Lue keskustelun säännöt.
Taidan olla narsisti
11.02.2019 |
Olen tässä viimeaikaisten suhteiden päättymisen jälkeen löytänyt itsestäni aivan uuden aallonpohjan. Jos en manipuloi ihmistä jatkamaan suhdetta kanssani, lähden kaasuvalottamaan. En tiedä miksi, mutta jotenkin se tuntuu minusta todella hyvältä poistua suhteesta voittajana. Tiedostan toki tekeväni näitä asioita, mutta en koskaan ylitä rajoja ihmisten kanssa, joita arvostan. Kun rakkaus muuttuu vihaksi, olen valmis menemään melko pitkälle tuottaakseni toiselle pahaa mieltä. Ja nautin siitä. Ihmisiä, joista en välitä, kohtelen kuin ilmaa.
Jossain keskustelussa oli puhetta narsistisesta lähteestä tms. Itse en etsi heikkoja ja kiusattavia uhreja, vaan itseäni vahvempia. On jotenkin mukavampaa päästä niskan päälle, silloin kun on kunnon vastus.
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen lähde sinä olet, vanhempiesi? Oletko kultalapsi?
En ole.
Kyllä mä järjellä tiedostan, että erossa on vain häviäjiä. Mutta kun ei se järjen kuunteleminen tunnu yhtä hyvältä, kuin sen vuolaana virtaavan vihan vietäväksi antautuminen. Tiedän myös sen, ettei tämä ole ihan normaalia.
Totta kai mä ansaitsen rakkautta. Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni. Jos minulla olisi lapsia, tekisin puolisostani varmasti jatkuvati perättömiä ls-ilmoja ja mustamaalaisin toista vanhempaa lapsilleni. Olen aiemmin suunnitellut hankkivani eräälle eksälleni potkut ja evätä häneltä mahdollisuuden kansalaisuuteen, ja olisin siinä varmasti onnistunutkin. En tiedä, tajusiko hän itse tilanteen vakavuuden, koska hän hyvin nöyrästi pyysi anteeksi käytöstään. En kyllä koe voittaneeni tässä mitään kuitenkaan, en saanut anteeksipyynnöstä tyydytystä.
Ihmissuhteissa ei ole voittajia ja häviäjiä. "Voittaja" on se, joka onnistuu luomaan yhdessä kumppanista kanssa onnellisen suhteen, jossa molemmat viihtyvät ja rakastavat.
Siitä, että aiheuttaa jollekin toiselle jotakin huonoa ei lisää itselle mitään hyvää. Päinvastoin. Silloin itsekin on osa sitä huonoa.
"Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni."
..tarkoitat luultavasti tuossa sitä tilannetta, kun kaikki ei menekään sun mielen mukaan. Kaiken pitäisi mennä niin kuin sinä haluat. Ja sinun mielipiteesi, halusi ja ajatuksesi on tärkeämpiä kuin kenenkään muun? Jos menee toiveet ristiin, niin raivostut?
Parisuhteessa kuitenkin aina tulee eteen asioitten ja ajatusten sovittamista yhteen, molempien joustamista, yhteisen hyvän ratkaisun hakemista ristiriidoissa sen sijaan, että toisen halu jätettäisiin huomioitta ja vain toisen halu huomioitaisiin.
Ehkä voisit alkaa pohtia elämää muusta näkökulmasta kuin siitä, että haluat voittaa toiset. Tavoittelisit mieluummin aitoa onnellisuutta, tasapainoa, vastavuoroista onnellista parisuhdetta. Läheisen onni lisää myös sinun hyvää oloa. Laajentaisit katsantokantaasi näkemään läheiset ihmiset yhtä tärkeinä, tuntevina kanssaeläjinä, ei vain sun välineinä. Näkisit itseisarvon kaikkien elämässä.
Ehkäpä myös terapiasta voisi olla hyötyä sinulle, jos löydät sopivan terapeutin? Onneksi olet tiedostanut ongelmasi, se on monessa asiassa se ensimmäinen suuri askel, joka mahdollistaa muutoksen. Onnea sille tielle.
Suhun en kuitenkaan toivoisi törmääväni ennen kuin olet oppinut vielä jotakin lisää siitä, kuinka myös toisia ihmisiä tulee kunnioittaa ja miten heitä voi kohdella.
Koetko, että pystyt tuntemaan todellista empatiaa? (ei esittämistä tms.) Tuletko esim. surulliseksi, jos jollekulle läheisellesi tapahtuu jotakin ikävää?
Joskus tulen, joskus en. Jos ihminen on läheinen ystäväni tai perheenjäsen, tunnen suurtakin surua. Muut eivät niinkään kosketa minua. En oikein tiedä, miksi pitäisikään.
Parisuhteeni päättyvät oikeastaan aina ikävästi. Pidän siltojen polttamisesta, mutta sitä ennen haluan satuttaa niin paljon kuin vain kykenen. Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja. Ehkä jos koen, että itse olen tulossa hylätyksi käyttäydyn ikävästi. Jos on aihetta pelätä, että paljastun, saatan katua. Yleensä kuitenkin olen varmistanut selustani sillä, että tiedän ihmisestä arkoja asioita. Tämän opin nuoruudessani, kun eräässä suhteessa olin tyhmä ja annoin sille toiselle liikaa valtaa. Muulloin nautin siitä, että olen saanut ihmisen tolaltaan, masentumaan ja itkemään.
Oikeastaan tämä tieni on ollut yksi pitkä, manipulaation ja opportunismin kyllästämä polku. Jokaisesta suhteesta opin uusia keinoja hallita kumppaneitani paremmin ja pysyvämmin. Joskus mietin, olenkohan jotenkin autisminkirjolla, kun sosiaalisten taitojen kartuttaminen on ollut minulle elinikäinen oppimiskokemus. Aina löytyy uusia tapoja reagoida.
Terapiasta ei ole mitään hyötyä, kun siellä joutuisin jonkin naamion takana kauhistelemaan näitä luonteenpiirteitäni. Olen saanut näistä piirteistä paljon voimaa mennä eteenpäin ihan terveen aggression voimalla. Aggressioni ei ole terve parisuhteissa, tai silloin kun se kääntyy sisäänpäin. Perhe- ja ystävyyssuhteissa minulla ei ole ongelmia. Olen itseasiassa iloinen, auttavainen ja empaattinen läheisteni silmissä.
No ei tietenkää terapiasta ole hyötyä, jos menisit sinne taas vain esittämään jotakin roolia. Hyötyä sieltä saa vain, jos on valmis olemaan mahdollisimman rehellinen niin itselle kuin sille terpautillekin. Ja avarakatseisesti pohtia asioita ja omaa käytöstä ja koittaa niitä ymmärtää. Lähtökohtasi mennä terapiaan on taas vain sitä sama näennäistä "voittamista" ja kusettamista kuin pitkälti muukin toimintasi elämässäsi näköjään.
Eikö sinua vaivaa että elämäsi itse asiassa perustuu monessa asiassa valheeseen? Mitä sinä siitä valheesta itsellesi edes saat? Ei todellista iloa eikä onnea, ei sellaista, joka lähtisi syvältä sisältäsi. Tai no, tässä itsekeskeisyyttä korostavassa maailmassa varmaan voi saadakin esim. jotakin taloudellista hyötyä.
Mutta miten kuvailisit, miksi "haluat satuttaa niin paljon kuin vain kykenen", suhteessa on tulossa /tulee ero?
ja tiedoksesi että kertomasi toiminta erossa: "Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja." On myös todella satuttavaa toimintaa.
Miksi haluat hallita suhteissasi? Eikö palkitsevampaa olisi, että toinen aidosti haluasi olla kanssasi, eikä manipuloinnin ja valehtelun ja hallitsemisen tuloksena? Ja kun suhde loppuu, hän tajuaa kuinka kurja oletkaan. Sinua ei arvosteta enää, päinvastoin. Elät vain kulissia. Mitä jos kokeilisit joskus todellsita elämää. Siitä voi saada niin paljon enemmän, toki se voi myös haavoittaa.
Opettelisit tuntemaan itsesi. Luulen että olet hukannut sen noihin kaikkiin valheiden kerroksiin. Kuka sinä olet noiden kaikkien roolien ja kerroksien takana?
Kuulostat kertomasi mukaan tällä hetkellä todella vastemielisetä ihmiseltä, todellakin. Toimit erittäin kujasti toisia kohtaan. Mikä on oma oikeutuksesi tällaiselle toiminnalle? Kysy itseltäsi useammin miksi. Mikä on se tunnen lopulta siellä esim kostonhimosi takana ja mistä se tunne oikeasti on lähtöisin. Mikä olisi vaihtoehtoinen toimintamalli.
ap, osaatko vastata näihin edellisessä viestissä esitettyihin kysymyksiin? Kuinka kommentoit väitteisiin?
Eikö sinua vaivaa että elämäsi itse asiassa perustuu monessa asiassa valheeseen?
- En tiedä, missä asiassa elämäni perustuu valheeseen. Olen pätemättömyydestäni huolimatta oman alan töissä, vieläpä hyväpalkkaisessa, joskaan en tiedä, millä valheella tänne asti pääsin. En minä osaamistani varsinaisesti feikkaa, koska opettelin nämä asiat, etten jäisi valheesta kiinni. Parisuhteissa saatan valehdella pikkuasioista jatkuvasti, mutta suurempi ongelmani taitaa olla helposti tylsistyminen ja empatian puute.
Miksi "haluat satuttaa niin paljon kuin vain kykenen", suhteessa on tulossa /tulee ero?
- Saan siitä sillä hetkellä mielihyvää. Hyökkäys on paras puolustus. Kun isken tarpeeksi lujaa tarpeeksi arkaan paikkaan, on kaikille osapuolille selvää, että tämä oli nyt tässä.
Miksi haluat hallita suhteissasi? Eikö palkitsevampaa olisi, että toinen aidosti haluasi olla kanssasi, eikä manipuloinnin ja valehtelun ja hallitsemisen tuloksena?
- Kun tiedän, missä mennään, tunnen oloni varmemmaksi. Kun tunnen oloni epävarmaksi, lähden provosoimalla hajottamaan kuplaa. Kyllä ne ihmiset haluavat olla kanssani siihen asti, että tilanne etenee sellaiseen tulehduspisteeseen, että siitä on pakko poistua. Vedän puoleeni läheisriippuvaisia ihmisiä, olen varmaan itsekin jossain määrin.
Kuka sinä olet noiden kaikkien roolien ja kerroksien takana?
- Ei mitään aavistusta. Olen vihaa kytevä pallosalama.
Mikä on oma oikeutuksesi tällaiselle toiminnalle? Mikä on se tunne lopulta siellä esim kostonhimosi takana ja mistä se tunne oikeasti on lähtöisin. Mikä olisi vaihtoehtoinen toimintamalli.
- Ei sitä oikeuta mitään, tiedän sen järjellä. Järjenjuoksussani ei sinällänsä ole mitään vikaa. Tiedän tekeväni väärin, mutta teen kuitenkin. Tiedän myös ajatuksenjuoksuni olevan viallista niissä kohdin, missä käännän vikani voitoiksi, mutta sehän nyt on vain positiivista psykologiaa. En minä ehdoin tahdoin rupea itsesäälissä piehtaroimaan.
- Kostonhimon takana on voimattomuus. En siedä sitä tunnetta. Juontuu varmaan lapsuuteen, kun en kyennyt puolustamaan itseäni. Riitatilanteissa menen varsin usein lukkoon, joka vain pahentaa voimattomuuden tunnetta.
- Vaihtoehtoisesti voisin varmaan toimia alentumalla ja poistumalla tilanteesta.
Taisit vähätellä nyt vastauksessasi valheellisuuden osuutta elämäsi asioissa. Aiemmin valheellisista perusteita elämässäsi kerroit kuitenkin kirjoittamalla mm näin:
"Oikeastaan tämä tieni on ollut yksi pitkä, manipulaation ja opportunismin kyllästämä polku. Jokaisesta suhteesta opin uusia keinoja hallita kumppaneitani paremmin ja pysyvämmin. Joskus mietin, olenkohan jotenkin autisminkirjolla, kun sosiaalisten taitojen kartuttaminen on ollut minulle elinikäinen oppimiskokemus. Aina löytyy uusia tapoja reagoida."
Ihmissuhde todella perustuu valheelle, jos sinä alusta asti manipuloit ja hallitset sekä valehtelet (ainakin niistä "pikkuasioista" jatkuvasti). Myös se, että kontrolloit toista, ei anna tilaa toisellekaan olla aito oma itsensä. Se, että sulle tulee tällaisesta turvallinen olo, on valheellista turvallisuudentunnetta sekin, eikä perustu mihinkään todelliseen. Käytönnössä tuollainen toiminta on myös niistä suurista ja tärkeistä asioista valehtelua. Kumpikaan ei voi myöskään olla tuollaisessa suhteessa aito kokonainen oma itsensä. Tosin sinähän et edes oikein tiedä kuka sisimmässäsi edes olet sanojesi mukaan. Ei siihen jää jäljelle paljon muuta kuin kulissi ja esitys, joka ei voi aidosti kantaa.
Tuo kostonhimon vaihtoehdoksi tarjoat sitä että voisit "toimia alentumalla ja poistumalla tilanteesta." Vastauksesi saa minut surulliseksi. Etkä todella näe muita vaihtoehtoja? Ei sinun alentuakaan tarvitse. Sulla vaihtoehdot jää näköjään ihan ääripäihin ja kulkevat tosiaan sillä akselilla että toinen voittaa ja toinen häviää.
Vihainenkin voi muuten olla ilman, että haluaa tai koittaa tuhota toisen. Eli jotakin rajaa siihen. Voit myös ymmärtää toisen näkökantoja, vaikka olisitkin eri mieltä ja todeta että ette halunneet vaikkapa samoja asioita suhteessa. Asioita voi tarkastella useammasta näkökulmasta. Aikuinen tapahan olisi keskustella kumppanin kanssa asioista, rehellisesti. Arvostaa myös toisen mielipidettä. Ei kummankan tarvitse alentua. Anteeksi on tietysti hyvä pyytää, jos on loukannut, puolin ja toisin. Anteeksipyytäminen on vahvuutta. Riidoissa on hyvä olla rajat, niin että toisen perimmäinen arvostus ei unohdu. (Mutta toinen kysymys sitten on, että oletko sinä alunalkaenkaan arvostanut kumppaniasi?) Eri teille voi lähteä myös vaikka ajatuksella, että okei, nyt ei onnistunut, sattuukin, mutta emme sopineet parisuhteeseen keskenään, toivottavasti kuitenkin opin tästä jotakin.
Jos työstät tuota voimattomuuden tunnetta, niin siltä voi löytyä avaimet myös kostonhimosta luopumiseen. Millä terveillä rakentavilla tavoilla voisit tuntea olevasti voimakas ja vaikuttaa asioihin rehellisin ja reiluin keinoin? Ja tervettä olisi myös pystyä hyväksymääm, ettet voi kaikkeen vaikuttaa. Hyväksyä toisen ihminen itsemääräämisoikeus myös ja osata arvostaa sitä. "Oma vapaus loppuu siihen, mistä toisen vapaus alkaa" - on myös ihan kelpo ohjenuora, mitä voi pohtia.
Sulla taitaa olla pitkä tie edessä jos meinaat tätä lapsuudessa syntynyttä vyyhteä selvittää. Empatiakykyä olisi välttämätöntä myös kasvattaa. Että osaisit asettua toisen ihmisen asemaan. Se estäisi ylilyönnit kun toimit vihaisena.
"Tee toisille niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välillä ap pohtii ja reflektoi, mutta välillä se menee taas tuohon "muut ihmiset ovat turhia"-moodiin. Koita nyt päättää.
Yksi yleisimmistä puolustusmekanismeista on tuokin, "muut ovat turhia", siis merkityksen kieltäminen. Ihan tavanomainen puolustusmekanismi, jossa epäonnistumisen tai jonkin muun menetyksen merkitys kielletään, jotta suojauduttaisiin psyykkiseltä kivulta. Mutta jos nuo kielletyt ja torjutut tunteet tai ajatukset muuttuvat vainoojiksi (konkreettisia esineitä, ihmisiä, hirviöitä) on kyse psykoottisesta puolustusmekanismista. Psykoosissa sisäinen todellisuus on potilaan ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen lähde sinä olet, vanhempiesi? Oletko kultalapsi?
En ole.
Kyllä mä järjellä tiedostan, että erossa on vain häviäjiä. Mutta kun ei se järjen kuunteleminen tunnu yhtä hyvältä, kuin sen vuolaana virtaavan vihan vietäväksi antautuminen. Tiedän myös sen, ettei tämä ole ihan normaalia.
Totta kai mä ansaitsen rakkautta. Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni. Jos minulla olisi lapsia, tekisin puolisostani varmasti jatkuvati perättömiä ls-ilmoja ja mustamaalaisin toista vanhempaa lapsilleni. Olen aiemmin suunnitellut hankkivani eräälle eksälleni potkut ja evätä häneltä mahdollisuuden kansalaisuuteen, ja olisin siinä varmasti onnistunutkin. En tiedä, tajusiko hän itse tilanteen vakavuuden, koska hän hyvin nöyrästi pyysi anteeksi käytöstään. En kyllä koe voittaneeni tässä mitään kuitenkaan, en saanut anteeksipyynnöstä tyydytystä.
Ihmissuhteissa ei ole voittajia ja häviäjiä. "Voittaja" on se, joka onnistuu luomaan yhdessä kumppanista kanssa onnellisen suhteen, jossa molemmat viihtyvät ja rakastavat.
Siitä, että aiheuttaa jollekin toiselle jotakin huonoa ei lisää itselle mitään hyvää. Päinvastoin. Silloin itsekin on osa sitä huonoa.
"Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni."
..tarkoitat luultavasti tuossa sitä tilannetta, kun kaikki ei menekään sun mielen mukaan. Kaiken pitäisi mennä niin kuin sinä haluat. Ja sinun mielipiteesi, halusi ja ajatuksesi on tärkeämpiä kuin kenenkään muun? Jos menee toiveet ristiin, niin raivostut?
Parisuhteessa kuitenkin aina tulee eteen asioitten ja ajatusten sovittamista yhteen, molempien joustamista, yhteisen hyvän ratkaisun hakemista ristiriidoissa sen sijaan, että toisen halu jätettäisiin huomioitta ja vain toisen halu huomioitaisiin.
Ehkä voisit alkaa pohtia elämää muusta näkökulmasta kuin siitä, että haluat voittaa toiset. Tavoittelisit mieluummin aitoa onnellisuutta, tasapainoa, vastavuoroista onnellista parisuhdetta. Läheisen onni lisää myös sinun hyvää oloa. Laajentaisit katsantokantaasi näkemään läheiset ihmiset yhtä tärkeinä, tuntevina kanssaeläjinä, ei vain sun välineinä. Näkisit itseisarvon kaikkien elämässä.
Ehkäpä myös terapiasta voisi olla hyötyä sinulle, jos löydät sopivan terapeutin? Onneksi olet tiedostanut ongelmasi, se on monessa asiassa se ensimmäinen suuri askel, joka mahdollistaa muutoksen. Onnea sille tielle.
Suhun en kuitenkaan toivoisi törmääväni ennen kuin olet oppinut vielä jotakin lisää siitä, kuinka myös toisia ihmisiä tulee kunnioittaa ja miten heitä voi kohdella.
Koetko, että pystyt tuntemaan todellista empatiaa? (ei esittämistä tms.) Tuletko esim. surulliseksi, jos jollekulle läheisellesi tapahtuu jotakin ikävää?
Joskus tulen, joskus en. Jos ihminen on läheinen ystäväni tai perheenjäsen, tunnen suurtakin surua. Muut eivät niinkään kosketa minua. En oikein tiedä, miksi pitäisikään.
Parisuhteeni päättyvät oikeastaan aina ikävästi. Pidän siltojen polttamisesta, mutta sitä ennen haluan satuttaa niin paljon kuin vain kykenen. Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja. Ehkä jos koen, että itse olen tulossa hylätyksi käyttäydyn ikävästi. Jos on aihetta pelätä, että paljastun, saatan katua. Yleensä kuitenkin olen varmistanut selustani sillä, että tiedän ihmisestä arkoja asioita. Tämän opin nuoruudessani, kun eräässä suhteessa olin tyhmä ja annoin sille toiselle liikaa valtaa. Muulloin nautin siitä, että olen saanut ihmisen tolaltaan, masentumaan ja itkemään.
Oikeastaan tämä tieni on ollut yksi pitkä, manipulaation ja opportunismin kyllästämä polku. Jokaisesta suhteesta opin uusia keinoja hallita kumppaneitani paremmin ja pysyvämmin. Joskus mietin, olenkohan jotenkin autisminkirjolla, kun sosiaalisten taitojen kartuttaminen on ollut minulle elinikäinen oppimiskokemus. Aina löytyy uusia tapoja reagoida.
Terapiasta ei ole mitään hyötyä, kun siellä joutuisin jonkin naamion takana kauhistelemaan näitä luonteenpiirteitäni. Olen saanut näistä piirteistä paljon voimaa mennä eteenpäin ihan terveen aggression voimalla. Aggressioni ei ole terve parisuhteissa, tai silloin kun se kääntyy sisäänpäin. Perhe- ja ystävyyssuhteissa minulla ei ole ongelmia. Olen itseasiassa iloinen, auttavainen ja empaattinen läheisteni silmissä.
No ei tietenkää terapiasta ole hyötyä, jos menisit sinne taas vain esittämään jotakin roolia. Hyötyä sieltä saa vain, jos on valmis olemaan mahdollisimman rehellinen niin itselle kuin sille terpautillekin. Ja avarakatseisesti pohtia asioita ja omaa käytöstä ja koittaa niitä ymmärtää. Lähtökohtasi mennä terapiaan on taas vain sitä sama näennäistä "voittamista" ja kusettamista kuin pitkälti muukin toimintasi elämässäsi näköjään.
Eikö sinua vaivaa että elämäsi itse asiassa perustuu monessa asiassa valheeseen? Mitä sinä siitä valheesta itsellesi edes saat? Ei todellista iloa eikä onnea, ei sellaista, joka lähtisi syvältä sisältäsi. Tai no, tässä itsekeskeisyyttä korostavassa maailmassa varmaan voi saadakin esim. jotakin taloudellista hyötyä.
Mutta miten kuvailisit, miksi "haluat satuttaa niin paljon kuin vain kykenen", suhteessa on tulossa /tulee ero?
ja tiedoksesi että kertomasi toiminta erossa: "Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja." On myös todella satuttavaa toimintaa.
Miksi haluat hallita suhteissasi? Eikö palkitsevampaa olisi, että toinen aidosti haluasi olla kanssasi, eikä manipuloinnin ja valehtelun ja hallitsemisen tuloksena? Ja kun suhde loppuu, hän tajuaa kuinka kurja oletkaan. Sinua ei arvosteta enää, päinvastoin. Elät vain kulissia. Mitä jos kokeilisit joskus todellsita elämää. Siitä voi saada niin paljon enemmän, toki se voi myös haavoittaa.
Opettelisit tuntemaan itsesi. Luulen että olet hukannut sen noihin kaikkiin valheiden kerroksiin. Kuka sinä olet noiden kaikkien roolien ja kerroksien takana?
Kuulostat kertomasi mukaan tällä hetkellä todella vastemielisetä ihmiseltä, todellakin. Toimit erittäin kujasti toisia kohtaan. Mikä on oma oikeutuksesi tällaiselle toiminnalle? Kysy itseltäsi useammin miksi. Mikä on se tunnen lopulta siellä esim kostonhimosi takana ja mistä se tunne oikeasti on lähtöisin. Mikä olisi vaihtoehtoinen toimintamalli.
ap, osaatko vastata näihin edellisessä viestissä esitettyihin kysymyksiin? Kuinka kommentoit väitteisiin?
Eikö sinua vaivaa että elämäsi itse asiassa perustuu monessa asiassa valheeseen?
- En tiedä, missä asiassa elämäni perustuu valheeseen. Olen pätemättömyydestäni huolimatta oman alan töissä, vieläpä hyväpalkkaisessa, joskaan en tiedä, millä valheella tänne asti pääsin. En minä osaamistani varsinaisesti feikkaa, koska opettelin nämä asiat, etten jäisi valheesta kiinni. Parisuhteissa saatan valehdella pikkuasioista jatkuvasti, mutta suurempi ongelmani taitaa olla helposti tylsistyminen ja empatian puute.
Miksi "haluat satuttaa niin paljon kuin vain kykenen", suhteessa on tulossa /tulee ero?
- Saan siitä sillä hetkellä mielihyvää. Hyökkäys on paras puolustus. Kun isken tarpeeksi lujaa tarpeeksi arkaan paikkaan, on kaikille osapuolille selvää, että tämä oli nyt tässä.
Miksi haluat hallita suhteissasi? Eikö palkitsevampaa olisi, että toinen aidosti haluasi olla kanssasi, eikä manipuloinnin ja valehtelun ja hallitsemisen tuloksena?
- Kun tiedän, missä mennään, tunnen oloni varmemmaksi. Kun tunnen oloni epävarmaksi, lähden provosoimalla hajottamaan kuplaa. Kyllä ne ihmiset haluavat olla kanssani siihen asti, että tilanne etenee sellaiseen tulehduspisteeseen, että siitä on pakko poistua. Vedän puoleeni läheisriippuvaisia ihmisiä, olen varmaan itsekin jossain määrin.
Kuka sinä olet noiden kaikkien roolien ja kerroksien takana?
- Ei mitään aavistusta. Olen vihaa kytevä pallosalama.
Mikä on oma oikeutuksesi tällaiselle toiminnalle? Mikä on se tunne lopulta siellä esim kostonhimosi takana ja mistä se tunne oikeasti on lähtöisin. Mikä olisi vaihtoehtoinen toimintamalli.
- Ei sitä oikeuta mitään, tiedän sen järjellä. Järjenjuoksussani ei sinällänsä ole mitään vikaa. Tiedän tekeväni väärin, mutta teen kuitenkin. Tiedän myös ajatuksenjuoksuni olevan viallista niissä kohdin, missä käännän vikani voitoiksi, mutta sehän nyt on vain positiivista psykologiaa. En minä ehdoin tahdoin rupea itsesäälissä piehtaroimaan.
- Kostonhimon takana on voimattomuus. En siedä sitä tunnetta. Juontuu varmaan lapsuuteen, kun en kyennyt puolustamaan itseäni. Riitatilanteissa menen varsin usein lukkoon, joka vain pahentaa voimattomuuden tunnetta.
- Vaihtoehtoisesti voisin varmaan toimia alentumalla ja poistumalla tilanteesta.
Taisit vähätellä nyt vastauksessasi valheellisuuden osuutta elämäsi asioissa. Aiemmin valheellisista perusteita elämässäsi kerroit kuitenkin kirjoittamalla mm näin:
"Oikeastaan tämä tieni on ollut yksi pitkä, manipulaation ja opportunismin kyllästämä polku. Jokaisesta suhteesta opin uusia keinoja hallita kumppaneitani paremmin ja pysyvämmin. Joskus mietin, olenkohan jotenkin autisminkirjolla, kun sosiaalisten taitojen kartuttaminen on ollut minulle elinikäinen oppimiskokemus. Aina löytyy uusia tapoja reagoida."
Ihmissuhde todella perustuu valheelle, jos sinä alusta asti manipuloit ja hallitset sekä valehtelet (ainakin niistä "pikkuasioista" jatkuvasti). Myös se, että kontrolloit toista, ei anna tilaa toisellekaan olla aito oma itsensä. Se, että sulle tulee tällaisesta turvallinen olo, on valheellista turvallisuudentunnetta sekin, eikä perustu mihinkään todelliseen. Käytönnössä tuollainen toiminta on myös niistä suurista ja tärkeistä asioista valehtelua. Kumpikaan ei voi myöskään olla tuollaisessa suhteessa aito kokonainen oma itsensä. Tosin sinähän et edes oikein tiedä kuka sisimmässäsi edes olet sanojesi mukaan. Ei siihen jää jäljelle paljon muuta kuin kulissi ja esitys, joka ei voi aidosti kantaa.
Tuo kostonhimon vaihtoehdoksi tarjoat sitä että voisit "toimia alentumalla ja poistumalla tilanteesta." Vastauksesi saa minut surulliseksi. Etkä todella näe muita vaihtoehtoja? Ei sinun alentuakaan tarvitse. Sulla vaihtoehdot jää näköjään ihan ääripäihin ja kulkevat tosiaan sillä akselilla että toinen voittaa ja toinen häviää.
Vihainenkin voi muuten olla ilman, että haluaa tai koittaa tuhota toisen. Eli jotakin rajaa siihen. Voit myös ymmärtää toisen näkökantoja, vaikka olisitkin eri mieltä ja todeta että ette halunneet vaikkapa samoja asioita suhteessa. Asioita voi tarkastella useammasta näkökulmasta. Aikuinen tapahan olisi keskustella kumppanin kanssa asioista, rehellisesti. Arvostaa myös toisen mielipidettä. Ei kummankan tarvitse alentua. Anteeksi on tietysti hyvä pyytää, jos on loukannut, puolin ja toisin. Anteeksipyytäminen on vahvuutta. Riidoissa on hyvä olla rajat, niin että toisen perimmäinen arvostus ei unohdu. (Mutta toinen kysymys sitten on, että oletko sinä alunalkaenkaan arvostanut kumppaniasi?) Eri teille voi lähteä myös vaikka ajatuksella, että okei, nyt ei onnistunut, sattuukin, mutta emme sopineet parisuhteeseen keskenään, toivottavasti kuitenkin opin tästä jotakin.
Jos työstät tuota voimattomuuden tunnetta, niin siltä voi löytyä avaimet myös kostonhimosta luopumiseen. Millä terveillä rakentavilla tavoilla voisit tuntea olevasti voimakas ja vaikuttaa asioihin rehellisin ja reiluin keinoin? Ja tervettä olisi myös pystyä hyväksymääm, ettet voi kaikkeen vaikuttaa. Hyväksyä toisen ihminen itsemääräämisoikeus myös ja osata arvostaa sitä. "Oma vapaus loppuu siihen, mistä toisen vapaus alkaa" - on myös ihan kelpo ohjenuora, mitä voi pohtia.
Sulla taitaa olla pitkä tie edessä jos meinaat tätä lapsuudessa syntynyttä vyyhteä selvittää. Empatiakykyä olisi välttämätöntä myös kasvattaa. Että osaisit asettua toisen ihmisen asemaan. Se estäisi ylilyönnit kun toimit vihaisena.
"Tee toisille niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän".
On hyvin vaikea asettua toisen ihmisen asemaan, jos ei ole kontaktia omiin haavoittuneisuuden tunteisiin ja niistä juontuviin reaktioihin. Sisäisen tyhjyyden tunteen, voimattomuuden ja aggressiivisen, turvattomuuden tunteen synnyttämän reaktiivisuuden kautta ei synny vastavuoroista kontaktia muihinkaan. Oman sisäisen todellisuuden hahmottamiseen on ap ryhtynyt tutkimalla narsistisuuttaan. Narsistisia haavoja löytyy meistä kaikista, koska kukaan ei täysin ilman haavoja ja kipuja ole selvinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap kyllä narsistilta vaikuta. Traumatisoituneelta kyllä, enkä ihmettelisi autismin kirjollakaan olemista. Hyvä otsikko silti, veti paljon keskustelijoita.
Ei minunkaan mielestäni hän vaikuta narsistilta. Ap pystyy pohtimaan persoonallisuuttaan, vikojaankin ja yrittää hakea itselleen ymmärrystä. Narsisti olisi kuumennut ensimmäisillä sivuilla erilaisista näkökulmista ja syyttänyt kiviä sekä kantoja kaikesta mahdollisesta.
Nimenomaan tuo introspektion vaivattomuus kiinnittää huomiota, ja moraalintajua ja monien tunteiden tuntemista on myös välähdellyt monessa kohtaa. Lisäksi kannattaa muistaa, että k-päiseen käytökseen pystytään monista, monista syistä ilman mitään persoonallisuushäiriötä.
Ap kertoo, ettei tunne koskaan empatiaa muita ihmisiä kohtaan, eikä ymmärrä miksi pitäisikään tuntea, (tuntee sanojensa mukaan empatiaa vain muutamaa läheistä kohtaan), on kyllä vahva narsistinen piirre. (Ja ovatko nuo läheiset sitten kuitenkin vain ap:n jatke?)
Ja vahva merkki on myös tuo, että sanoo itse olevansa narsisti.
Mielestäni ap:n kirjoitukset kielii todella vahvasti narsistisista piirteistä, niin että puistattaa. Harjoittaa myös esim. rajua henkistä väkivaltaa puolisoitaan kohtaan ilman empatiaa. Haluaa kontrolloida, kertoo manipuloivansa. Raivokohtauksia myös. jne jne. Luetteko ollenkaan ketjua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap kyllä narsistilta vaikuta. Traumatisoituneelta kyllä, enkä ihmettelisi autismin kirjollakaan olemista. Hyvä otsikko silti, veti paljon keskustelijoita.
Ei minunkaan mielestäni hän vaikuta narsistilta. Ap pystyy pohtimaan persoonallisuuttaan, vikojaankin ja yrittää hakea itselleen ymmärrystä. Narsisti olisi kuumennut ensimmäisillä sivuilla erilaisista näkökulmista ja syyttänyt kiviä sekä kantoja kaikesta mahdollisesta.
Nimenomaan tuo introspektion vaivattomuus kiinnittää huomiota, ja moraalintajua ja monien tunteiden tuntemista on myös välähdellyt monessa kohtaa. Lisäksi kannattaa muistaa, että k-päiseen käytökseen pystytään monista, monista syistä ilman mitään persoonallisuushäiriötä.
Ap kertoo, ettei tunne koskaan empatiaa muita ihmisiä kohtaan, eikä ymmärrä miksi pitäisikään tuntea, (tuntee sanojensa mukaan empatiaa vain muutamaa läheistä kohtaan), on kyllä vahva narsistinen piirre. (Ja ovatko nuo läheiset sitten kuitenkin vain ap:n jatke?)
Ja vahva merkki on myös tuo, että sanoo itse olevansa narsisti.
Mielestäni ap:n kirjoitukset kielii todella vahvasti narsistisista piirteistä, niin että puistattaa. Harjoittaa myös esim. rajua henkistä väkivaltaa puolisoitaan kohtaan ilman empatiaa. Haluaa kontrolloida, kertoo manipuloivansa. Raivokohtauksia myös. jne jne. Luetteko ollenkaan ketjua?
Tuossahan vain todettiin, että k-päinen käytös voi johtua monista asioista. Narsismikortti herättää aggressioita muissa, sekin on oma kysymyksensä, että miksi tällaista huomiota muilta hakee. Sehän on ajeerausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki haluavat enemmän tai vähemmän voittaa, narsisti kylläkin kaikkein koviten.
Täällä taitaa useampi kuin yksi "ajeerata" omia narsistitraumojansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap kyllä narsistilta vaikuta. Traumatisoituneelta kyllä, enkä ihmettelisi autismin kirjollakaan olemista. Hyvä otsikko silti, veti paljon keskustelijoita.
Ei minunkaan mielestäni hän vaikuta narsistilta. Ap pystyy pohtimaan persoonallisuuttaan, vikojaankin ja yrittää hakea itselleen ymmärrystä. Narsisti olisi kuumennut ensimmäisillä sivuilla erilaisista näkökulmista ja syyttänyt kiviä sekä kantoja kaikesta mahdollisesta.
Nimenomaan tuo introspektion vaivattomuus kiinnittää huomiota, ja moraalintajua ja monien tunteiden tuntemista on myös välähdellyt monessa kohtaa. Lisäksi kannattaa muistaa, että k-päiseen käytökseen pystytään monista, monista syistä ilman mitään persoonallisuushäiriötä.
Ap kertoo, ettei tunne koskaan empatiaa muita ihmisiä kohtaan, eikä ymmärrä miksi pitäisikään tuntea, (tuntee sanojensa mukaan empatiaa vain muutamaa läheistä kohtaan), on kyllä vahva narsistinen piirre. (Ja ovatko nuo läheiset sitten kuitenkin vain ap:n jatke?)
Ja vahva merkki on myös tuo, että sanoo itse olevansa narsisti.
Mielestäni ap:n kirjoitukset kielii todella vahvasti narsistisista piirteistä, niin että puistattaa. Harjoittaa myös esim. rajua henkistä väkivaltaa puolisoitaan kohtaan ilman empatiaa. Haluaa kontrolloida, kertoo manipuloivansa. Raivokohtauksia myös. jne jne. Luetteko ollenkaan ketjua?
Tuossahan vain todettiin, että k-päinen käytös voi johtua monista asioista. Narsismikortti herättää aggressioita muissa, sekin on oma kysymyksensä, että miksi tällaista huomiota muilta hakee. Sehän on ajeerausta.
Tämä. Esimerkkinä ei tarvita kuin Asperger-pohjainen traumapotilas. Ja vaikka mitä muuta. Siinä sitä onkin ”narsismia” kerrakseen.
Kyllin pitkään kun jatkat tuota niin löydät jonkun joka pamauttaa sinulta hampaat kurkkuun. Sitten voit niitä keräillessä miettiä että oliko se käytöksesi nyt sittenkään niin järkevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllin pitkään kun jatkat tuota niin löydät jonkun joka pamauttaa sinulta hampaat kurkkuun. Sitten voit niitä keräillessä miettiä että oliko se käytöksesi nyt sittenkään niin järkevää.
Et tiedä mistä puhut. Minä olen traumatapauksena ”ottanut” turpaani ja lähes tapattanut itseni ”selvitäksenk hengissä” pääni kanssa.
Luin koko ketjun koska elin ehta oikean narsistin kanssa puolet tähänastisesta elämästä. Narsistin käyttäytymismallit ovat pysyviä, eivätkä muutu.
En varmaan koskaan eheydy vaurioista, joita hän aiheutti minulle ja myös lapsillemme. Luulin aina että minussa on jotain vikaa. Suhde alkoi jo 80- luvulla, jolloin ei ollut puhetta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.
Hänellä nyt uusi nainen. Nainen ei tajua millainen hän on, enkä tunne häntä juurikaan. On kertonut muille, että miehen kanssa vaikeaa kun ei mikään riitä.
Minulta ei koskaan pyytänyt anteeksi väkivaltaa, pettämistä, taloudellista pettämistä, katoamisia, päiväkirjan lukemista, salakuuntelu eri menetelmillä jne.
En ole pystynyt suhteeseen kenenkään kanssa vielä. Kuusi vuotta erosta kun hän vaan lähti erään kiinnijäämisen seurauksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Klassista aaveeta. Sivutolkulla mammat pätevät Iltalehden diagnostisillä kriteereillä ja kokevat olevansa suuriakin alan ammattilaisia. Onpa sekaan heitetty uusi trendisana sekoilemiselle, että noobimmat ei heti hokaa.
Jatkakaa samaan malliin.
Vierailija kirjoitti:
Klassista aaveeta. Sivutolkulla mammat pätevät Iltalehden diagnostisillä kriteereillä ja kokevat olevansa suuriakin alan ammattilaisia. Onpa sekaan heitetty uusi trendisana sekoilemiselle, että noobimmat ei heti hokaa.
Jatkakaa samaan malliin.
Diagnostisill-a. A.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun koska elin ehta oikean narsistin kanssa puolet tähänastisesta elämästä. Narsistin käyttäytymismallit ovat pysyviä, eivätkä muutu.
En varmaan koskaan eheydy vaurioista, joita hän aiheutti minulle ja myös lapsillemme. Luulin aina että minussa on jotain vikaa. Suhde alkoi jo 80- luvulla, jolloin ei ollut puhetta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.
Hänellä nyt uusi nainen. Nainen ei tajua millainen hän on, enkä tunne häntä juurikaan. On kertonut muille, että miehen kanssa vaikeaa kun ei mikään riitä.
Minulta ei koskaan pyytänyt anteeksi väkivaltaa, pettämistä, taloudellista pettämistä, katoamisia, päiväkirjan lukemista, salakuuntelu eri menetelmillä jne.En ole pystynyt suhteeseen kenenkään kanssa vielä. Kuusi vuotta erosta kun hän vaan lähti erään kiinnijäämisen seurauksena.
So?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klassista aaveeta. Sivutolkulla mammat pätevät Iltalehden diagnostisillä kriteereillä ja kokevat olevansa suuriakin alan ammattilaisia. Onpa sekaan heitetty uusi trendisana sekoilemiselle, että noobimmat ei heti hokaa.
Jatkakaa samaan malliin.
Diagnostisill-a. A.
Panoksesi tähän keskusteluun on merkittävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klassista aaveeta. Sivutolkulla mammat pätevät Iltalehden diagnostisillä kriteereillä ja kokevat olevansa suuriakin alan ammattilaisia. Onpa sekaan heitetty uusi trendisana sekoilemiselle, että noobimmat ei heti hokaa.
Jatkakaa samaan malliin.
Diagnostisill-a. A.
Panoksesi tähän keskusteluun on merkittävä.
Kiitos, tiedän 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap kyllä narsistilta vaikuta. Traumatisoituneelta kyllä, enkä ihmettelisi autismin kirjollakaan olemista. Hyvä otsikko silti, veti paljon keskustelijoita.
Ei minunkaan mielestäni hän vaikuta narsistilta. Ap pystyy pohtimaan persoonallisuuttaan, vikojaankin ja yrittää hakea itselleen ymmärrystä. Narsisti olisi kuumennut ensimmäisillä sivuilla erilaisista näkökulmista ja syyttänyt kiviä sekä kantoja kaikesta mahdollisesta.
Nimenomaan tuo introspektion vaivattomuus kiinnittää huomiota, ja moraalintajua ja monien tunteiden tuntemista on myös välähdellyt monessa kohtaa. Lisäksi kannattaa muistaa, että k-päiseen käytökseen pystytään monista, monista syistä ilman mitään persoonallisuushäiriötä.
Ap kertoo, ettei tunne koskaan empatiaa muita ihmisiä kohtaan, eikä ymmärrä miksi pitäisikään tuntea, (tuntee sanojensa mukaan empatiaa vain muutamaa läheistä kohtaan), on kyllä vahva narsistinen piirre. (Ja ovatko nuo läheiset sitten kuitenkin vain ap:n jatke?)
Ja vahva merkki on myös tuo, että sanoo itse olevansa narsisti.
Mielestäni ap:n kirjoitukset kielii todella vahvasti narsistisista piirteistä, niin että puistattaa. Harjoittaa myös esim. rajua henkistä väkivaltaa puolisoitaan kohtaan ilman empatiaa. Haluaa kontrolloida, kertoo manipuloivansa. Raivokohtauksia myös. jne jne. Luetteko ollenkaan ketjua?
En saa raivokohtauksia. Suutun kyllä, ja olen vihainen, mutta ulosantini on kuitenkin hillitty ja viileä, vaikka sisällä kiehuisi. Olisi varmaan ihan vapauttavaakin raivota kunnolla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Klassista aaveeta. Sivutolkulla mammat pätevät Iltalehden diagnostisillä kriteereillä ja kokevat olevansa suuriakin alan ammattilaisia. Onpa sekaan heitetty uusi trendisana sekoilemiselle, että noobimmat ei heti hokaa.
Jatkakaa samaan malliin.
Tänne kun kirjoittaa, niin tietää mitä saa. Tuskin keskustelupalstalta mitään ammattilaisten tekemiä diagnooseja odotetaankaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klassista aaveeta. Sivutolkulla mammat pätevät Iltalehden diagnostisillä kriteereillä ja kokevat olevansa suuriakin alan ammattilaisia. Onpa sekaan heitetty uusi trendisana sekoilemiselle, että noobimmat ei heti hokaa.
Jatkakaa samaan malliin.
Tänne kun kirjoittaa, niin tietää mitä saa. Tuskin keskustelupalstalta mitään ammattilaisten tekemiä diagnooseja odotetaankaan.
Se koira älähtää johon kalikka. Etenkin tässä asiassa.
”Tämän on ihan normaalia - kaikilla ihmisillä on narsistisia piirteitä!”
Jep-jep.
Miksei täällä ole muita narsisteja keskustelemassa?