Miten selviän menetyksestä

Vierailija kirjoitti:

En ole trolli. Enempää en halua kertoa, yksityisyyteni suojaamiseksi. Aluksi en halunnut kertoa edes kuuroutumisesta, mutta ilkeät kommentit saivat minut tekemään niin. En aio jatkaa täällä enää keskustelua. Kiitos teille parille, jotka vastasitte kysymykseeni. Sain nyt liikaa lokaa niskaani. Selvästi menetykseni ei ole tarpeeksi suuri, vaan olen kiittämätön ja itsekeskeinen kun en ymmärrä nauttia niistä mahdollisuuksista joita minulle tästä selvästi avautuu.

Ap

Ps. Eläkkeeni on lopulta aika pieni. Ja se on määräaikainen. Siitä ei kannata olla kateellinen.

Harmi :( 

Älä jätä niitä kommentteja mieleesi kaikumaan. 

Suuret menetykset vaativat prosessoimisensa. Kenelläkään ei ole sellaista viivotinta, jolla voisi mitata menetyksen suuruuden. Siihen vaikuttaa niin moni muukin asia. Anna itsellesi aikaa, älä pakota iloa pintaan koska silloin se ei olisi aitoa. 

Olen varmaankin ollut myös kiittämätön ja itsekeskeinen ja mitättömiä menettänyt muiden mielestä. Toipuminen kesti kauan (ja osin kestää vieläkin), mutta olen löytänyt niitä uusia iloja elämääni ja nautin elämästä. Toisten alentava suhtautuminen ei ole kuitenkaan prosessia eteen päin vienyt. Sellaisiin ihmisiin olenkin ottanut välimatkaa ja se on osaltaan lisännyt onnellisuuttani.

Vierailija kirjoitti:

Mutta kertikaapa, mitä musiikin rakastaja voi löytää tilalle, jos ei pidä muusta? Mitä pihansa menettäjä voi saada tilalle jos mies ei suostu muuttamaan?

Minusta ei pidä ajatella, että se uusi asia tulee vanhan, menetetyn tilalle. Sillä pitää vaan itsensä kiinni menneessä. Ennemmin pitäisi opetella suhtautumaan tilanteeseen niin, että se mitä sinulla on nyt, on arvokasta eikä jonkun korviketta. Elämä on erilaisia isompia ja pienempiä kompromissejä ja sopeutumista juuri vaikka sairastumisten, onnettomuuksien, läheisten sairastumisen takia. Jos tilanteeseen ei sopeudu niin ammattiapua on myös tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä et selviäkään. Eivät kaikki pääse menetyksistään yli. Joku ei pääse lainkaan ja yleensä ns. silloin pääsevät niistä yli vain osittain. Tästä ei vain puhuta tarpeeksi paljon.

Kunpa tämä osattaisiin sanoa ihmiselle joka on menettänyt jotain tärkeää. Jotenkin tökeröä muiden hokea "kyllä se siitä ajan kanssa", koska he eivät mitenkään voi tietää. Kun minä menetin isäni liian aikaisin ja traagisesti, olisi tehnyt mieli kertoa kuinka voitte pitää turpanne kiinni. Ensinnäkin henkilö joka ei ole kokenut vastaavaa on viimeinen henkilö joka voi jaella mitään näkemyksiä, ja toisekseen kaikki eivät todellakaan selviä. Vaikka tiesin että se on mahdollista, herkkänä ihmisenä tietää että on mahdollisuus käydä myös toisin. Pahimman yli pääsin onneksi ajan kanssa, ja aikahan se on mikä sinullekin tulee näyttämään kuinka käy. Kuulon menettäminen on paha paikka, mutta toivottavasti jokin päivä huomaisit arvostavasi sitä että edelleen näet...

Vierailija kirjoitti:

En ole trolli. Enempää en halua kertoa, yksityisyyteni suojaamiseksi. Aluksi en halunnut kertoa edes kuuroutumisesta, mutta ilkeät kommentit saivat minut tekemään niin. En aio jatkaa täällä enää keskustelua. Kiitos teille parille, jotka vastasitte kysymykseeni. Sain nyt liikaa lokaa niskaani. Selvästi menetykseni ei ole tarpeeksi suuri, vaan olen kiittämätön ja itsekeskeinen kun en ymmärrä nauttia niistä mahdollisuuksista joita minulle tästä selvästi avautuu.

Ap

Ps. Eläkkeeni on lopulta aika pieni. Ja se on määräaikainen. Siitä ei kannata olla kateellinen.

Kateuskortti viimeisenä käyttöön uhriutumisen myötä. Tutut merkit.

Ap. On sinun oma valintasi, miten suhtaudut menetykseksi. Menetys on suuri, sitä ei voi kukaan kieltää. Sinulla on oikeus olla vihainen ja surullinen ja onkin parempi että käyt nuo tunteet läpi. .

Voit joko kääntää tilanteen hyväksi ja arvokkaaksi elämäksi tai sitten jäädä rypemään itsesäälissä.

Ymmärsin tämän saman asian kun kävin itse läpi pahan kriisin ja elämässäni tapahtui pahoja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Itse koen menetyksen jälkeen persoonani jakautuneen kahteen osaan. Toinen osa minusta on jatkanut elämää normaalisti ja kykenee nauttimaan siitä. Toinen osa on minusta edelleen hyvin kiinni menetyksessä. Epäilen tilanteen jatkuvan samanlaisena elämäni loppuun asti.

Harva selviää isoista menetyksistä täysin. Tietynlainen kipu kulkee mukana elämän loppuun asti ja ajoittain puskee voimakkaana pintaan. Menetyksen kanssa elämään oppiminen tarkoittaa usein sitä, että opettelet elämään voimakkaan psyykkisen kivun kanssa. Jollei menetys tuntuisi missään, niin ei se olisi mikään oikea menetys.

Olis mielenkiintoista kuulla miksi joku alapeukuttaa toisen henkilökohtaista kokemusta. Takana on pitkä terapia ja aikaakin on kulunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole trolli. Enempää en halua kertoa, yksityisyyteni suojaamiseksi. Aluksi en halunnut kertoa edes kuuroutumisesta, mutta ilkeät kommentit saivat minut tekemään niin. En aio jatkaa täällä enää keskustelua. Kiitos teille parille, jotka vastasitte kysymykseeni. Sain nyt liikaa lokaa niskaani. Selvästi menetykseni ei ole tarpeeksi suuri, vaan olen kiittämätön ja itsekeskeinen kun en ymmärrä nauttia niistä mahdollisuuksista joita minulle tästä selvästi avautuu.

Ap

Ps. Eläkkeeni on lopulta aika pieni. Ja se on määräaikainen. Siitä ei kannata olla kateellinen.

Kateuskortti viimeisenä käyttöön uhriutumisen myötä. Tutut merkit.

Oletko ajatellut sitä, että juuri tuollaisia asenteita omaavien ihmisten takia niistä vaikeuksista on usein vaikea päästä yli? Et hätääntyneenä saa kaipaamaasi tukea ja myötätuntoa mistään, ainoastaan viisastelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole trolli. Enempää en halua kertoa, yksityisyyteni suojaamiseksi. Aluksi en halunnut kertoa edes kuuroutumisesta, mutta ilkeät kommentit saivat minut tekemään niin. En aio jatkaa täällä enää keskustelua. Kiitos teille parille, jotka vastasitte kysymykseeni. Sain nyt liikaa lokaa niskaani. Selvästi menetykseni ei ole tarpeeksi suuri, vaan olen kiittämätön ja itsekeskeinen kun en ymmärrä nauttia niistä mahdollisuuksista joita minulle tästä selvästi avautuu.

Ap

Ps. Eläkkeeni on lopulta aika pieni. Ja se on määräaikainen. Siitä ei kannata olla kateellinen.

Kateuskortti viimeisenä käyttöön uhriutumisen myötä. Tutut merkit.

Eiköhän se ollut nyt tässä tämä tarina.

Tällaisiin ketjuihin tulee aina ihmisiä, jotka käsittelevät menetystään väärin ja liian hitaasti. Valitettavasti heitä on myös oikeassa elämässä. Moni joutuu kärsimään surunsa täysin yksin. Ilman toisten tukea vaikeiden käsittely usein pitkittyy ja vaikeutuu.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisiin ketjuihin tulee aina ihmisiä, jotka käsittelevät menetystään väärin ja liian hitaasti. Valitettavasti heitä on myös oikeassa elämässä. Moni joutuu kärsimään surunsa täysin yksin. Ilman toisten tukea vaikeiden käsittely usein pitkittyy ja vaikeutuu.

- joiden mielestä toiset käsittelevät menetystään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole trolli. Enempää en halua kertoa, yksityisyyteni suojaamiseksi. Aluksi en halunnut kertoa edes kuuroutumisesta, mutta ilkeät kommentit saivat minut tekemään niin. En aio jatkaa täällä enää keskustelua. Kiitos teille parille, jotka vastasitte kysymykseeni. Sain nyt liikaa lokaa niskaani. Selvästi menetykseni ei ole tarpeeksi suuri, vaan olen kiittämätön ja itsekeskeinen kun en ymmärrä nauttia niistä mahdollisuuksista joita minulle tästä selvästi avautuu.

Ap

Ps. Eläkkeeni on lopulta aika pieni. Ja se on määräaikainen. Siitä ei kannata olla kateellinen.

Kateuskortti viimeisenä käyttöön uhriutumisen myötä. Tutut merkit.

Oletko ajatellut sitä, että juuri tuollaisia asenteita omaavien ihmisten takia niistä vaikeuksista on usein vaikea päästä yli? Et hätääntyneenä saa kaipaamaasi tukea ja myötätuntoa mistään, ainoastaan viisastelua.

Jos tietää, ettei tarina tosi, voi vähän viisastellakin. Kukaan ei ole kertonut myöskään olevansa kateellinen hänen pienestä eläkkeestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole trolli. Enempää en halua kertoa, yksityisyyteni suojaamiseksi. Aluksi en halunnut kertoa edes kuuroutumisesta, mutta ilkeät kommentit saivat minut tekemään niin. En aio jatkaa täällä enää keskustelua. Kiitos teille parille, jotka vastasitte kysymykseeni. Sain nyt liikaa lokaa niskaani. Selvästi menetykseni ei ole tarpeeksi suuri, vaan olen kiittämätön ja itsekeskeinen kun en ymmärrä nauttia niistä mahdollisuuksista joita minulle tästä selvästi avautuu.

Ap

Ps. Eläkkeeni on lopulta aika pieni. Ja se on määräaikainen. Siitä ei kannata olla kateellinen.

Kateuskortti viimeisenä käyttöön uhriutumisen myötä. Tutut merkit.

Oletko ajatellut sitä, että juuri tuollaisia asenteita omaavien ihmisten takia niistä vaikeuksista on usein vaikea päästä yli? Et hätääntyneenä saa kaipaamaasi tukea ja myötätuntoa mistään, ainoastaan viisastelua.

Jos tietää, ettei tarina tosi, voi vähän viisastellakin. Kukaan ei ole kertonut myöskään olevansa kateellinen hänen pienestä eläkkeestään.

Sinä et tiedä mikä on totta ja mikä ei. Ihmisille tapahtuu vaikka mitä kamalaa joka hetki. Moni ei halua olla toisten tukena, koska on siihen henkisesti täysin kyvytön.