Lue keskustelun säännöt.
Taidan olla narsisti
11.02.2019 |
Olen tässä viimeaikaisten suhteiden päättymisen jälkeen löytänyt itsestäni aivan uuden aallonpohjan. Jos en manipuloi ihmistä jatkamaan suhdetta kanssani, lähden kaasuvalottamaan. En tiedä miksi, mutta jotenkin se tuntuu minusta todella hyvältä poistua suhteesta voittajana. Tiedostan toki tekeväni näitä asioita, mutta en koskaan ylitä rajoja ihmisten kanssa, joita arvostan. Kun rakkaus muuttuu vihaksi, olen valmis menemään melko pitkälle tuottaakseni toiselle pahaa mieltä. Ja nautin siitä. Ihmisiä, joista en välitä, kohtelen kuin ilmaa.
Jossain keskustelussa oli puhetta narsistisesta lähteestä tms. Itse en etsi heikkoja ja kiusattavia uhreja, vaan itseäni vahvempia. On jotenkin mukavampaa päästä niskan päälle, silloin kun on kunnon vastus.
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Vau, oletkohan eksäni, ap? Kuvasithänet aloituksessasi.
Voisitko yrittää selittää eksäni ajatuksenjuoksua? Mitä hän luulee saavuttavansa, kun haukkuu ja syyllistää? MIKSI hän yrittää saada minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi? Mitä hän tavoittelee sanoessaan, että olen läpeensä sairas ihminen?
Faktahan on, kun hänen sanomisensa muille ihmisille kerron, niin hän on itse se, joka joutuu naurunalaiseksi. Toinen fakta on, ettei hän minua pysty satuttamaan, koska näen hänen lävitsensä. Miksi hän kuitenkin nolaa itsensä kerta toisensa jälkeen?
Narsistit eivät yleensä ole kovin fiksuja, vaikka muuta luulevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen lähde sinä olet, vanhempiesi? Oletko kultalapsi?
En ole.
Kyllä mä järjellä tiedostan, että erossa on vain häviäjiä. Mutta kun ei se järjen kuunteleminen tunnu yhtä hyvältä, kuin sen vuolaana virtaavan vihan vietäväksi antautuminen. Tiedän myös sen, ettei tämä ole ihan normaalia.
Totta kai mä ansaitsen rakkautta. Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni. Jos minulla olisi lapsia, tekisin puolisostani varmasti jatkuvati perättömiä ls-ilmoja ja mustamaalaisin toista vanhempaa lapsilleni. Olen aiemmin suunnitellut hankkivani eräälle eksälleni potkut ja evätä häneltä mahdollisuuden kansalaisuuteen, ja olisin siinä varmasti onnistunutkin. En tiedä, tajusiko hän itse tilanteen vakavuuden, koska hän hyvin nöyrästi pyysi anteeksi käytöstään. En kyllä koe voittaneeni tässä mitään kuitenkaan, en saanut anteeksipyynnöstä tyydytystä.
Ihmissuhteissa ei ole voittajia ja häviäjiä. "Voittaja" on se, joka onnistuu luomaan yhdessä kumppanista kanssa onnellisen suhteen, jossa molemmat viihtyvät ja rakastavat.
Siitä, että aiheuttaa jollekin toiselle jotakin huonoa ei lisää itselle mitään hyvää. Päinvastoin. Silloin itsekin on osa sitä huonoa.
"Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni."
..tarkoitat luultavasti tuossa sitä tilannetta, kun kaikki ei menekään sun mielen mukaan. Kaiken pitäisi mennä niin kuin sinä haluat. Ja sinun mielipiteesi, halusi ja ajatuksesi on tärkeämpiä kuin kenenkään muun? Jos menee toiveet ristiin, niin raivostut?
Parisuhteessa kuitenkin aina tulee eteen asioitten ja ajatusten sovittamista yhteen, molempien joustamista, yhteisen hyvän ratkaisun hakemista ristiriidoissa sen sijaan, että toisen halu jätettäisiin huomioitta ja vain toisen halu huomioitaisiin.
Ehkä voisit alkaa pohtia elämää muusta näkökulmasta kuin siitä, että haluat voittaa toiset. Tavoittelisit mieluummin aitoa onnellisuutta, tasapainoa, vastavuoroista onnellista parisuhdetta. Läheisen onni lisää myös sinun hyvää oloa. Laajentaisit katsantokantaasi näkemään läheiset ihmiset yhtä tärkeinä, tuntevina kanssaeläjinä, ei vain sun välineinä. Näkisit itseisarvon kaikkien elämässä.
Ehkäpä myös terapiasta voisi olla hyötyä sinulle, jos löydät sopivan terapeutin? Onneksi olet tiedostanut ongelmasi, se on monessa asiassa se ensimmäinen suuri askel, joka mahdollistaa muutoksen. Onnea sille tielle.
Suhun en kuitenkaan toivoisi törmääväni ennen kuin olet oppinut vielä jotakin lisää siitä, kuinka myös toisia ihmisiä tulee kunnioittaa ja miten heitä voi kohdella.
Koetko, että pystyt tuntemaan todellista empatiaa? (ei esittämistä tms.) Tuletko esim. surulliseksi, jos jollekulle läheisellesi tapahtuu jotakin ikävää?
Joskus tulen, joskus en. Jos ihminen on läheinen ystäväni tai perheenjäsen, tunnen suurtakin surua. Muut eivät niinkään kosketa minua. En oikein tiedä, miksi pitäisikään.
Parisuhteeni päättyvät oikeastaan aina ikävästi. Pidän siltojen polttamisesta, mutta sitä ennen haluan satuttaa niin paljon kuin vain kykenen. Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja. Ehkä jos koen, että itse olen tulossa hylätyksi käyttäydyn ikävästi. Jos on aihetta pelätä, että paljastun, saatan katua. Yleensä kuitenkin olen varmistanut selustani sillä, että tiedän ihmisestä arkoja asioita. Tämän opin nuoruudessani, kun eräässä suhteessa olin tyhmä ja annoin sille toiselle liikaa valtaa. Muulloin nautin siitä, että olen saanut ihmisen tolaltaan, masentumaan ja itkemään.
Oikeastaan tämä tieni on ollut yksi pitkä, manipulaation ja opportunismin kyllästämä polku. Jokaisesta suhteesta opin uusia keinoja hallita kumppaneitani paremmin ja pysyvämmin. Joskus mietin, olenkohan jotenkin autisminkirjolla, kun sosiaalisten taitojen kartuttaminen on ollut minulle elinikäinen oppimiskokemus. Aina löytyy uusia tapoja reagoida.
Terapiasta ei ole mitään hyötyä, kun siellä joutuisin jonkin naamion takana kauhistelemaan näitä luonteenpiirteitäni. Olen saanut näistä piirteistä paljon voimaa mennä eteenpäin ihan terveen aggression voimalla. Aggressioni ei ole terve parisuhteissa, tai silloin kun se kääntyy sisäänpäin. Perhe- ja ystävyyssuhteissa minulla ei ole ongelmia. Olen itseasiassa iloinen, auttavainen ja empaattinen läheisteni silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vau, oletkohan eksäni, ap? Kuvasithänet aloituksessasi.
Voisitko yrittää selittää eksäni ajatuksenjuoksua? Mitä hän luulee saavuttavansa, kun haukkuu ja syyllistää? MIKSI hän yrittää saada minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi? Mitä hän tavoittelee sanoessaan, että olen läpeensä sairas ihminen?
Faktahan on, kun hänen sanomisensa muille ihmisille kerron, niin hän on itse se, joka joutuu naurunalaiseksi. Toinen fakta on, ettei hän minua pysty satuttamaan, koska näen hänen lävitsensä. Miksi hän kuitenkin nolaa itsensä kerta toisensa jälkeen?
Narsistit eivät yleensä ole kovin fiksuja, vaikka muuta luulevat.
Ehkä olet sairas ihminen. Todennäköisesti et näe kenenkään lävitse, koska ketään ei voi todella tuntea.
Paitsi jos sitten on oikeasti siellä 70-90 pisteillä.
Parisuhteen arjessa päämääräni ei ole syyllistää, haukkua tai hajottaa kumppaniani. Kannustan, tuen ja yritän olla hyvä kumppani. Tunnistan jossain määrin kunkin ihmisen hajoamispisteen, joten en lähde tarpeettomasti piinaamaan heikkoja ihmisiä, enkä koskaan ilman syytä. En saa siitä mitään irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?
Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää. Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.
Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.
Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.
Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.
Kuulostaako mikään tässä tutulta?
Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.
Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.
Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.
Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.
Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.
Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se, mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?
Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.
En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.
Ap, mikä on taktiikkasi manipuloinnissa? Mikä toimiiyleensä parhaiten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen lähde sinä olet, vanhempiesi? Oletko kultalapsi?
En ole.
Kyllä mä järjellä tiedostan, että erossa on vain häviäjiä. Mutta kun ei se järjen kuunteleminen tunnu yhtä hyvältä, kuin sen vuolaana virtaavan vihan vietäväksi antautuminen. Tiedän myös sen, ettei tämä ole ihan normaalia.
Totta kai mä ansaitsen rakkautta. Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni. Jos minulla olisi lapsia, tekisin puolisostani varmasti jatkuvati perättömiä ls-ilmoja ja mustamaalaisin toista vanhempaa lapsilleni. Olen aiemmin suunnitellut hankkivani eräälle eksälleni potkut ja evätä häneltä mahdollisuuden kansalaisuuteen, ja olisin siinä varmasti onnistunutkin. En tiedä, tajusiko hän itse tilanteen vakavuuden, koska hän hyvin nöyrästi pyysi anteeksi käytöstään. En kyllä koe voittaneeni tässä mitään kuitenkaan, en saanut anteeksipyynnöstä tyydytystä.
Ihmissuhteissa ei ole voittajia ja häviäjiä. "Voittaja" on se, joka onnistuu luomaan yhdessä kumppanista kanssa onnellisen suhteen, jossa molemmat viihtyvät ja rakastavat.
Siitä, että aiheuttaa jollekin toiselle jotakin huonoa ei lisää itselle mitään hyvää. Päinvastoin. Silloin itsekin on osa sitä huonoa.
"Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni."
..tarkoitat luultavasti tuossa sitä tilannetta, kun kaikki ei menekään sun mielen mukaan. Kaiken pitäisi mennä niin kuin sinä haluat. Ja sinun mielipiteesi, halusi ja ajatuksesi on tärkeämpiä kuin kenenkään muun? Jos menee toiveet ristiin, niin raivostut?
Parisuhteessa kuitenkin aina tulee eteen asioitten ja ajatusten sovittamista yhteen, molempien joustamista, yhteisen hyvän ratkaisun hakemista ristiriidoissa sen sijaan, että toisen halu jätettäisiin huomioitta ja vain toisen halu huomioitaisiin.
Ehkä voisit alkaa pohtia elämää muusta näkökulmasta kuin siitä, että haluat voittaa toiset. Tavoittelisit mieluummin aitoa onnellisuutta, tasapainoa, vastavuoroista onnellista parisuhdetta. Läheisen onni lisää myös sinun hyvää oloa. Laajentaisit katsantokantaasi näkemään läheiset ihmiset yhtä tärkeinä, tuntevina kanssaeläjinä, ei vain sun välineinä. Näkisit itseisarvon kaikkien elämässä.
Ehkäpä myös terapiasta voisi olla hyötyä sinulle, jos löydät sopivan terapeutin? Onneksi olet tiedostanut ongelmasi, se on monessa asiassa se ensimmäinen suuri askel, joka mahdollistaa muutoksen. Onnea sille tielle.
Suhun en kuitenkaan toivoisi törmääväni ennen kuin olet oppinut vielä jotakin lisää siitä, kuinka myös toisia ihmisiä tulee kunnioittaa ja miten heitä voi kohdella.
Koetko, että pystyt tuntemaan todellista empatiaa? (ei esittämistä tms.) Tuletko esim. surulliseksi, jos jollekulle läheisellesi tapahtuu jotakin ikävää?
Joskus tulen, joskus en. Jos ihminen on läheinen ystäväni tai perheenjäsen, tunnen suurtakin surua. Muut eivät niinkään kosketa minua. En oikein tiedä, miksi pitäisikään.
Parisuhteeni päättyvät oikeastaan aina ikävästi. Pidän siltojen polttamisesta, mutta sitä ennen haluan satuttaa niin paljon kuin vain kykenen. Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja. Ehkä jos koen, että itse olen tulossa hylätyksi käyttäydyn ikävästi. Jos on aihetta pelätä, että paljastun, saatan katua. Yleensä kuitenkin olen varmistanut selustani sillä, että tiedän ihmisestä arkoja asioita. Tämän opin nuoruudessani, kun eräässä suhteessa olin tyhmä ja annoin sille toiselle liikaa valtaa. Muulloin nautin siitä, että olen saanut ihmisen tolaltaan, masentumaan ja itkemään.
Oikeastaan tämä tieni on ollut yksi pitkä, manipulaation ja opportunismin kyllästämä polku. Jokaisesta suhteesta opin uusia keinoja hallita kumppaneitani paremmin ja pysyvämmin. Joskus mietin, olenkohan jotenkin autisminkirjolla, kun sosiaalisten taitojen kartuttaminen on ollut minulle elinikäinen oppimiskokemus. Aina löytyy uusia tapoja reagoida.
Terapiasta ei ole mitään hyötyä, kun siellä joutuisin jonkin naamion takana kauhistelemaan näitä luonteenpiirteitäni. Olen saanut näistä piirteistä paljon voimaa mennä eteenpäin ihan terveen aggression voimalla. Aggressioni ei ole terve parisuhteissa, tai silloin kun se kääntyy sisäänpäin. Perhe- ja ystävyyssuhteissa minulla ei ole ongelmia. Olen itseasiassa iloinen, auttavainen ja empaattinen läheisteni silmissä.
Koetko, että perheesi ja ystäväsi saavutukset tai ansiot liittyvät usein tai paljonkin siihen, että sinä autat häntä? Perheessäni on narsku joka "auttaa" ja tykkää kertoilla tästä avusta ja empatiasta. Silti vihoviimeinen asia on olla menestyvämpi tai parempi kuin hän. Tällaisisssa tilanteissa hänen naamastaan paistaa kateus. Ja pettymys. Kuin pieni lapsi, täysin absurdia. Hän saattaa jopa suuttua.
Mutta seuraavalla kerralla asiat ovatkin jo saaneet selityksen: Koska hän on tehnyt sitä ja hän on tehnyt tätä, niin minullekin kävi näin hyvin. Asia on siis hänen ansiotaan, ja täten ansio ei tee hänelle henkisesti pahaa.
Maaginen ajattelu korjasi tilanteen, jossa joku oli parempi kuin hän. Hänkin on muuten erityisesti miehiä ajatteleva kilpailussa ja ajattelee että naiset on yhdentekeviä (=tyhmempiä kuin hän). Lohikäärme tulee esiin kun näin ei ole (eli mitä sanoit: ärsyttää jos he ovat parempia)
Mutta tämäkin ihminen VARMASTI väittäisi olevansa empaattinen ja perhettään auttava. Meille hän on lähinnä rasite jota pitää kestää. Uhkailee aina perinnöttä jättämisellä vaikka kukaan hänen perintöään ei edes halua...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vau, oletkohan eksäni, ap? Kuvasithänet aloituksessasi.
Voisitko yrittää selittää eksäni ajatuksenjuoksua? Mitä hän luulee saavuttavansa, kun haukkuu ja syyllistää? MIKSI hän yrittää saada minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi? Mitä hän tavoittelee sanoessaan, että olen läpeensä sairas ihminen?
Faktahan on, kun hänen sanomisensa muille ihmisille kerron, niin hän on itse se, joka joutuu naurunalaiseksi. Toinen fakta on, ettei hän minua pysty satuttamaan, koska näen hänen lävitsensä. Miksi hän kuitenkin nolaa itsensä kerta toisensa jälkeen?
Narsistit eivät yleensä ole kovin fiksuja, vaikka muuta luulevat.
Ehkä olet sairas ihminen. Todennäköisesti et näe kenenkään lävitse, koska ketään ei voi todella tuntea.
Paitsi jos sitten on oikeasti siellä 70-90 pisteillä.
Parisuhteen arjessa päämääräni ei ole syyllistää, haukkua tai hajottaa kumppaniani. Kannustan, tuen ja yritän olla hyvä kumppani. Tunnistan jossain määrin kunkin ihmisen hajoamispisteen, joten en lähde tarpeettomasti piinaamaan heikkoja ihmisiä, enkä koskaan ilman syytä. En saa siitä mitään irti.
Se, että joku piinaa heikompiaan, vaatii aimo annoksen sadismia narsisminsa rinnalle. Ja nämä tyypit ovat paariaa, vaikea edes luokitella. Silloin vedätetään sairaita ja vanhuksia mennen tullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsismi on maailman vaarallisin mielisairaus ja parantumaton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen lähde sinä olet, vanhempiesi? Oletko kultalapsi?
En ole.
Kyllä mä järjellä tiedostan, että erossa on vain häviäjiä. Mutta kun ei se järjen kuunteleminen tunnu yhtä hyvältä, kuin sen vuolaana virtaavan vihan vietäväksi antautuminen. Tiedän myös sen, ettei tämä ole ihan normaalia.
Totta kai mä ansaitsen rakkautta. Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni. Jos minulla olisi lapsia, tekisin puolisostani varmasti jatkuvati perättömiä ls-ilmoja ja mustamaalaisin toista vanhempaa lapsilleni. Olen aiemmin suunnitellut hankkivani eräälle eksälleni potkut ja evätä häneltä mahdollisuuden kansalaisuuteen, ja olisin siinä varmasti onnistunutkin. En tiedä, tajusiko hän itse tilanteen vakavuuden, koska hän hyvin nöyrästi pyysi anteeksi käytöstään. En kyllä koe voittaneeni tässä mitään kuitenkaan, en saanut anteeksipyynnöstä tyydytystä.
Ihmissuhteissa ei ole voittajia ja häviäjiä. "Voittaja" on se, joka onnistuu luomaan yhdessä kumppanista kanssa onnellisen suhteen, jossa molemmat viihtyvät ja rakastavat.
Siitä, että aiheuttaa jollekin toiselle jotakin huonoa ei lisää itselle mitään hyvää. Päinvastoin. Silloin itsekin on osa sitä huonoa.
"Kohtelen ihmisiä, joista välitän kuitenkin niin hyvin kuin osaan. Siinä vaiheessa, kun sukset menee ristiin, paljastuu tämä todellinen luontoni."
..tarkoitat luultavasti tuossa sitä tilannetta, kun kaikki ei menekään sun mielen mukaan. Kaiken pitäisi mennä niin kuin sinä haluat. Ja sinun mielipiteesi, halusi ja ajatuksesi on tärkeämpiä kuin kenenkään muun? Jos menee toiveet ristiin, niin raivostut?
Parisuhteessa kuitenkin aina tulee eteen asioitten ja ajatusten sovittamista yhteen, molempien joustamista, yhteisen hyvän ratkaisun hakemista ristiriidoissa sen sijaan, että toisen halu jätettäisiin huomioitta ja vain toisen halu huomioitaisiin.
Ehkä voisit alkaa pohtia elämää muusta näkökulmasta kuin siitä, että haluat voittaa toiset. Tavoittelisit mieluummin aitoa onnellisuutta, tasapainoa, vastavuoroista onnellista parisuhdetta. Läheisen onni lisää myös sinun hyvää oloa. Laajentaisit katsantokantaasi näkemään läheiset ihmiset yhtä tärkeinä, tuntevina kanssaeläjinä, ei vain sun välineinä. Näkisit itseisarvon kaikkien elämässä.
Ehkäpä myös terapiasta voisi olla hyötyä sinulle, jos löydät sopivan terapeutin? Onneksi olet tiedostanut ongelmasi, se on monessa asiassa se ensimmäinen suuri askel, joka mahdollistaa muutoksen. Onnea sille tielle.
Suhun en kuitenkaan toivoisi törmääväni ennen kuin olet oppinut vielä jotakin lisää siitä, kuinka myös toisia ihmisiä tulee kunnioittaa ja miten heitä voi kohdella.
Koetko, että pystyt tuntemaan todellista empatiaa? (ei esittämistä tms.) Tuletko esim. surulliseksi, jos jollekulle läheisellesi tapahtuu jotakin ikävää?
Joskus tulen, joskus en. Jos ihminen on läheinen ystäväni tai perheenjäsen, tunnen suurtakin surua. Muut eivät niinkään kosketa minua. En oikein tiedä, miksi pitäisikään.
Parisuhteeni päättyvät oikeastaan aina ikävästi. Pidän siltojen polttamisesta, mutta sitä ennen haluan satuttaa niin paljon kuin vain kykenen. Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja. Ehkä jos koen, että itse olen tulossa hylätyksi käyttäydyn ikävästi. Jos on aihetta pelätä, että paljastun, saatan katua. Yleensä kuitenkin olen varmistanut selustani sillä, että tiedän ihmisestä arkoja asioita. Tämän opin nuoruudessani, kun eräässä suhteessa olin tyhmä ja annoin sille toiselle liikaa valtaa. Muulloin nautin siitä, että olen saanut ihmisen tolaltaan, masentumaan ja itkemään.
Oikeastaan tämä tieni on ollut yksi pitkä, manipulaation ja opportunismin kyllästämä polku. Jokaisesta suhteesta opin uusia keinoja hallita kumppaneitani paremmin ja pysyvämmin. Joskus mietin, olenkohan jotenkin autisminkirjolla, kun sosiaalisten taitojen kartuttaminen on ollut minulle elinikäinen oppimiskokemus. Aina löytyy uusia tapoja reagoida.
Terapiasta ei ole mitään hyötyä, kun siellä joutuisin jonkin naamion takana kauhistelemaan näitä luonteenpiirteitäni. Olen saanut näistä piirteistä paljon voimaa mennä eteenpäin ihan terveen aggression voimalla. Aggressioni ei ole terve parisuhteissa, tai silloin kun se kääntyy sisäänpäin. Perhe- ja ystävyyssuhteissa minulla ei ole ongelmia. Olen itseasiassa iloinen, auttavainen ja empaattinen läheisteni silmissä.
No ei tietenkää terapiasta ole hyötyä, jos menisit sinne taas vain esittämään jotakin roolia. Hyötyä sieltä saa vain, jos on valmis olemaan mahdollisimman rehellinen niin itselle kuin sille terpautillekin. Ja avarakatseisesti pohtia asioita ja omaa käytöstä ja koittaa niitä ymmärtää. Lähtökohtasi mennä terapiaan on taas vain sitä sama näennäistä "voittamista" ja kusettamista kuin pitkälti muukin toimintasi elämässäsi näköjään.
Eikö sinua vaivaa että elämäsi itse asiassa perustuu monessa asiassa valheeseen? Mitä sinä siitä valheesta itsellesi edes saat? Ei todellista iloa eikä onnea, ei sellaista, joka lähtisi syvältä sisältäsi. Tai no, tässä itsekeskeisyyttä korostavassa maailmassa varmaan voi saadakin esim. jotakin taloudellista hyötyä.
Mutta miten kuvailisit, miksi "haluat satuttaa niin paljon kuin vain kykenen", suhteessa on tulossa /tulee ero?
ja tiedoksesi että kertomasi toiminta erossa: "Toisaalta, olen kyllä lähtenyt suhteista kävelemään antamatta mitään selitystäkään, että en oikein tiedä, mikä tässä on se muuttuja." On myös todella satuttavaa toimintaa.
Miksi haluat hallita suhteissasi? Eikö palkitsevampaa olisi, että toinen aidosti haluasi olla kanssasi, eikä manipuloinnin ja valehtelun ja hallitsemisen tuloksena? Ja kun suhde loppuu, hän tajuaa kuinka kurja oletkaan. Sinua ei arvosteta enää, päinvastoin. Elät vain kulissia. Mitä jos kokeilisit joskus todellsita elämää. Siitä voi saada niin paljon enemmän, toki se voi myös haavoittaa.
Opettelisit tuntemaan itsesi. Luulen että olet hukannut sen noihin kaikkiin valheiden kerroksiin. Kuka sinä olet noiden kaikkien roolien ja kerroksien takana?
Kuulostat kertomasi mukaan tällä hetkellä todella vastemielisetä ihmiseltä, todellakin. Toimit erittäin kujasti toisia kohtaan. Mikä on oma oikeutuksesi tällaiselle toiminnalle? Kysy itseltäsi useammin miksi. Mikä on se tunnen lopulta siellä esim kostonhimosi takana ja mistä se tunne oikeasti on lähtöisin. Mikä olisi vaihtoehtoinen toimintamalli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?
Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää. Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.
Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.
Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.
Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.
Kuulostaako mikään tässä tutulta?
Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.
Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.
Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.
Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.
Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.
Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se, mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?
Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.
En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.
Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.
Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen.
En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti.
Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?
Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää. Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.
Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.
Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.
Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.
Kuulostaako mikään tässä tutulta?
Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.
Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.
Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.
Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.
Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.
Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se, mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?
Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.
En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.
Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.
Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen.
En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti.
Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.
Sivusta: en usko että tulet ”paranemaa” ilman terapiaa. Kukaan narsisti ei halua terapiaan - siihen on ihan syynsä. ”En usko hyötyväni.” Jep.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?
Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää. Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.
Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.
Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.
Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.
Kuulostaako mikään tässä tutulta?
Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.
Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.
Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.
Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.
Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.
Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se, mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?
Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.
En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.
Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.
Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen.
En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti.
Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.
Kuinka usein saat narsisteille tyypillisiä raivokohtauksia? Oletko niiden aikana psykoottinen, kuten monet narsistit ovat? Harjoitatko vain psyykkistä väkivaltaa, vai lyötkö myös toisia kuten monet narsistit tekevät?
Miksei kukaan ole vielä huutanut provoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?
Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää. Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.
Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.
Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.
Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.
Kuulostaako mikään tässä tutulta?
Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.
Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.
Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.
Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.
Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.
Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se, mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?
Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.
En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.
Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.
Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen.
En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti.
Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.
Toisaalta sanoit pitäväsi naisia yhdentekevinä, mutta ärsyyntyväsi jos he ovat parempia kuin sinä jossain. Miten se nyt sopii millään tavalla tähän mitä nyt sanoit? Ei mitenkään. Tuollainen kääntely ja saippuamaisuus on myös hyvin tyypillistä... Ja työelämä on tietenkin apinoiden leikkikenttä siksi, että jos se olisi vakavaa ja fiksujen ihmisten touhua, niin sinun pitäisi myöntää ettet ehkä ole ihan niin erinomainen kuin olet. Mutta käännät sen sinulle positiiviseksi, muut ovat huonoja ja sinä erityinen. Ei mulla muuta, mutta muut ihmiset näkee kyllä tämän lävitse mutta koska heiltä puuttuu narsistien yksi lisäominaisuus, rajattomuus niin ovat hienotunteisia (käytöstavat) eivätkä tuhlaa aikaansa sinuun. Nauravat selän takana, kyllä.
"Narsisti kärsii syvällekäyvästä vauriosta minätunteen kehittymisessä. Tämä vika estää häntä tajuamasta, että hänellä on rajansa ja että toiset ovat erillisiä eivätkä hänen itsensä jatkeita. Joko toiset ovat olemassa täyttääkseen hänen tarpeensa tai heitä ei ole olemassa ensinkään. Jos ihminen tarjoaa narsistille tilaisuuden jonkin tarpeen tyydytykseen, narsisti kohtelee tätä oman itsensä osana ja olettaa toisen ilman muuta täyttävän hänen odotuksensa. Narsistin mielessä hänen itsensä ja toisen välillä ei ole rajaa. …Narsisti on usein aivan tietämätön siitä, milloin hän rikkoo toisten henkilökohtaisia rajoja. Hän lukee muiden postia ja päiväkirjoja, ei kunnioita suljettuja kylpyhuoneen tai makuuhuoneen ovea, penkoo käsilaukkuja ja lompakoita, "lainaa" toisten vaatteita, hygieniavälineitä ja muita tavaroita, kuuntelee salaa keskusteluja, tekee tunkeilevia kysymyksiä, kertoo mielipiteensä pyytämättä, varastaa ideoita, paljastaa salaisuuksia tai halaa, suukottelee ja muilla tavoin koskettelee toista tämän vastustelusta piittamaatta. Kun narsistia syytetään näistä loukkauksista, hän usein ärtyy tai menee täysin ymmälleen"
Narsistit ovat ihmiskunnan pahinta geneettistä jätettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?
Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää. Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.
Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.
Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.
Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.
Kuulostaako mikään tässä tutulta?
Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.
Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.
Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.
Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.
Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.
Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se, mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?
Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.
En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.
Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.
Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen.
En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti.
Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.
Kuinka usein saat narsisteille tyypillisiä raivokohtauksia? Oletko niiden aikana psykoottinen, kuten monet narsistit ovat? Harjoitatko vain psyykkistä väkivaltaa, vai lyötkö myös toisia kuten monet narsistit tekevät?
Harvakseltaan. Raivo, mitä koen on sisälläni kiehuvaa, eikä se näy ulospäin. Joskus kunnon tunnekuohussa tunnen näkeväni asiat paljon selkeämmin. Helpompi hankkiutua eroon rasittavista ihmissuhteista. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut se juttu. Jonkinlaista impulssikontrollin puutetta ja tyhmyyttä vaatii se.
Autan ihmisiä vilpittömästi. Paitsi jos on sellainen rääkyvä lapamato, jonka auttaminen vain kuluttaisi minun resurssejani pohjattomasti. Potentiaalisia ihmisiä autan mielelläni. Auttamalla voi myös joskus saada apua, katsos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuovatko nuo "vahvemmat" ihmiset sinulle sellaisen tunteen, että olet itsekin vähän tärkeämpi kuin muut tavalliset tallaajat? Pyritkö kauniiden, rohkeiden, menestyvien ihmisten kavereiksi ja vähän liiotteletkin teidän välistänne tuttavuutta?
Narsistille tämä olisi tyypillistä. Myöskin vahva häpeän pelko. Se, että joku nolaisi tai häpäisisi sinut, paljastaisi sinulle itsellesikin, että et ole sitä mitä luulet. Näissä tilanteissa narsisti saattaa mennä hetkellisesti todella, todella pimeään paikkaan. Vihaa, itseinhoa häpeää. Sen jälkeen narsisti rakentaa itsetuntonsa uudelleen valheilla. Joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, koska hän on KATEELLINEN sinulle. Joku on sanonut sinulle jotain, kieltänyt sinulta jotain, koska hän on TYHMEMPI kuin sinä. Jne.
Narsistin ns. vahva psyyke rakennetaan valheilla ja grandiooseilla kuvitelmilla omasta erinomaisuudesta. Et jää ajatuksiin, joissa joku on ollut sinulle ilkeä, koska olet itse huono ihminen. Tai että sinulta on kielletty jotain (työmahdollisuus jne) koska olet yksinkertaisesti heikkolahjainen ko. asiaan, eikä sinua taitavampi halua sinua siihen mukaan.
Ja jos joku "häpäisee" sinut, janoat kostoa. Itse osaat hurmaavasti nauraa itsellesi. Mutta kukaan muu ei saa sitä tehdä.
Juontaa juurensa siihen, että sinua on häpäisty ja nolattu paljon lapsena. Häpeä kuuluu kasvuun, ja terve psyyke käy sen läpi ja kasvaa aikuiseksi. Narsistin kasvoihin on usein vanhemman toimesta hierottu sitä häpeää, naurettu ja häpäisty muiden nähden.
Kuulostaako mikään tässä tutulta?
Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.
Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.
Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.
Ei ole kyse siitä, että lällättelisit. Vaan että mielessäsi itsellesi kategorisoit ihmisiä huonommiksi. Ei se ole tiedostettua, etkä pysty käsittelemään sitä sellaisena prosessina, koska se on osa persoonallisuuttasi. Totuus on että monikin nainen, tradenomikin, on sinua parempi ja arvostetumpi. Tokihan sinä sen tietäisit jos uskaltaisit myöntää. Tradenomilla on sitä paitsi tutkinto - jotain mitä sinulla ei ole.
Kerrot itsestäsi aika mielin kielin. Olet erityinen ja osaava, ja luulet olevasi empaattinen. Huonot puolesikin lasket hyviksi.
Juuri esim. alemmuutesi tutkinnottomuudesta on sellainen kipupiste mitä tarkastelisin. Suututtaako jos joku tradenomi nolaa sinut, on fiksumpi? Ehkäpä hänkin oppi soittamaan viulua nopeasti, et vaan tiedä koska häntä ei kiinnosta se, mitä muut hänestä ajatelee. Koska hänellä on itsetunto. Antaisitko tämän tradenomin joka häpäisee sinut julkisesti, olla? Pystyisitkö hyväksymään että hän on sinua fiksumpi? Vai alkaisiko tästä joku kehä, jossa todistelet itsellesi ja muille jotain?
Et sinä pysty, jos olet narsisti, huomaamaan oman persoonallisuutesi kipupisteitä noin helposti. Ehkäpä et koskaan. Mutta johonkin jännään alkuun olet päässyt. Mutta jatko vaatisi sitä, että myöntäisit että narsismi sinussa ei ole mitään hienoa elokuvanarsismia, jossa olet taidokas tyyppi, vaan pieni nolattu housuun pissannut lapsi, joille muut ympärilläsi nauraa, vaikka et pysty sitä tajuamaan tai hyväksymään. Se ei ole kauhean kivaa, niin en usko siihen kohdallasi.
En ole nähnyt sitä muidenkaan narsistien kohdalla, koska nämä pienet säröt toiminnassa paikataan jollain positiviisella selityksellä itsestä. Että olet vaan niin erityinen ja vahva luonne. Ja vähän fiksumpi kuin muut - ja tadaa olet taas naurun kohteena mutta itseesi tyytyväinen.
Mielenkiintoista, että tartuit tuohon tradenomi-täkyyn noin hanakasti, vaikka havaintoni liittyi pääasiassa työmarkkinoihin.
Mutta ei, en suutu, jos tradenomi nolaa minut. Pystyn myös hyväksymään sen, että joku on minua älykkäämpi. Mielestäni älykkyys on ihmisen kiehtovimpia piirteitä. Oma älykkyyteni rajoittuu nopeaan oppimiseen ja hyvään muistiin, joten en koe olevani sillä saralla mitenkään poikkeuksellinen. Tutkinto ei kerro sen kummemmasta älykkyydestä, kuten varmaan sinäkin tiedät, vain pitkäjänteisyydestä. Sen puutetta jossain välissä harmittelinkin, mutta halusit tarttua tähän älykkyyteen.
En yleensä ottaen hankkiudu sellaisiin tilainteisiin, joissa joku pääsisi "nolaamaan minut julkisesti". Se vaatisi jonkinlaista persoonan epävakautta ja altiutta asettaa itseensä huonoon valoon. Ja tiedostamattomat prosessit jäävät tiedostamattomiksi lähinnä niille, jotka eivät näe edessään aukeavaa polkua. Mielenterveystyö olisi täysin hyödytöntä, jos tiedostamatonta ei voisi käsitellä. Kykenen tarkastelemaan itseäni, käytöstäni ja sen seurauksia kohtuullisen objektiivisesti.
Kuten olen tässä jo aiemmin sanonut, koen varsinaista vihaa oikeastaan vain parisuhteissa. En tiedä, mistä johtuu, mutta selvitys on käynnissä. Saatan tuntea hetken aikaa nolostuvani ja ärsyyntyväni, jos minut nolataan jossain sosiaalisessa tilanteessa, mutta se lienee aivan normaalia. Sanoin myös jo aiemmin, että tunnen kyllä häpeää ja alemmuudenarvoa. Sivuutit kuitenkin nämäkin päätelmäni, koska ilmeisesti tarkoitus on nyt keppihevostella kykenemättömyydelläni löytää kipupisteitäni. Jatkolla tarkoittanet jonkinlaista terapiaan hakeutumista, mutta en koe siitä olevan minulle hyötyä. Opin pikkuhiljaa tuntemaan itseni paremmin, ja kääntämään voimavaroiksi ne piirteet itsessäni, jotka koen toimiviksi. Huonosti toimivia piirteitä joudun varmaankin työstämään jatkossa, mutta en tarvitse siihen terapeuttia, ainakaan tähän saumaan.
Kuinka usein saat narsisteille tyypillisiä raivokohtauksia? Oletko niiden aikana psykoottinen, kuten monet narsistit ovat? Harjoitatko vain psyykkistä väkivaltaa, vai lyötkö myös toisia kuten monet narsistit tekevät?
Harvakseltaan. Raivo, mitä koen on sisälläni kiehuvaa, eikä se näy ulospäin.
Kuinka paljon leikit netissä erilaisia roolileikkejä?
Vierailija kirjoitti:
Helpompi hankkiutua eroon rasittavista ihmissuhteista.
Siinä oletkin onnistunut todella hyvin, kun sinulla ei 20 vuoteen ole ollut yhtään läheistä ihmistä. Mikä on todella hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helpompi hankkiutua eroon rasittavista ihmissuhteista.
Siinä oletkin onnistunut todella hyvin, kun sinulla ei 20 vuoteen ole ollut yhtään läheistä ihmistä. Mikä on todella hyvä asia.
Sivusta: oletteko te tuttuja?
Ei oikeastaan. Pyrin omassa elämässäni etenemään sellaisia polkuja pitkin, jotka tuovat minulle ylpeyttä. Kauneus ei merkitse minulle mitään, koska se katoaa. Älykkyys ja taidokkuus, ja jonkinlainen mielenrauha merkitsevät minulle enemmän. Minua vain pitkästyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät stimuloi minua mitenkään. Minusta ei ole hauskaa kiusata itseäni heikompia, enkä vahvempienkaan kanssa iske vyön alle, kovin usein ainakaan. Ihmiset avautuvat minulle helposti vaikeistakin asioista, koska olen ulkoiselta olemukselta kiltti ja hiljainen. Herätän heidän luottamuksensa. Näillä tiedoilla voisin käytännössä murentaa kokonaisia elämiä, mutta kai jokin murena empatiaa minussa estää sen. Tai sitten odotan sopivaa aikaa. En osaa sanoa. Fyysinen väkivalta ei ole koskaan ollut ongelmani.
Minua häpäistiin ja nolattiin paljon lapsena. Tunnen syvää ja häpeää ja riittämättömyyttä monistakin asioista, mutta en syytä niistä muita. En myöskään lällättele toisten ihmisten tyhmyydellä tai kateudella. Se on lapsellista. Kostonhimoni ohjautuu pääasiassa miehiin. Naiset ovat minulle aika yhdentekeviä, paitsi jos he ovat minua parempia jossain. Silloin ärsyttää.
Saatan käyttää paljonkin aikaa saadakseni jonkin tietynlaisen taidon, näyttääkseni seurassa paremmalta. Opettelin esimerkiksi aikuisiällä soittamaan viulua ihan vain näyttämisen halusta. Menin huippuyliopistoon, koska halusin sen statuksen. Onnekseni opin asioita melko nopeasti, sillä pitkäjänteisyyttä minulla ei ole nimeksikään. Tämän vuoksi en ole valmistunut, mutta teen alani töitä, koska osaan sujuvasti valehdella itseni asemaan johon haluan, ja sitten opettelen siihen vaadittavat taidot. Tästä koen alemmuutta, koska vaikka työni vaatiikin taitoja, joita ei kaikilla ole, en koe sitä tarpeeksi arvostetuksi. Työelämä sitä paitsi kaikesta glorifioinnistaan huolimatta on pääasiallisesti apinoiden leikkikenttä. Mielestäni on typerää, että tradenomin autuus on toimistotyö kahdella kahvitunnilla ja lounastunnilla, ja tämä on jotenkin tavoittelemisen arvoista.