Lue keskustelun säännöt.
Taidan olla narsisti
11.02.2019 |
Olen tässä viimeaikaisten suhteiden päättymisen jälkeen löytänyt itsestäni aivan uuden aallonpohjan. Jos en manipuloi ihmistä jatkamaan suhdetta kanssani, lähden kaasuvalottamaan. En tiedä miksi, mutta jotenkin se tuntuu minusta todella hyvältä poistua suhteesta voittajana. Tiedostan toki tekeväni näitä asioita, mutta en koskaan ylitä rajoja ihmisten kanssa, joita arvostan. Kun rakkaus muuttuu vihaksi, olen valmis menemään melko pitkälle tuottaakseni toiselle pahaa mieltä. Ja nautin siitä. Ihmisiä, joista en välitä, kohtelen kuin ilmaa.
Jossain keskustelussa oli puhetta narsistisesta lähteestä tms. Itse en etsi heikkoja ja kiusattavia uhreja, vaan itseäni vahvempia. On jotenkin mukavampaa päästä niskan päälle, silloin kun on kunnon vastus.
Kommentit (232)
htep kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
htep kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
htep kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?
Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää. Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.
Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.
Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.
Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.
Kuulostaako mikään tässä tutulta?
Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.
Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.
Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.
Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.
Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.
Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se, mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?
Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.
En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.
Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.
Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen.
En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti.
Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.
Kuinka usein saat narsisteille tyypillisiä raivokohtauksia? Oletko niiden aikana psykoottinen, kuten monet narsistit ovat? Harjoitatko vain psyykkistä väkivaltaa, vai lyötkö myös toisia kuten monet narsistit tekevät?
Harvakseltaan. Raivo, mitä koen on sisälläni kiehuvaa, eikä se näy ulospäin.
Eli sinulla ei ole läheisiä ihmisiä, koska narsisti uskaltaa raivota vain läheisilleen, koska on koko elämänsä henkisesti pikkulapsen tasolla.
Ei pikkulapsen, vaan vauvan. Tuohan on tosi aikaisin tapahtunut vaurio, vauva-aikana.
Missä noin todetaan?
No ihan kaikkialla, oppikirjoissa yms.
Narsismi ei taida kuitenkaan ihan vauva-aikana syntyä, kun vauvalla ei ole vielä mitään käsitystä itsestä.
Minuus kehittyy vauva-aikana. Narsisti ei ole saanut riittävää hoivaa, jonka avulla ihmisen käsitys itsestä ja itsen ja ulkomaailman rajasta perustuu. Kaikki varhaiset vauriot ovat vaikeita parantaa, kuten voit kuvitella, jos osa itsestäsi sijaitsisi itsesi ulkopuolella. Narsisti voi samaistua aggressoriin tai uhriin (paksunahkainen tai ohutnahkainen narsisti).
Ja narsismi on myös maailman vaarallisin mielisairaus.
Noita persoonallisuushäiriöitä ei pidetä mielisairauksina, mutta ne lähes aina esiintyvät yhdessä muiden mielenterveyshäiriöiden kanssa. Ainakin, jos potilas on päätynyt hoitojärjestelmään.
Narsismi on kuitenkin paljon vaarallisempi mielisairaus kuin vaikkapa skitsofrenia. Narsisti tuhoaa elämänsä aikana yleensä useita ihmisiä.
Psykiatri tuhoaa jokaisen diagnosoimansa ihmisen elämän siinä viitekehyksessä jota ihailee. Ja jota psykiatriaan uskovat ihailevet.
Olen heidän ulkopuolellaan.
Ja narsistit ovat kaikki hyvin vakavasti sairaita tapauksia, jotka elämänsä aikana tuhoavat useita ihmisiä.
Psykiatri ei kuitenkaan ole narsisti, koska tuo ilmaisu on mainitun valeopin itsensä määritelmä ilmiostä. Psykiatri on yksinkertaisesti pahan palveluksessa, koska ei tunne hyvää lakia.
Hänen voimasanansa on narsisti , skitsofreeninen, jne. Ne ovat hanelle voimakkaita sanoja, mutta ne ovat valeopin luomia. Valeopin, psykiatrian luomia, psykiatrian; opin, jonka kautta paha vaikuttaa.
Ja narsistit ovat väkivaltaisia riehujia, jotka voivat olla jopa psykoottisia saadessaan vakavalle mielisairaudelleen tyypillisen raivokohtauksen.
Ei ole mitään psykoosia, koska myos tuo määritelmä on edelleen valeopin psykiatrian tekemä määrittelemä, jonka se on tehnyt pahan alaisuudessa. Kun ihminen kuvittelee, se voi tapahtua joko hyvän palveluksessa, tai vastaavasti pahan palveluksessa. Jokainen, joka kuvittelee psykiatrian palveluksessa, alaisuudessa, tai siihen uskoen, kuvittelee pahan palveluksessa, koska psykiatria on antanut itsensä pahalle. Psykiatria ei toteuta hyvää lakia: Tuhoa (kaikki) paha sydämestä ja täytä se (kokonaan) hyvällä.
"Psykiatria ei toteuta hyvää lakia: Tuhoa (kaikki) paha sydämestä ja täytä se (kokonaan) hyvällä."
Niin ei toteutakaan. Tämäkin ketju on vihaketju, jossa verrataan kenenkin kuvitelmaa: Kenellä mahtaakaan olla, tai mikä onkaan pahin mahdollinen psykiatrian ilmoittama sairaus.
Vihakirjoitus ja ajattelu, kuvitelmat toimivat. Aina joku uskoo vieläpä sitenkin, että minä itsehän olenkin sellainen kuin nuo sanovat. Kirjoittavatkin. Sairas.
Kuvitelma on otettu vastaan, mutta nyt, suggestio, ehdottelu ei lopukkaan sormien napsautukseen, vaan aina loytyy uusi ehdottaja joka sanoo: Sinussa on parantumaton, paha ja pysyvä vika, psyykkinen sairaus. Niin tapahtuu sille joka on diagnoosin saanut. Ehdottelu jatkuu, kunnes se hyväksytään. Pystyyko kukaan vastustamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tai että jos joku luo sulle rajat, niin alkaisit miettiä, siis ihan ajatusleikin kautta, että miltä susta tuntuis, jos se toinen kertois sun juttuja muille, lukis sun päiväkirjaa tai tekisi tasan niitä juttuja mitä ite teet."
Miksi sä kuvittelet, että mä teen noin? Kenellä tähän maailmanaikaan edes on päiväkirja? Peilaat muhun nyt jotain omia kokemuksiasi. En kerro toisten salaisuuksia muille, vaikka kyllä voisin jos haluaisin. Se, että mulla on se tieto on ihan tarpeeksi suuri valttikortti.
Edelleenkään en kiellä niitä ongelmia, tiedostan hyvin niiden olemassa olon. Tiedän myös, mitä käytökseni muille aiheuttaa. Se taas, että välitänkö, on ihan eri juttu. Se on minulle jonkinlainen kimmoke lähteä siirtymään eteenpäin.
Ja vielä kerran. Jos minua oman pääkoppani sisällä jokin asia ärsyttää ohimenevän hetken verran, ei poissulje sitä, ettenkö voisi vilpittömästi sanoa sille ihmiselle, että vau, hieno juttu. Otan kuitenkin sen ärsytyksen ja motivoin sillä itseäni.
Kohdissa 1-3 vinhaa perää oli ehkä siinä poistyöntämisessä. Suurimmat ongelmani ovat olleet suhteissa introvertteihin, koska he eivät jaksa sitä kaipaamaani huomiota. Silloin lähden yleensä nakuttamaan, kunnes tilanne eskaloituu. Jatkuvaa ihailua tai itsetuntoni pönkittämistä en kumppaniltani kaipaa, koska yleensä se kumppani ei ole tarpeeksi ammattitaitoinen arvioimaan osaamistani jollakin tietyllä osa-alueella. Oletusarvoista on myös se, että minuun ihastunut ihminen pitää ulkonäöstäni ja luonteenpiirteistäni. Ei sitä lasketa. Vähän niinkuin äiti sanoisi komeaksi. Kun voittaa jonkun vastarannankiisken ihailun ja kiintymyksen, siinä on jotain ansiota.
Sinun kohtaamasi narsistit taitavat olla jotain aivan vajaita tapauksia. Oletko koskaan miettinyt, miksi olet joutunut heidän maalitaulukseen?
Vierailija kirjoitti:
Ei ap kyllä narsistilta vaikuta. Traumatisoituneelta kyllä, enkä ihmettelisi autismin kirjollakaan olemista. Hyvä otsikko silti, veti paljon keskustelijoita.
Ei minunkaan mielestäni hän vaikuta narsistilta. Ap pystyy pohtimaan persoonallisuuttaan, vikojaankin ja yrittää hakea itselleen ymmärrystä. Narsisti olisi kuumennut ensimmäisillä sivuilla erilaisista näkökulmista ja syyttänyt kiviä sekä kantoja kaikesta mahdollisesta.
Hallanvaara kirjoitti:
Kysymys lisää, mikä on ap:n voimakkain tunne?
Jaa-a. En ole koskaan muistaakseni rakastunut kovin palavasti, koska en tiedä, miltä sen pitäisi tuntua. Aggressio on aika usein läsnä. Sitä on minussa paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap kyllä narsistilta vaikuta. Traumatisoituneelta kyllä, enkä ihmettelisi autismin kirjollakaan olemista. Hyvä otsikko silti, veti paljon keskustelijoita.
Ei minunkaan mielestäni hän vaikuta narsistilta. Ap pystyy pohtimaan persoonallisuuttaan, vikojaankin ja yrittää hakea itselleen ymmärrystä. Narsisti olisi kuumennut ensimmäisillä sivuilla erilaisista näkökulmista ja syyttänyt kiviä sekä kantoja kaikesta mahdollisesta.
Eihän täällä voi ketään diagnosoida. Persoonallisuushäiriötä ei ikinä diagnosoida kenenkään omienkaan diagnoosien perusteella, vaan pitemmän tarkkailun kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Tai että jos joku luo sulle rajat, niin alkaisit miettiä, siis ihan ajatusleikin kautta, että miltä susta tuntuis, jos se toinen kertois sun juttuja muille, lukis sun päiväkirjaa tai tekisi tasan niitä juttuja mitä ite teet."
Miksi sä kuvittelet, että mä teen noin? Kenellä tähän maailmanaikaan edes on päiväkirja? Peilaat muhun nyt jotain omia kokemuksiasi. En kerro toisten salaisuuksia muille, vaikka kyllä voisin jos haluaisin. Se, että mulla on se tieto on ihan tarpeeksi suuri valttikortti.
Ei hyvää päivää... En oikeasti tajunnut että otat kirjaimellisesti. Ne oli esimerkkejä, enhän minä voi tietää mitä se sinun rajattomuutesi on ollut, kun et ole kertonut muuta kuin että sitä on. Et sanasta "vertauskuva" ole kuullut? Nimenomaan pointti oli se että mitä ikinä teetkään niin mieti miltä se jostain toisesta tuntuisi.
"Ja tiedoksesi, ne jotka poistuu tilanteesta on yleensä niitä isompia ihmisiä. Sinä alennut kun käyttydyt kuin sinä."
En mä yleensä pitkitä sitä draamaa tarpeettomasti, koska siihen väsyy jossain vaiheessa itsekin, eikä se ole enää antoisaa. Ja harvemmin ne ihmiset poistuvat, ennenkuin sanon todella ilkeästi. Ihminen tarjoaa näissä tilanteissa eräänlaisen kielekkeen, joko tahallaan tai tiedostamatta, johon tarttumalla riitelyä ja solvaamista voisi jatkaa vaikka loputtomiin. Yleensä sielläkin taustalla on vähintään masennusta, joka tekee siitä henkilöstä alttiimman minun vaikutuspiirilleni ja loukkaamisen työvälineitä löytyy helpommin kuin sieniä sateella. Harvemmin muunlaisten ihmisten kanssa edes ajaudun mihinkään paatoksen syövereihin. Huvittavaa kyllä, en varmaan tunne edes vetoa eheän mielenterveyden omaaviin yksilöihin. Ehkä siis vedän puoleeni jotain tietynlaista mielenlaatua.
Tässäkin kyse jälleen parisuhteista, ei muista ihmissuhteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap kyllä narsistilta vaikuta. Traumatisoituneelta kyllä, enkä ihmettelisi autismin kirjollakaan olemista. Hyvä otsikko silti, veti paljon keskustelijoita.
Ei minunkaan mielestäni hän vaikuta narsistilta. Ap pystyy pohtimaan persoonallisuuttaan, vikojaankin ja yrittää hakea itselleen ymmärrystä. Narsisti olisi kuumennut ensimmäisillä sivuilla erilaisista näkökulmista ja syyttänyt kiviä sekä kantoja kaikesta mahdollisesta.
Nimenomaan tuo introspektion vaivattomuus kiinnittää huomiota, ja moraalintajua ja monien tunteiden tuntemista on myös välähdellyt monessa kohtaa. Lisäksi kannattaa muistaa, että k-päiseen käytökseen pystytään monista, monista syistä ilman mitään persoonallisuushäiriötä.
Aika paljon tuosta tekstistä tuli mieleen turvattomuuden kokemus sekä lapsuudessa että nykyisissä suhteissa. Esimerkiksi valehtelu on loppujen lopuksi aika tavanomainen puolustuskeino, mutta sitten jo vakavampi, jos itsekin uskoo valheisiinsa. Jos menisit psykoterapiaan, saisit tietää mikä sinua todellisuudessa vaivaa. Vastavuoroisten ihmissuhteiden puute ehkä vaivaa sinua jollain tasolla, koska se estää sinua kehittymästä täyteen mittaasi. Monet muutkin asiat näyttävät askarruttavan, mutta pyrit nähtävästi pysymään kaukana omista affekteistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tai että jos joku luo sulle rajat, niin alkaisit miettiä, siis ihan ajatusleikin kautta, että miltä susta tuntuis, jos se toinen kertois sun juttuja muille, lukis sun päiväkirjaa tai tekisi tasan niitä juttuja mitä ite teet."
Miksi sä kuvittelet, että mä teen noin? Kenellä tähän maailmanaikaan edes on päiväkirja? Peilaat muhun nyt jotain omia kokemuksiasi. En kerro toisten salaisuuksia muille, vaikka kyllä voisin jos haluaisin. Se, että mulla on se tieto on ihan tarpeeksi suuri valttikortti.
Ei hyvää päivää... En oikeasti tajunnut että otat kirjaimellisesti. Ne oli esimerkkejä, enhän minä voi tietää mitä se sinun rajattomuutesi on ollut, kun et ole kertonut muuta kuin että sitä on. Et sanasta "vertauskuva" ole kuullut? Nimenomaan pointti oli se että mitä ikinä teetkään niin mieti miltä se jostain toisesta tuntuisi.
Kun useamman kerran mainitset nuo päiväkirjat, juttujen kertomiset ja huonot lapset pissahousuineen tässä yhteydessä, pakostakin ihmetyttää. Mietityttää, että kuka sitä sun päiväkirjaa on lukenut, ja kenen bloggaajan mutuartikkelista olet tietosi riipaissut. Tästä tiedosta ja sen käyttämisesti oli puhetta jo aiemmilla sivulla. En tiedä sisäistätkö lukemaasi ollenkaan, luetko valikovasti, vai etkö kykene löytämään kehittävämpiä näkökulmia.
Rajattomuuden ilmenemisestä voi myös kysyä, eikä olettaa "vertauskuvin". Sinulla on tuntuu olevan aika paljon oletuksia minusta, joita et edes halua oikaista, ja joiden alkuperää sinun kannattaisi varmaan oikeasti pohdiskella.
Vierailija kirjoitti:
"Ja tiedoksesi, ne jotka poistuu tilanteesta on yleensä niitä isompia ihmisiä. Sinä alennut kun käyttydyt kuin sinä."
En mä yleensä pitkitä sitä draamaa tarpeettomasti, koska siihen väsyy jossain vaiheessa itsekin, eikä se ole enää antoisaa. Ja harvemmin ne ihmiset poistuvat, ennenkuin sanon todella ilkeästi. Ihminen tarjoaa näissä tilanteissa eräänlaisen kielekkeen, joko tahallaan tai tiedostamatta, johon tarttumalla riitelyä ja solvaamista voisi jatkaa vaikka loputtomiin. Yleensä sielläkin taustalla on vähintään masennusta, joka tekee siitä henkilöstä alttiimman minun vaikutuspiirilleni ja loukkaamisen työvälineitä löytyy helpommin kuin sieniä sateella. Harvemmin muunlaisten ihmisten kanssa edes ajaudun mihinkään paatoksen syövereihin. Huvittavaa kyllä, en varmaan tunne edes vetoa eheän mielenterveyden omaaviin yksilöihin. Ehkä siis vedän puoleeni jotain tietynlaista mielenlaatua.
Tässäkin kyse jälleen parisuhteista, ei muista ihmissuhteista.
Kyse oli siitä, että sinä et osaa poistua. Vaan tartut niihin kielekkeisiin. Sinä alennut siinä kohtaa.
Pelottaako sinua normaalin mielenterveyden omaavat miehet? Ei siis mitkään nysvät, vaan hyvännäköiset tasaiset miehet joilla ei ole ongelmia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tai että jos joku luo sulle rajat, niin alkaisit miettiä, siis ihan ajatusleikin kautta, että miltä susta tuntuis, jos se toinen kertois sun juttuja muille, lukis sun päiväkirjaa tai tekisi tasan niitä juttuja mitä ite teet."
Miksi sä kuvittelet, että mä teen noin? Kenellä tähän maailmanaikaan edes on päiväkirja? Peilaat muhun nyt jotain omia kokemuksiasi. En kerro toisten salaisuuksia muille, vaikka kyllä voisin jos haluaisin. Se, että mulla on se tieto on ihan tarpeeksi suuri valttikortti.
Ei hyvää päivää... En oikeasti tajunnut että otat kirjaimellisesti. Ne oli esimerkkejä, enhän minä voi tietää mitä se sinun rajattomuutesi on ollut, kun et ole kertonut muuta kuin että sitä on. Et sanasta "vertauskuva" ole kuullut? Nimenomaan pointti oli se että mitä ikinä teetkään niin mieti miltä se jostain toisesta tuntuisi.
Kun useamman kerran mainitset nuo päiväkirjat, juttujen kertomiset ja huonot lapset pissahousuineen tässä yhteydessä, pakostakin ihmetyttää. Mietityttää, että kuka sitä sun päiväkirjaa on lukenut, ja kenen bloggaajan mutuartikkelista olet tietosi riipaissut. Tästä tiedosta ja sen käyttämisesti oli puhetta jo aiemmilla sivulla. En tiedä sisäistätkö lukemaasi ollenkaan, luetko valikovasti, vai etkö kykene löytämään kehittävämpiä näkökulmia.
Rajattomuuden ilmenemisestä voi myös kysyä, eikä olettaa "vertauskuvin". Sinulla on tuntuu olevan aika paljon oletuksia minusta, joita et edes halua oikaista, ja joiden alkuperää sinun kannattaisi varmaan oikeasti pohdiskella.
En tunne sinua, joten voin vaan ampua hauliparvella kärpäsparvea. Olin myös se, joka kysyi sinulta isästäsi. Se osui, joku muu ei niin hyvin. Kuten sanoit, olet rivejä netissä. Otat kummallisen henkilökohtaisesti jotkut maininnat, jotka on vertauskuvia, ja sitten taas sivuutat tai kimmastut, jos kommentoin jotain mitä olet ihan itse sanonut.
Et vaikuttanut niin höpsöltä, ettet olisi ymmärtänyt tuota vertauskuvaksi, kun se kuitenkin oli esimerkki temmattuna tuulesta. Mielestäni itsestäänselvää.
Musta vaikuttaa, että ap hakee tällä keskustelulla sitä että joku sanoisi, että se on hyvä kirjoittaja ja vaikuttaa todella älykkäältä tarkastellessaan käytöstään ja tulkitessaan omia reaktioitaan. Aika säälittävää huomionhakua tämäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aspergerit ei aina tajua, että joku oli vertauskuva eikä tarkoitettu kirjaimellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon tuosta tekstistä tuli mieleen turvattomuuden kokemus sekä lapsuudessa että nykyisissä suhteissa. Esimerkiksi valehtelu on loppujen lopuksi aika tavanomainen puolustuskeino, mutta sitten jo vakavampi, jos itsekin uskoo valheisiinsa. Jos menisit psykoterapiaan, saisit tietää mikä sinua todellisuudessa vaivaa. Vastavuoroisten ihmissuhteiden puute ehkä vaivaa sinua jollain tasolla, koska se estää sinua kehittymästä täyteen mittaasi. Monet muutkin asiat näyttävät askarruttavan, mutta pyrit nähtävästi pysymään kaukana omista affekteistasi.
En osaa sanoa, pysyttelenkö etäällä affekteistani, vai enkö vain osaa paikantaa niitä tai niiden syvyyttä. Tunneilmaisuni saattaa olla ulkoisesti vahvaa, mutta itse koen oikeastaan muut tunteet, paitsi tuon vihan ja voimattomuuden, melko latteina. Ihastuminen on ihan mukava, energisoiva tunne, mutta sitä useimmiten varjostaa se ennalta-arvattava loppunäytös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja tiedoksesi, ne jotka poistuu tilanteesta on yleensä niitä isompia ihmisiä. Sinä alennut kun käyttydyt kuin sinä."
En mä yleensä pitkitä sitä draamaa tarpeettomasti, koska siihen väsyy jossain vaiheessa itsekin, eikä se ole enää antoisaa. Ja harvemmin ne ihmiset poistuvat, ennenkuin sanon todella ilkeästi. Ihminen tarjoaa näissä tilanteissa eräänlaisen kielekkeen, joko tahallaan tai tiedostamatta, johon tarttumalla riitelyä ja solvaamista voisi jatkaa vaikka loputtomiin. Yleensä sielläkin taustalla on vähintään masennusta, joka tekee siitä henkilöstä alttiimman minun vaikutuspiirilleni ja loukkaamisen työvälineitä löytyy helpommin kuin sieniä sateella. Harvemmin muunlaisten ihmisten kanssa edes ajaudun mihinkään paatoksen syövereihin. Huvittavaa kyllä, en varmaan tunne edes vetoa eheän mielenterveyden omaaviin yksilöihin. Ehkä siis vedän puoleeni jotain tietynlaista mielenlaatua.
Tässäkin kyse jälleen parisuhteista, ei muista ihmissuhteista.
Kyse oli siitä, että sinä et osaa poistua. Vaan tartut niihin kielekkeisiin. Sinä alennut siinä kohtaa.
Pelottaako sinua normaalin mielenterveyden omaavat miehet? Ei siis mitkään nysvät, vaan hyvännäköiset tasaiset miehet joilla ei ole ongelmia?
En osaakaan poistua. Siinä vaiheessa se riitely onkin yleensä sitä, että kumpi loukkaa pahemmin, eli kilpailu siitä, kumpi on julmempi ihminen. Ei mua siinä vaiheessa kiinnosta olla hyvä ihminen. Jos yleensäkään kiinnostaa.
Ei pelota. Ne on ihan hyviä miehiä, ja minullekin hyväksi. En vain jostain syystä koe vetoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen lähde sinä olet, vanhempiesi? Oletko kultalapsi?
En ole.
Kyllä mä järjellä tiedostan, että erossa on vain häviäjiä. Mutta kun ei se järjen kuunteleminen tunnu yhtä hyvältä, kuin sen vuolaana virtaavan vihan vietäväksi antautuminen. Tiedän myös sen, ettei tämä ole ihan normaalia.
Totta kai mä ansaitsen rakkautta. Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni. Jos minulla olisi lapsia, tekisin puolisostani varmasti jatkuvati perättömiä ls-ilmoja ja mustamaalaisin toista vanhempaa lapsilleni. Olen aiemmin suunnitellut hankkivani eräälle eksälleni potkut ja evätä häneltä mahdollisuuden kansalaisuuteen, ja olisin siinä varmasti onnistunutkin. En tiedä, tajusiko hän itse tilanteen vakavuuden, koska hän hyvin nöyrästi pyysi anteeksi käytöstään. En kyllä koe voittaneeni tässä mitään kuitenkaan, en saanut anteeksipyynnöstä tyydytystä.
Ihmissuhteissa ei ole voittajia ja häviäjiä. "Voittaja" on se, joka onnistuu luomaan yhdessä kumppanista kanssa onnellisen suhteen, jossa molemmat viihtyvät ja rakastavat.
Siitä, että aiheuttaa jollekin toiselle jotakin huonoa ei lisää itselle mitään hyvää. Päinvastoin. Silloin itsekin on osa sitä huonoa.
"Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni."
..tarkoitat luultavasti tuossa sitä tilannetta, kun kaikki ei menekään sun mielen mukaan. Kaiken pitäisi mennä niin kuin sinä haluat. Ja sinun mielipiteesi, halusi ja ajatuksesi on tärkeämpiä kuin kenenkään muun? Jos menee toiveet ristiin, niin raivostut?
Parisuhteessa kuitenkin aina tulee eteen asioitten ja ajatusten sovittamista yhteen, molempien joustamista, yhteisen hyvän ratkaisun hakemista ristiriidoissa sen sijaan, että toisen halu jätettäisiin huomioitta ja vain toisen halu huomioitaisiin.
Ehkä voisit alkaa pohtia elämää muusta näkökulmasta kuin siitä, että haluat voittaa toiset. Tavoittelisit mieluummin aitoa onnellisuutta, tasapainoa, vastavuoroista onnellista parisuhdetta. Läheisen onni lisää myös sinun hyvää oloa. Laajentaisit katsantokantaasi näkemään läheiset ihmiset yhtä tärkeinä, tuntevina kanssaeläjinä, ei vain sun välineinä. Näkisit itseisarvon kaikkien elämässä.
Ehkäpä myös terapiasta voisi olla hyötyä sinulle, jos löydät sopivan terapeutin? Onneksi olet tiedostanut ongelmasi, se on monessa asiassa se ensimmäinen suuri askel, joka mahdollistaa muutoksen. Onnea sille tielle.
Suhun en kuitenkaan toivoisi törmääväni ennen kuin olet oppinut vielä jotakin lisää siitä, kuinka myös toisia ihmisiä tulee kunnioittaa ja miten heitä voi kohdella.
Koetko, että pystyt tuntemaan todellista empatiaa? (ei esittämistä tms.) Tuletko esim. surulliseksi, jos jollekulle läheisellesi tapahtuu jotakin ikävää?
Joskus tulen, joskus en. Jos ihminen on läheinen ystäväni tai perheenjäsen, tunnen suurtakin surua. Muut eivät niinkään kosketa minua. En oikein tiedä, miksi pitäisikään.
Parisuhteeni päättyvät oikeastaan aina ikävästi. Pidän siltojen polttamisesta, mutta sitä ennen haluan satuttaa niin paljon kuin vain kykenen. Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja. Ehkä jos koen, että itse olen tulossa hylätyksi käyttäydyn ikävästi. Jos on aihetta pelätä, että paljastun, saatan katua. Yleensä kuitenkin olen varmistanut selustani sillä, että tiedän ihmisestä arkoja asioita. Tämän opin nuoruudessani, kun eräässä suhteessa olin tyhmä ja annoin sille toiselle liikaa valtaa. Muulloin nautin siitä, että olen saanut ihmisen tolaltaan, masentumaan ja itkemään.
Oikeastaan tämä tieni on ollut yksi pitkä, manipulaation ja opportunismin kyllästämä polku. Jokaisesta suhteesta opin uusia keinoja hallita kumppaneitani paremmin ja pysyvämmin. Joskus mietin, olenkohan jotenkin autisminkirjolla, kun sosiaalisten taitojen kartuttaminen on ollut minulle elinikäinen oppimiskokemus. Aina löytyy uusia tapoja reagoida.
Terapiasta ei ole mitään hyötyä, kun siellä joutuisin jonkin naamion takana kauhistelemaan näitä luonteenpiirteitäni. Olen saanut näistä piirteistä paljon voimaa mennä eteenpäin ihan terveen aggression voimalla. Aggressioni ei ole terve parisuhteissa, tai silloin kun se kääntyy sisäänpäin. Perhe- ja ystävyyssuhteissa minulla ei ole ongelmia. Olen itseasiassa iloinen, auttavainen ja empaattinen läheisteni silmissä.
Sisarukseni puoliso kuulostaa samanlaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon tuosta tekstistä tuli mieleen turvattomuuden kokemus sekä lapsuudessa että nykyisissä suhteissa. Esimerkiksi valehtelu on loppujen lopuksi aika tavanomainen puolustuskeino, mutta sitten jo vakavampi, jos itsekin uskoo valheisiinsa. Jos menisit psykoterapiaan, saisit tietää mikä sinua todellisuudessa vaivaa. Vastavuoroisten ihmissuhteiden puute ehkä vaivaa sinua jollain tasolla, koska se estää sinua kehittymästä täyteen mittaasi. Monet muutkin asiat näyttävät askarruttavan, mutta pyrit nähtävästi pysymään kaukana omista affekteistasi.
En osaa sanoa, pysyttelenkö etäällä affekteistani, vai enkö vain osaa paikantaa niitä tai niiden syvyyttä. Tunneilmaisuni saattaa olla ulkoisesti vahvaa, mutta itse koen oikeastaan muut tunteet, paitsi tuon vihan ja voimattomuuden, melko latteina. Ihastuminen on ihan mukava, energisoiva tunne, mutta sitä useimmiten varjostaa se ennalta-arvattava loppunäytös.
Vihan takana on aina alkuperäistunteena pelko. Avuttomuus tai voimattomuus ovat myös peittotunteita esimerkiksi trauman seurauksena. Lattealta tai tyhjältä tuntuva tunne-elämä on sekin puolustusmekanismi. Monesti traumatisoituneet potilaat eivät kerro traumakokemuksistaan eivätkä tunnista niiden vaikutuksia, vaan ne saattavat käydä ilmi muusta yhteydestä. Tunne-elämän voi kääntää pois päältä ja puolustusmekanismit toimivat psyykkisenä suojaavana ihona. Hakeutuminen vääränlaiseen seuraan on taas usein ajeerausta, jossa traumaan haetaan toisenlaista vastausta toistamalla pakonomaisesti peruskonfliktia.
Välillä ap pohtii ja reflektoi, mutta välillä se menee taas tuohon "muut ihmiset ovat turhia"-moodiin. Koita nyt päättää.
Kohdat 1. 2. ja 3.: Ensimmäisissä parisuhteissaan usein ihmiset, joilta on puuttunut perusturvallisuuden tunne lapsuudessa eivät pysty "uskomaan" että toinen pysyy siinä missä on. Usein tarve on jollekin jatkuvalle ihailulle ja vakuuttelulle tai itsen ympärillä pyörivälle toiminnalle, mikä ei ole kenenkään arkea oikeasti. Sitten kun sitä ei tule (toinen on vähän vaisu viikon, näkee kavereita tms.) , niin "suojellaan" itseä potkimalla sitä toista poispäin, koska itseen sattuu vähemmän silloin kun saa itse olla se joka lopettaa suhteen. Koetaan jo niin vahvasti se "varma" hylkääminen, että toista satutetaan niin kovaa kun lähtee. Koska silloin palataan selkeyteen, varmuuteen ja turvallisuuteen. Eli yksinoloon.
Turvattomissa olosuhteissa draama on normaalia ja tavallinen elämä tylsää. Draama on aina kulman takana, joten miksi ei loisi sitä kun huomenna kaikki menee kuitenkin päin hlvettiä. Parempi olla itse orkesterinjohtaja, alkaa kaivella, ilkeillä, syytellä ja haukkua. Pahinta on arki, koska sitä seuraa aina pettymys.
4. ja 5. Voi voi, no taas se ongelmien kieltäminen on jotain positiivista "ei itsesääliä". Kukaan ei vaadi sinulta itsesääliä. Vaan esimerkiksi sitä, että kun jonkun taito ärsyttää, niin opettelet sanomaan sille toiselle, että vau hieno juttu, osaisinpa itekin. Tai että jos joku luo sulle rajat, niin alkaisit miettiä, siis ihan ajatusleikin kautta, että miltä susta tuntuis, jos se toinen kertois sun juttuja muille, lukis sun päiväkirjaa tai tekisi tasan niitä juttuja mitä ite teet. Ansaitseeko se sitä? Saisko sua kohdella samalla tavalla? Ja onko oikein, että ihan normaali elämä revitään sun toimesta yhtäkkiä palasiksi, koska sulla on tylsää? Oisko kiva jos mä tulisin riehumaan haukkumaan ja rääkymään sun kotiin? Se että sä mietit omaa huonoa käytöstä ei ole mitään itsesääliä vaan sitä, että mietit mitä se muille tekee ja miten voisit välttää sitä.
Ja tiedoksesi, ne jotka poistuu tilanteesta on yleensä niitä isompia ihmisiä. Sinä alennut kun käyttydyt kuin sinä.