viikko ja työsopimus on tehty ei-sitovilla arviotunneilla, joiden takia on koko ajan pidettävä toista silmää auki muun työn varatla, on aika vaikeaa ymmärtää, miten työhön voisi asennoitua muuten kuin pelkän palkkakuitin kautta. Tilanteessa, jossa on äärikilpailullisen työelämän keskellä yksin vailla selkeitä kiintopisteitä (pomo, työajat, työkaverit, rutiinit) on myös helppo kadottaa tuntuma siihen, että työelämässa olisi jotain kollektiivisia piirteitä tai siihen, miten oma toiminta vaikuttaa muihin.

Yliopistolle tulon jälkeen nähty "aikuinen" työmaailma näyttää myös aika ikävältä. Sitoutuisin mielelläni johonkin työnantajaan ja projektiin kunnolla, mutta homma ei vaan enää toimi niin. Työ on epävarmaa, työsuhteet elävät ja kaikki ovat korvattavissa. Kaiken aikaa pitäisi olla dynaaminen ja innovatiivinen ja luovasti aloitteellinen. Ja jos sattuukin olemaan korvaamaton, sitä pitää todistella jatkuvilla hypyillä vihreämmän ruohon perään. Jos ei etsi tarpeeksi uusia haasteita ja kehitä moniosaamistaa, seuraavan pätkän päättyessä on taas vaikeaa. Tuntuu siltä, että painopiste siirtyy koko ajan enemmän ja enemmän ammattitaidosta itsensä myymiseen ja markkinointiin. Hyvillä suhteilla, karismalla ja taidolla kehua itseään tuntuu olevan melkein enemmän merkitystä kuin varsinaisella osaamisella. Työn sisälläkin ajan valtaa ja osaamista syö ihmeellinen metatyö, varsinaisen työn valvonta ja uudelleenjärjestely.

Jos nyt ei ole yrittäjä tekemässä töitä oman raudanlujan ideansa eteen tai kutsumustaan täyttävä idealisti, elämän sisällön etsiminen työn kautta tuntuu musta tosi vaaralliselta. Jos sen tekee nykymaailmassa, jossa työ on jatkuvassa liikkeessa ja johto ei ole sitoutunut edes hyviin työtekijöihin kun firma tekee voittoa, elämä saattaa romahtaa todella äkkiä ja yllättäen. Oma identiteetti pitää rakentaa muuta kautta ja siinä tilanteessa työ ei olekaan enää elämän keskeinen sisältö vaan se asia, jolla mahdollistetaan "oikea elämä". Kun oikea elämä on jotain muuta kuin työ ja työ vain väline itsensä ulkopuolisen tavoitteen saavuttamiseen, on vaikea löytää syy siihen, miksi tekisi töitä, jos ei ole pakko.

Monesti tuntuu siltä, että nelikymppiset ja sitä vanhemmat syyllistävät nuoria turhaan puhumalla maailmasta, jota ei enää ole.

Olen itse 23-vuotias ja myös hieman järkyttynyt joidenkin tuttujen ja ylipäätään monien mun ikäisten asenteista. "Paskaduuneja" ei tehdä, täyttää palkkaa pitäisi saada heti ja ylipäätään mitään töitä jotka on rankkoja/tylsiä/muuten vaan "huonoja" ei suostuta tekemään.

Hyvänä esimerkkinä 25-vuotias kaverini joka valmistui kaksi vuotta sitten datanomiksi eikä ole tehnyt päivääkään sen jälkeen töitä. Hänelle on tarjottu ihan hyvistäkin paikoista duunia harjoittelijanpalkka, mutta tähän ei tietenkään suostu. Lähettelee hakemuksia johonkin esimies - tasoisiin virkoihin eikä tajua että sieltä huipulta ei lähdetä uraa tekemään. Toistelee vaan jatkuvasti että hänhän ei paskaduunia tee ja elelee mielummin sossun tuilla.

Mulle on aina ollut itsestään selvää että töitä tehdään jos vaan on mahdollisuus. Oon ollu työelämässä 16 - vuotiaasta asti, ja tästä on pelkkää hyötyä! Kokemusta on todella monipuolisesti, suosittelijoita on useita ja kaupanalalta (jolla olen enimmäkseen työskennellyt) saan jo hyvää liksaa kokemusvuosien ansiosta. Lähes kaikkiin hakemiini työpaikkoihin olen päässyt edes haastatteluun, varmasti laajan CV:n ansiosta. Koulusta valmistuttuani työnhaku on varmaan hieman helpompaa kuin näillä kavereilla jotka 25-vuotiaana hakee ekaa työpaikkaansa.

En ihmettele ettei tämän työelämäpudotuspelin ehdot ihmisiä kiinnosta, vaan ihmiset ryhtyvät passiiviseen vastarintaan. MUTTA sepä ei paranna asioita ollenkaan vaan päinvastoin. Oikeasti jos joku asia ei sovi, pitäisi sitten raivata tietää uudenlaiselle tavalle, jokainen on omalta osaltaan vastuussa tämän systeemin pyörimisestä, vaikka työnantaja olis kuinka tyhmä.  Ja minusta ongelma ei edes ole tuossa vaan todellinen ongelma on siinä, että jos ihmisellä ei ole mitään kokemusta eikä ymmärrystä työn ja elannon yhteydestä; että jollakin tavalla pitää nähdä vaivaa yhteiseksi hyväksi jotta voi saada syädökseen, häneltä puuttuu kaikki mahdollisuudet ylläpitää toimivaa yhteiskuntaa, tuntea olevansa merkityksellinen, kyky rakentaa, säädellä omia toimiaan jne. Siis puuttuu kaikki mahdolliset elämän ylläpitämisen edellytykset ja myös vastuu omasta elämästä. ja silloin hän on ikäänkuin iso vauva joka suu auki huutaa ja vaati, mutta ei koskaan pysty antamaan mitään takaisin. Ei mikään yhteiskunta kestä siitä että yhä suurempi prosentti työvoimasta on jättimäisiä, hoivattavia, vaativia vauvoja. ja missäs on se terapeutti tai erityisope joka sitten saisi näiden vauveleiden psyykkiset, fyysiset, sosiaaliset voimavarat vastuulliselle tasolle? Sellaisia ei taida ihan kauheasti olla. Että olisin kyllä todella huolestunut siitä, että nuorilta katoaa maalaisjärki ja elämisen perustaidot. Kun ei ne suomessa vastuullisilla aikuisillakaan aina niin hyvät ole.

Yksi ongelma on se, että ennen oli itsestäänselvää että nuorena aloitetaan ensimmäiseltä askeleelta ja siitä sitten kiivetään ylöspäin. Nykyään monella nuorella on kaikki mahdollinen ja rypevät yltäkylläisyydessä. Kuka sieltä mässyruuan ja virtuaalimaailman ääreltä viitsisi mopoautonsa ajaa jonnekin missä on vain nuori, jonka pitää nähdä vaivaa oppiakseen- ja jonka omat taidot suhteessa maailmaan ovat vielä pienet-samoin kuin palkka. Yltäkylläisyydessä ei ole motivaatiota kohdata todellisuutta ja aloittaa sieltä missä ihmisenä on- eli alusta. Moni kun pääsee nykyään suoraan hyvinvoinnin leppoisalle huipulle tekemättä mitään. Itsekuria ja vaivannäköä ei opi jos ei niitä kotona opeteta.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 20:13"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 20:06"]

Heti kun aletaan maksaa rahaa työstä kuten ennenkin. Eikä teetetä ilmaisia työharjoitteluita ja muuta paskaa. 

Työstä kunnon palkka. Se on vähän sitä että harvaa kiinnostaa kuntouttava työtoiminta ilmaiseksi. Miksi vitussa ihmisiä kyykytetään työharjoitteluissa???

Sellaisiakin nuoria joilla on koulutus tietylle alalle. Ja erilaiset pakolliset kurssit. Kurssien aiheena on kuinka saisin töitä ja lopuksi paistetaan vitusti makkaraa ja lauletaan yhteishenkilauluja. 

[/quote]

Työharjoittelua on opiskeluaikana, ei muuten! Kannattaa tutustua nykytilanteeseen.

[/quote]

Älä puhu shaissea! Yritykset ottavat mieluusti ei opiskelijoitakin työharjoitteluihin.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 23:01"]

Yksi ongelma on se, että ennen oli itsestäänselvää että nuorena aloitetaan ensimmäiseltä askeleelta ja siitä sitten kiivetään ylöspäin. Nykyään monella nuorella on kaikki mahdollinen ja rypevät yltäkylläisyydessä. Kuka sieltä mässyruuan ja virtuaalimaailman ääreltä viitsisi mopoautonsa ajaa jonnekin missä on vain nuori, jonka pitää nähdä vaivaa oppiakseen- ja jonka omat taidot suhteessa maailmaan ovat vielä pienet-samoin kuin palkka. Yltäkylläisyydessä ei ole motivaatiota kohdata todellisuutta ja aloittaa sieltä missä ihmisenä on- eli alusta. Moni kun pääsee nykyään suoraan hyvinvoinnin leppoisalle huipulle tekemättä mitään. Itsekuria ja vaivannäköä ei opi jos ei niitä kotona opeteta.

[/quote]

Näin minäkin olen asian ajatellut. Että nuoret tottuu kotona aika tasokkaaseen elmään. Ja totta kai vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen kaikenlaista mukavuutta, kun siihen kerran on varaa.

Mutta sen jälkeen pudotus työelämään voi olla ankea, kun oma palkka onkin vain murto-osan vanhempien palkasta. Lomamatkoihin, uusiin autoihin, ravintolaruokaan tai kalliisiin harrastuksiin ei enää olekaan rahaa kuin vanhempien avustamana. Jo pelkkä kunnollisen asunnon hankkiminen tai sen vuokra vie elämän yli varojen.

Aikamoinen kolahdus se on, kun ei tulekaan toimeen omillaan, kuten oli uskonut ja toivonut. Tai sitten tulee, mutta elintaso laskee huomattavasti. Ja se vähäkään raha ei tule helposti. Ei ihme, että masentaa, turhauttaa, työmotivaatio laskee ja kapinahenki nousee.

Suomen hintatasolla ei kannata puhua mistään espanjalaisista nuorista. Vertaus ei onnistu millään tavalla, koska Espanja on kaikessa edullisempi maa (asuminen, ruoka, matkustaminen, lääkärit..). Voihan sitä toki lämpimikseen höpistä työnteon ja paskapalkan ihanuudesta, mutta vaikka kaksikin ihmistä tekisi sillä 1400€/kk netolla töitä, he saisivat yhteensä silti vähemmän käteen kuin mitä on YHDEN suomalaisen keskivertopalkka.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 15:50"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 23:01"]

Yksi ongelma on se, että ennen oli itsestäänselvää että nuorena aloitetaan ensimmäiseltä askeleelta ja siitä sitten kiivetään ylöspäin. Nykyään monella nuorella on kaikki mahdollinen ja rypevät yltäkylläisyydessä. Kuka sieltä mässyruuan ja virtuaalimaailman ääreltä viitsisi mopoautonsa ajaa jonnekin missä on vain nuori, jonka pitää nähdä vaivaa oppiakseen- ja jonka omat taidot suhteessa maailmaan ovat vielä pienet-samoin kuin palkka. Yltäkylläisyydessä ei ole motivaatiota kohdata todellisuutta ja aloittaa sieltä missä ihmisenä on- eli alusta. Moni kun pääsee nykyään suoraan hyvinvoinnin leppoisalle huipulle tekemättä mitään. Itsekuria ja vaivannäköä ei opi jos ei niitä kotona opeteta.

[/quote]

Näin minäkin olen asian ajatellut. Että nuoret tottuu kotona aika tasokkaaseen elmään. Ja totta kai vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen kaikenlaista mukavuutta, kun siihen kerran on varaa.

Mutta sen jälkeen pudotus työelämään voi olla ankea, kun oma palkka onkin vain murto-osan vanhempien palkasta. Lomamatkoihin, uusiin autoihin, ravintolaruokaan tai kalliisiin harrastuksiin ei enää olekaan rahaa kuin vanhempien avustamana. Jo pelkkä kunnollisen asunnon hankkiminen tai sen vuokra vie elämän yli varojen.

Aikamoinen kolahdus se on, kun ei tulekaan toimeen omillaan, kuten oli uskonut ja toivonut. Tai sitten tulee, mutta elintaso laskee huomattavasti. Ja se vähäkään raha ei tule helposti. Ei ihme, että masentaa, turhauttaa, työmotivaatio laskee ja kapinahenki nousee.

[/quote]

Eiköhän sekin vituta monia, että vaikka vanhemmat eivät maksaisi opintoja/asumista euroakaan, Kela katsoo silti vanhempien tuloja tiettyyn ikään asti (olikohan 20 vuotta?). Siinäpä sitä mahtavaa logiikkaa. Lisäksi on hullua, että elämäänsä aloitteleva nuori ihminen joutuu opiskelemaan velaksi vaikkei työstä ole takeita, mutta yli 25-vuotias voi halutessaan opiskella työttömyysetuudella!

Ennen jokaiselle riitti jonkinlaista työtä, nykyään saa olla onnellinen jos edes kuulee työnantajasta, jolle hakemuksen laittoi. Yleensähän eivät vaivaudu edes kiittämään vaivannäöstä, kun ilmaisia ja puoli-ilmaisia harjoittelijoita, työntekijöitä jne. tulvii sisään ikkunoista ja ovista...

No tuota ainakin itse miellän niin että jos joku sanoo että saa 300€ enemmän palkasta kun työttömänä olemisesta niin siinä on jo otettu huomioon kaikki tekijät eli esim. lasten hoitomaksut. Esim. minulla on niin että saan 400€ enemmän käteen kun työttömänä saisin johon olen tietenkin laskenut jo lapsen hoitomaksun vaikutuksen. Työssäkäynnistä lisäkuluja tulee ainoastaan matkakortista/kuukausikortista joka on n. 45/kk eli kyllä aika voiton päälle kuitenkin jään töissä käydessäni.

No ehkä jonkun verran vaatteita tulee ostettua enemmän töissä käydessä kun työttömänä jolloin ostin vaatteita tuskin ollenkaan mutta jos ei nyt mikään edustusduuni ole niin ei sitä vaatteilla tarvitse töissäkään ylenpalttisesti koreilla. On muuten paljon ammatteja joissa on työasu. Ei sitä työssäkäyvä ihminen tarvitse mitään superkalliita kampauskäsittelyjä sen enempää kun työtönkään, normi siistimisleikkuu riittää. Voihan sitä haluta vaikka mitä sillä verukkeella että töihin tarttee sitä ja sitä mutta jos nyt puhutaan siitä mitkä ovat aivan pakolliset kulut mitkä koituvat työssäkäynnistä niin ei siihen nyt yleensä lueta muuta kun ne työmatkakulut ja lapsen hoitokulut.

Olen hakenut mm.vaatekauppaan, varainkerääjäksi, vapaa-ajan ohjaajaksi, kertonut voivani tulla sijaiseksi työväenopistolle tiettyihin aineisiin ja siivoojaksi, sen lisäksi että olen ollut työkokeiluissa. Kun asuin melko sammuvassa kaupungissa, minulla oli sentään hieman vapaaehtoistyötä järjestötoiminnan kautta (kerran hakiessani yhteen avustajakoulutukseen minut kuitenkin käännytettiin, koska katsottiin ettei oma 'kuntoutuminen' ollut tarpeeksi pitkällä). Kun muutin suomalaisittain isoon kaupunkiin, kuvittelin taivaan auenneen (suhteellisesti). Ilmoittauduin heti kaikkiin mahdollisiin järjestöhommeleihin ja vapaaehtoisuuksiin. Esim.kävin samalla palvelutalolla ilmoittautumassa kaksi eri kertaa ja toisella kerralla johtajan juttusilla. Nuhteettomalla taustalla ja odottamatta mitään suurempaa glamouria. Nyt olen jo eronnut kahdesta järjestöstä, koska niiden funktio minun silmissäni oli vain laskuttaa ja kertoa miten Helsingissä on joku luento.

Esim.seurakunnan ystäväpalvelussa sanottiin että saattaisi siellä yksi vanha ukko, jota ehkä voisit auttaa mutta epäilivät että sekin varmaan haluaa toisen ikäihmisen kaverikseen. SPR:llä samaiset laput täyttäessäni he keksivät >yhden< vanhuksen, joka oli tämä sama ukko ja josta en ole kuullut sen jälkeen mitään. Yhden palvelutalon kohdalla pääsin vähän pidemmälle, mutta huomasin ettei siellä ollutkaan mitään tarvetta lisävoimille, vaan olisi pitänyt vain kaveerata hyväkuntoisten vanhusten kanssa ilman sosiaalista tilausta.

Sosiaalitoimen kanssa olen ollut myös tekemisissä ja on sanottu että kertovat, jos jotain keksivät. Lähimmäiseni lähetti sinne myös postia. Kun ilmaistöitä ei saa tehdä, niin alkaa miettimään ettei sitten jaksa maireana hakea niitäkään, joista kilpaillaan.

Ensi vuonna loppuu raha ja koska en ole enää psykiatriapuolen asiakas, en ehkä jaksa enää hakea nöyristellen kuntoutustuen jatkoa vaan olen suunnitellut meneväni kouluun (se ei siis suinkaan ole ensimmäinen kerta vaan vain yksi yritys päästä kiinni tutkinto-opiskeluun) ja yrittämällä pitää saman elintason kuntoutusrahan avulla. Eli sellaisen, että voi vähän harrastaa ja ruokarahat eivät huku kokonaan vuokraan. Huolettaa kylläkin se koulun jaksaminen, sinne pääseminen (olen joskus saanut minimipisteet sellaisen alan pääsykokeista, jossa olen kaikkien puolueettomienkin osapuolien mielestä ollut lahjakas; ehkä osittain siksi etten jaksanut näyttää tarpeeksi innostuneelta) ja se että mitä sen jälkeen odottaa vai odottaako mitään. Näinkin köyhänä kyllä jotenkin pärjää ja olisi kiva puuhastella jotain hyödyllistä 2-5 tuntia päivässä, vaikkei elintaso nousisi. Lähinnä hirvittää se, että joutuisi taistelemaan kahdeksan tunnin päivistä tai vaihtoehtoisesti olemaan vielä heikommilla.

Sosiaalinen elämä on mitä on (osittain siksi ettei ilmaistöitäkään ole) ja sellaiset projektit kuten tyttöystävän saaminen saattaisivat hyvinkin edellyttää kahdeksan tunnin työpäiviä statuspisteiden keräämiseksi ja ylläpitämiseksi. Olen jo hyväksynyt henkisesti sen, ettei sellaista elämää välttämättä ole edessä ja olen yrittäytynyt motivoitua johonkin ei-kiinnostavaan koulutukseen sillä perusteella, että voisin elää symbioottisempaa perhe-elämää toisella paikkakunnalla asuvien vanhempieni kanssa. Etten koskaan tarvitsisi taloudellista apua, voisin joskus jopa auttaa heitä ja voisimme vaikka matkustaa hivenen kesäisin kun minullakin olisi jonkinlainen tili. Ruuhkasuomeen en nyt haluaisi muuttaa parempien mahdollisuuksien toivossa, koska olisin sitten vielä paljon kauempana lähimmäisistäni ja ei se muuttokaan varmaan onnistuisi muuten kuin asuntolatien kautta/tulemalla valituksi oppilaitokseen.

Minulla on yksi krooninen, vireystilaan vaikuttava sairaus (mahdollisena syynä epäeettinen hoito teini-ikäisenä) sekä yksinäisyydestä ja selittämättömistä tekijöistä johtuva perusmasennus.

Saan tältä lukuvuodelta suoritettua 60+ opintopistettä harrastusopiskelun kautta, ja koen että olen kuitenkin kehittänyt työelämän taitoja ja uskottavuutta useamman vuoden ajan. Esittäisin, että minulla olisi omalla tavallaan pätevyys moniin ympäripyöreisiin virkoihin, joihin pääsyvaatimuksena on yliopistotutkinto miltä tahansa alalta, josta ei ole mitään hyötyä siinä tehtävässä. Minulla ei ole kuitenkaan mitään pakkoa päästä sellaiseen tehtävään, vaan olisin ihan tyytyväinen suorittavassa, ihmisten elämää konkreettisesti hyödyttävässä avustustyössä, jollaista olenkin siis jo tavallaan etsinyt.

Jonkun mielestä minun pitäisi tuntea tästäkin tilanteesta häpeää ja piiskata itseäni huonona ihmisenä ja sille en voi mitään. Kaiken kaikkiaan olen melko ylpeä itsestäni ja siitä mitä olen jo saavuttanut ja jaksanut tavoitella (ja uskon että kaikkien ihmisten pitäisi omaksua sama filosofia ja kunnioittaa omia uurastuksiaan) ja muu on mitä on. On vaikeaa sukeltaa vieraan ihmisen pään sisään ja sanella minkälaisia ponnistuksia mikin asia vaatii ja kuka alisuoriutuu tai ei.

-27v mies-

Hmm. Suoraansanottuna munkin on vaikea sata lasissa tehdä työtä, joka ei vaan kiinnosta ja jossa työyhteisö on mätä ja tyly. Joka aamu jäätävä tatti otsassa töihin, josta saa paskaa palkkaa ja siihen menee 30-37.5h/viikko, aijai. Kun ei ole pakko ja pärjää vähemmälläkin, niin miksi vaivautua.. ymmärrän täysin näitä tapauksia.

Toisaalta oon siitä onnellisessa asemassa, että näitä vitutusta aiheuttavia töitä on tarvinnut tehdä vain hyvin lyhyitä ajanjaksoja elämässä. Sitten sitouduin nykyiseen työpaikkaan ja menin kuudeksi vuodeksi naimisiin tämän työn kanssa, seurauksena ylennyksiä ja kiitosta työnantajalta. Nyt sitten työpaikan vaihto edessä kun alkanut kyllästyttämään tämä, enkä pysty enää antamaan sataa prosenttia itsestäni. :)

Että joo, mäkin olen laiska jos ei vaan kiinnosta..

"lasten tehtailu on joillekin hyvä tekosyy."

Ja hah.  Lapsia tässä maassa EI OLE LIIKAA. Ongemana on elämäntapatyöttömät, joilla ei ole aikomustakaan tehdä töitä, ei ainakaan jatkuvasti, vaan tyytyvät minimitoimeentuloon jonka yhteiskunta heille takaa.

Toinen ongelma ryhmä ovat lapsettomat. Elellään opiskelijaelämää 35 vuotiaaksi asti ja perhe jää perustamatta.

Itse olin duunipaikassani siihen asti, että sairastuin vakavasti. Nyt lääkärissä ja kokeissa käyminen on saanut minut tuntemaan, että jotain pitäisi päästä tekemään. Päätin siis lähteä helpompaan ammattiin opiskelemaan, koska en pysty olemaan vain kotona, vaikka lääkärit tätä ovatkin kovasti suositelleet. Lääkärit yrittivät väkisin tuputtaa sairaseläkehakemusta, mutta en todellakaan pystyisi olla kotona loppuelämääni. Nykyiseen työhöni en toki pysty fyysisesti palaamaan, mutta olen toiveikas, että joku työ vielä on mahdollista.

Joten turha puhua mistään laiskoista nuorista. Suurin osa ainakin omasta ystäväpiiristäni joko käy töissä tai opiskelee korkempaan ammattiin. Ne jotka ovat työttömiä juoksevat työhaastatteluissa harva se päivä ja en uskokkaan, että omalla toiminnallaan aiheuttavat työttömyytensä. Jotenkin vaan tuntuu vanhemmilta sukupolvilta puuttuvan se äly, on mahdoton yhtälö nykyisin ylipäätänsä nuorena päästä töihin, varsinkin jos olet täysin uudessa kaupungissa täysin ilman suhteita. Sitten vielä yritetään väkisin pitää eläkeikäisiä työelämässä ja jatkuvasti potkitaan toisesta päästä työntekijöitä pihalle. Tämä systeemi on vain täysin typerä, sillä nuoret ovat näillä työmarkkinoilla täysin tyhjän päällä. Ei työkokemusta ja naiset sopivasti lisääntymisiässä, että varmasti niitä kakaroita pullautetaan heti vuoden päästä, ei auta vaikka kuinka sanot, ettei ole suunnitelmissa.

Se joka käskee työelämävalmennukseen niin haista nyt jo. Se että teen 9€/ päivä samaa hommaa kun työkaverini, enkä tule siitä millään tavalla hyötymään missään vaiheessa niin mikä järki. Työelämävalmennuksesta saatu työkokemus on täysin turhaa, sillä silloin kun vielä itse olin työtä hakemassa työnantajat eivät edes vaivautuneet katsomaan työelämävalmennuksesta tulleita työtodistuksia muuten kuin kysyäkseen, että miksei tuonne palkattu. Ei auttanut selitykset, että eihän sillä työnantajalla ollut edes tarkoitusta ketään palkata, mutta pakko oli mennä töihin, kun työkkäri osoitti paikan. Aina olen saanut hyvät työtodistukset näistä paikoista, mutta enpä päässyt aikoinani edes kaupan kassalle työskentelemään. Nykyinen työpaikka onkin fyysisesti raskasta duunia, joka on osa-aikatyö ja tuntipalkka 8€/h, ylitöistä, yötöistä tai iltatöistä ei tietenkään makseta. Tämänkin paikan sain siksi, ettei ketään muuta työ edes kiinnostanut. Luultavasti kaikenlisäksi vielä sairauteni puhkesi työpaikan huonon sisäilman takia, mutta tästähän nyt ei mitenkään saa edes varmuutta.

Kyllä nykynuoret ovat aivan saatanan laiskoja. Pari päivää viikossa kun on tehty hommia, niin jo maristaan, että lomalle pitäisi päästä johonkin. Suurin osa nuoresta porukasta kulkee töissä miten sattuu, lounaalla ollaan tuntikausia ja kaupungilla "kotitoimistolla". Siinähän se työpäivä menee Facessa tai kavereiden kanssa chattaillessa.  

Näin oli 30 vuotta sitten myös. Itse aloitin työpaikassa työllisyysharjoittelijana, kenen palkka oli 2/3 minimipalkasta. Eli olisin saanut työttömänä enemmän käteen. Silloin vain ajattelu oli se, että kannattaa ottaa jokainen paikka vastaan, koska se näkyy nimikirjanotteessa ja helpottaa tulevien työpaikkojen saantia ja antaa työpisteitä yhteishakuun.

Ei silloinkaan työt tuleet kuin manulle illallinen, eikä puhuttu pätkätöistä. Aamulla soitettiin aina, onko töitä tälle päivää sijaisena, vai ei. Pisimmät putket, mitkä teki töitä oli 31 päivää ilman vapaapäiviä. 

Ero oli tosiaan vain siinä, että silloin ei kukaan ylpeillyt sillä, että elää soskun rahoilla, vaan yritettiin kaikki kynnelle kyeten saada töitä ja opiskelupaikkaa. Kuulun vielä sen verran isoihin ikäluokkiin, että hakijoita oli todella enemmän kuin oli työ-ja koulutuspaikkoja.

Niin ja silloin opiskeltiin kaikki opintolainalla, kun opintotuet olivat niin pieniä.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 22:24"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 20:13"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 20:06"]

Heti kun aletaan maksaa rahaa työstä kuten ennenkin. Eikä teetetä ilmaisia työharjoitteluita ja muuta paskaa. 

Työstä kunnon palkka. Se on vähän sitä että harvaa kiinnostaa kuntouttava työtoiminta ilmaiseksi. Miksi vitussa ihmisiä kyykytetään työharjoitteluissa???

Sellaisiakin nuoria joilla on koulutus tietylle alalle. Ja erilaiset pakolliset kurssit. Kurssien aiheena on kuinka saisin töitä ja lopuksi paistetaan vitusti makkaraa ja lauletaan yhteishenkilauluja. 

[/quote]

Työharjoittelua on opiskeluaikana, ei muuten! Kannattaa tutustua nykytilanteeseen.

[/quote]

Palkatonta työkokeilua kyllä on, sama asia, eri nimi. Kyllä monet työnantajat kyykyttää, Maksetaan minimipalkkaa, vaikka jo vähän osaakin tehdä. Niillä on ajatus pinttynyt päähän, kun on nuori se ei osaa mitään, sille ei tarvi maksaa. Näin on monessa paikkaa.

[/quote]

Ehkä mulla on sitten poikkeukselliset lapset. 3 jo aikuisia ja kaikki tehneet töitä jo 15 v lähtien. Ensin pullopoikana/-tyttönä paikallisessa ruokakaupassa, sitten kahvilassa tai lastenhoitajana.

Nyt 2 lapsista on olleet jo n 10 vuotta vakituisessa työssä (toinen ammiksesta toinen amk:sta) ja kolmas - opiskelija - on tehnyt koko ajan 1-2 työtä opiskelun rinnalla. Silti valmistuu 3 vuodessa eli poikkeuksellisen nopeasti.

Palkat ei päätä huimaa, mutta ovat omalla rahalla rahoittaneet aina elämänsä ja menonsa eivätkä ole kenellekään velkaa. Olen äärimmäisen ylpeä näistä lapsistani!!

Mun mielestä tukien eteen pitäisi tehdä jotain eikä vain saada ilmaiseksi. Esim yhdyskuntapalvelua tietyin väliajoin tai opiskelua että työttömyyskorvaus ja sossutuet jatkuu! Erityisesti nro 26 jonka kirjoitus OKSETTAA!!

Sitä saa mitä tilaa. Nämä nuoret ovat kasvaneet suomalaisessa yhteiskunnassa, joten mistäpä muualta he ovat esimerkkinsä saaneet kuin vanhemmilta ihmisiltä.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 08:08"]

Mun mielestä tukien eteen pitäisi tehdä jotain eikä vain saada ilmaiseksi. Esim yhdyskuntapalvelua tietyin väliajoin tai opiskelua että työttömyyskorvaus ja sossutuet jatkuu! Erityisesti nro 26 jonka kirjoitus OKSETTAA!!

[/quote]

Mun mielestä työstä kuuluu maksaa palkkaa. Miksi osa joutuu tekemään vaikka jotain puistojen siivousta "tukia" vastaan, kun taas osa saa vastaavasta työstä oikeaa palkkaa? Irtisanotaan sitten kaikki kuntien työntekijät ja otetaan tilalle työttömiä tekemään samoja töitä työttymyystuella. Säästyy pitkä penni. Ja OKSETTAA.

Olisiko meillä vanhemmilla jotain vaikustusta siihen, että osa nuorista elää mieluummin tuilla kuin tekee pienellä palkalla vähemmän mukavaa työtä? Jos pienestä asti oppii siihen, että aina on kivaa, aina etsitään jotain elämystä ja "äksöniä" eikä kotona tarvitse rikkaa ristiin laitaa. Äiti passaa ja petaa sängyt vielä teineillekin. Jos väsyttää tai masentaa tai on muuten ikävää, koulusta voi pitää luppopäiviä. Vanhemmat allekirjoittavat poissaolotodistuksen.

Jos opettaja ottaa yhteyttä vanhemiin, hänet haukutaan maan rakoon varmoina siitä, että Jani-Petterissä ei ole mitään vikaa. Murrosikässä Jani-Petteri ei vaan oikein jaksa käydä koulua, kun koko systeemihän on tyttöjä suosiva. Niinpä sitä jatko-opintopaikkaakaankaan siltä omalta unelma-alalta ei oikein tahdo irrota. Siviilipalvelus ja armeija jäävät kesken.

Katsoin taannoin tv:stä A-talkkia, jossa parikymmpinen nuori mies kertoi, että hän on sosiaalipummi, koska hänen tehtävänsä on tehdä musiikkia ja taidetta. Töissä ei kannata käydä, koska palkka vähennetään toimeentulotuesta. Kun minä olin nuori, taidetta tehtiin päivätyön ohella. Emme jääneet täysipäiväisesti kotiin taiteilemaan.

Työttömyys ja syrjäytyminen periytyvät sukupolvesta toiseen. Haluammeko rakentaa luokkayhteiskuntaa? Nuoren arvomaailma alkaa rakentua jo lapsena. Kannatata miettiä, minkälaiset työn tekemisen arvot omalle lapselleen opettaa.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 08:15"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 08:08"]

Mun mielestä tukien eteen pitäisi tehdä jotain eikä vain saada ilmaiseksi. Esim yhdyskuntapalvelua tietyin väliajoin tai opiskelua että työttömyyskorvaus ja sossutuet jatkuu! Erityisesti nro 26 jonka kirjoitus OKSETTAA!!

[/quote]

Mun mielestä työstä kuuluu maksaa palkkaa. Miksi osa joutuu tekemään vaikka jotain puistojen siivousta "tukia" vastaan, kun taas osa saa vastaavasta työstä oikeaa palkkaa? Irtisanotaan sitten kaikki kuntien työntekijät ja otetaan tilalle työttömiä tekemään samoja töitä työttymyystuella. Säästyy pitkä penni. Ja OKSETTAA.

[/quote]

Sanoinko ettei siitä yhdyskuntapalvelusta voisi saada palkkaa?? Ajatus oli se että tuo sossutuki ansaitaan jotenkin eikä vain revitä meidän työtätekevien persnahasta. Kyllä tästä maasta tekemätöntä työtä löytyy muttei tekijöitä!! Kun ei näille kermaperseille kelpaa mikään. Tosiaan pitäisi heti saada johtajan paikka ja palkka, muuten ei työnteko kannata....