G: Oudoin tilanne, jossa olet ollut?
Oletteko joskus joutuneet tilanteeseen, jossa on tullut ihan epätodellinen olo? Tunne siitä, että olisi jossain elokuvassa tai piilokamerassa.
Olin asuntoesittelyssä, ainoa asiakas. Naispuolisen välittäjän kanssa keskustelu kääntyi koiriin, ja hän alkoi muistelemaan entistä lemmikkiään. Lopulta välittäjä istui huoneiston sohvalla, itki ripsivärit poskilla edesmennyttä koiraansa ja minä hämmentyneenä yritin lohduttaa häntä. Ei tullut asuntokauppoja.
Kommentit (1403)
Vierailija kirjoitti:
Nuorena tyttönä olin kesätöissä baarissa. Yhtenä yönä oli jo suljettu ja menin laskemaan kassaa. Löysin baaritiskin takaa kippurassa nukkumassa nuoren miehen. Ei aavistustakaan, missä vaiheessa hän oli sinne livahtanut, koska baaritiskin takana on yleensä aina henkilökuntaa. Kollega soitti paikalle poliisin. Kun poliisi meni herättelemään, nuorimies oli kuin puusta pudonnut, että missä hän on ja miten hän voi olla muka baaritiskin alla. Ihan suosiolla se kaveri lähti kotiaan kohti, hölmistyneenä.
Mä menin kerran aamuvuoroon pubiin ja hakemaan kassaa toimistosta ja säikähdin kun pomo nukkui lattialla. Melko koominen näky kun toimisto oli pikkukoppero ehkä vajaa puoltoista metriä pitkä ja pomo kaksmetrinen. Hänellä oli viisi pientä lasta niin oli tullut kerrankin rauhassa nukkumaan;)
Puolassa paikallinen mummeli tuli omalla kielellään selittämään jotain liikennevaloissa ja sain hetken kuluttua käsilaukusta kylkeen. Asia kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 20:15"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:29"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 18:41"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 06:22"]Varmasti omituisimmat tilanteet liittyvät aina eksmiehiini. Yksi karuimmista oli, kun mies totesi ettei hänellä ollut varaa hankkia kuusi vuotiaalle lapselleen hoitajaa siksi aikaa kun hän lähtee baariin, mutta kuitenkin hän surutta tarjoili minullekin juomia varmaan satasen edestä. Yöllä kun menimme änkyräkännissä hänen kämpilleen, minulle tuli järkytyksenä kun tajusin että hänen nuorin lapsensa oli tosiaan koko yön ollut ypösen yksin ja odottanut isiä kotiin! Lapsi löytyi pupu kädestä nukkumasta keittiön pöydän äärestä, siihen nukahtanut istualtaan. Seisoin eteisessä tyrmistyneenä, kun Vuoden Isä meni leperrellen lapsensa luokse, nosti syliinsä ja lässytti "Isin rakas.. isin kulta.. voi että olet suloinen lässyn lässyn läpäläpälä blabla <3" Mikähän tilanteessa mahtoi olla niin sairaan vinoa?
Huh huh että tuli tästä todella surullinen olo :-(
Varmaan siksi että olen saman ikäisenä omaa äitiäni baareista odotellut ja toivonut että pian jo tulisi. Usein lähdin yöhän etsimäänkin :-(
Voi kun olisi edes yksi aikuinen asiaan puuttunut!Mä yritin puuttua, mutta sitä ei noteerattu siinä poppoossa millään lailla. Yritin puhua silloiselle miehelleni, mutta häntä nauratti. On myös huomioitava, että olin silloin todella nuori, varmaan niukin naukin 19-vuotias ja mies jo 30.
Lopulta yritin sopia menot siten, että lasten aikana ei juostaisi missään, mutta mies ei pysynyt sopimuksissa. Lapset saattoivat pamahtaa paikalle aivan yllättäin myös silloin, kun ei ollut lapsiviikonloppu ja ihan miehen omasta aloitteesta.. Myös silloin, vaikka hän itse tiesi, että illalla on sovittu keikka että liput maksettu tai vaikka synttärit. Tai sitten jos oli ihan sovitun mukainen lapsiviikonloppu, mies saikin yllättäin päähänsä lähteä baariin ja jättää lapset keskenään pelaamaan. Lapsen äidin ystävä teki lasun, mutta lasten äiti marssi toimistolle ja puhui virkailijat ympäri ja sai virkailijat uskomaan, että ilmoitus oli täysin aiheeton ja katkeran ämmän tilityksiä. Koska en yksinkertaisesti pystynyt vaikuttamaan heidän tekemisiinsä, koska he olivat lasten vanhemmat enkä minä ja koska olin lapseton en tiennyt lastenkasvatuksesta yhtään mitään, otin vain jalat alleni. Surullista, mutta jos olisin tehnyt myös ls-ilmotuksen, sekin olisi tyrmätty katkeran eksän puheina. - tämän ap19 v on nuori, muttei niin nuori ettei pystyisi tajuamaan että tollaisella miehellä on oltava päässä vikaa, joka jättää lapsensa suoraan sanottuna heitteille.
Sinä siis otit tuon mieheksesi. Miksi, saanko kysyä?
Ei muuten kuulu sulle, ja huomaa että kyseessä on eks ja syystä! Älä tee musta tarinan paholaista, jos vastuu on kuitenkin ensisijaisesti miehen joka ne lapset heitteille jätti. Heitä yritettiin auttaa monilta eri tahoilta, mutta koska se ei kelvannut ja he olivat täydellisiä kasvattajia, siinä ei kauheasti auta. Eikä kukaan tervepäinen nainen jää suhteeseen keskenkasvuisen miehen kanssa pelkästään auttaakseen sen lapsia ilmaisena lapsenpiikana. Voi luoja..
Älä sitten kerro jos ei saa kysyä. Äläkä seurustele itseäsi 20 v vanhempien älykääpiöitten kanssa.
Tämä on kyllä ihan jäätävää miten vastuut laitetaan naisille teinistä asti. 30v aikuinen mies juo ja bilettää niin ettei huolehdi omista lapsistaan, mutta jotenkin ilmeisesti syypää on hänen 19-vuotias tyttöystävänsä, joka on valinnut väärän miehen. Jessus, ei ole usein helppoa olla nainen.
Huhhuh. Jossei edes 19-vuotiaana ole kehittynyt sen vertaa äidinvaistoa, että olisi puuttunut tilanteeseen, ei pitäisi koskaan päästä äidiksi. Mä oon nähnyt, kuinka jo 6-vuotiaat lapset osaavat toimia tuollaisessa tilanteessa ja alkaa ottamaan pienemmistä vastuuta.
Toivottavasti et koskaan saa lapsia! Ja jos olet saanut, säälin heitä,ja toivon, että antaisit kykenevämmälle huolehtijalle. Ihan oikeesti: vastuuta on myös myöntää ettei itsestä ole siihen hommaan ja antaa lapselle parempi koti. Vastuu ei draama queen eleillä poistu eikä selittelyillä kuinka muka yritetään tehdä paholainen, oli niim nuori, mies oli vanha,nyt se exä jne. Kaikista ei vain ikinä kuulu tulla äitejä koska ovat niin huonoja siinä ja myrkyllisiä omille lapsilleen.
Ohis, mutta olen 32-vuotias eikä mulla ole vieläkään minkäänlaista äidinvaistoa.
Otan osaa. Puutteita on vähän jokaisella. Yhdellä diabetes, toisella huonot hampaat, kolmas on kleptomaani. Sinulla on sitten tuo.
Tämä on yksi omituisimmista tilanteista missä mä olen ollut. Joku ottaa osaa kun toiselta puuttuu äidinvaistot (niin puuttuu multakin, olen kohta 40v. Sen sijaan minulla on voimakas eläimiin kohdistuva suojelun ja hoitamisen vaisto). En kyllä koe menettäneeni mitään ilman äidinvaistoa. Suuntavaiston puuttuminen häiritsee elämääni paljon enemmän, kun tykkään kulkea metsissä.
Istuin teininä metrossa ja tein jotain laskelmaa päässä tai listasin kauppalistaa tms, missä käytin sormia apuna. Siis sillai normaalisti jos listaat jotain ja ensin etusormi pystyyn, sitten keskisormi, nimetön... ja toisella kädellä näpäyttää sitä sormea.
No näin tein siinä mietteissäni, kun vastapäätä istunut mies sähähti vihaisesti jotain. Säpsähdin ja kysyin anteeksi mitä. Mies totesi vihaisesti käsiäni tuijottaen että tietää kyllä mitä teen. Kysyin uudestaan vähän hämmentyneenä että siis anteeksi mitä, johon mies silmät raivosta leiskuen huutaa että tietää kyllä mitä minä haluan ja mitä yritän tehdä.
Päätin lähteä pois, joten nousin heti ylös ja poistuin seuraavalla pysäkillä. Tää hullu mies jäi myös pois ja käveli sähisten perässäni. Siinä vaiheessa se ei puhunut enää suomea, vaan manasi jotain, mietin että se yrittää kirota mua. Jotain sellasta ”mmmassaga ma DARAAAAGA profaa GRAADIA mmmmaa...” tms. Sitten se yritti lyödä minua salkullaan, tai ainakin huitoi sillä jalkojeni suuntaan. Lähdin vauhdikkaammin pois, mies ei seurannut enää ulos metroasemalta.
Epätodelliselta tää tuntui koska mies oli ihan siisti, näytti olevan työmatkalla ja käytti salkkua. Ja kukaan muu ei sanonut mitään, ei kysynyt mitä on meneillään. Ja jotenkin outoa sekin miten se tilanne vain loppui ja jatkoin normaalisti matkaani kun pääsin ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 20:15"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:29"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 18:41"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 06:22"]Varmasti omituisimmat tilanteet liittyvät aina eksmiehiini. Yksi karuimmista oli, kun mies totesi ettei hänellä ollut varaa hankkia kuusi vuotiaalle lapselleen hoitajaa siksi aikaa kun hän lähtee baariin, mutta kuitenkin hän surutta tarjoili minullekin juomia varmaan satasen edestä. Yöllä kun menimme änkyräkännissä hänen kämpilleen, minulle tuli järkytyksenä kun tajusin että hänen nuorin lapsensa oli tosiaan koko yön ollut ypösen yksin ja odottanut isiä kotiin! Lapsi löytyi pupu kädestä nukkumasta keittiön pöydän äärestä, siihen nukahtanut istualtaan. Seisoin eteisessä tyrmistyneenä, kun Vuoden Isä meni leperrellen lapsensa luokse, nosti syliinsä ja lässytti "Isin rakas.. isin kulta.. voi että olet suloinen lässyn lässyn läpäläpälä blabla <3" Mikähän tilanteessa mahtoi olla niin sairaan vinoa?
Huh huh että tuli tästä todella surullinen olo :-(
Varmaan siksi että olen saman ikäisenä omaa äitiäni baareista odotellut ja toivonut että pian jo tulisi. Usein lähdin yöhän etsimäänkin :-(
Voi kun olisi edes yksi aikuinen asiaan puuttunut!Mä yritin puuttua, mutta sitä ei noteerattu siinä poppoossa millään lailla. Yritin puhua silloiselle miehelleni, mutta häntä nauratti. On myös huomioitava, että olin silloin todella nuori, varmaan niukin naukin 19-vuotias ja mies jo 30.
Lopulta yritin sopia menot siten, että lasten aikana ei juostaisi missään, mutta mies ei pysynyt sopimuksissa. Lapset saattoivat pamahtaa paikalle aivan yllättäin myös silloin, kun ei ollut lapsiviikonloppu ja ihan miehen omasta aloitteesta.. Myös silloin, vaikka hän itse tiesi, että illalla on sovittu keikka että liput maksettu tai vaikka synttärit. Tai sitten jos oli ihan sovitun mukainen lapsiviikonloppu, mies saikin yllättäin päähänsä lähteä baariin ja jättää lapset keskenään pelaamaan. Lapsen äidin ystävä teki lasun, mutta lasten äiti marssi toimistolle ja puhui virkailijat ympäri ja sai virkailijat uskomaan, että ilmoitus oli täysin aiheeton ja katkeran ämmän tilityksiä. Koska en yksinkertaisesti pystynyt vaikuttamaan heidän tekemisiinsä, koska he olivat lasten vanhemmat enkä minä ja koska olin lapseton en tiennyt lastenkasvatuksesta yhtään mitään, otin vain jalat alleni. Surullista, mutta jos olisin tehnyt myös ls-ilmotuksen, sekin olisi tyrmätty katkeran eksän puheina. - tämän ap19 v on nuori, muttei niin nuori ettei pystyisi tajuamaan että tollaisella miehellä on oltava päässä vikaa, joka jättää lapsensa suoraan sanottuna heitteille.
Sinä siis otit tuon mieheksesi. Miksi, saanko kysyä?
Ei muuten kuulu sulle, ja huomaa että kyseessä on eks ja syystä! Älä tee musta tarinan paholaista, jos vastuu on kuitenkin ensisijaisesti miehen joka ne lapset heitteille jätti. Heitä yritettiin auttaa monilta eri tahoilta, mutta koska se ei kelvannut ja he olivat täydellisiä kasvattajia, siinä ei kauheasti auta. Eikä kukaan tervepäinen nainen jää suhteeseen keskenkasvuisen miehen kanssa pelkästään auttaakseen sen lapsia ilmaisena lapsenpiikana. Voi luoja..
Älä sitten kerro jos ei saa kysyä. Äläkä seurustele itseäsi 20 v vanhempien älykääpiöitten kanssa.
Tämä on kyllä ihan jäätävää miten vastuut laitetaan naisille teinistä asti. 30v aikuinen mies juo ja bilettää niin ettei huolehdi omista lapsistaan, mutta jotenkin ilmeisesti syypää on hänen 19-vuotias tyttöystävänsä, joka on valinnut väärän miehen. Jessus, ei ole usein helppoa olla nainen.
Huhhuh. Jossei edes 19-vuotiaana ole kehittynyt sen vertaa äidinvaistoa, että olisi puuttunut tilanteeseen, ei pitäisi koskaan päästä äidiksi. Mä oon nähnyt, kuinka jo 6-vuotiaat lapset osaavat toimia tuollaisessa tilanteessa ja alkaa ottamaan pienemmistä vastuuta.
Toivottavasti et koskaan saa lapsia! Ja jos olet saanut, säälin heitä,ja toivon, että antaisit kykenevämmälle huolehtijalle. Ihan oikeesti: vastuuta on myös myöntää ettei itsestä ole siihen hommaan ja antaa lapselle parempi koti. Vastuu ei draama queen eleillä poistu eikä selittelyillä kuinka muka yritetään tehdä paholainen, oli niim nuori, mies oli vanha,nyt se exä jne. Kaikista ei vain ikinä kuulu tulla äitejä koska ovat niin huonoja siinä ja myrkyllisiä omille lapsilleen.
19-vuotias asioihin puuttuva tyttöystävä ei ole sama kuin huono äiti.
Moraalisaarnasi on täysin asian vierestä.
Jep, on kyllä todella outoa vaatia että 19-vuotias tyllerö alkaisi järjestää miesystävänsä lapsiasioita kuntoon ja pelastamaan lasta kuin mikäkin Jeesus. Ei kukaan sellaista tee, ihan höpönhöpöä. Korkeintaan voi odottaa että katsoo itselleen vähän paremman miehen ja ehkä tekee nimettömänä lasuilmoituksen.
Vierailija kirjoitti:
En siis muista että oliko se juuri edellispäivä vai toissapäivänä kun selasin sitä instaa, joka tapauksessa ihan niinä hetkinä.
Toinen outo juttu oli kun menin yhtenä yönä tässä postilaatikolle. Naapuritalosta kuului hirveä musiikin metakka, tiesin että talossa asuu vuokralaisia. Mieleeni tuli poliisi, koska tiesin että heidän takiaan oli soitettu poliiseja hiljentämään meteli. En vain koskaan ollut nähnyt tilannetta. Siinä hetken seisoskelin pihalla ja näin auton kaartavan kohti asuinaluettani. Luulin sitä taksiksi, en tiedä miksi aloin vilkuilemaan sitä, vaikkei autossa ollut mitään erikoista. Sitten se ajoikin asuinalueeni pihaan ja menivät metelitalon ovelle. Poliisit siis.
Ei tämä ole OUDOINTA mitä minulle on tapahtunut XDDDDD Mutta oli se jotenkin hämmentävää, että ajoitin postilaatikolle menon juuri siihen aikaan, kun poliisit oli soitettu ja mietin poliiseja vain hetkeä ennen niiden tuloa.
Olipa hurja juttu kerta kaikkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja sensuuriin jäi! :O En ymmärrä, mutta yritetäänpä uudestaan...
Tein nuorempana siivoojan töitä, työ oli iltapainotteista ja kohde vaihtui. Tuona iltana minulle osoitettiin kohteeksi eräs tehdashalli. Minut päästi sisään hermostuneen oloinen pienikokoinen mies joka kehotti tekemään työt mahdollisemman hiljaa mitä kummastelin, koska paikan piti olla tyhjä. Kaikuva halli ei parantanut oloani ja tunsin oloni lievästi vainoharhaiseksi aloittaessani siivouksen, mutta mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Ei ennenkuin olin lähes valmis. Eteeni nimittäin käveli pitkä nainen kimaltavassa iltapuvussa polttaen pidikkeessä olevaa tupakkaa, hymyili ja nosti sormen suulleen. Siinä vaiheessa päätin että nyt riitti! Ei nainen uhkaava tai pelottava ollut, mutta tilanne oli niin sekapäinen. Kuin Lynchin leffassa. Onneksi en joutunut enää sitä paikkaa siivoamaan.
Mitä tuossa nyt on? Minusta tuo olisi kiehtovaa, ehdottomasti haluaisin lisää keikkaa samaan paikkaan, jotta näkisin lisää ja ehkä saisin selville mitä siellä tapahtuu. Ai että, kun tulisikin joskus vähän elokuvaa tähän tylsään ja turvalliseen arkeen.
Pieni tumma mummeli tuli huutamaan ilm. espanjaksi kun talutin pyörää, huusi vihaisena jotain putaa joka käsittääkseni on naista halventava ilmaisu. Tämä sattui pienessä etelä-suomalaisessa kaupungissa keskellä päivää, jäi kyllä mummelin kipitettyä tiehensä olo että mitä..?
Polttelimme ja seisoskelimme kaverin kanssa kadulla Helsingin keskustassa. Yhtäkkiä joku keski-ikäinen mies pysähtyy kohdallemme ja kysyy multa (oon goottityylinen muikkeli) "uskotko sinä Jeesukseen?". Sanoin että en, ja mies vastasi "ei sitten mitään" ja jatkoi matkaa. Tilanne oli ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin. :D
Metrossa vastakkaisella penkillä istui normaalinnäköinen mies, joka oli lukevinaan ilmaisjakelu Metro lehteä. Hän oli kuitenkin repinyt sivuun silmät reiät ja tiiraili muita ihmisiä sieltä takaa. En uskaltanut edes katsoa häneen päin, koska olisin räjähtänyt nauramaan.
Yöllä oli satanut lujta joka oli jäänyt maahan, epätavallista Lontoossa jossa asuin. Menin takapihalle hengittelemään ja kun käännyin takaisin keittiönoveen päin, kirkaisin kun maassa oli joku ihme elukka. Kun katsoin tarkemmin niin se oli valkoinen fretti! kyykistyin ja se tuli luokseni ja kiipesi käsivartta myöten olalleni. Se asusteli meillä seuraavaan päivään kun eläinsuojeluyhdistyksen nainen haki pois.
Soittelin mummolleni Suomeen ja kävi ilmi että samana päivänä hänen pihassaan oli pyörinyt valkoinen kärppä, ennen ei ollut moista nähnyt. Ihme sattuma:)
Vierailija kirjoitti:
Oltiin lomamatkalla Egyptissä ja reissuumme kuului yksi yö Kairossa. Miehelläni oli maha sekaisin ja yritimme etsiä illalla Kairon ruuhkaisilla kaduilla apteekkia. Aika pian siihen tuli joku mies joka alkoi kysellä mistä maasta olemme. Kerroimme olevamme Suomesta, jolloin mies sanoi tuntevansa erään naisen Tampereelta.
Mies auttoi meitä löytämään apteekin ja mahalääkettä saatiin, mutta oppaastamme emme päässet ihan noin vain eroon. Arabimaassa kun olimme, niin totesimme, että meitä tuskin ryöstetään, joten suostuimme lähtemään tämän miehen autolla ruokakauppaan, jossa loppusumma oli vain murto-osa siitä, mitä se olisi ollut, jos olisimme olleet liikkeellä ilman "paikallisopastamme".
Iltaan kuului vielä asiointia hajuvesiliikkeessä, kultasepän tapaisessa ja taulukaupassa. Tarina tamperelaisnaisesta tuli jonkun muunkin suusta sen illan aikana. Mies, joka meitä kuskasi paikasta toiseen, oli siis ihan täysin turistinryöväysreissulla. Meitä ei siis putsattu, mutta yritettiin saada ostamaan sitä ja tätä feikkijuttua. Lopulta kierreltyämme pitkin poikin kaupunkia ja kuunneltuamme kuskimme tarinoita, annoimme hänelle vielä muutaman euron vaivanpalkkaa, kun hän palautti meidät hotellillemme.
Emme uskaltaneet kertoa kenellekään reissuistamme, joten aamulla koko juttu tuntui vähän kuin unelta.
Ihan normaalia toimintaa Egyptissä. "sisäänheittäjät" opiskelevat tavallisimpien turistien kotimaista pari kaupunkia ja tyypillisimmät tervehdykset kyseisillä kielillä. Ja tietenkin pari heidän ystäväänsä asuu juuri samassa kaupungissa kuin sinä. Harmittomia nämä tyypit ovat, mutta valitettavan sitkeitä jos vaikutat vähänkään uteliaalta. Näille kannattaa sanoa arabiaksi, heti että ei kiinnosta hei hei.
Ei ehkä oudointa, mitä kohdalle on sattunut, mutta kaksi tapausta tulee mieleen. Syystalvella 2000-2001 ollessani 25-vuotias olin illalla matkalla poikaystävän luokse Helsingin keskustassa ja kuljin ylös asematunnelista katutasolle sivuportaita pitkin. En huomannut kenenkään kulkevan perässäni, ennenkuin tunsin jonkun tarttuvan kädellä takaapäin pohkeeseeni. Minulla ei ollut pitkiä housuja, vaan hame ja sukkahousut ja joku lyhyehkö takki. Yllättyneenä käännähdin ja kohtasin miehen, joka jatkoi jalkani hyväilyä ja pyysi saada ostaa jalassani olevat sukkahousut 500 markalla. Hetken puntariin mielessäni olisiko esim. Sokos vielä auki ja saisin sieltä uudet sukkahousut, oli nimittäin pakkasilta eikä paljain säärin juoksentelu olisi tullut kyseeseen. 😀 Oli kuitenkin sen verran myöhäinen ilta, etten olisi saanut uusia mistään siihen hätään. En myöskään hoksannut hämmennykseltäni, että rahasta olisi riittänyt vaikka taksin ottamiseen poikaystävän luokse. Mies myös pelotti minua, joten en olisi siinä syrjäisessä portaikossa halunnut riisuutua muutenkaan. Kieltäydyin ja rahat jäi saamatta.
Toinen juttu sattui pari vuotta sitten Varsovassa. Kävimme miesystäväni kanssa pienessä kaupassa lähellä linja-autoasemaa ja minä poistuin edeltä ulos odottelemaan kun mies teki vielä ostoksia. Hetken kuluttua hämmentyneen näköinen miesystäväni liittyi seuraani ja kertoi kassan vaihtuneen lähetettyäni ja tilalle tuli happamen keski-ikäisen rouvan sijasta nuorimies. Kun mieheni oli maksanut ostoksensa oli nuorukainen tuhahdellut vihaisesti ja vastannut englanninkieliseen kiitokseen "you`re welcome, MOTHERFUCKER!" Mies oli epäillyt kuulleensa väärin ja kysyi "excuse me?", johon nuorukainen vastasi tismalleen samoilla sanoilla. Hämmentyneinä mietimme, että inhosiko hän vain turisteja vai luuliko meitä esim. briteiksi, koska miehellä union jack -lippis ja puhui myyjälle englantia. Puolassa kaikki eivät pidä briteistä.
Lapseni oli menossa magneettiikuvaan ja sairaalasta soitettiin ja varmistettiin että muistan ettei lapsen vaatteissa saa olla metallia. Kun lupasin pukea lapsen asianmukaisesti hoitaja kysyi yhtäkkiä: onko lapselta jo irroneet hampaat.
Jäin miettimään oliko poikani ehjissä maitohampaissa jotain mikä voisi olla haitallista magneettikuvassa...
Omituisin tilanne jossa olen ollut oli lähimetsässä, jossa olin sienestämässä. Metsä on siis ehkä puoli kilometriä leveä kaistale kahden metsätien välissä. Keskellä on pieni mäki. Olen kulkenut kyseisellä alueella sienestämässä useita vuosia, noin 0,5km x 0,5km kokoisella alueella, jonka keskellä tuo pieni nyppylä on.
Keräilin suppilovahveroita kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä tuli painostava olo, ja alkoi pelottaa. Tunsin oloni erittäin epätoivotuksi kyseisessä paikassa. Lähdin nopeasti kulkemaan pois, takaisin kohti metsätietä mistä olin tullut, mutta jotenkin en tunnistanut paikkoja kunnolla. Kuljen siellä siis yleensä nenä maassa ja tiedän jokaisen mättään ja pudonneen oksan, mutta nyt kaikki näytti oudolta, ja uhkaava tuntu leijaili ilmassa. Vaikka en tunnistanutkaan paikkoja, järki kertoi koko ajan minne suuntaan mennä, että pääsen metsätielle. Lopulta sain metsätien näkyviin, ja olo helpottui. Tunsin oloni naurettavaksi, ja meinasin kääntyä takaisin. Kääntyessäni kuitenkin tunsin metsän jotenkin todella torjuvana, ja päätin luovuttaa. Myöhemmin luin ihmisten kertomuksia metsänpeittoon joutumisesta, ja oma kokemukseni vastasi aika paljon niitä kertomuksia. En kuitenkaan ihan varauksetta sellaiseen usko, voihan olla että päässäni vain nitkahti jotain silloin. Olen palannut samaan metsään usein tuon jälkeen, ja uudestaan kokemusta ei ole tullut. Alue jossa se alkoi aiheuttaa silti edelleen epävarmuutta.
Olin elokuvissa ja juuri ennen näytöksen alkua kassa rouva tuli luokseni ja sanoi, että taisi antaa kaksi euroa liikaa takaisin ja pyysi minua tarkistamaan vaihtorahani. Enpä osannut erotella mitkä rahat kukkarostani olivat niitä vaihtorahoja ja sanoin "Mistä mä tietäisin näistä rahoista mitkä mä sulta sain"
Rouva antoi sitten asian olla.
Itse en olisi kehdannut hänen asemassaan toimia noin. Varsinkaan, kun ei ole varma tapahtuiko mitään virhettä.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni oli menossa magneettiikuvaan ja sairaalasta soitettiin ja varmistettiin että muistan ettei lapsen vaatteissa saa olla metallia. Kun lupasin pukea lapsen asianmukaisesti hoitaja kysyi yhtäkkiä: onko lapselta jo irroneet hampaat.
Jäin miettimään oliko poikani ehjissä maitohampaissa jotain mikä voisi olla haitallista magneettikuvassa...
Olisiko ajateltu mahdollisia oikomisrautoja?
Tuo metsätarina muistuttikin minua oudosta sattumuksesta metsätiellä. Oli syksyä ja poimin käsin marjoja. Metsätietä pitkin asteli vanhempi mies, pyssy olalla. Hän huuteli minulle, että älä tyttö mene tuonne suon laitaan, sinne on jäänyt nainen. Tai jotain siihen suuntaan oli se huuto. Minä tietysti ihmettelin, mikä nainen. En usko yliluonnollisiin asioihin. Menin uteliaisuudesta katsomaan sitä suon laitaa ja jalat muuttuivat raskaiksi, kuin keho ei olisi jaksanut. Istahdin siihen hetkeksi kannon päälle ja tuli outo, painostava tunne, kuin ei jaksaisi raajojaan liikuttaa. Olin siinä pitkään keräämässä voimia. En tiedä, mikä ilmiö siellä suon reunassa on, onko jokin maapallon magneettinen kenttä? Joku sanoi, että äkillinen raskaudentunne voi liittyä myös ukkoseen, jos on veden lähellä. En muista, oliko silloin ukkosia ilmassa.
Vierailija kirjoitti:
Serkkujeni ristiäisissä on ollut omalaatuinen pappi. Ekoissa ristiäisissä kaikki meni muuten hyvin, mutta pappi laittoi sen vauvan pään kuivausliinan omaan taskuunsa kasteen jälkeen. Myöhemmin kuivasi vielä omaa hikistä otsaansa siihen, hellepäivä kun oli. Nämä näkyvät ristiäisvideolla tosi hyvin :-)
.
Meillä myös ristiäiset 2003 hellekesänä , joissa pappi pyyhki otsaansa vauvan kasteliinalla.
Jep ja tämä tapahtui siis reilu 10 vuotta sitten, nykyisin tällainen on ilmeisesti vielä "normaalimpaa". Valitettavasti.