Lue keskustelun säännöt.
Jos lapsi ajattelee, että on tärkeä, mutta vanhempi inhoaa kyseistä ajatusta ja koittaa kieroillen koko ajan lannistaa lasta?
08.03.2019 |
Oma äitini oli tuo tuollainen kieroilija, jonka mielestä lapsen (tai varmaan kenenkään) ei ole ok ajatella itseään tärkeänä henkilönä. Siitähän kuitenkin seuraa automaattisesti se, että pitää myös muita tärkeänä henkilönä (paitsi äitiäni en pitänyt, johtuen hänen käytöksestään), joten kyseessä ei ole mikään vinoutunut itserakkaus tms.
Mutta miksi ihmeessä äitiäni jotenkin vihastutti tai kiehutti se, että minä pidin itseäni aivan luonnollisesti hyvin tärkeänä ihmisenä? Ja pidän edelleen, joskin se on itselleni myös kiitos äidin, nyt taakka. Suomessahan katsotaan heti vinoon ihmistä, joka ei ole heikkoitsetuntoinen itseään vähättelevä nöyristelijä, ja sitä minä en ole, koska minusta jokainen on tärkeä ja merkityksellinen ihminen. Olisin siis tarvinnut äidiltäni tukea kestää heikkoitsetuntoisten kateelliset hyökkäykset, kun he kuvittelevat minun pitävän tärkeänä vain itseäni havaittuaan sen, etten nöyristele kuten heidät on kasvatettu tekemään tai ei ole tuettu muuhun. Minun kokemukseni siitä, että olen tärkeä ja että jokainen on tärkeä tulee toiselta vanhemmaltani ja hänen suvultaan, ei siis äidiltäni.
En tajua, miten vanhempi ei ole onnesta soikeana hyväitsetuntoisesta ja terveesti suorassa seisovasta lapsestaan, vaan alkaa kieroillen lytätä tätä ja alistaa, puhuen, että muut katsovat sinua pahalla, et tule ikinä saamaan ystäviä, jos joku loukkaantuu siitä millainen sinä olet, niin varopahan vain, sinä saat silloin kärsiä ja muuta ihan ihmeellistä.
Miksi minä siitä kärsisin, jos joku ei kestä sitä, että minä toedän olevani tärkeä? Äitini aliarvioi minun empatiakykyäni aika pahasti. En minä anna sellaisten ihmisten itseeni vaikuttaa, jos vain olisin saanut tuen ja hyväksynnän sille, että saan ajatella olevani tärkeä äidiltäni. Mutta en saanut, ja siitä syntyi kipupiste ajatteluuni. Joka haittaa itseäni paljon enemmän kuin se, mitä joku heikkoitsetuntoinen vieras olisi sanonut.
Kommentit (523)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.
Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?
Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?
Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?
Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.
Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.
Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.
ApEi vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.
Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.
Eivät voikaan, miten sinulla voi olla noin natsimielinen ja ILKEÄ ajatusmaailma? Sinä olet n.atsi, ja sydämetön, ilkeä paska, joka pitäisi ampua luotaimella ulos autinkokunnasta, kaltaisillasi ilkiöillä kukaan ei tee YHTÄÄN MITÄÄN! Edes hyväksikäyttöarvosi ei ylitä pask.uuttasi ihmisenä, jota sussa ei edes ole. Ihmisyyttä siis. Ja empatiaa lapsille, jotka ovat keskeneräisiä, eivät mitään aikuisia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.
Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?
Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?
Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?
Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.
Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.
Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.
ApEi vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.
Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.
Tällainen ihminen on arvoton paskiainen, joka ei tajua, että lapset eivät synny aikuisina, ja se, mitä lapsi oppii arvostaan, hyvyydestään ja itsestään on vanhempien vastuulla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.
Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?
Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?
Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?
Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.
Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.
Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.
ApEi vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.
Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.Tässä on minusta erinomaisesti kiteytetty kivikissan ongelma. Äiti on tavallinen virheellinen äiti, kuten me ihan kaikki muutkin äidit. Mutta kivikissa on aina ollut parempi. Mummon rahojen takia äitiään ’rikkaampi’ ja ’hienompi’, mielestään älykäs ja lahjakas lapsi, joka ei kestänyt tavallista epätäydellistä kasvatusta. Ei ikinä oppinut jakamaan omastaan, koska vieläkin suree jotain vanhoja serkuille jaettuja heppalehtiä. Ehkä kivikissasta olisi voinut kasvaa normaali ihminen, jos olisi ollut sisaruksia pitämässä egoa vähän aisoissa.
Päinvastoin, minussa säilyi normaaliuden olemus juuri siksi, ettei ollut sinunkaltaisiasi sekopäitä sillä päällepäsmäröimässä. Ja äiti ei ollut virheellinen vaan vahingollinen, mutta ethän sinä sitä tajua, koska et edes tiedä, millaista on olla tärkeä muille.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.
Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?
Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?
Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?
Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.
Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.
Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.
ApEi vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.
Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.Tässä on minusta erinomaisesti kiteytetty kivikissan ongelma. Äiti on tavallinen virheellinen äiti, kuten me ihan kaikki muutkin äidit. Mutta kivikissa on aina ollut parempi. Mummon rahojen takia äitiään ’rikkaampi’ ja ’hienompi’, mielestään älykäs ja lahjakas lapsi, joka ei kestänyt tavallista epätäydellistä kasvatusta. Ei ikinä oppinut jakamaan omastaan, koska vieläkin suree jotain vanhoja serkuille jaettuja heppalehtiä. Ehkä kivikissasta olisi voinut kasvaa normaali ihminen, jos olisi ollut sisaruksia pitämässä egoa vähän aisoissa.
Oletko sinä elänyt ap:n elämää? Ellet ole, niin älä esitä tietäväsi millaista se on ollut.
Niinpä. Paljastaa vain oman junttiuden, kun hölmönä olettaa. Aivan yhtä tyhmä, kuin syyttömiä omasta pahasta olostaankin syyttävätkin ihmiset, joita on vaikka miten paljon.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.
Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?
Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?
Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?
Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.
Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.
Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.
ApEi vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.
Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.Tässä on minusta erinomaisesti kiteytetty kivikissan ongelma. Äiti on tavallinen virheellinen äiti, kuten me ihan kaikki muutkin äidit. Mutta kivikissa on aina ollut parempi. Mummon rahojen takia äitiään ’rikkaampi’ ja ’hienompi’, mielestään älykäs ja lahjakas lapsi, joka ei kestänyt tavallista epätäydellistä kasvatusta. Ei ikinä oppinut jakamaan omastaan, koska vieläkin suree jotain vanhoja serkuille jaettuja heppalehtiä. Ehkä kivikissasta olisi voinut kasvaa normaali ihminen, jos olisi ollut sisaruksia pitämässä egoa vähän aisoissa.
Oletko sinä elänyt ap:n elämää? Ellet ole, niin älä esitä tietäväsi millaista se on ollut.
Heh heh. Olemme nyt vuosia lukeneet näitä kirjoituksia vaikka kuinka monta sivua ja ketjua ja vaikka millaista esimerkkiä. Me alamme kohta tuntemaan kivikissan paremmin, kuin hänen äitinsä. Kuten joku tuolla aiemmin kirjoitti, ei tarvitse edes avata ketjua, kun tietää jo, että hän on sen kirjoittanut. Kyllä se kertoo aika hyvin kuinka hyvin tunnemme jo ap:n.
Etkö tajua, että palstapersoona ei ole elämää, josta sinä tietäisit yhtään mitään? Älä esitä tietäväsi lapsuudestani, vai olenko kirjoitellut tänne lapsena?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintähän elämässä ainakin itselleni olisi ollut nimenomaan saada tukea kestää heikkoitsetuntoisten kateelliset ja ikävät hyökkäykset itseäni kohtaan, niin äitini ei auttanut eikä tukenut niissä minua yhtään, päin vastoin hän oikein tuntui kierosti riemastuvan, kun sai heikentää minun itsetuntoani ja luottamustani itseeni ihmisenä. En vaan voinut tajuta, että hän siis ei kestänyt sitä, että minä olen hyvä ja rauhantahtoinen ihminen, vaan halusi kaivaa minusta esiin kaiken kiukun, pahan olon ja vihan sitä kohtaan, että minua kohdellaan väärin, jotta sai sanoa, että saan ansioni mukaan. Siis aivan kamala kasvattaja lapsen olla hänen läheisyydessään, hyi olkoon, voi minua rassukkaa. Kenen tahansa toisen itselleni hyvää haluavan ihmisen leivissä minusta olisi varmasti tullut aivan eri ihminen valintoineni ja eväineni, joilla jatkaa elämään.
ApNyt taisin keksiä... Ehkä äiti projisoi sinuun oman kyvyttömyytensä: ehkä hänelle opetettiin, että täytyy olla kaikille perin kiltti, täysin itsensä kustannuksella, eli olemalla vaikka itselleen tuhma. Siinä tapauksessa, hän oli henkisesti täysin raiskattu - ja aivopesty.
Se että hän näki sinut tervehenkisenä, aiheutti hänelle ilmeisesti niin suuren tiedostamattoman ristiriidan, että häntä suorastaan oksetti. Hänen oli saatava manipuloida sinua, koska sinä olit pelkkä piikki hänen vajaasti kehittyneelle egolleen, silloin kun sattui osumaan herkkään kohtaan. Tavallaan sellaisina hetkinä vuorovaikutit pelkän defenssin kanssa. Äitisi aivot ikään kuin antoivat tilaa riivatulle haamulle, jota hän ei edes kyennyt erottamaan itsestään.
Niin paljon psyykkistä vauriota hänelle ilmeisesti joskus aiheutettiin..!
Ja nyt ap on itse päästään vialla lopulta pitkän taistelun jälkeen.
Hän on kuin lobotoitu muumio. Toistelee äitinsä nimeä ja voi olla itsekin muuttunut äidikseen.
Ei ottanut askelta eteen kun siivet oli kasvaneet selkään vaan jäi äitinsä raadeltavaksi.
Minä nimittäin otin jalat alleni ja jätin entisen elämän ja en edes pohdi menneisyyttä. Miksi ihmeessä repisin haavoja auki?
Jos olet niin sinut kaiken kanssa, niin miksi tulet tänne kerjäämään kehuja?
Tulin lähinnä esikuvaksi teille. Todisteeksi siitä että vaikka menneisyys olisi kurja ja kasvatettu Haarerin oppien mukaan kansallissosialistiksi, niin sä voit muuttua ja sä voit äänestää vihreitä ja olla aidosti sosialisti ilman sitä kansallis-liitettä.
Turha sielä menneisyydessä on velloa. Ottakaa marssiaskel eteen päin!
Katse eteen! Mars.
Olen monesti terapioissa neuvonut että eteen päin on mieli.
Ei taaksepäin edes ajatuksen tasolla. Aina kun ajatus pakenee murheisiin niin uusi ajatus tilalle.
Voin jatkossakin neuvoa teitä tulemaan yhtä voimakkaaksi hahmoksi kuin minä olen.
Uhrin asemassa ei ole mitään ihannoitavaa. Miksi haluaisitte olla surkimuksia?
Äitinnekö iloksi?
Se on kylläkin että watch and learn from me,
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen TAO kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset juuret tulevat idästä. Idässä on ymmärretty että ihminen on ihminen.
Eli ei yksilö ole muihin nähden mitenkään merkittävä.
Tästä syystä idässä myös ajatellaan että huumeen käyttäminen ei ole yksilönvapautta kuten se lännessä on.
Meillä yksilökäsitys on enemmän perinteistä. Esimerkiksi Ranskassa vallankumous ja valistajat ovat muuttaneet ihmiskäsitystä yksilöllisempään suuntaan.
Heille on ilmiselvää että yksilö voi tehdä itsekkäästi asioita.
Meillä on perinteisempi näkökulma. Lähempänä keskiaikaa.
Yhteisöllisyys on myös hedelmällistä sosialismissa. Lännessä yksilökeskeisessä kultuurissa ei sosialismi toimi, koska yksilöt tekevät itsekkäitä tekoja, jotka eivät aja yhteisön etuja. Ne eivät ole siis sosialisia tekoja.
Äitisi selvästi oli perinteinen nainen ja kunnioitti vanhan Venäjän ja Itä-Euroopan ihmiskäsitystä yhteisöllisenä olentona ja nöyränä yhtenä muiden joukossa olentona.
Sinä olet kuvitellut oivaltavasi jotain uutta, mutta se on vain Ranskan vallankumouksellista hapatusta ja eräänlaista harhaa, joka voi ollakin ihan ok.
Mitä siitä tulee jos jokainen ajattelee olevansa erityinen?
Ajattele muurahaispesää tai mehiläispesää?
Ei pesä silloin toimi tai yhteiskunta.
Siksi äitisi oli viisain.
Aasian kunfutselaisuudella on ehkä ollut paljon vaikutusta.
Aasiassa kunnioitetaan vanhempia eikä kritisoida heitä.
Ap on selvästi pois tolaltaan. Hänet on kasvatettu perinteisesti, mutta kuvittelee löytäneensä jotain uutta.
Tämä ei ole minusta mitenkään arvostettava mlli tai tapa ajatella. Jokaista tulee voida kritisoida ja arvostella, se, että joku on sen yläpuolella on täysin naurettava ajatuskin.
ApKiinalainen kultuuri on hyvin vanhaa ja siinä on paljon oivalluksia.
Idea on luottamuksessa. Vanhat luottavat nuoriin ja nuoret vanhoihin. Siihen sisältyy voimakas vastuun kanto.
Sinun tavalla epäillään lapsellisesti ja keksitään asiat uudestaan. Tapasi ap on kiivetä ns peppu edellä puuhun. Vasta vanhempana sitten tajuat että aha he olivatkin oikeassa.
Et nyt oikein ymmärrä että kultuurit ovat vanhoja ja jos on olemassa jotain konservatiivisia tapoja, niin ne on hyväksi havaittuja toimintamalleja. Ei ole tarvetta keksiä uusia tai mennä pois polulta, joka on hyväksi havaittu.
Toki voit sooloillakin, mutta älä odota muilta ymmärrystä mokailuillesi.
Teet häpeää äidillesi tässä ketjussa. Osaisitpa hävetä.
Päinvastoin mä olen vasta vanhempana tajunnut, että äitini oli väärässä ja mitä vanhemmaksi kasvan, sen pahemmin näen, ettei hänessä ollut äitinä oikein mitään hyvää. Ainakaan siinä määrin, miten hän itse kuvittelee. Sinun logiikallasi Hitleri,äkään ei olisi saanut nuorempi polvi tuomita.
ApEi häntä ihmisenä voi tuomita. Ei tuomitseminen auta vaan kunnioitus siitä että hän teki virheen ennen minua ja osaan varoa. Sillä tavoin hän kiteytyy myös osaksi perinteistä historiaa varoituskylttinä.
Hän on hyvä esimerkki nuoremmalle polvelle siitä mitä voi käydä, jos mokailee ja ei noudata perinteitä.
Herra Adolf ei missään mielessä noudattanut konservatiivisesti perinteitä vaan oli modernin Eurooppalaisuuden henki. Hyvin utopistinen ajattelija.
Sellainen johtaa aina väistämättä törmäykseen.
Voi tuomita. Lapsensa RAIVOSI HÄNELLE, että muutu, toimi toisin, älä satuta minua! Ja se kpää ei muuttunut, ei kuunnellut, ei välittänyt, ei piitannut eikä uskonut. Tuomitsen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä mikä sinulla on Adolfia vastaan?
Hän menestyi kaikesta huolimatta vaikka olikin hirviö. Äitisi ei menestynyt ja sinäkin olet ihan sekaisin ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mikä sinulla on Adolfia vastaan?
Hän menestyi kaikesta huolimatta vaikka olikin hirviö. Äitisi ei menestynyt ja sinäkin olet ihan sekaisin ihmisenä.
Menestyi? Tappamalla ihmisiä? Sekö on sinusta asia, josta ei pidä henkilöä arvostella ja vastustaa?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mikä sinulla on Adolfia vastaan?
Hän menestyi kaikesta huolimatta vaikka olikin hirviö. Äitisi ei menestynyt ja sinäkin olet ihan sekaisin ihmisenä.
Menestyi? Narkkari, joka tappoi itsensä! Outo käsitys menestyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen TAO kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset juuret tulevat idästä. Idässä on ymmärretty että ihminen on ihminen.
Eli ei yksilö ole muihin nähden mitenkään merkittävä.
Tästä syystä idässä myös ajatellaan että huumeen käyttäminen ei ole yksilönvapautta kuten se lännessä on.
Meillä yksilökäsitys on enemmän perinteistä. Esimerkiksi Ranskassa vallankumous ja valistajat ovat muuttaneet ihmiskäsitystä yksilöllisempään suuntaan.
Heille on ilmiselvää että yksilö voi tehdä itsekkäästi asioita.
Meillä on perinteisempi näkökulma. Lähempänä keskiaikaa.
Yhteisöllisyys on myös hedelmällistä sosialismissa. Lännessä yksilökeskeisessä kultuurissa ei sosialismi toimi, koska yksilöt tekevät itsekkäitä tekoja, jotka eivät aja yhteisön etuja. Ne eivät ole siis sosialisia tekoja.
Äitisi selvästi oli perinteinen nainen ja kunnioitti vanhan Venäjän ja Itä-Euroopan ihmiskäsitystä yhteisöllisenä olentona ja nöyränä yhtenä muiden joukossa olentona.
Sinä olet kuvitellut oivaltavasi jotain uutta, mutta se on vain Ranskan vallankumouksellista hapatusta ja eräänlaista harhaa, joka voi ollakin ihan ok.
Mitä siitä tulee jos jokainen ajattelee olevansa erityinen?
Ajattele muurahaispesää tai mehiläispesää?
Ei pesä silloin toimi tai yhteiskunta.
Siksi äitisi oli viisain.
Aasian kunfutselaisuudella on ehkä ollut paljon vaikutusta.
Aasiassa kunnioitetaan vanhempia eikä kritisoida heitä.
Ap on selvästi pois tolaltaan. Hänet on kasvatettu perinteisesti, mutta kuvittelee löytäneensä jotain uutta.
Tämä ei ole minusta mitenkään arvostettava mlli tai tapa ajatella. Jokaista tulee voida kritisoida ja arvostella, se, että joku on sen yläpuolella on täysin naurettava ajatuskin.
ApKiinalainen kultuuri on hyvin vanhaa ja siinä on paljon oivalluksia.
Idea on luottamuksessa. Vanhat luottavat nuoriin ja nuoret vanhoihin. Siihen sisältyy voimakas vastuun kanto.
Sinun tavalla epäillään lapsellisesti ja keksitään asiat uudestaan. Tapasi ap on kiivetä ns peppu edellä puuhun. Vasta vanhempana sitten tajuat että aha he olivatkin oikeassa.
Et nyt oikein ymmärrä että kultuurit ovat vanhoja ja jos on olemassa jotain konservatiivisia tapoja, niin ne on hyväksi havaittuja toimintamalleja. Ei ole tarvetta keksiä uusia tai mennä pois polulta, joka on hyväksi havaittu.
Toki voit sooloillakin, mutta älä odota muilta ymmärrystä mokailuillesi.
Teet häpeää äidillesi tässä ketjussa. Osaisitpa hävetä.
Päinvastoin mä olen vasta vanhempana tajunnut, että äitini oli väärässä ja mitä vanhemmaksi kasvan, sen pahemmin näen, ettei hänessä ollut äitinä oikein mitään hyvää. Ainakaan siinä määrin, miten hän itse kuvittelee. Sinun logiikallasi Hitleri,äkään ei olisi saanut nuorempi polvi tuomita.
ApEi häntä ihmisenä voi tuomita. Ei tuomitseminen auta vaan kunnioitus siitä että hän teki virheen ennen minua ja osaan varoa. Sillä tavoin hän kiteytyy myös osaksi perinteistä historiaa varoituskylttinä.
Hän on hyvä esimerkki nuoremmalle polvelle siitä mitä voi käydä, jos mokailee ja ei noudata perinteitä.
Herra Adolf ei missään mielessä noudattanut konservatiivisesti perinteitä vaan oli modernin Eurooppalaisuuden henki. Hyvin utopistinen ajattelija.
Sellainen johtaa aina väistämättä törmäykseen.
Voi tuomita. Lapsensa RAIVOSI HÄNELLE, että muutu, toimi toisin, älä satuta minua! Ja se kpää ei muuttunut, ei kuunnellut, ei välittänyt, ei piitannut eikä uskonut. Tuomitsen.
Ap
Äitini olisi kuulunut kuunnella lapsensa sanoja. Olin nimittäin oikeassa 🖕
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen TAO kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset juuret tulevat idästä. Idässä on ymmärretty että ihminen on ihminen.
Eli ei yksilö ole muihin nähden mitenkään merkittävä.
Tästä syystä idässä myös ajatellaan että huumeen käyttäminen ei ole yksilönvapautta kuten se lännessä on.
Meillä yksilökäsitys on enemmän perinteistä. Esimerkiksi Ranskassa vallankumous ja valistajat ovat muuttaneet ihmiskäsitystä yksilöllisempään suuntaan.
Heille on ilmiselvää että yksilö voi tehdä itsekkäästi asioita.
Meillä on perinteisempi näkökulma. Lähempänä keskiaikaa.
Yhteisöllisyys on myös hedelmällistä sosialismissa. Lännessä yksilökeskeisessä kultuurissa ei sosialismi toimi, koska yksilöt tekevät itsekkäitä tekoja, jotka eivät aja yhteisön etuja. Ne eivät ole siis sosialisia tekoja.
Äitisi selvästi oli perinteinen nainen ja kunnioitti vanhan Venäjän ja Itä-Euroopan ihmiskäsitystä yhteisöllisenä olentona ja nöyränä yhtenä muiden joukossa olentona.
Sinä olet kuvitellut oivaltavasi jotain uutta, mutta se on vain Ranskan vallankumouksellista hapatusta ja eräänlaista harhaa, joka voi ollakin ihan ok.
Mitä siitä tulee jos jokainen ajattelee olevansa erityinen?
Ajattele muurahaispesää tai mehiläispesää?
Ei pesä silloin toimi tai yhteiskunta.
Siksi äitisi oli viisain.
Aasian kunfutselaisuudella on ehkä ollut paljon vaikutusta.
Aasiassa kunnioitetaan vanhempia eikä kritisoida heitä.
Ap on selvästi pois tolaltaan. Hänet on kasvatettu perinteisesti, mutta kuvittelee löytäneensä jotain uutta.
Tämä ei ole minusta mitenkään arvostettava mlli tai tapa ajatella. Jokaista tulee voida kritisoida ja arvostella, se, että joku on sen yläpuolella on täysin naurettava ajatuskin.
ApKiinalainen kultuuri on hyvin vanhaa ja siinä on paljon oivalluksia.
Idea on luottamuksessa. Vanhat luottavat nuoriin ja nuoret vanhoihin. Siihen sisältyy voimakas vastuun kanto.
Sinun tavalla epäillään lapsellisesti ja keksitään asiat uudestaan. Tapasi ap on kiivetä ns peppu edellä puuhun. Vasta vanhempana sitten tajuat että aha he olivatkin oikeassa.
Et nyt oikein ymmärrä että kultuurit ovat vanhoja ja jos on olemassa jotain konservatiivisia tapoja, niin ne on hyväksi havaittuja toimintamalleja. Ei ole tarvetta keksiä uusia tai mennä pois polulta, joka on hyväksi havaittu.
Toki voit sooloillakin, mutta älä odota muilta ymmärrystä mokailuillesi.
Teet häpeää äidillesi tässä ketjussa. Osaisitpa hävetä.
Päinvastoin mä olen vasta vanhempana tajunnut, että äitini oli väärässä ja mitä vanhemmaksi kasvan, sen pahemmin näen, ettei hänessä ollut äitinä oikein mitään hyvää. Ainakaan siinä määrin, miten hän itse kuvittelee. Sinun logiikallasi Hitleri,äkään ei olisi saanut nuorempi polvi tuomita.
ApEi häntä ihmisenä voi tuomita. Ei tuomitseminen auta vaan kunnioitus siitä että hän teki virheen ennen minua ja osaan varoa. Sillä tavoin hän kiteytyy myös osaksi perinteistä historiaa varoituskylttinä.
Hän on hyvä esimerkki nuoremmalle polvelle siitä mitä voi käydä, jos mokailee ja ei noudata perinteitä.
Herra Adolf ei missään mielessä noudattanut konservatiivisesti perinteitä vaan oli modernin Eurooppalaisuuden henki. Hyvin utopistinen ajattelija.
Sellainen johtaa aina väistämättä törmäykseen.
Voi tuomita. Lapsensa RAIVOSI HÄNELLE, että muutu, toimi toisin, älä satuta minua! Ja se kpää ei muuttunut, ei kuunnellut, ei välittänyt, ei piitannut eikä uskonut. Tuomitsen.
Ap
Äitini oli väärässä, minä oikeassa, siksi hänet voi tuomita.
Ap
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.
Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?
Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?
Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?
Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.
Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.
Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.
ApEi vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.
Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.
Ap
Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.
Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?
Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?
Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?
Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.
Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.
Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.
ApEi vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.
Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.
ApMietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?
Mietin!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.
Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?
Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?
Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?
Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.
Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.
Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.
ApEi vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.
Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.
ApMietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?
Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.
Ap
Aivan sama asia, kuin sen tytön kanssa, jonka mies antoi kävellä heille sisään kysymättä sopiiko tulla, ja ottaa kaapista syömistä kysymättä saako ottaa. Toi kivien lupaaminen munattomana eunukkina siis. Perhetyö OLISI AIVAN VARMASTI ollut kiviasiasta täsmälleen samaa mieltä, kuin minäkin, kuten JOKAINEN AIVOT Omistava henkilö.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.
Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?
Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?
Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?
Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.
Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.
Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.
ApEi vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.
Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.
ApMietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?
Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.
Ap
Joten kostit lapsille. Hyvin on mamman opit hallussa. Siis jos eivät nämä tarinat äidistäsi ole pelkästään narsistista projektiota.
Ei kukaan äiti anna lastensa leikkiä isoilla terävillä ja painavilla kivillä sisällä, johan sellainen äiti on täysin todellisuuskyvytön, jos ei sano, että kivet ulos.
Ap
Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.
Ap