Ällistyttää huomata vauva-palstaa lukiessa että miten monella puolisolla on omat rahat ja eri tilit.

Me ollaan aina pidetty rahoja yhteisinä. Maksetaan pakolliset ensin ja muista hankinnoista jutellaan, käytännössä aina toinen antaa luvan. Kumpikaan ei ole tuhlari, mutta toisaalta jos toinen saa jotain isompaa niin ei tule katkeruuttakaan. Usein vähän vuorotellen. Ostetaan se mitä on tarvis ja hyödyllistä. Kumpikin ymmärretään toistemme kiinnostuksenkohteet ja ne asiat joihi rahaa menee. Joskus olen itse tienannut kaksinkertaisesti mieheeni nähden ja toisinaan taas sitten toisin päin.

Mutta luulen että syynä on ehkä parisuhdekulttuurin muuttuminen. Enää ei haluta sitoutua niin paljon että jaettaisiin talousasiatkin, eikä avioliitto ole enää mikään elinikäinen sopimus. Jotkut liitot kestää vaan pari vuotta ja yhä harvempi koko eliniän. Toisaalta ymmärrän rahojen erillään pitämisen, jos kulutustottumukset on erilaisia. Toinen tuhlaa yli varojen ja toinen elää niukasti. Silloin kyllä tulee kysymys, että kuka tuollaiseen suhteeseen lähteekään jos kulutustottumukset ja arvot on noin eri tasolla.

Musta tuntuisi oudolta olla avioliitossa, jossa omia etuja pitää jotenkin "suojata" puolisolta. Ehkä tuhlaripuolison tapauksessa ymmärtäisin, tai jos itsellä on tosi suuri omaisuus. Mutta noin muuten, miksei asioita voi hoitaa sopuisasti yhdessä? Kumpikin saa sen mitä tarvitsee ja ylimääräinen laitetaan säästöön, yhteiseen hyvään ja sieltä voidaan ottaa rahaa silloin kun tarvitaan. Vai tulisiko tässä tilanteessa kateutta tai muuta ristiriitaa, jos toinen saa vähän enemmän? Mieheni laittoi harrastukseensa vajaan tonnin yhteisistä säästöistä, ja olin lähinnä iloinen hänen puolestaan. Vastaavasti itse ostin viime vuonna uuden kameran. Joka tapauksessa rahojen pitäminen visusti erillään tuntuu jotenkin siltä ettei suhteessa olla täysillä tai raha asettuu puolisoiden välille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aina ollut yhteinen tili mihin molempien rahat menee ja johon kummallakin on käyttöoikeus.

Kuulin kerran yhden tutun sanoneen että heillä on jääkaapissa omat hyllyt joissa molemmilla omat ruuat. Ja täällä palstalla harmitellaan miten ahdistaa kaupan kassalla soittaa miehelle ja pyytää häneltä rahaa tai valitellaan miten seuraavalla kerralla onkin sitten vaimon vuoro maksaa lomamatka.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3401797/mua-niin-havettaa-soitella-kaup…

https://www.vauva.fi/keskustelu/3185195/vaimo-saa-kylla-maksaa-seuraava…

Kauhean monimutkaiselta ja vaikealta kuulostaa tuollainen pariskuntana eläminen. Miten monelta huolelta ja murheelta sitä selviytyisikään jos ei tarvitsisi kokoajan kysellä toiselta rahaa johonkin ostoksiin tai pähkäillä että kumman vuoro nyt tällä kertaa maksaa lysti.

Meillä on tyttöystävän  kanssa omat asunnot. Näin on paljon parempi elää. Ei tarvi riidellä laskuista ja rahasta. Muutenkin tienaan kaksi kertaa enemmän kuin se, niin en suostuisi yhteisiin rahoihin. Persaukisten juttu vaatia edes yhteisiä rahoja. Olen kerran ollut suhteessa asunut yhdessä missä minä olin tulojen takia päämaksaja 90% kaikesta. Aina oli riitaa rahasta ja exäkin ehdotti yhteisiä rahoja. Sit vasta mu kanssa on yhteiset rahat, kun tuloero noin 400e eikä 2400e

No, minä tienaan bruttona noin 1600 eli vähän, enkä ikinä ehdottaisi yhteisiä rahoja. Juuri siksi, etten halua loisia toisen rahoilla.

kuka teillä siivoaa, käy kaupassa, tekee ruoat, pesee matot, laittaa verhot paikalleen, hoitaa lapset jos niitä on, käy vanhempainilloissa, osallistuu lasten parhaaksi myyjäisiin, vie harrastuksiin, kenties ompelee ratkenneen sauman, napin, laittaa koneeseen pyykit ja sieltä kuivumaan, silittää, pedinpetaa ja mitä muuta töitä niitä onkaan

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli yhteiset rahat, mutta ei ole enää. Vaimo osteli koko ajan jotain "pikkukivaa". Pikkukivasti se raha ei pysynyt tilillä vaan poltteli hänen näppejään.

Frendillä oli kans ennen yhteinen tili. Sen muija osteli Vuittonin laukkua vähän väliä, ku sieltä yhteiseltä tililtä oli niin kiva nostella rahaa, kun äijä tienäs triplat mitä se tienaa.. Sit puhals pelin poikki ja ei ostellu enää laukkuja, kun oma liksa ei riittänyt siihen touhuun, kun laskujakin pitäs maksella.

Kyllä meillä on eri tilit. Asuntolaina maksetaan puoliksi samoin laskut. Ruokaostokset joka toinen kerta maksan minä joka toinen kerta mies. Vaatteet yms. hankinnat ostetaan tarpeen mukaan omista rahoista. Oman autoni kulut maksan minä, samoin mies omansa. Ei mitään probleemia.

Seitsemän vuotta yhdessä, ei lapsia. (Eikä tule.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aina ollut yhteinen tili mihin molempien rahat menee ja johon kummallakin on käyttöoikeus.

Kuulin kerran yhden tutun sanoneen että heillä on jääkaapissa omat hyllyt joissa molemmilla omat ruuat. Ja täällä palstalla harmitellaan miten ahdistaa kaupan kassalla soittaa miehelle ja pyytää häneltä rahaa tai valitellaan miten seuraavalla kerralla onkin sitten vaimon vuoro maksaa lomamatka.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3401797/mua-niin-havettaa-soitella-kaup…

https://www.vauva.fi/keskustelu/3185195/vaimo-saa-kylla-maksaa-seuraava…

Kauhean monimutkaiselta ja vaikealta kuulostaa tuollainen pariskuntana eläminen. Miten monelta huolelta ja murheelta sitä selviytyisikään jos ei tarvitsisi kokoajan kysellä toiselta rahaa johonkin ostoksiin tai pähkäillä että kumman vuoro nyt tällä kertaa maksaa lysti.

Meillä on tyttöystävän  kanssa omat asunnot. Näin on paljon parempi elää. Ei tarvi riidellä laskuista ja rahasta. Muutenkin tienaan kaksi kertaa enemmän kuin se, niin en suostuisi yhteisiin rahoihin. Persaukisten juttu vaatia edes yhteisiä rahoja. Olen kerran ollut suhteessa asunut yhdessä missä minä olin tulojen takia päämaksaja 90% kaikesta. Aina oli riitaa rahasta ja exäkin ehdotti yhteisiä rahoja. Sit vasta mu kanssa on yhteiset rahat, kun tuloero noin 400e eikä 2400e

No, minä tienaan bruttona noin 1600 eli vähän, enkä ikinä ehdottaisi yhteisiä rahoja. Juuri siksi, etten halua loisia toisen rahoilla.

kuka teillä siivoaa, käy kaupassa, tekee ruoat, pesee matot, laittaa verhot paikalleen, hoitaa lapset jos niitä on, käy vanhempainilloissa, osallistuu lasten parhaaksi myyjäisiin, vie harrastuksiin, kenties ompelee ratkenneen sauman, napin, laittaa koneeseen pyykit ja sieltä kuivumaan, silittää, pedinpetaa ja mitä muuta töitä niitä onkaan

   nyt kun on nk ilmiöoppiminen niin vanhempien täytyy olla koko ajan ajassa miten siellä koulussa menee ja kotona katsoa sivusilmällä ainakin miten läksyt menee jne niin kuka hoitaa tätä "virkaa" kotona

hm. en ole avioliitossa mutta tälläin suht. vähän aikaa kestäneessä (n. 2 v) avosuhteessa omat rahat toimii mielestäni parhaiten. Mielestäni yhteinen tili sitoo tosi paljon ja sitten joutuu kokoajan miettiä yhdessä mitä ostetaan. Nyt kun on omat tilit, niin riittää että isommista ostoksista keskustellaan, jos ne tulevat ns. yhteiseen käyttöön. Ruokaostokset ostetaan suunnilleen puoliksi, mutta ei kytätä sitä kovin tarkkaan. kaupassa otetaan omat korit johon kerätään haluamamme, kassalla katotaan silmämääräisesti mihin kohtaan laitetaan kapula väliin :D toki sellaiset omat ostokset jotka ei mee yhteiseen käyttöön maksetaan ite. Ruuissa meillä ei oo mitään omia ruokia erikseen, ellei toisin mainita... kumpikin saa syödä mitä kaapista löytyy vaikka toinen olis sen maksanutkin. Jos toinen menee yksin kauppaan, niin silloin hän maksaa kaikki ostokset ja voi ostaa minullekkin asioita joita tarvitsen ja toisinpäin. Ihan hyvin toimii erillisillä tileilläkin. Lomamatkat maksetaan yhdessä, ravintolassa vuorotellen tarjotaan toisillemme, tai maksetaan erikseen. Mies tarjoaa mulle ehkä suhteessa enemmän ravintolassa, koska kokee sen hänen hommanaan (en ole erikseen pyytänyt vaan hän itse haluaa maksaa välillä). Asumiskustannukset menee niin, että mies maksaa suurimman osan koska hän omistaa sunnon. Maksan hänelle sitten osan laskuista ja vastikkeesta. Hyvin on toiminut ainakin toistaiseksi. Sen sijaan kun olen seurannut omia vanhempiani niin heillä tuntuu jatkuvasti olevan jotain kränää nimenomaan rahasta ja mihin sitä käytetään kun heillä on oma tili. Isä tuntuu olevan ihan pihalla raha-asioistaan, kun äiti hoitaa enimmäkseen yhteistä tiliään (äiti kyllä tienaakin reilusti enemmän). En itse haluaisi tuollaista, että joutuu neuvotella koko aika rahasta, ja pyytää tai kinuta toiselta että saa ostaa jotain mieluista jne. ihan kuin pienenä äidiltä rahaa kinutessa... eh mielestäni se on enemminkin valtasuhde. Toki yhteinen tili voi olla parempi silloin, jos toisella on tosipaljon pienemmät tulot, koska silloin elintaso määräytyy täysin yhteistenrahojen mukaan, mutta sekin saattaa aiheuttaa katkeruutta enemmäntienaavalle koska suhteessa kuitenkin enemmän rahaa kuluu hänen palkastaan tällöin. Samalla taas vähempivarainen joutuu tavallaan elätiksi... 

Mitä hyötyä minulle olisi tilien yhdistämisestä? Selittäkää toki.

Minä en taas ikinä ole ymmärtänyt näitä yhteisiä tilejä, siis että on vain se yksi tili mihin kaikki perheen tulot menee! Ihan kuin toiseen ei voisi muuten luottaa, että hoitaa osuutensa.

Meillä palkat tulee omille tileille ja edes mitään yhteistä taloustiliä ei ole. Siitä, mitä kumpikin maksaa, on sovittu suullisesti tai sitten vuosien varrella on muodostunut tapa toimia tietyllä tavalla. Esim. minä käyn ruokakaupassa maanantaina, mies perjantaina. Minä maksan omat kulut ja lapset + hygieniatuotteet ja kodin pesuaineet ymv. Mies omat kulunsa, yhteisen talon/ asumisen kulut ja molempien autot.

Ei ikinä olla laskettu sentilleen kuinka paljon kummallakin menee rahaa pakollisiin kuluihin, mutta todennäköisesti miehellä enemmän, mutta hänellä on myös parempi palkka. Jos olen maksamassa omia laskuja ja nään jonkun miehen laskun jossa eräpäivä lähenee ja summa on suht pieni, voin hyvinkin maksaa sen samalla pois ja mies tekee samaa mun laskuille. Ei kertaakaan 15 vuoteen olla riidelty rahan käytöstä ja siitä, että toinen kokee sen epäreiluksi.

Reissussa ollessa maksetaan kuluja tyylillä minä maksan nyt, maksa sinä seuraavaksi. Esim. mies ajaa ja tankkaa, minä ostan ruokaa. Kun mun sukulaisia tai ystäviä tulee kylään/ yövieraaksi minä maksan kulut, kun miehen, mies maksaa kulut. Ei lasketa kumman sukulaiset ja ystävät enemmän kyläilee meillä.

Minä maksan useimmiten jos kotiin tarvitsee esim. uuden maton tai vaikka astioita. Nyt meillä on 15 vuotta vanhan sohvan tilalle etsinnässä uusi, asiasta ei olla edes keskusteltu, mutta mies todennäköisesti sen tarjoutuu maksamaan. Viime kesänä hajosi pyykkikone ja minä kävelin seuraavana päivänä kauppaan ja ostin uuden.

Jos mun tekee joskus mieli jotain pientä hömppää vaikka aikakausilehtiä, kukkakimppua tai jotain pientä kivaa kotiin, voin ostaa sen ilman oman tunnon tuskia tai tilivelvollisuutta miehelle, että nyt tällaiseen tuhlasin rahaa yhteiseltä tililtä. Sama miehellä. Kunhan laskut tulee maksettua, niin sen jälkeen omat rahat saa käyttää just kuten tykkää.

Meidän tulot ei ole kummoiset, mutta ollaan hyvin taloudellisia molemmat ja tällainen rento tyyli on toiminut hyvin. Ja ei, meillä ei ole jääkaapissa omia hyllyjä omille ruoille tai muuta kummallista.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli yhteiset rahat, mutta ei ole enää. Vaimo osteli koko ajan jotain "pikkukivaa". Pikkukivasti se raha ei pysynyt tilillä vaan poltteli hänen näppejään.

Meillä mies ostaa kaikkea, eikä edes "pikkukivaa" vaan moottoripyöriä, liian kalliin auton jne. Jos meillä ei olisi omat rahat, ei saataisi edes ruokaa pöytään.

Miehen rahat menee sen tien kun ne tulee. Minun rahoilla sitten eletään.  Joskus kun oltiin nuoria, mies antoi välillä pankkirirjansa minulle, ettei tuhlaisi kaikkea, mutta nyt on vähän sentään oppinut säännöstelemään rahan käyttöään. 

Tuo tuhlaaminen ei siis ole mitenkään sukupuoleen sidottua vaikka tälläkin palstalla usein niin annetaan ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan aina pidetty rahoja yhteisinä. Maksetaan pakolliset ensin ja muista hankinnoista jutellaan, käytännössä aina toinen antaa luvan. Kumpikaan ei ole tuhlari, mutta toisaalta jos toinen saa jotain isompaa niin ei tule katkeruuttakaan. Usein vähän vuorotellen. Ostetaan se mitä on tarvis ja hyödyllistä. Kumpikin ymmärretään toistemme kiinnostuksenkohteet ja ne asiat joihi rahaa menee. Joskus olen itse tienannut kaksinkertaisesti mieheeni nähden ja toisinaan taas sitten toisin päin.

Mutta luulen että syynä on ehkä parisuhdekulttuurin muuttuminen. Enää ei haluta sitoutua niin paljon että jaettaisiin talousasiatkin, eikä avioliitto ole enää mikään elinikäinen sopimus. Jotkut liitot kestää vaan pari vuotta ja yhä harvempi koko eliniän. Toisaalta ymmärrän rahojen erillään pitämisen, jos kulutustottumukset on erilaisia. Toinen tuhlaa yli varojen ja toinen elää niukasti. Silloin kyllä tulee kysymys, että kuka tuollaiseen suhteeseen lähteekään jos kulutustottumukset ja arvot on noin eri tasolla.

Musta tuntuisi oudolta olla avioliitossa, jossa omia etuja pitää jotenkin "suojata" puolisolta. Ehkä tuhlaripuolison tapauksessa ymmärtäisin, tai jos itsellä on tosi suuri omaisuus. Mutta noin muuten, miksei asioita voi hoitaa sopuisasti yhdessä? Kumpikin saa sen mitä tarvitsee ja ylimääräinen laitetaan säästöön, yhteiseen hyvään ja sieltä voidaan ottaa rahaa silloin kun tarvitaan. Vai tulisiko tässä tilanteessa kateutta tai muuta ristiriitaa, jos toinen saa vähän enemmän? Mieheni laittoi harrastukseensa vajaan tonnin yhteisistä säästöistä, ja olin lähinnä iloinen hänen puolestaan. Vastaavasti itse ostin viime vuonna uuden kameran. Joka tapauksessa rahojen pitäminen visusti erillään tuntuu jotenkin siltä ettei suhteessa olla täysillä tai raha asettuu puolisoiden välille.

Kommentoin vaan tuota viimeistä, että teidän tapauksessanne ehkä näin. Teille sopii yhteinen tili.

Joillain ihmisillä on rahankäytöön liittyen vaan paljon enemmän ja pidemmän aikavälin suunnitelmia ja tavoitteita ja silloin eril tileissä on yksinkertaisuudessaan kyse vain siitä, että taloudenhoito on selkeämpää useamman tilin avulla, ilman, että rahat ovat yhdessä nipussa ja järjestyksessä vain suunnilleen jollain yhteisellä paperinpalalla joskus. Tällaiset parit voivat ihan yhteistenkin unelmien ja tavoitteiden saavuttamiseksi kokea selkeän kirjanpidon ja sopimiset järkevänä.

Tätä ei tietenkään ottaa todesta kun asiat voi yksinkertaistaa noinkin. Että omat tilit on vain heillä, jotka ei rakasta tai osaa olla tuhlaamatta ja ero on nurkan takana.

Tai sitten tosiaan syitä on erilaisia. Kuten joskus yhteinen tili on, jotta köyhä voi kupata rikasta ja joskus siksi, että rahat on yhteiset eikä omien suunnitelmien toteuttaminen edellytä useampaa tiliä selkeyden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aina ollut yhteinen tili mihin molempien rahat menee ja johon kummallakin on käyttöoikeus.

Kuulin kerran yhden tutun sanoneen että heillä on jääkaapissa omat hyllyt joissa molemmilla omat ruuat. Ja täällä palstalla harmitellaan miten ahdistaa kaupan kassalla soittaa miehelle ja pyytää häneltä rahaa tai valitellaan miten seuraavalla kerralla onkin sitten vaimon vuoro maksaa lomamatka.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3401797/mua-niin-havettaa-soitella-kaup…

https://www.vauva.fi/keskustelu/3185195/vaimo-saa-kylla-maksaa-seuraava…

Kauhean monimutkaiselta ja vaikealta kuulostaa tuollainen pariskuntana eläminen. Miten monelta huolelta ja murheelta sitä selviytyisikään jos ei tarvitsisi kokoajan kysellä toiselta rahaa johonkin ostoksiin tai pähkäillä että kumman vuoro nyt tällä kertaa maksaa lysti.

Meillä on tyttöystävän  kanssa omat asunnot. Näin on paljon parempi elää. Ei tarvi riidellä laskuista ja rahasta. Muutenkin tienaan kaksi kertaa enemmän kuin se, niin en suostuisi yhteisiin rahoihin. Persaukisten juttu vaatia edes yhteisiä rahoja. Olen kerran ollut suhteessa asunut yhdessä missä minä olin tulojen takia päämaksaja 90% kaikesta. Aina oli riitaa rahasta ja exäkin ehdotti yhteisiä rahoja. Sit vasta mu kanssa on yhteiset rahat, kun tuloero noin 400e eikä 2400e

No, minä tienaan bruttona noin 1600 eli vähän, enkä ikinä ehdottaisi yhteisiä rahoja. Juuri siksi, etten halua loisia toisen rahoilla.

Noin minäkin ajattelin ja halusin. En halunnut elää miehen ns siivellä, että hän maksaisi enemmän. Mies on taas sellainen, että sitä ei kiinnosta kuka maksaa ja paljon mistäkin. Minulla jää verojen jälkeen käteen 1800eur ja miehelle jää käteen 3950eur. Mies maksaa 950e asuntoa pois ja hänelle jää 3000e. Sanoin, että kyllä minunkin pitää maksaa tasapuolisesti tätä. Mies sanoi silloin,  sovitaan niin, että maksat hbo 10ekk, Netflix 14ekk, netti 19ekk, shkölasku noin 100ekk ja oma puhlasku mikä on 20ekk.. Miehellä työpaikka maksaa hänen puhelinlaskunsa. Minulla menee laskuihin pyöreästi 150ekk ja siihen mies sanoi, että nyt ei tarvi riidellä rahasta enää ja voit olla helpottuneena että sinäkin osallistut.

Olen myös kysynyt siltä, että jos niin huonosti käy että ero tuli, niin tietenkin otat enemmän rahaa sitten. Mies sanoi siihenkin, että 50-50 menee jako, että ei häntä kiinnosta laskea kolikoita kuka saa mitäkin, että miksi me ei voida elää tavallista elämää. Meillä ei ole rahahuolia ja voidaan tehdä mitä vaan. Ei meidän tarvi miettiä onko varaa ostaa pesukone ja uusi telkkari.

Meillä ei olla mun tilittämisen jälkeen keskusteltu raha-asioista. Kyllä se meni minun nuppiin.

Onpa ihmisillä vaikeaa hoitaa arjen yksinkertaisimmat perusasiat. Henkilökohtainen pankkitili on kaikista yksinkertaisin ratkaisu siksi, että siihen on itsellä kaikki kontrolli. Yhteisomistuksessa on aina haasteita, vaikka ei täydestä kommunismista puhuttaisikaan. Silloin pitää olla sopimuksia ja sääntöjä ja kommunikoida ylimääräistä toisen kanssa, ettei se nyt juuri satu nostamaan käteisautomaatista tiliä tyhjäksi samalla kun toinen punastelee marketin kassalla saldon huutaessa punaista. 

Yhteinen tili ei tuo yhtään mitään hyötyä missään asiassa, mutta aiheuttaa ylimääräistä vaivaa ja mahdollisia ongelmatilanteita. Tavallinen kuluttajan pankkitili ei tuota edes mainittavia kustannuksia, mikä voisi olla ainut peruste yhteiseen tiliin erillisten sijaan. 

Rahat ja kustannusvastuut voi tasata paljon fiksummilla tavoilla ja monella eri tapaa kuin kankealla yhteistilillä.

Ainut peruste minkä ymmärrän yhteiselle tilille, on halu kytätä ja rajoittaa toista puolisoa. Se taas on sairasta jo lähtökohtaisesti, jos rahankäytössäkään ei luoteta. 

Mäkään en ole koskaan keksinyt, miksi pitäisi olla yhteinen pankkitili. Mitään hyötyä en ihan oikeasti tiedä. Aloituksestakaan en löydä mitään seikkoja, jotka sitä puoltaisivat. 

Vierailija kirjoitti:

Onpa ihmisillä vaikeaa hoitaa arjen yksinkertaisimmat perusasiat. Henkilökohtainen pankkitili on kaikista yksinkertaisin ratkaisu siksi, että siihen on itsellä kaikki kontrolli. Yhteisomistuksessa on aina haasteita, vaikka ei täydestä kommunismista puhuttaisikaan. Silloin pitää olla sopimuksia ja sääntöjä ja kommunikoida ylimääräistä toisen kanssa, ettei se nyt juuri satu nostamaan käteisautomaatista tiliä tyhjäksi samalla kun toinen punastelee marketin kassalla saldon huutaessa punaista. 

Ylimääräistä kommunikointia? Suomalaiset eivät puhu asioistaan muutenkaan tarpeeksi ja jos avo-/aviopuolisoilla on liiann eriävät käsitykset rahankäytöstä, niin miten muistakaan asioista voidaan saavuttaa yksimielisyyttä? Parisuhteessa tietyistä perusasioista (joihin kuuluu rahankäyttö) pitäisi olla yhtenäiset mielipiteet. Ei tuhlari voi olla suhteessa pihtarin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa ihmisillä vaikeaa hoitaa arjen yksinkertaisimmat perusasiat. Henkilökohtainen pankkitili on kaikista yksinkertaisin ratkaisu siksi, että siihen on itsellä kaikki kontrolli. Yhteisomistuksessa on aina haasteita, vaikka ei täydestä kommunismista puhuttaisikaan. Silloin pitää olla sopimuksia ja sääntöjä ja kommunikoida ylimääräistä toisen kanssa, ettei se nyt juuri satu nostamaan käteisautomaatista tiliä tyhjäksi samalla kun toinen punastelee marketin kassalla saldon huutaessa punaista. 

Ylimääräistä kommunikointia? Suomalaiset eivät puhu asioistaan muutenkaan tarpeeksi ja jos avo-/aviopuolisoilla on liiann eriävät käsitykset rahankäytöstä, niin miten muistakaan asioista voidaan saavuttaa yksimielisyyttä? Parisuhteessa tietyistä perusasioista (joihin kuuluu rahankäyttö) pitäisi olla yhtenäiset mielipiteet. Ei tuhlari voi olla suhteessa pihtarin kanssa.

Rahankäytöstä voi olla yhtenäiset mielipiteet ilman yhteistä pankkitiliä. Ei pankkitili ole mikään viestikeskus, jonka kautta kommunikaatio sujuu. Tarkoitin luonnollisesti tilin hallinnointiin liittyvää ylimääräistä kommunikaatiota, kuten sitä, että ei samaan aikaan käytetä siellä olevia varoja saldon yli. Jos suomalaiset eivät muutenkaan puhu tarpeeksi, sitä rajallista kommunikaatiokanavaa ei kannata kuormittaa tarpeettomalla hallinnoinnilla vaan keskittyä substanssiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa ihmisillä vaikeaa hoitaa arjen yksinkertaisimmat perusasiat. Henkilökohtainen pankkitili on kaikista yksinkertaisin ratkaisu siksi, että siihen on itsellä kaikki kontrolli. Yhteisomistuksessa on aina haasteita, vaikka ei täydestä kommunismista puhuttaisikaan. Silloin pitää olla sopimuksia ja sääntöjä ja kommunikoida ylimääräistä toisen kanssa, ettei se nyt juuri satu nostamaan käteisautomaatista tiliä tyhjäksi samalla kun toinen punastelee marketin kassalla saldon huutaessa punaista. 

Ylimääräistä kommunikointia? Suomalaiset eivät puhu asioistaan muutenkaan tarpeeksi ja jos avo-/aviopuolisoilla on liiann eriävät käsitykset rahankäytöstä, niin miten muistakaan asioista voidaan saavuttaa yksimielisyyttä? Parisuhteessa tietyistä perusasioista (joihin kuuluu rahankäyttö) pitäisi olla yhtenäiset mielipiteet. Ei tuhlari voi olla suhteessa pihtarin kanssa.

Miksei voisi? Jos se tuhlari maksaa oman osuutensa yhteisistä kuluista, niin miten se toista heilauttaa, mihin hän loput omista rahoistaan käyttää? Meillä mies on shoppailija, minä matkailija. Minä laitan kaiken ylijäävän säästöön seuraavaa matkaa varten. Useimmiten on seuraava reissu varattu jopa jo ennen kuin edelliseltä on palattu. Mies taas tykkää ostaa kaikkea mahdollista rautakaupan pikkuostoksista uusiin (käytettyihin) autoihin. Kumpikin tiedämme toisistamme, että yhteisistä sopimuksista pidetään kiinni ja yhteiselle tilille on aina mistä laittaa rahaa laskuihin sen verran kuin tarvitaan, joten meille "omat rahat ja yhteinen taloustili" on ainoa järkevä vaihtoehto.

Minulla ollut aina omat tilit ja aina tulee olemaan. Kiinteät kulut (=koti) menevät kumppanin kanssa teoriassa 50/50. Kumpikin maksaa omat autonsa moottoripyörät ja vakuutukset, jne. Kun kaupassa käydään niin maksamme vuorotellen, eikä aleta viilaamaan senttejä. Jääkaapin sisältö on yhteinen vaikka parempipuolisko syökin sieltä enemmän ja monipuolisemmin. Joten teoriassa minä maksan varakkaampana enemmän. Omat harrastukset maksetaan itse ja niin kuin viihteellä olot ilman toista. Yhteiset matkustelut maksellaan miten sattuu, mutta hienommat ja kalliimmat reissut olen maksanut (silloin harvoin kun olemme sellaisille eksytty). Niin ja kun ollaan yhdessä baarissa (harvoin), niin maksetaan toisillemme juomia eikä lasketa seuraavana päivänä senttejä.

Muutaman pariskunnan tiedän (alempaa keskiluokkaa), joilla on ollut yhteiset rahat, (yllätys, yllätys) mies on pelleillyt rahojen kanssa urakalla ja lopputulos on että luottotiedot lähtivät kaikilta. Mitään puskuria pelleilyille ei ollut. Myös kun mietin myös omaa parempaa puoliskoa, joka on leväperäinen rahan kanssa. Niin jos meilläkin olisi ollut yhteiset rahat/tilit, niin todennäköisesti meilläkään ei olisi muuta kuin velkaa. Nyt sentään pystyn auttamaan häntä kun epäonnistuu henkilökohtaisen budjettinsa kanssa.

Mutta en ala ketään käännyttämään toiseen toiminta malliin tai sanomaan mikä on oikea. Tiedän vain että itsellä on selkeä ja jyrkkä mielipide miten hoidan raha-asiani parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Miten monelta huolelta ja murheelta sitä selviytyisikään jos ei tarvitsisi kokoajan kysellä toiselta rahaa johonkin ostoksiin tai pähkäillä että kumman vuoro nyt tällä kertaa maksaa lysti.

Olemme viisikymppisiä, olleet naimisissa kohta 20 vuotta. Molemmilla on omat pankkitilit, sijoitukset yms. Yhteiset kulut maksetaan puoliksi, muuten kumpikin käyttää rahansa miten haluaa. Tämä toimii meillä parhaiten siksi että ansaitsemme molemmat suunnilleen saman verran, ja ansaitsemme molemmat niin hyvin että arkipäivän kulutusta ei tarvitse tarkkailla.

Minusta tämä on tässä meidän tilanteessamme ehdottomasti paras systeemi. En edes tiedä, miten jokin yhteinen tili toimisi. Rakastan miestäni, mutta jos hän päättää ostaa vaikkapa 3000 euroa maksavan uuden tabletin, niin rakkaudesta huolimatta en kuitenkaan halua olla sitä maksamassa. Samoin kuin en usko että häntä hirveästi kiinnostaa maksaa minun ostoksiani.

Ja tietysti tähän voi sanoa että kyllä  ne hankinnat ajan kanssa tasapainottuvat, mutta entä jos ei? No sitten löytyy niitä jotka sanovat että siinäkin tapauksessa ei sillä ole mitään väliä; jos rakastaa toista niin ei moisesta maallisesta välitä.

Myönnän ihan suoraan että minä valitän. Haluan että rahat, jotka ansaitsen, ovat rahoja joiden käytöstä saan itsenäisesti päättää. Uskon että mieheni tuntee samoin.

Ja tällä meillä tyylillämme nimenomaan ei tarvitse ikinä riidellä rahasta, tai edes miettiä sitä.

Lisäksi vielä yksi asia miksi pidän tästä meidän järjestelystämme. Kun haluan antaa miehelleni lahjan, esim. matkan johonkin, niin haluan että minä oikeasti maksan sen, eikä mieheni tule edes tietämään mitä se maksoi. Ei tämäkään millään yhteiset tilit -meiningillä onnistuisi.

Meillä on omat tilit ja yhteinen taloustili, on ollut koko 20v yhteiselon ja koen meille hyväksi. Maksetaan omat juttumme ja yhdessä lasten tarpeet. Itse tienaan 4600€ ja mies 5700€ / kk, joten molemmilla on varaa maksaa yhteinen lomamatkansa ja muut. Ei tulisi mieleenkään olla taloudellisesti riippuvainen toisesta tai joutua kertomaan mitä on ostanut ihan vaan itselleen ja millä hinnalla. Äitiyspäivärahatkin oli lähes samaa tasoa kuin kk-palkkani niiden vuosien bonuksien ansiosta, joten maksoin samat asiat silloinkin.

Vanhempani ovat olleet yhdessä kohta 40vuotta ja heillä on aina ollut erilliset tilit. Menot maksetaan suurin piirtein puoliksi. Minulla on sama systeemi mieheni kanssa ja siinä aijon pitäytyä.