Onko sinulle introvertti/ekstrovertti-jako tärkein ihmisten luonteessa?

Ei. Minulle tärkein jako on tervepäisen ja sekopään välillä. Ja sekopäitä sitten riittää, niin diagnosoituja kuin muuten vain haahuilevia.

Ja introvertti kun olen, niin en ylipäätään hakeudu ihmisten seuraan tai lähempään tuttavuuteen. Joten ei tuolla ihmisten jaottelemisella ole minulle kovin suurta merkitystä. Sekopäille ehdoton ei, tervepäiset taas pienissä annoksissa mahdollisimman harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas ketju täynnä introverttien itsekorostusta.

En ole sellaista havainnut.  Mielestäni keskustelu on pääosin asiallisen analyyttinen, kukaan ei ole korostanut itseään, vaan korkeintaan käyttänyt omaa käytöstään esimerkkinä kuvatakseen paremmin, mistä on kyse ja miten asia vaikuttaa omassa elämässä ja valinnoissa. Ehkä sinua häiritsee se tosiasia, että introvertit ajattelevat keskimääräistä enemmän asioita ja heissä on myös enemmän korkean älykkyyden omaavia, mitkä ovat faktoja ja tuotu sellaisenaan esiin tässäkin kommentissa ilman tarkoitus korostaa itseään tai pitää ketään parempana. Onhan myös se fakta, että keskimääräisen äo:n omaavan ihmisen elämä on helpompaa ja sellaiset menestyvät jopa liike-elämässä paremmin kuin erityisen älykkäät. Samoin sellaisen elämä on yksinkertaisempaa, joka ei mieti liikoja. 

Siellä omissa oloissaan suvantopaikassa akkuja lataileva kun tulee väistämättä ajatelleeksi asioita enemmän kuin hälisevä vaski ja kohisten virtaava joki. Introvertit harrastavat muutenkin enemmän erilaisten ihmissuhteisiin liittyvien tilanteiden analysointia jälki- ja etukäteen ja samoista syistä tuntevat itsensä keskimääräistä paremmin. Älä ota sitä itsekorostuksena, kyse on itsetuntemuksesta ja sen analysoinnista. 

Minäkin olen introvertti, mutta minulle se ei tarkoita että olisin kiinnostunut vain itsestäni ja tunteistani ja piirteistäni ja ja ja...

Käsitit väärin viestini, johon vastasit, kyse oli vain suppeasta kannanotosta toisen kommentoijan näkemykseen. En minäkään ole kiinnostunut vain itsestäni, tunteistani ja piirteistäni, vaikka itsetuntemus onkin hyvä. Pääosin olen kiinnostunut intohimoista, kiinnostuksen kohteista, elämän ilmiöistä, erilaisista paikoista jne., eli asioista, en juurikaan siitä millainen itse olen tai millainen joku toinen on. On paljon antoisampaa keskustella ihmisten kanssa mielenkiinnon ja intohimon kohteista kuin siitä millainen kukin on, miltä hän näyttää jne. 

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä tavannut selkeästi ekstroverttia tai introverttia ihmistä. Tällainen jaottelu ei ole tarpeellinen ja ihmisen arvoa mittaava.

Kyllä asiasta keskustelu on tärkeää etenkin nuorille ihmisille, koska sosiaalisuutta ja avoimuutta ylikorostavassa maailmassa ihmisiin kohdistetaan stereotyyppisiä odotuksia ja paineita, jotka ovat kuitenkin monille luonnottomia, vaikka toisille sellainen "kulttuuri" sopii mainiosti. Pahimmoillaanhan esimerkiksi Yhdysvalloissa introverttiutta oltiin jo määrittelemässä psyykkiseksi sairaudeksi tautiluokituksessa, mutta onneksi järki voitti. Siinä missä suvaitsevaisuus on kasvanut ihonvärin, uskonnon ja seksuaalisen suuntauksen myötä, vaatimukset tiettyjen stereotyyppisten käyttäytymismallien osalta ovat lisääntyneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en oikein luota ekstrovertteihin. Minulle jokainen ihmiskontakti on merkityksellinen, tarkoitan mitä sanon, enkä tosiaankaan vaikkapa hetken huumassa sano, että "meidän pitää nähdä, nähdään vaikka ensi viikolla" ja unohda koko asiaa. Tai tutustu ja "ystävysty" illan aikana viidentoista eri ihmisen kanssa ja unohda heitä kaikkia seuraavaan päivään mennessä. Tietysti tuokin on ääripään käytöstä, mutta juuri tuollaiselta monen ekstrovertin touhu minulle näyttää, jonkilaiselta toisten ihmisten yksipuoliselta käyttämiseltä.

Juuri tämän takia minulle on tärkeää havainnoida, kumpaa päätä ihminen edustaa. Molemmat voivat käyttäytyä hyvin samalla tavalla, mutta toiselle koko vuorovaikutus on vain "kasetilta tulevaa" itsensä viihdyttämistä ja toinen taas on enemmän oikeasti läsnä. Molemmat ihmistyypit ovat nautittavia, kun kunhan heihin osaa suhtautua oikean filtterin läpi, ja ei vaikkapa ota ekstrovertin puheita ihan yhtä haudanvakavasti.

Ei taas tätä "rikas sisäinen maailma" -skeidaa. Kaikilla ihmisillä on sisällään paljon enemmän mitä pinta näyttää, huomaisitte sen, jos keskittyisitte joskus muihinkin kuin itseenne.

Älä tartu stereotypioihin kaikkia yksilötasolla koskevina väittäminä. Kaikilla introverteillä ei tietenkään ole rikas sisäinen maailma, eikä kaikilta ekstroverteiltä sellainen puutu. Tunnen ekstroverteissä suuria ajattelijoita ja introverteissä lokeroonsa jämähtäneitä mustavalkoisesti ajattelevia ihmisiä ja päinvastoin. Keskimääräisesti introvertit voivat olla syvällisempiä, koska he ajattelevat ja tarkkailevat ja havainnoivat ympäristöään keskimäärin enemmän kuin ekstrovertit.

Ekstroverteille taas useammin riittää sosiaalisissa tilanteissa se, että pääsee tuomaan itseään esille ja puhumaan, vaikka päällekkäin toisten kanssa, mutta toki heissäkin on paljon hyvät vuorovaikutustaidot ja tunneälyn omaavia ihmisiä. Introverttejä enemmän heissä kuitenkin tapaa sellaisia, että saatuaan hölistä aikansa he toteavat, että "oli kiva jutella", vaikkei mitään dialogia ole käytykään. Nämä erot eivät ole kuitenkaan niin suuria, että sen perusteella voi tuomita ihmissuhteen onnistumista etukäteen, onko henkilö introvertti vai ekstrovertti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelitteko tuollaisia asioita lapsena, kun tutustuitte muihin lapsiin? Tuskin. Ajatteletteko jakoa silloin kun tutustutte vaikka 85 vuotiaaseen vanhukseen? Tuskin. Onko sillä siis oikeasti mitään merkitystä mitä toinen on tai ei ole? Mitä teette sillä "tiedolla"? Oikeasti?

Jos minä sanon uudelle ihmiselle, että pidän hänestä ja tahtoisin nähdä toistekin, olen nähnyt hänessä jotakin syvästi itseäni lämmittävää ja kokenut hänen kanssaan "yhteyden", jonka vuoksi hän jää mieleeni. Jos todella ekstrovertti ystäväni sanoo saman jollekulle, ei hän välttämättä viikon päästä edes muista koko ihmistä, vaikka tätä koettaisi hänelle kuvailla.

Eli jos kaikkien ihmisten sanomisiin suhtautuu samalla tavalla analysoimatta tilanteita yhtään, joku saa aina pettyä tai kauhistua.

Hyvin sanottu. Silti, ihmisten luonne selviää vasta ajan saatossa.

Osin totta, mutta esimerkiksi liian äkkiä henkisesti ja joskus fyysisestikin "iholle" tulevat ovat useammin ekstroverttejä. He haluavat "tutustua" uusiin ihmisiin, mikä tarkoittaa että he haluavat tietää toisesta asoita nopeammin, mitä ihminen itse kertoo ja usein karkottavatkin uusia, potentiaalisia tuttavuuksia sillä, että alkavat jonkun amerikkalaisen ohjeistuksen mukaisesti kuulustelemaan toista; "mitä teet työksesi", "onko sinulla lapsia", "mitä harrastat" jne. Jos nyt joku hämmästyy, että miten sitä sitten voi tutustua uuteen ihmiseen, jollei ole "kiinnostunut", niin kerrottakoon että uteliaisuus ei kuulu sivistykseen ja kiinnostunut ihminen on hyvä kuuntelija ja ymmärtää, että jokainen kertoo uudelle tuttavuudelle itsestään ja elämästään sen, minkä ja milloin katsoo tarpeelliseksi ja kokee miellyttäväksi. Usein tutustuminen eteneekin niin, että ihmiset puhuvat kiinnostuksen kohteistaan, ajatuksistaan ja muusta, mikä on heille kiinnostavaa ja tärkeää ja avautuvat henkilökohtaisemmista asioista sitten, jos kaveruudelle ja mahdolliselle myöhemmälle ystävyydelle tuntuisi olevan perustaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä tavannut selkeästi ekstroverttia tai introverttia ihmistä. Tällainen jaottelu ei ole tarpeellinen ja ihmisen arvoa mittaava.

Kyllä asiasta keskustelu on tärkeää etenkin nuorille ihmisille, koska sosiaalisuutta ja avoimuutta ylikorostavassa maailmassa ihmisiin kohdistetaan stereotyyppisiä odotuksia ja paineita, jotka ovat kuitenkin monille luonnottomia, vaikka toisille sellainen "kulttuuri" sopii mainiosti. Pahimmoillaanhan esimerkiksi Yhdysvalloissa introverttiutta oltiin jo määrittelemässä psyykkiseksi sairaudeksi tautiluokituksessa, mutta onneksi järki voitti. Siinä missä suvaitsevaisuus on kasvanut ihonvärin, uskonnon ja seksuaalisen suuntauksen myötä, vaatimukset tiettyjen stereotyyppisten käyttäytymismallien osalta ovat lisääntyneet. 

Höpö höpö ja huomenna lisää! :D Yritä nyt hyvä ihminen elää tässä maailmassa, ei jossain teinisarjojen hihhulimaailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelitteko tuollaisia asioita lapsena, kun tutustuitte muihin lapsiin? Tuskin. Ajatteletteko jakoa silloin kun tutustutte vaikka 85 vuotiaaseen vanhukseen? Tuskin. Onko sillä siis oikeasti mitään merkitystä mitä toinen on tai ei ole? Mitä teette sillä "tiedolla"? Oikeasti?

Jos minä sanon uudelle ihmiselle, että pidän hänestä ja tahtoisin nähdä toistekin, olen nähnyt hänessä jotakin syvästi itseäni lämmittävää ja kokenut hänen kanssaan "yhteyden", jonka vuoksi hän jää mieleeni. Jos todella ekstrovertti ystäväni sanoo saman jollekulle, ei hän välttämättä viikon päästä edes muista koko ihmistä, vaikka tätä koettaisi hänelle kuvailla.

Eli jos kaikkien ihmisten sanomisiin suhtautuu samalla tavalla analysoimatta tilanteita yhtään, joku saa aina pettyä tai kauhistua.

Hyvin sanottu. Silti, ihmisten luonne selviää vasta ajan saatossa.

Osin totta, mutta esimerkiksi liian äkkiä henkisesti ja joskus fyysisestikin "iholle" tulevat ovat useammin ekstroverttejä. He haluavat "tutustua" uusiin ihmisiin, mikä tarkoittaa että he haluavat tietää toisesta asoita nopeammin, mitä ihminen itse kertoo ja usein karkottavatkin uusia, potentiaalisia tuttavuuksia sillä, että alkavat jonkun amerikkalaisen ohjeistuksen mukaisesti kuulustelemaan toista; "mitä teet työksesi", "onko sinulla lapsia", "mitä harrastat" jne. Jos nyt joku hämmästyy, että miten sitä sitten voi tutustua uuteen ihmiseen, jollei ole "kiinnostunut", niin kerrottakoon että uteliaisuus ei kuulu sivistykseen ja kiinnostunut ihminen on hyvä kuuntelija ja ymmärtää, että jokainen kertoo uudelle tuttavuudelle itsestään ja elämästään sen, minkä ja milloin katsoo tarpeelliseksi ja kokee miellyttäväksi. Usein tutustuminen eteneekin niin, että ihmiset puhuvat kiinnostuksen kohteistaan, ajatuksistaan ja muusta, mikä on heille kiinnostavaa ja tärkeää ja avautuvat henkilökohtaisemmista asioista sitten, jos kaveruudelle ja mahdolliselle myöhemmälle ystävyydelle tuntuisi olevan perustaa. 

Minulla on mielenkiintoinen ja vaihteleva työ. En puhu siitä koskaan muiden kuin alan ihmisten kanssa työasioissa. Parhaat ihmissuhteet ovat harrastusten parissa, jossa ketään ei lokeroida tai edes tiedetä, mikä hänen ammattinsa tai varallisuutensa on. Voisiko tylsempää aihetta olla :) Veneily, moottoripyöräily, vaellusretket Suomessa ja maailmalla, muut kiinnostuksen ympärille rakentuneet kerhot. Niissä puhutaan yhteisestä harrastuksesta, kokemuksista, elämästä ja maailmankaikkeuden ihmeistä, mutta ei käperrytä esittelemään toinen toistensa ammatteja, tuota välttämätöntä osaa elämässä.