Toiveena vauva (2019-2020)
Hei, Aloitin uuden ketjun, kun "Toiveena vauva (2018-2019)" on jo pitkä ketju ja vuosikin vaihtui. Kirjoitellaan tänne vauvahaaveista ja tuetaan toisia :) Itse olen avioliitossa ja yritämme ensimmäistä lasta. Ikää on 33- vuotta.
Kommentit (3096)
Tänään tajusin että mulla voisi olla jo dpo7 tänään jos laskisin lyhyemmän kierron mukaan. Mulla saattaa kierto heitellä 29-37, eniten ollut noita 31-33. Tuli vaan siitä mieleen, kun en ole kp18 jälkeen bongannut ovislimoja (sitä ennen edes bongaillut) tai ovista muutenkaan ja lämpö ollut jo muutaman päivän koholla enkä kuitenkaan ole kipeänä. Voi toki myös olla mahdollista että ovis vasta edessä päin, mutta jotenkin en usko. Tänään siis kp21 ja hedelmähimo iski. Alavatsassa ollut pientä vihlomista pari päivää molemmin puolin, se enteilee edessä olevaa ovista. Sunnuntaina oli sitten pari tuntia kunnon vihlomista, tosin ihan väärässä paikassa. Jännät pari viikkoa edessä. 😍 En tiedä miten maltan olla testaamatta ennen kp33... Muuten on kyllä aika oireetonta.
Tietämätön täällä kyselee, mittaatteko aamulämpöjä ihan normaalilla kuumemittarilla? Suusta? Niin ja onko kellonajalla väliä vai mitataanko se sitten heti kun herää oli kello 7 tai 11? 😁
Kiinnostuin asiasta!
Huomenta. ☺️
Mittaamistapoja on erilaisia. Itse ostin apteekista pelkästään tätä varten digitaalisen kuumemittarin ja mittaan aamuisin 6.30 vaginaalisesti. En tiedä onko sinänsä väliä mistä mittaa, mutta se pitää tehdä sitten aina samasta paikasta. Aamulämpö mitataan myös aina ennen sängystä nousua ja mielellään vähintään 3h unipätkän jälkeen. Se nyt ei aina onnistu, mutta mittaan silti. Netistä voi käsittääkseni ostaa tätä tarkoitusta varten kuumemittareita. Mulla tavallinen digitaalinen ja hyvin on riittänyt. Tsemppiä mittailuihin, jakakaahan havaintoja sitten! ☺️
Mulla dpo9, aamulämpö nousi taas 0,2 astetta, mutta valitettavan tuttu tiputtelu alkoi jo. Huokaus. Liekö tovin päästä sitten yk9 jo tiedossa.
Yritys alkoi 3/2019. Nyt ollut 3-4kk taukoa. Tiputtelu vaivaa, mitään syytä sille ei löydy. Teroluteja silti taas 6kk.
Eilinen oli melkoista selviytymistaistelua. Jatkuva huonovointisuus sai töissä olon todella sekavaksi. Otin tämän ja huomisen päivän saikkua, en vain pysty keskittymään, kun jatkuvasti oksettaa. Kuumettakin on. Vähän epäuskoinen olen, että tämä voisi johtua raskaudesta, luulenpa että olen saanut jonkun viruksen. Harmin paikka. No eipähän ole koko ajan testailut mielessä. Lauantaita odottelee yksi testi kaapissa. Saa nähdä, koheneeko olo siihen mennessä.
Täällä kp 11 ja yk part miljoona menossa 🙄 Jos kroppa toimii nii ovis osuis luultavasti viikonlopulle, mutta jotenki ei oo tällä hetkellä motivaatiota koko hommaanku päässä pyörii vaan ajatus, että ei se taaskaan onnistu. Itekki kyl miettiny nuita lämpöjen mittausta, mutta toisaalta miettii et tuoko se lisäressiä koko hommaan, niin en oo vielä siihen menny, jospa ens kierrossa 🤔 Kuite nyt on greippimehu, d-vitamiini ja foolihappo käytössä. Näite pillerilisien suhteen oon kyllä ollu hyvin skeptinen, en koko elämän aikana oo semmosia käyttäny ja jäi vähän semmonen fiilis, että se kesän keskenmeno johtuisi nuista. Mutta toisaalta sama kait se on nuita syyä jos ne jossain määrin hyövyttäs 😅
Eilen kirjoitin väärin, tänään siis voisi olla kulunut 7 päivää oviksesta. Edelleen ihan oireetonta, rinnat normaalit, ruokahalu normaali, vireystila normaali... Vähän mietityttää että ovuloinko tässä kierrossa ollenkaan. Yleensä mulla on jos jonkinlaista möllötystä alavatsalla. Päivälämpö 36,5, ei ehkä kerro mitään, mutta onpahan ylhäällä.
Puha, odotan innolla mitä sun testi näyttää lauantaina. Miten maltat odottaa! Toivottavasti saadaan plussia tässä kuussa! ♥
Täällä tänään dpo9. Oireina valkovuoto, pienet alavatsanippailut ja ärtyisyys. Mutta voivat ihan yhtälailla olla oireita tulevista menkoista...😕
Jouduin huonovointisuuden takia lääkäriin, jossa lääkäri aika pian tajusi homman jujun ja tehtiin virtsasta raskaustesti. Joka oli haalean positiivinen ❤️ Olen aivan shokissa. Hyvällä tavalla! Verikoe otettiin varmistukseksi ja huomenna sitten saadaan sen tulokset. Mutta tällä hetkellä olen varovaisen onnellinen.
En oikein tiedä miten päin olisin!!! Silti aion odottaa kotitestin kanssa viikonlopulle. Nimittäin en halua tiirailla supervaaleaa viivaa ‼️
Pitäkää peukkuja ❤️
Puha, onnea, onnea! Jes! Niin onnellinen teidän puolesta <3 Peukut on pystyssä! 😍
Onnea puha! Ihania uutisia. ❤ Laita lauantaina kuvaa sitten minkälainen viiva tulee. ❤ Monesko yk teillä?
Mä olen hämmentynyt omasta olosta. Iltaa kohden tullut päänsärkyä ja järkyttävää närästystä. Välillä meinaa nousta oksu kurkkuun. Ei ole järkevää testata vielä kun ei ole riittävästi kulunut aikaa mahd oviksesta. Kyllähän testaaminen kutkuttaisi... Eikä mahdotonta ole että jos se ovis olisikin ollut jo aiemmin.
Luin tänään yhtä blogia missä kirjoittaja kertoi, että etukäteen (ennenkuin kuukautiset ovat myöhässä) testaaminen auttaa häntä itseään siinä mielessä että ei rupea elättelemään turhia toiveita kierron parina viimeisenä päivänä vaan voi jo "huokaista" ja olla piinaamatta kierron loppuhetkiä. Itsellä taitaa olla vähän sama. Sekin ketuttaa, kun menkat myöhässä, toiveet korkealla ja testi nega.
Juu, sama täällä. Piinaviikot vasta niin aluillaan, että ei auta muu kuin odottaa. Täytyy yrittää keksiä jotain puuhasteltavaa, että sais jotain muuta ajateltavaa.🙄 Jännä miten sitä tutkailee kaikkia oman kehon oloja niin tarkasti, kun odottaa jotain. Kaikki pienetkin tuntemukset herättää ajatuksen että; ”mitäs tää nyt on” ? Vaikka ois vaan nälkä tulossa tai ilmaa vatsassa. 😆
moi kaikki. onnittelut plussanneille!! en jaksanut lukea kaikkia kymmentä sivua mitä tänne on keskusteltu, ei oo ollu nyt fiilistä olla täällä niin aktiivinen😕 Mulla tosiaan alkoi runsaat menkat kp 39/35, ja ne kesti 7 päivää! eli olen aivan 100% varma että olen hetken ollut raskaana edellisessä kierrossa, niinkuin testi ja oireetkin sen kertoi. oli nimittäin niin kivuliaat ja runsaat ja noin paljon myöhässäkin🤔
nyt sitten uutta yritystä meillä!😁
19v molemmat, esikoinen haaveissa, mukana kulkee PCO ja takana yksi kemiallinen tosi vahvoilla oireilla
Hiphei. Tämä raskaus päättyi heti alkutekijöihin taisi olla kemiallinen. Yöllä heräsin aivan järkyttävään menkkakipuun ja sieltä se vuoto alkoikin. Tultiin pilvestä alas oikeen ryminällä. Vielä eilen aamulla tein positiivisen digitestin ja yöllä kaikki haavet murskautu 😭😭 kerkesin jo innostuksissa varaamaan ekan neuvolanki ja hain apteekista mama vitamiinejä. Nyt ei auta ku soittaa neuvolaan ja perua aika. Oispa ollukki helppo homma jos ois jo yk5 meille suotu perheenlisäystä. Uskaltaako sitä sitten heti seuraavasta kierrosta jo kokeilla uudestaan? Oliko muilla millasia kokemuksia?
Kerttu-Inkeri, olen tosi pahoillani! Mulla meni kesällä kesken kans niin, että 3 päivää ehdin tietää raskaudesta ennen kuin meni kesken. Yöllä heräilin järkyttäviin menkkakramppeihin ja lievää vuotoa oli myös. Lupa uudelle raskaudelle annettiin heti seuraavasta kierrosta, mutta ei yritetty ovista laskellen tms. Kahdet menkat on nyt olleet keskenmenon jälkeen ja nyt tässä kierrossa tikutin oviksen ja parhaillaan piinapäivät menossa, kuuden päivän päästä pitäis alkaa menkat..
Onnea kaikille plussanneille! Ja pahoittelut Kerttu-Inkeri keskenmenosta! Itselleni ainakin sanottiin keskenmenon jälkeen että voi hyvin alkaa yrittämään heti, mutta koska minulla oli ehtinyt jäädä kahdet kuukautiset pois raskauden takia, niin lääkäri suositteli odottamaan yhden kierron verran.
Minulla on ollut nyt keskenmenon jälkeen neljät kuukautiset ja aivan järkyttävät kuukautiskivut! Ennen raskautta kivut olivat lieviä, tunsin ne kyllä mutta harvoin otin edes särkylääkettä. Eilen mieskin reagoi, kun tärisin kivuistani sängyssä ja olin ottanut Panadolin, Buranaa ja pitelin alavatsallani lämpövesipulloa. Siitä huolimatta tuntui, että joku repii molempia munasarjoja. Voiko raskaus laukaista endometrioosin?
Puhalle paljon onnea! Ja kerttu-inkerille pahoittelut :( ihan kamalaa varmasti ensin iloita ja sitten käy noin.
Täällä eka letro kuuri takana ja kp 10 tänään oli eka folli ultra. Isoin oli 8 mm, eli aivan liian pieni ja kohdun limakalvo oli 3 mm. Onko aivan toivoton tilanne tästä enää elätellä toiveita? Kp14 käyn vielä uudestaan katsomassa tilanteen ultrassa ja toivon jos olisi folli kasvanut. Mitä kokoluokkaa muilla on ollut ultrassa follit? :)
Pikkuminnis kirjoitti:
Puhalle paljon onnea! Ja kerttu-inkerille pahoittelut :( ihan kamalaa varmasti ensin iloita ja sitten käy noin.
Täällä eka letro kuuri takana ja kp 10 tänään oli eka folli ultra. Isoin oli 8 mm, eli aivan liian pieni ja kohdun limakalvo oli 3 mm. Onko aivan toivoton tilanne tästä enää elätellä toiveita? Kp14 käyn vielä uudestaan katsomassa tilanteen ultrassa ja toivon jos olisi folli kasvanut. Mitä kokoluokkaa muilla on ollut ultrassa follit? :)
Syötkö vaan yhtä pilleriä päivässä? Mulle se yksi ei tehnyt juuri mitään niin aloin omatoimisesti syömään 2 pilleriä päivässä. Kerroin kyllä seuraavalla käynnillä gynelle että tuplasin annoksen ja silloin kp13 näkyikin 18mm folli. Suosittelisin pyytämään nostamaan kahteen pilleriin per päivä. Lähes jokainen kenet tiedän ja mitä olen netistä lukenut niin syö tuota 2tbl/pvä. Jotkut jopa 3tbl/pvä.
Yleensä niillä kellä ovis tulee itsekseen mutta letroilla haetaan buustausta niin syö sen 1tbl/pvässä. Mutta meidän tilanteessa (jos oikein muistan että sinullakin) kun menkat on niin epäsäännölliset ja ovis ei tule niin se 2tbl/pvä on tarpeellinen että jotain saa aikaiseksi.
+ Letroissahan on se että mitä enemmän kiertoja syö, sitä todennäköisemmin tulosta tulee, joten on aika normaalia ettei ekasta vielä tuloksia tullut. Mutta summa summarum, ehdottomasti 2tbl/pvä!
LA 12/20
Joo 1 pilleri oli nyt vain käytössä kp 3-7. Menen vielä ensiviikolla uuteen ultraan katsomaan onko tilanne yhtään muuttunut, jos ei niin ehdotan kahta tablettia. Tuo kohdun limakalvokin oli niin ohut.. mutta kiitos vinkistä :) syön vehnänalkioöljyä ja taidan senkin tuplata :D
Pohdiskelin eilen illalla, että taitaa kaikki tässä keskustelussa aktiivisesti mukana olevat olla naisia? Mietin millaista olisi lukea miesten vauvakuume- ja piinaviikkoajatuksia 😃 oma mieheni ottaa aika rennosti ja yleensä hänen suustaan kuulee "onkohan siellä sun masussa joku?" ja saattaa paijailla vatsaani hellästi 😍😃 yk3 mulla oli oletettua kiinnittymisvuotoa ja menkat oli myöhässä niin mieheni totesi että "jos ei nyt tärpännyt niin tuun kyllä kovaa ja korkeelta alas". Negatiivisen testin jälkeen kuitenkin käänsi nopeasti mielensä toiveikkuuteen että ehkä sitten seuraavasta kierrosta. Tietääkö teidän puolisot, että olette mukana tässä keskustelussa? Oma mieheni naureskelee minulle, kun tästä keskustelusta on tullut mun iltasatu, katson aina ennen nukkumaanmenoa päivän aikana kirjoitetut viestit 😃
Menossa yk5 ja dpo8, vielä viikko jännäillään tämän kierron tulosta ☺
Tarkistin niin kylläpä niitä näköjään saakin halvemmalla netistä 😂. Noh, itse kuitenkin ihan noilla markettiliuskoilla menen!