Taidan olla narsisti

htep kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?

Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää.  Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on  KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.

Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.

Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.

Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.

Kuulostaako mikään tässä tutulta?

Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.

Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.

Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.

Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.

Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.

Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se,  mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?

Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.

En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.

Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.

Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen. 

En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti. 

Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.

 

Kuinka usein saat narsisteille tyypillisiä raivokohtauksia? Oletko niiden aikana psykoottinen, kuten monet narsistit ovat? Harjoitatko vain psyykkistä väkivaltaa, vai lyötkö myös toisia kuten monet narsistit tekevät?

Harvakseltaan. Raivo, mitä koen on sisälläni kiehuvaa, eikä se näy ulospäin.

Eli sinulla ei ole läheisiä ihmisiä, koska narsisti uskaltaa raivota vain läheisilleen, koska on koko elämänsä henkisesti pikkulapsen tasolla.

Ei pikkulapsen, vaan vauvan. Tuohan on tosi aikaisin tapahtunut vaurio, vauva-aikana.

Missä noin todetaan?

No ihan kaikkialla, oppikirjoissa yms. 

Narsismi ei taida kuitenkaan ihan vauva-aikana syntyä, kun vauvalla ei ole vielä mitään käsitystä itsestä.

Minuus kehittyy vauva-aikana. Narsisti ei ole saanut riittävää hoivaa, jonka avulla ihmisen käsitys itsestä ja itsen ja ulkomaailman rajasta perustuu. Kaikki varhaiset vauriot ovat vaikeita parantaa, kuten voit kuvitella, jos osa itsestäsi sijaitsisi itsesi ulkopuolella. Narsisti voi samaistua aggressoriin tai uhriin (paksunahkainen tai ohutnahkainen narsisti).

Ja narsismi on myös maailman vaarallisin mielisairaus.

Noita persoonallisuushäiriöitä ei pidetä mielisairauksina, mutta ne lähes aina esiintyvät yhdessä muiden mielenterveyshäiriöiden kanssa. Ainakin, jos potilas on päätynyt hoitojärjestelmään.

Narsismi on kuitenkin paljon vaarallisempi mielisairaus kuin vaikkapa skitsofrenia. Narsisti tuhoaa elämänsä aikana yleensä useita ihmisiä.

Psykiatri tuhoaa jokaisen diagnosoimansa ihmisen elämän siinä viitekehyksessä jota ihailee. Ja jota psykiatriaan uskovat ihailevet.

Olen heidän ulkopuolellaan.

Ja narsistit ovat kaikki hyvin vakavasti sairaita tapauksia, jotka elämänsä aikana tuhoavat useita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?

Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää.  Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on  KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.

Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.

Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.

Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.

Kuulostaako mikään tässä tutulta?

Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.

Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.

Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.

Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.

Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.

Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se,  mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?

Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.

En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.

Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.

Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen. 

En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti. 

Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.

 

Toisaalta sanoit pitäväsi naisia yhdentekevinä, mutta ärsyyntyväsi jos he ovat parempia kuin sinä jossain. Miten se nyt sopii millään tavalla tähän mitä nyt sanoit? Ei mitenkään. Tuollainen kääntely ja saippuamaisuus on myös hyvin tyypillistä... Ja työelämä on tietenkin apinoiden leikkikenttä siksi, että jos se olisi vakavaa ja fiksujen ihmisten touhua, niin sinun pitäisi myöntää ettet ehkä ole ihan niin erinomainen kuin olet. Mutta käännät sen sinulle positiiviseksi, muut ovat huonoja ja sinä erityinen. Ei mulla muuta, mutta muut ihmiset näkee kyllä tämän lävitse mutta koska heiltä puuttuu narsistien yksi lisäominaisuus, rajattomuus niin ovat hienotunteisia (käytöstavat) eivätkä tuhlaa aikaansa sinuun. Nauravat selän takana, kyllä.

"Narsisti kärsii syvällekäyvästä vauriosta minätunteen kehittymisessä. Tämä vika estää häntä tajuamasta, että hänellä on rajansa ja että toiset ovat erillisiä eivätkä hänen itsensä jatkeita. Joko toiset ovat olemassa täyttääkseen hänen tarpeensa tai heitä ei ole olemassa ensinkään. Jos ihminen tarjoaa narsistille tilaisuuden jonkin tarpeen tyydytykseen, narsisti kohtelee tätä oman itsensä osana ja olettaa toisen ilman muuta täyttävän hänen odotuksensa. Narsistin mielessä hänen itsensä ja toisen välillä ei ole rajaa. …Narsisti on usein aivan tietämätön siitä, milloin hän rikkoo toisten henkilökohtaisia rajoja. Hän lukee muiden postia ja päiväkirjoja, ei kunnioita suljettuja kylpyhuoneen tai makuuhuoneen ovea, penkoo käsilaukkuja ja lompakoita, "lainaa" toisten vaatteita, hygieniavälineitä ja muita tavaroita, kuuntelee salaa keskusteluja, tekee tunkeilevia kysymyksiä, kertoo mielipiteensä pyytämättä, varastaa ideoita, paljastaa salaisuuksia tai halaa, suukottelee ja muilla tavoin koskettelee toista tämän vastustelusta piittamaatta. Kun narsistia syytetään näistä loukkauksista, hän usein ärtyy tai menee täysin ymmälleen"

Yhdentekevä oli väärä sanavalinta. Neutraali on lähempänä totuutta. Vaikka itseäni kohtuullisen narsistisena pidänkin, niin en kyllä allekirjoita kilpailunhalua tai kunnianhimoa ainoastaan narsistisena piirteenä. Naisia kohtaan en tunne sellaista pakonomaista päihittämisen tarvetta, vaan ajattelen, että olisipa minullakin tuo taito, ja sitten toimin. Sehän nyt vasta olisikin pöljää, jos vain ärsyyntyisin jonkun ihmisen pätevyydestä, mutta en yrittäisi sen seurauksena kohentaa omaa osaamistani. Oletuksesi, että vain haudun jossain katkerassa kateuden liemessä on varmaan jonkinlaista projisointia sinun osaltasi. Ehkä sinun kannattaisi tarkistaa tämä oletuksesi.

Rajattomuuden tunnistan kyllä, mutta tämäkin vain niissä lähimmissä parisuhteissa. Tapailin itseasiassa tovin erästä miestä, joka minulle huomautti tästä, ja se oli mielestäni aivan ihanaa. Hetken se ärsytti, mutta sen asian tajuaminen oli jotenkin tosi palkitsevaa. Jotenkin tässäkin iässä se, että joku asetti tuollaisen rajan tuntui ihan mielettömän hyvältä. Sekin on loppupeleissä aika tylsää, jos joku tarjoaa itsensä lautasella. Ihmiset eivät mitään muuta niin rakastakaan, kuin sitä itsestä ja omista ongelmistaan ja synneistään puhumista.

Täällä on nyt jollakin vaikeuksia hahmottaa, että en käyttäydy kaikissa ihmissuhteissani, kuten parisuhteissani. Ei ole tarvetta. Ja vaikka hirveästi haluatte ajatella, että olen juuri niinkuin se teidän lempparinarsisti lähisuvusta, niin en ole. Olen muissa ihmissuhteissani joustava ja tilannetajuinen, koska en koe, että minun pitäisi minulle rakkaita ihmisiä halventaa tai käyttää hyväksi. Ongelmani kohdistuvat lähinnä sukuni miehiin, etenkin omaan isääni. Tunnen, että minun on pakko olla häntä parempi kaikessa ja voittaa hänet, koska en halua päätyä häneksi. En voi sietää suvun muilta miehiltä pätemistä. Sen takia heijastelen varmaan parisuhteissani tätä käyttäytymismallia. Jos koen, että jään jossain suhteessa miehelleni alakynteen, tämä refleksi käynnistyy. Toisaalta en kuitenkaan siedä mitään ajelehtevia tossukoita. Tiedä sitten.

Etkö juuri noin ole päätymässä häneksi?

Ja ei ole tavallista "ärsyyntyä" jonkun toisen osaamisesta, ja sitä ei tee tavallisemmaksi se että "et riudu" siinä. Normaalia olisi olla iloinen toisen osaamisesta - aidosti. En uskonutkaan että riudut kateudessasi, vaan juuri tuo että alat kilpailutilanteeseen, eli alat itse yrittää samaa. Hänen osaamisessaan ei ole kyse hänestä, vaan sinusta. Rajattomuus. Narsismi.

Juurikin läheisissä ihmissuhteissa persoonallisuutesi on paljaimmillaan. Joten enemmän tietenkin kertoo se, miten käyttäydyt parisuhteissa kuin muuten. Joten on mielestäni kuvaavampaa, että olet rajaton miessuhteissa. Musta olisi jo tosi noloa jos minulle, aikuiselle, pitäisi kertoa rajoista. Jotka opimme kuitenkin -me muut- lapsina. Sun pitäisi löytää ne rajat itse etkä vaatia, että joku ne sulle asettaa ja ilman sitä vaan käytät heitä ja vielä halveksit. Kuulostaa siltä että rajat toi sinulle vain stimulaatiota, josta kerroit nauttivasi, joten kyse ei TAASKAAN ollut tuon ihmisen oikeudesta vaan sinun mielesi tyydytyksestä. Kaikki pyörii sinun ympärilläsi ja liittyy sinuun, se on rajatonta mitä suurimmissa määrin edelleen. Ja huomaatko miten käänsit taas huonon puolesi positiiviseksi? Kyllä se vaan on huono ja lapsellinen, housuun pissannut lapsi joka noin tekee.

Voi nyt naamapalmu ja housuunpissaaminen. Onko sinulla itselläsi jonkinlainen narsistitrauma, jota tässä yrität purkaa? Halusi väännellä sanojani alkaa olla jo hieman itseään toistavaa.

Totta kai puhun itsestäni, jos keskustelun tarkoitus on pohtia narsismiani. Tuon keskusteluun esimerkkejä tilanteista, joissa olen huomannut itsessäni rajattomuutta tai muita piirteitä, jotka ovat tämän keskustelun kannalta hyödyllisiä. Sen sijaan, että tarkastelisit näitä asioita samalla objektiivisuudella kuin minä pyrin, tämä keskustelu saattaisi johtaa johonkin järkevään lopputulemaan. Suhtaudut kuitenkin minuun vihamielisesti siihen nähden, että olen vain rivi kirjaimia keskustelupalstalla.

Ja kyllä, halveksin ihmisiä, joiden koen satuttaneen minua. Halveksin ja satutan, koska haluan ja pystyn. Mielessäni saatan paisutella asioita suuremmiksi kuin ne todellisuudessa ovatkaan, ja reaktioni saattaa olla ylimitoittu, mutta tätäkin lähden jossain vaiheessa työstämään. Tällä hetkellä kuitenkin saan siitä aggressiosta aika paljon voimaa.

Joku puhui narsistisesta aallonpohjasta. Mikäli aallonpohja on sitä, että koetetaan hahmottaa itseään ja tekemisiään paremmin, olen varmaan ollut täällä sitten aika kauan. Se, että minua koetetaan lokeroida jonkinlaiseen parantumattoman hullun boksiin, antaa minulle kuitenkin vain enemmän paloa kohentaa itseäni ja eheytyä.

Et tainnut ihan ymmärtää. Viittasin ajatuskulkuihisi, joita et itse tuonut esiin epänormaaleina vaan jopa ehkä ihailtavina ja loogisina. Kuten tuo että ärsyynyt muiden osaamisesta ja ilahdut rajojen asettamisesta koska se on sun mielestä jännempää niin. Tuot esiin juttuja, joita pidät ongelmina ja käsittelet niitä, mutta et huomaa että niitä on vähän enemmänkin, koska selittelet niitä parhain päin ja hienoiksi jutuiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenen lähde sinä olet, vanhempiesi? Oletko kultalapsi?

En ole. 

Kyllä mä järjellä tiedostan, että erossa on vain häviäjiä. Mutta kun ei se järjen kuunteleminen tunnu yhtä hyvältä, kuin sen vuolaana virtaavan vihan vietäväksi antautuminen. Tiedän myös sen, ettei tämä ole ihan normaalia. 

Totta kai mä ansaitsen rakkautta. Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni. Jos minulla olisi lapsia, tekisin puolisostani varmasti jatkuvati perättömiä ls-ilmoja ja mustamaalaisin toista vanhempaa lapsilleni. Olen aiemmin suunnitellut hankkivani eräälle eksälleni potkut ja evätä häneltä mahdollisuuden kansalaisuuteen, ja olisin siinä varmasti onnistunutkin. En tiedä, tajusiko hän itse tilanteen vakavuuden, koska hän hyvin nöyrästi pyysi anteeksi käytöstään. En kyllä koe voittaneeni tässä mitään kuitenkaan, en saanut anteeksipyynnöstä tyydytystä.

taidat olla nyös wt.

Jos mulla olisi lapsia, varmasti olisinkin WT. Sen takia en hankikaan lapsia, koska en halua ottaa riskiä, että elämäni valuisi viemäriin.

Narsistien ei kannata tehdä lapsia, koska eivät kykene lapsia kasvattamaan. Käytännössä ihan jokaisella narsistin lapsella on erilaisia mielenterveysongelmia, ja monet käyttävät myös runsaasti päihteitä.

Vierailija kirjoitti:

htep kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?

Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää.  Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on  KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.

Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.

Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.

Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.

Kuulostaako mikään tässä tutulta?

Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.

Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.

Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.

Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.

Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.

Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se,  mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?

Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.

En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.

Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.

Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen. 

En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti. 

Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.

 

Kuinka usein saat narsisteille tyypillisiä raivokohtauksia? Oletko niiden aikana psykoottinen, kuten monet narsistit ovat? Harjoitatko vain psyykkistä väkivaltaa, vai lyötkö myös toisia kuten monet narsistit tekevät?

Harvakseltaan. Raivo, mitä koen on sisälläni kiehuvaa, eikä se näy ulospäin.

Eli sinulla ei ole läheisiä ihmisiä, koska narsisti uskaltaa raivota vain läheisilleen, koska on koko elämänsä henkisesti pikkulapsen tasolla.

Ei pikkulapsen, vaan vauvan. Tuohan on tosi aikaisin tapahtunut vaurio, vauva-aikana.

Missä noin todetaan?

No ihan kaikkialla, oppikirjoissa yms. 

Narsismi ei taida kuitenkaan ihan vauva-aikana syntyä, kun vauvalla ei ole vielä mitään käsitystä itsestä.

Minuus kehittyy vauva-aikana. Narsisti ei ole saanut riittävää hoivaa, jonka avulla ihmisen käsitys itsestä ja itsen ja ulkomaailman rajasta perustuu. Kaikki varhaiset vauriot ovat vaikeita parantaa, kuten voit kuvitella, jos osa itsestäsi sijaitsisi itsesi ulkopuolella. Narsisti voi samaistua aggressoriin tai uhriin (paksunahkainen tai ohutnahkainen narsisti).

Ja narsismi on myös maailman vaarallisin mielisairaus.

Noita persoonallisuushäiriöitä ei pidetä mielisairauksina, mutta ne lähes aina esiintyvät yhdessä muiden mielenterveyshäiriöiden kanssa. Ainakin, jos potilas on päätynyt hoitojärjestelmään.

Narsismi on kuitenkin paljon vaarallisempi mielisairaus kuin vaikkapa skitsofrenia. Narsisti tuhoaa elämänsä aikana yleensä useita ihmisiä.

Psykiatri tuhoaa jokaisen diagnosoimansa ihmisen elämän siinä viitekehyksessä jota ihailee. Ja jota psykiatriaan uskovat ihailevet.

Olen heidän ulkopuolellaan.

Ja narsistit ovat kaikki hyvin vakavasti sairaita tapauksia, jotka elämänsä aikana tuhoavat useita ihmisiä.

Psykiatri ei kuitenkaan ole narsisti, koska tuo ilmaisu on mainitun valeopin itsensä määritelmä ilmiostä. Psykiatri on yksinkertaisesti pahan palveluksessa, koska ei tunne hyvää lakia.

Hänen voimasanansa on narsisti , skitsofreeninen, jne. Ne ovat hanelle voimakkaita sanoja, mutta ne ovat valeopin luomia. Valeopin, psykiatrian luomia, psykiatrian; opin, jonka kautta paha vaikuttaa.

htep kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

htep kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?

Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää.  Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on  KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.

Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.

Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.

Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.

Kuulostaako mikään tässä tutulta?

Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.

Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.

Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.

Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.

Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.

Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se,  mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?

Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.

En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.

Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.

Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen. 

En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti. 

Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.

 

Kuinka usein saat narsisteille tyypillisiä raivokohtauksia? Oletko niiden aikana psykoottinen, kuten monet narsistit ovat? Harjoitatko vain psyykkistä väkivaltaa, vai lyötkö myös toisia kuten monet narsistit tekevät?

Harvakseltaan. Raivo, mitä koen on sisälläni kiehuvaa, eikä se näy ulospäin.

Eli sinulla ei ole läheisiä ihmisiä, koska narsisti uskaltaa raivota vain läheisilleen, koska on koko elämänsä henkisesti pikkulapsen tasolla.

Ei pikkulapsen, vaan vauvan. Tuohan on tosi aikaisin tapahtunut vaurio, vauva-aikana.

Missä noin todetaan?

No ihan kaikkialla, oppikirjoissa yms. 

Narsismi ei taida kuitenkaan ihan vauva-aikana syntyä, kun vauvalla ei ole vielä mitään käsitystä itsestä.

Minuus kehittyy vauva-aikana. Narsisti ei ole saanut riittävää hoivaa, jonka avulla ihmisen käsitys itsestä ja itsen ja ulkomaailman rajasta perustuu. Kaikki varhaiset vauriot ovat vaikeita parantaa, kuten voit kuvitella, jos osa itsestäsi sijaitsisi itsesi ulkopuolella. Narsisti voi samaistua aggressoriin tai uhriin (paksunahkainen tai ohutnahkainen narsisti).

Ja narsismi on myös maailman vaarallisin mielisairaus.

Noita persoonallisuushäiriöitä ei pidetä mielisairauksina, mutta ne lähes aina esiintyvät yhdessä muiden mielenterveyshäiriöiden kanssa. Ainakin, jos potilas on päätynyt hoitojärjestelmään.

Narsismi on kuitenkin paljon vaarallisempi mielisairaus kuin vaikkapa skitsofrenia. Narsisti tuhoaa elämänsä aikana yleensä useita ihmisiä.

Psykiatri tuhoaa jokaisen diagnosoimansa ihmisen elämän siinä viitekehyksessä jota ihailee. Ja jota psykiatriaan uskovat ihailevet.

Olen heidän ulkopuolellaan.

Ja narsistit ovat kaikki hyvin vakavasti sairaita tapauksia, jotka elämänsä aikana tuhoavat useita ihmisiä.

Psykiatri ei kuitenkaan ole narsisti, koska tuo ilmaisu on mainitun valeopin itsensä määritelmä ilmiostä. Psykiatri on yksinkertaisesti pahan palveluksessa, koska ei tunne hyvää lakia.

Hänen voimasanansa on narsisti , skitsofreeninen, jne. Ne ovat hanelle voimakkaita sanoja, mutta ne ovat valeopin luomia. Valeopin, psykiatrian luomia, psykiatrian; opin, jonka kautta paha vaikuttaa.

Ja narsistit ovat väkivaltaisia riehujia, jotka voivat olla jopa psykoottisia saadessaan vakavalle mielisairaudelleen tyypillisen raivokohtauksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?

Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää.  Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on  KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.

Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.

Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.

Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.

Kuulostaako mikään tässä tutulta?

Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.

Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.

Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.

Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.

Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.

Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se,  mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?

Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.

En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.

Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.

Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen. 

En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti. 

Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.

 

Toisaalta sanoit pitäväsi naisia yhdentekevinä, mutta ärsyyntyväsi jos he ovat parempia kuin sinä jossain. Miten se nyt sopii millään tavalla tähän mitä nyt sanoit? Ei mitenkään. Tuollainen kääntely ja saippuamaisuus on myös hyvin tyypillistä... Ja työelämä on tietenkin apinoiden leikkikenttä siksi, että jos se olisi vakavaa ja fiksujen ihmisten touhua, niin sinun pitäisi myöntää ettet ehkä ole ihan niin erinomainen kuin olet. Mutta käännät sen sinulle positiiviseksi, muut ovat huonoja ja sinä erityinen. Ei mulla muuta, mutta muut ihmiset näkee kyllä tämän lävitse mutta koska heiltä puuttuu narsistien yksi lisäominaisuus, rajattomuus niin ovat hienotunteisia (käytöstavat) eivätkä tuhlaa aikaansa sinuun. Nauravat selän takana, kyllä.

"Narsisti kärsii syvällekäyvästä vauriosta minätunteen kehittymisessä. Tämä vika estää häntä tajuamasta, että hänellä on rajansa ja että toiset ovat erillisiä eivätkä hänen itsensä jatkeita. Joko toiset ovat olemassa täyttääkseen hänen tarpeensa tai heitä ei ole olemassa ensinkään. Jos ihminen tarjoaa narsistille tilaisuuden jonkin tarpeen tyydytykseen, narsisti kohtelee tätä oman itsensä osana ja olettaa toisen ilman muuta täyttävän hänen odotuksensa. Narsistin mielessä hänen itsensä ja toisen välillä ei ole rajaa. …Narsisti on usein aivan tietämätön siitä, milloin hän rikkoo toisten henkilökohtaisia rajoja. Hän lukee muiden postia ja päiväkirjoja, ei kunnioita suljettuja kylpyhuoneen tai makuuhuoneen ovea, penkoo käsilaukkuja ja lompakoita, "lainaa" toisten vaatteita, hygieniavälineitä ja muita tavaroita, kuuntelee salaa keskusteluja, tekee tunkeilevia kysymyksiä, kertoo mielipiteensä pyytämättä, varastaa ideoita, paljastaa salaisuuksia tai halaa, suukottelee ja muilla tavoin koskettelee toista tämän vastustelusta piittamaatta. Kun narsistia syytetään näistä loukkauksista, hän usein ärtyy tai menee täysin ymmälleen"

Yhdentekevä oli väärä sanavalinta. Neutraali on lähempänä totuutta. Vaikka itseäni kohtuullisen narsistisena pidänkin, niin en kyllä allekirjoita kilpailunhalua tai kunnianhimoa ainoastaan narsistisena piirteenä. Naisia kohtaan en tunne sellaista pakonomaista päihittämisen tarvetta, vaan ajattelen, että olisipa minullakin tuo taito, ja sitten toimin. Sehän nyt vasta olisikin pöljää, jos vain ärsyyntyisin jonkun ihmisen pätevyydestä, mutta en yrittäisi sen seurauksena kohentaa omaa osaamistani. Oletuksesi, että vain haudun jossain katkerassa kateuden liemessä on varmaan jonkinlaista projisointia sinun osaltasi. Ehkä sinun kannattaisi tarkistaa tämä oletuksesi.

Rajattomuuden tunnistan kyllä, mutta tämäkin vain niissä lähimmissä parisuhteissa. Tapailin itseasiassa tovin erästä miestä, joka minulle huomautti tästä, ja se oli mielestäni aivan ihanaa. Hetken se ärsytti, mutta sen asian tajuaminen oli jotenkin tosi palkitsevaa. Jotenkin tässäkin iässä se, että joku asetti tuollaisen rajan tuntui ihan mielettömän hyvältä. Sekin on loppupeleissä aika tylsää, jos joku tarjoaa itsensä lautasella. Ihmiset eivät mitään muuta niin rakastakaan, kuin sitä itsestä ja omista ongelmistaan ja synneistään puhumista.

Täällä on nyt jollakin vaikeuksia hahmottaa, että en käyttäydy kaikissa ihmissuhteissani, kuten parisuhteissani. Ei ole tarvetta. Ja vaikka hirveästi haluatte ajatella, että olen juuri niinkuin se teidän lempparinarsisti lähisuvusta, niin en ole. Olen muissa ihmissuhteissani joustava ja tilannetajuinen, koska en koe, että minun pitäisi minulle rakkaita ihmisiä halventaa tai käyttää hyväksi. Ongelmani kohdistuvat lähinnä sukuni miehiin, etenkin omaan isääni. Tunnen, että minun on pakko olla häntä parempi kaikessa ja voittaa hänet, koska en halua päätyä häneksi. En voi sietää suvun muilta miehiltä pätemistä. Sen takia heijastelen varmaan parisuhteissani tätä käyttäytymismallia. Jos koen, että jään jossain suhteessa miehelleni alakynteen, tämä refleksi käynnistyy. Toisaalta en kuitenkaan siedä mitään ajelehtevia tossukoita. Tiedä sitten.

Etkö juuri noin ole päätymässä häneksi?

Ja ei ole tavallista "ärsyyntyä" jonkun toisen osaamisesta, ja sitä ei tee tavallisemmaksi se että "et riudu" siinä. Normaalia olisi olla iloinen toisen osaamisesta - aidosti. En uskonutkaan että riudut kateudessasi, vaan juuri tuo että alat kilpailutilanteeseen, eli alat itse yrittää samaa. Hänen osaamisessaan ei ole kyse hänestä, vaan sinusta. Rajattomuus. Narsismi.

Juurikin läheisissä ihmissuhteissa persoonallisuutesi on paljaimmillaan. Joten enemmän tietenkin kertoo se, miten käyttäydyt parisuhteissa kuin muuten. Joten on mielestäni kuvaavampaa, että olet rajaton miessuhteissa. Musta olisi jo tosi noloa jos minulle, aikuiselle, pitäisi kertoa rajoista. Jotka opimme kuitenkin -me muut- lapsina. Sun pitäisi löytää ne rajat itse etkä vaatia, että joku ne sulle asettaa ja ilman sitä vaan käytät heitä ja vielä halveksit. Kuulostaa siltä että rajat toi sinulle vain stimulaatiota, josta kerroit nauttivasi, joten kyse ei TAASKAAN ollut tuon ihmisen oikeudesta vaan sinun mielesi tyydytyksestä. Kaikki pyörii sinun ympärilläsi ja liittyy sinuun, se on rajatonta mitä suurimmissa määrin edelleen. Ja huomaatko miten käänsit taas huonon puolesi positiiviseksi? Kyllä se vaan on huono ja lapsellinen, housuun pissannut lapsi joka noin tekee.

Voi nyt naamapalmu ja housuunpissaaminen. Onko sinulla itselläsi jonkinlainen narsistitrauma, jota tässä yrität purkaa? Halusi väännellä sanojani alkaa olla jo hieman itseään toistavaa.

Totta kai puhun itsestäni, jos keskustelun tarkoitus on pohtia narsismiani. Tuon keskusteluun esimerkkejä tilanteista, joissa olen huomannut itsessäni rajattomuutta tai muita piirteitä, jotka ovat tämän keskustelun kannalta hyödyllisiä. Sen sijaan, että tarkastelisit näitä asioita samalla objektiivisuudella kuin minä pyrin, tämä keskustelu saattaisi johtaa johonkin järkevään lopputulemaan. Suhtaudut kuitenkin minuun vihamielisesti siihen nähden, että olen vain rivi kirjaimia keskustelupalstalla.

Ja kyllä, halveksin ihmisiä, joiden koen satuttaneen minua. Halveksin ja satutan, koska haluan ja pystyn. Mielessäni saatan paisutella asioita suuremmiksi kuin ne todellisuudessa ovatkaan, ja reaktioni saattaa olla ylimitoittu, mutta tätäkin lähden jossain vaiheessa työstämään. Tällä hetkellä kuitenkin saan siitä aggressiosta aika paljon voimaa.

Joku puhui narsistisesta aallonpohjasta. Mikäli aallonpohja on sitä, että koetetaan hahmottaa itseään ja tekemisiään paremmin, olen varmaan ollut täällä sitten aika kauan. Se, että minua koetetaan lokeroida jonkinlaiseen parantumattoman hullun boksiin, antaa minulle kuitenkin vain enemmän paloa kohentaa itseäni ja eheytyä.

Et tainnut ihan ymmärtää. Viittasin ajatuskulkuihisi, joita et itse tuonut esiin epänormaaleina vaan jopa ehkä ihailtavina ja loogisina. Kuten tuo että ärsyynyt muiden osaamisesta ja ilahdut rajojen asettamisesta koska se on sun mielestä jännempää niin. Tuot esiin juttuja, joita pidät ongelmina ja käsittelet niitä, mutta et huomaa että niitä on vähän enemmänkin, koska selittelet niitä parhain päin ja hienoiksi jutuiksi.

Juuri näiden sokeiden pisteiden vuoksi narsismi ei parane ilman kovemman luokan terapeuttia. Itsetutkiskelu ja -kehittäminen on turhaa siinä vaiheessa kun asiat jäävät näkemättä, ja sen lisäksi ”häiriintynyt” persoonallisuus prosessoi ne automaattisesti edullisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenen lähde sinä olet, vanhempiesi? Oletko kultalapsi?

En ole. 

Kyllä mä järjellä tiedostan, että erossa on vain häviäjiä. Mutta kun ei se järjen kuunteleminen tunnu yhtä hyvältä, kuin sen vuolaana virtaavan vihan vietäväksi antautuminen. Tiedän myös sen, ettei tämä ole ihan normaalia. 

Totta kai mä ansaitsen rakkautta. Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni. Jos minulla olisi lapsia, tekisin puolisostani varmasti jatkuvati perättömiä ls-ilmoja ja mustamaalaisin toista vanhempaa lapsilleni. Olen aiemmin suunnitellut hankkivani eräälle eksälleni potkut ja evätä häneltä mahdollisuuden kansalaisuuteen, ja olisin siinä varmasti onnistunutkin. En tiedä, tajusiko hän itse tilanteen vakavuuden, koska hän hyvin nöyrästi pyysi anteeksi käytöstään. En kyllä koe voittaneeni tässä mitään kuitenkaan, en saanut anteeksipyynnöstä tyydytystä.

Ihmissuhteissa ei ole voittajia ja häviäjiä. "Voittaja" on se, joka onnistuu luomaan yhdessä kumppanista kanssa onnellisen suhteen, jossa molemmat viihtyvät ja rakastavat.

Siitä, että aiheuttaa jollekin toiselle jotakin huonoa ei lisää itselle mitään hyvää. Päinvastoin. Silloin itsekin on osa sitä huonoa.

"Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni."

..tarkoitat luultavasti tuossa sitä tilannetta, kun kaikki ei menekään sun mielen mukaan. Kaiken pitäisi mennä niin kuin sinä haluat. Ja sinun mielipiteesi, halusi ja ajatuksesi on tärkeämpiä kuin kenenkään muun? Jos menee toiveet ristiin, niin raivostut?

Parisuhteessa kuitenkin aina tulee eteen asioitten ja ajatusten sovittamista yhteen, molempien joustamista, yhteisen hyvän ratkaisun hakemista ristiriidoissa sen sijaan, että toisen halu jätettäisiin huomioitta ja vain toisen halu huomioitaisiin.

Ehkä voisit alkaa pohtia elämää muusta näkökulmasta kuin siitä, että haluat voittaa toiset. Tavoittelisit mieluummin aitoa onnellisuutta, tasapainoa, vastavuoroista onnellista parisuhdetta. Läheisen onni lisää myös sinun hyvää oloa. Laajentaisit katsantokantaasi näkemään läheiset ihmiset yhtä tärkeinä, tuntevina kanssaeläjinä, ei vain sun välineinä. Näkisit itseisarvon kaikkien elämässä.

Ehkäpä myös terapiasta voisi olla hyötyä sinulle, jos löydät sopivan terapeutin? Onneksi olet tiedostanut ongelmasi, se on monessa asiassa se ensimmäinen suuri askel, joka mahdollistaa muutoksen. Onnea sille tielle.

Suhun en kuitenkaan toivoisi törmääväni ennen kuin olet oppinut vielä jotakin lisää siitä, kuinka myös toisia ihmisiä tulee kunnioittaa ja miten heitä voi kohdella.

Koetko, että pystyt tuntemaan todellista empatiaa? (ei esittämistä tms.) Tuletko esim.  surulliseksi, jos jollekulle läheisellesi tapahtuu jotakin ikävää?

Joskus tulen, joskus en. Jos ihminen on läheinen ystäväni tai perheenjäsen, tunnen suurtakin surua. Muut eivät niinkään kosketa minua. En oikein tiedä, miksi pitäisikään.

Parisuhteeni päättyvät oikeastaan aina ikävästi. Pidän siltojen polttamisesta, mutta sitä ennen haluan satuttaa niin paljon kuin vain kykenen. Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja. Ehkä jos koen, että itse olen tulossa hylätyksi käyttäydyn ikävästi. Jos on aihetta pelätä, että paljastun, saatan katua. Yleensä kuitenkin olen varmistanut selustani sillä, että tiedän ihmisestä arkoja asioita. Tämän opin nuoruudessani, kun eräässä suhteessa olin tyhmä ja annoin sille toiselle liikaa valtaa. Muulloin nautin siitä, että olen saanut ihmisen tolaltaan, masentumaan ja itkemään. 

Oikeastaan tämä tieni on ollut yksi pitkä, manipulaation ja opportunismin kyllästämä polku. Jokaisesta suhteesta opin uusia keinoja hallita kumppaneitani paremmin ja pysyvämmin. Joskus mietin, olenkohan jotenkin autisminkirjolla, kun sosiaalisten taitojen kartuttaminen on ollut minulle elinikäinen oppimiskokemus. Aina löytyy uusia tapoja reagoida.

Terapiasta ei ole mitään hyötyä, kun siellä joutuisin jonkin naamion takana kauhistelemaan näitä luonteenpiirteitäni. Olen saanut näistä piirteistä paljon voimaa mennä eteenpäin ihan terveen aggression voimalla. Aggressioni ei ole terve parisuhteissa, tai silloin kun se kääntyy sisäänpäin. Perhe- ja ystävyyssuhteissa minulla ei ole ongelmia. Olen itseasiassa iloinen, auttavainen ja empaattinen läheisteni silmissä.

No ei tietenkää terapiasta ole hyötyä, jos menisit sinne taas vain esittämään jotakin roolia. Hyötyä sieltä saa vain, jos on valmis olemaan mahdollisimman rehellinen niin itselle kuin sille terpautillekin. Ja avarakatseisesti pohtia asioita ja omaa käytöstä ja koittaa niitä ymmärtää. Lähtökohtasi mennä terapiaan on taas vain sitä sama näennäistä "voittamista" ja kusettamista kuin pitkälti muukin toimintasi elämässäsi näköjään.

Eikö sinua vaivaa että elämäsi itse asiassa perustuu monessa asiassa valheeseen? Mitä sinä siitä valheesta itsellesi edes saat? Ei todellista iloa eikä onnea, ei sellaista, joka lähtisi syvältä sisältäsi. Tai no, tässä itsekeskeisyyttä korostavassa maailmassa varmaan voi saadakin esim. jotakin taloudellista hyötyä.

Mutta miten kuvailisit, miksi "haluat satuttaa niin paljon kuin vain kykenen", suhteessa on tulossa /tulee ero?

ja tiedoksesi että kertomasi toiminta erossa: "Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja." On myös todella satuttavaa toimintaa.

Miksi haluat hallita suhteissasi? Eikö palkitsevampaa olisi, että toinen aidosti haluasi olla kanssasi, eikä manipuloinnin ja valehtelun ja hallitsemisen tuloksena? Ja kun suhde loppuu, hän tajuaa kuinka kurja oletkaan. Sinua ei arvosteta enää, päinvastoin. Elät vain kulissia. Mitä jos kokeilisit joskus todellsita elämää. Siitä voi saada niin paljon enemmän, toki se voi myös haavoittaa.

Opettelisit tuntemaan itsesi. Luulen että olet hukannut sen noihin kaikkiin valheiden kerroksiin. Kuka sinä olet noiden kaikkien roolien ja kerroksien takana?

Kuulostat kertomasi mukaan tällä hetkellä todella vastemielisetä ihmiseltä, todellakin. Toimit erittäin kujasti toisia kohtaan. Mikä on oma oikeutuksesi tällaiselle toiminnalle? Kysy itseltäsi useammin miksi. Mikä on se tunnen lopulta siellä esim kostonhimosi takana ja mistä se tunne oikeasti on lähtöisin. Mikä olisi vaihtoehtoinen toimintamalli.

ap, osaatko vastata näihin edellisessä viestissä esitettyihin kysymyksiin? Kuinka kommentoit väitteisiin?

Kysymys lisää, mikä on ap:n voimakkain tunne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?

Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää.  Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on  KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.

Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.

Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.

Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.

Kuulostaako mikään tässä tutulta?

Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.

Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.

Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.

Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.

Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.

Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se,  mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?

Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.

En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.

Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.

Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen. 

En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti. 

Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.

 

Toisaalta sanoit pitäväsi naisia yhdentekevinä, mutta ärsyyntyväsi jos he ovat parempia kuin sinä jossain. Miten se nyt sopii millään tavalla tähän mitä nyt sanoit? Ei mitenkään. Tuollainen kääntely ja saippuamaisuus on myös hyvin tyypillistä... Ja työelämä on tietenkin apinoiden leikkikenttä siksi, että jos se olisi vakavaa ja fiksujen ihmisten touhua, niin sinun pitäisi myöntää ettet ehkä ole ihan niin erinomainen kuin olet. Mutta käännät sen sinulle positiiviseksi, muut ovat huonoja ja sinä erityinen. Ei mulla muuta, mutta muut ihmiset näkee kyllä tämän lävitse mutta koska heiltä puuttuu narsistien yksi lisäominaisuus, rajattomuus niin ovat hienotunteisia (käytöstavat) eivätkä tuhlaa aikaansa sinuun. Nauravat selän takana, kyllä.

"Narsisti kärsii syvällekäyvästä vauriosta minätunteen kehittymisessä. Tämä vika estää häntä tajuamasta, että hänellä on rajansa ja että toiset ovat erillisiä eivätkä hänen itsensä jatkeita. Joko toiset ovat olemassa täyttääkseen hänen tarpeensa tai heitä ei ole olemassa ensinkään. Jos ihminen tarjoaa narsistille tilaisuuden jonkin tarpeen tyydytykseen, narsisti kohtelee tätä oman itsensä osana ja olettaa toisen ilman muuta täyttävän hänen odotuksensa. Narsistin mielessä hänen itsensä ja toisen välillä ei ole rajaa. …Narsisti on usein aivan tietämätön siitä, milloin hän rikkoo toisten henkilökohtaisia rajoja. Hän lukee muiden postia ja päiväkirjoja, ei kunnioita suljettuja kylpyhuoneen tai makuuhuoneen ovea, penkoo käsilaukkuja ja lompakoita, "lainaa" toisten vaatteita, hygieniavälineitä ja muita tavaroita, kuuntelee salaa keskusteluja, tekee tunkeilevia kysymyksiä, kertoo mielipiteensä pyytämättä, varastaa ideoita, paljastaa salaisuuksia tai halaa, suukottelee ja muilla tavoin koskettelee toista tämän vastustelusta piittamaatta. Kun narsistia syytetään näistä loukkauksista, hän usein ärtyy tai menee täysin ymmälleen"

Yhdentekevä oli väärä sanavalinta. Neutraali on lähempänä totuutta. Vaikka itseäni kohtuullisen narsistisena pidänkin, niin en kyllä allekirjoita kilpailunhalua tai kunnianhimoa ainoastaan narsistisena piirteenä. Naisia kohtaan en tunne sellaista pakonomaista päihittämisen tarvetta, vaan ajattelen, että olisipa minullakin tuo taito, ja sitten toimin. Sehän nyt vasta olisikin pöljää, jos vain ärsyyntyisin jonkun ihmisen pätevyydestä, mutta en yrittäisi sen seurauksena kohentaa omaa osaamistani. Oletuksesi, että vain haudun jossain katkerassa kateuden liemessä on varmaan jonkinlaista projisointia sinun osaltasi. Ehkä sinun kannattaisi tarkistaa tämä oletuksesi.

Rajattomuuden tunnistan kyllä, mutta tämäkin vain niissä lähimmissä parisuhteissa. Tapailin itseasiassa tovin erästä miestä, joka minulle huomautti tästä, ja se oli mielestäni aivan ihanaa. Hetken se ärsytti, mutta sen asian tajuaminen oli jotenkin tosi palkitsevaa. Jotenkin tässäkin iässä se, että joku asetti tuollaisen rajan tuntui ihan mielettömän hyvältä. Sekin on loppupeleissä aika tylsää, jos joku tarjoaa itsensä lautasella. Ihmiset eivät mitään muuta niin rakastakaan, kuin sitä itsestä ja omista ongelmistaan ja synneistään puhumista.

Täällä on nyt jollakin vaikeuksia hahmottaa, että en käyttäydy kaikissa ihmissuhteissani, kuten parisuhteissani. Ei ole tarvetta. Ja vaikka hirveästi haluatte ajatella, että olen juuri niinkuin se teidän lempparinarsisti lähisuvusta, niin en ole. Olen muissa ihmissuhteissani joustava ja tilannetajuinen, koska en koe, että minun pitäisi minulle rakkaita ihmisiä halventaa tai käyttää hyväksi. Ongelmani kohdistuvat lähinnä sukuni miehiin, etenkin omaan isääni. Tunnen, että minun on pakko olla häntä parempi kaikessa ja voittaa hänet, koska en halua päätyä häneksi. En voi sietää suvun muilta miehiltä pätemistä. Sen takia heijastelen varmaan parisuhteissani tätä käyttäytymismallia. Jos koen, että jään jossain suhteessa miehelleni alakynteen, tämä refleksi käynnistyy. Toisaalta en kuitenkaan siedä mitään ajelehtevia tossukoita. Tiedä sitten.

Etkö juuri noin ole päätymässä häneksi?

Ja ei ole tavallista "ärsyyntyä" jonkun toisen osaamisesta, ja sitä ei tee tavallisemmaksi se että "et riudu" siinä. Normaalia olisi olla iloinen toisen osaamisesta - aidosti. En uskonutkaan että riudut kateudessasi, vaan juuri tuo että alat kilpailutilanteeseen, eli alat itse yrittää samaa. Hänen osaamisessaan ei ole kyse hänestä, vaan sinusta. Rajattomuus. Narsismi.

Juurikin läheisissä ihmissuhteissa persoonallisuutesi on paljaimmillaan. Joten enemmän tietenkin kertoo se, miten käyttäydyt parisuhteissa kuin muuten. Joten on mielestäni kuvaavampaa, että olet rajaton miessuhteissa. Musta olisi jo tosi noloa jos minulle, aikuiselle, pitäisi kertoa rajoista. Jotka opimme kuitenkin -me muut- lapsina. Sun pitäisi löytää ne rajat itse etkä vaatia, että joku ne sulle asettaa ja ilman sitä vaan käytät heitä ja vielä halveksit. Kuulostaa siltä että rajat toi sinulle vain stimulaatiota, josta kerroit nauttivasi, joten kyse ei TAASKAAN ollut tuon ihmisen oikeudesta vaan sinun mielesi tyydytyksestä. Kaikki pyörii sinun ympärilläsi ja liittyy sinuun, se on rajatonta mitä suurimmissa määrin edelleen. Ja huomaatko miten käänsit taas huonon puolesi positiiviseksi? Kyllä se vaan on huono ja lapsellinen, housuun pissannut lapsi joka noin tekee.

Voi nyt naamapalmu ja housuunpissaaminen. Onko sinulla itselläsi jonkinlainen narsistitrauma, jota tässä yrität purkaa? Halusi väännellä sanojani alkaa olla jo hieman itseään toistavaa.

Totta kai puhun itsestäni, jos keskustelun tarkoitus on pohtia narsismiani. Tuon keskusteluun esimerkkejä tilanteista, joissa olen huomannut itsessäni rajattomuutta tai muita piirteitä, jotka ovat tämän keskustelun kannalta hyödyllisiä. Sen sijaan, että tarkastelisit näitä asioita samalla objektiivisuudella kuin minä pyrin, tämä keskustelu saattaisi johtaa johonkin järkevään lopputulemaan. Suhtaudut kuitenkin minuun vihamielisesti siihen nähden, että olen vain rivi kirjaimia keskustelupalstalla.

Ja kyllä, halveksin ihmisiä, joiden koen satuttaneen minua. Halveksin ja satutan, koska haluan ja pystyn. Mielessäni saatan paisutella asioita suuremmiksi kuin ne todellisuudessa ovatkaan, ja reaktioni saattaa olla ylimitoittu, mutta tätäkin lähden jossain vaiheessa työstämään. Tällä hetkellä kuitenkin saan siitä aggressiosta aika paljon voimaa.

Joku puhui narsistisesta aallonpohjasta. Mikäli aallonpohja on sitä, että koetetaan hahmottaa itseään ja tekemisiään paremmin, olen varmaan ollut täällä sitten aika kauan. Se, että minua koetetaan lokeroida jonkinlaiseen parantumattoman hullun boksiin, antaa minulle kuitenkin vain enemmän paloa kohentaa itseäni ja eheytyä.

Et tainnut ihan ymmärtää. Viittasin ajatuskulkuihisi, joita et itse tuonut esiin epänormaaleina vaan jopa ehkä ihailtavina ja loogisina. Kuten tuo että ärsyynyt muiden osaamisesta ja ilahdut rajojen asettamisesta koska se on sun mielestä jännempää niin. Tuot esiin juttuja, joita pidät ongelmina ja käsittelet niitä, mutta et huomaa että niitä on vähän enemmänkin, koska selittelet niitä parhain päin ja hienoiksi jutuiksi.

Mutta; yläfemma kuitenkin tästä ketjusta ja pohdinnoistasi. Ehkä on ihan hyvä, jos näenkin sinut vain rivinä netissä? Et löydä ketään joka sanoisi sinulle näitä asioita näin suoraan. Ehkä kannattaa lukea tämä ketju vielä myöhemmin muutamaan otteeseen, lukea jotain narsismista yms. ylipäätään. Ja varoa sitä fiilistä, että koko narsismijuttu on hyvä koska olet niin erityinen, vahva, älykäs ja muita parempi että narsismi ja sun luonnehan on positiivisia juttuja. Koska se on sitä maagista ajattelua jolla et korjaa mitään muuta kuin oman mielikuvitusmaailmasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?

Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää.  Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on  KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.

Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.

Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.

Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.

Kuulostaako mikään tässä tutulta?

Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.

Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.

Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.

Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.

Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.

Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se,  mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?

Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.

En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.

Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.

Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen. 

En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti. 

Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.

 

Toisaalta sanoit pitäväsi naisia yhdentekevinä, mutta ärsyyntyväsi jos he ovat parempia kuin sinä jossain. Miten se nyt sopii millään tavalla tähän mitä nyt sanoit? Ei mitenkään. Tuollainen kääntely ja saippuamaisuus on myös hyvin tyypillistä... Ja työelämä on tietenkin apinoiden leikkikenttä siksi, että jos se olisi vakavaa ja fiksujen ihmisten touhua, niin sinun pitäisi myöntää ettet ehkä ole ihan niin erinomainen kuin olet. Mutta käännät sen sinulle positiiviseksi, muut ovat huonoja ja sinä erityinen. Ei mulla muuta, mutta muut ihmiset näkee kyllä tämän lävitse mutta koska heiltä puuttuu narsistien yksi lisäominaisuus, rajattomuus niin ovat hienotunteisia (käytöstavat) eivätkä tuhlaa aikaansa sinuun. Nauravat selän takana, kyllä.

"Narsisti kärsii syvällekäyvästä vauriosta minätunteen kehittymisessä. Tämä vika estää häntä tajuamasta, että hänellä on rajansa ja että toiset ovat erillisiä eivätkä hänen itsensä jatkeita. Joko toiset ovat olemassa täyttääkseen hänen tarpeensa tai heitä ei ole olemassa ensinkään. Jos ihminen tarjoaa narsistille tilaisuuden jonkin tarpeen tyydytykseen, narsisti kohtelee tätä oman itsensä osana ja olettaa toisen ilman muuta täyttävän hänen odotuksensa. Narsistin mielessä hänen itsensä ja toisen välillä ei ole rajaa. …Narsisti on usein aivan tietämätön siitä, milloin hän rikkoo toisten henkilökohtaisia rajoja. Hän lukee muiden postia ja päiväkirjoja, ei kunnioita suljettuja kylpyhuoneen tai makuuhuoneen ovea, penkoo käsilaukkuja ja lompakoita, "lainaa" toisten vaatteita, hygieniavälineitä ja muita tavaroita, kuuntelee salaa keskusteluja, tekee tunkeilevia kysymyksiä, kertoo mielipiteensä pyytämättä, varastaa ideoita, paljastaa salaisuuksia tai halaa, suukottelee ja muilla tavoin koskettelee toista tämän vastustelusta piittamaatta. Kun narsistia syytetään näistä loukkauksista, hän usein ärtyy tai menee täysin ymmälleen"

Yhdentekevä oli väärä sanavalinta. Neutraali on lähempänä totuutta. Vaikka itseäni kohtuullisen narsistisena pidänkin, niin en kyllä allekirjoita kilpailunhalua tai kunnianhimoa ainoastaan narsistisena piirteenä. Naisia kohtaan en tunne sellaista pakonomaista päihittämisen tarvetta, vaan ajattelen, että olisipa minullakin tuo taito, ja sitten toimin. Sehän nyt vasta olisikin pöljää, jos vain ärsyyntyisin jonkun ihmisen pätevyydestä, mutta en yrittäisi sen seurauksena kohentaa omaa osaamistani. Oletuksesi, että vain haudun jossain katkerassa kateuden liemessä on varmaan jonkinlaista projisointia sinun osaltasi. Ehkä sinun kannattaisi tarkistaa tämä oletuksesi.

Rajattomuuden tunnistan kyllä, mutta tämäkin vain niissä lähimmissä parisuhteissa. Tapailin itseasiassa tovin erästä miestä, joka minulle huomautti tästä, ja se oli mielestäni aivan ihanaa. Hetken se ärsytti, mutta sen asian tajuaminen oli jotenkin tosi palkitsevaa. Jotenkin tässäkin iässä se, että joku asetti tuollaisen rajan tuntui ihan mielettömän hyvältä. Sekin on loppupeleissä aika tylsää, jos joku tarjoaa itsensä lautasella. Ihmiset eivät mitään muuta niin rakastakaan, kuin sitä itsestä ja omista ongelmistaan ja synneistään puhumista.

Täällä on nyt jollakin vaikeuksia hahmottaa, että en käyttäydy kaikissa ihmissuhteissani, kuten parisuhteissani. Ei ole tarvetta. Ja vaikka hirveästi haluatte ajatella, että olen juuri niinkuin se teidän lempparinarsisti lähisuvusta, niin en ole. Olen muissa ihmissuhteissani joustava ja tilannetajuinen, koska en koe, että minun pitäisi minulle rakkaita ihmisiä halventaa tai käyttää hyväksi. Ongelmani kohdistuvat lähinnä sukuni miehiin, etenkin omaan isääni. Tunnen, että minun on pakko olla häntä parempi kaikessa ja voittaa hänet, koska en halua päätyä häneksi. En voi sietää suvun muilta miehiltä pätemistä. Sen takia heijastelen varmaan parisuhteissani tätä käyttäytymismallia. Jos koen, että jään jossain suhteessa miehelleni alakynteen, tämä refleksi käynnistyy. Toisaalta en kuitenkaan siedä mitään ajelehtevia tossukoita. Tiedä sitten.

Etkö juuri noin ole päätymässä häneksi?

Ja ei ole tavallista "ärsyyntyä" jonkun toisen osaamisesta, ja sitä ei tee tavallisemmaksi se että "et riudu" siinä. Normaalia olisi olla iloinen toisen osaamisesta - aidosti. En uskonutkaan että riudut kateudessasi, vaan juuri tuo että alat kilpailutilanteeseen, eli alat itse yrittää samaa. Hänen osaamisessaan ei ole kyse hänestä, vaan sinusta. Rajattomuus. Narsismi.

Juurikin läheisissä ihmissuhteissa persoonallisuutesi on paljaimmillaan. Joten enemmän tietenkin kertoo se, miten käyttäydyt parisuhteissa kuin muuten. Joten on mielestäni kuvaavampaa, että olet rajaton miessuhteissa. Musta olisi jo tosi noloa jos minulle, aikuiselle, pitäisi kertoa rajoista. Jotka opimme kuitenkin -me muut- lapsina. Sun pitäisi löytää ne rajat itse etkä vaatia, että joku ne sulle asettaa ja ilman sitä vaan käytät heitä ja vielä halveksit. Kuulostaa siltä että rajat toi sinulle vain stimulaatiota, josta kerroit nauttivasi, joten kyse ei TAASKAAN ollut tuon ihmisen oikeudesta vaan sinun mielesi tyydytyksestä. Kaikki pyörii sinun ympärilläsi ja liittyy sinuun, se on rajatonta mitä suurimmissa määrin edelleen. Ja huomaatko miten käänsit taas huonon puolesi positiiviseksi? Kyllä se vaan on huono ja lapsellinen, housuun pissannut lapsi joka noin tekee.

Voi nyt naamapalmu ja housuunpissaaminen. Onko sinulla itselläsi jonkinlainen narsistitrauma, jota tässä yrität purkaa? Halusi väännellä sanojani alkaa olla jo hieman itseään toistavaa.

Totta kai puhun itsestäni, jos keskustelun tarkoitus on pohtia narsismiani. Tuon keskusteluun esimerkkejä tilanteista, joissa olen huomannut itsessäni rajattomuutta tai muita piirteitä, jotka ovat tämän keskustelun kannalta hyödyllisiä. Sen sijaan, että tarkastelisit näitä asioita samalla objektiivisuudella kuin minä pyrin, tämä keskustelu saattaisi johtaa johonkin järkevään lopputulemaan. Suhtaudut kuitenkin minuun vihamielisesti siihen nähden, että olen vain rivi kirjaimia keskustelupalstalla.

Ja kyllä, halveksin ihmisiä, joiden koen satuttaneen minua. Halveksin ja satutan, koska haluan ja pystyn. Mielessäni saatan paisutella asioita suuremmiksi kuin ne todellisuudessa ovatkaan, ja reaktioni saattaa olla ylimitoittu, mutta tätäkin lähden jossain vaiheessa työstämään. Tällä hetkellä kuitenkin saan siitä aggressiosta aika paljon voimaa.

Joku puhui narsistisesta aallonpohjasta. Mikäli aallonpohja on sitä, että koetetaan hahmottaa itseään ja tekemisiään paremmin, olen varmaan ollut täällä sitten aika kauan. Se, että minua koetetaan lokeroida jonkinlaiseen parantumattoman hullun boksiin, antaa minulle kuitenkin vain enemmän paloa kohentaa itseäni ja eheytyä.

Et tainnut ihan ymmärtää. Viittasin ajatuskulkuihisi, joita et itse tuonut esiin epänormaaleina vaan jopa ehkä ihailtavina ja loogisina. Kuten tuo että ärsyynyt muiden osaamisesta ja ilahdut rajojen asettamisesta koska se on sun mielestä jännempää niin. Tuot esiin juttuja, joita pidät ongelmina ja käsittelet niitä, mutta et huomaa että niitä on vähän enemmänkin, koska selittelet niitä parhain päin ja hienoiksi jutuiksi.

Juuri näiden sokeiden pisteiden vuoksi narsismi ei parane ilman kovemman luokan terapeuttia. Itsetutkiskelu ja -kehittäminen on turhaa siinä vaiheessa kun asiat jäävät näkemättä, ja sen lisäksi ”häiriintynyt” persoonallisuus prosessoi ne automaattisesti edullisiksi.

Tapa nähdä itsensä edullisessa valossa on ihan normaalia, mutta se ei ole normaalia, että kehuskellaan omilla pahoilla teoilla. Se on häpeämättömyyttä, joka voi olla narsismiin liittyvää tai johonkin rikolliseen alakulttuuriin liittyvää tai molempia. Psykiatriaa moititaan, mutta eihän siinä oikeastaan muuta tehdä kuin luokitetaan joku käytös, jolloin voi nähdä laajemmissa yhteyksissä mistä joku häiriö johtuu ja miten sitä ehkä voi parantua. Vaikkei narsismia voisi parantaa, voi kuitenkin parantaa muita liitteenä olevia sairuaksia. 

Vierailija kirjoitti:

htep kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

htep kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?

Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää.  Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on  KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.

Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.

Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.

Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.

Kuulostaako mikään tässä tutulta?

Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.

Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.

Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.

Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.

Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.

Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se,  mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?

Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.

En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.

Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.

Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen. 

En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti. 

Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.

 

Kuinka usein saat narsisteille tyypillisiä raivokohtauksia? Oletko niiden aikana psykoottinen, kuten monet narsistit ovat? Harjoitatko vain psyykkistä väkivaltaa, vai lyötkö myös toisia kuten monet narsistit tekevät?

Harvakseltaan. Raivo, mitä koen on sisälläni kiehuvaa, eikä se näy ulospäin.

Eli sinulla ei ole läheisiä ihmisiä, koska narsisti uskaltaa raivota vain läheisilleen, koska on koko elämänsä henkisesti pikkulapsen tasolla.

Ei pikkulapsen, vaan vauvan. Tuohan on tosi aikaisin tapahtunut vaurio, vauva-aikana.

Missä noin todetaan?

No ihan kaikkialla, oppikirjoissa yms. 

Narsismi ei taida kuitenkaan ihan vauva-aikana syntyä, kun vauvalla ei ole vielä mitään käsitystä itsestä.

Minuus kehittyy vauva-aikana. Narsisti ei ole saanut riittävää hoivaa, jonka avulla ihmisen käsitys itsestä ja itsen ja ulkomaailman rajasta perustuu. Kaikki varhaiset vauriot ovat vaikeita parantaa, kuten voit kuvitella, jos osa itsestäsi sijaitsisi itsesi ulkopuolella. Narsisti voi samaistua aggressoriin tai uhriin (paksunahkainen tai ohutnahkainen narsisti).

Ja narsismi on myös maailman vaarallisin mielisairaus.

Noita persoonallisuushäiriöitä ei pidetä mielisairauksina, mutta ne lähes aina esiintyvät yhdessä muiden mielenterveyshäiriöiden kanssa. Ainakin, jos potilas on päätynyt hoitojärjestelmään.

Narsismi on kuitenkin paljon vaarallisempi mielisairaus kuin vaikkapa skitsofrenia. Narsisti tuhoaa elämänsä aikana yleensä useita ihmisiä.

Psykiatri tuhoaa jokaisen diagnosoimansa ihmisen elämän siinä viitekehyksessä jota ihailee. Ja jota psykiatriaan uskovat ihailevet.

Olen heidän ulkopuolellaan.

Ja narsistit ovat kaikki hyvin vakavasti sairaita tapauksia, jotka elämänsä aikana tuhoavat useita ihmisiä.

Psykiatri ei kuitenkaan ole narsisti, koska tuo ilmaisu on mainitun valeopin itsensä määritelmä ilmiostä. Psykiatri on yksinkertaisesti pahan palveluksessa, koska ei tunne hyvää lakia.

Hänen voimasanansa on narsisti , skitsofreeninen, jne. Ne ovat hanelle voimakkaita sanoja, mutta ne ovat valeopin luomia. Valeopin, psykiatrian luomia, psykiatrian; opin, jonka kautta paha vaikuttaa.

Ja narsistit ovat väkivaltaisia riehujia, jotka voivat olla jopa psykoottisia saadessaan vakavalle mielisairaudelleen tyypillisen raivokohtauksen.

Höpö höpö. Kuulostaa lähinnä epävakaalta rajatilalta. Suurin osa narsisteista on kylmän kalskeita yritysjohtajia, viennin myynnissä toimivia psykoja tai poliitikkoja. Ilmekään ei värähdä.

Vierailija kirjoitti:

Halveksitko ap naiseutta? Äitiyttä? Herkkyyttä ja hellyyttä? Naiset on "vaarattomia" koska ne on yleisesti huonompia kuin miehet ja sinä? Kilpailet miehiä kohtaan isäsi vuoksi, ja isäsi on ehkä puhunut äideistä ja naisista inhoten? Et kilpaile naisia vastaan, koska isäsi ei ole stimuloinut sinua uskomaan naisten olevan uhka = neutraaleja. Sitten jos he ovatkin parempia, niin on vähän sama kuin joku yksinkertainen otus olisi sinua parempi = ärsyttää.

Siksi sinä kilpailet miehiä kohtaan koska vihaat naista itsessäsi. Tai sitä kuvaa, minkä isäsi on piirtänyt naiseudesta. Heikko, hoivaava, ei osaa, vähän ällö ja noh naisellinen. Yritätkö olla päsmäri, fiksu ja hyvä jätkä miehillesi? Et halua olla "heikko"?

Tässä oli tämän keskustelun osuvin kommentti. Sait minut pohtimaan.

En halveksi naiseutta enkä yritä olla hyvä jätkä. Ihailen naisten kykyä yhdistää päämäärätietoisuus menettämättä hellyyttä ja herkkyyttä. Minulle maailma on hyvin kaksijakoinen tämän suhteen, ja varmaan sen vuoksi koen turhautumista ja ärtymystä tämän puutteeni vuoksi. Haluaisin olla herkkä ja naisellinen, perhekeskeinen ja hyvä äiti/kumppani, mutta en oikein pysty. Miessuhteissa, jotka ovat olleet lähinnä platonisia, olen kyllä pystynyt tähän. Näistä suhteista olen myös lähtenyt kävelemään syitä antamatta, lähinnä siksi, koska se on ollut helpompaa kuin perustella, miksi. Miesten kanssa, joihin tunnen vetoa, olen kova ja kylmä, koska hekin ovat. Odotan aina tilaisuutta päästä näyttämään heille tämä hellempi puoleni tai simulaatio siitä, mutta käytännössä se kovuus vain eskaloituu siihen, että kaikkia lämpö vuotaa ikkunasta. Jäljelle jää se vetovoima, ja se muuttuu pakkomielteeksi ja siitä hiljalleen vihaksi. 

Oma äitini on vahva persoona, mutta aika kylmä ja etäinen. Isäni sen sijaan on ailahteleva, ja narsistisemmaksi käy vuosien mittaan. Hän suhtautuu naisiin vähätellen. Minua hän haukkui tyhmäksi ja laiskaksi oikeastaan koko lapsuuteni, joskus julkisilla paikoilla. Sisaruksiini hän suhtautui lievemmin. En kuitenkaan pysty suoranaisesti vihaamaan isääni, olen vain asettanut itseni tähän kilpailuasetelmaan hänen, ja kaikkien hänen kaltaistensa miesten kanssa. Ymmärrän hyvin, miksi äititraumaiset miehet joskus päätyvät tappamaan äitinsä kaltaisia naisia.

Omaa tilannettani kuvaa melko hyvin se, että minulla on pelastuskoira, joka on puolivuotiaaksi kasvanut jonkinlaisessa eristystilassa muista koirista. Se on aggressiivinen muita koiria, paitsi yhtä kohtaan, eikä se osaa sellaista muille koirille luontaista sukimista ja muuta laumakäyttäytymistä. Itseltäni on lapsuudessa jäänyt ilmeisesti puuttumaan normaali kanssakäyminen. Muistan ihmettelleeni aina kavereilla käydessäni, kuinka kivasti he puhuivat sisarilleen ja heidän vanhempansa heille. Olen sellaista vastavuoroisuutta opetellut tässä jo aika pitkän tovin. Se ei tunnu vilpittömältä vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

htep kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

htep kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?

Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää.  Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on  KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.

Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.

Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.

Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.

Kuulostaako mikään tässä tutulta?

Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.

Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.

Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.

Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.

Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.

Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se,  mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?

Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.

En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.

Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.

Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen. 

En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti. 

Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.

 

Kuinka usein saat narsisteille tyypillisiä raivokohtauksia? Oletko niiden aikana psykoottinen, kuten monet narsistit ovat? Harjoitatko vain psyykkistä väkivaltaa, vai lyötkö myös toisia kuten monet narsistit tekevät?

Harvakseltaan. Raivo, mitä koen on sisälläni kiehuvaa, eikä se näy ulospäin.

Eli sinulla ei ole läheisiä ihmisiä, koska narsisti uskaltaa raivota vain läheisilleen, koska on koko elämänsä henkisesti pikkulapsen tasolla.

Ei pikkulapsen, vaan vauvan. Tuohan on tosi aikaisin tapahtunut vaurio, vauva-aikana.

Missä noin todetaan?

No ihan kaikkialla, oppikirjoissa yms. 

Narsismi ei taida kuitenkaan ihan vauva-aikana syntyä, kun vauvalla ei ole vielä mitään käsitystä itsestä.

Minuus kehittyy vauva-aikana. Narsisti ei ole saanut riittävää hoivaa, jonka avulla ihmisen käsitys itsestä ja itsen ja ulkomaailman rajasta perustuu. Kaikki varhaiset vauriot ovat vaikeita parantaa, kuten voit kuvitella, jos osa itsestäsi sijaitsisi itsesi ulkopuolella. Narsisti voi samaistua aggressoriin tai uhriin (paksunahkainen tai ohutnahkainen narsisti).

Ja narsismi on myös maailman vaarallisin mielisairaus.

Noita persoonallisuushäiriöitä ei pidetä mielisairauksina, mutta ne lähes aina esiintyvät yhdessä muiden mielenterveyshäiriöiden kanssa. Ainakin, jos potilas on päätynyt hoitojärjestelmään.

Narsismi on kuitenkin paljon vaarallisempi mielisairaus kuin vaikkapa skitsofrenia. Narsisti tuhoaa elämänsä aikana yleensä useita ihmisiä.

Psykiatri tuhoaa jokaisen diagnosoimansa ihmisen elämän siinä viitekehyksessä jota ihailee. Ja jota psykiatriaan uskovat ihailevet.

Olen heidän ulkopuolellaan.

Ja narsistit ovat kaikki hyvin vakavasti sairaita tapauksia, jotka elämänsä aikana tuhoavat useita ihmisiä.

Psykiatri ei kuitenkaan ole narsisti, koska tuo ilmaisu on mainitun valeopin itsensä määritelmä ilmiostä. Psykiatri on yksinkertaisesti pahan palveluksessa, koska ei tunne hyvää lakia.

Hänen voimasanansa on narsisti , skitsofreeninen, jne. Ne ovat hanelle voimakkaita sanoja, mutta ne ovat valeopin luomia. Valeopin, psykiatrian luomia, psykiatrian; opin, jonka kautta paha vaikuttaa.

Ja narsistit ovat väkivaltaisia riehujia, jotka voivat olla jopa psykoottisia saadessaan vakavalle mielisairaudelleen tyypillisen raivokohtauksen.

Ei ole mitään psykoosia, koska myos tuo määritelmä on edelleen valeopin psykiatrian tekemä määrittelemä, jonka se on tehnyt pahan alaisuudessa. Kun ihminen kuvittelee, se voi tapahtua joko hyvän palveluksessa, tai vastaavasti pahan palveluksessa. Jokainen, joka kuvittelee psykiatrian palveluksessa, alaisuudessa, tai siihen uskoen, kuvittelee pahan palveluksessa, koska psykiatria on antanut itsensä pahalle. Psykiatria ei toteuta hyvää lakia: Tuhoa (kaikki) paha sydämestä ja täytä se (kokonaan) hyvällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halveksitko ap naiseutta? Äitiyttä? Herkkyyttä ja hellyyttä? Naiset on "vaarattomia" koska ne on yleisesti huonompia kuin miehet ja sinä? Kilpailet miehiä kohtaan isäsi vuoksi, ja isäsi on ehkä puhunut äideistä ja naisista inhoten? Et kilpaile naisia vastaan, koska isäsi ei ole stimuloinut sinua uskomaan naisten olevan uhka = neutraaleja. Sitten jos he ovatkin parempia, niin on vähän sama kuin joku yksinkertainen otus olisi sinua parempi = ärsyttää.

Siksi sinä kilpailet miehiä kohtaan koska vihaat naista itsessäsi. Tai sitä kuvaa, minkä isäsi on piirtänyt naiseudesta. Heikko, hoivaava, ei osaa, vähän ällö ja noh naisellinen. Yritätkö olla päsmäri, fiksu ja hyvä jätkä miehillesi? Et halua olla "heikko"?

Tässä oli tämän keskustelun osuvin kommentti. Sait minut pohtimaan.

En halveksi naiseutta enkä yritä olla hyvä jätkä. Ihailen naisten kykyä yhdistää päämäärätietoisuus menettämättä hellyyttä ja herkkyyttä. Minulle maailma on hyvin kaksijakoinen tämän suhteen, ja varmaan sen vuoksi koen turhautumista ja ärtymystä tämän puutteeni vuoksi. Haluaisin olla herkkä ja naisellinen, perhekeskeinen ja hyvä äiti/kumppani, mutta en oikein pysty. Miessuhteissa, jotka ovat olleet lähinnä platonisia, olen kyllä pystynyt tähän. Näistä suhteista olen myös lähtenyt kävelemään syitä antamatta, lähinnä siksi, koska se on ollut helpompaa kuin perustella, miksi. Miesten kanssa, joihin tunnen vetoa, olen kova ja kylmä, koska hekin ovat. Odotan aina tilaisuutta päästä näyttämään heille tämä hellempi puoleni tai simulaatio siitä, mutta käytännössä se kovuus vain eskaloituu siihen, että kaikkia lämpö vuotaa ikkunasta. Jäljelle jää se vetovoima, ja se muuttuu pakkomielteeksi ja siitä hiljalleen vihaksi. 

Oma äitini on vahva persoona, mutta aika kylmä ja etäinen. Isäni sen sijaan on ailahteleva, ja narsistisemmaksi käy vuosien mittaan. Hän suhtautuu naisiin vähätellen. Minua hän haukkui tyhmäksi ja laiskaksi oikeastaan koko lapsuuteni, joskus julkisilla paikoilla. Sisaruksiini hän suhtautui lievemmin. En kuitenkaan pysty suoranaisesti vihaamaan isääni, olen vain asettanut itseni tähän kilpailuasetelmaan hänen, ja kaikkien hänen kaltaistensa miesten kanssa. Ymmärrän hyvin, miksi äititraumaiset miehet joskus päätyvät tappamaan äitinsä kaltaisia naisia.

Omaa tilannettani kuvaa melko hyvin se, että minulla on pelastuskoira, joka on puolivuotiaaksi kasvanut jonkinlaisessa eristystilassa muista koirista. Se on aggressiivinen muita koiria, paitsi yhtä kohtaan, eikä se osaa sellaista muille koirille luontaista sukimista ja muuta laumakäyttäytymistä. Itseltäni on lapsuudessa jäänyt ilmeisesti puuttumaan normaali kanssakäyminen. Muistan ihmettelleeni aina kavereilla käydessäni, kuinka kivasti he puhuivat sisarilleen ja heidän vanhempansa heille. Olen sellaista vastavuoroisuutta opetellut tässä jo aika pitkän tovin. Se ei tunnu vilpittömältä vieläkään.

Kuulostaa siltä, että voisit ihan oikeasti kyllä onnistua terapiassa. Kun terapiahan on rahan ikkunasta ulos heittämistä, jos ei itse ole kyvykäs reflektoimaan käytöstään. Terapiassa on se positiivinen puoli, että kun sulla menee huonommin etkä aina kykene tai jaksa tällaiseen järkeilyyn, niin terapeutti voi auttaa sua peilaamaan, että voisko taas olla tästä kyse? Että pitkällä aikavälillä mietittäisiin sitä omaa käytöstä, tunteita ja niiden laukasemista.

Onkohan ne miehet joihin tunnet vetoa, alun alkaen vähän huonoja valintoja? "Kylmä ja kova"? Oletteko sisarustenne kanssa puhuneet tuosta kohtelusta? Onko heillä mielestäsi mitään ongelmia elämässään? Jos välisi sisaruksiin ovat hyvät, niin niitä voisi olla luontevinta yrittää alkaa muuttaa avoimemmiksi. Ja avoimesti avoimiksi, että jos uskallat esim. kertoa jostain näistä haasteistasi vastavuoroisuuden suhteen vaikka viestillä ja kertoa, että haluaisit yrittää enemmän?

Perheen kanssa me tietyllä tavalla opimme normaalin käytöksen. Sisaruksiin on enemmän lähtökohtaisesti mahdollista muodostaa merkittäviä tunnesiteitä, jotka luo uutta käyttäytymistapaa ja ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenen lähde sinä olet, vanhempiesi? Oletko kultalapsi?

En ole. 

Kyllä mä järjellä tiedostan, että erossa on vain häviäjiä. Mutta kun ei se järjen kuunteleminen tunnu yhtä hyvältä, kuin sen vuolaana virtaavan vihan vietäväksi antautuminen. Tiedän myös sen, ettei tämä ole ihan normaalia. 

Totta kai mä ansaitsen rakkautta. Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni. Jos minulla olisi lapsia, tekisin puolisostani varmasti jatkuvati perättömiä ls-ilmoja ja mustamaalaisin toista vanhempaa lapsilleni. Olen aiemmin suunnitellut hankkivani eräälle eksälleni potkut ja evätä häneltä mahdollisuuden kansalaisuuteen, ja olisin siinä varmasti onnistunutkin. En tiedä, tajusiko hän itse tilanteen vakavuuden, koska hän hyvin nöyrästi pyysi anteeksi käytöstään. En kyllä koe voittaneeni tässä mitään kuitenkaan, en saanut anteeksipyynnöstä tyydytystä.

Ihmissuhteissa ei ole voittajia ja häviäjiä. "Voittaja" on se, joka onnistuu luomaan yhdessä kumppanista kanssa onnellisen suhteen, jossa molemmat viihtyvät ja rakastavat.

Siitä, että aiheuttaa jollekin toiselle jotakin huonoa ei lisää itselle mitään hyvää. Päinvastoin. Silloin itsekin on osa sitä huonoa.

"Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni."

..tarkoitat luultavasti tuossa sitä tilannetta, kun kaikki ei menekään sun mielen mukaan. Kaiken pitäisi mennä niin kuin sinä haluat. Ja sinun mielipiteesi, halusi ja ajatuksesi on tärkeämpiä kuin kenenkään muun? Jos menee toiveet ristiin, niin raivostut?

Parisuhteessa kuitenkin aina tulee eteen asioitten ja ajatusten sovittamista yhteen, molempien joustamista, yhteisen hyvän ratkaisun hakemista ristiriidoissa sen sijaan, että toisen halu jätettäisiin huomioitta ja vain toisen halu huomioitaisiin.

Ehkä voisit alkaa pohtia elämää muusta näkökulmasta kuin siitä, että haluat voittaa toiset. Tavoittelisit mieluummin aitoa onnellisuutta, tasapainoa, vastavuoroista onnellista parisuhdetta. Läheisen onni lisää myös sinun hyvää oloa. Laajentaisit katsantokantaasi näkemään läheiset ihmiset yhtä tärkeinä, tuntevina kanssaeläjinä, ei vain sun välineinä. Näkisit itseisarvon kaikkien elämässä.

Ehkäpä myös terapiasta voisi olla hyötyä sinulle, jos löydät sopivan terapeutin? Onneksi olet tiedostanut ongelmasi, se on monessa asiassa se ensimmäinen suuri askel, joka mahdollistaa muutoksen. Onnea sille tielle.

Suhun en kuitenkaan toivoisi törmääväni ennen kuin olet oppinut vielä jotakin lisää siitä, kuinka myös toisia ihmisiä tulee kunnioittaa ja miten heitä voi kohdella.

Koetko, että pystyt tuntemaan todellista empatiaa? (ei esittämistä tms.) Tuletko esim.  surulliseksi, jos jollekulle läheisellesi tapahtuu jotakin ikävää?

Joskus tulen, joskus en. Jos ihminen on läheinen ystäväni tai perheenjäsen, tunnen suurtakin surua. Muut eivät niinkään kosketa minua. En oikein tiedä, miksi pitäisikään.

Parisuhteeni päättyvät oikeastaan aina ikävästi. Pidän siltojen polttamisesta, mutta sitä ennen haluan satuttaa niin paljon kuin vain kykenen. Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja. Ehkä jos koen, että itse olen tulossa hylätyksi käyttäydyn ikävästi. Jos on aihetta pelätä, että paljastun, saatan katua. Yleensä kuitenkin olen varmistanut selustani sillä, että tiedän ihmisestä arkoja asioita. Tämän opin nuoruudessani, kun eräässä suhteessa olin tyhmä ja annoin sille toiselle liikaa valtaa. Muulloin nautin siitä, että olen saanut ihmisen tolaltaan, masentumaan ja itkemään. 

Oikeastaan tämä tieni on ollut yksi pitkä, manipulaation ja opportunismin kyllästämä polku. Jokaisesta suhteesta opin uusia keinoja hallita kumppaneitani paremmin ja pysyvämmin. Joskus mietin, olenkohan jotenkin autisminkirjolla, kun sosiaalisten taitojen kartuttaminen on ollut minulle elinikäinen oppimiskokemus. Aina löytyy uusia tapoja reagoida.

Terapiasta ei ole mitään hyötyä, kun siellä joutuisin jonkin naamion takana kauhistelemaan näitä luonteenpiirteitäni. Olen saanut näistä piirteistä paljon voimaa mennä eteenpäin ihan terveen aggression voimalla. Aggressioni ei ole terve parisuhteissa, tai silloin kun se kääntyy sisäänpäin. Perhe- ja ystävyyssuhteissa minulla ei ole ongelmia. Olen itseasiassa iloinen, auttavainen ja empaattinen läheisteni silmissä.

No ei tietenkää terapiasta ole hyötyä, jos menisit sinne taas vain esittämään jotakin roolia. Hyötyä sieltä saa vain, jos on valmis olemaan mahdollisimman rehellinen niin itselle kuin sille terpautillekin. Ja avarakatseisesti pohtia asioita ja omaa käytöstä ja koittaa niitä ymmärtää. Lähtökohtasi mennä terapiaan on taas vain sitä sama näennäistä "voittamista" ja kusettamista kuin pitkälti muukin toimintasi elämässäsi näköjään.

Eikö sinua vaivaa että elämäsi itse asiassa perustuu monessa asiassa valheeseen? Mitä sinä siitä valheesta itsellesi edes saat? Ei todellista iloa eikä onnea, ei sellaista, joka lähtisi syvältä sisältäsi. Tai no, tässä itsekeskeisyyttä korostavassa maailmassa varmaan voi saadakin esim. jotakin taloudellista hyötyä.

Mutta miten kuvailisit, miksi "haluat satuttaa niin paljon kuin vain kykenen", suhteessa on tulossa /tulee ero?

ja tiedoksesi että kertomasi toiminta erossa: "Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja." On myös todella satuttavaa toimintaa.

Miksi haluat hallita suhteissasi? Eikö palkitsevampaa olisi, että toinen aidosti haluasi olla kanssasi, eikä manipuloinnin ja valehtelun ja hallitsemisen tuloksena? Ja kun suhde loppuu, hän tajuaa kuinka kurja oletkaan. Sinua ei arvosteta enää, päinvastoin. Elät vain kulissia. Mitä jos kokeilisit joskus todellsita elämää. Siitä voi saada niin paljon enemmän, toki se voi myös haavoittaa.

Opettelisit tuntemaan itsesi. Luulen että olet hukannut sen noihin kaikkiin valheiden kerroksiin. Kuka sinä olet noiden kaikkien roolien ja kerroksien takana?

Kuulostat kertomasi mukaan tällä hetkellä todella vastemielisetä ihmiseltä, todellakin. Toimit erittäin kujasti toisia kohtaan. Mikä on oma oikeutuksesi tällaiselle toiminnalle? Kysy itseltäsi useammin miksi. Mikä on se tunnen lopulta siellä esim kostonhimosi takana ja mistä se tunne oikeasti on lähtöisin. Mikä olisi vaihtoehtoinen toimintamalli.

ap, osaatko vastata näihin edellisessä viestissä esitettyihin kysymyksiin? Kuinka kommentoit väitteisiin?

Eikö sinua vaivaa että elämäsi itse asiassa perustuu monessa asiassa valheeseen?

- En tiedä, missä asiassa elämäni perustuu valheeseen. Olen pätemättömyydestäni huolimatta oman alan töissä, vieläpä hyväpalkkaisessa, joskaan en tiedä, millä valheella tänne asti pääsin. En minä osaamistani varsinaisesti feikkaa, koska opettelin nämä asiat, etten jäisi valheesta kiinni. Parisuhteissa saatan valehdella pikkuasioista jatkuvasti, mutta suurempi ongelmani taitaa olla helposti tylsistyminen ja empatian puute.

Miksi "haluat satuttaa niin paljon kuin vain kykenen", suhteessa on tulossa /tulee ero? 

- Saan siitä sillä hetkellä mielihyvää. Hyökkäys on paras puolustus. Kun isken tarpeeksi lujaa tarpeeksi arkaan paikkaan, on kaikille osapuolille selvää, että tämä oli nyt tässä. 

Miksi haluat hallita suhteissasi? Eikö palkitsevampaa olisi, että toinen aidosti haluasi olla kanssasi, eikä manipuloinnin ja valehtelun ja hallitsemisen tuloksena?

- Kun tiedän, missä mennään, tunnen oloni varmemmaksi. Kun tunnen oloni epävarmaksi, lähden provosoimalla hajottamaan kuplaa. Kyllä ne ihmiset haluavat olla kanssani siihen asti, että tilanne etenee sellaiseen tulehduspisteeseen, että siitä on pakko poistua. Vedän puoleeni läheisriippuvaisia ihmisiä, olen varmaan itsekin jossain määrin. 

Kuka sinä olet noiden kaikkien roolien ja kerroksien takana?

- Ei mitään aavistusta. Olen vihaa kytevä pallosalama.

Mikä on oma oikeutuksesi tällaiselle toiminnalle? Mikä on se tunne lopulta siellä esim kostonhimosi takana ja mistä se tunne oikeasti on lähtöisin. Mikä olisi vaihtoehtoinen toimintamalli.

- Ei sitä oikeuta mitään, tiedän sen järjellä. Järjenjuoksussani ei sinällänsä ole mitään vikaa. Tiedän tekeväni väärin, mutta teen kuitenkin. Tiedän myös ajatuksenjuoksuni olevan viallista niissä kohdin, missä käännän vikani voitoiksi, mutta sehän nyt on vain positiivista psykologiaa. En minä ehdoin tahdoin rupea itsesäälissä piehtaroimaan. 

- Kostonhimon takana on voimattomuus. En siedä sitä tunnetta. Juontuu varmaan lapsuuteen, kun en kyennyt puolustamaan itseäni. Riitatilanteissa menen varsin usein lukkoon, joka vain pahentaa voimattomuuden tunnetta. 

- Vaihtoehtoisesti voisin varmaan toimia alentumalla ja poistumalla tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halveksitko ap naiseutta? Äitiyttä? Herkkyyttä ja hellyyttä? Naiset on "vaarattomia" koska ne on yleisesti huonompia kuin miehet ja sinä? Kilpailet miehiä kohtaan isäsi vuoksi, ja isäsi on ehkä puhunut äideistä ja naisista inhoten? Et kilpaile naisia vastaan, koska isäsi ei ole stimuloinut sinua uskomaan naisten olevan uhka = neutraaleja. Sitten jos he ovatkin parempia, niin on vähän sama kuin joku yksinkertainen otus olisi sinua parempi = ärsyttää.

Siksi sinä kilpailet miehiä kohtaan koska vihaat naista itsessäsi. Tai sitä kuvaa, minkä isäsi on piirtänyt naiseudesta. Heikko, hoivaava, ei osaa, vähän ällö ja noh naisellinen. Yritätkö olla päsmäri, fiksu ja hyvä jätkä miehillesi? Et halua olla "heikko"?

Tässä oli tämän keskustelun osuvin kommentti. Sait minut pohtimaan.

En halveksi naiseutta enkä yritä olla hyvä jätkä. Ihailen naisten kykyä yhdistää päämäärätietoisuus menettämättä hellyyttä ja herkkyyttä. Minulle maailma on hyvin kaksijakoinen tämän suhteen, ja varmaan sen vuoksi koen turhautumista ja ärtymystä tämän puutteeni vuoksi. Haluaisin olla herkkä ja naisellinen, perhekeskeinen ja hyvä äiti/kumppani, mutta en oikein pysty. Miessuhteissa, jotka ovat olleet lähinnä platonisia, olen kyllä pystynyt tähän. Näistä suhteista olen myös lähtenyt kävelemään syitä antamatta, lähinnä siksi, koska se on ollut helpompaa kuin perustella, miksi. Miesten kanssa, joihin tunnen vetoa, olen kova ja kylmä, koska hekin ovat. Odotan aina tilaisuutta päästä näyttämään heille tämä hellempi puoleni tai simulaatio siitä, mutta käytännössä se kovuus vain eskaloituu siihen, että kaikkia lämpö vuotaa ikkunasta. Jäljelle jää se vetovoima, ja se muuttuu pakkomielteeksi ja siitä hiljalleen vihaksi. 

Oma äitini on vahva persoona, mutta aika kylmä ja etäinen. Isäni sen sijaan on ailahteleva, ja narsistisemmaksi käy vuosien mittaan. Hän suhtautuu naisiin vähätellen. Minua hän haukkui tyhmäksi ja laiskaksi oikeastaan koko lapsuuteni, joskus julkisilla paikoilla. Sisaruksiini hän suhtautui lievemmin. En kuitenkaan pysty suoranaisesti vihaamaan isääni, olen vain asettanut itseni tähän kilpailuasetelmaan hänen, ja kaikkien hänen kaltaistensa miesten kanssa. Ymmärrän hyvin, miksi äititraumaiset miehet joskus päätyvät tappamaan äitinsä kaltaisia naisia.

Omaa tilannettani kuvaa melko hyvin se, että minulla on pelastuskoira, joka on puolivuotiaaksi kasvanut jonkinlaisessa eristystilassa muista koirista. Se on aggressiivinen muita koiria, paitsi yhtä kohtaan, eikä se osaa sellaista muille koirille luontaista sukimista ja muuta laumakäyttäytymistä. Itseltäni on lapsuudessa jäänyt ilmeisesti puuttumaan normaali kanssakäyminen. Muistan ihmettelleeni aina kavereilla käydessäni, kuinka kivasti he puhuivat sisarilleen ja heidän vanhempansa heille. Olen sellaista vastavuoroisuutta opetellut tässä jo aika pitkän tovin. Se ei tunnu vilpittömältä vieläkään.

Kuulostaa siltä, että voisit ihan oikeasti kyllä onnistua terapiassa. Kun terapiahan on rahan ikkunasta ulos heittämistä, jos ei itse ole kyvykäs reflektoimaan käytöstään. Terapiassa on se positiivinen puoli, että kun sulla menee huonommin etkä aina kykene tai jaksa tällaiseen järkeilyyn, niin terapeutti voi auttaa sua peilaamaan, että voisko taas olla tästä kyse? Että pitkällä aikavälillä mietittäisiin sitä omaa käytöstä, tunteita ja niiden laukasemista.

Onkohan ne miehet joihin tunnet vetoa, alun alkaen vähän huonoja valintoja? "Kylmä ja kova"? Oletteko sisarustenne kanssa puhuneet tuosta kohtelusta? Onko heillä mielestäsi mitään ongelmia elämässään? Jos välisi sisaruksiin ovat hyvät, niin niitä voisi olla luontevinta yrittää alkaa muuttaa avoimemmiksi. Ja avoimesti avoimiksi, että jos uskallat esim. kertoa jostain näistä haasteistasi vastavuoroisuuden suhteen vaikka viestillä ja kertoa, että haluaisit yrittää enemmän?

Perheen kanssa me tietyllä tavalla opimme normaalin käytöksen. Sisaruksiin on enemmän lähtökohtaisesti mahdollista muodostaa merkittäviä tunnesiteitä, jotka luo uutta käyttäytymistapaa ja ajatuksia.

Kaikki ovat jollain lääkityksellä tai terapiassa. Välimme ovat asialliset, mutta en koe tarvetta lähteä ronkkimaan mehiläispesää. Tämä kauhun tasapaino riittää tällä hetkellä.

Miehet ovat varmasti olleet vääriä, mutta jostain syystä koen sellaisiin eniten vetoa. Nämä miehet eivät siis ole mitään alkoholisoituneita naistenmiehiä, vaan järjestään ottaen ääripäiden persoonia. Vektorianalyysiin taipuvaisia uskonmiehiä.

Ei ap kyllä narsistilta vaikuta. Traumatisoituneelta kyllä, enkä ihmettelisi autismin kirjollakaan olemista. Hyvä otsikko silti, veti paljon keskustelijoita.

Vierailija kirjoitti:

Ei ap kyllä narsistilta vaikuta. Traumatisoituneelta kyllä, enkä ihmettelisi autismin kirjollakaan olemista. Hyvä otsikko silti, veti paljon keskustelijoita.

Et sitten lukenut koko keskustelua.

Kostat alkoholisoituuneelle juopolle iskällesi, joka nöyrrrrrryytti sua vai alistavalle äidilles.. vai molemmilöe? Paremmin pärjäävälle pikkuveljelles.. hakeudu terapiaan, hölmö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ap kyllä narsistilta vaikuta. Traumatisoituneelta kyllä, enkä ihmettelisi autismin kirjollakaan olemista. Hyvä otsikko silti, veti paljon keskustelijoita.

Et sitten lukenut koko keskustelua.

Luin kyllä. Oliko täällä jo lukkoon lyöty narsismi av-diagnoosiksi ja toisinajattelijat kivitetään?