Lue keskustelun säännöt.
Älykäs nainen jää tyhmää herkemmin sinkuksi
15.02.2019 |
Haluaisin herätellä keskustelua aiheesta ”nirsot naiset”. Olen itse tällainen ja varmasti moni sinkkuystäväni. Olemme kaikki koulutettuja, laaja-alaisesti asioista kiinnostuneita ja voimme keskustella keskenämme hyvin monipuolisesti mistä vain. Lisäksi olemme fyysisesti ja henkisesti terveitä, hoikkia ja liikunnallisia.
Kaikilla tuntuu olevan samakaltainen ongelma eli vastaavaa, keskimääräistä selvästi älykkäämpää miestä ei tahdo löytyä.
Ihminenhän tunnistaa itseään selvästi vähemmän älykkään muttei päin vastoin. Suurin osa ihmisistä sijoittuu välillä 90-120 mitä älykkyysosamäärään tulee mutta kun ÄO on >140, keskimääräinen ihminen tuntuu vähän kuin kehitysvammaiselta. Ja ääripäitähän on jo lähtökohtaisesti paljon vähemmän.
Tunnistaako täällä monikin ns. nirsoksi haukuttu samaa? Työelämässä ne fiksut ja kivat miehet ovat vakaissa parisuhteissa ja vapaat ovat alkoholiongelmaisia yms. jotenkin nyrjähtäneitä. Treffipalstalla taas vakavaa seuraa etsivät ne vähän hitaat ja kenties fiksut mutta sosiaalisesti rajoittuneet miehet.
Kommentit (471)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erittäin älykkäänä ja komeana miehenä tunnistan tuon ongelman. Se koskee molempia sukupuolia, mutta keskimäärin tosiaan naisilla se ongelma löytää hyvä kumppani on suurempi. Mutta on meitä älykkäitä miehiäkin joille ei kumppania löydy.
Mielenkintoista että älykkäät ihmiset katsovat asiaa siitä vinkkelistä että syy heidän yksinäisyyteensä on älykkyys. Todennäköisemmin puuttuvat sosiaaliset taidot, ikävä luonne tai ulkoiseen habitukseen liittyvät asiat. Äly ei todellakaan sulje pois pariutumisen mahdollisuutta, kyllä älykkäitä ihmisiä on kuulkaa muitakin, myös sinkkuja, kuin te yksin norsunluutornissanne.
Mutta kaiketi se suojaa omaa egoa kun uskottelee pariutumisvaikeuksien johtuvan siitä että on tavalla tai toisella niin paljon korkeatasoisempi kuin muut. Samalla kuitenkin blokkaatte itseltänne mahdollisuuden terveeseen itsekriittisyyteen. On muuten helkkarin vaikeaa olla suhteessa täydellisen, herkkähipiäisen ihmisen kanssa. Olen itse parisuhteessa huippuälykkään miehen kanssa, mutta en todellakaan olisi jos hän pitäisi itseään muita parempana ja olisi itkenyt vuosikaudet yksinäisyyttään koska on liian älykäs naisille.
Jep. Todennäköisesti monen elämässä kaikki on rakennettu jo lapsena sille, että lapsi on ÄLYKÄS. Sitä tekee vanhemmat, suku, opettajat, kaverit... Älykkyys vaikuttaa olevan ominaisuus, johon ulkomaailma näyttää reagoivan vahvasti. Kun sille älykkyydelle sitten rakentuu koko käsitys itsestä ja maailmasta ja muista ihmisistä, on seuraukset ikäviä. Siksi olisi tärkeää opettaa lapselle jo pienenä, että älykkyys on vain yksi osa kokonaisuutta ihmisessä. Toki tärkeä osa, josta saa iloita ja olla ylpeä, mutta vain yksi osa kuitenkin muiden joukossa. Älystä kun ei ole mitään iloa, jos sairastuu vakavasti, ajaa muut pois peemäisellä luonteella/asenteella, ei osaa tuntea nautintoa, iloa ja kiitollisuutta jne..
Sinä puhut ihmisestä joka on joutunut sopeuttamaan itsensä ja identiteettinsä muiden odotusten ja leimojen saattelemana. Tämä ei ole kohteen vika kuitenkaan jos näin käytetään hyväksi häntä.
Se ihminen joka joutuu tuohon myllyyn ei nauti alykkyydestään kovin paljoa, vaan saattaa alkaa alisuoriutuakin ihan vaan "koska".
Mutta koko tilanne voi näyttää ulkoapäin kuten luettelet : noin sitä käy kun....
Vähiten tilanteesta iloitsee siis se älykkäin. Yleensä pyrkiytyy poispäin jos on terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On muuten puppua että poikkeuksellisen älykkäät olisivat sosiaalisesti taitavia. Äly korreloi sosiaalisten taitojen kanssa vain tiettyyn pisteeseen asti. Kun aletaan lähestyä ääripäitä, korrelaatio kääntyykin negatiiviseksi.
Itse tunnen kaksi huippuälykästä naista.
Ensimäinen on Mensan jäsen. Ylipainoinen, homssuinen, hymytön, mahdollisesti Asperger. Ei osaa keskustella oikein mistään, edes kapea-alaisista mielenkiinnon kohteistaan.
Toinen äärimmäisen menestynyt liike-elämän supersuorittaja, jonka tunnen erittäin hyvin. Näyttävän näköinen joten saa miehiä, muttei koskaan saa pidettyä heitä. Haluaa rinnalleen "veroisensa miehen" josta "on vastusta", mutta koska näillä miehillä on jo kaikkea mitä ko. nainen voi tarjota, eivät he kaipaa rinnalleen omaa peilikuvaansa vaan jonkun täydentämään heikoksi jäänyttä feminiinistä puoltaan. Kumppanina täysin mahdoton perfektionisti ja neurootikko joka ei voi sietää sitä jos koristetyyny jäi laittamatta paikoilleen. Haluaisi kotonakin puhua diileistä, klousaamisista ja toimitusjohtajan hienosta puheesta. Puhuu parisuhteestakin kuin liikekumppanuudesta.
Minusta älykkäiden ja menestyneisten naisten ongelma on ylensä siinä että he ovat luonteeltaan enemmän maskuliinisia kuin feminiinisiä, mutta hakevat silti maskuliinista miestä joka olisi X ja Y heihin verrattuna. Se ei toimi. Pelkästään älykkäiden ongelma on usein siinä konservatiivisessa ajattelutavassa että miehen on oltava se jota katsellaan ylöspäin.
Jos ei sovi kaavaan elämässä, ehkei kannata seurata kaavaa parisuhteissakaan.
Ei älykkyys sulje pois sosiaalistakaan osaamista, ja minusta hyvä on että koko käsitettä ollaan korjattu analyyttisemmäksi pelkän palikkaälyn sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanjäristys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä lukeudun aloittajan näkökulmasta lähestulkoon kehitysvammaiseksi omalla 120+ äo:llä, mutta mun poikani on tutkitusti huomattavasti keskimääräistä älykkäämpi ja herra varjelkoon häntä joskus tulevaisuudessa aloittajan kaltaiselta puolisolta! Vanhempana toivon lapsilleni ennen kaikkea mukavaa ja reilua puolisoa, joka olla itsestään varma ja kyvyistään ylpeä sellaisella tavalla, että ei ole tarvetta ylenkatsoa muita. Tällaiseksi pyrin hänet myös itse kasvattamaan. Eihän valinta toki minun ole, mutta voisi kuvitella, että nuo em. piirteet tekevät toisen seurasta huomattavasti miellyttävämmän.
Mitä paremmin lapsesi kasvatat, sitä paremmin hän osaa hyödyntää hänelle siunaantunutta älykkyyttä, ja sitä surullisempi hän tulee olemaan, jos jokin luonnonvoima pakottaisi hänet parisuhteeseen tyhmän ihmisen kanssa.
Tilastollisesti, kuitenkin, aikuistuttuaan poikasi etsii vierelleen nimenomaan älykkään puolison. Toivottakoon tosin, että nimenomaan AP:n kaltaisen, koska AP tietää mitä haluaa ja osaa analysoida itseään. Se, että siitä uskaltaa kertoa vauvafoorumilla ei tee hänestä ilkeää , itsekästä tai pahaa ihmistä.
Kyllä tuo ap:n asenne on hyvin luotaantyöntävä. Älykkään puolison voi poika (ihan mielellään) etsiäkin! Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihminen on todella älykäs. Tunnen monia todella kiinnostavia, hauskoja, hyvin älykkäitä ihmisiä! Heille on vaan se ominaista, etteivät pidä normaaleja ihmisiä "kehitysvammaisina" tai hauku muita tyhmiksi, (joka sekään ei taida olla millään tavalla tieteellisesti vakiintunut termi?) He osaavat keskustella monipuolisesti erilaisten ihmisten kanssa sulkeutumatta mihinkään omaan kuplaansa. Kas kun se sosiaalinen älykkyys on oikeasti yksi älykkyyden muoto, jopa aika tärkeä sellainen!
Tosin alan pikkuhiljaa epäillä, että koko aloitus on muutamaa astetta fiksumpi provo...
;) Hetkeksi herpaannuin minäkin ja menin lankaan!Sosiaalista älykkyyttä ei ole olemassakaan. Sosiaaliset taidot voi oppia lähes kuka tahansa, älykkyyttä ei.
Kyllähän sinäkin pidät kehitysvammaisia varmaan vähän tyhminä ja erilaisina, vaikket sitä ääneen sanokaan? Ihan samalla tavalla huippuälykäs voi tuntea keskivertoihmisistä, eikä sen kirjoittaminen nettiin tarkoita sitä, että olisi sitä irl toisille sanomassa. Miksi automaattisesti oletat niin? Älykkäällä on usein hyvät käytöstavat, eli sosiaaliset taidot (mitä moni kutsuu ”sosiaaliseksi älykkyydeksi”). Autistit sitten erikseen.
Moni keskiverto tai tyhmä tuntuu usein pitävän huippuälykkäitä tyhminä tai sellaisena, joilta muka puuttuisi sosiaaliset taidot. Tätä he kyllä mielellään itse tuovat jatkuvasti esille, eivätkä näe siinä mitään vikaa. Kyse taitaa olla enemmänkin siitä, että heidän on vain vaikeaa ymmärtää itseään älykkäämpien ajatustenjuoksua jolloin se älykkäämpi vaikuttaa heidän mielestään tyhmältä.
Vankiloissa on huippuälykkäitä, joita ei käytöstavat tai yleinen moraali kiinnosta. Joten turhaa löpinää, että kaikilla älykkäillä olisi käytöstavat ja sosiaalinen koodi hallussa. On myös huippuälykkäitä, jotka eivät ole vankilassa, autisteja eivätkä sosiaalisia, heitä ei myöskään kiinnosta sosiaalisuus. Hyvät käytöstavat eivät myöskään ole sama asia kuin sosiaalisuus.
Aloittaja ei älykkyydestään huolimatta osaa käyttää oikein "on pienempi kuin"- ja "on isompi kuin" - merkkejä.
Älykästä kohdellaan tyhmähkössä ympäristössä kuin hänellä olisi jokin vamma tai hulluus - se on mainittava. Osa ei ole kadehdittavampi kuin yleensä ladun aukaisijoilla, yleensä ja siksi kärsii enemmän. Joskus valtio voi alkaa vainoamaan kuten Andrei Saharovia, laitettiin skitsona suljetulle ja lääkitettiin päälle. Mies näki vaan peremmälle ko valtion tekemiin virheisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen älykäs, nainen ja sinkku, joten olen ap:n kanssa yhtä mieltä ainakin otsikosta.
Kasvoin ympäristössä, jossa älykkyyteni jäi kokonaan huippuälykkyyden varjoon, ja minä pidin itseäni vain ihan tavallisen terävänä tyyppinä. Kaveripiirini on aina ollut hyvin pieni ja matemaattisesti suuntautunut, ja opiskelupaikassakin oli melko heterogeenistä väkeä. Kiinnostuin vastakkaisesta sukupuolesta "sillä tavalla" vasta yli parikymppisenä ja hämmästyin sitä, kuinka karsaasti kuplani ulkopuoliset nuoret miehet suhtautuivat ajatuksiini ja keskustelutapaani. Sain palautetta siitä, että puhuin vääristä aiheista ja liian perusteellisesti ja olin (olevinani) liian nokkela; pari vähän tutummaksi käynyttä yritti taivutella minua lopettamaan opintoni, mutta eivät tietenkään onnistuneet siinä. Olen aina viihtynyt omissa oloissani, joten ajatukseni kulkevat pitkään omia teitään ja seurassa pulpahtelevat esille ilmeisen ärsyttävissä muodoissa.
Koska kiinnostuin miehistä aika myöhään, terävät tytöt ja pojat ehtivät jo löytää toisensa, ja minä jäin ihmettelemään vierestä. Seuraavalla kierroksella pyörivät eronneet, mutta heillekin löytyi ottaja ennen kuin minä ehdin edes reagoida; sopivia miehiä on paljonkin, mutta ei tällainen jahkailija niitä ehdi napata. Vaikka kumppanuus ja seksi houkutteleekin, en ole miestä koskaan varsinaisesti etsinyt. Yllätys: en ole löytänytkään. Ikää on yli viisikymmentä, joten heikolta näyttää. Varmasti olen ollut ja olen edelleenkin nirso, mutta jos ajatukset eivät kohtaa, en jaksa pitää yllä ihmissuhdetta. Onko se sitten nirsoutta vai ei? Semantiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erittäin älykkäänä ja komeana miehenä tunnistan tuon ongelman. Se koskee molempia sukupuolia, mutta keskimäärin tosiaan naisilla se ongelma löytää hyvä kumppani on suurempi. Mutta on meitä älykkäitä miehiäkin joille ei kumppania löydy.
Mielenkintoista että älykkäät ihmiset katsovat asiaa siitä vinkkelistä että syy heidän yksinäisyyteensä on älykkyys. Todennäköisemmin puuttuvat sosiaaliset taidot, ikävä luonne tai ulkoiseen habitukseen liittyvät asiat. Äly ei todellakaan sulje pois pariutumisen mahdollisuutta, kyllä älykkäitä ihmisiä on kuulkaa muitakin, myös sinkkuja, kuin te yksin norsunluutornissanne.
Mutta kaiketi se suojaa omaa egoa kun uskottelee pariutumisvaikeuksien johtuvan siitä että on tavalla tai toisella niin paljon korkeatasoisempi kuin muut. Samalla kuitenkin blokkaatte itseltänne mahdollisuuden terveeseen itsekriittisyyteen. On muuten helkkarin vaikeaa olla suhteessa täydellisen, herkkähipiäisen ihmisen kanssa. Olen itse parisuhteessa huippuälykkään miehen kanssa, mutta en todellakaan olisi jos hän pitäisi itseään muita parempana ja olisi itkenyt vuosikaudet yksinäisyyttään koska on liian älykäs naisille.
Jep. Todennäköisesti monen elämässä kaikki on rakennettu jo lapsena sille, että lapsi on ÄLYKÄS. Sitä tekee vanhemmat, suku, opettajat, kaverit... Älykkyys vaikuttaa olevan ominaisuus, johon ulkomaailma näyttää reagoivan vahvasti. Kun sille älykkyydelle sitten rakentuu koko käsitys itsestä ja maailmasta ja muista ihmisistä, on seuraukset ikäviä. Siksi olisi tärkeää opettaa lapselle jo pienenä, että älykkyys on vain yksi osa kokonaisuutta ihmisessä. Toki tärkeä osa, josta saa iloita ja olla ylpeä, mutta vain yksi osa kuitenkin muiden joukossa. Älystä kun ei ole mitään iloa, jos sairastuu vakavasti, ajaa muut pois peemäisellä luonteella/asenteella, ei osaa tuntea nautintoa, iloa ja kiitollisuutta jne..
Sinä puhut ihmisestä joka on joutunut sopeuttamaan itsensä ja identiteettinsä muiden odotusten ja leimojen saattelemana. Tämä ei ole kohteen vika kuitenkaan jos näin käytetään hyväksi häntä.
Se ihminen joka joutuu tuohon myllyyn ei nauti alykkyydestään kovin paljoa, vaan saattaa alkaa alisuoriutuakin ihan vaan "koska".
Mutta koko tilanne voi näyttää ulkoapäin kuten luettelet : noin sitä käy kun....
Vähiten tilanteesta iloitsee siis se älykkäin. Yleensä pyrkiytyy poispäin jos on terve.
Enhän minä tuossa ketään syyllistänytkään. Pyrin selventämään mistä se saattaa johtua, että näissä keskusteluissa vedetään mutkat suoriksi ja kaikki selitetään älykkyydellä (tai vastakkaisesti sen puutteella). Kiusallinen totuus on, etteivät nämä älykkääksi itseään tituleeraavat osaa perustella millään MILLÄ PERUSTEELLA juuri älykkyys on heidän parisuhdeonnensa tiellä eikä asia liity esim. heidän muihin ominaisuuksiinsa. Luulisi älykkään pystyvän parempaan.
Sitä odotellessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei älykkyydestään huolimatta osaa käyttää oikein "on pienempi kuin"- ja "on isompi kuin" - merkkejä.
Ei hän osaa pilkkusääntöjäkään, mutta se ei missään tapauksessa kerro sitä, etteikö hän olisi älykäs.
Jos aivoja on kuormitettu isolla teoriaosaamisella, niin kyllä se jostain on pois. Aina. Eli turhaan selitätte, että oikeasti kirjaviisas älykkö on hyvä myös sosiaalisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen älykäs eikä ole koskaan ollut minkäänlaisia vaikeuksia löytää kumppania. Kaikkein älyllisimmät stimulaatiot löydän esim lukemalla, netistä, tekemällä yksin aivopähkinöitä, kirjoittamalla, katsomalla dokumentteja jne. Miehen kanssa keskustelemme normaali asioista ja elämme perusarkea. Aikuinen poikani on älykäs, kuten myös hänen avovaimonsa, heidän kanssaan voin keskustella aiheesta kuin aiheesta, en tarvitse miestä siihen. Mieheni tykkää rassata koneita, rempata, rakentaa, itse en osaa mitään niistä eikä kiinnostakaan. Hän kuitenkin tuo leivän pöytään peruskoulupohjalta ja minä akateemisena teen pätkätöitä mitä saan. Täydennämme monilta osin toisiamme. Minä visioin, mies toteuttaa.
Exä oli akateeminen ja älykäs, mutta hänellä oli pakkomielle olla aina oikeassa ja keskustelut olivat hyvin raskaita sen vuoksi. Hän myös teki erostamme helvettiä saman piirteen ansiosta.
Kuinkahan usein sinkuksi jääminen on ihan itse valittua? Itse olen matemaattisesti älykäs nainen, ja jo pari nuoruuden parisuhdekokeilua kertoivat minulle, että ei ole minun juttu. Seksi toki oli ihan ok, mutta ei kaiken sen vaivan arvoista mitä tulee parisuhteesta. Kun en kaivannut yhtään mitään siitä toisesta ihmisestä, pikemminkin toinen kodissani häiritsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanjäristys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä lukeudun aloittajan näkökulmasta lähestulkoon kehitysvammaiseksi omalla 120+ äo:llä, mutta mun poikani on tutkitusti huomattavasti keskimääräistä älykkäämpi ja herra varjelkoon häntä joskus tulevaisuudessa aloittajan kaltaiselta puolisolta! Vanhempana toivon lapsilleni ennen kaikkea mukavaa ja reilua puolisoa, joka olla itsestään varma ja kyvyistään ylpeä sellaisella tavalla, että ei ole tarvetta ylenkatsoa muita. Tällaiseksi pyrin hänet myös itse kasvattamaan. Eihän valinta toki minun ole, mutta voisi kuvitella, että nuo em. piirteet tekevät toisen seurasta huomattavasti miellyttävämmän.
Mitä paremmin lapsesi kasvatat, sitä paremmin hän osaa hyödyntää hänelle siunaantunutta älykkyyttä, ja sitä surullisempi hän tulee olemaan, jos jokin luonnonvoima pakottaisi hänet parisuhteeseen tyhmän ihmisen kanssa.
Tilastollisesti, kuitenkin, aikuistuttuaan poikasi etsii vierelleen nimenomaan älykkään puolison. Toivottakoon tosin, että nimenomaan AP:n kaltaisen, koska AP tietää mitä haluaa ja osaa analysoida itseään. Se, että siitä uskaltaa kertoa vauvafoorumilla ei tee hänestä ilkeää , itsekästä tai pahaa ihmistä.
Kyllä tuo ap:n asenne on hyvin luotaantyöntävä. Älykkään puolison voi poika (ihan mielellään) etsiäkin! Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihminen on todella älykäs. Tunnen monia todella kiinnostavia, hauskoja, hyvin älykkäitä ihmisiä! Heille on vaan se ominaista, etteivät pidä normaaleja ihmisiä "kehitysvammaisina" tai hauku muita tyhmiksi, (joka sekään ei taida olla millään tavalla tieteellisesti vakiintunut termi?) He osaavat keskustella monipuolisesti erilaisten ihmisten kanssa sulkeutumatta mihinkään omaan kuplaansa. Kas kun se sosiaalinen älykkyys on oikeasti yksi älykkyyden muoto, jopa aika tärkeä sellainen!
Tosin alan pikkuhiljaa epäillä, että koko aloitus on muutamaa astetta fiksumpi provo...
;) Hetkeksi herpaannuin minäkin ja menin lankaan!Sosiaalista älykkyyttä ei ole olemassakaan. Sosiaaliset taidot voi oppia lähes kuka tahansa, älykkyyttä ei.
Kyllähän sinäkin pidät kehitysvammaisia varmaan vähän tyhminä ja erilaisina, vaikket sitä ääneen sanokaan? Ihan samalla tavalla huippuälykäs voi tuntea keskivertoihmisistä, eikä sen kirjoittaminen nettiin tarkoita sitä, että olisi sitä irl toisille sanomassa. Miksi automaattisesti oletat niin? Älykkäällä on usein hyvät käytöstavat, eli sosiaaliset taidot (mitä moni kutsuu ”sosiaaliseksi älykkyydeksi”). Autistit sitten erikseen.
Moni keskiverto tai tyhmä tuntuu usein pitävän huippuälykkäitä tyhminä tai sellaisena, joilta muka puuttuisi sosiaaliset taidot. Tätä he kyllä mielellään itse tuovat jatkuvasti esille, eivätkä näe siinä mitään vikaa. Kyse taitaa olla enemmänkin siitä, että heidän on vain vaikeaa ymmärtää itseään älykkäämpien ajatustenjuoksua jolloin se älykkäämpi vaikuttaa heidän mielestään tyhmältä.
Vankiloissa on huippuälykkäitä, joita ei käytöstavat tai yleinen moraali kiinnosta. Joten turhaa löpinää, että kaikilla älykkäillä olisi käytöstavat ja sosiaalinen koodi hallussa. On myös huippuälykkäitä, jotka eivät ole vankilassa, autisteja eivätkä sosiaalisia, heitä ei myöskään kiinnosta sosiaalisuus. Hyvät käytöstavat eivät myöskään ole sama asia kuin sosiaalisuus.
Sosiaalista älykkyyttä on ainakin omana lajinaan ja kuten tuo alempana totesi, sosiaaliset taidot hyvän käytöksen ilmentymänä eivät ole sosiaalista älyä vielä. Rutiineja voi oppia kuka vaan mutta älykkyys ilmenee juuri tilanteissa joissa osattava SOVELTAA. Moraalinkehitystä ja sosiaalista älyä on mahdoton erottaa eikä pitäisi ikinä erottaa. Muuten saatamme palvoa psykopaattityyppiä joka muuten älykäs.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen älykäs eikä ole koskaan ollut minkäänlaisia vaikeuksia löytää kumppania. Kaikkein älyllisimmät stimulaatiot löydän esim lukemalla, netistä, tekemällä yksin aivopähkinöitä, kirjoittamalla, katsomalla dokumentteja jne. Miehen kanssa keskustelemme normaali asioista ja elämme perusarkea. Aikuinen poikani on älykäs, kuten myös hänen avovaimonsa, heidän kanssaan voin keskustella aiheesta kuin aiheesta, en tarvitse miestä siihen. Mieheni tykkää rassata koneita, rempata, rakentaa, itse en osaa mitään niistä eikä kiinnostakaan. Hän kuitenkin tuo leivän pöytään peruskoulupohjalta ja minä akateemisena teen pätkätöitä mitä saan. Täydennämme monilta osin toisiamme. Minä visioin, mies toteuttaa.
Exä oli akateeminen ja älykäs, mutta hänellä oli pakkomielle olla aina oikeassa ja keskustelut olivat hyvin raskaita sen vuoksi. Hän myös teki erostamme helvettiä saman piirteen ansiosta.
Mun mielestä tuo kuulostaa aivan tavalliselta ihmiseltä. Meidänkin perheessä ja ystävieni ja sukulaisteni perheissä tehdään aivan sitä samaa mitä tekin teette. En ole ajatellut, että olemme jotain ihmeellistä. P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen jäänyt vastoin tahtoani sinkuksi, korkea älykkyysosamäärä, mutta tähän lienee syynä Asperger. Monet on sanoneet minulle että mikään ei ole riipivämpää kuin huippuälykäs assi :( Vaikka kuinka yritän olla ystävällinen ihmisille niin aina onnistun jotenkin terävästi töksäyttelemään jotain, mistä muut loukkaantuu.
Vierailija kirjoitti:
Jos aivoja on kuormitettu isolla teoriaosaamisella, niin kyllä se jostain on pois. Aina. Eli turhaan selitätte, että oikeasti kirjaviisas älykkö on hyvä myös sosiaalisesti.
Älykäs ei välttämättä ole kuormitettu yhtään millään vaan asiat kiinnostavat, Muttei kaikilla ole näinkään edes. Mutta siksi älykkyyttä on ollut hyvä laajentaa koskemaan sosiaalista ja tunnemaailman edistymiskykyä ettei hirviöitä palvottaisi vaikka hän toisaalta saisi aikaan mitä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jäänyt vastoin tahtoani sinkuksi, korkea älykkyysosamäärä, mutta tähän lienee syynä Asperger. Monet on sanoneet minulle että mikään ei ole riipivämpää kuin huippuälykäs assi :( Vaikka kuinka yritän olla ystävällinen ihmisille niin aina onnistun jotenkin terävästi töksäyttelemään jotain, mistä muut loukkaantuu.
Varmaan sulla on kuitenkin todella paljon sieluntovereita:)
Ongelma on siinä, että älykkäänä itseään pitävät naiset eivät edes halua tutustua älykkäisiin miehiin vaan paistatella omassa älykkyydessään ja tuntea olevansa miehiä parempia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen älykäs eikä ole koskaan ollut minkäänlaisia vaikeuksia löytää kumppania. Kaikkein älyllisimmät stimulaatiot löydän esim lukemalla, netistä, tekemällä yksin aivopähkinöitä, kirjoittamalla, katsomalla dokumentteja jne. Miehen kanssa keskustelemme normaali asioista ja elämme perusarkea. Aikuinen poikani on älykäs, kuten myös hänen avovaimonsa, heidän kanssaan voin keskustella aiheesta kuin aiheesta, en tarvitse miestä siihen. Mieheni tykkää rassata koneita, rempata, rakentaa, itse en osaa mitään niistä eikä kiinnostakaan. Hän kuitenkin tuo leivän pöytään peruskoulupohjalta ja minä akateemisena teen pätkätöitä mitä saan. Täydennämme monilta osin toisiamme. Minä visioin, mies toteuttaa.
Exä oli akateeminen ja älykäs, mutta hänellä oli pakkomielle olla aina oikeassa ja keskustelut olivat hyvin raskaita sen vuoksi. Hän myös teki erostamme helvettiä saman piirteen ansiosta.
Mun mielestä tuo kuulostaa aivan tavalliselta ihmiseltä. Meidänkin perheessä ja ystävieni ja sukulaisteni perheissä tehdään aivan sitä samaa mitä tekin teette. En ole ajatellut, että olemme jotain ihmeellistä. P
Tavallistahan se onkin! Pointtini oli se, ettei älykkyydestä tarvitse tehdä riippakiveä itselleen eikä sinkkuuttaan kannata perustella älykkyyseroilla muihin (vertaamalla heitä jopa kehitysvammaisiin), vaan jos on halu pariutua eikä millään natsaa, on syytä katsoa peiliin ja yrittää etsiä ratkaisua sieltä. Ei kumppanin tarvitse voida tyydyttää kaikkia tarpeita mitä ikinä toinen keksii, riittää että on tyydyttävä seksielämä, luottoa puolin ja toisin, samansuuntaiset arvot ja tavoitteet ja sujuva arki. Älykkyyttään voi stimuloida muutenkin kuin yrittää harjoittaa puolison kanssa yltiöälykkäitä keskustelunaiheiden käsittelyjä. Kuten sanottu, ei minunkaan kiinnosta tekniikka ja rakentaminen, mutta eipä mieheni sitä minulta vaadikaan. Yhteisiäkin kiinnostuksenkohteita kyllä löytyy eivätkä ne laita meitä älykkyydessä puntariin.
Vierailija kirjoitti:
Olen älykäs, nainen ja sinkku, joten olen ap:n kanssa yhtä mieltä ainakin otsikosta.
Kasvoin ympäristössä, jossa älykkyyteni jäi kokonaan huippuälykkyyden varjoon, ja minä pidin itseäni vain ihan tavallisen terävänä tyyppinä. Kaveripiirini on aina ollut hyvin pieni ja matemaattisesti suuntautunut, ja opiskelupaikassakin oli melko heterogeenistä väkeä. Kiinnostuin vastakkaisesta sukupuolesta "sillä tavalla" vasta yli parikymppisenä ja hämmästyin sitä, kuinka karsaasti kuplani ulkopuoliset nuoret miehet suhtautuivat ajatuksiini ja keskustelutapaani. Sain palautetta siitä, että puhuin vääristä aiheista ja liian perusteellisesti ja olin (olevinani) liian nokkela; pari vähän tutummaksi käynyttä yritti taivutella minua lopettamaan opintoni, mutta eivät tietenkään onnistuneet siinä. Olen aina viihtynyt omissa oloissani, joten ajatukseni kulkevat pitkään omia teitään ja seurassa pulpahtelevat esille ilmeisen ärsyttävissä muodoissa.
Koska kiinnostuin miehistä aika myöhään, terävät tytöt ja pojat ehtivät jo löytää toisensa, ja minä jäin ihmettelemään vierestä. Seuraavalla kierroksella pyörivät eronneet, mutta heillekin löytyi ottaja ennen kuin minä ehdin edes reagoida; sopivia miehiä on paljonkin, mutta ei tällainen jahkailija niitä ehdi napata. Vaikka kumppanuus ja seksi houkutteleekin, en ole miestä koskaan varsinaisesti etsinyt. Yllätys: en ole löytänytkään. Ikää on yli viisikymmentä, joten heikolta näyttää. Varmasti olen ollut ja olen edelleenkin nirso, mutta jos ajatukset eivät kohtaa, en jaksa pitää yllä ihmissuhdetta. Onko se sitten nirsoutta vai ei? Semantiikkaa.
Hyvin älykäs saattaa antaa joskus hitaalla käyvän vaikutelman- en tarkoita sinua- mutta kyse on vaan siitä itseasiassa että he prosessoivat perusteellisesti ja siihen kuluu aikaa ihan pikkasen enemmän kuin muilta. Se älykkäin saattaa olla todella hitain reagoimaan ja osallistumaan, johtuen tempperamenttierosta mutta myös juuri prosessointiin käytetyn ajan takia.
Olet niin oikeassa, ap. Juuri tämän vuoksi täytyy korostaa, kuinka TÄRKEÄÄ naiselle on tunnistaa mahdollisimman nuorensa sopiva mies, ja omia hänet. Oletko huomannut, kuinka vähemmän kauniit ja älykkäät naiset nappaavat miehiä hyvin nuorina? Se on heidän strategiansa! Älykkäiden ja kauniiden pitäisi tehdä sama; paras tilaisuus on opiskeluaikoina.