G: Oudoin tilanne, jossa olet ollut?

Kun muutin nykyiseen asuntooni kerrostaloon ja asuttuani vuoden verran niin ihmettelin ääntä kuin joku löisi vasaralla patteria. Kysyin naapureilta kuulevatko he vastaavanlaista ääntä. Kaikki vastasivat kieltävästi. Olin aivan varma, että joku naapureista aiheuttaa ko. äänen.

Sitten kerran, kun saavuin kotiin niin huomasin tikan palotikkailla. Taisi löytyä syyllinen aamuisiin ääniin.🧐

Olenkohan tämän tänne jo joskus kirjoittanutkin, pahoittelen jos olen. Mutta tästä on joku 20 vuotta aikaa, olin perheen kanssa käymässä Helsingissä kesälomalla. Oltiin oltu illalla ravintolassa syömässä ja kävelemässä hotellille päin. Meitä vastaan käveli nuori nainen, kohta meidän takaa tuli toinen nuori nainen joka oli siis kävellyt sitä toista naista vastaan. Tämä nainen kääntyi meidän kohdalla ympäri ja lähti sen toisen naisen perään, läpäisi häntä kasvoihin niin kovaa että koko katu kaikui. Oikein kunnon läsähdys kuului. Sitten se lyöjä lähti juoksemaan sinne suuntaan minne oli ollut menossakin, toinen nainen piteli kasvojaan ja alkoi itkemään ja sitten lähti juoksemaan myös sinne suuntaan minne olikin menossa aiemmin.

Tätä olen kyllä vuosien varrella pohtinut paljon. Olivatkohan he tuttuja keskenään vai tuntemattomia. Mistä lie johtui tämmöinen. He eivät siis moikanneet kun kohtasivat. Ihan normaalin näköisiä, siis pukeutuneet siististi eivätkä näyttäneet olevan humalassa tai muuten epäilyttäviä, 20-30v naisia molemmat. Sen muistan tosin että se nainen, jota lyötiin oli todella kaunis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 20:15"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:29"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:16"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 18:41"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 06:22"]

Varmasti omituisimmat tilanteet liittyvät aina eksmiehiini. Yksi karuimmista oli, kun mies totesi ettei hänellä ollut varaa hankkia kuusi vuotiaalle lapselleen hoitajaa siksi aikaa kun hän lähtee baariin, mutta kuitenkin hän surutta tarjoili minullekin juomia varmaan satasen edestä. Yöllä kun menimme änkyräkännissä hänen kämpilleen, minulle tuli järkytyksenä kun tajusin että hänen nuorin lapsensa oli tosiaan koko yön ollut ypösen yksin ja odottanut isiä kotiin! Lapsi löytyi pupu kädestä nukkumasta keittiön pöydän äärestä, siihen nukahtanut istualtaan. Seisoin eteisessä tyrmistyneenä, kun Vuoden Isä meni leperrellen lapsensa luokse, nosti syliinsä ja lässytti "Isin rakas.. isin kulta.. voi että olet suloinen lässyn lässyn läpäläpälä blabla <3" Mikähän tilanteessa mahtoi olla niin sairaan vinoa?

Huh huh että tuli tästä todella surullinen olo :-(

Varmaan siksi että olen saman ikäisenä omaa äitiäni baareista odotellut ja toivonut että pian jo tulisi. Usein lähdin yöhän etsimäänkin :-(

Voi kun olisi edes yksi aikuinen asiaan puuttunut!

Mä yritin puuttua, mutta sitä ei noteerattu siinä poppoossa millään lailla. Yritin puhua silloiselle miehelleni, mutta häntä nauratti. On myös huomioitava, että olin silloin todella nuori, varmaan niukin naukin 19-vuotias ja mies jo 30.

Lopulta yritin sopia menot siten, että lasten aikana ei juostaisi missään, mutta mies ei pysynyt sopimuksissa. Lapset saattoivat pamahtaa paikalle aivan yllättäin myös silloin, kun ei ollut lapsiviikonloppu ja ihan miehen omasta aloitteesta.. Myös silloin, vaikka hän itse tiesi, että illalla on sovittu keikka että liput maksettu tai vaikka synttärit. Tai sitten jos oli ihan sovitun mukainen lapsiviikonloppu, mies saikin yllättäin päähänsä lähteä baariin ja jättää lapset keskenään pelaamaan. Lapsen äidin ystävä teki lasun, mutta lasten äiti marssi toimistolle ja puhui virkailijat ympäri ja sai virkailijat uskomaan, että ilmoitus oli täysin aiheeton ja katkeran ämmän tilityksiä. Koska en yksinkertaisesti pystynyt vaikuttamaan heidän tekemisiinsä, koska he olivat lasten vanhemmat enkä minä ja koska olin lapseton en tiennyt lastenkasvatuksesta yhtään mitään, otin vain jalat alleni. Surullista, mutta jos olisin tehnyt myös ls-ilmotuksen, sekin olisi tyrmätty katkeran eksän puheina. - tämän ap

19 v on nuori, muttei niin nuori ettei pystyisi tajuamaan että tollaisella miehellä on oltava päässä vikaa, joka jättää lapsensa suoraan sanottuna heitteille.

Sinä siis otit tuon mieheksesi. Miksi, saanko kysyä?

Ei muuten kuulu sulle, ja huomaa että kyseessä on eks ja syystä! Älä tee musta tarinan paholaista, jos vastuu on kuitenkin ensisijaisesti miehen joka ne lapset heitteille jätti. Heitä yritettiin auttaa monilta eri tahoilta, mutta koska se ei kelvannut ja he olivat täydellisiä kasvattajia, siinä ei kauheasti auta. Eikä kukaan tervepäinen nainen jää suhteeseen keskenkasvuisen miehen kanssa pelkästään auttaakseen sen lapsia ilmaisena lapsenpiikana. Voi luoja..

Älä sitten kerro jos ei saa kysyä. Äläkä seurustele itseäsi 20 v vanhempien älykääpiöitten kanssa.

Tämä on kyllä ihan jäätävää miten vastuut laitetaan naisille teinistä asti. 30v aikuinen mies juo ja bilettää niin ettei huolehdi omista lapsistaan, mutta jotenkin ilmeisesti syypää on hänen 19-vuotias tyttöystävänsä, joka on valinnut väärän miehen. Jessus, ei ole usein helppoa olla nainen.

Huhhuh. Jossei edes 19-vuotiaana ole kehittynyt sen vertaa äidinvaistoa, että olisi puuttunut tilanteeseen, ei pitäisi koskaan päästä äidiksi. Mä oon nähnyt, kuinka jo 6-vuotiaat lapset osaavat toimia tuollaisessa tilanteessa ja alkaa ottamaan pienemmistä vastuuta.

Toivottavasti et koskaan saa lapsia! Ja jos olet saanut, säälin heitä,ja toivon, että antaisit kykenevämmälle huolehtijalle. Ihan oikeesti: vastuuta on myös myöntää ettei itsestä ole siihen hommaan ja antaa lapselle parempi koti. Vastuu ei draama queen eleillä poistu eikä selittelyillä kuinka muka yritetään tehdä paholainen, oli niim nuori, mies oli vanha,nyt se exä jne. Kaikista ei vain ikinä kuulu tulla äitejä koska ovat niin huonoja siinä ja myrkyllisiä omille lapsilleen.

Ohis, mutta olen 32-vuotias eikä mulla ole vieläkään minkäänlaista äidinvaistoa. 

Otan osaa. Puutteita on vähän jokaisella. Yhdellä diabetes, toisella huonot hampaat, kolmas on kleptomaani. Sinulla on sitten tuo.

Tämä on yksi omituisimmista tilanteista missä mä olen ollut. Joku ottaa osaa kun toiselta puuttuu äidinvaistot (niin puuttuu multakin, olen kohta 40v. Sen sijaan minulla on voimakas eläimiin kohdistuva suojelun ja hoitamisen vaisto). En kyllä koe menettäneeni mitään ilman äidinvaistoa. Suuntavaiston puuttuminen häiritsee elämääni paljon enemmän, kun tykkään kulkea metsissä.Mä oon aina niputtanut noi yhteen, eli hoivavietti, joka kohdistuu heikompiin ja avuttomampiin. Eläimet, lapset, vanhukset ja vammaiset.

Ei ole välttämättä oudoin ikinä, mutta tapahtui ihan äsken ja tuli heti tämä keskustelu mieleen. Ollaan lähipäivinä kasaamassa pihalle ulkovarastoa miehen kanssa ja hän murehti tässä ääneen, että mitenköhän kovalla tuulella, voisiko varasto kaatua betoniharkoilta, jos mitään muita kiinnikkeitä ei siihen laiteta. En vastannut ääneen mitään, mutta ajattelin ratkaisua ja oikein "loin" sen tilanteen mielessäni, miten ne kiinnikkeet tehtäisiin. Hetken kuluttua mies vastaa: "mmm, hyvä kun sanoit.." ja jatkaa puoltaen asiaa, jonka olin juuri mielessäni ajatellut. Samassa tilassa istui meidän esikoinen, joka loi hämmentyneen katseen meihin molempiin, koska hän hyvin huomasi etten ollut oikeasti sanonut mitään. Kai meillä on joku mystinen yhteys puolison kanssa, edes sanoja ei tarvita.

Mies ryntäsi samaan hissiin ja alkoi paukuttamaan päätään seinään ja kiroilemaan. Lopetti sitten yhtä äkkiä ja oli ihan normaalisti. Hivenen jännitti.

Tää tapahtu mun miehelle. Meni ruokakaupan jälkeen kukkakauppaan. Kukkakaupan myyjä huomasi miehen juuri ostaman 2 koon vaippapaketin ja sanoi "Oii teillä on kotona bambiino! Kakkosella mennään, kakkosella mennään!" ja osoitti vaippapakettia. Noh, mies halus sitten pari ruusua ja mainitsi että tulee kuvauksen rekvisiitaksi. Siitä myyjä innostui: "Joo kato näin me aina tyttöjen kanssa tehdään!" Repäisi ruususta terälehtiä ja heitti ne ilmaan. Mies makso pölmästyneenä kukat ja lähti menemään miettien et mitähän just tapahtu...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hain kerran siivoustyötä, ja haastattelijat, paikka ja tunnelma oli kuin jostain mafialuolasta itä-Euroopasta. Kaksi vanhempaa, outoa äijää ja rähjäinen konttori. Jossain vaiheessa aloin ajatella, että seuraavaksi herään kolkattuna jostain h*ratalosta. Onneksi en saanut sitä paikkaa.

Itselläni oli vastaavanlailla, kun hain kaupungille kesätöihin. Komerosta oltiin tehty kuulusteluhuone. Tunnelma oli, kuin olisin tehnyt vakavan rikoksen. Kuulustelija oli vakava.

Jostain kumman syystä pysyin tyynen rauhallisena. Lopulta sain sen työpaikan.

Olin sukulaiseni kosteilla synttäreillä.

Ilta päättyi siihen että menin vodkakännissä naimaan sukulaisen miehen kanssa, muut vieraat oli lähteneet ja sukulaisnainen nukkumassa. Oltiin sitten siinä täydessä aktissa yhdessä makkarissa, (johon minulle oli pedattu peti, koska jäin yöksi)kun ovi aukesi ja paiskattiin täysillä takaisin kiinni. Siihen havahduin. Sukulainenhan se oli, näki kaiken. Kiimainen känniseksi loppui kuin seinään, enkä ole koskaan selvinnyt niin äkkiä.

Väkeviin en ole tuon jälkeen koskenut, eivät sovi mulle selvästikään.

Välit ei onneksi menneet itselleni tärkeään sukulaiseen.

Tämä sijoittuu 90-luvun alkuun ja  yhteen pieneen maalaiskuntaan, jossa on kesäisin paljon mökkiläisiä. Olin töissä keskustan ruokakaupassa yhdessä toisen myyjän kanssa. Kaupassa on rauhallista ja hyllyttelen tavaroita, kun toinen myyjä on kassalla. Yhtäkkiä sisälle tulee nainen ja hän tauluttaa kaulasta kiinnipitäen tyttöä, joka on silminnähden peloissaan. Äiti taluttaa tytön kassalle ja sanoo hyvin vihaisesti "sinulla on tälle tädille asiaa". Tyttö vain niiskuttaa eikä saa sanaa suustaan. Äiti komentaa tyttöä kovemmalla äänellä ja viimein tyttö saa sanottua, että hän varasti kaupasta ja ojentaa samalla kassalle puoliksi syödyn Lauantaipussin.

Seuraavaksi äiti sanoo vielä tytölle. Sulla oli jotain muutakin annettavaa. Tyttö ojentaa kassalle myös vihkon. Oletin, että myös se oli varastettu kaupasta, mutta ei ollutkaan. Näin vihon myöhemmin ja siihen oli siistillä kaunolla kirjoitettu 100 kertaa lause "En enää ikinä varasta kaupasta".  Vanhemmat olivat siis rankaissee tyttöä laittamalla sen tuollaiseen kirjoituspuuhaan. 

Tämä toinen myyjä pyytää myös minut siihen kassan luokse. Tulen ja kuulen, kun tyttö sanoo värisevällä itkuisella äänellä "Anteeksi, että varastin. Rankaiskaa minua". Kollegani ottaa erittäin kovan äänen ja sanoo tyyliin "Siedätkin saada rangaistuksen. Normaalisti me ilmoitamme näistä poliisille. Oikeastaan sut pitäisi laitaa käsirautoihin ja lukita tuonne takahuoneeseen siksi ajaksi (emme siis oikeasti tee näin, kollegani vain pelotteli). " Tässä kohtaa tyttö valahtaa ihan kalpeeksi ja alkaa hokemaan "ei,ei,ei.."´. Kollegani jatkaa: "mutta sinä voit sovittaa tämän myös työlläsi jos haluat." Tämä tyttö lähes riemastuu ja suostuu töihin. Äiti toteaa: "Hyvä homma. Älkää päästäkö tätä pikkukriminaalia. Haen hänet, kun kauppa menee kiinni." 

Kollegani jättää minut kassalle ja lähtee takahuoneeseen tytön kanssa. Kun he palaavat, tytöllä on päällä keltaiset huomioliivit ja kädessään siivousvälineet. Seuraavat tunnit hän viettää lähinnä nelinkontin lattiaa kuuraten, pesten vessan ja tekemällä kaikki muut mahdolliset paskahommat kaupassa. Kollegani vahtii häntä kuin haukka ja kävelee kokoajan perässä ohjaten työtä.

Minä jäin kassalle ja hoin normaalit kaupan työt. Minua tuo tyttö säälitti ja minusta rangaistus meni liiallisuuksiin. Tyttö tosin tuon jälkeen kävi vielä monta kertaa, mutta asiakkaana eli ilmeisesti traumoja ei jäänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole välttämättä oudoin ikinä, mutta tapahtui ihan äsken ja tuli heti tämä keskustelu mieleen. Ollaan lähipäivinä kasaamassa pihalle ulkovarastoa miehen kanssa ja hän murehti tässä ääneen, että mitenköhän kovalla tuulella, voisiko varasto kaatua betoniharkoilta, jos mitään muita kiinnikkeitä ei siihen laiteta. En vastannut ääneen mitään, mutta ajattelin ratkaisua ja oikein "loin" sen tilanteen mielessäni, miten ne kiinnikkeet tehtäisiin. Hetken kuluttua mies vastaa: "mmm, hyvä kun sanoit.." ja jatkaa puoltaen asiaa, jonka olin juuri mielessäni ajatellut. Samassa tilassa istui meidän esikoinen, joka loi hämmentyneen katseen meihin molempiin, koska hän hyvin huomasi etten ollut oikeasti sanonut mitään. Kai meillä on joku mystinen yhteys puolison kanssa, edes sanoja ei tarvita.

Ihana! Jos teidän lapsi ei olisi reagoinut niin olisin sanonut että ehkä huomaamattasi ajattelit ääneen.

Pääsin työhaastatteluun jossa firman omistajan vaimo haastatteli aivan turhan kiperillä kysymyksillään suhteessa työhön, miehensä (firman omistaja siis) istui hiljaa vieressä mutta hymyili ja nyökytteli minulle hyväksyvästi. En saanut paikkaa, olin ilmeisesti liian seksikäs.

Toinen haastattelu eri paikassa: mies etsi firmaansa sihteeriä, haastattelussa aloin ymmärtää että mies etsi matkaseuraa ulkomaille. En saanut paikkaa, en ollut ilmeisesti tarpeeksi seksikäs.

Vierailija kirjoitti:

Pelle Miljoona kutsui minua halveksivasti mervi tapolaksi lavalla. "Painu helvettiin mervi tapola" tms, niin se huusi mikkiin ja tarkoitti minua. Minä vain olin yleisössä siinä lavan edessä ja ojentelin käsiäni innoissani, yritin iloisena humalassa koskettaa nuoruuden "idoliani", eli pellen kättä, kun se sitä siinä huitoi. En ollut koskaan ollut hänen keikallaan, ja oli hyvä fiilis.

Eipä ollut tämän tapauksen jälkeen. En ole sen jälkeen voinut sietää koko tyyppiä tai voinut enää sietää edes niitä biisejä, joita ennen "rakastin". Omituinen tilanne. Lähdin baarista hyvin murheellisena, vajosin taas jonnekin pohjalle. Olen muutenkin mt-ongelmainen ollut koko aikuisiän, oli ihme että uskalsin mennä johonkin keikalle ylipäätä, ja sitten minut potkaistiin takaisin sinne minne kuulun, esiintyjän toimesta, vaikken edes tehnyt mitään ansaitakseni haukkumista ja nolaamista, vieläpä henkilön nimellä, joka oli oikeasti olemassa. Pelle Miljoona loukkasi samalla minua sekä Mervi Tapolaa (RIP), onneksi Tapola ei siellä ollut.

Mikä laittaa ihmisen käyttäytymään noin, ja mitä pahaa tapolan mervi oli koskaan pelle miljoonalle tehnyt. Mikä missi pelle miljoona luulee itse siinä rastareuhkassaan olevansa, jos minä olin liian ruma olemaan hänen yleisössään. 

Sellanen maailmanparantaja juu.

No hyi! Tulin tästä vihaiseksi ja sun puolesta pettyneeksi. Miten inhottava temppu, mitä lie Pellellä liikkunut päässä??

Vierailija kirjoitti:

Tuo metsätarina muistuttikin minua oudosta sattumuksesta metsätiellä. Oli syksyä ja poimin käsin marjoja. Metsätietä pitkin asteli vanhempi mies, pyssy olalla. Hän huuteli minulle, että älä tyttö mene tuonne suon laitaan, sinne on jäänyt nainen. Tai jotain siihen suuntaan oli se huuto. Minä tietysti ihmettelin, mikä nainen. En usko yliluonnollisiin asioihin. Menin uteliaisuudesta katsomaan sitä suon laitaa ja jalat muuttuivat raskaiksi, kuin keho ei olisi jaksanut. Istahdin siihen hetkeksi kannon päälle ja tuli outo, painostava tunne, kuin ei jaksaisi raajojaan liikuttaa. Olin siinä pitkään keräämässä voimia. En tiedä, mikä ilmiö siellä suon reunassa on, onko jokin maapallon magneettinen kenttä? Joku sanoi, että äkillinen raskaudentunne voi liittyä myös ukkoseen, jos on veden lähellä. En muista, oliko silloin ukkosia ilmassa.

Tai sitten se oli sinun suojelusenkelisi tjsp. Oikeasti, aseen kanssa kulkeva mies varoittaa sinua menemästä tiettyyn paikkaan, ja sinä pölvästi menet. Ei tullut mieleen, että siellä suonlaidassa on mahdollisesti metsästystilanne päällä ja muitakin metsästäjiä aseiden kanssa? Olisit vielä voinut saada luodista!

Olin treenaamassa nuorta hirvikoiraani metsässä. Jätin auton metsänlaitaan ja jäin sinne odottelemaan josko koira löytäisi hirven. Kului aikansa ennen kuin haukku alkoi kuulua ja lähdin kävelemään metsään koiraa kohti. Puolitoista kilometriä sain painella jalan keskelle korpea tarkistamaan että ok hirvi haukussa, hyvä hauva jatka vaan. Lähdin tarpomaan takaisin autolle päin. Metsässä liikkuvat tietää että on lähes mahdotonta palata samaan lähtöpaikkaan kun mitään polkuja ei ole. Löysin kuin löysinkin metsäautotielle takaisin, ainut vaan että piti ylittää aika iso oja ja tiheä risukko. Pääsin kuivin jaloin vastarannalle ja siitä reippaasti ponnistin pajukon läpi tielle. Suoraa edessäni noin kolmen metrin päässä oli kuitenkin intensiivinen akti menossa tuntemattoman nuorenparin kesken. Mies farkut nilkoissa ja tyttö minihame vyötäröllä tissit paljaana Toyotaa vasten. Olipa pirun kiusallista väistää tilannetta ja lähteä haulikko selässä omalle autolle päin :D

Oli varmasti omituisin tilanne mihin olen joutunut.

Vierailija kirjoitti:

Oli naisten saunailta. Eräs naisista alkoi muutaman otettuaan voivottelemaan kuinka valtavan lihava hän on ja aina ollut. Olen tuntenut tämän naisen lapsesta saakka, ja aivan totta: hän on todellakin aivan valtavan lihava, ja on ollut lihava lapsesta saakka. No sanooko kukaan niin? Ei tietenkään.

Kaikki yhteen ääneen:"ETHÄN ole! Sinähän olet niin hoikka ja kaunis! Musta paitasi hoikentaa! Juuri söit terveellistä salaattia! Äskenkin kävelimme tuolla järven rannassa, tottahan siinäkin kului monta kaloria! Sinullahan on kaksi lasta, siinähän niitä kaloreita kuluu lasten perässä juostessa! Olen AINA ollut sinulle kateellinen...tuota... leipomistaidoistasi!

Ja tänä nainen tietysti vänkää vastaan kuin lapsi:"Olenpas läski! Olenpas! Olenhan! Katsokaa vaikka!"

Joka. Ikinen. Kerta.

Se on kyllä totta, kun halutaan toisesta sanoa vain hyvää, niin sitä herkästi kallistuu latelemaan valkoisia valheita. Siksi monesti saatan pitää suuni vaan kiinni, jos olisi jotain negatiivista sanottavaa (totuus ko. asiasta). Enkä tässä tarkoita ainoastaan ulkonäköasioita. Riippuu tietysti kuinka läheinen ihminen on kyseessä.

Se on todella ärsyttävää, kun joskus mainitsen jollekin, että pitäis saada vähän olemusta kevennettyä, niin "sähän oot niin hyvässä kunnossa!" "Mistä kohtaa sulta muka mitään pitäis pudottaa?!" "lihakset painaa enemmän kuin läski ja sulla niitä on!" Joo tiedän, että painaa. :D Jos mulla on paha olo omassa kehossani ja se vaikuttaa mieleen ja hyvinvointiin niin sitä ei herttileijaa voi kukaan toinen sanoa ja käskeä, että tyydy nyt vain olemaan tuollainen tai usko nyt mitä sanotaan! Ehkä paras kommentti mulle on tullut kaikista läheisimmältä ihmiseltä: "Ehkä sä vaan oot ton muotonen!" xD  Ps. Osaan pukeutua niin, että läskini paistaisi mahdollisimman vähän muille...

Sisäisesti hoikka kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli naisten saunailta. Eräs naisista alkoi muutaman otettuaan voivottelemaan kuinka valtavan lihava hän on ja aina ollut. Olen tuntenut tämän naisen lapsesta saakka, ja aivan totta: hän on todellakin aivan valtavan lihava, ja on ollut lihava lapsesta saakka. No sanooko kukaan niin? Ei tietenkään.

Kaikki yhteen ääneen:"ETHÄN ole! Sinähän olet niin hoikka ja kaunis! Musta paitasi hoikentaa! Juuri söit terveellistä salaattia! Äskenkin kävelimme tuolla järven rannassa, tottahan siinäkin kului monta kaloria! Sinullahan on kaksi lasta, siinähän niitä kaloreita kuluu lasten perässä juostessa! Olen AINA ollut sinulle kateellinen...tuota... leipomistaidoistasi!

Ja tänä nainen tietysti vänkää vastaan kuin lapsi:"Olenpas läski! Olenpas! Olenhan! Katsokaa vaikka!"

Joka. Ikinen. Kerta.

Se on kyllä totta, kun halutaan toisesta sanoa vain hyvää, niin sitä herkästi kallistuu latelemaan valkoisia valheita. Siksi monesti saatan pitää suuni vaan kiinni, jos olisi jotain negatiivista sanottavaa (totuus ko. asiasta). Enkä tässä tarkoita ainoastaan ulkonäköasioita. Riippuu tietysti kuinka läheinen ihminen on kyseessä.

Se on todella ärsyttävää, kun joskus mainitsen jollekin, että pitäis saada vähän olemusta kevennettyä, niin "sähän oot niin hyvässä kunnossa!" "Mistä kohtaa sulta muka mitään pitäis pudottaa?!" "lihakset painaa enemmän kuin läski ja sulla niitä on!" Joo tiedän, että painaa. :D Jos mulla on paha olo omassa kehossani ja se vaikuttaa mieleen ja hyvinvointiin niin sitä ei herttileijaa voi kukaan toinen sanoa ja käskeä, että tyydy nyt vain olemaan tuollainen tai usko nyt mitä sanotaan! Ehkä paras kommentti mulle on tullut kaikista läheisimmältä ihmiseltä: "Ehkä sä vaan oot ton muotonen!" xD  Ps. Osaan pukeutua niin, että läskini paistaisi mahdollisimman vähän muille...

Tällaisissa tilanteissa minä olet tottunut pitämään turpani kiinni. Tuollaiset ilmiselvät valkoiset valheet tuntuvat niin väkisin väännetyiltä että hävettää, mutta ei sitä totuuttakaan voi monesti sanoa. Yläasteaikoina kävi niin, että ainoa "kaverini" luokalla valitti minulle lihavuuttaan - ja se oli totta, hän oli hyvin ylipainoinen. Hän vollotti siitä, kun jotkut koulun pojat olivat nauraneet hänen napapaidalleen. Minä sanoin varovasti "Ei se ehkä olekaan paras valinta sulle? Sullahan on paljon muitakin tosi kivoja paitoja." No kaverihan pöyristyi ja meni kertomaan luokkamme muille tytöille, kuinka haukuin häntä läskiksi ja pilkkasin vielä hänen vaatteitaankin. Kukaan heistä ei taas puhunut minulle viikkoon sen jälkeen.

Sisäisesti hoikka kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli naisten saunailta. Eräs naisista alkoi muutaman otettuaan voivottelemaan kuinka valtavan lihava hän on ja aina ollut. Olen tuntenut tämän naisen lapsesta saakka, ja aivan totta: hän on todellakin aivan valtavan lihava, ja on ollut lihava lapsesta saakka. No sanooko kukaan niin? Ei tietenkään.

Kaikki yhteen ääneen:"ETHÄN ole! Sinähän olet niin hoikka ja kaunis! Musta paitasi hoikentaa! Juuri söit terveellistä salaattia! Äskenkin kävelimme tuolla järven rannassa, tottahan siinäkin kului monta kaloria! Sinullahan on kaksi lasta, siinähän niitä kaloreita kuluu lasten perässä juostessa! Olen AINA ollut sinulle kateellinen...tuota... leipomistaidoistasi!

Ja tänä nainen tietysti vänkää vastaan kuin lapsi:"Olenpas läski! Olenpas! Olenhan! Katsokaa vaikka!"

Joka. Ikinen. Kerta.

Se on kyllä totta, kun halutaan toisesta sanoa vain hyvää, niin sitä herkästi kallistuu latelemaan valkoisia valheita. Siksi monesti saatan pitää suuni vaan kiinni, jos olisi jotain negatiivista sanottavaa (totuus ko. asiasta). Enkä tässä tarkoita ainoastaan ulkonäköasioita. Riippuu tietysti kuinka läheinen ihminen on kyseessä.

Se on todella ärsyttävää, kun joskus mainitsen jollekin, että pitäis saada vähän olemusta kevennettyä, niin "sähän oot niin hyvässä kunnossa!" "Mistä kohtaa sulta muka mitään pitäis pudottaa?!" "lihakset painaa enemmän kuin läski ja sulla niitä on!" Joo tiedän, että painaa. :D Jos mulla on paha olo omassa kehossani ja se vaikuttaa mieleen ja hyvinvointiin niin sitä ei herttileijaa voi kukaan toinen sanoa ja käskeä, että tyydy nyt vain olemaan tuollainen tai usko nyt mitä sanotaan! Ehkä paras kommentti mulle on tullut kaikista läheisimmältä ihmiseltä: "Ehkä sä vaan oot ton muotonen!" xD  Ps. Osaan pukeutua niin, että läskini paistaisi mahdollisimman vähän muille...

Pakko sanoa sen verran, että tuommoinen valehtelu on todella rasittavaa. Olen itse lihava ja tiedän sen. Olen joutunut joskus vaateostoksilla aivan absurdiin tilanteeseen, kun totesin vaan jostakin vaatteesta, että se ei ehkä ole minun vartalolleni se kaikkein imartelevin vaihtoehto, kun tätä ylipainoakin löytyy, ja siihen saan kuulla muilta, etten minä mikään läski ole 😂. Kyllä huvitti. Ensinnäkin, minä kyllä tasan tarkkaan tiedän kokoni, ja kyllä sen tietävät muutkin. Toisekseen, enhän minä itseäni edes mitenkään haukkunut, kunhan totesin vaan rehellisesti (enkä siis mitenkään itseäni säälien), että tietynmalliset vaatteet eivät päälläni hyvältä näytä!

Tuon episodin jälkeen olen kiertänyt kaikki sellaiset tilanteet kaukaa, missä joutuisin kuuntelemaan stereona, etten minä nyt mikään läski ole! Kamalan vaivaannuttavaa jo minullekin.

Olin hiekkarannalla kaveriporukalla ja säikähdn hiekassa juoksentelevia ötököitä. Mutta kun katsoin tarkemmin ne olivat neidonkorentoja vielä nymfivaiheessa. Otin yhden kädelleni ja siihen se jäi ja kuoriutui siniseksi neidonkorennoksi (tai sii sellainen läpikuultava se oli aluksi). Poikakaveri onneksi tunsi minut niin hyvin että ymmärsi miksi istuin hiljaa tunnin verran tuijottaen jotain ötökkää mutta kaverinsa taisivat luulla kahjoksi;) sama se, tollasia luonnon ihmeitä ei ihan joka päivä näe!

Eräs ihan tavallisena tallukkana pitämäni pariskunta alkoi kesken kahvittelun kiihkoilla uskoontulemisesta. Ensin jutellaan niitä näitä, ja NAKS siitä pari minsa eteenpäin, niin saan kuulla kaiken jumalaisten äänten kuulemisesta, näkyjen näkemisestä ja helvettiin joutumisesta. En ollut koskaan edes tiennyt, että heillä olisi mitään taipumusta uskonnollisuuteen. Mentiin ihan nollasta sataan minuuteissa! Se oli todella absurdi ja pelottava tilanne. Sen vierailun jälkeen totesin, että menen ennemmin sinne helvettiin kuin heidän taivaaseensa, jos siellä ollaan noin sekopäisiä. Ei olla tavattu tai oltu missään yhteyksissä sen jälkeen. 

Nuo metsät...itselläkin on kokemus kun menin melkein paniikkiin aivan tuttua suonlaidan polkua kulkiessa. Oli alkusyksy, valoisa päivä, puut humisivat tuulessa, kuljin monta kertaa käveltyä lenkki- ja marjastuspolkua.

Yhtäkkiä siinä iski sellainen kammotuksen tunne, että metsä yrittää pitää minua otteessaan. Lisäsin vauhtia, katselin huojuvia puiden latvoja ja tunne oli todella outo, kahlitseva. Suon vieressä on pelto mutta välissä on iso oja joten en voinut rynnistää pellolle 'turvaan' vaan piti kulkea siihen asti missä pääsee ylitse ojan.

Puolijuoksua pääsin siltarummulle ja siitä kaapaisin vasta puidulle pellolle, heti olo helpotti. Ihmettelin sitä jälkeenpäin, laitoin sen oman päänupin piikkiin koska kerta oli ainoa. Tosin saman suon laidassa mutta satoja metrejä kauempana oli sisällissodan aikaan tapettu ja haudattu kaksi valkoista, kylläkin myöhemmin sieltä pois noudettu. En koskaan sitä ennen enkä jälkeen ole samaa kokenut ja paljon olen siellä kulkenut, pieni tauko taisi tämän jälkeen kyllä lenkkeilyyn tulla.