Lue keskustelun säännöt.
Äitini opetti, että kaikkien kanssa pitää tulla toimeen
07.02.2019 |
Idio.oottien kanssa varsinkin. Minusta se on väärin ja on ohjannut valintojani todella epäsuotuisaan suuntaan. Mutta äitini olikin narsistinen ihminen, joka halveksi omaa lastaan, eikä rakastanut. En ole ollut häneen vuoteen yhteydessä. Ainoa aika, jolloin hän soitti pahoittunein mielin siitä miehelleni valitellen, ettei kuule minusta mitäön, oli äitienpäivän jälkeen, kun ei ollut saanut huomiointia äitienpäivänäkään. Johan on traagista, siis hänelle äitinä. Johan hän on äiti sen verran kauan ollut, että ei pitäis enää odottaa, että kukaan muu jaksaa sitä paskaa pelleilyä, kuin hän, että lapsi muistaa äitiä, joka on vttupaska, äitienpäivänä. Ei tartte muistaa.
Kommentit (579)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ Olen samaa mieltä.
Omakin äitini on tehnyt paljonkin kasvatusvirheitä, joista on aiheutunut minulle issueita, joita nyt vanhempana psykoterapiassa käsittelen. En siltikään syytä äitiäni, sillä tunteeni hänen toiminnastaan ovat omiani. Hän on toiminut omien kykyjensä mukaisesti kasvattaessaan minua. Varmasti myös hänen omalla kasvatuksellaan on ollut tekemistä sen kanssa, miten hän on minua ja sisaruksiani kasvattanut. Onneksi olen äitini kanssa pystynyt näistä asioista keskustelemaan kuin kaksi aikuista, ilman äiti-lapsi asetelmaa.
Kenties ap, sinullekin tekisi hyvää keskustella äitisi kanssa asiasta sen sijaan, että purat häneen liittyvää tuskaasi täällä. Jos et tahdo kohdata häntä kasvotusten, kirjoita hänelle kirje. Saisit oikeampaan kohteeseen kerrottua tunteitasi, joita äitisi on sinussa herättänyt.
Keskusteltu on. Miten lapsellista sinulta kuvitella, että äitini olisi ottanut asian jotenkin hyvin, mutta silti minä en pääsisi sen yli. Sinun pieneen ahtaaseen maailmaasi ei varmaan mahdu sellainen tilanne, että se vanhempi kieltää kaiken, syyttää sinua edelleen, oikeuttaa edelleen sen, että on satuttanut sinua, koska sinä mukamas olit sellainen, että aiheutit itse sen, miten hän toimi ja kaikkea muuta paskaa. Kyllä minäkin aikoinani yritin keskustella, ihan viime bävuoteen saakka. Nyt on kaikki mahdollisuudet hänelle annettu korjata välinsä minuun ja opetella tulemaan toimeen kanssani, ja se mahdollisuus meni sitten. Se on jo hävinnyt. Enää sitä ei tule. Jos nyt tulee "hieromaan sopua", mä hieron pihamaan hiekkaa ja paskaa hänen naamaansa.
ApNyt ehkä toki ymmärränkin miksi rakentavaa keskustelua ei saa aikaiseksi. Sinä otat aivan kaiken hyökkäyksenä. Ei sellaisen ihmisen kanssa koskaan pysty keskustelemaan, voi olla vain kuunteleva osapuoli, kun toinen sylkee ja manaa naamalle :D
Mitä rakentavaa sinulle on mahdollista antaa, kun suutut siitä, että itse pidät siis minua niin tyhmänä, etten olisi keskustellut äitini kanssa ja tehnyt KAIKEN VOITAVANI, että hän tulisi toimeen kanssani? Älä siitä suutu, vaan opi, ettei muiden ongelmat johdu heidän tyhmyydestään tai kyvyttömyydestään, älä edes mene ehdottamaan sellaista.
ApTätä mä juuri en käsitä, et miksi pitää kiusata itseään ja olla tekemisissä ylipäätään? Jos tietää ihmisen olevan myrkyllinen niin miksi ei voi vain päästää irti ja alkaa käsittelemään niitä traumaattisia asioita ihan itsekseen? Sinun maailmassasi et pääse asiassa eteenpäin ennen kuin kuulet äidiltäsi mitä haluat kuulla. Etkö ymmärrä, että äitisi näkemys on silti eri vaikka kiltisti tai rumasti omat mielipiteesi hänelle kertoisit? Tämän takia olet loppuelämäsi jumissa samassa asiassa.
Minä lähden elämässä siitä, että jokainen tulee minun kanssani toimeen. Varsinkin äitini. Sinä olet itsekeskeinen paska, jos sinulle ei sillä ole mitään väliä, tuleeko oma äitisi toimeen kanssasi. Ja sinä olet todella paska syyllistäessäsi MINUA siitä, että k*sipää äitini ei tule toimeen minun kanssani. Se on hänen syytään, ei minun. Montako kertaa olet sanonut sen minulle? Nolla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska ihmisillä ei ole mitään syytä olla tulematta minun kanssani toimeen. Tai jos on, niin se johtuu sitten siitä, että he ovat ilkeitä ja kehitysvammmaisia p*skiaisia. Minut on niin hyvin kasvatettu.
Ap
Jos minun äitini ei tule minun kanssani toimeen, niin minulla pitää olla oikeus tab baa se paskiainen, jos ja kun se k*sipää syyttää siitä minua. En minä tiennyt, ettei se ole minun syytäni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Koska ihmisillä ei ole mitään syytä olla tulematta minun kanssani toimeen. Tai jos on, niin se johtuu sitten siitä, että he ovat ilkeitä ja kehitysvammmaisia p*skiaisia. Minut on niin hyvin kasvatettu.
Ap
Toisin kuin suurin osa suomalaisista.
Ap
Siis minun mielestäni tämmöiset ihmiset, joiden mielestä heidän oman äitinsä ei tarvitse tulla heidän kanssaan toimeen ovat aivan kammottavia. Totta kai kuuluu yrittää sellaista. Ei minulle ainakaan tullut mieleenikään pitkään aikaan, että ÄITINI on sairas, kun ei se onnistu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta nykyään toki, jos joku ei tule minun kanssani toimeen, minä vain ajatteln, etttä se ihminen on aivan v*tun urpo, ja kohtelen häntä sen jälkeen kuin ilmaa. Miksi toimisin toisin, kun minuakin on kohdeltu jatkuvasti juuri noin?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus kauan sitten joku viisas totesi mulle että sulla on ne vanhemmat jotka on sulle osuneet, parempia et saa joten opettele elämään asian kanssa.
Vanhemmilta saa ne neuvot mitkä saa, toiset ovat varmasti huonojakin neuvoja.
Vanhemmat katsoo omasta ja aikansa näkökulmasta. Jossain vaiheessa sitä itse aikuistuu ja alkaa käyttää omia aivojaan. Ei ole tarkoitus että meet niillä äidin ohjeilla hautaan asti vaan ymmärrät että hän on eri ihminen, tarkoitettu pitämään susta huolen kunnes itse kykenet toimimaan ja ajattelemaan itsesi edestä.Voi sua idi.oottia. Kuvitteletko sä, että mä tässä valitan vanhempani HUONOUTTA? En todellakaan. Vaan VAHINGOLLISUUTTA. Koitapa opetella erottamaan nämä kaksi toisistaan, ja tule sitten vasta inkuttamaan, jos nyt eroa tosin ikinä kykenet oppimaan, mutta kumminkin.
Ap
Tuo inkuttaa on kyllä ihan uusi termi. Käyttikö äitisi sitä sinun vahingoittamiseesi?
Ja jos äitisi on loistava äiti koska ei siis ole HUONO, niin miksi hän on sitten sinua VAHINGOITTANUT?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta nykyään toki, jos joku ei tule minun kanssani toimeen, minä vain ajatteln, etttä se ihminen on aivan v*tun urpo, ja kohtelen häntä sen jälkeen kuin ilmaa. Miksi toimisin toisin, kun minuakin on kohdeltu jatkuvasti juuri noin?
Ap
Täällä taitavat olla niitä urpoja jokseenkin kaikki... 🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ Olen samaa mieltä.
Omakin äitini on tehnyt paljonkin kasvatusvirheitä, joista on aiheutunut minulle issueita, joita nyt vanhempana psykoterapiassa käsittelen. En siltikään syytä äitiäni, sillä tunteeni hänen toiminnastaan ovat omiani. Hän on toiminut omien kykyjensä mukaisesti kasvattaessaan minua. Varmasti myös hänen omalla kasvatuksellaan on ollut tekemistä sen kanssa, miten hän on minua ja sisaruksiani kasvattanut. Onneksi olen äitini kanssa pystynyt näistä asioista keskustelemaan kuin kaksi aikuista, ilman äiti-lapsi asetelmaa.
Kenties ap, sinullekin tekisi hyvää keskustella äitisi kanssa asiasta sen sijaan, että purat häneen liittyvää tuskaasi täällä. Jos et tahdo kohdata häntä kasvotusten, kirjoita hänelle kirje. Saisit oikeampaan kohteeseen kerrottua tunteitasi, joita äitisi on sinussa herättänyt.
Keskusteltu on. Miten lapsellista sinulta kuvitella, että äitini olisi ottanut asian jotenkin hyvin, mutta silti minä en pääsisi sen yli. Sinun pieneen ahtaaseen maailmaasi ei varmaan mahdu sellainen tilanne, että se vanhempi kieltää kaiken, syyttää sinua edelleen, oikeuttaa edelleen sen, että on satuttanut sinua, koska sinä mukamas olit sellainen, että aiheutit itse sen, miten hän toimi ja kaikkea muuta paskaa. Kyllä minäkin aikoinani yritin keskustella, ihan viime bävuoteen saakka. Nyt on kaikki mahdollisuudet hänelle annettu korjata välinsä minuun ja opetella tulemaan toimeen kanssani, ja se mahdollisuus meni sitten. Se on jo hävinnyt. Enää sitä ei tule. Jos nyt tulee "hieromaan sopua", mä hieron pihamaan hiekkaa ja paskaa hänen naamaansa.
Ap
Käsitykseni mukaan on todella yleistä, että vanhempi reagoi kieltämällä, syyttämällä lasta tai unohtamalla, että mitään lapsen muistamaa on tapahtunutkaan.
Väitän, että jokainen tekee vanhempana virheitä, ja tiedän että olen itse tehnyt niitä. Omat kasvatusvirheet ovat johtuneet siitä, että en osannut enkä ymmärtänyt riittävän hyvin, mitä lapsen kasvattaminen tarkoittaa. Se ei tarkoita lapsen kasvattamista sellaiseksi, että hän on vanhemman mieleinen kaikessa. Taitojen puutteen lisäksi arjen väsymys aiheutti sen, etten voi kokea olleeni edes riittävän hyvä. Siitä huolimatta, että kuvittelin kasvattaneeni oikein ja oikealla tavalla. Lapsiystävällisesti ja rakkaudella.
Tiedostan sen, että oma kasvatustapani on sukupolvien kuluessa muotoutunut. Opittua.
Voin ymmärtää, mitä vanhemman reaktiot ovat, kun lapsi ottaa puheeksi lapsuutensa, ne asiat jotka eivät olleet hyviä. Voin ymmärtää tunteet, ja sen että vanhempi yrittää viimeiseen asti suojella omaa psyykeään ja minäkuvaansa, ettei romahtaisi. Alitajuisesti, ja tiedostamatta sitä itse.
Lapsen kokemus on kuitenkin asia, jota aikuinen ei voi sivuuttaa eikä ohittaa. Jos joudun valitsemaan oman murtumiseni tai lapseni murtamisen välillä, valintaa ei ole. Pyydän anteeksi, vaikka olisin eri mieltä, pyydän anteeksi vaikka en muistaisi. Pyydän anteeksi, vaikka minua sattuisi kuinka paljon tahansa. Pyydän anteeksi, koska ymmärrän. En vähättele lapseni kokemusta. En siloittele itseäni enkä syytä lasta.
Anteeksi pyydettyäni annoin anteeksi omille vanhemmilleni, jäljelle jäi vain myötätunto. Hyväksyin sen, mihin heidän parhaansa riitti. He tekivät parhaansa niissä olosuhteissa ja sillä kokemuksella, mitä heillä oli. He toimivat aikanaan parhaan ymmärryksensä mukaan, kuten minäkin aikanani. Päästin irti, enkä tarvinnut anteeksipyyntöä.
Tämä oli minun tarinani minun prosessistani. Kenenkään ei siis pidä ottaa itseensä, vaikka olisi eri mieltä tai olisi ratkaissut välinsä vanhempiinsa eri tavalla.
- Haliastia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus kauan sitten joku viisas totesi mulle että sulla on ne vanhemmat jotka on sulle osuneet, parempia et saa joten opettele elämään asian kanssa.
Vanhemmilta saa ne neuvot mitkä saa, toiset ovat varmasti huonojakin neuvoja.
Vanhemmat katsoo omasta ja aikansa näkökulmasta. Jossain vaiheessa sitä itse aikuistuu ja alkaa käyttää omia aivojaan. Ei ole tarkoitus että meet niillä äidin ohjeilla hautaan asti vaan ymmärrät että hän on eri ihminen, tarkoitettu pitämään susta huolen kunnes itse kykenet toimimaan ja ajattelemaan itsesi edestä.Voi sua idi.oottia. Kuvitteletko sä, että mä tässä valitan vanhempani HUONOUTTA? En todellakaan. Vaan VAHINGOLLISUUTTA. Koitapa opetella erottamaan nämä kaksi toisistaan, ja tule sitten vasta inkuttamaan, jos nyt eroa tosin ikinä kykenet oppimaan, mutta kumminkin.
ApTuo inkuttaa on kyllä ihan uusi termi. Käyttikö äitisi sitä sinun vahingoittamiseesi?
Ja jos äitisi on loistava äiti koska ei siis ole HUONO, niin miksi hän on sitten sinua VAHINGOITTANUT?
Vahingollinen on aivan eri asia, kuin huono. Huono vanhempi ei anna kaikkia eväitä, joita lapsi tarvitsee, mutta ei riko niin, etteikö niitä voisi itse hankkia. Vahingollinen vanhempi sen sijaan rikkoo lapsen siten, ettei lapsi kykene periaatteessa paranemaan tai saamaan tai hakemaan apua. Ellei häneen jää sen verran ehjää kohtaa ja ole sinnikäs ja vaikkapa vielä rikaskin, että on varaa apua etsiä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ Olen samaa mieltä.
Omakin äitini on tehnyt paljonkin kasvatusvirheitä, joista on aiheutunut minulle issueita, joita nyt vanhempana psykoterapiassa käsittelen. En siltikään syytä äitiäni, sillä tunteeni hänen toiminnastaan ovat omiani. Hän on toiminut omien kykyjensä mukaisesti kasvattaessaan minua. Varmasti myös hänen omalla kasvatuksellaan on ollut tekemistä sen kanssa, miten hän on minua ja sisaruksiani kasvattanut. Onneksi olen äitini kanssa pystynyt näistä asioista keskustelemaan kuin kaksi aikuista, ilman äiti-lapsi asetelmaa.
Kenties ap, sinullekin tekisi hyvää keskustella äitisi kanssa asiasta sen sijaan, että purat häneen liittyvää tuskaasi täällä. Jos et tahdo kohdata häntä kasvotusten, kirjoita hänelle kirje. Saisit oikeampaan kohteeseen kerrottua tunteitasi, joita äitisi on sinussa herättänyt.
Keskusteltu on. Miten lapsellista sinulta kuvitella, että äitini olisi ottanut asian jotenkin hyvin, mutta silti minä en pääsisi sen yli. Sinun pieneen ahtaaseen maailmaasi ei varmaan mahdu sellainen tilanne, että se vanhempi kieltää kaiken, syyttää sinua edelleen, oikeuttaa edelleen sen, että on satuttanut sinua, koska sinä mukamas olit sellainen, että aiheutit itse sen, miten hän toimi ja kaikkea muuta paskaa. Kyllä minäkin aikoinani yritin keskustella, ihan viime bävuoteen saakka. Nyt on kaikki mahdollisuudet hänelle annettu korjata välinsä minuun ja opetella tulemaan toimeen kanssani, ja se mahdollisuus meni sitten. Se on jo hävinnyt. Enää sitä ei tule. Jos nyt tulee "hieromaan sopua", mä hieron pihamaan hiekkaa ja paskaa hänen naamaansa.
ApKäsitykseni mukaan on todella yleistä, että vanhempi reagoi kieltämällä, syyttämällä lasta tai unohtamalla, että mitään lapsen muistamaa on tapahtunutkaan.
Väitän, että jokainen tekee vanhempana virheitä, ja tiedän että olen itse tehnyt niitä. Omat kasvatusvirheet ovat johtuneet siitä, että en osannut enkä ymmärtänyt riittävän hyvin, mitä lapsen kasvattaminen tarkoittaa. Se ei tarkoita lapsen kasvattamista sellaiseksi, että hän on vanhemman mieleinen kaikessa. Taitojen puutteen lisäksi arjen väsymys aiheutti sen, etten voi kokea olleeni edes riittävän hyvä. Siitä huolimatta, että kuvittelin kasvattaneeni oikein ja oikealla tavalla. Lapsiystävällisesti ja rakkaudella.
Tiedostan sen, että oma kasvatustapani on sukupolvien kuluessa muotoutunut. Opittua.
Voin ymmärtää, mitä vanhemman reaktiot ovat, kun lapsi ottaa puheeksi lapsuutensa, ne asiat jotka eivät olleet hyviä. Voin ymmärtää tunteet, ja sen että vanhempi yrittää viimeiseen asti suojella omaa psyykeään ja minäkuvaansa, ettei romahtaisi. Alitajuisesti, ja tiedostamatta sitä itse.
Lapsen kokemus on kuitenkin asia, jota aikuinen ei voi sivuuttaa eikä ohittaa. Jos joudun valitsemaan oman murtumiseni tai lapseni murtamisen välillä, valintaa ei ole. Pyydän anteeksi, vaikka olisin eri mieltä, pyydän anteeksi vaikka en muistaisi. Pyydän anteeksi, vaikka minua sattuisi kuinka paljon tahansa. Pyydän anteeksi, koska ymmärrän. En vähättele lapseni kokemusta. En siloittele itseäni enkä syytä lasta.
Anteeksi pyydettyäni annoin anteeksi omille vanhemmilleni, jäljelle jäi vain myötätunto. Hyväksyin sen, mihin heidän parhaansa riitti. He tekivät parhaansa niissä olosuhteissa ja sillä kokemuksella, mitä heillä oli. He toimivat aikanaan parhaan ymmärryksensä mukaan, kuten minäkin aikanani. Päästin irti, enkä tarvinnut anteeksipyyntöä.
Tämä oli minun tarinani minun prosessistani. Kenenkään ei siis pidä ottaa itseensä, vaikka olisi eri mieltä tai olisi ratkaissut välinsä vanhempiinsa eri tavalla.
- Haliastia
Itse en koe tarvetta antaa anteeksi. Vanhemmat ovat toimineet niin monilla itsekkäillä tavoilla, ettei niitä ole mahdollista käsitellä yksin päätökseen. Henkinen ja fyysinen väkivalta on jättänyt minuun sellaiset jäljet, etten ole siitä toipunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ Olen samaa mieltä.
Omakin äitini on tehnyt paljonkin kasvatusvirheitä, joista on aiheutunut minulle issueita, joita nyt vanhempana psykoterapiassa käsittelen. En siltikään syytä äitiäni, sillä tunteeni hänen toiminnastaan ovat omiani. Hän on toiminut omien kykyjensä mukaisesti kasvattaessaan minua. Varmasti myös hänen omalla kasvatuksellaan on ollut tekemistä sen kanssa, miten hän on minua ja sisaruksiani kasvattanut. Onneksi olen äitini kanssa pystynyt näistä asioista keskustelemaan kuin kaksi aikuista, ilman äiti-lapsi asetelmaa.
Kenties ap, sinullekin tekisi hyvää keskustella äitisi kanssa asiasta sen sijaan, että purat häneen liittyvää tuskaasi täällä. Jos et tahdo kohdata häntä kasvotusten, kirjoita hänelle kirje. Saisit oikeampaan kohteeseen kerrottua tunteitasi, joita äitisi on sinussa herättänyt.
Keskusteltu on. Miten lapsellista sinulta kuvitella, että äitini olisi ottanut asian jotenkin hyvin, mutta silti minä en pääsisi sen yli. Sinun pieneen ahtaaseen maailmaasi ei varmaan mahdu sellainen tilanne, että se vanhempi kieltää kaiken, syyttää sinua edelleen, oikeuttaa edelleen sen, että on satuttanut sinua, koska sinä mukamas olit sellainen, että aiheutit itse sen, miten hän toimi ja kaikkea muuta paskaa. Kyllä minäkin aikoinani yritin keskustella, ihan viime bävuoteen saakka. Nyt on kaikki mahdollisuudet hänelle annettu korjata välinsä minuun ja opetella tulemaan toimeen kanssani, ja se mahdollisuus meni sitten. Se on jo hävinnyt. Enää sitä ei tule. Jos nyt tulee "hieromaan sopua", mä hieron pihamaan hiekkaa ja paskaa hänen naamaansa.
ApKäsitykseni mukaan on todella yleistä, että vanhempi reagoi kieltämällä, syyttämällä lasta tai unohtamalla, että mitään lapsen muistamaa on tapahtunutkaan.
Väitän, että jokainen tekee vanhempana virheitä, ja tiedän että olen itse tehnyt niitä. Omat kasvatusvirheet ovat johtuneet siitä, että en osannut enkä ymmärtänyt riittävän hyvin, mitä lapsen kasvattaminen tarkoittaa. Se ei tarkoita lapsen kasvattamista sellaiseksi, että hän on vanhemman mieleinen kaikessa. Taitojen puutteen lisäksi arjen väsymys aiheutti sen, etten voi kokea olleeni edes riittävän hyvä. Siitä huolimatta, että kuvittelin kasvattaneeni oikein ja oikealla tavalla. Lapsiystävällisesti ja rakkaudella.
Tiedostan sen, että oma kasvatustapani on sukupolvien kuluessa muotoutunut. Opittua.
Voin ymmärtää, mitä vanhemman reaktiot ovat, kun lapsi ottaa puheeksi lapsuutensa, ne asiat jotka eivät olleet hyviä. Voin ymmärtää tunteet, ja sen että vanhempi yrittää viimeiseen asti suojella omaa psyykeään ja minäkuvaansa, ettei romahtaisi. Alitajuisesti, ja tiedostamatta sitä itse.
Lapsen kokemus on kuitenkin asia, jota aikuinen ei voi sivuuttaa eikä ohittaa. Jos joudun valitsemaan oman murtumiseni tai lapseni murtamisen välillä, valintaa ei ole. Pyydän anteeksi, vaikka olisin eri mieltä, pyydän anteeksi vaikka en muistaisi. Pyydän anteeksi, vaikka minua sattuisi kuinka paljon tahansa. Pyydän anteeksi, koska ymmärrän. En vähättele lapseni kokemusta. En siloittele itseäni enkä syytä lasta.
Anteeksi pyydettyäni annoin anteeksi omille vanhemmilleni, jäljelle jäi vain myötätunto. Hyväksyin sen, mihin heidän parhaansa riitti. He tekivät parhaansa niissä olosuhteissa ja sillä kokemuksella, mitä heillä oli. He toimivat aikanaan parhaan ymmärryksensä mukaan, kuten minäkin aikanani. Päästin irti, enkä tarvinnut anteeksipyyntöä.
Tämä oli minun tarinani minun prosessistani. Kenenkään ei siis pidä ottaa itseensä, vaikka olisi eri mieltä tai olisi ratkaissut välinsä vanhempiinsa eri tavalla.
- Haliastia
Niin. Minuakin auttaa nyt tämän keskustelun myötä havaitsemani asia, että äitini ei tule minun kanssani toimeen, eikä tavallaan toisin päin. Siis äitini mielestä toimeen tulemista on se, että hän arvostelee ja syyttää minua vioistani, ja sen takia emme ole läheisiä, mutta ajattelemme toisistamme hyvää (olemmehan äiti ja tytär) ja voimme soitella ja vaihdella kuulumisia tai joitain reseptejä vaikka tai sen tasoista. Ja että minä pidän hänet informoituna lastenlasten kuulumisistä, niin ettei hänen tarvitse nöyrtyä ja anella eli itse kysyä, mitä lapsille kuuluu.
Kaikki olisi näin hänen mielestään oikein hyvin.
Minulle taas toimeen tuleminen on toisen tunteista ja toisesta välittämistä. Toki jos hän jotenkin loukkaa, on siitä hyvä sanoa, mutta ei niin, että satuttaa toista. Lisäksi jos on niin, ettei toinen muutu ja sinä vain loukkaannut hänestä jatkuvasti, niin älä esitä ystävää ja välittäjää ja pidä yhteyttä ja syyttele häntä hänen vioistaan, jotka sinua loukkaavat, vaan ota onkeesi, tajua vaikkapa, että SINÄ et tule toimeen HÄNEN kanssaan, älä esitä, että tulet, toinen vain on mahdoton, vaan häivy tämän ihmisen elämästä, äläkä häiritse ja kiusaa häntä, äläkä esitä hänen äitiään, ystäväänsä tai what ever. Ei se ihminen kaipaa sinua, hän haluaa ihmisiä, jotka tulevat toimeen hänen kanssaan.
Mutta siis koska äitini loukkaa minua jatkuvasti, se on minulle (nykyisin) todiste siitä, että hän ei tule kanssani toimeen, hän on epäsosiaalinen paskiainen, enkä minä enää nykyisin halua olla hänenlaisensa k*sipään kanssa tekemisissä.
Minusta minun ei mitenkään tarvitse tulla toimeen hänen kanssaan, koska todellisuudess syy ja vika siihen, etten tule, on hänessä.
Tämä on vapauttavaa. Ja se pitää laajentaa myös muihin ihmissuhteisiini. Uusi asia itselleni!
Ap
Koska kun minä otin äitini tekemät virheet puheeksi aikoinaan, en minä halunnut muuta, kuin korjata välimme. Haliastia on siihen lapsensa kanssa kyennyt, mikä on siis aivan mahtavaa ja hatunnostoinen ja tosi arvokas asia!
En minä ajatellut, että tekemällä niin minä olen joku, joka en tule toimeen äitini kanssa. Päin vastoin. Jos en olisi ottanut minua satuttaneita asioita puheeksi, silloin en olisi halunnut tulla toimeen hänen kanssaan.
Ongelma oli vain siinä, että hän oli ja on niin narsistinen, että otti minut ilmeisetsi jonain hyökkääjänä ja ei vain puolustautunut, vaan kohteli minua takaisin päin pahemmin. Valehteli ja kieroili, tten tule kenenkään kanssa toimeen. Ja mä luulin sitten niin. Että hän näkee jotain, mitä minä en näe. Ja koitin ottaa opikseni ja muuttua ja ..... se oli ihan kamalaa. Ja ajatella, että menin tässä vaiheessa terapiaan, eikä se kusipääidi.ootti osannutkaan auttaa. Se luuli, että mun ongelmani johtuivat siitä tilanteesta, joka syntyi kun otin asiat äidin kanssa puheeksi! Vaikka sehän johtui siitä, että äitini oli ihminen joka oli ensin toiminut huonosti ja sen jälkeen kielsi kaiken ja syytti minua! Eli ne syyt siihen terapiaan menemiseen olivat sen kaiken alla! Minun ei olisi koskaan mitenkään kannattanut ottaa puheeksi mitään asioita tai ainoastaan todetakseni, että äitini viallisuus paljastui viimeistään siinä ja paeta. Auttoiko terapeutti siihen? Ei todellakaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ Olen samaa mieltä.
Omakin äitini on tehnyt paljonkin kasvatusvirheitä, joista on aiheutunut minulle issueita, joita nyt vanhempana psykoterapiassa käsittelen. En siltikään syytä äitiäni, sillä tunteeni hänen toiminnastaan ovat omiani. Hän on toiminut omien kykyjensä mukaisesti kasvattaessaan minua. Varmasti myös hänen omalla kasvatuksellaan on ollut tekemistä sen kanssa, miten hän on minua ja sisaruksiani kasvattanut. Onneksi olen äitini kanssa pystynyt näistä asioista keskustelemaan kuin kaksi aikuista, ilman äiti-lapsi asetelmaa.
Kenties ap, sinullekin tekisi hyvää keskustella äitisi kanssa asiasta sen sijaan, että purat häneen liittyvää tuskaasi täällä. Jos et tahdo kohdata häntä kasvotusten, kirjoita hänelle kirje. Saisit oikeampaan kohteeseen kerrottua tunteitasi, joita äitisi on sinussa herättänyt.
Keskusteltu on. Miten lapsellista sinulta kuvitella, että äitini olisi ottanut asian jotenkin hyvin, mutta silti minä en pääsisi sen yli. Sinun pieneen ahtaaseen maailmaasi ei varmaan mahdu sellainen tilanne, että se vanhempi kieltää kaiken, syyttää sinua edelleen, oikeuttaa edelleen sen, että on satuttanut sinua, koska sinä mukamas olit sellainen, että aiheutit itse sen, miten hän toimi ja kaikkea muuta paskaa. Kyllä minäkin aikoinani yritin keskustella, ihan viime bävuoteen saakka. Nyt on kaikki mahdollisuudet hänelle annettu korjata välinsä minuun ja opetella tulemaan toimeen kanssani, ja se mahdollisuus meni sitten. Se on jo hävinnyt. Enää sitä ei tule. Jos nyt tulee "hieromaan sopua", mä hieron pihamaan hiekkaa ja paskaa hänen naamaansa.
ApKäsitykseni mukaan on todella yleistä, että vanhempi reagoi kieltämällä, syyttämällä lasta tai unohtamalla, että mitään lapsen muistamaa on tapahtunutkaan.
Väitän, että jokainen tekee vanhempana virheitä, ja tiedän että olen itse tehnyt niitä. Omat kasvatusvirheet ovat johtuneet siitä, että en osannut enkä ymmärtänyt riittävän hyvin, mitä lapsen kasvattaminen tarkoittaa. Se ei tarkoita lapsen kasvattamista sellaiseksi, että hän on vanhemman mieleinen kaikessa. Taitojen puutteen lisäksi arjen väsymys aiheutti sen, etten voi kokea olleeni edes riittävän hyvä. Siitä huolimatta, että kuvittelin kasvattaneeni oikein ja oikealla tavalla. Lapsiystävällisesti ja rakkaudella.
Tiedostan sen, että oma kasvatustapani on sukupolvien kuluessa muotoutunut. Opittua.
Voin ymmärtää, mitä vanhemman reaktiot ovat, kun lapsi ottaa puheeksi lapsuutensa, ne asiat jotka eivät olleet hyviä. Voin ymmärtää tunteet, ja sen että vanhempi yrittää viimeiseen asti suojella omaa psyykeään ja minäkuvaansa, ettei romahtaisi. Alitajuisesti, ja tiedostamatta sitä itse.
Lapsen kokemus on kuitenkin asia, jota aikuinen ei voi sivuuttaa eikä ohittaa. Jos joudun valitsemaan oman murtumiseni tai lapseni murtamisen välillä, valintaa ei ole. Pyydän anteeksi, vaikka olisin eri mieltä, pyydän anteeksi vaikka en muistaisi. Pyydän anteeksi, vaikka minua sattuisi kuinka paljon tahansa. Pyydän anteeksi, koska ymmärrän. En vähättele lapseni kokemusta. En siloittele itseäni enkä syytä lasta.
Anteeksi pyydettyäni annoin anteeksi omille vanhemmilleni, jäljelle jäi vain myötätunto. Hyväksyin sen, mihin heidän parhaansa riitti. He tekivät parhaansa niissä olosuhteissa ja sillä kokemuksella, mitä heillä oli. He toimivat aikanaan parhaan ymmärryksensä mukaan, kuten minäkin aikanani. Päästin irti, enkä tarvinnut anteeksipyyntöä.
Tämä oli minun tarinani minun prosessistani. Kenenkään ei siis pidä ottaa itseensä, vaikka olisi eri mieltä tai olisi ratkaissut välinsä vanhempiinsa eri tavalla.
- HaliastiaNiin. Minuakin auttaa nyt tämän keskustelun myötä havaitsemani asia, että äitini ei tule minun kanssani toimeen, eikä tavallaan toisin päin. Siis äitini mielestä toimeen tulemista on se, että hän arvostelee ja syyttää minua vioistani, ja sen takia emme ole läheisiä, mutta ajattelemme toisistamme hyvää (olemmehan äiti ja tytär) ja voimme soitella ja vaihdella kuulumisia tai joitain reseptejä vaikka tai sen tasoista. Ja että minä pidän hänet informoituna lastenlasten kuulumisistä, niin ettei hänen tarvitse nöyrtyä ja anella eli itse kysyä, mitä lapsille kuuluu.
Kaikki olisi näin hänen mielestään oikein hyvin.
Minulle taas toimeen tuleminen on toisen tunteista ja toisesta välittämistä. Toki jos hän jotenkin loukkaa, on siitä hyvä sanoa, mutta ei niin, että satuttaa toista. Lisäksi jos on niin, ettei toinen muutu ja sinä vain loukkaannut hänestä jatkuvasti, niin älä esitä ystävää ja välittäjää ja pidä yhteyttä ja syyttele häntä hänen vioistaan, jotka sinua loukkaavat, vaan ota onkeesi, tajua vaikkapa, että SINÄ et tule toimeen HÄNEN kanssaan, älä esitä, että tulet, toinen vain on mahdoton, vaan häivy tämän ihmisen elämästä, äläkä häiritse ja kiusaa häntä, äläkä esitä hänen äitiään, ystäväänsä tai what ever. Ei se ihminen kaipaa sinua, hän haluaa ihmisiä, jotka tulevat toimeen hänen kanssaan.
Mutta siis koska äitini loukkaa minua jatkuvasti, se on minulle (nykyisin) todiste siitä, että hän ei tule kanssani toimeen, hän on epäsosiaalinen paskiainen, enkä minä enää nykyisin halua olla hänenlaisensa k*sipään kanssa tekemisissä.
Minusta minun ei mitenkään tarvitse tulla toimeen hänen kanssaan, koska todellisuudess syy ja vika siihen, etten tule, on hänessä.
Tämä on vapauttavaa. Ja se pitää laajentaa myös muihin ihmissuhteisiini. Uusi asia itselleni!
Ap
Ap, olet oikeassa siinä, ettei kaikkien kanssa edes tarvitse yrittää tulla toimeen. Osa ihmisistä aiheuttaa niin paljon haittaa, että heidät on parasta vain poistaa elämästään.
Ja siis kyllä minä ymmärrän, että äitini (minun näkövinkkelistä tekemä) valehtelu ja kieroilu oli yritys pitää itsensä ja oma kuvansa kasassa, mutta kuten Haliastia sanoi, on aika käsittämätöntä, että aikuinen ei edes NÄE, että "pitämällä itsensä kasassa" RIKKOO oman lapsensa, ja se on juurikin täsmälleen se, itä minun äitini teki minulle, tai siis mitä minulle tapahtui äitini käyttäytyessä noin.
Saati että vanhempi tosiaan valitsisi itsensä pysyä kasassa ja antaisi lapsensa hajota. Äitini nyt ei sitä valintaa tehnyt, on niin sairas, ettei edes tajunnut, mitä sillä minulle aiheuttaa.
Ja eihän se mitään vielä, jos teistä muista ihmisistä (lähinnä tarkoitan haukkujiani, en teitä muita särkyneitä tai eheitä) olisi ollut minulle tueksi, turvaksi ja avuksi, mutta mitä vielä. Äitini kaikki pahojen puheiden ennustukset toteutuivat "sinusta ei pidä kukaan" "ei kukaan tule sinun kanssasi toimeen", en tiedä, miksi sain sellaista kokea, kukaan ei ole minulle tuollaisia ikinä sanonut, mutta enpä ole saanut mitään erityiskohteluakaan, vaikka joku on niin olevinaan itse parantunut, jolloin voisi kuvitella, että tietäisi mitä kävin läpi ja haluaisi auttaa. Niin pskan marjat, ei todellakaan. Miksi minulla olisi pienintäkään luottoa ihmisiin? He ovat minut pettäneet nimenomaan.
Ehkä isoäitini takia. Hän osoitti kuitenkin esimerkillään, ettei ihmisyys ole kuollut, sitä on vain hyvin harvoissa ihmisissä osalle meistä.
Nyt tuli synkkää tekstiä ja paljon syyttelyä, mutta ehkä tästä tunnistaa joku itsensä, että ole seuraavan kerran vaikka hiljaa, äläkä aina ota itseesi, ja ala tuomit toisia, jos vastaasi tulee joku vaikka sinusta hiukan outo tai vääränlainen ihminen.
Ap
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanhemman vastuu on suurempi kuin lapsen, vaikka lapsi olisi aikuinen.
Minulla on anteeksiannosta huolimatta vähän surullinen fiilis siitä, että en ole voinut puhua asioita selviksi omien vanhempieni kanssa.
Ap, ajattelen että olisi suorastaan lottovoitto, jos terapeutti osaisi auttaa. Sellaista sattuu, mutta ei niin usein kuin pitäisi.
Suosittelen tutustumaan Alice Millerin (terapeutti) kirjoihin. Hän on ymmärtänyt, ja osannut auttaa.
-Haliastia
Vierailija kirjoitti:
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanhemman vastuu on suurempi kuin lapsen, vaikka lapsi olisi aikuinen.
Minulla on anteeksiannosta huolimatta vähän surullinen fiilis siitä, että en ole voinut puhua asioita selviksi omien vanhempieni kanssa.
Ap, ajattelen että olisi suorastaan lottovoitto, jos terapeutti osaisi auttaa. Sellaista sattuu, mutta ei niin usein kuin pitäisi.
Suosittelen tutustumaan Alice Millerin (terapeutti) kirjoihin. Hän on ymmärtänyt, ja osannut auttaa.
-Haliastia
Niin. Minäkin ajattelen nykyään, että terapeutin avulla mennään eteenpäin, ja jossain vaiheessa haetaan jokin seuraava (terapia)apumuoto. Eli että nykyinenkään terapeuttini ei varmaankaan tule tekemään sitä läpimurtoa (jota odotan?) mutta hän vie minua tai auttaa minua kohti sitä.
Sillä läpimurrolla on jotain tekemistä sen kanssa, että minä olen narsistisen vanhemman uhri. Terapeutillani ei siitä kokemuksesta selviytymisen kokemusta ole, mutta on onneksi muista narsistiläheissuhteista.
Itse kuitenkin (ja hänkin) ajattelen, että narsistinen vanhempi on ihan omanlaisensa tilanne. Et voi esim. eheytyä ja palata hetkee, kun et vielä ollut narsistin vahingoittama. Vaan tavallaan se tietty terveys pitää luoda. Ja se on todella vaikeaa, koska kukaan, en edes minä itse, tiedä, kuka minä silloin olen. Ei vielä, ainakaan. Tai sanotaan, että uskoisin olleeni aika terve alle 2,5-vuotiaana. Että mitä sieltä sitten voi muistaa :) (tunnetasolla tai muuten). Kyllä minä jotain muistan.
Ap
Minä joudun työstämään tätä "joku ei tule kanssani toimeen" asetelmaa nyt kyllä, kun se tuli mieleeni, tässä näin.
Äitini näki ihan hirveästi vaivaa opettaakseni minut uskomaan siihen, ettei kukaan tule minun kanssani toimeen.
Aivan käsittämätöntä vanhemmuutta. Siis se vielä, että huolisi siitä, mutta kun oikein käyttää voimia saadakseen lapsensa sille tietoisuuden tasolle, että "kukaan ei sitten muuten tule toimeen sinun kanssasi. Koskaan." Siis wtf?
Aivan kuin se, että hän, kusimakkarakakkapääpökäle ei tule minun kanssani sitten ilmeisesti toimeen olisi jokin todiste kenestkään muusta . Mutta sille kusivittuh.uoralle oli.
Ap
En minäkään usko, että terapeutti suorittaa läpimurtoa. Jos hän kuuntelee, ja ymmärtää mistä on kyse, hän vie asiakasta kohti läpimurtoa, jonka asiakas suorittaa sitten kun on kypsä siihen.
Tahtoisin kuulla lisää isoäidistäsi, jos haluat kertoa. Tuli vahva tunne siitä, että hänessä voi olla avain, joka avaa lukkoja.
Mutta ilkeilystä, äitimyytti on universaali, ja monesta tuntuu pahalta kun äitimyytin kuva särkyy. Moni ei kestä sun tapaa ilmaista tunteitasi, ja yrittää "kasvattaa" vastaten samalla tavalla. Luultavasti kaikki eivät edes ymmärrä mistä puhutaan.
Aikamoisia ketjureaktioita sun aloitukset on kyllä saaneet aikaan ennen katoamistaan bittiavaruuteen. Nostan hattua sille, että olet siitä huolimatta jaksanut keskustella niiden kanssa, jotka vastaavat asiallisesti.
Tämä muuttui hyväksi ketjuksi, ja aihe on sellainen että siitä pitäisi keskustella.
Ei tiedä. Sehän siinä juuri onkin, että ei siinä ajattele sen ihmisen olevan myrkyllinen. Hänhän sanoo, että SINUSSA on vikaa, kun HÄN ei tule SINUN kanssasi toimeen. Ja vielä myös, että "ei kukaan muukaan tule" ja että se on sinun syytäsi.
Ja sillälailla kanssaihmiset ovat syyllisiä minun pahaan olooni, että kukaan ei tullut osoittamaan, että tulee kyllä kanssani toimeen ja äitini on väärässä,. Koska minussa oli haavoja ja olin rikki äitini käytöksen takia, niin hänen puheensa toyåteuttivat itseään, MUTTA VAIN SIKSI, että HÄN uskotteli sellaista paskaa. En minä olisi tarvinnut kenenkään hyvyyttä ja ystävällisyyttä ja apua olla minulle maailman paras ystävä osoittamaan äitini puheita paskaksi, jos hän ei olisi puhunut paskaa, minkä takia olin varmaan sellainen ihminen, ettei niitä sellaisia ystäviä ollu, jotka olisivat kumonneet äitini puheet. Jos he erkanivat minusta, niin mistä minä sen tiesin, johtuiko se vaan normaalista elämänkulusta, vai siitä, että olen niin hirveä ihminen, kuin äitini väitti?
Siis siihen aikaan, kun yritin vielä tulla toimeen hänen kanssaan. Tai siis oikeammin sanottuna koitin olla siten, että hän olisi voinut tulla toimeen MINUN kanssani. Ja se kyllä sisältää sen, ettei hauku minua.
Jos sinä katsot oikeudeksesi kuljeskella maapallolla, vaikkei joku tulekaan sinun kanssasi toimwen, niin minun silmissäni vaikutat hiukan itsekeskeiseltä.
äitini oppien mukaan, siis. Voit itse miettiä, miten oikeaa oppia se on.
Ap