Toiveena vauva (2019-2020)
Hei, Aloitin uuden ketjun, kun "Toiveena vauva (2018-2019)" on jo pitkä ketju ja vuosikin vaihtui. Kirjoitellaan tänne vauvahaaveista ja tuetaan toisia :) Itse olen avioliitossa ja yritämme ensimmäistä lasta. Ikää on 33- vuotta.
Kommentit (3096)
Hei, mäkin hyppään tähän ketjuun mukaan, kun tuolla 2020-2021 ketjussa on vielä niin hiljaista.
Meillä on meneillään just yk1, tikutin oviksen tiistaina ja peiton heiluttelut sattuivat olemaan ennen ja jälkeen. Heti oviksen bongausta seuraavana päivänä alkoi rusehtava vuoto, joka iltaan mennessä muuttui puhtaaksi vereksi. Vuotoa kesti päivä. Ilmeisesti välivuodon (ei ole ikinä ennen ollut) pitäisi olla tiputtelua tai rusehtavaa, eli nyt on vähän epävarmat fiilikset siitä, mitä mun keho oikein pelleilee 😵 dpo4 vasta meneillään, joten mielenrauhaa saa lähettää tännepäin roppakaupalla.
Ilonainkeri Tsemppiä matkaan 😍
Mielenrauhaa Casamaria siis! Hankala tosin rauhoittua, kun koko homma on aika jännittävää. Mullakin oli ihan tavallinen ja tasainen kuukautiskierto kunnes alettiin yrittämään. Mitään ovulaatiovälivuotoja ei ollut mutta kaikenlaista muuta outoa kyllä. Stressitasot nousee, ja vaikka onkin kyse ihan positiivisesta stressistä niin meneehän siinä kroppa vähän sekasin.
Sulla kuitenkin ovulaatio tikutettu, joten hyvät lähtökohdat ainakin! Yks stressinsaihe vähemmän. :D
Ketjua seuranneena, pitää kertoa tänne ilouutiset ja tsemppaukset muille yrittäjille. Lähes 3 vuotta ehkäisyn lopettamisesta, mä olen raskaana. En voi uskoa tätä todeksi. Tein positiivisen raskaustestin aamulla, päivällä ja kävin vielä työterveydessä varmistamassa asian verikokeella. Totta se on, uskomatonta.
Olen pitkittänyt lapsettomuustutkimuksiin menoa, kun pelkäsin että minusta tai miehestäni löydetään jotain vikaa. Täytän tänä vuonna 34 vuotta (mies 40v.) ja ajattelin, että viimeistään ensi vuoden puolella asia on tutkittava. Ei onneksi tarvinnut. Aloitin noudattamaan ketogeenistä ruokavaliota puoli vuotta sitten, jotenkin uskon että siitä oli apua hormonitoiminnan tasapainottamisessa. Tsemppiä kaikille yrittäjille, asioilla on tapana järjestyä aikanaan <3
Mulla oli viime viikolla ekaa kertaa pillerien lopettamisen jälkeen todella selkeät ja vahvat ovulaatio-oireet. Olen sen muulloinkin mielestäni bongannut, mutta nyt ei ollut epäilystäkään.
Tän viikon alkuun onkin sitten osunut oireita enemmänkin; menkkamaisia tuntemuksia, paineen tunnetta jne. Niitä oli kolme päivää ihan selkeinä ja sen jälkeen vaan jotain pientä satunnaista. Tälläistä ei oo ennen ollut. Jotain ihan selvästi tapahtui, mutta aika näyttää onnistuiko/pysyykö mukana vai alkaako kohta kuitenkin menkat.
Ovisoireet oli kp11 ja nyt on kp22. Kierto on ollut 24-28 nyt yrityskuukausina, että ellei menkat ala ensin niin ens viikonloppuna voisi testata, kp28 osuu lauantaihin :)
Mietin ensin, että ois testannu jo nyt, mutta hylkäsin ajatuksen kun on varmaan liian aikaista. Mä en siis halua testata ihan kamalan aikaisin, koska haluaisin ihan selvän tuloksen, josta ei tarvi arvailla lopputulosta.
Nepu91 kirjoitti:
Liityn joukkoonne piinailemaan! Ikää tuli just se 28v ja pari kertaa aiemmin nuorempana ollut raskaana (keskeytetty). Kierto säännöllinen ~35päivää, mutta muuttuu herkästi jos ahdistun tai stressaan (jopa liian herkästi joskus ihan typeristäkin asioista). Teininä vuonna 2007 todettu PCO ja ja tuolloin menkat epäsäännölliset, tasoittui vasta 22 ikävuoden tienoilla. Gynen mukaan nykyään ovuloin ja luteaalivaihe 14 päivää sen jälkeen eikä monirakkulaisia munasarjoja enää ollut vuosiin. Liittyi varmaan lapsena ja nuorena vuosia kokemaani ahdistuneisuushäiriöön tuo pco... Mene ja tiedä.
Elikkäs:
-1dpo(27.10) tikutin vahvan ovulaatioplussan aamulla ja limaa oli paljon. Illalla seksiä ja kolmisen tuntia sen jälkeen iski kauhea kipu kohtuun ja munasarjaan, varmaan siis munasolu irtosi
0-4dpo ei muita oireita kuin perus väsymys kuten normaalistikin mulla oviksen jälkee. Muutama finni kans. Ei mitää uutta siis :D
5dpo mietoa tuikkimista keskellä kohtua
6dpo menkkamaiset kivut iskee illalla kun makaan sängyllä. Koko kohtua vihloo tasaisesti, mutta ei voimakkaasti. Kesto n. 20min. Herään 6-7dpo välisenä yönä pissahätään, mutta ei kuitenkaan tule sitten juuri mitään... (Vaikka join illalla ennen nukkumaanmenoa 0,5l vettä)7dpo nyt. Ei kerrassaan mitään oireita jatkuvaa pissahätää lukuunottamatta. Koitan suhtautua piinaviikkoihin realismilla, että 50/50 tuleeko viikon päästä plussa vai täti :D
Nyt menossa 9dpo ja päätin testata huvikseni... Kääk! Oon sanaton! En meinaa pysyä housuissani ees! :D Pysyispä hän mukana
Oi onnittelut Nepu91! 😍 Peukut pystyssä!
Mä olen Hattaran kanssa samoilla linjoilla, eli koetan odottaa oletettuun kuukautisten alkamispäivään. Oon vaan luonteeltani niin malttaton 😄 Ehkä vannotan miestä vahtimaan mua..
Toisaalta taas, miehellä olisi synttärit juuri silloin kuin oletetut kuukautiset loppuisivat. Jos kävisi niin mahtavan hyvä tuuri (koetan olla kasaamatta odotuksia liikaa) että raskaus olisi saanut alkunsa niin vähänkö olisi ihana pitää yllätyksenä synttäriaamuun asti ❤️ Harmi kun menin jo kertomaan testauspäivän, mut jospa mies ei muistaisi sitä... 😅
Ja nyt lopetan tämän spekuloinnin ja keskityn muihin juttuihin! Vielä on yli viikko ennen kuin tämä on ajankohtaista.
Mun laskujen mukaan mun vuoto on myöhässä jo useamman päivän, Raskauskeijun liuskatesti jonka tein muistaakseni torstaina oli negatiivinen. Nyt on yks apteekin testi laukussa, pitäis malttaa sen kanssa aamuun. Aika pieni mahdollisuus ois tärppiin joten pelkään että tipun vaan korkealta.
30v. /33.v,haasteena alhainen rautavarasto ja suorituspaineet. Yritys
alkanut 07/2019 sisältäen taukoja. Esikoinen toiveissa.
Minä olen viimeksi testannut joskus keväällä, tyyliin yk4:n aikoihin. Sen jälkeen ei enää vaan ole viitsinyt ja aina ne menkat ovat tulleet.
Ehkä se on ihan luonnollistakin, ei ihminen jaksa kuukausitolkulla olla täysillä mukana tällaisessa prosessissa, siinä hajoaisi pää. Sen olen toki jaksanut tehdä et varmistan et seksiä tulee harrastettua edes kerran otolliseen aikaan, mut muuten alkaa olemaan aika hiljaista lapsimietintöjen ympärillä.
Huomenna on gyne, joten ehkä sieltä tulee jotain tietoa tms. Itse epäilen, et hormoniherkkänä ihmisenä kroppa on vaan sekaisin. On aikaisemmin epäilty kilpparia ja joskus arvot olleetkin vähän koholla, on koko elämän kestänyt kolmivuorotyö, joka takaa, ettei elämässä ole rytmiä. Ym.
En minä suoranaisesti ole luovuttanut, mut pyrin olemaan miettimättä koko asiaa, en laita enää henkisiä paukkuja siihen.
N36, M38. Yritys aloitettu 01/19, ei löydettyjä vikoja. Ensimmäistä toivotaan.
Portland, voimia ja tsemppiä huomiselle gynelle!
Kuulostaa tosi tutulta. Tässä kierrossa tein pitkästä aikaa etukäteen 2 testiä ja huomasin taas miksi niiden tekeminen on jäänyt: ei pää kestä niin monia kertoja. Yllättäen alkoi kp1 just nyt iltapäivästä ja sen nyt osaan ottaa niin, että seuraavaa kohti. En noiden testien kanssa kuitenkaan osannut suhtautua siihen negatiiviseen lainkaan kevyesti. Tiedä mikä siinä sitten on, onhan meitä erilaisia. Ehkä lisäks sekin, että testaamista vois jatkaa, kunnes on ihan varmaa. Menkat, kun alkaa, ei jää tilaa millekään jossitteluille, jotka mulle nyt vaan on liian raskaita.
Meillä siis alkoi tänään sitten 9.yrityskierto. Ensi viikolla ekaa kertaa lapsettomuuslääkäriaika. Saas nähdä mitä selviää.
Yritys alkoi 3/2019. Nyt ollut 3-4kk taukoa. Tiputtelu vaivaa, mitään syytä sille ei löydy. Teroluteja silti taas 6kk.
Nyt vasta lueskelin ketjua kunnolla ja täällähän on uusia plussia, todella paljon onnea niistä! ☺️ Miksei myös tulevista oviksista, eihän nuokaan niin itsestäänselvyyksiä ole! ☺️
Yritys alkoi 3/2019. Nyt ollut 3-4kk taukoa. Tiputtelu vaivaa, mitään syytä sille ei löydy. Teroluteja silti taas 6kk.
Tikutetuista piti kirjoittaa, mutta miksei tulevistakin 😅
Yritys alkoi 3/2019. Nyt ollut 3-4kk taukoa. Tiputtelu vaivaa, mitään syytä sille ei löydy. Teroluteja silti taas 6kk.
Nepu91, onko tuo sellanen herkkä testi vai ihan ”normi” testi? Kun sen herkän herkkyys on se 10 ja tuon normaalin se 25. Mietin vain kuin noin aikasin näkyy! Mahtavaa, onnea! 😍
Esikoinen la 10/2020. 💜
Meillä meneillään yk14 ja kertaakaan en ole päässyt edes raskaustestiä tekemään. Aina menkat alkaneen prikulleen kp 28-29. Olen seurannut palstaa kirjautumatta, mutta nyt ajattelin kirjoittaa ensimmäisen kerran.
Kävin muutama viikko sitten yksityisellä gynellä, joka kirjoitti lähetteen julkiselle lapsettomuustutkimuksiin. Saimme ajan yllättävän nopeasti, aika on jo vajaan kuukauden kuluttua.
Tällä hetkellä meneillään kp25 ja eilen illalla nukkumaan mennessä tunsin vihlaisevan repäisyn alavatsalla, tänään lähes koko päivän olen tuntenut ovulaatiolle tyypillistä kipua oikealla puolella. Ovulaatio oli testin mukaan reilu viikko sitten kp16. Menkkoihin on aikaa enää noin 3 päivää, joten luulenpa, että kipuilu enteilee jälleen vain menkkojen alkua. Yleensä rinnat ovat kipeytyneet noin viikko ennen menkkoja, mutta tällä kertaa näin ei ole käynyt. Myöskään limat eivät päättyneet ovikseen, kuten yleensä, vaan sitä tulee edelleen melko runsaasti. Luultavasti taas vain ylitulkitsen oireitani, mutta salaa minussa on herännyt pieni toivonkipinä. Jospa tällä kertaa olisi onnistunut...
Viime aikoina täällä on ollut paljon plussauutisia, onnea niistä jokaiselle plussanneelle! 😍
Kiitokset onnitteluista kaikille :) ja onnea toki muillekin plussanneille.
Doshika, tuo on se perus normi 25 rfsu testi. Vähän kyllä löi ällikällä kun noin nopeasti näkyi ja ilmestyikin vielä melkeen heti kun tikun kastoi nesteeseen.
Tänään aamupissasta uus testi ja kai se on alettava uskomaan, että plussalta näyttää :) Epäuskoinen olo kyllä, kun oireita niin vähän, mut jotenkin tässä kierrossa oon ollu henkisesti sillä mielellä, että vois tärpätä, kun oikeesti tehtiin "töitäkin" asian eteen :)
Samalla hieman stressaa, kun kesällä sain keskenmenon heti pari päivää plussaamisen jälkeen. Mutta kaikki sormet ja varpaat pystyyn, että ensi kesänä saadaan pikkuinen syliin. Menkat pitäis alkaa ylihuomenna. Esikoisesta plussasin tuollaisen samantyylisen vaalean plussan päivää ennen menkkojen alkamista ja silloin oli jo selkeät oireetkin..
Tänään aamulla apteekin omalla testattu tälläinen tulos 😍 Joko tätä voi plussaksi kutsua?!?
Mulla on tänään dpo 9. Nepu91:n innoittamana päätin testata itsekin, tosin sillä herkemmällä testillä. Aiemmin mulla on tässä vaiheessa alkanut jo tuhruvuoto (mitä nyt siis on kerennyt näitä kiertoja e-pillereiden lopetuksen jälkeen edes olla 😅) ja viime kierrossa kävi näin myös, jolloin oli myös se kemiallinen raskaus. Nyt ei kuulu eikä näy mitään, mutta testi ainakin oli negatiivinen. Noh, se ei kyllä minua lannistanut, mutta toki tässä odottaa jo vuorokauden vaihtumista, että pääsisi testaamaan uudelleen. 🙈 Vaikka siis eihän nyt vielä kannattaisi testata! Mutta kun olen tyhmä ja malttamaton. 🤭
Esikoinen la 10/2020. 💜
Doshika, mun kaverilla näkyi haalea plussa dpo9 alkaen ja siitä vain vahvistui eli kyllä toisten kannattaa testailla ajoissa. ☺️ Riippuu ihan siitäkin miten asiaan suhtautuu, toisille se sopii ihan hyvin. Mulle ei, vaikka en silti lupaa, ettäkö en ikinä enää testaisi ajoissa. 😂 Meillä jo yk9 ja käytin myös ihan puhdasta matematiikkaakin sen arvioimisessa kannattaako mun testata: kun en ole raskaana, mulla hcg verikokeessa vaan 1,2. Sehän kaksinkertaistuu 1,5-2vrk:ssa eli jos kiinnittymistä pystyis arvioimaan esim. päivälle dpo8, mulla testissä ei näkyis mitään ennen menkkoja. Mutta joillain voi hcg olla ei-raskaana ollessa, vaikkapa 4,8 ja sehän kaksinkertaistuu sellaista vauhtia, että hyvin voi näkyä aikaisin. ☺️
Tsemppiä taas kaikille ja onnitteluja plussista! 😍 Mä ihmettelen outoja menkkoja täällä, liekö kilpirauhanen mulla kapuloita rattaisiin pistämässä kuitenkin, kun nyt ei edes kunnon menkkoja tule. Mur. Onneks tällä viikolla 2 lääkäriä.
Yritys alkoi 3/2019. Nyt ollut 3-4kk taukoa. Tiputtelu vaivaa, mitään syytä sille ei löydy. Teroluteja silti taas 6kk.
GOldie, siis joo, tottahan toki! Mutta kun jos olisin jättänyt mainitsematta niin kohta olisi ollut alapeukkua siitä, että olen kärsimätön ja testaan liian ajoissa. 🙈 Tosi yksilöllistähän tuo on.
Esikoinen la 10/2020. 💜
Revontuli, ihan ku näkyis! Aamulla tai parin päivän päästä uusiks! ;)