Ällistyttää huomata vauva-palstaa lukiessa että miten monella puolisolla on omat rahat ja eri tilit.

Meillä oli ensimmäisen puolison kanssa tilanne että minä parempituloisena maksoin kaikesta enemmän ja otimme yhteisen asuntolainankin. Maksoin myös lomamatkoja ja huonekaluja ja muuta pientä. 5 vuoden jälkeen tuli ero ja puoliso vei lapset ja asunto sekä irtaimisto jaettiin 50/50.

Eipä tuntunut reilulta kun maksoin elämisestä enemmän ja mitään hyvitystä ei siitä tullut. Jatkossa olenkin mennyt omalla tilillä ja yhteisellä "menot" tilillä, josta maksetaan ruoka ja laskut. Asuntolainan otimme uuden puolison kanssa 65/35 ja sen omistajuus menee sitten sen mukaan eikä enää käytetä mua hyväksi. Ihmetyttää tuo kaikki on yhteistä asenne kun eron tullessa enemmän maksaneelle ei tasoiteta mitään ja rahat menneet ihan kaivoon. Miehet joutuvat joskus vielä elareitakin makseleen.

Kyllä minusta voidaan ilman muuta jakaa menot tulojen suhteessa. Mutta jos tämä koskee myös asuntolainaa, niin siinä tapauksessa omistus pitäisi jakaa samassa suhteessa ja laatia avioehto.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aina ollut yhteinen tili mihin molempien rahat menee ja johon kummallakin on käyttöoikeus.

Kuulin kerran yhden tutun sanoneen että heillä on jääkaapissa omat hyllyt joissa molemmilla omat ruuat. Ja täällä palstalla harmitellaan miten ahdistaa kaupan kassalla soittaa miehelle ja pyytää häneltä rahaa tai valitellaan miten seuraavalla kerralla onkin sitten vaimon vuoro maksaa lomamatka.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3401797/mua-niin-havettaa-soitella-kaup…

https://www.vauva.fi/keskustelu/3185195/vaimo-saa-kylla-maksaa-seuraava…

Kauhean monimutkaiselta ja vaikealta kuulostaa tuollainen pariskuntana eläminen. Miten monelta huolelta ja murheelta sitä selviytyisikään jos ei tarvitsisi kokoajan kysellä toiselta rahaa johonkin ostoksiin tai pähkäillä että kumman vuoro nyt tällä kertaa maksaa lysti.

Niin siis ihmetelläänkö tässä kaikkia pareja joilla on erilliset rahat, vain vaan niitä jotka hoitavan ne erilliset rahat huonosti?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aina ollut yhteinen tili mihin molempien rahat menee ja johon kummallakin on käyttöoikeus.

Kuulin kerran yhden tutun sanoneen että heillä on jääkaapissa omat hyllyt joissa molemmilla omat ruuat. Ja täällä palstalla harmitellaan miten ahdistaa kaupan kassalla soittaa miehelle ja pyytää häneltä rahaa tai valitellaan miten seuraavalla kerralla onkin sitten vaimon vuoro maksaa lomamatka.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3401797/mua-niin-havettaa-soitella-kaup…

https://www.vauva.fi/keskustelu/3185195/vaimo-saa-kylla-maksaa-seuraava…

Kauhean monimutkaiselta ja vaikealta kuulostaa tuollainen pariskuntana eläminen. Miten monelta huolelta ja murheelta sitä selviytyisikään jos ei tarvitsisi kokoajan kysellä toiselta rahaa johonkin ostoksiin tai pähkäillä että kumman vuoro nyt tällä kertaa maksaa lysti.

Yhteistä tiliä ei ole eikä tule. Vaimo on täysin toivoton rahankäytön kanssa joten nälkään kuoltaisiin jos se pääsisi minun rahoihini käsiksi.

Olen suorastaan järkyttynyt siitä, kuinka monella EI ole omaa tiliä.

En voi käsittää sitä, että vielä tällä vuosituhannella länsimaisella ihmisellä sukupuolesta riippumatta on vain yksi yhteinen tili puolison kanssa. Johan jokaisella pitäisi olla jo kaksi tiliä omaan käyttöön: säästötili ja se, jota käytetään korttimaksuihin ja muihin tavallisiin maksuihin.

Yhteinen tili voi tietenkin silti olla yhteisiä menoja varten, mutta oma tilisi olisi silti oltava. Ennen tätä viestiä on kirjoitettu monta sivua hyviä perusteluja.

Meillä on ollut jo 30 vuotta yhteiset rahat, mutta eri tilit. Laskujen maksajalla on käyttöoikeus kaikkiin tileihin, ja rahaa on siirretty tarvittaessa tililtä toiselle. Ei sentään erikseen joka kauppareissua varten.

Ei enää ikinä yhteisiä masseja kirjoitti:

Meillä oli ensimmäisen puolison kanssa tilanne että minä parempituloisena maksoin kaikesta enemmän ja otimme yhteisen asuntolainankin. Maksoin myös lomamatkoja ja huonekaluja ja muuta pientä. 5 vuoden jälkeen tuli ero ja puoliso vei lapset ja asunto sekä irtaimisto jaettiin 50/50.

Eipä tuntunut reilulta kun maksoin elämisestä enemmän ja mitään hyvitystä ei siitä tullut. Jatkossa olenkin mennyt omalla tilillä ja yhteisellä "menot" tilillä, josta maksetaan ruoka ja laskut. Asuntolainan otimme uuden puolison kanssa 65/35 ja sen omistajuus menee sitten sen mukaan eikä enää käytetä mua hyväksi. Ihmetyttää tuo kaikki on yhteistä asenne kun eron tullessa enemmän maksaneelle ei tasoiteta mitään ja rahat menneet ihan kaivoon. Miehet joutuvat joskus vielä elareitakin makseleen.

Erotilanteessa sen näkee, kun ollut ne yhteiset rahajutut jos itellä on ollut paremmat tulot ja maksellut enemmän. Toi yhteiset rahat on köyhemmän osapuolen ehdotus aina.

Minä on 42v mies ja olen nyt seurustellut 4v ns uuden naisen kanssa. Mulla on viime kesänä täysin maksettu oma asunto ja sijoittanut 22 vuotta ja olen hyväpalkkaisessa työssä. Eli mulla on asiat hyvin. Nykyinen muija haluaisi muuttaa kimppaan. Mua ei kiinnosta muuttaa yhteen, koska olisin päätoiminen maksaja kaikessa, kun meidän tuloerot on yli 2000e ja mulla on velaton asunto ja sillä ei ole sellasia tuloja, että selviytyisi lainoista ja muista laskuista mitä lainan maksun päälle tulee,  jos esim myisin tän asunnon ja sijoittasin rahat uuteen ja se hakis puuttuvan osan lainana itselle siihen uuteen asuntoon. Jos mä sijoittaisin omia rahoja suoraan 250t eur tästä asunnosta, niin en mä sen päälle suostu maksaa vielä lainaa toisen kanssa. Sitä se ei ymmärrä. En mä vaihda nykytilannetta huonompaan suuntaan, kun voin asua näinkin ilman stressiä. Itse en koskaan suostu 50-50 systeemiin jos toisella ei ole varaa siihen.

Meillä on omat rahat. Asumiskulut maksetaan puoleksi ja molemmat ostaa ruokaa mielihalujensa ja tarpeen mukaan. Arkena molemmat tekee pääasiassa omat ruokansa riippuen aikatauluista. Viikonloppusin syömme jommankumman tekemää ruokaa. Pennejä ei lasketa ja systeemi toimii, kun molemmat lähtökohtaisesti haluavat maksaa omat kulunsa. Muutoin molemmat käyttävät rahansa niin kuin tykkäävät. Kotiimme tulevia isoja hankintoja ei tehdä toista kuulematta. Saatetaan myös makdaa yhdessä isompia juttuja. Ulkonasyömiset ja mm. Teatterikäynnit maksamme suurinpiirtein vuorotellen.

Meillä ei ole koskaan ollut yhteisiä rahoja.

Asiat maksetaan puoliksi omilta tileiltämme.

Jos minä vaihdan autoa tai prätkää tai vaimo ostaa chanelia, ei se toista kismitä kunhan maksaa oman osansa yhteisistä kuluista.

Luonnollisesti tämä edellyttää, että molemmilla sitä maksukykyä on , eikä pelata viimeisillä penneillä.

Hyvin on toiminut kohta jo 20 vuotta.

Yhteisistä tai erillisillä ei kai ole mitään merkitystä avioliitossa, ellei toinen ole täysin holtiton rahankäyttäjä. En voisi kuvitella naivani tuollaista henkilöä. Viime kädessä vaatii avioehdon, mikäli meinaa pitää "omistaan" kiinni erotilanteessa.

Meillä ei ole ollut yhteisiä rahoja, kumpikin on huolehtinut omista tuloistaan ja menoistaan.

Poika oli aikeissa muuttaa yhteen seurustelukumppaninsa kanssa, mutta perui asian keskusteltuaan rahasta. Kumppani oletti, että tulot ja omaisuus ovat yhteisiä, koska muuten ei rakasteta. Pikainen laskutoimitus osoitti, että avoliitossa rakkaus olisi maksanut yli 40 000 e/v. Seurustelusuhteen jatkaminen ilman yhteenmuuttoa ei tuonut taloudellisesti hyväksikäytettyä oloa.

Mulla oli ekassa liitossa yhteinen tili shoppailevan tuhlarimiehen kanssa. Eihän se toiminut, ex ei koskaan oppinut ja hankkiutui toistuvasti luottotiedottomaksi. Toisessa liitossani mies on rahankäytöltään yhtä säästäväinen, tulot ja menot ovat yhteiset, mutta yhteistä tiliä ei olla koskaan hankittu. Päästiin pienillä tuloilla velattomiksi alle nelikymppisinä ja nyt hidastellaan yhdessä.

Omat palkkatilit ja säästö/sijoitustilit ja yhteinen lainojenhoitotili.  Tällä pelillä menty menestyksellä jo 30 vuotta ostettu kolme asuntoa, rempattu,  rakennettu möksä ja kasvatettu kolme lasta aikuisiksi. Toimii oikein hyvin, kun on samansuuruiset palkat ja periaate, että yhdessä tässä elämää eletään. 

Vierailija kirjoitti:

Ei enää ikinä yhteisiä masseja kirjoitti:

Meillä oli ensimmäisen puolison kanssa tilanne että minä parempituloisena maksoin kaikesta enemmän ja otimme yhteisen asuntolainankin. Maksoin myös lomamatkoja ja huonekaluja ja muuta pientä. 5 vuoden jälkeen tuli ero ja puoliso vei lapset ja asunto sekä irtaimisto jaettiin 50/50.

Eipä tuntunut reilulta kun maksoin elämisestä enemmän ja mitään hyvitystä ei siitä tullut. Jatkossa olenkin mennyt omalla tilillä ja yhteisellä "menot" tilillä, josta maksetaan ruoka ja laskut. Asuntolainan otimme uuden puolison kanssa 65/35 ja sen omistajuus menee sitten sen mukaan eikä enää käytetä mua hyväksi. Ihmetyttää tuo kaikki on yhteistä asenne kun eron tullessa enemmän maksaneelle ei tasoiteta mitään ja rahat menneet ihan kaivoon. Miehet joutuvat joskus vielä elareitakin makseleen.

Erotilanteessa sen näkee, kun ollut ne yhteiset rahajutut jos itellä on ollut paremmat tulot ja maksellut enemmän. Toi yhteiset rahat on köyhemmän osapuolen ehdotus aina.

Minä on 42v mies ja olen nyt seurustellut 4v ns uuden naisen kanssa. Mulla on viime kesänä täysin maksettu oma asunto ja sijoittanut 22 vuotta ja olen hyväpalkkaisessa työssä. Eli mulla on asiat hyvin. Nykyinen muija haluaisi muuttaa kimppaan. Mua ei kiinnosta muuttaa yhteen, koska olisin päätoiminen maksaja kaikessa, kun meidän tuloerot on yli 2000e ja mulla on velaton asunto ja sillä ei ole sellasia tuloja, että selviytyisi lainoista ja muista laskuista mitä lainan maksun päälle tulee,  jos esim myisin tän asunnon ja sijoittasin rahat uuteen ja se hakis puuttuvan osan lainana itselle siihen uuteen asuntoon. Jos mä sijoittaisin omia rahoja suoraan 250t eur tästä asunnosta, niin en mä sen päälle suostu maksaa vielä lainaa toisen kanssa. Sitä se ei ymmärrä. En mä vaihda nykytilannetta huonompaan suuntaan, kun voin asua näinkin ilman stressiä. Itse en koskaan suostu 50-50 systeemiin jos toisella ei ole varaa siihen.

Meille tuli _miehen ehdotuksesta_ yhteinen tili asuntolainan oton yhteydessä vaikka tuloerot olivat vielä teitäkin suuremmat (minä olin opiskelija, mies hyväpalkkaisessa työssä). Myös asunnon omistussuhteen mies halusi 50/50 vaikka oli selvää että hän on talouden ensisijainen tulonhankkija. Ehdotin jonkinlaista avioehtoa, mies ei halunnut. Ja sitten vielä "makasin kotona vuosia" lasten kanssa miehen rahoilla, se taas täysin yhteisellä päätöksellä. Yritin ehdottaa että jos tekisin viikonloppukeikkaa tai että olisiko tarpeen käydä lasten välissä töissä ettei kaikki taloudellinen taakka asetu miehen harteille, niin mies oli sitä mieltä että tottakai menen töihin jos _haluan_ käydä töissä, mutta hän ei näe mitään tarvetta sellaiselle säätämiselle kun yhteiset rahat riittää hyvin yhteisiin tarpeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on omat rahat. Asumiskulut maksetaan puoleksi ja molemmat ostaa ruokaa mielihalujensa ja tarpeen mukaan. Arkena molemmat tekee pääasiassa omat ruokansa riippuen aikatauluista. Viikonloppusin syömme jommankumman tekemää ruokaa. Pennejä ei lasketa ja systeemi toimii, kun molemmat lähtökohtaisesti haluavat maksaa omat kulunsa. Muutoin molemmat käyttävät rahansa niin kuin tykkäävät. Kotiimme tulevia isoja hankintoja ei tehdä toista kuulematta. Saatetaan myös makdaa yhdessä isompia juttuja. Ulkonasyömiset ja mm. Teatterikäynnit maksamme suurinpiirtein vuorotellen.

Meillä on taysin samanlailla asiat mutta yhteinen tili😊 Erona vain se ettei tarvi miettiä kumpi maksaa tälläkertaa.

Minä olen toista kertaa naimisissa. Ensimmäisessä avioliitossa meillä oli yhteinen tili, ja yhteinen säästätili. Menimme yhteen nuorena, ja rahankäyttö muodostui samanlaiseksi.

Toisessa avioliitossa lähtökohdat olivat erilaiset. Molemmilla oli lapsia. Täyttä luottamusta ei minulla ollut miehen rahankäyttöön. Minä nimittäin olin ekan miehen kanssa oppinut pihiksi, ja tämä mies ei sellainen ole. Mies aina siirsi minulle sovitun summan tilipäivänä, ja minä hoidin laskut.

Olemme olleet naimisissa kuusi vuotta ja huomaan, että käytännössä meillä on yhteiset rahat. On omat tilit, edelleen mies siirtää minulle rahaa, mutta ihan sekaisin tämä on mennyt. Välillä miehellä ei ole rahaa ja minä maksan kaikkea, ja sitten saan aika ajoin isomman summan häneltä. Kokonaisuutena minulla ei ole enää mitään käsitystä, miten raha käytetään.

Minä alussa yritin olla tosi systemaattinen tässä meidän rahankäytössä. En enää ymmärrä, miten kukaan siihen pystyy?

Vierailija kirjoitti:

Ei enää ikinä yhteisiä masseja kirjoitti:

Meillä oli ensimmäisen puolison kanssa tilanne että minä parempituloisena maksoin kaikesta enemmän ja otimme yhteisen asuntolainankin. Maksoin myös lomamatkoja ja huonekaluja ja muuta pientä. 5 vuoden jälkeen tuli ero ja puoliso vei lapset ja asunto sekä irtaimisto jaettiin 50/50.

Eipä tuntunut reilulta kun maksoin elämisestä enemmän ja mitään hyvitystä ei siitä tullut. Jatkossa olenkin mennyt omalla tilillä ja yhteisellä "menot" tilillä, josta maksetaan ruoka ja laskut. Asuntolainan otimme uuden puolison kanssa 65/35 ja sen omistajuus menee sitten sen mukaan eikä enää käytetä mua hyväksi. Ihmetyttää tuo kaikki on yhteistä asenne kun eron tullessa enemmän maksaneelle ei tasoiteta mitään ja rahat menneet ihan kaivoon. Miehet joutuvat joskus vielä elareitakin makseleen.

Erotilanteessa sen näkee, kun ollut ne yhteiset rahajutut jos itellä on ollut paremmat tulot ja maksellut enemmän. Toi yhteiset rahat on köyhemmän osapuolen ehdotus aina.

Minä on 42v mies ja olen nyt seurustellut 4v ns uuden naisen kanssa. Mulla on viime kesänä täysin maksettu oma asunto ja sijoittanut 22 vuotta ja olen hyväpalkkaisessa työssä. Eli mulla on asiat hyvin. Nykyinen muija haluaisi muuttaa kimppaan. Mua ei kiinnosta muuttaa yhteen, koska olisin päätoiminen maksaja kaikessa, kun meidän tuloerot on yli 2000e ja mulla on velaton asunto ja sillä ei ole sellasia tuloja, että selviytyisi lainoista ja muista laskuista mitä lainan maksun päälle tulee,  jos esim myisin tän asunnon ja sijoittasin rahat uuteen ja se hakis puuttuvan osan lainana itselle siihen uuteen asuntoon. Jos mä sijoittaisin omia rahoja suoraan 250t eur tästä asunnosta, niin en mä sen päälle suostu maksaa vielä lainaa toisen kanssa. Sitä se ei ymmärrä. En mä vaihda nykytilannetta huonompaan suuntaan, kun voin asua näinkin ilman stressiä. Itse en koskaan suostu 50-50 systeemiin jos toisella ei ole varaa siihen.

Meillä oli sama lähtötilanne, minä olin velaton ja mies varaton. Ratkaisimme yhteenmuuton niin, että menimme vuokralle, ja minä pistin oman asuntoni vuokralle.

Asunnon vuokra maksettiin puoliksi. Minä tietty sain omilla vuoratuloillani katettua oman osuuteni, eli asuminen on käytännössä ilmaista minulle.

Sittemmin olemme ostaneet asunnon, jota maksamme puoliksi. Minulla on edelleen vanha asuntoni sijoitusasuntona.

Ja menimme naimisiin, ja teimme avioehdon, että aiemmin hankittu omaisuus on omaa.

Meillä etuna on se, että mies tienaa enemmän kuin minä, vaikka omaisuutta hänellä ei ole.

Meillä on omat tilit, mutta eipä ole yhtään ongelmaa saatu siitä aikaiseksi. Se maksaa, joka jaksaa. Ei lasketa pennosia vaikkei rikkaita ollakaan. Isommat maksut (asuntolaina, päiväkodit yms.) maksetaan suurin piirtein puoliksi. Toinen siirtää toisen tilille sopivasti rahaa tai joskus maksetaan vuorokuukausin. Tilannetta helpottaa se, että tulomme ovat aika samat, joten kumpikaan ei pääse kokemaan että on hyväksikäytön kohde.

Kannattaa olla köyhä, niin ei tule riitaa eikä kaunoja raha-asioista. Ei tarvitse ryhtyä ahneeksi kummankaan, kun kaikki menee, mitä tulee, että selviää hengissä. Kummallakin omat tilit ja se maksaa jolla on rahaa. Yksinkertaista.

Minä jäin miettimään tätä, että ”se maksaa, kenellä on rahaa”. Eikö se mene niin, että toinen maksaa lopulta kaiken?

Esim. Minä olen meillä säästäväisempi ja mies tuhlaavampi. Minä laitan joka kuukausi rahaa sivuun lomaa varten. Kun loman aika tulee, niin ei miehellä ole rahaa. Minä siis maksan lomat.

Myös omat lainat yhteiseen asuntoon, omat tilit ja yhteinen tili. Näin ei toinen voi maksattaa lainaansa toisella, jos on yhteisvastuullinen laina. Asunto siis 50/50.