Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi en kiinny lapseeni?!??
05.03.2019 |
Kyseessä toinen lapsi. Ensimmäiseen kiinnyin heti. Näin hänessä minun silmäni ja paljon minun piirteitä (vaikka olikin poika ja minä nainen), tunsin lapsen heti omakseni. Hän herätti ihastusta muissa ihmisissä ja olin valtavan ylpeä hänestä.
Toinen lapsi oli odotettu. Luulimme saavamme tytön mutta synnyttyä hän olikin poika (väärä ultra-lupaus). Pakko myöntää että petyin. Lisäksi hän näytti ihan vieraalta. Hän ei näyttänyt oikein meiltä kummaltakaan ja suoraan sanoen hän ei ollut kovin kaunis vauva eikä vielä näin vuoden iässäkään ole herättänyt kenessäkään ihastusta. Isovanhemmat ohittavat vauvan eivätkä huomioi kuin isompaa. Olen surullinen ja katkera. Huomaan että minunkin on vaikea kiintyä lapseen jostain syystä. Itken tätä asiaa paljon koska haluan rakastaa lapsiani aina yhtäläisesti molempia. Mieheni on kiintynyt tähän nuorimmaiseen koska hän on ylpeä lapsen miehisistä piirteistä (vähän yrmy katse ja suuri nenä). Oikeasti mitä teen. Tämä on ihan hirveä tilanne. En voi puhua tästä kenellekkään, en edes miehelleni, koska kyllähän nyt jokainen äiti lastaan rakastaa. Mikä minua vaivaa...en koe olevani masentunut...
Kommentit (32)
Lopetat sen omien tunteidesi vatvomisen ja hoidat oman lapsesi parhaan taitosi mukaan, tuntuipa jotain kiintymyksentunteita tai ei. Tunteita tulee ja menee, mutta velvollisuudet ja vastuut pysyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No *ttuako pusket niitä muculoita ?!!??!!
(lukematta aloitusta)
Mullakin on hankalaa kiintyä toiseen lapseen, esikoiseen kiinnyin heti. Toinen lapsi on nyt 2-vuotias, kaunis, hauska ja hyväntuulinen, mutta edelleen olen kiintyneempi esikoiseen. En tietenkään tuo tätä ilmi kenellekään, ja molemmat ovat samalla viivalla kaikessa. Keskistyn paljon siihen, että kohtelen heitä tasapuolisesti.
Matka on ollut hankala, mutta edistystä on tapahtunut. Olen yrittänyt viettää paljon kahdenkeskeistä aikaa toisen lapsen kanssa, ja varmasti se on auttanutkin.
Sain useita keskenmenoja ennen tätä kuopuksen onnistunutta raskautta, ja sen vuoksi en antanut itseni olla onnellinen raskaudesta tai uskoa, että tuloksena olisi elävä lapsi. Raskausaika oli henkisesti tosi vaikea, en olisi halunnut kenenkään edes tietävän raskaudestani saati puhunut siitä yhtään mitään. Vauvan ensimmäinen vuosi oli myös henkisesti raskas, yksinäni itkin monet kerrat sitä, että vauvan saaminen on pilannut koko perheen elämän. Vastuuntuntoisesti, mutta vähän tunteettomasti vauvaa hoidin. Kuulostan varmaan hirveältä, mutta muistakaa, etten koskaan tuonut näitä tunteita kenellekään julki tai näyttänyt toiminnassani. Tilanne on nyt jo paljon parempi, ja edistyy varmasti edelleen.
Vierailija kirjoitti:
No *ttuako pusket niitä muculoita ?!!??!!
(lukematta aloitusta)
Ei kannatakaan lukea.
Siinä äiti ei pysty kiintymään lapseen, koska tämä on hänen mielestään väärää näköä ja sukupuolta.
Äidillä ei tunnu olevan muistikuvaa rakkauden hetkestä, jolloin lapsi saatettiin alkuun. Olisi tahtonut tytön, mutta ei ollut sitä vähää järkeä päässä, jonka avulla otetaan selvää, mitkä ovat lasta hankkivan - toki sangen vähäiset - mahdollisuudet yrittää vaikuttaa lapsen sukupuoleen.
Pidän vähän luonnottomana tuota sukupuolen etukäteen kertomista.
Jos lasta ryhtyy hankkimaan, lapsen oikeuteen saada rakkautta ja hoivaa ei pitäisi vaikuttaa niin suuri epävarmuustekijä kuin sukupuoli.
Tämä äiti heräisi todellisuuteen tilanteessa, jossa lapsi sairastuisi vakavasti tms.
- Onneksi lapsella on tervevaistoinen isä turvanaan.
Minä en rakastunut kolmanteen samalla tavalla tulisesti kuin kahteen vanhempaan, joista voin käsi sydämellä sanoa, että rakastan heitä yhtä paljon ja alusta saakka. Ja mulla ekat 2 ovat jo eri sukupuolta joten ei ollut kyse sukupuoleen pettymisestäkään. Olin todella järkyttynyt ja pettynyt itseeni. Vauva oli vielä ihan uskomattoman ihana, iloinen ja kaunis. Minulla heräsi vain se eläimellinen suojelunhalu. Kiintymys kehittyi hitaasti. Tokan syntyessä toivoin aina että mies hoitaisi esikoista että saisin olla rauhassa vauvan kanssa, nyt toivoin että mies hoitaisi vauvaa että saisin olla rauhassa isompien kanssa.
Luulen että mulla oli kyse siitä, että aloin vähän ennen synnytystä kokea rimakauhua, oliko kolmas siltikään oikea ratkaisu, ja toisaalta jonkinlaisesta vuosien takaisesta hoitamatta jääneestä masennuksesta, joka ilmestyy hankalissa tilanteissa, sekä hirmu voimakkaasta hormonaalisesta reaktiosta (olin 41 kun kolmas syntyi). Mun ei kuitenkaan ollut vaikea hoitaa vauvaa hellästi ja rakastavasti, kuten ei kai sinunkaan?
Sinuna menisin puhumaan psykologille tai terapeutille. Terapiapalveluja on myös netin kautta saatavilla, sinne voi kirjoittaa. Uskon, että tunteesi eivät ole lainkaan harvinaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 6 lisää: jos isovanhemmat kohtelevat lapsiasi selkeästi eriarvoisesti, niin heidän ei kyllä pitäisi tavata lapsia ollenkaan. Tuo on kamalaa sen nuoremman lapsen itsetunnolle. Vuoden ikäinen alkaa jo tajuta tuollaisia.
Siis rakastaako ap lapsiaan heidän ulkonäkönsä mukaan? Nätti lapsi = rakas. Ruma lapsi = blaah.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis rakastaako ap lapsiaan heidän ulkonäkönsä mukaan? Nätti lapsi = rakas. Ruma lapsi = blaah.
Tuo ei taida olla niin kauhean harvinaistakaan. Mulla on serkku, joka ei kieltämättä ole niitä älyn kirkkaimpia kukkasia, mutta hänessä olen huomannut tämän että ihannoi kauheasti suloisen näköistä poikaansa ja jotenkin ignoraa taviksen näköisen tyttären. Epäonnekseen tuo tytär on vielä ns. vaikea temperamentti kun taas suloisen näköinen poika aurinkoinen ja helppo. Ja kun ihmiset yleisesti ihailee poikaa, jolla on tumma tuuhea tukka ja isot ruskeat silmät ja on rauhallinen, niin äitikin sitten suhtautuu niin että poika on rakas ja ihana, tytär taas lähinnä jotain joka täytyy vaan kestää kun semmoinen on tullut synnytettyä.
Minä olen oman äitini kolmas, väkisin tehty lapsi ja rakkaudettomuus on vaikuttanut koko elämääni mm. ahdistuksena, itsetunto-ongelmina ja vaikeutena hyväksyä itseni. En ole katkera vaan itse asiassa aika pahoillani äitini puolesta. Hän on muutamaan kertaan ääneenkin sanonut, että lapset "riistivät" hänen oman elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän itse hyvin kun joku/jotkut sanovat että "lapsi/lapset riistivät elämän"!
Pystyn sanomaan että näin on käynyt myös itselleni. Olen mies, ja elämääni ja elämänhalua ylläpitävät harrastukset loppuivat täysin kun lapsi syntyi. Olen väsynyt. Olen masentunut. En todellakaan tiedä millä potkisin itseäni eteenpäin.
Lapsen äidilläkin on raskasta mutta hän ei näytä ymmärtävän tilannettani koska hän ei ole yhtä sosiaalinen kuin itse olen. Hän ei myöskään harrasta aktiivisesti mitään.
Voin tässä ja nyt kertoa että tulen katkeroitumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän itse hyvin kun joku/jotkut sanovat että "lapsi/lapset riistivät elämän"!
Pystyn sanomaan että näin on käynyt myös itselleni. Olen mies, ja elämääni ja elämänhalua ylläpitävät harrastukset loppuivat täysin kun lapsi syntyi. Olen väsynyt. Olen masentunut. En todellakaan tiedä millä potkisin itseäni eteenpäin.
Lapsen äidilläkin on raskasta mutta hän ei näytä ymmärtävän tilannettani koska hän ei ole yhtä sosiaalinen kuin itse olen. Hän ei myöskään harrasta aktiivisesti mitään.
Voin tässä ja nyt kertoa että tulen katkeroitumaan.
🤣 Nostatat sitten vanhoja provojasi vuosien takaa, hanki jo sekopää elämä
Vierailija kirjoitti:
Nro 6 lisää: jos isovanhemmat kohtelevat lapsiasi selkeästi eriarvoisesti, niin heidän ei kyllä pitäisi tavata lapsia ollenkaan. Tuo on kamalaa sen nuoremman lapsen itsetunnolle. Vuoden ikäinen alkaa jo tajuta tuollaisia.
Tämä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyöräytä musta mukula...vaihtelua..jos vaikka kiintyisit..
Sen siitä saa, kun suhtautuu lapseensa itsensä jatkeena. Sitten kun se lapsi onkin ruma/tyhmä/väärää temperamenttia niin koetaan eksistentiaalista ahdistusta omista tunteista.
Minkä ikäinen lapsi? Jos vauva niin normaalia että kiintymyssuhde ei ole vielä ehtinyt syntyä. Sitä voi luoda pitämällä vauvaa paljon sylissä + ihokosketus ja imetys ois hyväksi myös jos onnistuu.
Olisi kannattanut olla käymättä vieraissa.
Ei kai tämä aloitus voi olla totta? Huh huh..
Jotka ajattelee noin kylmästi eikä tunne rakkautta lapsiinsa, niin antakaa vaikka adoptioon pareille jotka ovat vasten tahtoaan lapsettomiksi jääneet, ette ansaitse heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän itse hyvin kun joku/jotkut sanovat että "lapsi/lapset riistivät elämän"!
Pystyn sanomaan että näin on käynyt myös itselleni. Olen mies, ja elämääni ja elämänhalua ylläpitävät harrastukset loppuivat täysin kun lapsi syntyi. Olen väsynyt. Olen masentunut. En todellakaan tiedä millä potkisin itseäni eteenpäin.
Lapsen äidilläkin on raskasta mutta hän ei näytä ymmärtävän tilannettani koska hän ei ole yhtä sosiaalinen kuin itse olen. Hän ei myöskään harrasta aktiivisesti mitään.
Voin tässä ja nyt kertoa että tulen katkeroitumaan.
🤣 Nostatat sitten vanhoja provojasi vuosien takaa, hanki jo sekopää elämä
Jotkut voi nostaa siksi että ovat itse nyt samassa tilanteessa..
Alue: Aihe vapaa
O/5