Lue keskustelun säännöt.
Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?
Miten paljon saatte apua isovanhemmilta ja millaista?
Silloin kun itse olin lapsi niin:
- Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus-ja vauva-ajalta.
- Maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauva-tarvikkeista
- Toivat ruokakasseja käydessään
- Toinen mummo siivosi perusteellisesti ja pesi ikkunoita käydessään ja toinen maksoi kotisiivoojan muutamia kertoja.
- Toinen mummo hoiti minua ehkä 4-15 yötä vuodessa n. 3-11-vuotiaana
- Toinen taas ehkä 1-2 viikonloppua kuukaudessa ja useita viikkoja putkeen kesäisin 3-11-vuotiaana.
- Mummot maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana
- Antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni
- Antoivat paljon rahaa vaatteisiin
- Hoisivat lemmikit ja kukat kotonamme, jos olimme lomalla
- Tarjosivat apua, jos vanhemmat olivat sairaana.
- Maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon
Molemmat mummot olivat vielä työelämässä ja toisella oli omia sairauksia. Kumpikin oli myös hoidattanut omia lapsiaan paljon omilla vanhemmillaan.
Minulla on nyt leikki-ikäinen lapsi, jonka isovanhemmilta toivoisin enemmän apua. En niinkään rahallista kuin muuta. Omat vanhempani ovat kuolleet. Isovanhemmat ovat varakkaita ja suht terveitä +60-kymppisiä eläkeläisiä, jotka asuvat kävelymatkan päässä meiltä. He eivät käy kuin syntymäpäivillä. Sanovat kaipaavansa lasta, mutta eivät itse soita tai kyläile ja näkevät ehkä kerran kuukaudessa. Jos menen kylään, eivät puhu kuin lapselle, eivätkä tarjoa mitään, jos en erikseen pyydä. Arvostelu ja mitätöinti heidän puoleltaan on jatkuvaa ja outoa. Jos esim. Kehotan lasta pesemään kädet ennen ruokaa se on turhaa ja lapsi yritetään ohjata pöytään. En siksi mielelläni vietä aikaa heidän kanssaan.
Vapaa-aika menee heillä kotona tv:tä katsoen ja matonhapsuja suoristellen. Lapsi on ollut koko elämänsä aikana ehkä 8 yötä heillä hoidossa. Puheista muille voisi tosin luulla heidän osallistuvan lapsen elämään lähes päivittäin. Mitään käytännön apua esim. siivouksessa on turha pyytää, vaikka olisin miten sairaana.
Omat lapsensa he hoidattivat omilla vanhemmillaan näiden pikkulapsi-ajan. Olen jotenkin pyöristynyt ja mietin mistä tällainen ero johtuu. He eivät erityisemmin pidä minusta, mutta puheiden perusteella lapset ja lastenlapset ovat heille kaikki kaikessa, joten en voi ymmärtää. Tuntuu, että se on pelkkää puhetta, ja että lapsesta ollaan kiinnostuneita vain kun on yleisöä jolle näyttää miten omistautuneita isovanhempia ollaan.
Millaista teillä muilla on ja onko kellään samanlaisia isovanhempia ja miten olette saaneet heitä osallistumaan enemmän lastenne elämään?
Kommentit (670)
Ei tulis mieleenkään pyytää mummoa tai vaaria apuun. No neuvolassa ollessa hoitaa 1tunti toista et saa rauhassa hoitaa asiansa vauvan kanssa. Kylään saavat tulla jos tahtovat. Muutoin on pärjätty ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti (köyhä eläkeläinen) auttaa rahallisesti paljonkin.Itse olemme vielä köyhempiä. Lapsista vanhempaa ottaa luokseen yöksi muutaman kerran vuodessa.Jos joku ihan pakollinen meno on niin auttaa.Nuorempi lapsista ei ole koskaan ollut mummulassa kylässä,kuin ihan pakosta joskus muutaman tunnin,on sen verran vauhdikas tapaus.Enemmän olisin toivonut lastenhoito-apua ,kun lapset oli pieniä.Isä ja uusi vaimo vierailee pari kertaa vuodessa.Eivät auta ollenkaan lastenhoidossa,eivätkä ole koskaan auttaneetkaan. Miehen vanhemmat on jo kuolleet,joskus oli muksut muutaman tunnin kylässä mummulassa pari kertaa vuodessa,niin saatiin käydä esim.jouluostoksilla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lastensuojelussa töissä ja teen vaativaa duunia, samoin mieheni. Vanhempani asuvat ihan vieressä ja auttavat aina tarvittaessa eli usean kerran viikossa. Joskus olen saanut asiakkailta kuittailua uskottavuudestani.
Mua kiinnostaa että ymmärtääkö lasu millaista on tukiverkottoman perheen elämä? Esim me olemme täydin tukiverkottomia, kulaan isovanhempi tai sukulainen ei osallistu mitenkään elämään edes yhteyttä pitämällä.
Meilläkin on monta kertaa vuodessa ”hätä ja tarve” avulla mutta koskaan ei ole saatu apua. Ollaan oltu ilman apua jo yli 10 vuotta eli vaikk olisi mikä hätä ja kriisi niin aina on pärjättävä itse ja selvittävä omin voimin.
Kysyn tätä siksi kun omassa kunnassa lpsiperheen kotiapua ei anneta kuin lasu-perheille. (Ja joo tiedän mitä laki sanoo kotipalvelusta mutta moni kunta rikkoo lakia).
Lastenhoitoa on rahalla joskus kokeiltu ostaa mutta se ei auta hädässä yhtään kun hoito pitää tietää 3vrk ennakkoon. Hätä tulee yleensä aina akuutisti, esim puoliso työmatkalla, yksi lapsi joutuu sairaalaan, minne laitan muut lapset?
Saamme isovanhemmilta apua nolla (0) tuntia vuodessa. Omat vanhemmat ovat kuolleet. Appivanhemmat auttavat jatkuvasti (= useita kertoja viikossa) puolison sisarusta ja hänen perhettään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yhtään.
Mutta en olettanutkaan hoidattavani lasta isovanhemmilla, kuten monet tuntuvat tekevän saadakseen lapsivapaata. Joka on jo ihan älytön edes sanana.Sama täällä, vaikka kolme lasta ja lapsilla on läheiset välit isovanhempiin, joka on syntynyt kun molemminpuolin vierailemme toisemme luona.
Ja tuo lapsivapaa-sana on aivan älytön, millainen vanhempi haluaa lapsivapaa-aikaa niistä maailman rakkaimmista ipanoista, ainakin meillä kumpikaan vanhempi ei voi olla kylliksi lasten kanssa, niin ihania ne ovat.
Eikä tulisi mielenkään lykätä heitä isovanhempien hoidettavaksi, kun työn takia joutuvat jo olemaan päiväkodissa 9-10h ja illasta jää vain muutama tunti valveella oloaikaa ja ne vapaat viikonloput halutaan koko perhe olla yhdessä, johon kuuluvat olennaisesti myös lapset.Ottavatko nämä lapsivapaa-haikailevat, myös puolisostaan vapaata tai muista rakkaista ihmisistä?
Ja pikkulapsi aikaa on todella lyhyt ja menee yhdessä hurauksessa, kun huomaa heidän olevan jo koululaisia.
Se pikkulapsiaika ei ole niin hirveän lyhyt jos on lasten kanssa 24/7, kaikkien lapset ei ole päiväkodissa puolet päivästä. Todellakin voisin ottaa puolisostakin vapaata jos oltaisiin yhdessä vuorokauden ympäri jokaikinen päivä ja itseasiassa vaikkei ollakaan niin kyllä mä haluan omaakin aikaa.
Joo-o. Olisko näitä kannattanut miettiä etukäteen ennen poikimista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koluttu aihe, mutta mielestäni mielenkiintoinen ja valitettavasti ajankohtainen. Itse koetan parhaillani ymmärtää omia vanhempiani ja heidän osallistumattomuuttaan. Käyn asiaa läpi terapiassa, toki muutakin, mutta tämä omien vanhempieni elämän pohtiminen ja ymmärryksen lisääminen on keskiössä.
Lapsenlapsia on kolme (kaikki minun) ja lisää ei näillä näkymin ole tulossa. Omat vanhempani kauhistuivat saadessani ensimmäisen lapsen kesken opintojen. Pelkona oli opintojen keskeytyminen/loppuminen. Apua en keskosvauvan kanssa saanut, vaikka pyysin. Toinen lapsi syntyi pienellä ikäerolla. Silloin isovanhemmat lupailivatkin usein hoitavansa. Satunnaisesti näin kävikin. ”Sitten eläkkeellä” oli kuitenkin heidän lupaus, johon kovasti uskoin. Sain opinnot valmiiksi ja työllistyin. Kolmas lapsi syntyi ja isovanhemmat jäivät eläkkeelle. Kolmannen lapsen kohdalla hoitokertoja ja lapsille luvattuja reissuja on peruttu milloin mihinkin vedoten. Olen satuttanut itseäni, kun olen luottanut turhiin puheisiin. Lapsille kerron mummilaan menosta vasta ihan muutama minuutti ennen, jotteivät he turhaan pettyisi. Lapsille mummi ja pappa ovat todella tärkeitä kaikesta huolimatta.
Tällä hetkellä minun pyynnöstäni isovanhemmat tapaavat kahta lastamme yhtenä arkipäivänä vieden heidät harrastukseen. Olen tuosta todella kiitollinen. Samalla kuitenkin surullinen. Pyyntö oli minun. He eivät lähtökohtaisesti itse tarjoudu mihinkään apuun tai kanssaelämiseen. Olen saanut kyllä kuulla sen, miten ei heidänkään aikanaan apua annettu, että itse on pitänyt kersansa/kotinsa huoltaa.
Anoppi ja appiukko päinvastoin ovat olleet elämässämme mukana. He halusivat hoitaa lapsiamme ja hakea heitä hoidosta 1-2 krt viikossa. Tämä piti pitää salassa, jottei omat vanhempani olisi suuttuneet. Aina ei ole onnistunut.
Selkä kipeä ja vaikea istua lattialla leikkimässä. Laulan 1 vuotiaalme, juttelen, pidän sylissä ja vien ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi kuollut, appiukko käy kerran vuodessa synttäreillä, ja ristiäisissä oli. Tuo jonkun halvan lelun lahjaksi. Ei soittele, ei kuulemma ”osaa” hoitaa.
Minun vanhemmat asuvat kaukana.
Äitini käy kerran vuodessa synttäreillä, ja kerran vuodessa muuten nähdään yksi päivä esim jouluna. Ei soittele lapselle, tavattaessa ei jaksa hoitaa yksivuotiasta. Laittaa korvatulpat eikä auta esim aamulla lapsen kanssa, nukkuu itse. Antaa halpoja ja huonoja lahjoja.
Isäni ei näe lasta, ei soittele, ei vastaa edes viestiin, jos lähetetään lapsen kuvia. On selkeästi tosi häiriintynyt tunne-elämältään.
Ei saada siis keneltäkään mitään perheen mallia, mitään apua, mitään yhteydenpitoa. On sattunut niin, että kaikki vanhemmat, 50-luvulla syntyneet ovat enemmän tai vähemmän vajaaälyisiä.
Ihan kivat kummit on, joiden luona voi käydä leikkimässä, sekä pari sisarusta, joilla lapsia joita näkee pari kertaa vuodessa.
Itse ollaan hyvissä ammateissa ja pyöritetään perhettä, ihana yksi lapsi, jolle odotamme sisarusta.
Sanomattakin selvää, että pyrimme kasvattamaan omat lapsemme toisin, ja olemaan kaikin tavoin myöhemmin heidän apunaan. Viikottain kutsumme kotiin syömään, tarjoamme rahaa jos sitä on, tarjoamme apuamme esim remonttiin, läsnäoloon, opintoihin, lastenhoitoon.
Emme tuomitse lastemme valintoja tai kumppaneita, toivomme heille huoletonta ja iloista elämää ja opetamme soittelemaan viikottain. Olemme osallistuvia ja tuntevia isovanhempia, toisin kuin nämä meidän omat tunnevammaiset vanhemmat.
No tämähän näyttäis olevan jo vanha ketju, mutta luinpa kumminkin tuon aloituksen.
Oikein huvitti, kuinka tarkoituksellisen provosoivasti se oli kirjoitettu.
Ensin valtavat sepustukset ja luettelot kaikesta, mitä heidän omat isovanhempansa ovat heidän vanhempiensa eteen tehneet ja auttaneet, itse asiassa aivan liiallisesti. Heräsi heti kysymys, mistä ap voisa tuon kaiken noin tarkasti tietää. Hänhän on ollut lapsi. Itse asiassa tuon listan alussa vastasyntynyt.
Sitten appivanhempien syyttely. Omat vanhemmat tietysti mainitaan kuolleiksi, ettei heistä pääsisi kukaan mitään sanomaan eikä kysymään.
Ikään kuin näillä appivanhemmilla olisi jokin velvollisuus nyt, nojautuen ap:n isovanhempien järkyttäviin uhrauksiin, olla samanlainen kuin he.
Hehän ovat ihan eri ihmisiä. Täysin eri ihmisiä ja eri sukuun kuuluvia, eivät edes ole tunteneet näitä ap:n isovanhempia.
Ja nyt heidän pitäisi ymmärtää ottaa näistä heille täysin vieraista ihmisistä mallia.
Sinä, ap (jos olet oikeasti edes olemassa sellaisena kuin tuon olet kirjoittanut) olet ja elät nyt eri ajassa kuin sinun vanhempasi ja isovanhempasi. Sinun tehtäväsi on olla vastuussa omasta elämästäsi, raha-asioistasi ja lapsistasi. Jos joku on aikanaan saanut vanhemmiltaan paljon kaikenlaista apua, se on ihan toinen ihminen ja toinen tarina. Tänäkin päivänä jotkut saavat paljon sekä taloudellista että muuta apua sukulaisiltaan. Sinä et voi siihen vaikuttaa etkä samaa vaatia itsellesi. Kaikki valta siinä on antajan puolella. Jos ei ole antamismieltä, ei voi mitään eikä valituslupaa ole. Valitsit itsellesi puolison ja siinä sait sitten samalla appivanhemmat, joiden laatuun et voi vaikuttaa. Lakkaa marisemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anoppi kuollut, appiukko käy kerran vuodessa synttäreillä, ja ristiäisissä oli. Tuo jonkun halvan lelun lahjaksi. Ei soittele, ei kuulemma ”osaa” hoitaa.
Minun vanhemmat asuvat kaukana.
Äitini käy kerran vuodessa synttäreillä, ja kerran vuodessa muuten nähdään yksi päivä esim jouluna. Ei soittele lapselle, tavattaessa ei jaksa hoitaa yksivuotiasta. Laittaa korvatulpat eikä auta esim aamulla lapsen kanssa, nukkuu itse. Antaa halpoja ja huonoja lahjoja.
Isäni ei näe lasta, ei soittele, ei vastaa edes viestiin, jos lähetetään lapsen kuvia. On selkeästi tosi häiriintynyt tunne-elämältään.
Ei saada siis keneltäkään mitään perheen mallia, mitään apua, mitään yhteydenpitoa. On sattunut niin, että kaikki vanhemmat, 50-luvulla syntyneet ovat enemmän tai vähemmän vajaaälyisiä.
Ihan kivat kummit on, joiden luona voi käydä leikkimässä, sekä pari sisarusta, joilla lapsia joita näkee pari kertaa vuodessa.
Itse ollaan hyvissä ammateissa ja pyöritetään perhettä, ihana yksi lapsi, jolle odotamme sisarusta.
Sanomattakin selvää, että pyrimme kasvattamaan omat lapsemme toisin, ja olemaan kaikin tavoin myöhemmin heidän apunaan. Viikottain kutsumme kotiin syömään, tarjoamme rahaa jos sitä on, tarjoamme apuamme esim remonttiin, läsnäoloon, opintoihin, lastenhoitoon.
Emme tuomitse lastemme valintoja tai kumppaneita, toivomme heille huoletonta ja iloista elämää ja opetamme soittelemaan viikottain. Olemme osallistuvia ja tuntevia isovanhempia, toisin kuin nämä meidän omat tunnevammaiset vanhemmat.
Lässytystä. Ette saa mistään "perheen mallia," ja silti olette osanneet pistää perheen pystyyn. Kumma juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lastensuojelussa töissä ja teen vaativaa duunia, samoin mieheni. Vanhempani asuvat ihan vieressä ja auttavat aina tarvittaessa eli usean kerran viikossa. Joskus olen saanut asiakkailta kuittailua uskottavuudestani.
Mua kiinnostaa että ymmärtääkö lasu millaista on tukiverkottoman perheen elämä? Esim me olemme täydin tukiverkottomia, kulaan isovanhempi tai sukulainen ei osallistu mitenkään elämään edes yhteyttä pitämällä.
Meilläkin on monta kertaa vuodessa ”hätä ja tarve” avulla mutta koskaan ei ole saatu apua. Ollaan oltu ilman apua jo yli 10 vuotta eli vaikk olisi mikä hätä ja kriisi niin aina on pärjättävä itse ja selvittävä omin voimin.Kysyn tätä siksi kun omassa kunnassa lpsiperheen kotiapua ei anneta kuin lasu-perheille. (Ja joo tiedän mitä laki sanoo kotipalvelusta mutta moni kunta rikkoo lakia).
Lastenhoitoa on rahalla joskus kokeiltu ostaa mutta se ei auta hädässä yhtään kun hoito pitää tietää 3vrk ennakkoon. Hätä tulee yleensä aina akuutisti, esim puoliso työmatkalla, yksi lapsi joutuu sairaalaan, minne laitan muut lapset?
Kenen tukiverkkona te sitten itse olette olleet ja kuinkakin paljon? Kun kukaan sukulainen ei auta yhtään, niin autatteko te itse sukulaisianne sitten kovastikin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemukseni mukaan ikäpolvet syntyneet 40-50- luvulla ovat itsekeskeisempiä kuin omat vanhempansa. Äitini hoidatutti meitä lapsia jonkin verran omalla äidillään. Vanhempansa ostivat meille mm. uuden auton ja muuten tukivat ruuassa ja rahallisesti. Oma äitini ei laittanut tikkua ristiin omien lastenlastensa eteen, eli ei ole saatu lainkaan apua mihinkään.
Ei mitenkään. Mein teinit auttaa isovanhempia tarvittaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokemukseni mukaan ikäpolvet syntyneet 40-50- luvulla ovat itsekeskeisempiä kuin omat vanhempansa. Äitini hoidatutti meitä lapsia jonkin verran omalla äidillään. Vanhempansa ostivat meille mm. uuden auton ja muuten tukivat ruuassa ja rahallisesti. Oma äitini ei laittanut tikkua ristiin omien lastenlastensa eteen, eli ei ole saatu lainkaan apua mihinkään.
Hyvä että mainitsit tuon SINUN kokemuksesi mukaan. Se tarkoittaa vain sinua.
Minä edustan tuota "sinun kokemustesi mukaista" ikäpolvea, ja olen hoitanut lapsenlapsiani aivan valtavasti. Jokaista lastenlastamme olemme auttaneet taloudellisesti ja myös muulla tavoin. Olemme aina olleet käytettävissä ja se erityisvara, jonka puoleen aina voi kääntyä. Olemme siirtäneet syrjään omia tarpeitamme ja suunnitelmiamme aina sitä mukaa, kun lapset ja lapsenlapset ovatkin tarvinneet apua jossain. Jokaiselle lapsenlapsellemme olemme maksaneet myös ajokortin ja hommanneet auton. Opiskeluissa olemme auttaneet rahallisesti. Ja sitten luen täältä, miten itsekkääseen sukupolveen kuulun.
En tästä mitään glooriaa halua enkä tarvitse, mutta ärsyttää tuollainen "SINUN kokemuksesi mukaan" , kun se ei paikkaansa pidä kuin juuri siinä SINUN vain ja ainoastaan sinun omassa kokemuksessasi ja kenties kaverisi, joka samalla tavalla syyllistää vanhempiaan, kun ei saa sitä eikä tätä. Onhan siinä jutun juurta siinäkin sitten.
On loukkaavaa yleistää omia asenteitaan kokonaista yhtä sukupolvea kohtaan, jotka on kuitenkin teidät ruokkineet ja vaatettaneet ja elämän alkuun laittaneet. Meissä on tietenkin monenlaisia, mutta suurin osa on ihan normaaleja huolehtivaisia vanhempia olleet ja lapsenlapsiaan rakastavia ja heitä hoitaneita. Minullakin on ystäviä, sukulaisia, tuttuja, naapureita ja työkavereita, joilla on lapsia ja lapsenlapsia, eikä tuo väittämäsi itsekkyys päde yhteenkään heistä. Luulisi että siinä joukossa jo joku huonompikin tapaus olisi, mutta ei ole.
Ole onnellinen, että lapsuudessasi sait isovanhemmilta monenlaista hyvää, vanhemmillesi autonkin, jolla sinua kyydittiin paikkoihin, joihin minä poljin vanhalla pyörän rämällä tai yksinkertaisesti kävelin, satoi tai paistoi.
Miehen vanhemmat asuvat meidän vieressä ja käymme siellä melkein joka päivä syömässä illallisen niin ei tarvitse itse tehdä ruokaa ja siivota. Tämä siis heidän päivän kohokohta kun saavat seuraa ja kokkaus on heidän harrastuksensa, eli siellä leivotaan kaikki itse ja ruokaa voidaan alkaa valmistaa jo aamulla iltaa varten. He myös hoitavat lapsenlapsiaan mielellään ja tulevat hakemaan ovelta spontaanisti metsäretkille viikonloppuisin tai kalaan nyt keväällä yms.
Omat vanhemmat asuvat kauempana, mutta kutsuvat kylään aktiivisesti sekä auttavat rahallisesti esim ostamalla uuden uunin kun vanha hajosi sekä viemällä lapsia teatteriin ja muihin kulttuuri tapahtumiin.
Ihanaa on.
Kauheaa miten vaativia ja itsekeskeisiä ihmiset on :0 jo ensimmäisen lapsen kohdalla jo huomataan että isovanhemmat ei ainakaan vapaaehtoisesti tule hoitoavuksi. Sitten päätetään tehdä vielä pari lasta lisää vaikka sen yhdenkin kanssa oli niin rankkaa. Ja petytään entistä enemmän kun ei vieläkään saa apua! Oikeasti, tehkää lapsia sen verran kun pystytte itse hoitamaan. Kaikki toki ansaitsevat vapaahetkiä. Jos näköpiirissä ei ole vapaaehtoisia hoitajia, varmistakaa että teillä on varaa palkata hoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Miehen vanhemmat asuvat meidän vieressä ja käymme siellä melkein joka päivä syömässä illallisen niin ei tarvitse itse tehdä ruokaa ja siivota. Tämä siis heidän päivän kohokohta kun saavat seuraa ja kokkaus on heidän harrastuksensa, eli siellä leivotaan kaikki itse ja ruokaa voidaan alkaa valmistaa jo aamulla iltaa varten. He myös hoitavat lapsenlapsiaan mielellään ja tulevat hakemaan ovelta spontaanisti metsäretkille viikonloppuisin tai kalaan nyt keväällä yms.
Omat vanhemmat asuvat kauempana, mutta kutsuvat kylään aktiivisesti sekä auttavat rahallisesti esim ostamalla uuden uunin kun vanha hajosi sekä viemällä lapsia teatteriin ja muihin kulttuuri tapahtumiin.
Ihanaa on.
Eikö teistä ole kiusallista ottaa rahaa vastaan omilta vanhemmiltanne? Itse en ottaisi, tai jos ottaisin, maksaisin takaisin sitten. Entä illallisen järjestäminen teille, kyllähän sekin maksaa. Hyvitättekö sitä jotenkin? Oikeastaan kyselen muiltakin kuin tämän lainaamani kommentin kirjoittajalta.
Nykyään isovanhemmat on varpaillaan, koska nykyvanhemmat ottavat kaiken sanomisen arvosteluna. Joka paikassa toitotetaan, että toisten elämään ei saa puuttua ja kutsu kylään pitää tulla perheeltä, muuten se on tuputtamista. Apnkin tapauksessa kuulostaa ihan siltä, että he aistivat apn nuivan asenteen ja tuo maton hapsujen oikominenhan kertoo vain sen, että eivät tiedä mitä saisivat tehdä auttaakseen.
Omassa lapsuudessa oli eläkkeellä oleva mummo, jonka saattoi aina soittaa apuun jos me lapset sairastuttiin tai oli joku meno. Hän myös vei meitä kaikkia lapsenlapsia muutaman kerran reissulle Lappiin ja Helsinkiin, vaikka oli sydänvikaa ja nivelreumaa. Toiset isovanhemmat asui kaukana ja heillä oli maatila, joskus kouluiässä oltiin siellä kesälomalla esim viikko kun vanhemmat oli töissä. Olen syntynyt - 89 jolloin ymmärtääkseni oli 9kk äitiysloma jonka jälkeen menin perhepäivähoitajalle pitkiksi päiviksi. Hoitopaikka oli kuin toinen koti, joskus oltiin siellä yökylässäkin kun haluttiin ja ihana hoitaja suostui.
Nyt itsellä pienet lapset ja kaikki vanhemmat vielä työelämässä. Minun äitini on eniten apuna, ihan omasta halustaan. Ottaa esikoista (kuopus on vasta vuoden niin häntä en vielä ole päästänyt, isompana sitten) yökylään ehkä kerran kahdessa kuukaudessa ja tulee joskus vahtimaan lapsia että päästään kahdestaan johonkin. Auttaa myös siivouksessa, saattaa tulla käymään ja kysyä mitä hän voisi tehdä ja saattaa esim pestä ikkunat. Asuu n. 50km päässä eli arjessa ei juurikaan voi auttaa, tosin kun mies oli paljon reissussa niin äiti saattoi tulla arki-iltanakin avuksi. Miehen vanhemmat on vähemmän apuna, mutta ottaa kyllä mielellään esikoista kylään ja tulee toisinaan lapsenvahdiksi jos pyydetään. He asuvat myös 50km päässä mutta ovat kiireisiä apen yrityksen ja anopin reissutöiden takia. Oma isäni asuu toisella puolella Suomea, hän kyllä tykkää lapsista mutta vaikea kuvitella että ottaisi heitä hoitoon, on kiireinen omalla urallaan joka meni jo lapsuudessa perheen edelle. En tiedä miten asia muuttuu kun hän jää parin vuoden päästä eläkkeelle.
Taloudellista apua ei saada, tosin kyllä nuo auttaisivat jos hätä tulisi. Eikä meilläkään mitään päiväkodin varahakijoita ole, eikä sitä ole kukaan koskaan ihmetellyt, ihan normaali tilanne että isovanhemmat asuu kauempana. Olen täysin tyytyväinen ja kiitollinen nyt saamastamme avusta, en enempää osaisi kaivatakaan. Olisihan se todellista luksusta jos isovanhemmat asuisi lähellä ja olisi päivisin vapaalla niin että voisivat auttaa arjessakin enemmän mutta toisaalta tykkään että saadaan elää rauhassa omaa perhearkeamme :)