G: Oudoin tilanne, jossa olet ollut?

Sinä jota tuijotettiin pankkiautomaatilla. Olethan ymmärtänyt että pankkiautomaatin jonossa ei seisota toisen selän takana, vaan pidetään välimatkaa.  Se on paitsi kohteliasta, myös ihan toisen asioinnin turvaamista. Kerroit että mies ''otti askeleen ja pysähtyi sitten tuijottamaan'' - eli olit ihan hänen niskansa takana kun hän asioi automaatilla! Vähemmästäkin ihminen pöyristyy, varsinkin kun niin paljon puhutaan miten pitää tunnuslukunsa suojata! Oliko hänellä vielä rahatkin kädessä, vai oliko ehtinyt laittaa lompakkoon? Olethan oppinut jo tähän mennessä huomioimaan tilanteen ja annat toisten asioida heidän yksityisyyttään kunnioittaen?

Ja jatketaan nyt tuosta oikeuksista lapseen, kun siitäkin on vähän outo kokemus. Puolioni on kaksoiskansalainen ja olemme "vain" avoliitossa. Niinpä tunnustin isyyteni normaalisti neuvvolassa no problem. Mutta pian lapsen synnyttyä, sainkin vastaulsen, että mun tunnustusta ei hyväksytä, kun ei ole varmuutta, josko mun puoliso olisikin naimisissa toisessa kotimaassaan. Tätä varten hänentäytyisaada hienolla apostille-leimalla varustettu vahvistus ja siinä maassa sen saa vain ulkoministeriöstä henkilökohtaisesti hakemalla ( meillä suoraan maistraatista etänä). Hauskaa ruveta järjestelemään vastasyntyneen esikoisen kanssa.

Ei kelvannut isyyteen edes dna-testit äidin suostumuksella jne. Ei lähetystön vahvistama kirje, eikä mikään. Se on se v#^$&n apostilleleima oltava, tai ei ole oikeutta minulla omaan lapseeni, piste. On muuten helvetin hieno leima.

Sitä vaan miettii, mitä olisi käynyt, jos äidille olisi synnytyksessä käynyt jotain. Siinä jo lapsen omat oikeudet isänboikeuksien kanssa aika koetuksella sanoisin.

Mutta joo, on hiano leima ja lopulta ohi virallisen tien etänä sastu kauhealla säädöllä. Kiitos Suomen viranomaisille, teidä tarkka joustamattomuutenne pykälistä on korvaamattoman arvokadta lapsien ja isien oikeuksille.

Pysähdyttiin kerran kaverin kanssa huoltsikalla ja siellä oli iso perhe joka oli pukeutunut amissivaatteisiin, pidin sitä vähän outona, kun en tiennyt suomessa olevan amisseja. Käveltiin eteenpäin niin ohi ajoi kolme kääpiötä mopoilla. Siinä vaiheessa mietin mihin freakshowhun olin tullut.

Ex-poikakaveri soitti keskellä yötä poliisille tehdäkseen ilmoituksen kunnianloukkauksesta ja käveli samalla alasti asuntoaan edestakaisin. Sillä taisi mennä vatsa sekaisin, sillä se aina asunnon päädyissä kääntyessään pieraisi samalla selittäessään asiaansa puhelimeen. Puheen kiihtyessä myös pierut alkoivat kiihtyä ja lopulta hän kipaisi vessaan puhumaan puhelun loppuun. Hihitin absurdia tilannetta toisessa huoneessa, jonne vessasta kantautuivat ripuloinnin äänet ja miekkosen edelleen jatkuva selitys poliisille. Saattoi olla poliisillakin naurussa pidättelemistä.

Vierailija kirjoitti:

No ei oudoin, mutta huvittava. Menin ostamaan sänkyä ja melko lähellä sulkemisaikaa menin huonekalukauppaan. Myyjä tuli heti vastaan ja kysyi, miten voi auttaa. Vastasin, että etsin sänkyä, johon myyjä , että ok, mihin tarkoitukseen... No en oikein tiedä, mihin eri tarkoituksiin niitä on, mutta siinä tokaisin vaan, että no nukkumistarkoitukseen! Niinpä minulla on nyt yksi sänky nukkumistarkoitukseen.

Mulle tapahtui sama juttu. Olin ostamassa patjaa huonekaluliikkeestä ja myyjä kysyi, että mihin tarkoitukseen. Minä myös sanoin, että nukkumiseen, ja mietin, että mitä muuta siihen olisi voinut vastata. Kerroin sitten tarkemmin, minkä tyyppistä patjaa olen etsimässä.

Täällähän kysynkin, että mitä luulette, mitä porukkaa kertomani henkilöt olivat. 

Olimme perheen kanssa menossa risteilylle Turusta eräänä kesänä. Menimme hyvissä ajoin satamaan, koska halusimme tutkia lasten kanssa Turunlinnaa ja katsella maisemia. Olimme siinä linnan puistikossa ja huomasimme, että jonkun matkan päähän pysähtyi bussi ja päästi matkustajat ulos. 

Yksi matkalaisista oli pukeutunut (oli erittäin kuuma päivä) täysmustaan kaapuun, sellaiseen, mikä toi mieleen jonkun pastorin tms. Muut olivat normivaatteissa. 

Tämä "pastori" käski näitä muita siirtymään jonoon eteensä. Kukin vuorollaan tuli miehen eteen, jolloin hän pani kätensä kaavun sisään (siitä mahan/rinnan kohdalta) ja ojensi kullekin rahaa. 

Eli ilmeisesti tämä henkilö jakoi matkarahat näille osallistujille, mutta mitähän porukkaa he olivat? 

Jos he olisivat olleet jostain luostarista, eikö muillakin olisi ollut erikoisia vaatteita? Mukana oli siis miehiä, naisia ja lapsiakin. 

Ammattikorkeakouluaikoina olin yksinäni syömässä lounasta lähes tyhjässä ruokalassa, kun paikalle tuli eräs opettajamme - sellainen tyylikäs, rauhallinen ja lempeä vanhempi rouva. Hän kysyi, saako istua seuraani ja suostuin tietysti. Juttelimme niitä näitä opiskelusta ja hänen opettamastaan aiheesta, kun yhtäkkiä hänen puhelimensa alkoi soida. Soittoäänenä pauhasi täysillä se "Who let the dogs out" biisi! Ei ihan ensimmäisenä olisi tullut hänestä mieleen.

Opettaja tyynesti kaivoi puhelimen käsilaukustaan ja vastasi. Minulla oli pokassa pitelemistä eikä naama varmaan pystynytkään täysin peruslukemilla.

Vuokrattiin pari vuotta sitten mökki yksityiseltä. Ei ollut edes halpa, mutta oltiin niin myöhään liikenteessä, että maksettiin mitä pyysi. Kun mentiin mökille, laiturilla oli nainen ottamassa aurinkoa yläosattomissa. En tiedä, kumpi siinä hämmästyi enemmän, minä vai puolialaston rouva. Miehensä oli sanonut väärin meidän mökinvuokrausajan. Outoudet eivät siihen loppuneet. Yhtenä iltana pihalle ajoi taksilla kaksi miestä kaljakassien kanssa ja olivat tulossa saunomaan. Kävin sanomassa, että mökin omistaja ei ole paikalla, koska mökki on vuokrattu meille. Polttelivat tupakat siinä pihalla ja lähtivät samalla taksilla pois.

Olin ihastunut lääkäriin (miten tavallista! Ymmärsin kyllä kokoajan, etten voi hänen kanssaan mitään, koska hullunpaperit minulle kirjoittanut lääkäri). Olin hillanpoiminnassa suolla, missä yövyin teltassa, kun lääkäri soitti minulle "Miten menee". Juteltiin niitä näitä. Kun olin tosiaan ihastunut, niin illat/yöt meni tietenkin sen jälkeen teltassani sitä ihastuttavaa, mutta saavuttamatonta lääkäriä kuvitellessa (jos hän ei olisikaan lääkäri...). Olin poissa kuukauden kaupungista, jossa tuolloin asuin; hillastuksen, sukuloinnin yms. merkeissä. Ensimmäisenä iltana, kun palasin asunnolleni, tämä lääkäri käveli koiran kanssa vastaan _asuintaloni kohdalla_. Olin pikkaisen tyrmistynyt, mutta voihan se olla "sattumaa", jota elämä tuntuu muutenkin heittelevän sillointällöin kasvoille... Myöhemmin muutin hoitosuhteen päätyttyä takaisin kotipaikkakunnalleni, joka on pieni kylä. Kun ekakerran asioin taas paikallisessa terveyskeskuksessa, tämä lääkäri oli yhtäkkiä siellä töissä. Aiemmin mainittu kaupunki 300 km:n päässä.

Mihin tarkoitukseen sänky tulee -kysymyshän voi viitata siis siihen, että tuleeko itselle tavalliseen käyttöön kotiin. Kun sänkyähän voi ostaa vaikka lapselle, vierassängyksi, mummolle moottoroitu sänky, mökille levitettävä jne. sänkytarpeitakin on monenlaisia. Tietysti myyjältä vähän hassusti esitetty kysymys, mutta siis varmaan tätä alkaa kartoittamaan että millaiselle sängylle on tarve.

Aikoinaan ysiluokalla oli menossa viimeiset viikot ennen kesälomaa. Englannintunnilla eräs luokkamme häirikköpoika totesi, ettei hän tarvitse tunnilla opetettua asiaa mihinkään, kun ei kerran ole menossa lukioon. Kysyi sitten, kuka hullu sinne edes haluaa. Minä heitin takaisin "Kuka EI haluis lukioon, kivempaa siellä on kuin täällä". Enkunopemme sanoi siihen "Niin, Maijulla onkin edessä mukavat ajat. Hän pääsee pois täältä, uusien ihmisten pariin... Uusi elämä alkaa..." Sitten hän istui pöytänsä ääreen ja purskahti itkuun. Luokkalaisemme vilkuilivat toisiaan epäuskoisena.

Minä en viihtynyt yläasteella yhtään, mutta ei viihtynyt tuo ope-parkakaan.

Meillä kans kyseltiin kaupassa, että mihin tarkoitukseen patja tulee? Sanottiin, että "Ihan nukkumiseen." Myyjä kysyi "Tarkemmin?. Me: "No, ite aateltiin nukkua". No voihan siinä toki muutaki tehä...

Nuorena tyttönä olin kesätöissä baarissa. Yhtenä yönä oli jo suljettu ja menin laskemaan kassaa. Löysin baaritiskin takaa kippurassa nukkumassa nuoren miehen. Ei aavistustakaan, missä vaiheessa hän oli sinne livahtanut, koska baaritiskin takana on yleensä aina henkilökuntaa. Kollega soitti paikalle poliisin. Kun poliisi meni herättelemään, nuorimies oli kuin puusta pudonnut, että missä hän on ja miten hän voi olla muka baaritiskin alla. Ihan suosiolla se kaveri lähti kotiaan kohti, hölmistyneenä.

Mulla oli kerran todella omituinen työhaastattelu. Se järjestettiin muuten tyhjässä huoneessa, jossa oli vain pitkä pöytä; minä istuin pöydän päädyssä, ja haastattelijani vastakkain molemmilla puolillani. Tunnelma oli kuin jostain Twin Peaksista: toinen haastattelijoistani pläräsi papereitani, mutisi jotain ja vältteli kaiken aikaa katsekontaktia. Peruskysymysten lisäksi hän kysyi sen tyylisiä kysymyksiä kuin mikä on lempivärini, entä lempihedelmäni, jos olisin valtio, niin mikä valtio olisin. Hänellä oli myös erikoisia toteamuksia vastausteni perään. Toinen haastattelija ei esittäytymisen lisäksi sanonut koko aikana mitään, hän vain katseli vuoroin meitä kumpaakin ja hymyili. Oudon tunnelman kruunasi yläpuolellamme välkkyvä, särisevä loisteputkivalo ja ilmastoinnista kuuluva tasainen, ontto humina. En saanut paikkaa, mutta se oli ehkä ihan hyvä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Pysähdyttiin kerran kaverin kanssa huoltsikalla ja siellä oli iso perhe joka oli pukeutunut amissivaatteisiin, pidin sitä vähän outona, kun en tiennyt suomessa olevan amisseja. Käveltiin eteenpäin niin ohi ajoi kolme kääpiötä mopoilla. Siinä vaiheessa mietin mihin freakshowhun olin tullut.

Tämä ei ollut niinkään outoa, vaan yllättävää, mykyversio jostain lastenkirjasta. Ajoin kevätaamuna ison sillan yli. Keskellä siltaa, vastapäisestä kalliotunnelista ajoi sirkuskulkue kirkkaanpunaisilla rekka-autoilla. Kuskin vieressä istui iloinen, tummatukkainen pieni poika.

Maisema on siinä kohdassa todella kaunis ja autoletka ikään kuin "toi iloviestin tullessaan", kuten jossain kuvakirjassa voisi lukea.

munkki rahan jakajana? kirjoitti:

Täällähän kysynkin, että mitä luulette, mitä porukkaa kertomani henkilöt olivat. 

Olimme perheen kanssa menossa risteilylle Turusta eräänä kesänä. Menimme hyvissä ajoin satamaan, koska halusimme tutkia lasten kanssa Turunlinnaa ja katsella maisemia. Olimme siinä linnan puistikossa ja huomasimme, että jonkun matkan päähän pysähtyi bussi ja päästi matkustajat ulos. 

Yksi matkalaisista oli pukeutunut (oli erittäin kuuma päivä) täysmustaan kaapuun, sellaiseen, mikä toi mieleen jonkun pastorin tms. Muut olivat normivaatteissa. 

Tämä "pastori" käski näitä muita siirtymään jonoon eteensä. Kukin vuorollaan tuli miehen eteen, jolloin hän pani kätensä kaavun sisään (siitä mahan/rinnan kohdalta) ja ojensi kullekin rahaa. 

Eli ilmeisesti tämä henkilö jakoi matkarahat näille osallistujille, mutta mitähän porukkaa he olivat? 

Jos he olisivat olleet jostain luostarista, eikö muillakin olisi ollut erikoisia vaatteita? Mukana oli siis miehiä, naisia ja lapsiakin. 

Ehkä hän oli roolivaatteisiin pukeutunut matkanjohtaja?

Olen itse oikea nolojen tilanteiden nainen. Minulla ei siis ole mitään diagnosoitua keskittymishäiriötä, mutta olen usein omissa mietteissäni enkä aina keskity, mitä kysytään. Tässä muutamia omia noloja tilanteitani:

1. Minulla oli työpaikalta lähtiessäni toisessa kädessä työpaikan avaimet ja toisessa roskapussi. Menin roskiksille ja tarkoitus oli sujauttaa roskapussi sinne. Kun pääsin autolla kotipihaan, huomasin etupenkillä roskapussin. Kun oikein aloin miettiä, missä vaiheessa olen sen siihen tuonut, ymmärsin heittäneeni työpaikan avaimet jäteastiaan. Lähdin pikapikaa kaivelemaan työpaikan pihalle jäteastiaa. Työkaveri sattui kulkemaan ohi ja alkoi kirkua säikähtäessään. Oli jo hämärää. Valehtelin, että avaimet lipsahti kädestä, kun olin laittamassa roskapussia ja siksi kaivoin roskista.

2. Olin sovittamassa vaatteita. Hajamielisyyksissäni unohdin oman paidan sovituskoppiin ja yhden sovittamistani paidoista päälle. Hälytys alkoi soida portilla kaupasta poistuessani. Vartija tuli paikalle ja aikoi soittaa poliisin. Pitkä selvittely siitä tuli, mutta lopulta minua uskottiin. Todella nolo tilanne.

3. Minut oli valittu serkkuni tytön sylikummiksi. Jännitin tehtävää ihan kauheasti, koska en ollut juuri vauvoja edes pidellyt sylissä. Nimeä ei ollut kerrottu minulle etukäteen. Kuulin papin sanovan vauvan nimen kastaessaan. Olkoon se nimi tässä vaikka (muutettu) Linda Lotta Aleksiina. Jotenkin oudosti nimi muuttui minun hajamielisesti päässäni kaiken jännityksen seurauksena. Kun äitini kysyi, mikä sille vauvalle tuli nimeksi, sanoin etunimen väärin, olkoon tässä vaikka Lilja. Kaiken lisäksi soitin serkulleni jokin aika ristiäisten jälkeen ja kyselin, mitäs Liljalle kuuluu. Hän tietysti ihmetteli, kuka on Lilja. Kyllähän me lopulta sille jutulle naurettiin: sylikummi ei paina lapsen nimeä mieleensä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kerran todella omituinen työhaastattelu. Se järjestettiin muuten tyhjässä huoneessa, jossa oli vain pitkä pöytä; minä istuin pöydän päädyssä, ja haastattelijani vastakkain molemmilla puolillani. Tunnelma oli kuin jostain Twin Peaksista: toinen haastattelijoistani pläräsi papereitani, mutisi jotain ja vältteli kaiken aikaa katsekontaktia. Peruskysymysten lisäksi hän kysyi sen tyylisiä kysymyksiä kuin mikä on lempivärini, entä lempihedelmäni, jos olisin valtio, niin mikä valtio olisin. Hänellä oli myös erikoisia toteamuksia vastausteni perään. Toinen haastattelija ei esittäytymisen lisäksi sanonut koko aikana mitään, hän vain katseli vuoroin meitä kumpaakin ja hymyili. Oudon tunnelman kruunasi yläpuolellamme välkkyvä, särisevä loisteputkivalo ja ilmastoinnista kuuluva tasainen, ontto humina. En saanut paikkaa, mutta se oli ehkä ihan hyvä juttu.

Hain kerran siivoustyötä, ja haastattelijat, paikka ja tunnelma oli kuin jostain mafialuolasta itä-Euroopasta. Kaksi vanhempaa, outoa äijää ja rähjäinen konttori. Jossain vaiheessa aloin ajatella, että seuraavaksi herään kolkattuna jostain h*ratalosta. Onneksi en saanut sitä paikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse oikea nolojen tilanteiden nainen. Minulla ei siis ole mitään diagnosoitua keskittymishäiriötä, mutta olen usein omissa mietteissäni enkä aina keskity, mitä kysytään. Tässä muutamia omia noloja tilanteitani:

1. Minulla oli työpaikalta lähtiessäni toisessa kädessä työpaikan avaimet ja toisessa roskapussi. Menin roskiksille ja tarkoitus oli sujauttaa roskapussi sinne. Kun pääsin autolla kotipihaan, huomasin etupenkillä roskapussin. Kun oikein aloin miettiä, missä vaiheessa olen sen siihen tuonut, ymmärsin heittäneeni työpaikan avaimet jäteastiaan. Lähdin pikapikaa kaivelemaan työpaikan pihalle jäteastiaa. Työkaveri sattui kulkemaan ohi ja alkoi kirkua säikähtäessään. Oli jo hämärää. Valehtelin, että avaimet lipsahti kädestä, kun olin laittamassa roskapussia ja siksi kaivoin roskista.

2. Olin sovittamassa vaatteita. Hajamielisyyksissäni unohdin oman paidan sovituskoppiin ja yhden sovittamistani paidoista päälle. Hälytys alkoi soida portilla kaupasta poistuessani. Vartija tuli paikalle ja aikoi soittaa poliisin. Pitkä selvittely siitä tuli, mutta lopulta minua uskottiin. Todella nolo tilanne.

3. Minut oli valittu serkkuni tytön sylikummiksi. Jännitin tehtävää ihan kauheasti, koska en ollut juuri vauvoja edes pidellyt sylissä. Nimeä ei ollut kerrottu minulle etukäteen. Kuulin papin sanovan vauvan nimen kastaessaan. Olkoon se nimi tässä vaikka (muutettu) Linda Lotta Aleksiina. Jotenkin oudosti nimi muuttui minun hajamielisesti päässäni kaiken jännityksen seurauksena. Kun äitini kysyi, mikä sille vauvalle tuli nimeksi, sanoin etunimen väärin, olkoon tässä vaikka Lilja. Kaiken lisäksi soitin serkulleni jokin aika ristiäisten jälkeen ja kyselin, mitäs Liljalle kuuluu. Hän tietysti ihmetteli, kuka on Lilja. Kyllähän me lopulta sille jutulle naurettiin: sylikummi ei paina lapsen nimeä mieleensä.

Olen ostanut kiireessä farkut Viron matkaa varten. Niihin jäi tietenkin varashälytin, joka alkoi ulvottaa portin laitteita kun astuin sisään sikäläiseen ostoskeskukseen. Ihmeekseni kukaan ei reagoinut. Revin lappuun liitetyn kilkuttimen irti sovituskopissa,eikä meinannut irrota millään.

Hahaa, mä jo ajattelin että mulle ei ilmeisesti oo sattunut mitään outoa, mutta onpas sittenkin! Yläasteella olimme kavereiden kanssa tulossa jostain, kun meitä vastaan käveli joukko pikkuruisia ekaluokkalaisia, joiden reput olivat melkein yhtä isot kuin kantaja itse. Eräs kaverini ihasteli "vooi, katsokaa nyt noita söpöjä pikkuisia". Joku pikkuisista huusi kimeällä äänellä "haistakaa v*ttu" ja sitten alkoi hirveä törkeyksien huutelu ja h*orittelu. Lapset alkoivat myös heitellä meitä kivillä ja käskivät painua helvettiin.

Emme mekään pieninä mitään enkeleitä olleet, mutta noin emme käyttäytyneet ikinä. Yläastelaisiakin lähinnä pelkäsimme :D