Kamalin vaatemuisto lapsuudesta

Marimekon jokapoikapaita - kauheampaa vaatetta sai ja saa edelleenkin hakea. No ehkä saman ryysytehtailijan vaakaraitapaita on vielä kauheampi...

Yksi hauska vaatemuisto on kun jotain ala-asteikäisenä poikana 80-luvulla mulla oli vihreä jonkinlainen ulkoilupuku tai haalarihousut ainakin, niin kerran kumartuessa haarat repesi ihan koko matkalta takaa eteen asti, nauroin varmaan puoli tuntia sille xD

"Moonboots" mallin talvikengät joskus 80-90-luvulla. Koulussa suurinpiirtein kukaan muu ei sellaisia joutunut pitämään.

Kun olen katsellut sukulaisten vanhoja lapsuuskuvia (itse olen 80-luvun puolivälissä syntynyt), niin olen ihmetellyt, miten lyhyisiin hameisiin ja mekkoihin pikkutyttöjä on puettu. Olen nähnyt 50-60-luvuilta, joskus jopa 70-luvulta, valokuvia, joissa pikkutytöillä on niin lyhyt helma, että ei tarvitse kumartua kuin aavistuksen, niin takapuoli vilkkuu. Mikä ihme siinä oli? 

Laamapaita, ribbineule ja kaikki villaiset & pitsiset kutittavat ja/tai puristavat materiaalit.

Jarrusukat, koska pohjissa olevat kumiset nappulat painoivat jalkapohjiin kävellessä (siis vaikka ne olivatkin sukkien ulkopuolella).

Kaikki ns. hienot vaatteet, mitä piti pukea juhliin. Usein niissä oli kutittavaa pitsiä, puristavaa kuminauhaa tms.

Tietenkin kaikki pesuohjelaput piti leikata pois.

Ja kyllä, edelleen on aikuisenakin vaikeaa löytää sopivan tuntuisia vaatteita.

Laamapaita ja lahkeista liian lyhyet villahousut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enstex-haalarit, että kiitti vaan vtsti, mutsi.

 

Ne suojasivat lapsen sisävaatteita lialta ja kulumiselta. Paljon pahempaa oli joskus 50-luvulla, kun haalareiden eli suojapuvun popliinikangas ei pitänyt kosteutta yhtään ja vaatteet kastuivat sadesäällä ja sateen jälkeen nopeasti.

 

Ihan sama. Rumia ja kömpelöitä ne joka tapauksessa olivat. Suomessa on sisätiloissakin niin kuiva ilma - jopa ennen keskuslämmityksen keksimistä - että lasten vaatteet kuivuivat ja kuivuvat nopeasti. Ja miksi piti laittaa sisävaatteet ulos? Jos sitä Enstex-hirvitystä (ikuistettu "Fakta homma" -telkkarisarjaan) piti pakolla pukea lapsille, niin sitten olisi kannattanut jättää vain jokin ohut pusero alle ja haalarit muuten paljaalle iholle. 

 

Mulla oli Lassie-merkkinen enstex haalari, jossa irroitettava karvavuori. 

60-luvulla oli pikkutytöillä sellaisia paksusta trikoosta tehtyjä, possunpunaisia alushousuja. Olin jotain viisivuotias, kun äiti kerran harmitteli ääneen, kun hänellä ei ollut alushousuja puhtaana. Minä ehdotin äidille, että lainaa minulta. Äiti kieltäytyi sanoen, että ne on liian isoja hänelle. Muistan ihmetelleeni miten iso minä olenkaan.

Pistelevä, kutittava villamekko. Sen alla laamapaita. Vihasin!!!

Ruskeat vakosamettihousut. Me lapsethan emme olleet mitään kirjallisuuden professoreja.

Mun äiti puki minut usein punaisiin vaatteisiin. Silloin teki suurimman osan vaatteista itse, ns. "pyhävaatteet" teetettiin ompelijalla, oli ihan yleistä. En vieläkään, 50 vuotta myöhemmin pysty pitämään punaisia vaatteita.

Kiitos näistä muisteluista! Olen nauranut vatsani kipeäksi- anteeksi.

Voin vain kuvitella teidän noloutenne ja tukalan olonne. Itselleni ei tullut mitään vastaavaa mieleen, ehkäpä olen armollisesti unohtanut.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole ehkä vaatemuisto mutta vähän sinne päin: yläasteella jouduin käyttämään olkalaukkua, kun muilla oli reppu.

Minäpä jouduin kansakoulussa käyttämään vihreää vanhanaikaista reppua, mitään näitä nykymallisia repouja ei ollut olemassakaan. Reppuja käyttivät yleensä vain pojat. Heti keskikouluun päästyäni vaadin ja vahdin, että saan oikean olkalaukun, tuo reppu olisi ollut erittäin suuri hävetyksen aihe ja takuuvarma kiusaamisen aihe. Tosin silloin puhuttiin vain härnäyksestä.

Oli ukin isot 70-vuotisjuhlat ja minulla oli sievä mekko ja paksuhkot sukkahousut. Juhlissa oli paljon lapsia ja leikeissä vauhti vähän kiihtyi ja sukkahousuihin tuli repeämä. Olin alle kouluikäinen mutta on jäänyt mieleen. Vieläkin pelkään sukkahousujen äkillisiä reikiä.

Vierailija kirjoitti:

Kun olen katsellut sukulaisten vanhoja lapsuuskuvia (itse olen 80-luvun puolivälissä syntynyt), niin olen ihmetellyt, miten lyhyisiin hameisiin ja mekkoihin pikkutyttöjä on puettu. Olen nähnyt 50-60-luvuilta, joskus jopa 70-luvulta, valokuvia, joissa pikkutytöillä on niin lyhyt helma, että ei tarvitse kumartua kuin aavistuksen, niin takapuoli vilkkuu. Mikä ihme siinä oli? 

Sellaisia ne olivat, olin lapsi 60- luvun lopussa ja 70-luvun alussa. Lisäksi oli pikkuhousuja, joita sanottiin pyllistyshousuiksi. Niissä koko pepun päällä oleva kappale oli pitsiröyhelöä. Siis pitsiä kerroksittain kuin jossakin morsiuspuvussa.

Aika pervoa kyllä.

Asenne. Jokainen epäkäytännöllinen tai tyylitön vaate oli "ihan hyvä". Muistan olleeni koulun ulkoliikunnassa puolipitkä, jäykkä mantteli päälläni.....

Äiti oli ostanut minulle ensimmäistä koulukuvaa varten vaatteet joita vihasin. Semmoinen oikein tumma aniliininpinkki paksu trikoopaita ja hame samaa kangasta, jossa oli pieniä mustia kirjaimia. Kuvio oli paitsi ruma, myös typerä, koska kirjaimiin pukeutuminen koulussa oli mielestäni täysin jälkeenjäänyt idea. Enkä halunnut olla päästä varpaisiin saman värinen. Pääntien alapuolella oli vielä nappilista, jolla ei ollut mitään virkaa koska paidan sai hyvin päälle avaamatta sitä. Minusta se vain rumensi valmiiksi kamalaa paitaa entisestään. En tainnut suostua pukemaan noita enää toista kertaa.

Inhosin lapsena logovaatteita, varsinkin tekstilogoja. Äitini suosikki oli Benetton, ja mulla oli kaikissa sateenkaaren väreissä trikoopaitoja joissa meni rinnan halki teksti "United colors of Benetton". Muistan vain ajatelleeni, miksi hitossa haluaisin pukeutua tekstiin, jossa lukee "Benettonin yhdistyneet värit". Muistan myös, että vaatekaapissani oli yksi mekko, jota en käyttänyt, koska siinä luki Tommy Hillfiger rinnassa, ja minusta oli hirveän noloa pitää mekkoa, jossa lukee jonkun Tomin nimi.

Aina oli jonkun entiset vaatteet päällä ja väärän kokoisiakin. Vanhemmat alkoholisteja.

Minulla oli lapsena kauniita vaatteita joita ompelijaäitini minulle ompeli.