Menisitkö luokkakokoukseen vaikka sinua kiusattiin?

Käyköhän noissa usein niin, että syrjittyjä ja ulkopuolisiksi jätettyjä ei edes kutsuta?

Vaikea kuvitella että saisin ikinä minkäänlaisia yhteydenottoja ainakaan niiltä, joiden kanssa olin luokat 1 - 7. Heillä oli oma yhteishenkensä. Kiusaaminen oli aika lievää, mutta ulkopuolisuuden tunne vahva. Saattoi johtua myös minusta, ehkä vaikutin tylyltä, vaikka oikeasti olin super ujo mutta yritin olla näyttämättä pelokkuuttani. Jos näkisin heitä jossain, yrittäisin ehkä vaikuttaa ystävällisemmältä. Sos. taitoni ovat hieman paremmat nykyään.

Myöhemmillä luokilla (vaihdoin luokkaa) minuun suhtauduttiin ihan eri tavalla. Neutraalisti mutta ilman halveksuntaa, supattelua, tuijottelua tms.

Mutta he eivät ehkä löytäisi minua, koska olen vaihtanut sukunimeä enkä laita nettiin kuvia tai juuri muutakaan tietoa itsestäni.

Alfrobdus kirjoitti:

Minua kiusattiin myös, mutta nyt olen, noh... sanotaan vaikka että eduskunnassa töissä. En sen tarkemmin viitsi tarkentaa että mitä, ettei minua vaan tunnistettaisi, kun julkkis näin olen.

Elämässä on kyllä mennyt muuten ihan hyvin. On dosentin tutkinto tieteelliseltä alalta, kaunis mallivaimo, 400 neliöinen merenrantatontti lauttasaaressa, pari jahtia, helikopteri ja oma limusiini, mitä kuljettaa entinen rallikuski. Kaveritkin on pääasiassa ministereitä ja professoreita, eli paljon älykkäämpiä kuin moni muu :D . Heiltä voisin halutessani tilata vähän palveluita näiden kiusaajien päänmenoksi, mutta olen niin kypsä että olen antanut heille anteeksi ;)

Voisihan sitä ihan kiusallaan mennä vähän naureskelemaan näille entisille luokkatovereille, kun heillä on mennyt vähän huonommin ( linnakundi, miesh*ora, keinosiementäjä, Ornitologi, puuveneveistäjä, dildontestaaja) , mutta en kuitenkaan viitsi, kun elämässäni on kaikki niin mallillaan ;D

Joku elää aikamoista haave elämää. Kai tiedät, ettei tuollaisessa haavemaailmassa ole terveellistä elää?

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos nää kiusaajat oliskin ihan mukavia ihmisiä nykyään, niin antaisitteko anteeksi heille jos he sanoisivat anteeksi.

Riippuu millaisesta kiusaamisesta olisi kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin mennyt jos olisi ollut. Olisin halunnut mennä sinne kertomaan miten vahvasti heidän kiusaaminen aikoinaan vaikutti minuun ja muutenkin miten huonossa tilanteessa olin muutenkin. Olisin halunnut jakaa asian sen takia, että ehkä aikuisiällä he olisivat ymmärtäneet kiusaamisen vaikutuksen lapsiin ja opettaneet lapsiaan, etteivät kiusaisi.

Ihmiset eivät välttämättä kehity noin hienosti, vaikka vuodet kuluvat.

Eivät välttämättä, mutta samaan aikaan he eivät välttämättä edes tajua miten paljon heidän kiusaamisensa on vaikuttanut. 

Eivätkä välttämättä suostu tajuamaan vieläkään. Ei sinne kannata lähteä selvittämään välejä.

sitä ei tiedä, jos ei kokeile. Jos aina ajattelee negatiivisesti, ettei mikään onnistu niin ei varmasti pääse eteenpäin elämässäänkään. 

Menisin jos siitä olisi jotain ammatillista hyötyä mulle. Tai terapeuttista.

Itse kysymykseen: jos saisin kutsun, niin saattaisin uskaltaa mennäkin, koska olisi siistiä nähdä miltä kaikki näyttävät. Ja palaisiko jotain uutta heistä mieleen kun näkee. Onkohan jokin kokous jo ollut, kun yläasteesta on 12 vuotta...

- 62

Menisin, ottaisin kunnon kännit ja sanoisin pari valittua sanaa mikrofoniin. Ehkä vetäisisin turpaan niitä pahimpia kiusaajia.

En ole mennyt. Miksi tuhlata aikaa ihmisiin joista en pidä? Kus*päitä tai pelkureita ne oli melkein kaikki - joko kiusasivat tai katsoivat vierestä puuttumatta asiaan. Niihin muutamaan rohkeaan, fiksuun poikkeukseen olen pitänyt yhteyttä muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin mennyt jos olisi ollut. Olisin halunnut mennä sinne kertomaan miten vahvasti heidän kiusaaminen aikoinaan vaikutti minuun ja muutenkin miten huonossa tilanteessa olin muutenkin. Olisin halunnut jakaa asian sen takia, että ehkä aikuisiällä he olisivat ymmärtäneet kiusaamisen vaikutuksen lapsiin ja opettaneet lapsiaan, etteivät kiusaisi.

Ihmiset eivät välttämättä kehity noin hienosti, vaikka vuodet kuluvat.

Eivät välttämättä, mutta samaan aikaan he eivät välttämättä edes tajua miten paljon heidän kiusaamisensa on vaikuttanut. 

Eivätkä välttämättä suostu tajuamaan vieläkään. Ei sinne kannata lähteä selvittämään välejä.

sitä ei tiedä, jos ei kokeile. Jos aina ajattelee negatiivisesti, ettei mikään onnistu niin ei varmasti pääse eteenpäin elämässäänkään. 

Luokkakokous ei ole mikään terapiaistunto. Et voi pakottaa muita pyytämään anteeksi. Jos menet sinne, niin sinut pitää olla sinut sen kanssa, että kukaan ei halua keskustella kiusaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin mennyt jos olisi ollut. Olisin halunnut mennä sinne kertomaan miten vahvasti heidän kiusaaminen aikoinaan vaikutti minuun ja muutenkin miten huonossa tilanteessa olin muutenkin. Olisin halunnut jakaa asian sen takia, että ehkä aikuisiällä he olisivat ymmärtäneet kiusaamisen vaikutuksen lapsiin ja opettaneet lapsiaan, etteivät kiusaisi.

Ihmiset eivät välttämättä kehity noin hienosti, vaikka vuodet kuluvat.

Eivät välttämättä, mutta samaan aikaan he eivät välttämättä edes tajua miten paljon heidän kiusaamisensa on vaikuttanut. 

Eivätkä välttämättä suostu tajuamaan vieläkään. Ei sinne kannata lähteä selvittämään välejä.

sitä ei tiedä, jos ei kokeile. Jos aina ajattelee negatiivisesti, ettei mikään onnistu niin ei varmasti pääse eteenpäin elämässäänkään. 

Luokkakokous ei ole mikään terapiaistunto. Et voi pakottaa muita pyytämään anteeksi. Jos menet sinne, niin sinut pitää olla sinut sen kanssa, että kukaan ei halua keskustella kiusaamisesta.

Tottakai. Mutta kuten aiemmin jo sanoin: sitä ei voi tietää miten siellä menisi asiat, jos sinne ei mene lainkaan. En minä ketään pakottaisi pyytämään anteeksi. Tarkoitukseni olisi mennä vain puhumaan siitä, miten heidän teoilla oli vaikutus minuun ja toivoen, että ehkä he opettaisivat lapsilleensa etteivät kiusaa muita lapsia - tai jos heidän lapsia kiusataan, he hakevat heille mahdollisimman nopeasti apua.  Jos he eivät haluaisi keskustella, niin ei se minua niin haittaisi. Mutta sitä ei voi tietää miten se menisi, jos sinne ei mene. 

Alfrobdus kirjoitti:

Minua kiusattiin myös, mutta nyt olen, noh... sanotaan vaikka että eduskunnassa töissä. En sen tarkemmin viitsi tarkentaa että mitä, ettei minua vaan tunnistettaisi, kun julkkis näin olen.

Elämässä on kyllä mennyt muuten ihan hyvin. On dosentin tutkinto tieteelliseltä alalta, kaunis mallivaimo, 400 neliöinen merenrantatontti lauttasaaressa, pari jahtia, helikopteri ja oma limusiini, mitä kuljettaa entinen rallikuski. Kaveritkin on pääasiassa ministereitä ja professoreita, eli paljon älykkäämpiä kuin moni muu :D . Heiltä voisin halutessani tilata vähän palveluita näiden kiusaajien päänmenoksi, mutta olen niin kypsä että olen antanut heille anteeksi ;)

Voisihan sitä ihan kiusallaan mennä vähän naureskelemaan näille entisille luokkatovereille, kun heillä on mennyt vähän huonommin ( linnakundi, miesh*ora, keinosiementäjä, Ornitologi, puuveneveistäjä, dildontestaaja) , mutta en kuitenkaan viitsi, kun elämässäni on kaikki niin mallillaan ;D

Sinä nyt korkeintaan testailet erimerkkisten lasinpesunesteitten makuja jossain puistikossa. Kavereinasi siellä voi ollakin joku alkoholisoitunut professori tai entinen ministeri. Kirjaston koneella käyt sitten aina välillä kirjoittamassa meille näitä satujasi, mikäli eivät sinua pihalle heitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin mennyt jos olisi ollut. Olisin halunnut mennä sinne kertomaan miten vahvasti heidän kiusaaminen aikoinaan vaikutti minuun ja muutenkin miten huonossa tilanteessa olin muutenkin. Olisin halunnut jakaa asian sen takia, että ehkä aikuisiällä he olisivat ymmärtäneet kiusaamisen vaikutuksen lapsiin ja opettaneet lapsiaan, etteivät kiusaisi.

Ihmiset eivät välttämättä kehity noin hienosti, vaikka vuodet kuluvat.

Eivät välttämättä, mutta samaan aikaan he eivät välttämättä edes tajua miten paljon heidän kiusaamisensa on vaikuttanut. 

Eivätkä välttämättä suostu tajuamaan vieläkään. Ei sinne kannata lähteä selvittämään välejä.

sitä ei tiedä, jos ei kokeile. Jos aina ajattelee negatiivisesti, ettei mikään onnistu niin ei varmasti pääse eteenpäin elämässäänkään. 

Luokkakokous ei ole mikään terapiaistunto. Et voi pakottaa muita pyytämään anteeksi. Jos menet sinne, niin sinut pitää olla sinut sen kanssa, että kukaan ei halua keskustella kiusaamisesta.

Tottakai. Mutta kuten aiemmin jo sanoin: sitä ei voi tietää miten siellä menisi asiat, jos sinne ei mene lainkaan. En minä ketään pakottaisi pyytämään anteeksi. Tarkoitukseni olisi mennä vain puhumaan siitä, miten heidän teoilla oli vaikutus minuun ja toivoen, että ehkä he opettaisivat lapsilleensa etteivät kiusaa muita lapsia - tai jos heidän lapsia kiusataan, he hakevat heille mahdollisimman nopeasti apua.  Jos he eivät haluaisi keskustella, niin ei se minua niin haittaisi. Mutta sitä ei voi tietää miten se menisi, jos sinne ei mene. 

Luokkakokouksessa olisi sitten todella vaivaantunut tunnelma. Sen pitäisi mennä niin, että kiusaaja ottaa asian puheeksi, et sinä. Lähtökohtaisesti siellä puhutaan siitä mitä elämä on nyt, ei siitä mitä se oli kauan sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin mennyt jos olisi ollut. Olisin halunnut mennä sinne kertomaan miten vahvasti heidän kiusaaminen aikoinaan vaikutti minuun ja muutenkin miten huonossa tilanteessa olin muutenkin. Olisin halunnut jakaa asian sen takia, että ehkä aikuisiällä he olisivat ymmärtäneet kiusaamisen vaikutuksen lapsiin ja opettaneet lapsiaan, etteivät kiusaisi.

Ihmiset eivät välttämättä kehity noin hienosti, vaikka vuodet kuluvat.

Eivät välttämättä, mutta samaan aikaan he eivät välttämättä edes tajua miten paljon heidän kiusaamisensa on vaikuttanut. 

Eivätkä välttämättä suostu tajuamaan vieläkään. Ei sinne kannata lähteä selvittämään välejä.

sitä ei tiedä, jos ei kokeile. Jos aina ajattelee negatiivisesti, ettei mikään onnistu niin ei varmasti pääse eteenpäin elämässäänkään. 

Luokkakokous ei ole mikään terapiaistunto. Et voi pakottaa muita pyytämään anteeksi. Jos menet sinne, niin sinut pitää olla sinut sen kanssa, että kukaan ei halua keskustella kiusaamisesta.

Tottakai. Mutta kuten aiemmin jo sanoin: sitä ei voi tietää miten siellä menisi asiat, jos sinne ei mene lainkaan. En minä ketään pakottaisi pyytämään anteeksi. Tarkoitukseni olisi mennä vain puhumaan siitä, miten heidän teoilla oli vaikutus minuun ja toivoen, että ehkä he opettaisivat lapsilleensa etteivät kiusaa muita lapsia - tai jos heidän lapsia kiusataan, he hakevat heille mahdollisimman nopeasti apua.  Jos he eivät haluaisi keskustella, niin ei se minua niin haittaisi. Mutta sitä ei voi tietää miten se menisi, jos sinne ei mene. 

Luokkakokouksessa olisi sitten todella vaivaantunut tunnelma. Sen pitäisi mennä niin, että kiusaaja ottaa asian puheeksi, et sinä. Lähtökohtaisesti siellä puhutaan siitä mitä elämä on nyt, ei siitä mitä se oli kauan sitten.

Kuka on päättänyt siitä, mitä luokkakokouksissa puhutaan ja miten siellä ollaan? Eiköhän kaikki voi puhua niistä asioista mistä haluavat. Ja ei siitä välttämättä tulisi vaivautunut tunnelma, se riippuu ihan siitä miten asiasta on puhuttu ja osaavatko kaikki osapuolet olla asiallisia asiasta. En minä tottakai puhuisi kaikkien edessä asiasta, vaan vetäisin sen kiusaajaporukan sivulle ja puhuisin silloin asiasta. 

Mielestäni mitkään rikkaudet ei kerro kauhean hyvästä menestyksestä kiusaamistaustan jälkeen, vaan se että on ymmärtänyt jättää asian taakse. Anteeksi ei tarvitse antaa, mutta sen toteaminen että se on ollutta ja mennyttä, olisi ihan tervettä oman itsenkin kannalta. Ajatus jostain "kostosta" hieromalla menestystä kiusaajien naamaan kertoo lähinnä siitä että kantaa edelleen jotain mukanaan eikä ole koskaan päässyt ylitse. Minulle ainakin ylitse pääseminen oli kaikista tärkeintä - mitä väliä mammonalla jos edelleen kantaa kymmenien vuosien takaisia juttuja harteillaan?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni mitkään rikkaudet ei kerro kauhean hyvästä menestyksestä kiusaamistaustan jälkeen, vaan se että on ymmärtänyt jättää asian taakse. Anteeksi ei tarvitse antaa, mutta sen toteaminen että se on ollutta ja mennyttä, olisi ihan tervettä oman itsenkin kannalta. Ajatus jostain "kostosta" hieromalla menestystä kiusaajien naamaan kertoo lähinnä siitä että kantaa edelleen jotain mukanaan eikä ole koskaan päässyt ylitse. Minulle ainakin ylitse pääseminen oli kaikista tärkeintä - mitä väliä mammonalla jos edelleen kantaa kymmenien vuosien takaisia juttuja harteillaan?

Huomasin saman näissä kirjoituksissa. Monet tuntuvat haluavan, että heillä menisi paremmin kuin kiusaajilla, että voivat sitten näyttää heille miten paljon "parempia" he ovat kuin kiusaajansa luokkakokouksessa. Jotkut taas toivoisivat tekevänsä jopa fyysistä väkivaltaa. Mielestäni se kertoo todella paljon siitä, etteivät nämä ihmiset ole päässeet ylitse eivätkä välttämättä koskaan pääse. Onko se sitten omasta tahdosta vai ei, sitä en tiedä. 

Vierailija kirjoitti:

Alfrobdus kirjoitti:

Minua kiusattiin myös, mutta nyt olen, noh... sanotaan vaikka että eduskunnassa töissä. En sen tarkemmin viitsi tarkentaa että mitä, ettei minua vaan tunnistettaisi, kun julkkis näin olen.

Elämässä on kyllä mennyt muuten ihan hyvin. On dosentin tutkinto tieteelliseltä alalta, kaunis mallivaimo, 400 neliöinen merenrantatontti lauttasaaressa, pari jahtia, helikopteri ja oma limusiini, mitä kuljettaa entinen rallikuski. Kaveritkin on pääasiassa ministereitä ja professoreita, eli paljon älykkäämpiä kuin moni muu :D . Heiltä voisin halutessani tilata vähän palveluita näiden kiusaajien päänmenoksi, mutta olen niin kypsä että olen antanut heille anteeksi ;)

Voisihan sitä ihan kiusallaan mennä vähän naureskelemaan näille entisille luokkatovereille, kun heillä on mennyt vähän huonommin ( linnakundi, miesh*ora, keinosiementäjä, Ornitologi, puuveneveistäjä, dildontestaaja) , mutta en kuitenkaan viitsi, kun elämässäni on kaikki niin mallillaan ;D

Joku elää aikamoista haave elämää. Kai tiedät, ettei tuollaisessa haavemaailmassa ole terveellistä elää?

Eihän se häntä itseään haittaa, kun ei edes käsitä haaveissa elävänsä. Ja parempi niin, ei pääse herkkä sielu särkymään.