Mulla on niin paha olo, etten voi tavata lapsiani

Olen päättänyt nyt illalla asiaa vielä miettiessäni, että en voi tehdä sitä lapselle tänään, että teen "oharit" enkä hae häntä ja emme menisi jonnekin käymään. Ehkä sen jälkeen tulemme mun luo. Olen nyt koittanut käsitellä pahaa oloani tilanteen suhteen, ja se voittaa, että koska lapsi ei ole syyllinen mihinkään, mulla ei ole nyt tavallaan lupaa toimia toiisin. Olo on aivan hirveä, pää on kuin petolinnun p*rse aivosumua myöten ja olen nukkunut aivan liian vähän, jotain 4 tuntia, mutta koitan selviytyä eteenpäin ja käsitellä pahaa oloa lisää, enkä padota sitä kuvitellen, että se on minun vikaani, huonouttani tai syytäni.

Ap

LOPETETAAN TÄMÄ KETJU. KUN YLLÄPITO EI PUUTU KERRAN ASIAAN.

YKSIKÄÄN TÄYSIJÄRKINEN EI KOMMENTOI ENÄÄ TÄLLE M.I.E.L.I.S.A.R.A.A.L.L.E TYYPILLE.

KESKUSTELKOON ITSENSÄ KANSSA.

TAI NO MUUT SAMANLAISET...JATKAKAA TE JOS HALUATTE, EIKÄ MUUTA TEKEMISTÄ OLE.

HYVÄÄ SUNNUNTAITA KAIKILLE😊

Vierailija kirjoitti:

Mä en vain tiedä, mua repii kahtia se, että en haluaisi itseäni loukattavan, ja sitten se, että en haluaisi antaa lapsille kokemusta siitä, että he eivät ole tärkeitä, ja olla siis menemättä tapaamaan, kun olen tähän asti sunnuntaisin tavannut. Mun paha olo syntyi viime viikolla siinä tapaamisessa. Ja jos se syntyy uudelleen, olen ihan idi.ootti, että menin ja annan satuttaa ja loukata tunteitani. Todella vaikea tilanne.

Ap

Niin. Se, mitä sinun pitäisi nyt tajuta, on se, että lapsesi ja heidän tunteensa nyt ovat tärkeämpiä kuin sinun tunteesi. Sinulle voi tulla paha olla, mutta sinä olet aikuinen, sinä voit sen käsitellä. Sinä olet äiti, ja ensisijainen velvollisuutesi on lapsia kohtaan, ei itseäsi.

Minä toivoisin, että saisin terapiastani myös voimia alkaa käsitellä sitä kohtaa, että äitini ei sallinut minun olla se, jonka itse näin olevani, eli mukava ja kiva ja myös hyvä ja hyväsydäminen ihminen, se kielto on aiheuttanut mulle aivan hirvittävät määrät pahaa. Mä itse uskon ja ajattelen itsestäni niin, olen kiva, ja äitini oli paska sanoesssaan muuta ja halutessaan nähdä minut mustana, pahana, kuritettavana ja satutusoikeutettuna. Hän varasti minulta oikeuden onneen ja onnellisuuteen ja hyviin ajatuksiin itsestäni (ja muista).

Ap

Onko ap. se blogisti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vain tiedä, mua repii kahtia se, että en haluaisi itseäni loukattavan, ja sitten se, että en haluaisi antaa lapsille kokemusta siitä, että he eivät ole tärkeitä, ja olla siis menemättä tapaamaan, kun olen tähän asti sunnuntaisin tavannut. Mun paha olo syntyi viime viikolla siinä tapaamisessa. Ja jos se syntyy uudelleen, olen ihan idi.ootti, että menin ja annan satuttaa ja loukata tunteitani. Todella vaikea tilanne.

Ap

Niin. Se, mitä sinun pitäisi nyt tajuta, on se, että lapsesi ja heidän tunteensa nyt ovat tärkeämpiä kuin sinun tunteesi. Sinulle voi tulla paha olla, mutta sinä olet aikuinen, sinä voit sen käsitellä. Sinä olet äiti, ja ensisijainen velvollisuutesi on lapsia kohtaan, ei itseäsi.

En tarvitse "neuvontaasi", kiitos vain. Miten et tajua?

Ap

Mutta onneksi uskon iysestäni edelleen hyvää, se on kostoni äidille, joka näki sen uhkana ehkä itselleen. Haha, enpäs alkanutkaan uskoa itsestäni sitä, mitä se mitätön p*ska näkee.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vain tiedä, mua repii kahtia se, että en haluaisi itseäni loukattavan, ja sitten se, että en haluaisi antaa lapsille kokemusta siitä, että he eivät ole tärkeitä, ja olla siis menemättä tapaamaan, kun olen tähän asti sunnuntaisin tavannut. Mun paha olo syntyi viime viikolla siinä tapaamisessa. Ja jos se syntyy uudelleen, olen ihan idi.ootti, että menin ja annan satuttaa ja loukata tunteitani. Todella vaikea tilanne.

Ap

Niin. Se, mitä sinun pitäisi nyt tajuta, on se, että lapsesi ja heidän tunteensa nyt ovat tärkeämpiä kuin sinun tunteesi. Sinulle voi tulla paha olla, mutta sinä olet aikuinen, sinä voit sen käsitellä. Sinä olet äiti, ja ensisijainen velvollisuutesi on lapsia kohtaan, ei itseäsi.

Kun tässä ei ole nyt kyse lapsista, vaan minusta. Mä teen aina oikein, mutta tehdäänkö mulle?

Ap

Vierailija kirjoitti:

MyrskyluodonMaija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä ihmeellinen tämä internetin maailma.

Täällä ei tarvitse hulluja kylvää eikä kyntää. Senkun nappia painaa ja mielenterveyden koko kirjo on kaikkien nähtävillä :-)

Ap. En enää todellakaan tiedä mitä sinulle voisi sanoa, sillä tässä ketjussa näyttää kirjoittavan normaaleja ihmisiä jotka ovat tyrmistyneitä käytöksestäsi ja tekemistäsi valinnoista.

Ehkä herää kysymys, asetatko koskaan omaa toimintaasi kyseenalaiseksi ja ellet aseta, voisiko sillä olla jotain tekemistä sen kanssa, ettet kirjoitustesi perusteella tunnu voivan henkisesti kovinkaan hyvin?

Miksi kyseenalaistaisin? Siis millälailla? Koitan harkita ja harkitsenkin kaikkia päätöksiäni etukäteen useammalta kantilta, jos niitä vain tulee miettimällä mieleen. Miksi niitä sen jälkeen enää kyseenalaistaisi? Eikö se olisi siis jossittelua?

Ap

Ja se useammalta kantilta harkitseminen tarkoittaa?

Harkitsetko koskaan asioita muiden kuin itsesi kannalta, lastesi ja miehesi kannalta?

Jos harkitset, kumpien hyvinvointi on mielestäsi tärkeintä?

Sinun vai lastesi?

Itseninkannalta ainoastaan. Elän omaa elämääni. Ei minulle ole tullut mieleenkään katsoa minun elämääni muiden kannalta. Ehkä se liittyy siihen, miten minua on kohdeltu niin tiukoille minut vetäen, ettei minulla ole koskaan ollut varaa ajatella, miten jokin ratkaisuni nyt vielä vaikuttaisi toisiinkin, herrajumala. Kieltämättä se voisi auttaa, mutta se tarkoittaisi itselleni täyttä eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä, koska en halua elää muille, vaan saada oman elämäni kuntoon. Jokainen pitää huolta itsestään. Jos joku pitää muista, se on hänen valintansa.

Ap

Se, että ajattelet vain itseäsi, on koko ongelman alku ja juuri. Se on se syy, miksi elämäsi ei ole kunnossa. Narsistivanhemman lapsena ei tosiaan ole usein tilaa ajatella muuta kuin omaa selviytymistään, ja se on ihan ymmärrettävää niissä olosuhteissa, mutta sinun on ymmärrettävä, että olet nyt aikuinen ihminen ja tilanteesi ei ole enää sama kuin se silloin lapsena oli. Se, että ajattelee muitakin ihmisiä ei todellakaan tarkoita, että alistuu muiden ovimatoksi ja hukkaa itsensä kokonaan. Se on vain sitä tavallista empatiaa, mitä 99% ihmisistä on. Empatian kokeminen voi olla pelottavaa, koska joskus se altistaa tuntemaan myös toisen surut, mutta siitä saa paljon enemmän kuin mitä se ottaa koska empatian avulla voi myös iloita toisten iloista. Empatia merkitsee kaikkea muuta kuin yksinäisyyttä, koska empatia on edellytys aidoille ihmiskontakteille ja aidolle rakkaudelle.

Jokainen pitää huolta itsestään, mutta vanhemmalle ei ole "valinta" pitää huolta omista lapsistaan. Se on lain edellyttämää toimintaa. Jos tätä lakia rikkoo, oikeus olla omien lasten kanssa otetaan pois. Vain antautumalla empatialle voi todella ymmärtää, mitä lapsi tarvitsee vanhemmaltaan. Jos haluat olla lastesi kanssa, sinun pitää ensin ajatella sitä, mitä lapsi tarvitsee, ja vasta sitten sitä, mitä sinä tarvitset. Itsensä ajatteleminen yli lapsen tarpeiden ei toimisi edes siinä tapauksessa että laki ei olisi lapsen oikeuksien puolella, koska vanhemman itsekäs toiminta satuttaa lasta ja lapsi haluaa mahdollisimman nopeasti tällaisesta vanhemmasta eroon.

Hieno kirjoitus mutta valitettavasti ap:n kaltaiset ihmiset eivät koskaan tule menemään itseensä/ajattelemaan muita ja järjen ääni menee täysin hukkaan.

Voisin lyödä vetoa että ap:llä ei ole yhden ainoaa pitkäaikaista ystävää tai työpaikkaa jota ei olisi omalla käytöksellään ryssinyt. Kukaan ei halua tuollaista ihmistä näköpiiriinsä.

Pieleen meni molemmat arvauksesi. Nykyisessä työssäni olen ollut vuodesta 2011 ja vaihdoin paikkaa muuton takia. Vanhin hengissä oleva ystävyyssuhteeni on alkanut 3. luokalla.

Ap

Koska olet tavannut tämän ystäväsi?

Vierailija kirjoitti:

Minä toivoisin, että saisin terapiastani myös voimia alkaa käsitellä sitä kohtaa, että äitini ei sallinut minun olla se, jonka itse näin olevani, eli mukava ja kiva ja myös hyvä ja hyväsydäminen ihminen, se kielto on aiheuttanut mulle aivan hirvittävät määrät pahaa. Mä itse uskon ja ajattelen itsestäni niin, olen kiva, ja äitini oli paska sanoesssaan muuta ja halutessaan nähdä minut mustana, pahana, kuritettavana ja satutusoikeutettuna. Hän varasti minulta oikeuden onneen ja onnellisuuteen ja hyviin ajatuksiin itsestäni (ja muista).

Ap

Olet kiva. Helppoa varmaan kun elää täysin yksin.

.

Vierailija kirjoitti:

Sen jälkeen kun pääsen siinä niskan päälle, että hei äiti fcuk you, 👆🏼mä olen kiva ja ihana, nauravainen ihminen, ja sä olet katkera, köyhä ja mulkqu ryppyinen vanhus, joka väitti mua paskiaiseksi, niin ollaan jo todella hyvässä vedossa 💪🏻 Yes.

Ap

Kiva ja ihana ihminen tosiaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MyrskyluodonMaija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä ihmeellinen tämä internetin maailma.

Täällä ei tarvitse hulluja kylvää eikä kyntää. Senkun nappia painaa ja mielenterveyden koko kirjo on kaikkien nähtävillä :-)

Ap. En enää todellakaan tiedä mitä sinulle voisi sanoa, sillä tässä ketjussa näyttää kirjoittavan normaaleja ihmisiä jotka ovat tyrmistyneitä käytöksestäsi ja tekemistäsi valinnoista.

Ehkä herää kysymys, asetatko koskaan omaa toimintaasi kyseenalaiseksi ja ellet aseta, voisiko sillä olla jotain tekemistä sen kanssa, ettet kirjoitustesi perusteella tunnu voivan henkisesti kovinkaan hyvin?

Miksi kyseenalaistaisin? Siis millälailla? Koitan harkita ja harkitsenkin kaikkia päätöksiäni etukäteen useammalta kantilta, jos niitä vain tulee miettimällä mieleen. Miksi niitä sen jälkeen enää kyseenalaistaisi? Eikö se olisi siis jossittelua?

Ap

Ja se useammalta kantilta harkitseminen tarkoittaa?

Harkitsetko koskaan asioita muiden kuin itsesi kannalta, lastesi ja miehesi kannalta?

Jos harkitset, kumpien hyvinvointi on mielestäsi tärkeintä?

Sinun vai lastesi?

Itseninkannalta ainoastaan. Elän omaa elämääni. Ei minulle ole tullut mieleenkään katsoa minun elämääni muiden kannalta. Ehkä se liittyy siihen, miten minua on kohdeltu niin tiukoille minut vetäen, ettei minulla ole koskaan ollut varaa ajatella, miten jokin ratkaisuni nyt vielä vaikuttaisi toisiinkin, herrajumala. Kieltämättä se voisi auttaa, mutta se tarkoittaisi itselleni täyttä eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä, koska en halua elää muille, vaan saada oman elämäni kuntoon. Jokainen pitää huolta itsestään. Jos joku pitää muista, se on hänen valintansa.

Ap

Se, että ajattelet vain itseäsi, on koko ongelman alku ja juuri. Se on se syy, miksi elämäsi ei ole kunnossa. Narsistivanhemman lapsena ei tosiaan ole usein tilaa ajatella muuta kuin omaa selviytymistään, ja se on ihan ymmärrettävää niissä olosuhteissa, mutta sinun on ymmärrettävä, että olet nyt aikuinen ihminen ja tilanteesi ei ole enää sama kuin se silloin lapsena oli. Se, että ajattelee muitakin ihmisiä ei todellakaan tarkoita, että alistuu muiden ovimatoksi ja hukkaa itsensä kokonaan. Se on vain sitä tavallista empatiaa, mitä 99% ihmisistä on. Empatian kokeminen voi olla pelottavaa, koska joskus se altistaa tuntemaan myös toisen surut, mutta siitä saa paljon enemmän kuin mitä se ottaa koska empatian avulla voi myös iloita toisten iloista. Empatia merkitsee kaikkea muuta kuin yksinäisyyttä, koska empatia on edellytys aidoille ihmiskontakteille ja aidolle rakkaudelle.

Jokainen pitää huolta itsestään, mutta vanhemmalle ei ole "valinta" pitää huolta omista lapsistaan. Se on lain edellyttämää toimintaa. Jos tätä lakia rikkoo, oikeus olla omien lasten kanssa otetaan pois. Vain antautumalla empatialle voi todella ymmärtää, mitä lapsi tarvitsee vanhemmaltaan. Jos haluat olla lastesi kanssa, sinun pitää ensin ajatella sitä, mitä lapsi tarvitsee, ja vasta sitten sitä, mitä sinä tarvitset. Itsensä ajatteleminen yli lapsen tarpeiden ei toimisi edes siinä tapauksessa että laki ei olisi lapsen oikeuksien puolella, koska vanhemman itsekäs toiminta satuttaa lasta ja lapsi haluaa mahdollisimman nopeasti tällaisesta vanhemmasta eroon.

Hieno kirjoitus mutta valitettavasti ap:n kaltaiset ihmiset eivät koskaan tule menemään itseensä/ajattelemaan muita ja järjen ääni menee täysin hukkaan.

Voisin lyödä vetoa että ap:llä ei ole yhden ainoaa pitkäaikaista ystävää tai työpaikkaa jota ei olisi omalla käytöksellään ryssinyt. Kukaan ei halua tuollaista ihmistä näköpiiriinsä.

Pieleen meni molemmat arvauksesi. Nykyisessä työssäni olen ollut vuodesta 2011 ja vaihdoin paikkaa muuton takia. Vanhin hengissä oleva ystävyyssuhteeni on alkanut 3. luokalla.

Ap

Koska olet tavannut tämän ystäväsi?

Siitä on aikaa. Hän on sen verran rasittava nykyään. (Aspergerdiagnosoitu nainen). Mutta voin joskus jutella puhelimessa kuitenkin ja kuunnella vaikkapa jumala/uskonto- tai sähköyliherkkyyshuoliaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä toivoisin, että saisin terapiastani myös voimia alkaa käsitellä sitä kohtaa, että äitini ei sallinut minun olla se, jonka itse näin olevani, eli mukava ja kiva ja myös hyvä ja hyväsydäminen ihminen, se kielto on aiheuttanut mulle aivan hirvittävät määrät pahaa. Mä itse uskon ja ajattelen itsestäni niin, olen kiva, ja äitini oli paska sanoesssaan muuta ja halutessaan nähdä minut mustana, pahana, kuritettavana ja satutusoikeutettuna. Hän varasti minulta oikeuden onneen ja onnellisuuteen ja hyviin ajatuksiin itsestäni (ja muista).

Ap

Olet kiva. Helppoa varmaan kun elää täysin yksin.

Eihän kivojen ihmisten tarvitse elellä yksin :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MyrskyluodonMaija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä ihmeellinen tämä internetin maailma.

Täällä ei tarvitse hulluja kylvää eikä kyntää. Senkun nappia painaa ja mielenterveyden koko kirjo on kaikkien nähtävillä :-)

Ap. En enää todellakaan tiedä mitä sinulle voisi sanoa, sillä tässä ketjussa näyttää kirjoittavan normaaleja ihmisiä jotka ovat tyrmistyneitä käytöksestäsi ja tekemistäsi valinnoista.

Ehkä herää kysymys, asetatko koskaan omaa toimintaasi kyseenalaiseksi ja ellet aseta, voisiko sillä olla jotain tekemistä sen kanssa, ettet kirjoitustesi perusteella tunnu voivan henkisesti kovinkaan hyvin?

Miksi kyseenalaistaisin? Siis millälailla? Koitan harkita ja harkitsenkin kaikkia päätöksiäni etukäteen useammalta kantilta, jos niitä vain tulee miettimällä mieleen. Miksi niitä sen jälkeen enää kyseenalaistaisi? Eikö se olisi siis jossittelua?

Ap

Ja se useammalta kantilta harkitseminen tarkoittaa?

Harkitsetko koskaan asioita muiden kuin itsesi kannalta, lastesi ja miehesi kannalta?

Jos harkitset, kumpien hyvinvointi on mielestäsi tärkeintä?

Sinun vai lastesi?

Itseninkannalta ainoastaan. Elän omaa elämääni. Ei minulle ole tullut mieleenkään katsoa minun elämääni muiden kannalta. Ehkä se liittyy siihen, miten minua on kohdeltu niin tiukoille minut vetäen, ettei minulla ole koskaan ollut varaa ajatella, miten jokin ratkaisuni nyt vielä vaikuttaisi toisiinkin, herrajumala. Kieltämättä se voisi auttaa, mutta se tarkoittaisi itselleni täyttä eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä, koska en halua elää muille, vaan saada oman elämäni kuntoon. Jokainen pitää huolta itsestään. Jos joku pitää muista, se on hänen valintansa.

Ap

Se, että ajattelet vain itseäsi, on koko ongelman alku ja juuri. Se on se syy, miksi elämäsi ei ole kunnossa. Narsistivanhemman lapsena ei tosiaan ole usein tilaa ajatella muuta kuin omaa selviytymistään, ja se on ihan ymmärrettävää niissä olosuhteissa, mutta sinun on ymmärrettävä, että olet nyt aikuinen ihminen ja tilanteesi ei ole enää sama kuin se silloin lapsena oli. Se, että ajattelee muitakin ihmisiä ei todellakaan tarkoita, että alistuu muiden ovimatoksi ja hukkaa itsensä kokonaan. Se on vain sitä tavallista empatiaa, mitä 99% ihmisistä on. Empatian kokeminen voi olla pelottavaa, koska joskus se altistaa tuntemaan myös toisen surut, mutta siitä saa paljon enemmän kuin mitä se ottaa koska empatian avulla voi myös iloita toisten iloista. Empatia merkitsee kaikkea muuta kuin yksinäisyyttä, koska empatia on edellytys aidoille ihmiskontakteille ja aidolle rakkaudelle.

Jokainen pitää huolta itsestään, mutta vanhemmalle ei ole "valinta" pitää huolta omista lapsistaan. Se on lain edellyttämää toimintaa. Jos tätä lakia rikkoo, oikeus olla omien lasten kanssa otetaan pois. Vain antautumalla empatialle voi todella ymmärtää, mitä lapsi tarvitsee vanhemmaltaan. Jos haluat olla lastesi kanssa, sinun pitää ensin ajatella sitä, mitä lapsi tarvitsee, ja vasta sitten sitä, mitä sinä tarvitset. Itsensä ajatteleminen yli lapsen tarpeiden ei toimisi edes siinä tapauksessa että laki ei olisi lapsen oikeuksien puolella, koska vanhemman itsekäs toiminta satuttaa lasta ja lapsi haluaa mahdollisimman nopeasti tällaisesta vanhemmasta eroon.

Hieno kirjoitus mutta valitettavasti ap:n kaltaiset ihmiset eivät koskaan tule menemään itseensä/ajattelemaan muita ja järjen ääni menee täysin hukkaan.

Voisin lyödä vetoa että ap:llä ei ole yhden ainoaa pitkäaikaista ystävää tai työpaikkaa jota ei olisi omalla käytöksellään ryssinyt. Kukaan ei halua tuollaista ihmistä näköpiiriinsä.

Pieleen meni molemmat arvauksesi. Nykyisessä työssäni olen ollut vuodesta 2011 ja vaihdoin paikkaa muuton takia. Vanhin hengissä oleva ystävyyssuhteeni on alkanut 3. luokalla.

Ap

Koska olet tavannut tämän ystäväsi?

Siitä on aikaa. Hän on sen verran rasittava nykyään. (Aspergerdiagnosoitu nainen). Mutta voin joskus jutella puhelimessa kuitenkin ja kuunnella vaikkapa jumala/uskonto- tai sähköyliherkkyyshuoliaan.

Ap

Milloin tapasitte? Milloin puhuitte puhelimessa?

Tämä on kuitenkin ainoa ystäväsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MyrskyluodonMaija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä ihmeellinen tämä internetin maailma.

Täällä ei tarvitse hulluja kylvää eikä kyntää. Senkun nappia painaa ja mielenterveyden koko kirjo on kaikkien nähtävillä :-)

Ap. En enää todellakaan tiedä mitä sinulle voisi sanoa, sillä tässä ketjussa näyttää kirjoittavan normaaleja ihmisiä jotka ovat tyrmistyneitä käytöksestäsi ja tekemistäsi valinnoista.

Ehkä herää kysymys, asetatko koskaan omaa toimintaasi kyseenalaiseksi ja ellet aseta, voisiko sillä olla jotain tekemistä sen kanssa, ettet kirjoitustesi perusteella tunnu voivan henkisesti kovinkaan hyvin?

Miksi kyseenalaistaisin? Siis millälailla? Koitan harkita ja harkitsenkin kaikkia päätöksiäni etukäteen useammalta kantilta, jos niitä vain tulee miettimällä mieleen. Miksi niitä sen jälkeen enää kyseenalaistaisi? Eikö se olisi siis jossittelua?

Ap

Ja se useammalta kantilta harkitseminen tarkoittaa?

Harkitsetko koskaan asioita muiden kuin itsesi kannalta, lastesi ja miehesi kannalta?

Jos harkitset, kumpien hyvinvointi on mielestäsi tärkeintä?

Sinun vai lastesi?

Itseninkannalta ainoastaan. Elän omaa elämääni. Ei minulle ole tullut mieleenkään katsoa minun elämääni muiden kannalta. Ehkä se liittyy siihen, miten minua on kohdeltu niin tiukoille minut vetäen, ettei minulla ole koskaan ollut varaa ajatella, miten jokin ratkaisuni nyt vielä vaikuttaisi toisiinkin, herrajumala. Kieltämättä se voisi auttaa, mutta se tarkoittaisi itselleni täyttä eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä, koska en halua elää muille, vaan saada oman elämäni kuntoon. Jokainen pitää huolta itsestään. Jos joku pitää muista, se on hänen valintansa.

Ap

Se, että ajattelet vain itseäsi, on koko ongelman alku ja juuri. Se on se syy, miksi elämäsi ei ole kunnossa. Narsistivanhemman lapsena ei tosiaan ole usein tilaa ajatella muuta kuin omaa selviytymistään, ja se on ihan ymmärrettävää niissä olosuhteissa, mutta sinun on ymmärrettävä, että olet nyt aikuinen ihminen ja tilanteesi ei ole enää sama kuin se silloin lapsena oli. Se, että ajattelee muitakin ihmisiä ei todellakaan tarkoita, että alistuu muiden ovimatoksi ja hukkaa itsensä kokonaan. Se on vain sitä tavallista empatiaa, mitä 99% ihmisistä on. Empatian kokeminen voi olla pelottavaa, koska joskus se altistaa tuntemaan myös toisen surut, mutta siitä saa paljon enemmän kuin mitä se ottaa koska empatian avulla voi myös iloita toisten iloista. Empatia merkitsee kaikkea muuta kuin yksinäisyyttä, koska empatia on edellytys aidoille ihmiskontakteille ja aidolle rakkaudelle.

Jokainen pitää huolta itsestään, mutta vanhemmalle ei ole "valinta" pitää huolta omista lapsistaan. Se on lain edellyttämää toimintaa. Jos tätä lakia rikkoo, oikeus olla omien lasten kanssa otetaan pois. Vain antautumalla empatialle voi todella ymmärtää, mitä lapsi tarvitsee vanhemmaltaan. Jos haluat olla lastesi kanssa, sinun pitää ensin ajatella sitä, mitä lapsi tarvitsee, ja vasta sitten sitä, mitä sinä tarvitset. Itsensä ajatteleminen yli lapsen tarpeiden ei toimisi edes siinä tapauksessa että laki ei olisi lapsen oikeuksien puolella, koska vanhemman itsekäs toiminta satuttaa lasta ja lapsi haluaa mahdollisimman nopeasti tällaisesta vanhemmasta eroon.

Hieno kirjoitus mutta valitettavasti ap:n kaltaiset ihmiset eivät koskaan tule menemään itseensä/ajattelemaan muita ja järjen ääni menee täysin hukkaan.

Voisin lyödä vetoa että ap:llä ei ole yhden ainoaa pitkäaikaista ystävää tai työpaikkaa jota ei olisi omalla käytöksellään ryssinyt. Kukaan ei halua tuollaista ihmistä näköpiiriinsä.

Pieleen meni molemmat arvauksesi. Nykyisessä työssäni olen ollut vuodesta 2011 ja vaihdoin paikkaa muuton takia. Vanhin hengissä oleva ystävyyssuhteeni on alkanut 3. luokalla.

Ap

Koska olet tavannut tämän ystäväsi?

Siitä on aikaa. Hän on sen verran rasittava nykyään. (Aspergerdiagnosoitu nainen). Mutta voin joskus jutella puhelimessa kuitenkin ja kuunnella vaikkapa jumala/uskonto- tai sähköyliherkkyyshuoliaan.

Ap

Milloin tapasitte? Milloin puhuitte puhelimessa?

Tämä on kuitenkin ainoa ystäväsi

Ei ole ainoa. Mies on myös ystäväni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä toivoisin, että saisin terapiastani myös voimia alkaa käsitellä sitä kohtaa, että äitini ei sallinut minun olla se, jonka itse näin olevani, eli mukava ja kiva ja myös hyvä ja hyväsydäminen ihminen, se kielto on aiheuttanut mulle aivan hirvittävät määrät pahaa. Mä itse uskon ja ajattelen itsestäni niin, olen kiva, ja äitini oli paska sanoesssaan muuta ja halutessaan nähdä minut mustana, pahana, kuritettavana ja satutusoikeutettuna. Hän varasti minulta oikeuden onneen ja onnellisuuteen ja hyviin ajatuksiin itsestäni (ja muista).

Ap

Olet kiva. Helppoa varmaan kun elää täysin yksin.

Eihän kivojen ihmisten tarvitse elellä yksin :)

Ap

Aivan. Ja sinä elät

Sairas ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MyrskyluodonMaija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä ihmeellinen tämä internetin maailma.

Täällä ei tarvitse hulluja kylvää eikä kyntää. Senkun nappia painaa ja mielenterveyden koko kirjo on kaikkien nähtävillä :-)

Ap. En enää todellakaan tiedä mitä sinulle voisi sanoa, sillä tässä ketjussa näyttää kirjoittavan normaaleja ihmisiä jotka ovat tyrmistyneitä käytöksestäsi ja tekemistäsi valinnoista.

Ehkä herää kysymys, asetatko koskaan omaa toimintaasi kyseenalaiseksi ja ellet aseta, voisiko sillä olla jotain tekemistä sen kanssa, ettet kirjoitustesi perusteella tunnu voivan henkisesti kovinkaan hyvin?

Miksi kyseenalaistaisin? Siis millälailla? Koitan harkita ja harkitsenkin kaikkia päätöksiäni etukäteen useammalta kantilta, jos niitä vain tulee miettimällä mieleen. Miksi niitä sen jälkeen enää kyseenalaistaisi? Eikö se olisi siis jossittelua?

Ap

Ja se useammalta kantilta harkitseminen tarkoittaa?

Harkitsetko koskaan asioita muiden kuin itsesi kannalta, lastesi ja miehesi kannalta?

Jos harkitset, kumpien hyvinvointi on mielestäsi tärkeintä?

Sinun vai lastesi?

Itseninkannalta ainoastaan. Elän omaa elämääni. Ei minulle ole tullut mieleenkään katsoa minun elämääni muiden kannalta. Ehkä se liittyy siihen, miten minua on kohdeltu niin tiukoille minut vetäen, ettei minulla ole koskaan ollut varaa ajatella, miten jokin ratkaisuni nyt vielä vaikuttaisi toisiinkin, herrajumala. Kieltämättä se voisi auttaa, mutta se tarkoittaisi itselleni täyttä eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä, koska en halua elää muille, vaan saada oman elämäni kuntoon. Jokainen pitää huolta itsestään. Jos joku pitää muista, se on hänen valintansa.

Ap

Se, että ajattelet vain itseäsi, on koko ongelman alku ja juuri. Se on se syy, miksi elämäsi ei ole kunnossa. Narsistivanhemman lapsena ei tosiaan ole usein tilaa ajatella muuta kuin omaa selviytymistään, ja se on ihan ymmärrettävää niissä olosuhteissa, mutta sinun on ymmärrettävä, että olet nyt aikuinen ihminen ja tilanteesi ei ole enää sama kuin se silloin lapsena oli. Se, että ajattelee muitakin ihmisiä ei todellakaan tarkoita, että alistuu muiden ovimatoksi ja hukkaa itsensä kokonaan. Se on vain sitä tavallista empatiaa, mitä 99% ihmisistä on. Empatian kokeminen voi olla pelottavaa, koska joskus se altistaa tuntemaan myös toisen surut, mutta siitä saa paljon enemmän kuin mitä se ottaa koska empatian avulla voi myös iloita toisten iloista. Empatia merkitsee kaikkea muuta kuin yksinäisyyttä, koska empatia on edellytys aidoille ihmiskontakteille ja aidolle rakkaudelle.

Jokainen pitää huolta itsestään, mutta vanhemmalle ei ole "valinta" pitää huolta omista lapsistaan. Se on lain edellyttämää toimintaa. Jos tätä lakia rikkoo, oikeus olla omien lasten kanssa otetaan pois. Vain antautumalla empatialle voi todella ymmärtää, mitä lapsi tarvitsee vanhemmaltaan. Jos haluat olla lastesi kanssa, sinun pitää ensin ajatella sitä, mitä lapsi tarvitsee, ja vasta sitten sitä, mitä sinä tarvitset. Itsensä ajatteleminen yli lapsen tarpeiden ei toimisi edes siinä tapauksessa että laki ei olisi lapsen oikeuksien puolella, koska vanhemman itsekäs toiminta satuttaa lasta ja lapsi haluaa mahdollisimman nopeasti tällaisesta vanhemmasta eroon.

Hieno kirjoitus mutta valitettavasti ap:n kaltaiset ihmiset eivät koskaan tule menemään itseensä/ajattelemaan muita ja järjen ääni menee täysin hukkaan.

Voisin lyödä vetoa että ap:llä ei ole yhden ainoaa pitkäaikaista ystävää tai työpaikkaa jota ei olisi omalla käytöksellään ryssinyt. Kukaan ei halua tuollaista ihmistä näköpiiriinsä.

Pieleen meni molemmat arvauksesi. Nykyisessä työssäni olen ollut vuodesta 2011 ja vaihdoin paikkaa muuton takia. Vanhin hengissä oleva ystävyyssuhteeni on alkanut 3. luokalla.

Ap

Koska olet tavannut tämän ystäväsi?

Siitä on aikaa. Hän on sen verran rasittava nykyään. (Aspergerdiagnosoitu nainen). Mutta voin joskus jutella puhelimessa kuitenkin ja kuunnella vaikkapa jumala/uskonto- tai sähköyliherkkyyshuoliaan.

Ap

Milloin tapasitte? Milloin puhuitte puhelimessa?

Tämä on kuitenkin ainoa ystäväsi

Etkö tajua, paljonko "siitä on aikaa" on? Moni fiksumpi tajuaisi.

Ap

Sairas ap