G: Oudoin tilanne, jossa olet ollut?

Olimme perkaamassa rannassa kalaa kun rantakäärme tuli nielemään ahventa pyrstöpäästä,mieheni piti pääpuolesta kiinni. Hauska kokemus, harmi ettei ollut kamera mukana!

Vierailija kirjoitti:

Kari Tapio juoksi minua karkuun autonsa ympärillä. Luuli, että haastan riitaa ja minä vain yritin saada nimikirjoitusta. Kyllä meitä molempia nauratti kun tilanne selvisi. Tapahtumapaikka Maaningan Kasino vuonna 1995.

Outoa.Luulisi julkisuuden hlön ajattelevan ekaksi nimmarinpyytäjäksi,eikä että saa pataan.

Outoa oli, kun lehdessä oli ilmoitus kouluikäisille harrastus mahdollisuus salibandyn parissa. Minähän menin paikanpäälle ja odottelin tapahtuman alkavan, mutta kenestäkään ei kuulunut mitään. Palasin kotiin tyhjinpäin.

Äitini otti sitten asiasta selvää ja selvisi, ettei ollut muita halukkaita harrastajia ja vetäjäkin oli jossain huitsin nevadassa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä oudoin,mutta raivostuttava ja kiusallinen tilanne oli,kun kävin työvaateliikkeestä hakemassa sinne saapuneet tilaamani työkengät.

Teki mieli vaatia rahat takaisin ja jättää kengät sinne,kun myyjä alkoi hätäissään etsimään tuolia minulle mihin istua kenkiä sovittaessa, koska olen "siunatussa tilassa"ja hän huomasi sen vasta nyt!

Ja hitot ollut missään siunatussa tilassa! Krooninen suolistosairaus oli vain aktivoitunut ilkeäksi siinä välissä kun tilauksen tein paria-kolmea viikkoa aiemmin liikkeessä ja tämän takia mahapömpötti!

Nolona olin liikkeessä ja täysin sanattomana,kiusaantunut ja raivoissani.

Kotimatkalla tuli itku.

Sairaus rajoittaa välillä elämää lääkkeistä huolimatta ja tosiaan vatsan koko vaihtelee sairauden myötä. Itku tuli,koska en saa lasta.

💓 Olen pahoillani sun puolesta.

Kontioranta kirjoitti:

En tiedä oudoin, mutta outoa oli kun vääpeli käski minut luokseen ja alkoi polvillaan anella mikä meidän alikersanttiin oikein tuli - joka oli kaverini - , kun tämä antoi käskyn ajoneuvot liikkeelle.

Vääpeli tiesi, että minä olin kuullut hänen itsensä antavan tuon käskyn alikersantille joka vain totteli komentoa, josta taas oli muodostumassa vakava vaaratilanne.

Tilanne kuitenkin päättyi onnellisesti ja vaaratilanne purkautui, mutta en tuolloin tajunnut, että vääpeli yritti aneluillaan ostaa minut jos olisi käynyt toisinpäin. Olin 18 vuotias pojanhölmäke enkä oikein tajunnut silloin koko tilannetta. Kaverini menetti tämän takia tulevat kessunnatsat ja vääpeli yleni normaalisti. Nuoleskeli kenraalia tilanteen jälkeen joka saapui kehumaan harjoituksia.

Tiedoksi kirjoittajalle, että alapeukut johtuvat erittäin epäselvästä stoorista. Luin kaksi kertaa, enkä siltikään päässyt selville, mitä tässä tapahtui ja mikä siinä oli outoa.

Ostin alennusmyynnistä matkalaukun, jossa oli neonväriset reunat. Se oli kallista kestävää merkkiä ja ajattelin, että ainakin tunnistaa hihnalta. Olin uudessa työssä nuorena ensimmäisellä työmatkalla ulkomailla ja hyvin tohkeissani. Näin laukkuni hihnalla, siinä oli se Finnairin nimilappu kuten pitikin. Otin laukun ja ajoin taksilla hotellille. Avasin laukun ja siellä olikin jonkun toisen vaatteet!

Kolme asiaa edesauttoi oman laukun takaisin saamista. 1. Siinä samanlaisessa käsinkirjoitetussa Finnairin nimilapussa, jollainen minunkin laukussani oli, luki suomalaisen naisen nimi ja kännykkänumero. 2. Onneksi nainen oli jäänyt samaan kaupunkiin eikä jatkanut esim. junalla jonnekin. 3. tämä oli jo kännykkäaikaa, vanhaan aikaan olisi saattanut mennä paljon kauemmin, ennen kuin olisin tavoittanut hänet.

Ajoin taksilla hänen hotellilleen, vaihdoimme laukut. Hän ei ollut vielä huomannut mitään, koska oli myös ajatellut, ettei kenelläkään ole samanlaista laukkua. En koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen nähnyt samanlaista laukkua hihnalla. Siitä lähtien olen aina tarkastanut, että laukussa on oma nimeni, vaikka olisin ennalta kuinka varma, että se on minun.

Isuin ystäväni kanssa baarissa. Ilahduimme nähdessämme veljeni astuvan sisään ja kävelemään baaritiskille olutta tilaamaan. Ponkaisin innoissani tiskille, otin häntä olkapäästä kiinni ja heitin jotain tyhmää höhöö-juttua tuttavalliseen sävyyn, ja kun mies känsi kasvonsa minuun, olin hetken aivan äimänä; hän olisi melkein voinut olla veljeni identtinen kaksoisveli! Täysin sama tyylikin, huomattavan pitkä tukka ponihännällä, vaatetus sanankaltainen, jopa kävelytyyli oli sama, kuin veljelläni! Mies oli vähän hämmentyneen oloinen, selitin kuitenkin hänelle omituisen käytökseni. Jälkeenpäin ajattelin, että olisinpa saanut kuvan miekkosesta, mutta ilisihan se kyllä ollut vähän röyhkeä pyyntö.

Vierailija kirjoitti:

Outo tilanne oli, kun aloin soittaa huuliharppua ja perheeni dalmis alkoi ulvoa samalla aikaa, kuin soitin. Eipä ollut ikinä ennen ulvonut ja kuinka komea ulvonta koirallamme oli. Sellainen matala ulvonta. Ikimuistoinen muisto koirastamme.

Meillä kävi samoin, tosin dalmiksen tilalla terrieri ja huuliharpun tilalla nokkahuilu!

Herranpieksut kun pelsätyin ensin, että mitä ihmettä tapahtuu. Komean kuuloistahan se oli ja kiva toisinaan muistella jo edesmennyttä koiruutta :)

Vierailija kirjoitti:

Mökillä olin kalassa ja uistimeeni nappasi.

Saalis oli yksi-kolmas-osa uistimen koosta.

Se oli jäänyt kyljestään kiinni uistimen koukkuun.

En ole ikinä saanut niin pientä saalista.

Kalamies, joka leuhkii, kuinka pienen kalan sai

:D

Lapsellamme oli ristiäiset. Olimme papista kuulleet hieman arveluttavia juttuja aiemminkin, mutta mitäs niistä. 

Mieheni on rekkakuski. Tämä tuli kahvipöytäkeskustelussa ilmi ja pappi sanoi iloisen oloisena olleensa myös nuorempana rekkakuski. Hän kysyi mieheltäni, onko tämä koskaan ajanut Norjassa. Ei ollut. Pappi kertoi kokemuksiaan:

- Ei perkele, siellä oli sitten mutkaiset tiet. Muistan yhdenkin kerran ..... jne. 

Ajattelin ensin kuulleeni väärin, mutta ei. Hän myös latasi tulemaan:

-Ja jumalauta, kun ne tiet on niin kapeatkin vielä. 

Meinasi siinä mummuilla mennä pullat väärään kurkkuun. 

Vierailija kirjoitti:

Oltiin miehen kanssa tilattu ikkunafirmasta edustaja meille omakotitaloon keskustelemaan ikkunoiden vaihdosta. Joku puolituntia ennenkuin tyypin piti ees tulla , säikähdin kun se hiippaili meidän puutarhassa ja kyyläs taloa. Sitte kun se suvaitsi tulla sisälle esittäytymään (oli vanhempi mies) , mies ensin kätteli sen kaa ja kun mä ojensin käteni niin tää kattoo mua oikeen halveksuen päästä varpaisiin eikä kättele vaan marssii olohuoneeseen. Tarjoilin kahvit jne. ja tyyppi ei kertaakaan sano mulle mitään, ei kiitostakaan. Eikä lähtiessä sano edes heitä. Se käyttäytyi mua kohtaan niinkuin olisin ollu ilmaa. Joku ihme sovinisti.

Ei otettu sen firmalta niitä laseja.

Tästä muistui mieleen kun asioin Motonetissä! Veljeni oli mukana, valitsimme minulle ostokset ja menimme kassalle. Veljeni tervehti kassahenkilöä, ja minä perästä. Kassahenkilö tervehti veljeäni, mutta ei katsonutkaan minuun päin, vaan jutteli veljelleni koko kassatapahtuman ajan. Oli se jännä, että maksavaa asiakasta ei huomioitu millään tavalla... olen nainen, asialla lienee ollut merkitystä 😅

Vierailija kirjoitti:

Outoa oli, kun lehdessä oli ilmoitus kouluikäisille harrastus mahdollisuus salibandyn parissa. Minähän menin paikanpäälle ja odottelin tapahtuman alkavan, mutta kenestäkään ei kuulunut mitään. Palasin kotiin tyhjinpäin.

Äitini otti sitten asiasta selvää ja selvisi, ettei ollut muita halukkaita harrastajia ja vetäjäkin oli jossain huitsin nevadassa.

Olimme vaihtamassa paikkakuntaa. Mieheni kävi eräässä asunnonvälitystoimistossa, joka paitsi myi myös vuokrasi asuntoja.

Sieltä löytyikin sopiva, rakenteilla oleva ok-talo vuokrattavaksi. Minun piti vielä mennä ja katsoa piirustuksia.

Kun kävin toimistossa, siellä ei tiedetty asiasta yhtään mitään. Soitin miehelleni ja varmistin, että olin varmasti oikeassa paikassa. Kyllä, mutta koko taloa ei heidän mielestään ollut olemassa, tai ainakaan he eivät olleet kuulleetkaan siitä.

Lopulta olen iloinen, että muutimme tähän kuntaan emmekä siihen toiseen. Silti juttu oli absurdiudessaan täysin Pelon rajalla -kamaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni kävi hiukan yli kymmenen vuotta sitten melkein ihan samalla tavalla ilman mitään lääkkeiden vaikutusta. 

.

Tästä tuli mieleen seuraava vähän oudon olon tuonut hetki. Ei nyt niin hauska tarinana, mutta..

Oli siis salibandyturnaus tulossa ja eka ottelu heti aamusta. Olin sopinut antavani kyydin yhdelle joukkuetoverille. Herään puhelinsoittoon, jossa kieltämättä vähän sekavalla äänellä puhuvana tää kaveri soittaa, että " hei vie mut kotiin." Siinä unen pöpperössä kuitenkin tulkitsen, että olen nukkunut pommiin ja etenkin joukkueen maalivahtina on syytä pitää kiirettä. Paniikissa vedän ryysyt niskaan ja juiksen autolle ja lähden ajamaan.

Sitten alan hiljalleen tajuta, että on kyllä tosi pimeää ja muutenkin outo pyyntö kaverilta ja vihdoin tajuan, että kaveri lähtenyt baarista aika humalassa ja soitellut, että heittäisin sieltä kotiin. Noh, heitin kotiin kun olin jo lähtenyt ajamaan ja hain aamulla ja kaveri heitti muistaakseni aika monta börsääkin.

Mutta oli outo tunne hiljalleen herätä auton ratissa todellisuuteen, että joku tässä ei oikein sovi kuvaan.

Sukulaiseni uskoi rämää herätyskelloa, lähti opiskelupaikkaansa jaihmetteli miten joka paikassa on niin hiljaista. Vasta ehdittyään kaupungilla ison pankin kellon kohdalle hän käsitti, että elettiin pikkutunteja.

Tämä tapahtui ennen kännyköitä, kun herätystä ei säädetty digitaalisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odotin kerran linja-autoa pysäkillä ja ohitseni käveli nainen, joka tuli kertomaan, että näkee pääni vierivän kadulla. Arvelin, että kyseessä on jonkinlainen psykiatrinen sairaus. Silti se tuntui hurjalla, että joku näki minut ilman päätä ja pään kulkevan pitkin katua.

Saatana saapuu Moskovaan-kirjassahan oli tällainen pään vierimiskohtaus, jonka joku ulkopuolinen näki.

Minä olen kuullut tämän saman kommentin ”pääsi vierii kadulla” 1990-luvulla naapurin mielenterveysongelmaiselta naiselta. Ehkäpä tuo klassikkokirja on vaikuttanut ihmisten mieliin. Vai onko tuo miten yleinen harha.

Tuli mieleen että ehkä se asuntovälittäjä vain yritti manipuloida aloittajaa ostamaan sen asunnon. Katsos jos asuntovälittäjä on hirveän surullinen niin aloittajaa käy häntä sääliksi ja aloittaja tuntee velvollisuudekseen ostaa asunnon, aloittaja tuntee syyllisyyttä jos ei osta asuntoa.

Jos asunnonvälittäjä kertoi koirastaan ja sitten alkoi itkeä eikä tehnyt sen suurempaa showta niin sitten se taisi olla aitoa itkua.

Mutta jos asunnonvälittäjä itkiessään vielä jatkoi selittämistä ja höpöttämistä ja toisteli mitä oli juuri kertonut ja toisteli koiran nimeä ja huokaili ja voivotteli ja oikein mainitsi kuinka pahalta hänestä tuntuu ja korosti pahaa oloaan niin sitten se oli silkka säälishow.

Ihan tosi, jos joku on oikeasti surullinen ja itkuinen niin hän ei pysty samalla kertomaan ja jatkamaan jotain koiraesitelmää. Tätä narsistit eivät tajua, vaan he aina puhuvat ja esitelmöivät sitä enemmän mitä enemmän surua he tahtovat feikata. He ajattelevat että mitä kauemmin heidän shownsa kestää sitä suuremmalla todennäköisyydellä se menee uhrin defenssien läpi ja vaikuttaa uhrin tunteisiin. Vaikka tosiasiassa kun show kestää ihan liian kauan niin uhri menettää totaalisesti mielenkiintonsa, pitkästyy, tympääntyy, väsyy ja alkaa vaivaantuneena vain odotella shown loppumista, uhri vain istuu hiljaa paikallaan odottaen kärsivällisesti eikä kiinnitä showhun enää mitään huomiota, unohtaa koko shown jo ennen kuin se on lopppunut.

Todella ällöttävää katseltavaa tuollaiset säälishowt.

Joku pari vuotta sitten olin Helsingin keskustassa ja yhtäkkiä minulle tuli päähäni ajatus, että Henna Kalinainen tulee minua vastaan kohta. Ja niin hän tuli. Outoa, että tämä tämä "julkkis" tuli juuri mieleen. Olen lähinnä lukenut hänen väkivaltaisesta käytöksestään lehdistä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oltiin miehen kanssa tilattu ikkunafirmasta edustaja meille omakotitaloon keskustelemaan ikkunoiden vaihdosta. Joku puolituntia ennenkuin tyypin piti ees tulla , säikähdin kun se hiippaili meidän puutarhassa ja kyyläs taloa. Sitte kun se suvaitsi tulla sisälle esittäytymään (oli vanhempi mies) , mies ensin kätteli sen kaa ja kun mä ojensin käteni niin tää kattoo mua oikeen halveksuen päästä varpaisiin eikä kättele vaan marssii olohuoneeseen. Tarjoilin kahvit jne. ja tyyppi ei kertaakaan sano mulle mitään, ei kiitostakaan. Eikä lähtiessä sano edes heitä. Se käyttäytyi mua kohtaan niinkuin olisin ollu ilmaa. Joku ihme sovinisti.

Ei otettu sen firmalta niitä laseja.

joo, mulla on pari tämmöstä tapahtumaa sattunut kohdalleni myös. Olen ikäänkuin näkymätön. Kyseessä oli vielä jotkut aiemmin samalla luokalla olleet ihmiset, joiden kanssa ei olisi pitänyt mitään välirikkoakaan olla tapahtunut. Olin siis kaverin kanssa jossain yöelämässä, ja entinen luokkakaverimme tulee juttelemaan kaverilleni, mutta ikäänkuin ei muka huomaa minun seisovan siinä vieressä. Ei moikkaa ei edes katso minuun, tietää kyllä minun seisovan siinä. Paha siinä metelissä on sanoa siihen mitään...Siihen loppui tervehtimiset heitä molempia kohtaan. Jos on jotain sattunut välillämme niin tule sanomaan se suoraan tai selvitä ennen kuin alat dissata noin.

Ihan normimeininkiä, kun lapset oli pieniä ja menimme esim. lääkäriin tai neuvolaan. Usein minua (isää) ei tervehditty eikä minulle puhuttu mitään. Lääkäri (nainen) keskusteli kaikki asiat yleensä vain vaimoni kanssa. Joskus teki mieli kilahtaa, mutta lapsen terveys oli ensisijalla ja jätin sikseen. Oli vaan pirun typerää, kun ensin halutaan, että isät osallistuu enemmän lasten kasvatukseen. Ja kun osallistuu, niin kohdellaan kuin ilmaa. Myös vaimoni huomasi tämän ja joskus vitsailimme, että olipa outo lääkäri, kun tervehti isääkin.

En tiedä miten on nykyisin?

Samantapainen tilanne oli kun äskettäin asioin muuttofirman kanssa. Minulla oli tavaroiden pakkaamisessa apuna miespuolinen henkilö, joka myös siirteli kanssani painavimpia kalusteita yms. Hän ei ollut perheenjäsen, vaan tuttavan kautta löytynyt ihminen, joka sai työstään myös korvauksen. Kun muuttofirman porukka saapui, sen pomo ei meinannut millään ymmärtää, että minä olin se muuttaja, jonka tavarat piti muuttaa. Hän aloitti juttelemalla apumiehelle ja kun sanoin, että asiat pitäisi sopia minun kanssani, hän vain jatkoi apumiehen kanssa. Sittenkin kun olin erittäin selkeästi oikein pyytänyt, että voisitko puhua minulle, koska tämä apumies tässä ei tiedä esimerkiksi siitä uudesta asunnosta yhtään mitään, hän katsoi ouhuessaan koko ajan apumieheen päin. Tuntui, että häntä ärsytti suunnattomasti, että yleensä "sekaannuin" heidän asioihinsa. Ja ihan suomalainen noin 3-kymppinen mies kyseessä tunnetusta suomalaisesta muuttofirmasta. Terveisiä vaan kyseiselle punapäälle, jos sattuu lukemaan ketjua =D

Laita palautetta, tuo on asiatonta. Erehdys voi tapahtua, mutta selitit asian ja silti käytös jatkui.

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen että ehkä se asuntovälittäjä vain yritti manipuloida aloittajaa ostamaan sen asunnon. Katsos jos asuntovälittäjä on hirveän surullinen niin aloittajaa käy häntä sääliksi ja aloittaja tuntee velvollisuudekseen ostaa asunnon, aloittaja tuntee syyllisyyttä jos ei osta asuntoa.

Jos asunnonvälittäjä kertoi koirastaan ja sitten alkoi itkeä eikä tehnyt sen suurempaa showta niin sitten se taisi olla aitoa itkua.

Mutta jos asunnonvälittäjä itkiessään vielä jatkoi selittämistä ja höpöttämistä ja toisteli mitä oli juuri kertonut ja toisteli koiran nimeä ja huokaili ja voivotteli ja oikein mainitsi kuinka pahalta hänestä tuntuu ja korosti pahaa oloaan niin sitten se oli silkka säälishow.

Ihan tosi, jos joku on oikeasti surullinen ja itkuinen niin hän ei pysty samalla kertomaan ja jatkamaan jotain koiraesitelmää. Tätä narsistit eivät tajua, vaan he aina puhuvat ja esitelmöivät sitä enemmän mitä enemmän surua he tahtovat feikata. He ajattelevat että mitä kauemmin heidän shownsa kestää sitä suuremmalla todennäköisyydellä se menee uhrin defenssien läpi ja vaikuttaa uhrin tunteisiin. Vaikka tosiasiassa kun show kestää ihan liian kauan niin uhri menettää totaalisesti mielenkiintonsa, pitkästyy, tympääntyy, väsyy ja alkaa vaivaantuneena vain odotella shown loppumista, uhri vain istuu hiljaa paikallaan odottaen kärsivällisesti eikä kiinnitä showhun enää mitään huomiota, unohtaa koko shown jo ennen kuin se on lopppunut.

Todella ällöttävää katseltavaa tuollaiset säälishowt.

PS. Tähän perään outo tilanne jonka olen joutunut näkemään. Koulussa oli englanninkielen opettaja joka oli narsisti. Usein hän pahastui johonkin oppilaaseen koska hän oli kaikestaloukkaantuja. Silloin opettaja ei suoraan hyökännyt oppilasta vastaan, vaan myöhemmin jossain vaiheessa alkoi pitää säälishowta luokan edessä. Alkoi hurjan surullisen näköisenä selitellä ties mitä ja kertoi kuinka hurjan pahalta hänestä tuntui sen jonkun loukkaavan oppilaan takia.

Luokan päsmärioppilaat menivät joka himskatin kerta lankaan, kuinka typeriä he oikein voivat olla. Eli joka kerta shown jälkeen he välitunnilla kovistelivat ja uhkailivat sitä loukkaavaa oppilasta, rangaistuksena siitä että hän oli aiheuttanut opettajalle surua, jotta oppilas käyttäytyisi jatkossa paremmin.

Surkea opettaja. Ei opettanut englantia melkein yhtään. Melkein kaiken aikansa hän käytti luokan edessä johonkin showhun. Aina hän oli sodassa ties kuinka monen oppilaan kanssa. VMP!

--

Ei tuo kyllä oudointa ole mitä olen joutunut elämässäni näkemään. En nyt muista mikä olisi vielä oudompaa. Tai no, kaikki showt mitä vanhempani aina pitivät.

Laskin joskus ehkä 10-vuotiaana koulussa välitunnilla jäistä mäkeä alas seisoviltaan (lapsen älynväläys) ja tottakai kaaduin ja löin pääni. Sain ilmeisesti lievän aivotärähdyksen, olin vähän tokkurassa. Minut vietiin koululääkärille ja siellä jonnekin lepohuoneeseen tai vastaavaan missä makailin sängyllä verhon takana kun lääkäri kyseli kysymyksiä. Hän ilmeisesti totesi minun olevan sen verran terve että voi turvallisesti lähettää kotiin lepäämään. Kerroin nimeni ja vuosiluokkani ja hän tarkisti sen jostain kansiosta ja sanoi soittavansa äitini hakemaan minut. Jonkin ajan kuluttua kuulin käytävällä ihan hysteerisen naisen ääntä, nainen melkein huusi jotain "missä se mun muruni on, voi ei mun Annia (nimi muutettu), onko se kunnossa, mitä mun rakkaalle pikku-Annille on käynyt!". Nainen ryntäsi sen syvennyksen eteen missä sänkyni oli ja kiskaisi verhon auki. Tuijotettiin siinä ihmeissään toisiamme hetki ja sitten järkyttynyt nainen sanoi perässään tulleelle lääkärille; "...Ei tää ole mun Anni." :D Lääkäri oli kuullut sukunimeni väärin, rinnakkaisella luokalla oli tyttö jolla oli hyvin samantyyppinen sukunimi ja sama etunimi. Oli sitten soittanut hänen äitinsä paikalle.  

Lapsena toi tilanne jotenkin oli kovin hämmentävä ja nolo, nykyään sille voi jo nauraa :D

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:29"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:16"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 18:41"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 06:22"]

 

 

 

Varmasti omituisimmat tilanteet liittyvät aina eksmiehiini. Yksi karuimmista oli, kun mies totesi ettei hänellä ollut varaa hankkia kuusi vuotiaalle lapselleen hoitajaa siksi aikaa kun hän lähtee baariin, mutta kuitenkin hän surutta tarjoili minullekin juomia varmaan satasen edestä. Yöllä kun menimme änkyräkännissä hänen kämpilleen, minulle tuli järkytyksenä kun tajusin että hänen nuorin lapsensa oli tosiaan koko yön ollut ypösen yksin ja odottanut isiä kotiin! Lapsi löytyi pupu kädestä nukkumasta keittiön pöydän äärestä, siihen nukahtanut istualtaan. Seisoin eteisessä tyrmistyneenä, kun Vuoden Isä meni leperrellen lapsensa luokse, nosti syliinsä ja lässytti "Isin rakas.. isin kulta.. voi että olet suloinen lässyn lässyn läpäläpälä blabla <3" Mikähän tilanteessa mahtoi olla niin sairaan vinoa?

 

 

 

 

 

 

 

Huh huh että tuli tästä todella surullinen olo :-(

Varmaan siksi että olen saman ikäisenä omaa äitiäni baareista odotellut ja toivonut että pian jo tulisi. Usein lähdin yöhän etsimäänkin :-(

Voi kun olisi edes yksi aikuinen asiaan puuttunut!

 

Mä yritin puuttua, mutta sitä ei noteerattu siinä poppoossa millään lailla. Yritin puhua silloiselle miehelleni, mutta häntä nauratti. On myös huomioitava, että olin silloin todella nuori, varmaan niukin naukin 19-vuotias ja mies jo 30.

Lopulta yritin sopia menot siten, että lasten aikana ei juostaisi missään, mutta mies ei pysynyt sopimuksissa. Lapset saattoivat pamahtaa paikalle aivan yllättäin myös silloin, kun ei ollut lapsiviikonloppu ja ihan miehen omasta aloitteesta.. Myös silloin, vaikka hän itse tiesi, että illalla on sovittu keikka että liput maksettu tai vaikka synttärit. Tai sitten jos oli ihan sovitun mukainen lapsiviikonloppu, mies saikin yllättäin päähänsä lähteä baariin ja jättää lapset keskenään pelaamaan. Lapsen äidin ystävä teki lasun, mutta lasten äiti marssi toimistolle ja puhui virkailijat ympäri ja sai virkailijat uskomaan, että ilmoitus oli täysin aiheeton ja katkeran ämmän tilityksiä. Koska en yksinkertaisesti pystynyt vaikuttamaan heidän tekemisiinsä, koska he olivat lasten vanhemmat enkä minä ja koska olin lapseton en tiennyt lastenkasvatuksesta yhtään mitään, otin vain jalat alleni. Surullista, mutta jos olisin tehnyt myös ls-ilmotuksen, sekin olisi tyrmätty katkeran eksän puheina. - tämän ap 

 

19 v on nuori, muttei niin nuori ettei pystyisi tajuamaan että tollaisella miehellä on oltava päässä vikaa, joka jättää lapsensa suoraan sanottuna heitteille.

 

Sinä siis otit tuon mieheksesi. Miksi, saanko kysyä?

 

Ei muuten kuulu sulle, ja huomaa että kyseessä on eks ja syystä! Älä tee musta tarinan paholaista, jos vastuu on kuitenkin ensisijaisesti miehen joka ne lapset heitteille jätti. Heitä yritettiin auttaa monilta eri tahoilta, mutta koska se ei kelvannut ja he olivat täydellisiä kasvattajia, siinä ei kauheasti auta. Eikä kukaan tervepäinen nainen jää suhteeseen keskenkasvuisen miehen kanssa pelkästään auttaakseen sen lapsia ilmaisena lapsenpiikana. Voi luoja..

En ole tuo kenelle vastasit mutta itsekin olen sitä mieltä että 19-vuotias on tarpeeksi vanha tekemään jtn lapsen puolesta tuossa tilanteessa. Vanhemmat on joo aivan uskomattomia että pystyy omalle lapselle noin tekemään mutta itse en olisi pystynyt vierestä katsomaan. Jos minä olisin ollut tuossa tilanteessa baarissa, olisin soittanut poliisille vaikka salaa ja tehnyt lasun. Olisipahan viranomaiset nähneet asian oikean laidan, enkä usko että siinä tilanteessa olisi selitykset auttanut. Selitykseksi ei mielestäni riitä että vanhemmat päättää kaikesta ja on vastuussa, kyse on kuitenkin kahdesta vastuuttomasta ja aivan selvästi ei niin terveistä ihmisistä. Olisin tehnyt niin monta kertaa lasun kunnes se lapsi olisi saatu turvaan ja pois noilta sairailta vanhemmilta. Kyseessä kuitenkin oli pieni, avuton lapsi.

N20