Jos lapsi ajattelee, että on tärkeä, mutta vanhempi inhoaa kyseistä ajatusta ja koittaa kieroillen koko ajan lannistaa lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.

Ap

Joten kostit lapsille. Hyvin on mamman opit hallussa. Siis jos eivät nämä tarinat äidistäsi ole pelkästään narsistista projektiota.

EN KOSTANUT. Sanoin vain miehelle, että mä häivyn täältä, koska en voinut asua talossa, jossa mies on MINUA vastaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mietin!

Ap

Todella surullista että siitä huolimatta käyttäydyit kuten käyttäydyit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.

Ap

Joten kostit lapsille. Hyvin on mamman opit hallussa. Siis jos eivät nämä tarinat äidistäsi ole pelkästään narsistista projektiota.

Sinä olet sairas, häijy, ilkeä ihminen, jos sinä näet kiusatun KOS TA VAN lapsilleen, sen, että hänen mielensä pahoitettiin ja halusi hoitaa asian.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.

Ap

Joten kostit lapsille. Hyvin on mamman opit hallussa. Siis jos eivät nämä tarinat äidistäsi ole pelkästään narsistista projektiota.

EN KOSTANUT. Sanoin vain miehelle, että mä häivyn täältä, koska en voinut asua talossa, jossa mies on MINUA vastaan.

Ap

No mikäs se lasten tahallaan itkettämisen ja kiusaamisen idea oli jos ei kosto? Oman olon parantaminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mietin!

Ap

Todella surullista että siitä huolimatta käyttäydyit kuten käyttäydyit.

Minua kiusattiin ja mies kääntyi toista vanhempaa vastaan, siksi se meni näin. Mies oli siihen syypää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.

Ap

Joten kostit lapsille. Hyvin on mamman opit hallussa. Siis jos eivät nämä tarinat äidistäsi ole pelkästään narsistista projektiota.

EN KOSTANUT. Sanoin vain miehelle, että mä häivyn täältä, koska en voinut asua talossa, jossa mies on MINUA vastaan.

Ap

No mikäs se lasten tahallaan itkettämisen ja kiusaamisen idea oli jos ei kosto? Oman olon parantaminen?

Oman olon parantaminen, kyllä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Tässä on minusta erinomaisesti kiteytetty kivikissan ongelma. Äiti on tavallinen virheellinen äiti, kuten me ihan kaikki muutkin äidit. Mutta kivikissa on aina ollut parempi. Mummon rahojen takia äitiään ’rikkaampi’ ja ’hienompi’, mielestään älykäs ja lahjakas lapsi, joka ei kestänyt tavallista epätäydellistä kasvatusta. Ei ikinä oppinut jakamaan omastaan, koska vieläkin suree jotain vanhoja serkuille jaettuja heppalehtiä. Ehkä kivikissasta olisi voinut kasvaa normaali ihminen, jos olisi ollut sisaruksia pitämässä egoa vähän aisoissa.

Oletko sinä elänyt ap:n elämää? Ellet ole, niin älä esitä tietäväsi millaista se on ollut.

Heh heh. Olemme nyt vuosia lukeneet näitä kirjoituksia vaikka kuinka monta sivua ja ketjua ja vaikka millaista esimerkkiä. Me alamme kohta tuntemaan kivikissan paremmin, kuin hänen äitinsä. Kuten joku tuolla aiemmin kirjoitti, ei tarvitse edes avata ketjua, kun tietää jo, että hän on sen kirjoittanut. Kyllä se kertoo aika hyvin kuinka hyvin tunnemme jo ap:n.

Etkö tajua, että palstapersoona ei ole elämää, josta sinä tietäisit yhtään mitään? Älä esitä tietäväsi lapsuudestani, vai olenko kirjoitellut tänne lapsena?

Ap

Teksteilläsi ei ole mitään arvoa, jos nyt väität etteivät ne ole kertoneet mitään. Sama kuin olisit sanonut, että valehtelit kaiken mitä kirjoitit. Silloin voin myöntää etten tiedä sinusta mitään. Jos taas tekstisi ovat olleet totta, niin kyllä, silloin tiedämme sinusta ja lapsuudestasi paljonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.

Ap

Joten kostit lapsille. Hyvin on mamman opit hallussa. Siis jos eivät nämä tarinat äidistäsi ole pelkästään narsistista projektiota.

EN KOSTANUT. Sanoin vain miehelle, että mä häivyn täältä, koska en voinut asua talossa, jossa mies on MINUA vastaan.

Ap

No mikäs se lasten tahallaan itkettämisen ja kiusaamisen idea oli jos ei kosto? Oman olon parantaminen?

Enkä mä pyytänyt lapsia itkemään, niin että ei ollut tahallista siltäkään kantilta, kuten ei miltään kantilta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Tässä on minusta erinomaisesti kiteytetty kivikissan ongelma. Äiti on tavallinen virheellinen äiti, kuten me ihan kaikki muutkin äidit. Mutta kivikissa on aina ollut parempi. Mummon rahojen takia äitiään ’rikkaampi’ ja ’hienompi’, mielestään älykäs ja lahjakas lapsi, joka ei kestänyt tavallista epätäydellistä kasvatusta. Ei ikinä oppinut jakamaan omastaan, koska vieläkin suree jotain vanhoja serkuille jaettuja heppalehtiä. Ehkä kivikissasta olisi voinut kasvaa normaali ihminen, jos olisi ollut sisaruksia pitämässä egoa vähän aisoissa.

Oletko sinä elänyt ap:n elämää? Ellet ole, niin älä esitä tietäväsi millaista se on ollut.

Heh heh. Olemme nyt vuosia lukeneet näitä kirjoituksia vaikka kuinka monta sivua ja ketjua ja vaikka millaista esimerkkiä. Me alamme kohta tuntemaan kivikissan paremmin, kuin hänen äitinsä. Kuten joku tuolla aiemmin kirjoitti, ei tarvitse edes avata ketjua, kun tietää jo, että hän on sen kirjoittanut. Kyllä se kertoo aika hyvin kuinka hyvin tunnemme jo ap:n.

Etkö tajua, että palstapersoona ei ole elämää, josta sinä tietäisit yhtään mitään? Älä esitä tietäväsi lapsuudestani, vai olenko kirjoitellut tänne lapsena?

Ap

Teksteilläsi ei ole mitään arvoa, jos nyt väität etteivät ne ole kertoneet mitään. Sama kuin olisit sanonut, että valehtelit kaiken mitä kirjoitit. Silloin voin myöntää etten tiedä sinusta mitään. Jos taas tekstisi ovat olleet totta, niin kyllä, silloin tiedämme sinusta ja lapsuudestasi paljonkin.

Ette tiedä. En ole valehdellut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Tässä on minusta erinomaisesti kiteytetty kivikissan ongelma. Äiti on tavallinen virheellinen äiti, kuten me ihan kaikki muutkin äidit. Mutta kivikissa on aina ollut parempi. Mummon rahojen takia äitiään ’rikkaampi’ ja ’hienompi’, mielestään älykäs ja lahjakas lapsi, joka ei kestänyt tavallista epätäydellistä kasvatusta. Ei ikinä oppinut jakamaan omastaan, koska vieläkin suree jotain vanhoja serkuille jaettuja heppalehtiä. Ehkä kivikissasta olisi voinut kasvaa normaali ihminen, jos olisi ollut sisaruksia pitämässä egoa vähän aisoissa.

Oletko sinä elänyt ap:n elämää? Ellet ole, niin älä esitä tietäväsi millaista se on ollut.

Heh heh. Olemme nyt vuosia lukeneet näitä kirjoituksia vaikka kuinka monta sivua ja ketjua ja vaikka millaista esimerkkiä. Me alamme kohta tuntemaan kivikissan paremmin, kuin hänen äitinsä. Kuten joku tuolla aiemmin kirjoitti, ei tarvitse edes avata ketjua, kun tietää jo, että hän on sen kirjoittanut. Kyllä se kertoo aika hyvin kuinka hyvin tunnemme jo ap:n.

Etkö tajua, että palstapersoona ei ole elämää, josta sinä tietäisit yhtään mitään? Älä esitä tietäväsi lapsuudestani, vai olenko kirjoitellut tänne lapsena?

Ap

Teksteilläsi ei ole mitään arvoa, jos nyt väität etteivät ne ole kertoneet mitään. Sama kuin olisit sanonut, että valehtelit kaiken mitä kirjoitit. Silloin voin myöntää etten tiedä sinusta mitään. Jos taas tekstisi ovat olleet totta, niin kyllä, silloin tiedämme sinusta ja lapsuudestasi paljonkin.

Sinä olet suuruudenhullu omista tulkinnoistasi, jos kuvittelet ja uskot tietäväsi paljon!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mietin!

Ap

Todella surullista että siitä huolimatta käyttäydyit kuten käyttäydyit.

Minua kiusattiin ja mies kääntyi toista vanhempaa vastaan, siksi se meni näin. Mies oli siihen syypää.

Ap

Mies erehtyi kuvittelemaan olevansa tasaveroinen kumppani ja vanhempi, mikä ei tietenkään koko päivän palstalla roikkuneelle narsistille sopinut vaan piti pilata kaikkien päivä. Oppivatpahan olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.

Ap

Joten kostit lapsille. Hyvin on mamman opit hallussa. Siis jos eivät nämä tarinat äidistäsi ole pelkästään narsistista projektiota.

EN KOSTANUT. Sanoin vain miehelle, että mä häivyn täältä, koska en voinut asua talossa, jossa mies on MINUA vastaan.

Ap

No mikäs se lasten tahallaan itkettämisen ja kiusaamisen idea oli jos ei kosto? Oman olon parantaminen?

Oman olon parantaminen, kyllä.

Ap

Harmillista, ettet osaa käsitellä negatiivisia tunteitasi muuten kuin kohtelemalla lähimmäisiäsi huonosti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.

Ap

Joten kostit lapsille. Hyvin on mamman opit hallussa. Siis jos eivät nämä tarinat äidistäsi ole pelkästään narsistista projektiota.

EN KOSTANUT. Sanoin vain miehelle, että mä häivyn täältä, koska en voinut asua talossa, jossa mies on MINUA vastaan.

Ap

No mikäs se lasten tahallaan itkettämisen ja kiusaamisen idea oli jos ei kosto? Oman olon parantaminen?

Enkä mä pyytänyt lapsia itkemään, niin että ei ollut tahallista siltäkään kantilta, kuten ei miltään kantilta.

Ap

No miten ajattelit lapsen reagoivan kiusaamiseen ja uhkailuun?  Olipa kyllä noloin puolustus ikinä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mietin!

Ap

Todella surullista että siitä huolimatta käyttäydyit kuten käyttäydyit.

Minua kiusattiin ja mies kääntyi toista vanhempaa vastaan, siksi se meni näin. Mies oli siihen syypää.

Ap

Mies erehtyi kuvittelemaan olevansa tasaveroinen kumppani ja vanhempi, mikä ei tietenkään koko päivän palstalla roikkuneelle narsistille sopinut vaan piti pilata kaikkien päivä. Oppivatpahan olemaan.

Ei erehtynyt, tasaveroisena minua pitävä olisi kysynyt MUN mielipiteen, ei LASTEN. Ja kuultuaan MUN mielipiteen ajatellut MINUA, eikä lapsiaan. Koska lapset voivat leikkiä kivillä aivan hyvin ja paremminkin PIHALLA. Ei sisällä. Eihän nyt kukaan muu kuin ää.liö anna lasten leikkiä kivillä sisällä! Miksi edes??!!! Kuvastaa just miehen ääl.iöyttä miehenä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Tässä on minusta erinomaisesti kiteytetty kivikissan ongelma. Äiti on tavallinen virheellinen äiti, kuten me ihan kaikki muutkin äidit. Mutta kivikissa on aina ollut parempi. Mummon rahojen takia äitiään ’rikkaampi’ ja ’hienompi’, mielestään älykäs ja lahjakas lapsi, joka ei kestänyt tavallista epätäydellistä kasvatusta. Ei ikinä oppinut jakamaan omastaan, koska vieläkin suree jotain vanhoja serkuille jaettuja heppalehtiä. Ehkä kivikissasta olisi voinut kasvaa normaali ihminen, jos olisi ollut sisaruksia pitämässä egoa vähän aisoissa.

Oletko sinä elänyt ap:n elämää? Ellet ole, niin älä esitä tietäväsi millaista se on ollut.

Heh heh. Olemme nyt vuosia lukeneet näitä kirjoituksia vaikka kuinka monta sivua ja ketjua ja vaikka millaista esimerkkiä. Me alamme kohta tuntemaan kivikissan paremmin, kuin hänen äitinsä. Kuten joku tuolla aiemmin kirjoitti, ei tarvitse edes avata ketjua, kun tietää jo, että hän on sen kirjoittanut. Kyllä se kertoo aika hyvin kuinka hyvin tunnemme jo ap:n.

Etkö tajua, että palstapersoona ei ole elämää, josta sinä tietäisit yhtään mitään? Älä esitä tietäväsi lapsuudestani, vai olenko kirjoitellut tänne lapsena?

Ap

Teksteilläsi ei ole mitään arvoa, jos nyt väität etteivät ne ole kertoneet mitään. Sama kuin olisit sanonut, että valehtelit kaiken mitä kirjoitit. Silloin voin myöntää etten tiedä sinusta mitään. Jos taas tekstisi ovat olleet totta, niin kyllä, silloin tiedämme sinusta ja lapsuudestasi paljonkin.

Ette tiedä. En ole valehdellut.

Ap

Mikroaggressiot eivät välity tekstien kautta, vaikka ne ovat voineet merkittävästi vaikuttaneet tilanteiden ilmapiiriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.

Ap

Joten kostit lapsille. Hyvin on mamman opit hallussa. Siis jos eivät nämä tarinat äidistäsi ole pelkästään narsistista projektiota.

EN KOSTANUT. Sanoin vain miehelle, että mä häivyn täältä, koska en voinut asua talossa, jossa mies on MINUA vastaan.

Ap

No mikäs se lasten tahallaan itkettämisen ja kiusaamisen idea oli jos ei kosto? Oman olon parantaminen?

Enkä mä pyytänyt lapsia itkemään, niin että ei ollut tahallista siltäkään kantilta, kuten ei miltään kantilta.

Ap

No miten ajattelit lapsen reagoivan kiusaamiseen ja uhkailuun?  Olipa kyllä noloin puolustus ikinä..

Uhmalla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Aivan sinun suurta egoasi kohtaan on tehty suuri vääryys, kun joku on kehdannutkin toimia epätäydellisesti juuri sinua kohtaan. Miten on mahdollista, että juuri jollekin niin ihmeellisille ja mahtavalle lapselle kuin sinä on tapahtunut niin suuri vääryys, äiti joka ei osannut olla täydellinen? Turhautumista, suuttumista ja vielä sinua kohtaan!? Eikä siitä ollut sinulle edes kasvatuksellista hyötyä. Mikä suuri vääryys juuri sinua kohtaan. Näen kyllä äitisi epäonnistuneen pahasti käytöstapojesi opettamisessa. Tai ehkä se oli vain sinun heikkolahjaisuudesta kiinni? Et vain kertakaikkiaan opi. Et edes aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.

Ap

Joten kostit lapsille. Hyvin on mamman opit hallussa. Siis jos eivät nämä tarinat äidistäsi ole pelkästään narsistista projektiota.

EN KOSTANUT. Sanoin vain miehelle, että mä häivyn täältä, koska en voinut asua talossa, jossa mies on MINUA vastaan.

Ap

No mikäs se lasten tahallaan itkettämisen ja kiusaamisen idea oli jos ei kosto? Oman olon parantaminen?

Oman olon parantaminen, kyllä.

Ap

Harmillista, ettet osaa käsitellä negatiivisia tunteitasi muuten kuin kohtelemalla lähimmäisiäsi huonosti. 

No niin on.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Aivan sinun suurta egoasi kohtaan on tehty suuri vääryys, kun joku on kehdannutkin toimia epätäydellisesti juuri sinua kohtaan. Miten on mahdollista, että juuri jollekin niin ihmeellisille ja mahtavalle lapselle kuin sinä on tapahtunut niin suuri vääryys, äiti joka ei osannut olla täydellinen? Turhautumista, suuttumista ja vielä sinua kohtaan!? Eikä siitä ollut sinulle edes kasvatuksellista hyötyä. Mikä suuri vääryys juuri sinua kohtaan. Näen kyllä äitisi epäonnistuneen pahasti käytöstapojesi opettamisessa. Tai ehkä se oli vain sinun heikkolahjaisuudesta kiinni? Et vain kertakaikkiaan opi. Et edes aikuisena.

Niin? Haluatko sä pas.kaa naamaasi? Maistuuko se hyvältä? Mä en halua, ja mikä oikeus äidilläni oli sitä naamaani hieroa? Piti hänenkin olla virheetön, koska vaati sitä minulta. Mun piti kehittyä kaikessa, totta vtussa hänenkin piti. Missä se kehittyminen äitinä sitten on?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneen ajan henki. Vanhemman tehtävä oli katsoa ettei lapsi ylpisty liikaa. Mullekin oma äiti sanoi ettei koskaan viitsi mua kehua ettei se nouse päähän. Mitätöi koulumenestystä ja joskus haukkui jopa rumaksi. Ei tiennyt että mulla oli tosi huono itsetunto ja olin koulukiusattu. Olisin tarvinnut kannustusta enkä lyttäämistä. Suurin huolenaihe tuntui olevan se että lapsella nousee pissi päähän. No ei noussut. Aikuisena kärsin paniikkihäiriöstä ja huijarisyndroomasta. Oma ajatusmaailma on kaiken etenemisen esteenä. Että näin. Ihan normisettiä oli tuo Suomessa.

Aivan, se OMA ajatusmaailma, ei äidin, isän tai opettajan. Jos ihmiset pystyvät oppimaan aikuisena vaikeaa lääketiedettä, matematiikkaa ja fysiikkaa, niin luulisi, että aivot oppivat ajattelemaan myönteisesti itsestään? Vai vaatiko se jo huomattavasti korkeampaa älykkyyttä?

Täysin ilman onnistumisen kokemuksia tai muilta saatavaa myönteistä palautetta? Jos ei se onnistunut lapsuudessa, niin miten aikuiseksi kasvaminen muuttaisi asian täysin?

Sitten on vain hyväksyttävä oma vajaavaisuutensa ja kykenemättömyytensä asian suhteen ja elettävä sen tosiasian kanssa. En kyennyt juoksemaan lapsena 100m 10 sekuntiin, enkä tule kykenemään siihen koskaan, mutta olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Ehkä se on vain opittava hyväksymään se tosiasia ettei ole osannut eikä tule koskaan edes osaamaan kokemaan itseään hyväksi tai muuksi kuin sen minkä nyt kokee?

Eräs tuntemani ihminen hyväksyi tämän jo nuorena. Hän teki itsemurhan. Ilman toivoa meillä ei ole mitään.

Meillä kaikilla on kohtalomme. Toiset tosiaan eivät kykene lopulta elämään tosiasioiden kanssa. Mikä on tietenkin surullista.

Se ei ole mikään TOSIASIA, jos kaltaisesi kiusaaja on rikkonut toisen jalan, ettei hän kykenisi juoksemaan satasta siihen aikaan, joka oli tavoitteena ennen kuin SÄ rikoit sen jalan. Mutta SÄ vääristelet tilanteen TOSITILANTEEKSI. Näin juuri narsisti toimii.

Ap

Ei vaan sinä kuvittelet kuinka muut aina tahallaan ja tietoisesti rikkovat ne muiden jalat. Kuinka kaikki muut ovat kiusaajia. Mitä jos sinä olet se kömpelö? Mitä jos se olikin sinä joka työnsin sen jalkasi siihen eteen ja toinen vain reagoi tilanteeseen, joka sitten johti vahingossa siihen jalan rikkoutumiseen? Ainiin, mutta eiväthän lapset voi asettaa jalkojaan väärin. Tai ainakin aikuisen olisi pitänyt kyetä jotenkin estämään se jalan väärin laittaminen tai jotain sen aikuisen nyt olisi pitänyt vuosia sitten osata tehdä toisin tai olla tekemättä. Maailma ei ole yksisuuntainen edes lasten kohdalla. Myös lasten teoilla on seuraukset. Et halua nähdä koskaan omaa osuuttasi asiassa. Niinkuin sinä olit vain passiivinen lapsi, joka käyttäytyi täydellisesti, johon koskaan ei olisi voinut turhautua tai suuttua. Ja vaikka olisit ollut mitä tahansa, niin jotenkin ”pyhänä” lapsena kaikkiin tekoihin, äitisi olisi pitänyt reagoida, jollain suurella (vääristyneenä) kaikki hyvin asenteella.

Sinun äitisi ei ollut narsisti, vaan sinä itse et hyväksy omia virheitäsi ja aikuisten (äitisi) epätäydellisiä reagoimisia niihin. Ehkei ongelmasi ole huono itsetunto vaan aivan liian suuri ego. Et voi hyväksyä sitä kuinka juuri sinuun ei ole ollut sitä täydellistä käyttäytymistä. Sinä, ylisuuren egosi kanssa olisitte ansainneet niin paljon enemmän ja nyt sait ihan samanlaista käytöstä äidiltäsi, kuin miljoonat muutkin lapset. Äidin, joka suuttuu kun huonetta ei ole siivottu jne.

Ei ole oikeuta turhautua, eikä suuttua, eikä varsinkaan purkaaa sitä lapseen! Mitä hyötyä siitä on kasvatuksellisesti, kerropa, saatan.an kakka.aivo.

Ap

Mietitkö tätä itkettäessäsi lapsiasi kun olivat miehen luvalla tuoneet kiviä kylppäriin?

Mutta miksi mies antoi luvan? Se ei sopinut mulle.

Ap

Joten kostit lapsille. Hyvin on mamman opit hallussa. Siis jos eivät nämä tarinat äidistäsi ole pelkästään narsistista projektiota.

EN KOSTANUT. Sanoin vain miehelle, että mä häivyn täältä, koska en voinut asua talossa, jossa mies on MINUA vastaan.

Ap

No mikäs se lasten tahallaan itkettämisen ja kiusaamisen idea oli jos ei kosto? Oman olon parantaminen?

Enkä mä pyytänyt lapsia itkemään, niin että ei ollut tahallista siltäkään kantilta, kuten ei miltään kantilta.

Ap

No miten ajattelit lapsen reagoivan kiusaamiseen ja uhkailuun?  Olipa kyllä noloin puolustus ikinä..

Uhmalla.

Ap

Ja sekö olisi ollut parempi? Nämä sun jutut on kyllä niin sairaita välillä että ihmetellä täytyy. Kiusaat tietoisesti lapsiasi ja lasten syy, kun alkavat itkemään.