Lue keskustelun säännöt.
Pakkoajatukset menneistä tehdyistä/sanotuista asioista. Onko muilla samaa? Mikä auttaa?
04.03.2019 |
Uskon näiden olevan pakkoajatuksia. Saatan esimerkiksi saada päähäni jonkun vuosia sitten tehdyn asian, joka on ollut jotenkin vähän moraalisesti väärin. Esimerkiksi muistelin lukioaikoja ja muistin kun kaverin kanssa lunttasimme uskonnon pistokokeessa (tiesimme, että pistarit tulossa), ei jääty kiinni. Tämä ajatus alkoi ahdistaa ja koin tämän nyt hirveän vakavaksi, aloin miettimään miten en ansaitse opiskella yliopistossa, olen pelkkä huijari yms.. Toinen mikä mulla on niin on sellainen, että pelkään joskus sanoneeni vaikka jotain "vähän liikaa" jostain asiasta ja tämä kääntyy vielä minua vastaan. Pelkään tavallaan, että minä jään kiinni jostain asiasta mitä olen joskus tehnyt. Näitä ajatuksia tulee tosi usein ja saattaa mennä tunteja ahdistuneena kun pyörittelen ja mietin, onko mulla oikeasti hätä ja onko kyse vakavasta asiasta. Sitten seuraavana päivänä olenkin ehkä jo vähän rennompi, että ei se niin vakavaa ehkä ollutkaan, siis joku että lunttasin 20v sitten lukion pistareissa.. Tavallaan kaikki mikä liittyy jotenkin moraaliin saattaa aiheuttaa tällaisia pelkoja ja pakkoajatuksia. Pelkään myös tulevaa aikaa hieman, että teen jotain väärin, vaikka tiedostan toki että kukaan meistä ei ole täydellinen. Välillä nämä menevät ihan älyttömiin mittasuhteisiin omassa mielessä. Muistan kun pidin joskus anonyyminä blogia ja sitten aloin miettimään, että mikä oli blogin nimi ja entä jos minä olen käyttänyt siellä jotain semmosia kuvia joita en saa käyttää, mitä jos joudun maksamaan sakkoja vuosikausia jälkikäteen.. Vaikka tästäkin järjellä ymmärrän, että yhteen aikaanhan "kaikilla" oli blogi vaikka anonyyminä ja kuvia mistä sattuu, ei se ihan totta ole niin vakavaa kun koko blogiakaan ei varmaan enää ole. Ajatusketju lähtee ihan hirveällä vauhdilla ja yhtäkkiä olen tosi ahdistunut. Ajattelin mennä psykologin juttusille, mutta onko jollain muulla ollut samanlaista, että alkaa kaivelemaan joku aiemmin tehty juttu ja siitä tulee omassa mielessä tosi iso?
Kommentit (24)
Minulla on tuollaista välillä. En kyllä tiedä mikä auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettele mindfulness-ajattelua. Opit päästämään irti menneestä.
Meinasin muutama päivä sitten tehdä aloituksen samasta aiheesta. Minun pakkoajatukseni tosin eivät koske tuollaisia moraaliin liittyviä ongelmia vaan pyörittelen päässäni kaikkea, mitä olen joskus sanonut ihmisille. Tai miten olen käyttäytynyt. Ei väliä, onko siitä kulunut 15 vuotta vai viikko, tunnen edelleen todella vahvasti kaikki ikivanhatkin tilanteet. Keskellä päivää saattaa yhtäkkiä tulla mieleen jokin tapahtuma vuosien takaa ja sitten alan miettimään, että voi hyvä luoja kun menin sanomaan näin ja näin. Saatan miettiä sitä samaa tapahtumaa monta tuntia ja sitten vielä palata siihen uudestaan yöllä, kun pitäisi alkaa nukkumaan. Tunnistan itsessäni myös sellaista pakonomaista haaveilua. Kirjoitan päässäni uusiksi kaikkia vanhoja noloja tapahtumia ja laitan itseni toimimaan ns. normaalisti, joskus laitan toiset ihmiset ihailemaan minua. Tähänkin saatan käyttää tunteja. Aivot vaan jankkaavat ja jankkaavat enkä osaa pysäyttää sitä.
Tässä muuten todella hyvä artikkeli aiheesta, kannattaa lukea jos kiinnostaa:
Mietin johtuukohan tämä siitä, että olin koulukiusattu? Pelkään kauheasti, että käy ilmi jotain mun tekemää "väärää".. Siis saatan pelätä esim., että joku verottaja laittaa mulle kirjeen ja mulla onkin hirvee kasa veroja maksamatta ja se on mun vika. Nämä jutut ovat välillä tosi sanotaanko nyt utopistisia ja lennokkaita, esimerkiksi toi blogijuttu.. Sain sellaisen ahdistuskohtauksen asiasta, että pelkäsin ihan vakavasti tuota asiaa, vaikka järjellä tiedän että jospa nyt ei kuitenkaan.. En tavallaan pysty antamaan itselleni anteeksi mitään pieniäkään virheitä mitä olen tehnyt joskus aiemmin.
Ap
Oletko nukkunut huonosti? Valvonut myöhään? Onko menkat tulossa? Oletko juhlinut lähiaikoina alkoholin voimalla?
Kaikki tuollaiset pahentavat asiaa. Alkoholi, jos sitä käytetään säännöllisen epäsäännöllisesti humalaan asti, on pahin mikäli sinulla on tämmöiseen märehtimiseen taipumusta. Ja yksinolo tietysti siinä vaiheessa kun ajatukset nousevat ei auta asiaa. Voi olla, että yksinolo on yksi myötävaikuttava tekijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettele mindfulness-ajattelua. Opit päästämään irti menneestä.
Tämä. Yksi hyvä tekniikka on tarkkailla mieleen pompsahtanutta ajatusta tuoreena ja sellaisena kuin se on ja yrittää pitää se koossa yhtä tuoreena kuin se mieleen pulpahti.
Miellän yhtäkkiä tupsahtavat ajatukset ikään kuin siemeninä joista kasvaa oikea mitä jos- ajatuksien rakennelma. Jos tämän siemenen saa pidettyä paikallaan ja tarkkailtua sitä joka puolelta, kavamisen sijaan se vain sulaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Mietin johtuukohan tämä siitä, että olin koulukiusattu? Pelkään kauheasti, että käy ilmi jotain mun tekemää "väärää".. Siis saatan pelätä esim., että joku verottaja laittaa mulle kirjeen ja mulla onkin hirvee kasa veroja maksamatta ja se on mun vika. Nämä jutut ovat välillä tosi sanotaanko nyt utopistisia ja lennokkaita, esimerkiksi toi blogijuttu.. Sain sellaisen ahdistuskohtauksen asiasta, että pelkäsin ihan vakavasti tuota asiaa, vaikka järjellä tiedän että jospa nyt ei kuitenkaan.. En tavallaan pysty antamaan itselleni anteeksi mitään pieniäkään virheitä mitä olen tehnyt joskus aiemmin.
Ap
Kiinnostava pointti tuo koulukiusaus. Kiusattunahan on sellainen olo, että mitä tahansa virhettä tai heikkoutta voidaan alkaa käyttää kiusaamisessa. Vain olemalla olemassa ja toimimalla jokapäiväisessä elämässään luot koko ajan vaaran tulla kiusatuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele mindfulness-ajattelua. Opit päästämään irti menneestä.
Tämä. Yksi hyvä tekniikka on tarkkailla mieleen pompsahtanutta ajatusta tuoreena ja sellaisena kuin se on ja yrittää pitää se koossa yhtä tuoreena kuin se mieleen pulpahti.
Miellän yhtäkkiä tupsahtavat ajatukset ikään kuin siemeninä joista kasvaa oikea mitä jos- ajatuksien rakennelma. Jos tämän siemenen saa pidettyä paikallaan ja tarkkailtua sitä joka puolelta, kavamisen sijaan se vain sulaa pois.
Vielä tuli mieleen että yleensä nöihin ajatuksiin liittyy myös jonkinlainen emootio, tuntemus ruumiissa. Myös ruumiintuntemukset kannattaa huomioida siinä hetkessä kun ne tuntuvat. Olen huomannut että vaistomaisesti pakenen ajatuksen tuottamia ikäviä emootioita märehtimiseen. Tästä tulee helposti ikävä tapa ja automaattinen sopeutumiskeino joka voi tuntua mahdottomalta muuttaa. Kognitiivinen käyttäytymisterapia voi myös toimia. Itselläni toimi kotona tehtävä nettiterapia hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele mindfulness-ajattelua. Opit päästämään irti menneestä.
Tämä. Yksi hyvä tekniikka on tarkkailla mieleen pompsahtanutta ajatusta tuoreena ja sellaisena kuin se on ja yrittää pitää se koossa yhtä tuoreena kuin se mieleen pulpahti.
Miellän yhtäkkiä tupsahtavat ajatukset ikään kuin siemeninä joista kasvaa oikea mitä jos- ajatuksien rakennelma. Jos tämän siemenen saa pidettyä paikallaan ja tarkkailtua sitä joka puolelta, kavamisen sijaan se vain sulaa pois.
Mitä tarkoitat? En saanut ajatuksesta ihan kiinni.. Minä siis saatan vaikka miettiä jotain vanhoja aikoja, sellaista normaalia muistelua jos juttelen jonkun kanssa sanotaan nyt vaikka entisestä työstä. Sitten mieleeni tulee, että tein siellä jotain vähän moraalisesti väärää, en aina ollut esim. ajoissa töissä ja kukaan ei huomannut myöhästymistäni. Tästä sitten heti tulee sellainen ajatuskierre, että olen jotenkin syntinen ja paha. En osaa tarkastella asiaa järjellä, että asialla ei ole mitään väliä enää mitä tein jossain nuoruuden työpaikassa.
Vierailija kirjoitti:
Aamulääkkeet ottamatta?
Ei ole lääkitystä ja lääkäriin varmaan pitäisi hakeutua tämän kanssa. Koitan nyt ensin itse saada itseni jotenkin ruotuun jos onnistuisi kotikonstein.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele mindfulness-ajattelua. Opit päästämään irti menneestä.
Tämä. Yksi hyvä tekniikka on tarkkailla mieleen pompsahtanutta ajatusta tuoreena ja sellaisena kuin se on ja yrittää pitää se koossa yhtä tuoreena kuin se mieleen pulpahti.
Miellän yhtäkkiä tupsahtavat ajatukset ikään kuin siemeninä joista kasvaa oikea mitä jos- ajatuksien rakennelma. Jos tämän siemenen saa pidettyä paikallaan ja tarkkailtua sitä joka puolelta, kavamisen sijaan se vain sulaa pois.
Itselläni on brutaalimpi mutta toimiva tapa: sanon mielelleni vaan, että turpa kiinni, nyt loppuu tuo vatvominen. Jos ajatuskulku yrittää uudestaan mieleen, sanon taas "HILJAA!" ja kyllä se siitä loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele mindfulness-ajattelua. Opit päästämään irti menneestä.
Tämä. Yksi hyvä tekniikka on tarkkailla mieleen pompsahtanutta ajatusta tuoreena ja sellaisena kuin se on ja yrittää pitää se koossa yhtä tuoreena kuin se mieleen pulpahti.
Miellän yhtäkkiä tupsahtavat ajatukset ikään kuin siemeninä joista kasvaa oikea mitä jos- ajatuksien rakennelma. Jos tämän siemenen saa pidettyä paikallaan ja tarkkailtua sitä joka puolelta, kavamisen sijaan se vain sulaa pois.
Mitä tarkoitat? En saanut ajatuksesta ihan kiinni.. Minä siis saatan vaikka miettiä jotain vanhoja aikoja, sellaista normaalia muistelua jos juttelen jonkun kanssa sanotaan nyt vaikka entisestä työstä. Sitten mieleeni tulee, että tein siellä jotain vähän moraalisesti väärää, en aina ollut esim. ajoissa töissä ja kukaan ei huomannut myöhästymistäni. Tästä sitten heti tulee sellainen ajatuskierre, että olen jotenkin syntinen ja paha. En osaa tarkastella asiaa järjellä, että asialla ei ole mitään väliä enää mitä tein jossain nuoruuden työpaikassa.
Kun aloin saada kiinni omasta automaattisesta murehtimisestani, huomasin aina että olin aina aivan muualla kuin nykyhetkessä. Kun tarkkailen tällöin omaa oloani, huomaan että hartiani ovat nousseet korviin, elän stressaavaa tilannetta mielessäni vaikka olisin aurinkoisella rannalla. Simppelit läsnäoloharjoitukset toimivat hyvin tässä tilanteessa. Kun huomioi sitä mitä tapahtuu nyt, aivot saavat parempaa tekemistä. Löysin itsestäni näin myös varautujan ja perfektionistin jonka piti olla valmis kaikkeen. Pidin tietämättäni murehtimistani hyvänä asiana, vaikka se selkeästi huononsi elämäni laatua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele mindfulness-ajattelua. Opit päästämään irti menneestä.
Tämä. Yksi hyvä tekniikka on tarkkailla mieleen pompsahtanutta ajatusta tuoreena ja sellaisena kuin se on ja yrittää pitää se koossa yhtä tuoreena kuin se mieleen pulpahti.
Miellän yhtäkkiä tupsahtavat ajatukset ikään kuin siemeninä joista kasvaa oikea mitä jos- ajatuksien rakennelma. Jos tämän siemenen saa pidettyä paikallaan ja tarkkailtua sitä joka puolelta, kavamisen sijaan se vain sulaa pois.
Mitä tarkoitat? En saanut ajatuksesta ihan kiinni.. Minä siis saatan vaikka miettiä jotain vanhoja aikoja, sellaista normaalia muistelua jos juttelen jonkun kanssa sanotaan nyt vaikka entisestä työstä. Sitten mieleeni tulee, että tein siellä jotain vähän moraalisesti väärää, en aina ollut esim. ajoissa töissä ja kukaan ei huomannut myöhästymistäni. Tästä sitten heti tulee sellainen ajatuskierre, että olen jotenkin syntinen ja paha. En osaa tarkastella asiaa järjellä, että asialla ei ole mitään väliä enää mitä tein jossain nuoruuden työpaikassa.
Kun aloin saada kiinni omasta automaattisesta murehtimisestani, huomasin aina että olin aina aivan muualla kuin nykyhetkessä. Kun tarkkailen tällöin omaa oloani, huomaan että hartiani ovat nousseet korviin, elän stressaavaa tilannetta mielessäni vaikka olisin aurinkoisella rannalla. Simppelit läsnäoloharjoitukset toimivat hyvin tässä tilanteessa. Kun huomioi sitä mitä tapahtuu nyt, aivot saavat parempaa tekemistä. Löysin itsestäni näin myös varautujan ja perfektionistin jonka piti olla valmis kaikkeen. Pidin tietämättäni murehtimistani hyvänä asiana, vaikka se selkeästi huononsi elämäni laatua.
Kiitos! Olen myös huomannut, että kun vatvon ja murehdin niin mulla on maha sekaisin yms ja on aika vaikea keskittyä. Itse olen myös perfektionisti ja jonkinlainen varautuja. Miten palautat itsesi tähän hetkeen? Pitääkin tutustua noihin läsnäoloharjoituksiin. Tällainen murehtiminen ei todella ole hyväksi.
Ap
Voisiko tuo olla jonkinlaista posttraumaattista stressiä? Sanoit olleesi koulukiusattu, oliko kotonakin paljon arvostelua? Miten aikuisiän ihmissuhteet?
Mulla on aika paljon isompia katumuksen syitä, esim. varastelu. Mulla ei vain nuorempana ollut samanlaista moraalikäsitystä kuin nykyään. Olen yli kolmekymppinen. On kai ihan normaalia, että vanhemmiten moraalikin kehittyy ja ihminen lakkaa olemasta sellainen välinpitämätön teini. No, monet on toki nuoresta asti fiksuja. Koen vain ristiriitaisesti, että arvostelen nyt itseäni nykypäivän moraalimittarillani teoista jotka olen tehnyt nuorena sen ajan lähtökohdista käsin. Siitä pitäisi päästä eroon ja hyväksyä jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele mindfulness-ajattelua. Opit päästämään irti menneestä.
Tämä. Yksi hyvä tekniikka on tarkkailla mieleen pompsahtanutta ajatusta tuoreena ja sellaisena kuin se on ja yrittää pitää se koossa yhtä tuoreena kuin se mieleen pulpahti.
Miellän yhtäkkiä tupsahtavat ajatukset ikään kuin siemeninä joista kasvaa oikea mitä jos- ajatuksien rakennelma. Jos tämän siemenen saa pidettyä paikallaan ja tarkkailtua sitä joka puolelta, kavamisen sijaan se vain sulaa pois.
Mitä tarkoitat? En saanut ajatuksesta ihan kiinni.. Minä siis saatan vaikka miettiä jotain vanhoja aikoja, sellaista normaalia muistelua jos juttelen jonkun kanssa sanotaan nyt vaikka entisestä työstä. Sitten mieleeni tulee, että tein siellä jotain vähän moraalisesti väärää, en aina ollut esim. ajoissa töissä ja kukaan ei huomannut myöhästymistäni. Tästä sitten heti tulee sellainen ajatuskierre, että olen jotenkin syntinen ja paha. En osaa tarkastella asiaa järjellä, että asialla ei ole mitään väliä enää mitä tein jossain nuoruuden työpaikassa.
Kun aloin saada kiinni omasta automaattisesta murehtimisestani, huomasin aina että olin aina aivan muualla kuin nykyhetkessä. Kun tarkkailen tällöin omaa oloani, huomaan että hartiani ovat nousseet korviin, elän stressaavaa tilannetta mielessäni vaikka olisin aurinkoisella rannalla. Simppelit läsnäoloharjoitukset toimivat hyvin tässä tilanteessa. Kun huomioi sitä mitä tapahtuu nyt, aivot saavat parempaa tekemistä. Löysin itsestäni näin myös varautujan ja perfektionistin jonka piti olla valmis kaikkeen. Pidin tietämättäni murehtimistani hyvänä asiana, vaikka se selkeästi huononsi elämäni laatua.
Kiitos! Olen myös huomannut, että kun vatvon ja murehdin niin mulla on maha sekaisin yms ja on aika vaikea keskittyä. Itse olen myös perfektionisti ja jonkinlainen varautuja. Miten palautat itsesi tähän hetkeen? Pitääkin tutustua noihin läsnäoloharjoituksiin. Tällainen murehtiminen ei todella ole hyväksi.
Ap
Hengitysharjoitukset toimivat loistavasti. Kannattaa tutustua 478-hengitysharjoituksiin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aika paljon isompia katumuksen syitä, esim. varastelu. Mulla ei vain nuorempana ollut samanlaista moraalikäsitystä kuin nykyään. Olen yli kolmekymppinen. On kai ihan normaalia, että vanhemmiten moraalikin kehittyy ja ihminen lakkaa olemasta sellainen välinpitämätön teini. No, monet on toki nuoresta asti fiksuja. Koen vain ristiriitaisesti, että arvostelen nyt itseäni nykypäivän moraalimittarillani teoista jotka olen tehnyt nuorena sen ajan lähtökohdista käsin. Siitä pitäisi päästä eroon ja hyväksyä jotenkin.
No joo, mut ei kai se kovin normaalia ole jos noita jää pakonomaisesti pohtimaan ja ahdistuu asiasta, sit vielä pelkää että jää jotenkin "kiinni"? Tietysti virheistä opitaan ja näin, mutta ainaki musta tuntuu et mulla nää katumuksen aiheet on mitä ihmeellisempiä..
Ap
Tee silmänliiketerapiaa itsellesi, niin pääset ahatuksista eroon.
Minulla on taipumusta tuollaiseen siinä mielessä, että märehdin hyvin usein omia sanomisiani ja jälkeenpäin kadun sitä, etten sanonut jotakin fiksumpaa. Moraalin kanssa tällä ei ole erikoisempaa tekemistä, mutta pääsen ainakin syyttelemään itseäni siitä, ettei kukaan halua viettää aikaa kanssani (ja oma syynihän se tietysti onkin). Yritän selittää itselleni, että harva ihminen muistelee toisten yksittäisiä repliikkejä, mutta ei se estä tätä paisuttelua.
Minulla on liikaa aikaa ajattelemiseen. Jos olisin muiden seurassa enemmän (tai ollenkaan), ei olisi aikaa märehtiä omia puheitaan. Toisaalta olisi taas paljon enemmän tilanteita, joita märehtiä aamuyöstä yksinään. Ei tämä taida olla parannettavissa.