Te, joilla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus – kertokaa itsestänne!

Vierailija kirjoitti:

Onko epävakaat naiset aina kovia harrastamaan seksiä ympäriinsä, vai voiko tällainen persoonallisuus manifestoitua myös niin, että suhteet ovat vaikeita ja myrskyisiä, mutta niitä ei harrasteta kenen tahansa kanssa?

Saattaisin olla kiinnostunut eräästä naisesta, jonka tunnen etäisesti, ja joka sanoi kerran baaripöydässä, että hänellä on epävakaa persoonallisuus. Toisaalta en kuitenkaan halua millään tavalla sekaantua häneen, jos epävakaa tarkoittaa 99%:n varmuudella myös seksin harrastamista hyvin kevyesti hyvin satunnaisten miesten kanssa. Sen sijaan pienet myrskyt parisuhteessa eivät sinänsä haittaisi.

M/40

Minä olen vain yhden kanssa kerrallaan. Siksi minua ei pidetty epävakaana, kun olin nuorena pikemminkin harkitseva ja ujokin.

Epävakaat kuulemma sekstailevat siellä täällä ja käyttävät huumeita ym. päihteitä ilman rajaa. 🙈

Minä en koskaan ollut tuommoinen, vaan seksi kuului vain parisuhteeseen.

Muuten olin ikävä kyllä hyvin kaoottinen parisuhteilija. Johtui kyllä osin epäkelvoista kumppaneista.

M/40:lle sanon, että älä nyt ainakaan rupea tekemisiin sen naisen kanssa, jos haluat vain kiihkeää rakastelua, jonkin aikaa, ja sitten goodbye.

Olisi todella raukkamaista rikkoa epävakaata vielä lisää!

Vierailija kirjoitti:

Onko epävakaat naiset aina kovia harrastamaan seksiä ympäriinsä, vai voiko tällainen persoonallisuus manifestoitua myös niin, että suhteet ovat vaikeita ja myrskyisiä, mutta niitä ei harrasteta kenen tahansa kanssa?

Saattaisin olla kiinnostunut eräästä naisesta, jonka tunnen etäisesti, ja joka sanoi kerran baaripöydässä, että hänellä on epävakaa persoonallisuus. Toisaalta en kuitenkaan halua millään tavalla sekaantua häneen, jos epävakaa tarkoittaa 99%:n varmuudella myös seksin harrastamista hyvin kevyesti hyvin satunnaisten miesten kanssa. Sen sijaan pienet myrskyt parisuhteessa eivät sinänsä haittaisi.

M/40

Myrskyt ei valttamatta ole ihan pienia... Varaudu myos siihen etta oma kayttaytymisesi muuttuu ajan oloon, eli sovitat itsesi hanen tunnemyrskyihinsa. Tietysti yksiloissa on eroja, myos epavakaissa, ei kaikkia voi samaan laatikkoon laittaa, ja jotkut ovat enemman paranemisen tiella kuin toiset. Motiivisi eivat ole taysin selvat. Joku epavakaa tuolla sanoikin aiemmin, etta loppujen lopuksi lahti kuitenkin, vaikka mies kuinka asettui vanhemman rooliin. Varaudu siihen, etta palkkiota sietokyvystasi ei valttamatta heru.

Vierailija kirjoitti:

Onko epävakaat naiset aina kovia harrastamaan seksiä ympäriinsä, vai voiko tällainen persoonallisuus manifestoitua myös niin, että suhteet ovat vaikeita ja myrskyisiä, mutta niitä ei harrasteta kenen tahansa kanssa?

Saattaisin olla kiinnostunut eräästä naisesta, jonka tunnen etäisesti, ja joka sanoi kerran baaripöydässä, että hänellä on epävakaa persoonallisuus. Toisaalta en kuitenkaan halua millään tavalla sekaantua häneen, jos epävakaa tarkoittaa 99%:n varmuudella myös seksin harrastamista hyvin kevyesti hyvin satunnaisten miesten kanssa. Sen sijaan pienet myrskyt parisuhteessa eivät sinänsä haittaisi.

M/40

Juu, ei! Olen yli 40v epävakaa nainen. Todellakin harrastan seksiä vain parisuhteessa, eli ei pidä tämä olettamus paikkaansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko epävakaat naiset aina kovia harrastamaan seksiä ympäriinsä, vai voiko tällainen persoonallisuus manifestoitua myös niin, että suhteet ovat vaikeita ja myrskyisiä, mutta niitä ei harrasteta kenen tahansa kanssa?

Saattaisin olla kiinnostunut eräästä naisesta, jonka tunnen etäisesti, ja joka sanoi kerran baaripöydässä, että hänellä on epävakaa persoonallisuus. Toisaalta en kuitenkaan halua millään tavalla sekaantua häneen, jos epävakaa tarkoittaa 99%:n varmuudella myös seksin harrastamista hyvin kevyesti hyvin satunnaisten miesten kanssa. Sen sijaan pienet myrskyt parisuhteessa eivät sinänsä haittaisi.

M/40

Juu, ei! Olen yli 40v epävakaa nainen. Todellakin harrastan seksiä vain parisuhteessa, eli ei pidä tämä olettamus paikkaansa?

Diagnostinen kriteeristo taitaa (ainakin DSMV) sanoa etta harkitsematon "holtiton" kaytos jollakin tai joillakin elamanalueilla, niita on monta ja seksuaalinen kaytos on vain yksi niista, ja diagnoosin voi saada vaikka yksittainen kriteeri ei tayttyisikaan.

Kyselevan miehen kannattaa selvittaa juuri tuon kyseessaolevan naisen tilanne. Tosin, kuten sanottu miehen motiivit ovat vahan epaselvat.

Meillä mies on selittänyt lapsilleen, että hänellä on tällainen juttu, jossa harjoittelee paremmaksi ja toivoo onnistuvansa. Kuulostaa siltä, että melko lievänä ovat mieheni oireet, mutta on niitä kuitenkin. Valtava kehitys on silti tapahtunut viimeisen vuoden sisällä ja mieheni nauttii siitä tunteesta, että on oppinut nauttimaan lastensa seurasta enemmän. Valtavaa syyllisyyttä hän tästä aiemmin koki mutta voi luoja, miten kovasti hän yrittää. Tuskinpa jaksaisin ihan näin paljon ellei kehitystä tapahtuisi.

Suhteen osapuolen epävakaus itsessään ei tee suhteesta epätasa-arvoista, väkivaltaista henkisesti tai fyysisesti, tai muuten epätervettä, kuten jotkut täällä näyttävät ajattelevan. Kyse on pitkälti kiinni omien ongelmakohtien tiedostamisesta sekä niiden kehittämisestä ja hallinnasta, kuten myös ihmisillä joilla ei ole persoonallisuushäiriötä, mittakaava vaan on suurempi koska työ on jäänyt isolta osin tekemättä silloin kun se terveessä lapsuuden kehityksessä tapahtuu. Työtä on paljon, eikä täysin valmista tule ikinä, mutta myös epävakaa kykenee täysipainoiseen elämään ja ennen kaikkea kohtelemaan muita ihmisarvoisesti. Jokainen epävakaa ei kuitenkaan ole vielä vaiheessa, jossa pystyy siihen, ja silloin on vastuullista välttää parisuhteita ja etenkin lasten hankkimista kunnes pystyy. Tätä työtä voi tukea läheisenä, mutta sitä ei voi tehdä toisen puolesta, eikä se ole sinun velvoitteesi (poislukien ne tapaukset joissa läheisen on epävakaan lapsen/nuoren vanhempi, jolloin on yleisestikin vastuussa lapsestaan ja tämän hyvinvoinnista). Et saa sädekehää siitä että jäät sinua vahingoittavaan suhteeseen. Et myöskään ole yhtään huonompi ihminen jos et jää siihen koska suhteessa on paha olla.

Teille, joiden kumppanit tietoisesti loukkaavat kerta toisensa jälkeen ja/tai jotka elävät muuten väkivallan kohteena (its*murh*uhkailut, tavaroiden rikkominen jne): lähtekää. Ainakin jos tilanteessa ei tapahdu jatkuvia harppauksia parempaan, ilman takapakkia. On surullista joutua olemaan yksi lisää niistä jotka lähtivät, mutta ei ole teidän vastuullanne yrittää pitää kasassa toista ihmistä. He eivät joko ole vielä riittävän ehjiä parisuhteeseen tai sitten (ehkä sen vuoksi) eivät ole oikeasti tiedostaneet ongelmaansa, mikä taas on ehdoton edellytys terveille ihmissuhteille. Itsesyytöksissä pyöriminen ei ole tiedostamista, se on keino siirtää vastuu toisaalle; ehkä sen vuoksi että omat kyvyt ei vielä riitä sen vastuun kohtaamiseen, mutta sekään ei ole sinun syytäsi. Sama pätee myös niihin joilla kyse on muusta läheisestä kuin kumppanista. Jos suhde vaikuttaa elämääsi enemmän negatiivisesti kuin positiivisesti, jos sinulla ei ole tilaa tai lupaa ilmaista kun sinun on paha olla tai sinua on loukattu, jos joudut kutistamaan itsesi kasaan: lähde. Jos kuviossa on lapsia, lähde vielä suuremmalla syyllä.

T. Myös epävakaa

Vierailija kirjoitti:

Suhteen osapuolen epävakaus itsessään ei tee suhteesta epätasa-arvoista, väkivaltaista henkisesti tai fyysisesti, tai muuten epätervettä, kuten jotkut täällä näyttävät ajattelevan. Kyse on pitkälti kiinni omien ongelmakohtien tiedostamisesta sekä niiden kehittämisestä ja hallinnasta, kuten myös ihmisillä joilla ei ole persoonallisuushäiriötä, mittakaava vaan on suurempi koska työ on jäänyt isolta osin tekemättä silloin kun se terveessä lapsuuden kehityksessä tapahtuu. Työtä on paljon, eikä täysin valmista tule ikinä, mutta myös epävakaa kykenee täysipainoiseen elämään ja ennen kaikkea kohtelemaan muita ihmisarvoisesti. Jokainen epävakaa ei kuitenkaan ole vielä vaiheessa, jossa pystyy siihen, ja silloin on vastuullista välttää parisuhteita ja etenkin lasten hankkimista kunnes pystyy. Tätä työtä voi tukea läheisenä, mutta sitä ei voi tehdä toisen puolesta, eikä se ole sinun velvoitteesi (poislukien ne tapaukset joissa läheisen on epävakaan lapsen/nuoren vanhempi, jolloin on yleisestikin vastuussa lapsestaan ja tämän hyvinvoinnista). Et saa sädekehää siitä että jäät sinua vahingoittavaan suhteeseen. Et myöskään ole yhtään huonompi ihminen jos et jää siihen koska suhteessa on paha olla.

Teille, joiden kumppanit tietoisesti loukkaavat kerta toisensa jälkeen ja/tai jotka elävät muuten väkivallan kohteena (its*murh*uhkailut, tavaroiden rikkominen jne): lähtekää. Ainakin jos tilanteessa ei tapahdu jatkuvia harppauksia parempaan, ilman takapakkia. On surullista joutua olemaan yksi lisää niistä jotka lähtivät, mutta ei ole teidän vastuullanne yrittää pitää kasassa toista ihmistä. He eivät joko ole vielä riittävän ehjiä parisuhteeseen tai sitten (ehkä sen vuoksi) eivät ole oikeasti tiedostaneet ongelmaansa, mikä taas on ehdoton edellytys terveille ihmissuhteille. Itsesyytöksissä pyöriminen ei ole tiedostamista, se on keino siirtää vastuu toisaalle; ehkä sen vuoksi että omat kyvyt ei vielä riitä sen vastuun kohtaamiseen, mutta sekään ei ole sinun syytäsi. Sama pätee myös niihin joilla kyse on muusta läheisestä kuin kumppanista. Jos suhde vaikuttaa elämääsi enemmän negatiivisesti kuin positiivisesti, jos sinulla ei ole tilaa tai lupaa ilmaista kun sinun on paha olla tai sinua on loukattu, jos joudut kutistamaan itsesi kasaan: lähde. Jos kuviossa on lapsia, lähde vielä suuremmalla syyllä.

T. Myös epävakaa

Aivan tolkuttoman iso peukku ja tuki tälle tekstille.

Kuluneen vuoden aikana olen käynyt läpi eron epävakaasta puolisosta monen piinaavan vuoden jälkeen. Viimeinen niitti oli lasten kärsiminen, mikä alkoi näkyä huolestuttavana oireiluna. Suhde oli mahdoton mutta ero siitä huolimatta kivulias ja surullinen itselleni. Kaikesta hylkäämisen pelostaan yms. huolimatta epävakaa ex näytti ottavan sen lähes olankohautuksella ja viihtyy nyt yksin oikein mainiosti. Ihmeellistä on elämä.

Mutta niin, jos se epävakaa ei tiedosta ongelmaa ja ota sitä vakavasti, ero on ainut ratkaisu. Mikään temppu toisen toimesta ei auta, eikä aika helpota.

Epävakaassa parisuhteessa: sulla on messias-kompleksi. Miksi sun pitää saada pelastaa toi mies? Tosi raskasta edes sivusta lukea sun juttuja. Jos sun pitää saada vahvistusta sille, että oot oikea pelastava enkeli niin jatka vaan, mutta sairaalta tuntuu.

Diagnostiset kriteerit eivät omalla kohdalla täyty, mutta on sen joku läimäissyt tietoihini. En arvosta sellaisen lääkärin ammattitaitoa järin korkealle, joka tekee dg:n yhden käynnin perusteella ilman esimerkiksi SCID:in teettämistä tai haastattelua. Jumalasyndrooman uhri?

Vierailija kirjoitti:

Suhteen osapuolen epävakaus itsessään ei tee suhteesta epätasa-arvoista, väkivaltaista henkisesti tai fyysisesti, tai muuten epätervettä, kuten jotkut täällä näyttävät ajattelevan. Kyse on pitkälti kiinni omien ongelmakohtien tiedostamisesta sekä niiden kehittämisestä ja hallinnasta, kuten myös ihmisillä joilla ei ole persoonallisuushäiriötä, mittakaava vaan on suurempi koska työ on jäänyt isolta osin tekemättä silloin kun se terveessä lapsuuden kehityksessä tapahtuu. Työtä on paljon, eikä täysin valmista tule ikinä, mutta myös epävakaa kykenee täysipainoiseen elämään ja ennen kaikkea kohtelemaan muita ihmisarvoisesti. Jokainen epävakaa ei kuitenkaan ole vielä vaiheessa, jossa pystyy siihen, ja silloin on vastuullista välttää parisuhteita ja etenkin lasten hankkimista kunnes pystyy. Tätä työtä voi tukea läheisenä, mutta sitä ei voi tehdä toisen puolesta, eikä se ole sinun velvoitteesi (poislukien ne tapaukset joissa läheisen on epävakaan lapsen/nuoren vanhempi, jolloin on yleisestikin vastuussa lapsestaan ja tämän hyvinvoinnista). Et saa sädekehää siitä että jäät sinua vahingoittavaan suhteeseen. Et myöskään ole yhtään huonompi ihminen jos et jää siihen koska suhteessa on paha olla.

Teille, joiden kumppanit tietoisesti loukkaavat kerta toisensa jälkeen ja/tai jotka elävät muuten väkivallan kohteena (its*murh*uhkailut, tavaroiden rikkominen jne): lähtekää. Ainakin jos tilanteessa ei tapahdu jatkuvia harppauksia parempaan, ilman takapakkia. On surullista joutua olemaan yksi lisää niistä jotka lähtivät, mutta ei ole teidän vastuullanne yrittää pitää kasassa toista ihmistä. He eivät joko ole vielä riittävän ehjiä parisuhteeseen tai sitten (ehkä sen vuoksi) eivät ole oikeasti tiedostaneet ongelmaansa, mikä taas on ehdoton edellytys terveille ihmissuhteille. Itsesyytöksissä pyöriminen ei ole tiedostamista, se on keino siirtää vastuu toisaalle; ehkä sen vuoksi että omat kyvyt ei vielä riitä sen vastuun kohtaamiseen, mutta sekään ei ole sinun syytäsi. Sama pätee myös niihin joilla kyse on muusta läheisestä kuin kumppanista. Jos suhde vaikuttaa elämääsi enemmän negatiivisesti kuin positiivisesti, jos sinulla ei ole tilaa tai lupaa ilmaista kun sinun on paha olla tai sinua on loukattu, jos joudut kutistamaan itsesi kasaan: lähde. Jos kuviossa on lapsia, lähde vielä suuremmalla syyllä.

T. Myös epävakaa

Tässä on kyllä todella hyvin kiteytetty, mistä on kyse. 

Vierailija kirjoitti:

Epävakaassa parisuhteessa: sulla on messias-kompleksi

Messias-kompleksi on täysin totta :D. Viimeisten kuukausien aikana olen mielessäni taistellut sen asian kanssa, että onko minulla "velvollisuus" pelastaa ja pystynkö edes siihen. Tai haluanko edes sitä. Jos sinun oli raskasta lukea juttujani, niin ymmärrän hyvin, minun on hyvin raskasta edes toisinaan sietää omia ajatuksiani tästä aiheesta. Joka tapauksessa, päätin jättää "pelastajan" roolin, keskusteltiin miehen kanssa siitä, kuinka en ole hänen terapeuttinsa. Hän on onneksi fiksu ja keskustelutaitoinen. Keskityin enemmän itseeni ja asiat menivätkin omalla painollaan parempaan suuntaan. Minulta ei vaadita niin paljon, en edes itse sitä enää vaadi :). Mieheni voi paremmin kun en enää ole peili hänen epäonnistumisiin. Hyvää syksyn alkua kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole diagnoosia, mutta voi hyvänen aika miten tutuilta kertomuksenne kuulostavat! Etenkin tuo, ettei mitään kerrottavaa itsestä ole. Tutustumis- tms. tilanteet ovat minulle aina hankalia, kun pitäisi kertoa itsestä. Vai liekö kyse minun kohdallani vain huonosta itsetunnosta, koska kasvoin kiusattuna ja vähättelevässä ympäristössä? Minulla on (kai) jonkinlainen identiteetti ja käsitys itsestäni, mutta en halua kertoa itsestäni mitään. En halua kenenkään tietävän minusta mitään, koska pidän itseäni hävettävänä ja ajattelen olevani huonompi kuin muut. 

Olen kärsinyt masennuksesta ja monenlaisista ahdistusoireista teini-ikäisestä saakka. Läheiset ihmissuhteet ovat minulle todella vaikeita, koska poden huonommuutta. Kriiseilen erityisesti ulkonäöstäni. Pakko-oireet alkoivat esiteini-iässä, sosiaalisten tilanteiden pelko puolestaan ilmaantui vähän myöhemmin.

Mielialani ja tunteeni voivat vaihdella hetkessä, tosin olen luonteeltani melko hiljainen ja varautunut, joten useimmat ihmiset eivät ehkä näe ailahteluani. Mielialanvaihtelut tulevat esille lähinnä vain hyvin läheisissä ihmissuhteissa, kuten parisuhteessa. Nostan helposti metelin, jos koen kumppanin kohtelevan minua väärin. Olen joskus kokenut ihan oikeaakin kaltoinkohtelua (henkistä väkivaltaa) seurustelusuhteissa, mutta nykyään useimmiten ylireagoin. Viimeisin kumppanini kärsi valtavasti siitä, kun vatvoin pikkuasioita loputtomiin ja halusin jättää hänet joka viikko. Olin myös erittäin mustasukkainen hänen lapsilleen ja toivoin, että heitä ei olisi (tätä en hänelle koskaan sanonut). 

Toisin kuin useimmat tässä ketjussa, minä en ole kovin impulsiivinen vaan enemmänkin turvallisuushakuinen, vetäytyvä ja välillä jopa kaavoihin kangistunut. Olen melko tunnollinen enkä oikein osaa jättää asioita kesken. En ole jättänyt kouluja kesken, vaikka mieli olisi tehnyt. En ole myöskään muuttanut ulkomaille tai tehnyt muutakaan kovin repäisevää. No, nuorempana tein kyllä joitain impulsiivisia juttuja, jotka vaikeuttivat elämääni pitkäksi aikaa. Ne ovat sellaisia asioita, joita useimmat eivät minusta ehkä uskoisi. 

Viime vuosina on ollut suht tasaista sikäli, etten ole tehnyt typeryyksiä. Luulen, että ujous, arkuus ja epäluuloisuus uusia tilanteita kohtaan suojelevat minua siten, etten ihan aina toteuta kaikkia päähänpistoja. Käyn tällä hetkellä töissä, missä sujuu melko hyvin, mutta välillä sosiaaliset tilanteet tuntuvat todella raskailta ja uuvuttavilta. Töissä minua pidetään kai tunnollisena, luotettavana ja yhteistyökykyisenä. Olen saanut hyvää palautetta myös hyvistä käytöstavoista ja "korrektiudesta".

Pidän hyvin mahdollisena, että olen ns. hiljainen tai epätyypillinen epävakaa ripauksella vaativaa persoonallisuutta. Jostain syystä ihmiset kuvailevat minua usein sanoilla "rauhallinen, kiltti, tunnollinen", mutta nuo luonnehdinnat tulevat sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät tunne minua kovin hyvin. Osaan olla ilkeä, v*ttumainen ja hankala. Nyt tätä kirjoittaessani minulle tulee mieleen, että minussa on päinvastaisia ja aivan ristiriitaisiakin puolia. 

Löysin tämän ketjun etsiessäni tietoa persoonallisuushäiriöistä. Minä olen kirjoittanut yllä olevan. Kävin eilen psykiatrilla, jonka mukaan minulla on persoonallisuuden rakenteissa "ankaria, jyrkkiä, itseä rankaisevia sekä häpeän ja syyllisyyden tunteita ruokkivia piirteitä" (en muista tarkkaa sananmuotoa). Minulla on siis ilmeisesti vaativa persoonallisuushäiriö tai ainakin vahvoja piirteitä siitä. 

En ole kovin yllättynyt - olen joskus lukenut kyseisestä häiriöstä ja arvellut sen sopivan itseeni. Toisaalta olen sitten pitänyt itseäni enemmänkin epävakaana. Pikkuisen yllättynyt olen kyllä siitä, että tämä diagnoosi tuli ilmi nyt yhtäkkiä ja vähän niin kuin vahingossa. Yksikään aikaisempi psykiatri ei ole maininnut tuosta mahdollisuudesta, vaikka keskusteluissa ankaruus ja rankaisevuus itseä kohtaan on varmasti tullut ilmi. Ilmeisesti eilinen psykiatri osasi kysyä juuri oikeat kysymykset. 

Olen pitänyt itseäni epävakaana mm. siksi, että viime vuosina olen järjestänyt monenlaisia pienimuotoisia kohtauksia, jos asiat eivät suju mieleni mukaan tai jos koen epäoikeudenmukaisuutta. Mutta ilmeisesti vaativa persoonallisuus selittäisi nuokin. 

Pitää järjestellä terapia-asioita ja katsella, miten tästä pääsisi eteenpäin. 

Mielenkiintoinen ketju! On lohduttavaa lukea näistä. Olen käynyt psykiatrisen hoidon piirissä kohta 10 vuotta ja aina on tuntunut kummalta, miksi terapiat eivät auta. Tuntuu kuin psykoterapeutin sanat pysyisivät työmuistissa noin 15 minuuttia, jonka jälkeen unohdan mitä hän sanoi. Tämäkin voi olla yksi sairaudentilan ominaisuus. Neuvoksi sanoisin: jos epävakaa tai täysin oudosti käyttäytyvä henkilö (tulkitsen: mies näiden ketjujen neuvoista) kiehtoo sinua kumppanina, kysy itseltäsi: miksi? Mikä sinun psyykessäsi on ns. vialla, jotta tunnet vetoa hyvin rikkinäiseen ihmiseen? Tarkastele ensin itseäsi ennen kuin pohdit, mikä jossakin toisessa on parannettavaa ja paranna ensin itsesi, teen palveluksen myös sille mieleltään sairastuneelle, jotta ottaisi itse vastuun itsestään.

Olen valmistunut akateemiseen ammattiin erinomaisin arvosanoin, nyt luovalla alalla olen saanut jonkin verran mainettakin, koska älyni leikkaa terävästi. Itse arvelen, että kaoottisuus tuo mukanaan luovia ideoita ja hullun taiteilijaneron myytissä on ripaus totta. Hienon oloisen uran kääntöpuolena on ollut murskaava henkilökohtainen tragedia parisuhteiden ja muiden kariuduttua. 

Länsimainen lääketiede tai psykiatria on kyennyt auttamaan minua tiettyyn pisteeseen, lääkitys myös. Eniten lohtua on tuonut hengellinen tulkintakehys: jokaisen on kannettava oma ristinsä. Sitä ei ole unohdettu, jota eniten koetellaan.

Heippa. Ketju on vanha, mutta ehkä tästä silti on jollekin apua.



Minulla on todettu epävakaa persoonallisuus 7 vuotta sitten. Elin tuolloin todella vaikeassa ihmissuhteessa ja edellisestäkin suhteesta oli jäänyt traumat. Suhteissani oli ollut niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa ja minua oli petetty. Oli todella vaikeaa luottaa, että minua kohdeltaisiin hyvin, eikä tuore kumppani pettäisi. Poikaystäväni oli kontrolloiva ja puhui alentavaan sävyyn. Käytimme myös päihteitä reippaasti. Olin vaikeasti masentunut. Näin vuosien jälkeen epäilen, onko tuo epävakaan diagnoosi edes oikea. Koen, että elämäntilanteeni oli päätynyt niin huonoon jamaan, että kenen tahansa käytös olisi ollut epävakaata.



Silti, nyt kun diagnoosi minulle tuolloin annettiin, voisin kertoa itsestäni, näin ns. normaalissa elämäntilanteessa. Minulla on lapsi ja mies. Olen ollut aina herkkä, taiteellinen, empaattinen, kiltti, räiskyvä, puhelias, hassuttelija. Pohdiskelen asioita, olen syvällinen, haluan auttaa. Haasteina minulla on vihan tunteen hallitseminen ja impulsiivisuus. Olen lopettanut päihteet kokonaan, koska ne otti enemmän kuin antoi. Minulla on vaikeuksia luottaa erityisesti miehiin. Silti nykyinen kumppanini on niin luotettava ja turvallinen, että pystyn olemaan rauhassa, vaikka välillä mielessä käykin "onkohan hän samanlainen kuin muut". Mitään merkkejä ei kuitenkaan ole ollut ja hän kohtelee minua ja lastani upeasti. Suuttuessani menen 0-100. Tätä piirrettä olen yrittänyt hillitä itsessäni jo pitkään. Nykyään kuitenkin koen, että käytökseni hallinta on paljon helpompaa, koska en ole niin vaikeassa tilanteessa kuin tuolloin vuosia sitten. Elämäni on paljon paljon vakaampaa! Ystävänä olen antelias, rakastava ja viihdyttävä. Saatan kuitenkin miettiä "tykkääkö hän minusta oikeasti" ja loukkaannun, jos koen, että minua kohtaan toimitaan väärin. Minulla on kuitenkin pitkiä, hyviä ystävyyssuhteita. Aikalailla vuosien aikana karsiintuivat ne, jotka eivät oikeasti olleet niin hyviä ja aitoja tyyppejä. 



Epävakaalle ihmiselle tärkeää olisi, että lähipiiri olisi luotettava, rehellinen ja tasapainoinen. Ei alkoholia/päihteitä, vaan mieluummin vähän tasaista "tylsempää" elämää. :)

Tähän voisin epävakaan näkökulmasta sanoa, että tämä riippuu ihmisestä, ei niinkään diagnoosista. Itse en ainakaan todellakaan hyppinyt sängystä toiseen, vaikka kerkesin olemaan vuosia sinkku. Eikä kyse siis ole siitä, olisiko ns. ottajia ollut. En vain koe sellaista järkeväksi. Olen kolmekymppinen nainen. Suhteissa olen ollut aina luotettava ja vain oman kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Onko epävakaat naiset aina kovia harrastamaan seksiä ympäriinsä, vai voiko tällainen persoonallisuus manifestoitua myös niin, että suhteet ovat vaikeita ja myrskyisiä, mutta niitä ei harrasteta kenen tahansa kanssa?

Saattaisin olla kiinnostunut eräästä naisesta, jonka tunnen etäisesti, ja joka sanoi kerran baaripöydässä, että hänellä on epävakaa persoonallisuus. Toisaalta en kuitenkaan halua millään tavalla sekaantua häneen, jos epävakaa tarkoittaa 99%:n varmuudella myös seksin harrastamista hyvin kevyesti hyvin satunnaisten miesten kanssa. Sen sijaan pienet myrskyt parisuhteessa eivät sinänsä haittaisi.

M/40

Tähän voisin epävakaan näkökulmasta sanoa, että tämä riippuu ihmisestä, ei niinkään diagnoosista. Diagnoosissa tosin mainitaan, että yhtenä piirteenä voi olla yhdenillanjuttuja tai muita vastaavia. Itse en kuitenkaan todellakaan hyppinyt sängystä toiseen, vaikka kerkesin olemaan vuosia sinkku. Jos tapailin ihmisiä, johti se seksiin. Tällöinkin tapailu siis tarkoitti kuukausien-vuosien tuntemista. Eikä kyse siis ole siitä, etteikö ns. ottajia ollut. En vain koe sellaista järkeväksi tai erityisen kiinnostavaksi. Olen kolmekymppinen nainen. Suhteissa olen ollut aina luotettava ja vain oman kumppanin kanssa.

Onko kellään epävakaalla ollut keskittymisvaikeuksia, siis ihan lapsesta asti?

Mulla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö muutama vuosi sitten. ADHD-tutkimuksiakin psykiatri mietti tuolloin. Lopulta totesi ettei niihin ryhdytä, koska mun toiminnanohjauksen ja tunteiden säätelyn ongelmien katsottiin johtuvan vaikeista lapsuuden traumoista.

Kärsin siis mielialan vaihteluista melkein päivittäin ja pääasiallinen olotilani on paskin mahdollinen. Parisuhteet ja kaupungit vaihtuvat usein, useampi koulu on jäänyt kesken ja työsuhteet olleet pätkiä. Inhoan yksinoloa, ahmin usein herkkuja ja teen impulsiivisia ostoksia. Luottokorttivelkaa on tuhansia euroja tälläkin hetkellä. Muistan kuinka koulussa oli vaikea keskittyä opetukseen, kun mieli harhaili.

Menin kerran kokeilemaan kaverini adhd-lääkettä ja jestas mikä ero oli normaaliin. Mieli oli niin tasainen, etten tiennyt sellaista olotilaa olevan olemassakaan... Vuosia olen käyttänyt masennuslääkkeitä ja niistä ei ole ollut mitään apua. Samaten psykoterapia on ollut rahanhukkaa.

Totta on, että multa löytyy vaikeita kokemuksia menneisyydestä, mutta tuon pillerin nielaistuani aloin pohtia, että onko mulla sittenkin ADHD. Tai sitten metyylifenidaatti auttaa epävakauteenkin. En jotenkin kehtaa hakeutua psykiatrille uudelleen, sillä ADHD on tiktok-trendi ja varmasti aika ylidiagnosoitu.

Kertokaa itsestänne.

Ex-puoliso jäi muutaman kerran pettämisestä kiinni. Ei voinut mitään itselleen. Valehteli ja sai yllättäviä raivokohtauksia pienimuotoiseen väkivaltaisuuteen asti. Ei osannut ajatella kuin mustavalkoisesti. Olin joko hyvä tai paha ihminen. Yhteiselämä muuttui varpaillaan olemiseksi. Koskaan ei tiennyt mitä saa päähänsä, mikä on taas hyvin tai huonosti. Pelkäsi eroa ja hylätyksi tulemista. Elämä oli jatkuvaa draamaa. Hän ei oikein osannut erottaa mikä on normaalia ja mikä ei. Epävakaa persoona voi myös muistuttaa hieman narsismia.  

Käyn töissä, lenkkeilen ja matkustelen. Sulattelen juuri dinneriä saunapuhtaan ihon kanssa. Kohta nukkumaan.