Lue keskustelun säännöt.
Kamalin vaatemuisto lapsuudesta
Pakottiko vanhempasi pukemaan jotain, jota et olisi halunnut päälle laittaa? Oletko aikuisena esim. valokuvista huomannut, että päällesi oli lapsena laitettu jotain järkyttävää? Oma 1-vuotisvalokuvani köllöttelee vanhempieni seinällä. Ylläni kuvassa on järkyttävä röyhelöprinsessahirvitys, jossa on rusettia, paljettia, puhvia ja ties mitä härpäkettä.
Kommentit (494)
Olen syntynyt 50-luvulla, ja äitini ei osannut pukea minua ollenkaan. Aina ihan kamalia rytkyjä, aina liian isoja ja rumia.
Sitäkään en ymmärrä, miksi mun tukka piti aina nylkytä ihan lyhyeksi, shinglata vielä takaa ja sivuilta ihan sellaiseksi poikatukaksi. Se ei sopinut minulle yhtään. Inhottaa katsoa vanhoja alakoulun luokkakuvia, onneksi muita valokuvia otettiin siihen aikaan hyvin vähän.
Pahin oli airontakki, jota toivoin niin kovasti, samanlaista kuin yhdellä ystävälläni. Se oli kauniin vaaleanruskea ja sellainen lyhyt takki. Airon oli sellaista kevyttä, vähän nahan näköistä tekomateriaalia, ja oli suurta muotia kun olin jotain kymmenvuotias. No joo, mullehan sitten sellainen hankittiin, minä en tietysti saanut olla mukana.
Minulle tuotiin tummanruskea pitkä ja minulle aivan liian iso takki, jossa oli keskellä vyö, jolla se kurottiin kiinni. Pääni lähes hukkui liian isojen hartioitten väliin ja takki ulottui pitkälle yli polven. Se oli ihan kamalan näköinen.
Itse asiassa en koskaan kasvanut sen takin mittoihin, sen täytyi olla silloin jotain numeroa 40 vähintään. Minä olin laiha ja lyhyt.
Minut pakotettiin pitämään sitä takkia. Koulussa mulle naurettiin. Muutenkaan vaatteeni ei koskaan olleet sopivan kokoisia eikä millään tavalla nättejä. En koskaan saanut itse päättää mistään.
15-vuotiaana olin kesätöissä ja oli suorastaan ihmeellinen tunne, kun sain mennä kauppoihin ja itse valita itselleni vaatteita. Kauniit vaatteet on varmasti lapsuuteni takia olleet mulle aina merkitykselliset.
Oli sitten myös melkein 10 vuotta vanhemmalta serkulta saatu kauhea, tietenkin minulle liian iso, kesämekko, joka oli sellaista vetelää kangasta ja ruman värinen. Se roikkui päälläni kuin ruma rätti.
Äiti oli aina hirveän tärkeänä omasta ulkomuodostaan, mutta minun piti aina tyytyä ihme rytkyihin. Koskaan en saanut sopivan kokoisia vaatteita ja mallit aina kamalan rumia, itse en saanut vaikuttaa. Kaikin tavoin piti näyttää mahdollisimman rumalta.
Eikä kyse ollut siitä, etteikö siihen aikaan olisi ollut kaupoissa tarjontaa. Kyllä oli ihan kunnolla niin lasten kuin aikuistenkin vaatekauppoja, kun emme missään korpikylässä asuneet. En tiedä mikä äitiä vaivasi. Kun häneltä aikuisena joskus kysyin tästä, niin ei tajunnut ollenkaan mitä tarkoitin. Ainahan sulla vaatteet oli ja ihan kunnolliset. Joopa joo. Nätiltä en kumminkaan koskaan saanut näyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ikävimpänä on jäänyt mieleen vaatteiden aiheuttamat epämiellyttävät tuntemukset kuten kaulalla kutiseva villa, hihan ja tumpun väliin tunkeva lumi, kinnaavat sukkahousut, leukaa hiertävä takin vetoketju tai linttaan menevät kengät.
En ole millään muotoa aistiyliherkkä, mutta minullakin on sama muisto siitä, että lapsuudessani vaatteeni olivat usein jotenkin epämukavia. Ne eivät istuneet oikein ja valuivat tai kinnasivat. Mahtoiko se johtua 70-luvun materiaaleista ja leikkauksista sitten ja oliko aikuisilla yhtä epämukavaa?
Minun on nykyäänkin vaikeaa löytää vaatteita, jotka eivät ole epämukavia päällä. Tai jos löydänkin, niin mitään tyylikkäitä ne eivät ole. Onneksi voin työskennellä pieruhousut jalassa.
Vierailija kirjoitti:
Sukkahousut on aina ollut painajainen. Lapsena niitä joutui hampaat irvissä kiskomaan jalkoihin. Aikuisena en ole käyttänyt koskaan.
Kamalat sukkahousut! Vaikeat laittaa päälle ja hetken päästä ne roikkui jo haaroista. Ja sitten varpaista. Vyötäröosa nousi kainaloihin asti kun yritti kiskoa paremmin. Pahimmillaan nämä kaikki kolme tapahtuivat samaa aikaa. Minä niin vihasin sukkahousuja!
Nyt 42-vuotiaana ostin ensimmäiset sukkahousut kun en enää kehdannut mennä talvihäihin ilman. Ei ne onneksi olleet niin kauheat mitä muistin, mutta en silti aio käyttää kuin erikoistapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukkahousut on aina ollut painajainen. Lapsena niitä joutui hampaat irvissä kiskomaan jalkoihin. Aikuisena en ole käyttänyt koskaan.
Kamalat sukkahousut! Vaikeat laittaa päälle ja hetken päästä ne roikkui jo haaroista. Ja sitten varpaista. Vyötäröosa nousi kainaloihin asti kun yritti kiskoa paremmin. Pahimmillaan nämä kaikki kolme tapahtuivat samaa aikaa. Minä niin vihasin sukkahousuja!
Nyt 42-vuotiaana ostin ensimmäiset sukkahousut kun en enää kehdannut mennä talvihäihin ilman. Ei ne onneksi olleet niin kauheat mitä muistin, mutta en silti aio käyttää kuin erikoistapauksissa.
Minusta aikuisten sukkahousut on ihan eri housut, kuin lapsena käyttämäni sukkikset. 20-40 denieriä tuntuu kivalta päällä ja paketoi jalat mukavasti, näyttääkin kivalta. Lapsena sukkikset kutitti, valui eikä istuneet yhtään.
No, ysärin lapsena sain aina veljen vanhat vaatteet. Nolotti. Kavereilla oli vaikka mitä kauniita mekkoja ja rimpsuja, joista olin kateellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paksut sukkahousut oli jotenkin hankalat välillä ja kuravaatteet kömpelöt, esim. kurarukkasilla ei saanut kunnolla otetta. Muuten tykkäsin mekoista ja kengistä ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ala-asteiässä niin lihava ettei minulle löytynyt sopivia housuja kaupasta. Äiti ompeli minulle paljon vaatteita. Ensimmäiset farkut sain joskus yläasteikäisenä kun olin laihduttanut kuudennella luokalla niin paljon että edes jotkut mahtuivat päälle. Ensimmäiset rintaliivit oli äidin työkaverin tyttären vanhat.
Näitä lukiessa tulee väkisin ajatus, että olikohan monessa perheessä rahapula. Se voi olla yksi selitys miksi vanhemmat valitsivat lapsilleen vaatteet. Oli pakko olla tarkkana, jotta rahat riittivät. Silloin oli saatavilla hyvin vähän yhteiskunnan apua. Ihmisten piti tulla toimeen sillä rahalla, joka perheellä oli käytössä. Näitä nykyisiä kirpputoreja ei ollut (kenelläkään ei ollut ylimääräistä ja turhaa tavaraa kotona) eikä tietenkään ollut mitään käytettyjen tavaroiden nettimyyyntiä
mä muistan saaneeni jonkinlaisen lappusen, jolla sitten äiti osti mulle vaatetta. 2-3? oppilasta luokalla kans sai. Se oli köyhäinapua. Nykypäivän maksusitoumus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei ole ehkä vaatemuisto mutta vähän sinne päin: yläasteella jouduin käyttämään olkalaukkua, kun muilla oli reppu.
Tummanvihreät kutittavat villasukkahousut, jotka ei venyneet lainkaan. Talvi 1977-78.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 70-luvun teini. Sain kyllä haluamani vaatteet, mutta en kaupasta. Äitini teetti vaatteensa tutulla ompelijalla ja siihen minunkin oli tyytymän. Toivoin kevätjuhliin farkkuhaalareita ja -takkia. Malli näytettiin ompelijalle Anttilan katalogista. Tuloksena oli haalean vaalean sininen peltijäykkä kokonaisuus, johon ompelija oli neulonut saumat poikkeavalla värillä.
Yritin kirjailla pulttuihin muutaman hippikukan, että olisin näyttänyt edes jotenkin uskottavalta, ei mennyt läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enstex-haalarit, että kiitti vaan vtsti, mutsi.
Ne suojasivat lapsen sisävaatteita lialta ja kulumiselta. Paljon pahempaa oli joskus 50-luvulla, kun haalareiden eli suojapuvun popliinikangas ei pitänyt kosteutta yhtään ja vaatteet kastuivat sadesäällä ja sateen jälkeen nopeasti.
Ihan sama. Rumia ja kömpelöitä ne joka tapauksessa olivat. Suomessa on sisätiloissakin niin kuiva ilma - jopa ennen keskuslämmityksen keksimistä - että lasten vaatteet kuivuivat ja kuivuvat nopeasti. Ja miksi piti laittaa sisävaatteet ulos? Jos sitä Enstex-hirvitystä (ikuistettu "Fakta homma" -telkkarisarjaan) piti pakolla pukea lapsille, niin sitten olisi kannattanut jättää vain jokin ohut pusero alle ja haalarit muuten paljaalle iholle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikenlaista ihme pomppaa ja rytkyä oli valikoimassa, mutt ayksi yli muiden. Pipoa en pidä enää ikinä ja sillä selvä. Kun täytin 10 se loppui siihen. Yök.
70luvulla rumanväriset, isommalta sisarukselta perityt, nyppyiset, sähköiset ja rumanväriset akryylineuleet.. ne päällään sai koko ajan säkäreitä, etenkin jos jalkojen alla oli kolattiamatto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Damanskit 80-luvulla. Kutitti ihoa ihan kauheesti. En ikinä ostas sellasia, pakko oli laittaa kun vanhemmat käski
Onneksi mutsilla on aina ollut hyvä maku ja tyyli- sekä tilannetaju, joten olen saanut oikeankokoisia (tai minimaalisella "kasvunvaralla") vaatteita, jotka ovat myös näyttäneet hyviltä. Äiti on ollut myös tarkka pesuohjeiden seuraamisessa, eli meillä ei niitä ensimmäisiä kohopainovaatteita pesty pilalle - myös isä oli tarkka pesuohjeiden suhteen, koska oli sellaisessa työssä, joka vaati sekä pukujen että ryönäisiksi menevien työvaatteiden käyttöä, eikä kauluspaitoja saanut pestä yhdessä pölyisten ja kuraisten "rönttävaatteiden" kanssa. Osa isän työvaatteista tosin pesetettiin työnantajan puolesta pesulassa.
Poolopaidoistakin tykkäsin, koska äiti vältteli tekokuituja, ja oli onnistunut ostamaan minulle hyviä, pehmeitä, tarpeeksi venyviä puuvillaisia pooloja päiväkodista ala-asteelle. Kahta supermukavaa valkoista käytin useamman vuoden, kunnes ne kirjaimellisesti hajosivat. (Äiti kauhisteli aina mun "resujani", hänellä itse asiassa on parempi silmä ja muotitaju kuin mulla. :D )
Ainoat, mitkä olivat inhokkejani, olivat laamapaidat - niiden tarkoitusta en vieläkään tajua. Ne ovat ihan liian ohuita aluspaidoiksi, siis esim. sellaisenaan neuleiden alla käytettäviksi, toisin kuin trikoopaidat. Ja miksi niiden päälle puettaisiin trikoopaita? Myös niiden pääntiet olivat sellaiset valtavan isot ja venyvät, että sain molemmat hartiani ulos yhtä aikaa. Mulla oli niitä pikkulapsena varmaan kaksi, mutta en koskaan joutunut pukemaan niitä ulos, ne olivat lähinnä sisäkäytössä kotona, jos oli liian viileää t-paidalle, mutta liian lämmin paksummalle paidalle.
Toinen inhokki: ne karmeat akryyliset kaulurit. Niissä oli korkea, kireä poolokaulus ja alas rintaan laskeutuva lappu, joka "suojasi" ja "lämmitti" rintaa. Täysiä turhakkeita, ja mallinsa vuoksi menivät aina ryppyyn.
N77
Vierailija kirjoitti:
Oli ihan pelkästään rumia vaatteita, paitsi että farkut oli aina jalassa mutta eihän kaupoissa edes ollut mitään kivaa 70-luvulla. Mietin myös, miksei useammin käytetty hameita. Kai se oli jotain vanhempien angstia, kun tytöiltä oli kielletty housut heidän aikanaan.
Mitäs nykylasten vanhemmat angstaavat kun hameita ja mekkoja tytöt käyttää lähinnä juhlissa? Ja neli-viisikymppisillä pitkät housut kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
70 luvulla leveälahkeiset housut.inhosin niitä kun jäivät aina pyörän ketjujen väliin.
Joo, muistan kun itsellä kävi sama ja useasti. Kaaduin aina pyörällä kun lahje jäi "ketareitten väliin". Olin tokaluokkalainen silloin ja todella ihme ettei käynyt sen pahempaa. Vanhemmat ei olleet millänsäkään, paitsi että pyörän ketjun rasva ei lähtenytkään pesussa puhtaaksi. Jotkut laittoivat pyykkipoikia lahkeisiin kun jopoilla ja Nopsa combeilla ajeltiin.
70-luvun alussa äiti osti mulle sellasen trenssimallisen takin, olin ehkä 10vuotias.
Turkislakki, jossa oli paksusti turkista vain reunoissa somisteena, otsaläpässä ja niissä läpissä jotka sidottiin kaulan alle, mutta päälaen osuus oli sileää päänmyötäistä nahkaa ja siellä oli nahkainen nappi! Se nahka tuntui pakkasella kylmältä, en tajua mikä ajatus oli tuollaisella lakilla missä se turkis ei osunut mihinkään muualle lämmittämään kuin alaleuan/poskien kohtaan.
Noita lakkeja oli muillakin lapsilla ala-asteen aikaan pohjoisemmassa Suomessa.
vm. -72
En ole millään muotoa aistiyliherkkä, mutta minullakin on sama muisto siitä, että lapsuudessani vaatteeni olivat usein jotenkin epämukavia. Ne eivät istuneet oikein ja valuivat tai kinnasivat. Mahtoiko se johtua 70-luvun materiaaleista ja leikkauksista sitten ja oliko aikuisilla yhtä epämukavaa?