Casamaria

Paljon onnea plussasta Annastiina95 😊❤️

Me ollaan miehen kanssa myös pohdittu äitiyslomaa ja perhevapaita. Tällä hetkellä ollaan molemmat sitä mieltä, että 9 kk jälkeen palaan töihin edes osa-aikaisena ja opintoihin kokoaikaisesti, jos paikka aukeaa. Ollaan molemmat töissäkäyvää sorttia, vaikea olisi kuvitella että oltaisiin kumpikaan pidempään kotona. Tässä kohtaa pitää toki muistaa kaikki disclaimerit siitä että todellisuus saattaa ollakin jotakin ihan muuta ja vauvaan saattaa rakastua niin paljon ettei haluakaan poistua kotoa.

Me halutaan vain yksi lapsi (disclaimerit tähänkin), että sinänsä voisihan kotona olla vaikka sen vuoden, mutta tosi vaikea kuvitella että olisin pidempään, ainakaan kokoaikaisesti. Tämä ajatus voi hyvinkin olla kotoa opittua, mun vanhemmat olivat (ovat) molemmat uraihmisiä ja mua hoitivat mummot ja perhepäivähoitaja ennen tarhaan menoa. En tiedä kehtaisinko ikinä vaivata äitiäni (saati anoppiani) niin paljon kuin mitä mua on lapsena hoidettu. Lisäksi vanhempani ovat molemmat vielä työelämässä ja harrastavat, eli tuskinpa heillä aikaakaan olisi. Miehen vanhemmat ovat eläkkeellä ja elävät kiireistä eläkeläisarkea. :D Luulen että tässäkin on tapahtunut iso muutos siihen millaista arkea eletään 60-vuotiaina kuin mitä silloin 80-90 luvun taitteessa.

Komppaan ehdottomasti Käyttäjä31905. Mäkin tein (ja välillä teen vieläkin) 10-12 h työpäiviä ja musta se oli siistiä. Vielä siistimpää oli ne bonarit, joita sain palkan päälle. Ja hauskaa, mullakin työuraa tuli täyteen 3 vuotta viime keväänä. Mä ainakin tarvitsin tämän alku-uran itselleni, jotta sain paahtaa ja huomata saman kuin Käyttäjä31905, työ ei tekemällä lopu ja vähemmälläkin saa hyvää jälkeä aikaiseksi.

pioni2019, mä kerroin raskaudesta (ja km:sta) äidilleni, mutta nyt aion kertoa myös ystävälle, sittenhän hän tietää että yritämme. Oli hivenen vaikeaa keksiä syytä miksi jouduin sairaalaan ja olin sairaslomalla (sanoin vain etten halua kertoa), mutta tiedän että osa ystävistäni loukkaantui kun en uskoutunut. Tämä ystävä, jolle aion kertoa, on lääkäri ja hän tietenkin ihmettelee miksen kertonut syytä vaikka yleensä konsultoin häntä :D Seuraavan kerran kun näemme, aion kertoa asiasta. Keskenmenon jälkeen olen tullut muutenkin avoimemmaksi yrittämisen kanssa, pahin on kuitenkin jo tapahtunut.

Kivaa sunnuntaita kaikille. :)

Itse kuvailisin olevani uratyyppiä, tosin opinnot on tehty. Aion hakeutua uusiin maisteriopintoihin, pääasiassa koska haluamani suuntaus on paremmin palkattu kuin nykyinen. Vauvakuumeen ja raskauden myötä mun oli helpompi päästää irti uraan liittyvistä "pakkomielteistä" (työ oli elämä) ja ottaa rennommin - kappas vaan, sain silti ylennyksen ja isomman vastuualueen töissä. keskenmenon myötä tajusin todella haluavani lapsen ja olevani valmis pistämään sen vuoksi asioita tauolle. Pääsen jatkamaan niitä kyllä myöhemmin. Jos vielä raskaudun, aion olla todella varovainen, viis siitä vaikka muut pyörittelevät silmiään. Ja kyllä, tämä on projekti, joka pyörii mielessä, mutta silti hoidan työni, harrastan ja ulkomaanreissuja on varattu kalenteriin. 😊

En pelkää perheen ja työn (myös opintojen) yhdistämistä, mun mies on hyvin sitoutunut perhe-elämään ja meillä on hyvät turvaverkot. Totuushan toki tulee ilmi vasta kun meille pieni vauva suodaan, joten etukäteen on turha liikaa suunnitella. Mutta koen etten menetä mitään vaikka ei vauvavuonna tai edes lähivuosina päästä New Yorkiin tai joudun joustamaan töissä tai en pääse jumppaan neljää kertaa viikossa. Koska mä olen jo kokenut nämä ja ehdin tehdä kaikkea tätä ja paljon muutakin vielä jatkossa.

Meitä on niin monessa elämäntilanteessa ja taustoilla. Tsemppiä sinulle Aamukahvi ja suosittelen tutustumaan MIBiin ellet vielä ole niin tehnyt. 😊

Ja pahoittelut Viennna ☹️❤️