Äitini opetti, että kaikkien kanssa pitää tulla toimeen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä kakkapäitä ovat ne, jotka ilkeilevät tarkoituksella. Kermaperseisyyttä voi olla ihmisellä, jolla kaikki elämässä on sujunut ongelmitta. Isoin osa "kakkapäisyydestä" selittyy rikkinäisyydellä, jota on suurimmalla osalla meistä enemmän tai vähemmän. Kaikki pohdiskelijatkin ovat pohdiskeluissaan eri leveleillä.

Kun en ole tässä myrskynsilmässä enkä muutenkaan vaikeassa tilanteessa, tulkitsen lempeämmin jopa kakkapäisyyttä.

Jos olisin keskellä omaa tunnehelvettiä, en pystyisi siihen vaan tulittaisin henkilökohtaisuuksia ja ja kiroilisin.

Itse olen ahdistuneisuuteen taipuvaisena tuskaisenakin muita kohtaan yleensä lempeä, tukenut toisia jne. Olen vain itse jäänyt silloin täysin ilman kaipaamaani tukea ja vajonnut sen takia syvemmälle ahdistukseen.

Joo, mutta mulla raivoaminen palstalla alkoi siitä, että tein ketjun tilanteesta, johon olisin kaivannut apua, neuvoja tai tukea. (Äitiini se liittyi). Niin eikös joku ilmeisesti rikkiollut ihminen, tai parikin, tullut naureskelemaan siihen mua ja mun ongelmaa tai en tiedä, sen esittämistapaako? Niin tuollaisille annoin sitten takaisin. Siitä he riemastuivat syyttämään minua hulluksi, (hauskaa jos itse eivät ajatelleet, että korjatkoon vain omat vikansa) ja minä haukuin heidät pataluhaksi.

Ap

Se on ihan tervettä, ettei aina pelkästään jää yksin hautomaan ärsyyntymistään. On normaalia reagoida jollakin tavalla, jos tulee loukatuksi. Kukaan ei kykene aina olemaan fiksu ja kypsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä kakkapäitä ovat ne, jotka ilkeilevät tarkoituksella. Kermaperseisyyttä voi olla ihmisellä, jolla kaikki elämässä on sujunut ongelmitta. Isoin osa "kakkapäisyydestä" selittyy rikkinäisyydellä, jota on suurimmalla osalla meistä enemmän tai vähemmän. Kaikki pohdiskelijatkin ovat pohdiskeluissaan eri leveleillä.

Kun en ole tässä myrskynsilmässä enkä muutenkaan vaikeassa tilanteessa, tulkitsen lempeämmin jopa kakkapäisyyttä.

Jos olisin keskellä omaa tunnehelvettiä, en pystyisi siihen vaan tulittaisin henkilökohtaisuuksia ja ja kiroilisin.

Niin. En ole ajatellut vielä kovin kauaa, että olen rikki. Sen pitäisi tuoda armoa virheilleni, joita teen, mutta enpä ole nähnyt sitä.

Enhän äitini mielestä ollut yhtään rikki, van ihan valitsevasti kamala ihminen, jonka kanssa KUKAAN ei tule toimeen. Tätä hän hoki, eikä mikään, mitä mä tein, muttanut sitä (paitsi ehkä se ois, että olisin hylännyt itseni täysin kokonaan, ja alkanut sanoa aivan joka asiaan, jees-äiti.)

Joten mitään tilaa nähdä olevansa rikki ei ollut.

Sen sijaan olen kait aina reagoinut vahvasti (näkyvästi) rikki oleviin ihmisiin. Sellaisiin, jotka ovat sillälailla rikki, etteivät ole joutuneet peittämään sitä, vaan kuljeskelvat nimenomaan ympäriinsä haukkumassa toisia, koska heillä on oikeus, kun heille on oltu niin inhottavia. Minusta he ovat aivan kamalan negatiivisia, ja näen täysin punaista sellaisista ihmisistä. Itse kun osaan pitää mölyt seurassa todellakin mahassani. Näitä olen siis läpi elämäni tavannut erilaisissa yhteyksissä ja heistä kärsinyt.

En nyt väitä, ettenkö toimisi netissä itse samoin, mutta se ei ole syvin, sisin tai aidoin minäni. Ja mä tiedän sen. Muta koska en ole saanut omata "rikki-olemisen" yleellisyyttä, olen huutanut tuskaani palstalla. Koska olen aina lähtenyt siitä, että jokainen arvostelee minua, kuten eheää persoonaa. Kuten arvosteleekin.

Enhän minä osaa kertoa kellekään, että olen rikki ja rikottu (tai ehkä ennen kuin on liian myöhäistä) ja saada ihmisiä jättämään arvosteleva puheensa, jota en siis voi sietää.

Mutta kai sitä on tultava sinuiksi sen kanssa, että on rikki ja siksi huono, ja jos jollakulla on siitä jotain pahaa sanottava tai arvosteltavaa, niin turha siitä on raivostua, itseasiassa sille ei kannata uhrata energiatippaakaan.

Mutta on niin vaikeaa muistaa, että olen rikki, siksi mikään ei toimi.

Ap

Ei, en sanonut että olet rikki ja siksi huono. Esitin oman tulkintani kakkapäisyydestä, joka satuttaa sinua.

Vastasin myös kirjoittajalle, joka ihmetteli, mitä haet näillä ketjuilla, kun hänestä tuntui ettet halua edes keskustella. Ajattelen, että kirjoitat koska haluat purkaa tunteitasi ja keskustella. Se, että vastaat aggressiivisesti kirjoittajille, jotka ovat piiloaggressiivisia (tms), on mielestäni ymmärrettävää siinä tilanteessa missä olet. Olen silti samaa mieltä, kun sanoit että sille ei kannata uhrata energiantippaakaan.

On vaan niin, että silloin kun on itse rikki, on vaikea nähdä että satuttava kommentti on osoitus vastapuolen rikkinäisyydestä. Puolin ja toisin. En näkisi sitä, jos olisin sinä. Enkä tiedä, voisinko olla välittämättä.

Ajattelen, että tämä on sinun ketju, jossa me muut ollaan vierailemassa, ja se velvoittaa minua normaalin nettietiketin lisäksi.

-Haliastia

Niin, en kyllä ajatellutkaan, että sanoit minua huonoksi tai rikkinäiseksi :) Sanoin itse. Ja siis tavallaan mua ei haittaisi, jos joku empaattinen ihminen sanoisi niin, koska en ole ehjä. Ja jos olisin, toimisin monissa asioissa paljon paremmin. Lähinnä vanhempana. Ehkä myös ystävänä, puolisona jne. Mutta en siitä itseäni syytä. Haluan vain parantua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä kakkapäitä ovat ne, jotka ilkeilevät tarkoituksella. Kermaperseisyyttä voi olla ihmisellä, jolla kaikki elämässä on sujunut ongelmitta. Isoin osa "kakkapäisyydestä" selittyy rikkinäisyydellä, jota on suurimmalla osalla meistä enemmän tai vähemmän. Kaikki pohdiskelijatkin ovat pohdiskeluissaan eri leveleillä.

Kun en ole tässä myrskynsilmässä enkä muutenkaan vaikeassa tilanteessa, tulkitsen lempeämmin jopa kakkapäisyyttä.

Jos olisin keskellä omaa tunnehelvettiä, en pystyisi siihen vaan tulittaisin henkilökohtaisuuksia ja ja kiroilisin.

Niin. En ole ajatellut vielä kovin kauaa, että olen rikki. Sen pitäisi tuoda armoa virheilleni, joita teen, mutta enpä ole nähnyt sitä.

Enhän äitini mielestä ollut yhtään rikki, van ihan valitsevasti kamala ihminen, jonka kanssa KUKAAN ei tule toimeen. Tätä hän hoki, eikä mikään, mitä mä tein, muttanut sitä (paitsi ehkä se ois, että olisin hylännyt itseni täysin kokonaan, ja alkanut sanoa aivan joka asiaan, jees-äiti.)

Joten mitään tilaa nähdä olevansa rikki ei ollut.

Sen sijaan olen kait aina reagoinut vahvasti (näkyvästi) rikki oleviin ihmisiin. Sellaisiin, jotka ovat sillälailla rikki, etteivät ole joutuneet peittämään sitä, vaan kuljeskelvat nimenomaan ympäriinsä haukkumassa toisia, koska heillä on oikeus, kun heille on oltu niin inhottavia. Minusta he ovat aivan kamalan negatiivisia, ja näen täysin punaista sellaisista ihmisistä. Itse kun osaan pitää mölyt seurassa todellakin mahassani. Näitä olen siis läpi elämäni tavannut erilaisissa yhteyksissä ja heistä kärsinyt.

En nyt väitä, ettenkö toimisi netissä itse samoin, mutta se ei ole syvin, sisin tai aidoin minäni. Ja mä tiedän sen. Muta koska en ole saanut omata "rikki-olemisen" yleellisyyttä, olen huutanut tuskaani palstalla. Koska olen aina lähtenyt siitä, että jokainen arvostelee minua, kuten eheää persoonaa. Kuten arvosteleekin.

Enhän minä osaa kertoa kellekään, että olen rikki ja rikottu (tai ehkä ennen kuin on liian myöhäistä) ja saada ihmisiä jättämään arvosteleva puheensa, jota en siis voi sietää.

Mutta kai sitä on tultava sinuiksi sen kanssa, että on rikki ja siksi huono, ja jos jollakulla on siitä jotain pahaa sanottava tai arvosteltavaa, niin turha siitä on raivostua, itseasiassa sille ei kannata uhrata energiatippaakaan.

Mutta on niin vaikeaa muistaa, että olen rikki, siksi mikään ei toimi.

Ap

Ei, en sanonut että olet rikki ja siksi huono. Esitin oman tulkintani kakkapäisyydestä, joka satuttaa sinua.

Vastasin myös kirjoittajalle, joka ihmetteli, mitä haet näillä ketjuilla, kun hänestä tuntui ettet halua edes keskustella. Ajattelen, että kirjoitat koska haluat purkaa tunteitasi ja keskustella. Se, että vastaat aggressiivisesti kirjoittajille, jotka ovat piiloaggressiivisia (tms), on mielestäni ymmärrettävää siinä tilanteessa missä olet. Olen silti samaa mieltä, kun sanoit että sille ei kannata uhrata energiantippaakaan.

On vaan niin, että silloin kun on itse rikki, on vaikea nähdä että satuttava kommentti on osoitus vastapuolen rikkinäisyydestä. Puolin ja toisin. En näkisi sitä, jos olisin sinä. Enkä tiedä, voisinko olla välittämättä.

Ajattelen, että tämä on sinun ketju, jossa me muut ollaan vierailemassa, ja se velvoittaa minua normaalin nettietiketin lisäksi.

-Haliastia

Niin, en kyllä ajatellutkaan, että sanoit minua huonoksi tai rikkinäiseksi :) Sanoin itse. Ja siis tavallaan mua ei haittaisi, jos joku empaattinen ihminen sanoisi niin, koska en ole ehjä. Ja jos olisin, toimisin monissa asioissa paljon paremmin. Lähinnä vanhempana. Ehkä myös ystävänä, puolisona jne. Mutta en siitä itseäni syytä. Haluan vain parantua.

Ap

Minäkin kasvoin koko elämäni ajan ajattelemaan, että olen myrkyttynyt ja sairas, kun voin henkisesti niin pahoin. Se on tehnyt oman elämän rakentamisesta aika vaikeaa. Vaikeaa jakaa muille ajatuksiaan ja kokemuksiaan sillä tavalla, että kokisi tulevansa ymmärretyksi.

Vierailija kirjoitti:

Mua raivostuttaa se, että oon rikki. Taustastani, josta tulen ei tyyliin kukaan ole rikki. Vaikka se ei ole totta, mutta kukaan ei esitä sitä, kukaan ei näytä sitä, kukaan meistä ei ole ollut oikeutettu mihinkään apuun, koska me olemme hyväosaisia. Pärjääjiä. Se on lapselle karhunpalvelus. Puhun nyt siis isänpuoleisesta suvustani. Hyvinvoivaa ja vaurasta väkeä, kukaan ei ole rikki. Siitä ei puhuta. Huonoa käytöstä ei sallita, mutta eipä sitä omassa keskuudessamme ole juuri ollutkaan, se, mitä kukin tahollaan puuhaa lienee asia, jota toiset eivät tiedä.

En sano, että alkoholistiperheessä rikotun ihmisen elämä olisi sitten helpompaa, mutta se on vain erilaista.

Siellä, mistä minä tulen ei ole sijaa rikkinäisille. Ei siis katsota hyvällä, eikä olla sellaisten ystäviä. Siksi on jotenkin vaikeaa muuttua pärjääjästä rikkinäiseksi ihmiseksi, itsekin oikein ihmettelee, että sittenhän minua ei hyväksytä ainakaan.

Mutta eipä ole enää paljon vaihtoehtoja. Lisäksi isoäiti on jo nukkunut pois, eikä ole suremassa sitä, että olen rikki. (Jos se ei näy, eli kärsin itse hiljaa, mähän oon ehjä, eiks niin?)

Ap

Älä puhu puppua. Issi on alkoholisti. Serkulla psyykkisiä sairauksia, sinulla vielä enemmän. Teidän suvussa ollaa erittäin rikki

Ehkä on olemassa ajatus, että äiti on lapselle läheisin ja huolehtivin ihminen (isän tai muun läheisen lisäksi), joka on vaikeuksissa lapsen puolella. Ap:n tilanteessa näin ei ole vaikuttanut olevan. Mitä se tekee lapsen luottamukselle ihmisiä kohtaan, jos oma äiti ei arvosta, kieltää tuntemasta joitakin tunteita ja vaatii liikaa ikätasoon nähden. Eikö äidin tehtävä ole auttaa lasta ja opettaa, sen lisäksi että arvostaa ja uskoo lapseen. Miettikää miltä tuntuu jos lapsi kasvaa tyytymättömyyden ja kieltämisen keskellä. Miten voi tuntea olevansa hyväksytty ja tärkeä omalle vanhemmalleen. Lapsena.

Trauma kiintymyssuhteessa?

Tsemppiä ap:lle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua raivostuttaa se, että oon rikki. Taustastani, josta tulen ei tyyliin kukaan ole rikki. Vaikka se ei ole totta, mutta kukaan ei esitä sitä, kukaan ei näytä sitä, kukaan meistä ei ole ollut oikeutettu mihinkään apuun, koska me olemme hyväosaisia. Pärjääjiä. Se on lapselle karhunpalvelus. Puhun nyt siis isänpuoleisesta suvustani. Hyvinvoivaa ja vaurasta väkeä, kukaan ei ole rikki. Siitä ei puhuta. Huonoa käytöstä ei sallita, mutta eipä sitä omassa keskuudessamme ole juuri ollutkaan, se, mitä kukin tahollaan puuhaa lienee asia, jota toiset eivät tiedä.

En sano, että alkoholistiperheessä rikotun ihmisen elämä olisi sitten helpompaa, mutta se on vain erilaista.

Siellä, mistä minä tulen ei ole sijaa rikkinäisille. Ei siis katsota hyvällä, eikä olla sellaisten ystäviä. Siksi on jotenkin vaikeaa muuttua pärjääjästä rikkinäiseksi ihmiseksi, itsekin oikein ihmettelee, että sittenhän minua ei hyväksytä ainakaan.

Mutta eipä ole enää paljon vaihtoehtoja. Lisäksi isoäiti on jo nukkunut pois, eikä ole suremassa sitä, että olen rikki. (Jos se ei näy, eli kärsin itse hiljaa, mähän oon ehjä, eiks niin?)

Ap

Älä puhu puppua. Issi on alkoholisti. Serkulla psyykkisiä sairauksia, sinulla vielä enemmän. Teidän suvussa ollaa erittäin rikki

En sanonutkaan, että ei olla rikki, vaan että se ei näy. Eikä kukaan käytä sitä tekosyynä porsasteluunsa. Tai ehkä oikein tiedosta, että jos oon kerran rikki, niin voin toisaalta eheytyä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua raivostuttaa se, että oon rikki. Taustastani, josta tulen ei tyyliin kukaan ole rikki. Vaikka se ei ole totta, mutta kukaan ei esitä sitä, kukaan ei näytä sitä, kukaan meistä ei ole ollut oikeutettu mihinkään apuun, koska me olemme hyväosaisia. Pärjääjiä. Se on lapselle karhunpalvelus. Puhun nyt siis isänpuoleisesta suvustani. Hyvinvoivaa ja vaurasta väkeä, kukaan ei ole rikki. Siitä ei puhuta. Huonoa käytöstä ei sallita, mutta eipä sitä omassa keskuudessamme ole juuri ollutkaan, se, mitä kukin tahollaan puuhaa lienee asia, jota toiset eivät tiedä.

En sano, että alkoholistiperheessä rikotun ihmisen elämä olisi sitten helpompaa, mutta se on vain erilaista.

Siellä, mistä minä tulen ei ole sijaa rikkinäisille. Ei siis katsota hyvällä, eikä olla sellaisten ystäviä. Siksi on jotenkin vaikeaa muuttua pärjääjästä rikkinäiseksi ihmiseksi, itsekin oikein ihmettelee, että sittenhän minua ei hyväksytä ainakaan.

Mutta eipä ole enää paljon vaihtoehtoja. Lisäksi isoäiti on jo nukkunut pois, eikä ole suremassa sitä, että olen rikki. (Jos se ei näy, eli kärsin itse hiljaa, mähän oon ehjä, eiks niin?)

Ap

Älä puhu puppua. Issi on alkoholisti. Serkulla psyykkisiä sairauksia, sinulla vielä enemmän. Teidän suvussa ollaa erittäin rikki

En sanonutkaan, että ei olla rikki, vaan että se ei näy. Eikä kukaan käytä sitä tekosyynä porsasteluunsa. Tai ehkä oikein tiedosta, että jos oon kerran rikki, niin voin toisaalta eheytyä.

Ap

Kyllä se näkyy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua raivostuttaa se, että oon rikki. Taustastani, josta tulen ei tyyliin kukaan ole rikki. Vaikka se ei ole totta, mutta kukaan ei esitä sitä, kukaan ei näytä sitä, kukaan meistä ei ole ollut oikeutettu mihinkään apuun, koska me olemme hyväosaisia. Pärjääjiä. Se on lapselle karhunpalvelus. Puhun nyt siis isänpuoleisesta suvustani. Hyvinvoivaa ja vaurasta väkeä, kukaan ei ole rikki. Siitä ei puhuta. Huonoa käytöstä ei sallita, mutta eipä sitä omassa keskuudessamme ole juuri ollutkaan, se, mitä kukin tahollaan puuhaa lienee asia, jota toiset eivät tiedä.

En sano, että alkoholistiperheessä rikotun ihmisen elämä olisi sitten helpompaa, mutta se on vain erilaista.

Siellä, mistä minä tulen ei ole sijaa rikkinäisille. Ei siis katsota hyvällä, eikä olla sellaisten ystäviä. Siksi on jotenkin vaikeaa muuttua pärjääjästä rikkinäiseksi ihmiseksi, itsekin oikein ihmettelee, että sittenhän minua ei hyväksytä ainakaan.

Mutta eipä ole enää paljon vaihtoehtoja. Lisäksi isoäiti on jo nukkunut pois, eikä ole suremassa sitä, että olen rikki. (Jos se ei näy, eli kärsin itse hiljaa, mähän oon ehjä, eiks niin?)

Ap

Älä puhu puppua. Issi on alkoholisti. Serkulla psyykkisiä sairauksia, sinulla vielä enemmän. Teidän suvussa ollaa erittäin rikki

En sanonutkaan, että ei olla rikki, vaan että se ei näy. Eikä kukaan käytä sitä tekosyynä porsasteluunsa. Tai ehkä oikein tiedosta, että jos oon kerran rikki, niin voin toisaalta eheytyä.

Ap

Kyllä se näkyy

Miten ja missä? Serkkuni kaveri on kertonut sulle? No laitas nyt taas tähän, mitä tiedät, ("tiedät", hehe.)

Ap

Minusta viesti 564 oli aivan ihana. Rehellistä, suoraa ja ennen kaikkea rohkeaa tekstiä. Jos ei ole jostain syystä kohdannut omaa rikkinäisyyttään/keskeneräisyyttään (jos siihen ei tässä tapauksessa ole ollut aiemmin lupaa/hyväksyntää/ymmärrystä/mahdollisuutta), ei siedä sitä ympärillään ennen kuin näkee ja hyväksyy sen myös osana itseään.

Nyt myönteisiä minäkuvan rakennusaineksia etsimään! Ei ole myöhäistä aloittaa nyt!!

Vierailija kirjoitti:

Ehkä on olemassa ajatus, että äiti on lapselle läheisin ja huolehtivin ihminen (isän tai muun läheisen lisäksi), joka on vaikeuksissa lapsen puolella. Ap:n tilanteessa näin ei ole vaikuttanut olevan. Mitä se tekee lapsen luottamukselle ihmisiä kohtaan, jos oma äiti ei arvosta, kieltää tuntemasta joitakin tunteita ja vaatii liikaa ikätasoon nähden. Eikö äidin tehtävä ole auttaa lasta ja opettaa, sen lisäksi että arvostaa ja uskoo lapseen. Miettikää miltä tuntuu jos lapsi kasvaa tyytymättömyyden ja kieltämisen keskellä. Miten voi tuntea olevansa hyväksytty ja tärkeä omalle vanhemmalleen. Lapsena.

Trauma kiintymyssuhteessa?

Tsemppiä ap:lle.

Niin, ja jos on syystä tai toisesta rikki, niin koska sitä tavallaan enemmän kaipaisi äitiään? Siis tarkoitan sitä äiti-hahmoa, sitä, mitä äiti hahmona edustaa. Että hän edes silloin vaikkapa lakkaisi kasvattamasta. Eli arvostelemasta. Näkemästä sen huonon.

Mulla onkin varmaan ollut niin, etten ole pystynyt kasvamaan (pääsemään iri) vahingollisista ja vääristä toimintamalleista, koska minulla ei ollut niihin oikeutta. Ensin pitää hyväksyä, että niitä on inhimillistä olla, ja sitten miettiä, miten ne eivät hallitse. Eikä ne sitten niin hallitsekaan, jos niillekin on olkut hyväksyntä. Siis aina näitäkin ajatuksia joku lukee kuin piru raamattua, mä en tarkoita, että väärin tekeminen tai viat sinänsä olisivat ikinä oikein tai ihan hyvä asia, jee. Ei. Tietenkin ne ovat vääriä ja huono asia. Mutta nekin on pakko hyväksyä. Ja sitähän äitini ei tehnyt.

En minäkään hyväksy lasteni vikoja niin laajalti, kuin ajattelen, että olisi inhimillistä. Se on minusta kamalaa. Mutta miten voisin? Ei minunkaan vikojani ole edes hyväksytty. Koin etten saanut lapsena inhimillistä kohtelua ja jotenkin opin hyväksymä.n sen. Se on kai rikkonaisuutta? Enkä tarkoita että siksi ois pitänyt hyväksyä, että saisin tehdä niitä, (kuten äitini kuvitteli!!!) vaan siksi, että olisin äidilleni edes ihminen.

Ap

Minulle asioissa on kysymys nimenomaan irtipääsemisestä. Ei irtipäästämisestä. Se on mulle ihan naurettava ajatus, että voisin päästää irti, kun kyse on irti pääsemisestä . Mutta kai osa ihmisistä saa siitäkin itselleen jotain, kun hokee muille, karhun hampaissa riepoteltaville, arvostelevasti, että "miksi sä siitä karhusta jankkaat? Päästä siitä irti."

Ai, kiva kun kerroit, aivan....

Ap

Ehkä siksi olisi kivaa, jos kommentointi ei ois niin opettajamaista monilla? Että en mä päästämällä irti mihinkään liiku. Ei tässä ole kyse siitä. Jos itselläsi oli niin helppoa, niin muilla ei ole. Ja sanoin, helppoa. Irtipääseminen on monesti paljon vaikeampaa. Tai ehkä se on, mitä puolia olet itsessäsi voinut vahvistaa ja kehittää. Mulla ei ainakaan ole irtipääseminen vahvuus. Mielestäni se johtuu siitä, että olen niin yhteyteen toisen kansa kaipaava tyyppi tms. Jos mun pitäis päästä irti ja jättää käteni sen karhun hampaisiin, niin ei, haluan sen käden mukaani. Ja mieluiten karhun pitävän minusta. 🙄

Ja voi olla nyös niin, että se vastapuolikin tappelee haitatkseen minu ihan tosissaan. Hyvää muita uskovana ihmisenä minun on sitä vaikea nähdä. Odottlen, että se on valmis irroittamaan ja pahoittelemaan. Tiedä näitä.

Ap

Ap olet tosi rohkea kun olet aloittanut keskustelun näin henkilökohtaisesta aiheesta. Asian laatu vaikuttaa olevan sellainen, että se herättää voimakkaita tunteita. En osaa sinua tämän paremmin auttaa, kunhan kommentoin. Voisin kuvitella että he, jotka ovat saaneet ylitsevuotavaa ymmärrystä ja hyväksyntää lapsuudessaan, eivät saa kiinni mistä sinun viesteissäsi on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä siksi olisi kivaa, jos kommentointi ei ois niin opettajamaista monilla? Että en mä päästämällä irti mihinkään liiku. Ei tässä ole kyse siitä. Jos itselläsi oli niin helppoa, niin muilla ei ole. Ja sanoin, helppoa. Irtipääseminen on monesti paljon vaikeampaa. Tai ehkä se on, mitä puolia olet itsessäsi voinut vahvistaa ja kehittää. Mulla ei ainakaan ole irtipääseminen vahvuus. Mielestäni se johtuu siitä, että olen niin yhteyteen toisen kansa kaipaava tyyppi tms. Jos mun pitäis päästä irti ja jättää käteni sen karhun hampaisiin, niin ei, haluan sen käden mukaani. Ja mieluiten karhun pitävän minusta. 🙄

Ja voi olla nyös niin, että se vastapuolikin tappelee haitatkseen minu ihan tosissaan. Hyvää muita uskovana ihmisenä minun on sitä vaikea nähdä. Odottlen, että se on valmis irroittamaan ja pahoittelemaan. Tiedä näitä.

Ap

Ymmärrän tämän. Kyse on vähän niinkuin siiä, että ei ole kärpäsen vika, ettei pääse irti kärpäspaperista.

Vierailija kirjoitti:

Ap olet tosi rohkea kun olet aloittanut keskustelun näin henkilökohtaisesta aiheesta. Asian laatu vaikuttaa olevan sellainen, että se herättää voimakkaita tunteita. En osaa sinua tämän paremmin auttaa, kunhan kommentoin. Voisin kuvitella että he, jotka ovat saaneet ylitsevuotavaa ymmärrystä ja hyväksyntää lapsuudessaan, eivät saa kiinni mistä sinun viesteissäsi on kyse.

Niin. Kiva kuulla positiivistakin palautetta itsestään. Oikein todella kivalta tuntuu se. Olen tullut väärinymmärretyksi raivoamisen takia ja ihan siksi, että olen kyllä itsekin tarttunut minut sitten hampaisiinsa ottamaan haluavien puheisiin ja persoonaan... hekin minun.... ja siis osahan nousi täysin takajaloilleen ajatellessaan lapsirassukoitani. Huvittavaa vain mun lapsia ei yhtään auta se, että joku palstalainen täällä koittaa aiheuttaa minulle oikein pahan olon. Siis olen kommentoinut tyyliin lapseni ovat tylsiä, vihaan heitä, en jaksa olla äiti, tosin siitä alkaa olla nyt noin 3 vuotta. Se oli vaihetta, kun asuin vielä perheeni kanssa ja siinä oli mulla ongelmia. En ollut nykyisessä terapiassani, enkä mitään. Ei kai sitä kukaan äiti aina vain ajattele kultapilvireunusajatuksia lapsistaan, ja siis kyllä mä ainakin ajattelen, että se vihan tunne lapsia kohtaan liittyy äitiyteen, ei niinkään lapsiin. Se on voi voi, jos joku yksinkertainen ei näe sitä eroa. Ja siis ihanaa, jos jollain on oikein tosi hyvä olo koko ajan olla äiti, good for you. Mutta se ei ole vain niin kaikilla. Epäilen, että voimakkaimmin reagoivat ovat lapsettomia. Ihan siis siksi, että silloin ei tiedä, että lapsi ei kyllä ajatuksista hajoa. Kun sitä voi silti äitinä käyttäytyä tai toimia kuitenkin toisella lailla.

Vai pitäisikö ajatella, että "hienoa, että ihmiset reagoivat lapsivihamielisiin puheisiin"? No, en tiedä. Mitäänhän he eivät sillä vihaamisella siinä kuitenkaan muuta.

Ap

Kärpänen kärpäspaperissa on hyvä esimerkki. Että ei pääse irti tunnesolmusta vaikka kuinka pyristelisi.

Kuitenkin mun mielestä monessa tunnejutussa tai käyttäytymistavassa voi olla mukana sellanenkin juttu kuin irti päästäminen, tai se, että jossain vaiheessa pystyy päästämään irti. Esimerkiksi kun lapsi kasvaa, vanhemman pitäisi hellittää kasvun myötä ja lopulta päästää irti, antaa lapsen elää omaa elämäänsä.

Tupakanpolttoa lopettaessa jossain vaiheessa pystyy päästämään irti siitä, miksi on tarve polttaa vaikka se on haitallista. Pystyy päästämään irti, kun rakkaan lemmikin aika on tullut täyteen. Pystyy päästämään irti haitallisesta ihmissuhteesta, nuoruudesta, surusta, ihan mistä vaan. Irti päästäminen on mun mielestä tietoinen päätös, jonka voi tehdä vasta sitten, kun itsestä tuntuu siltä, että on valmis, pystyy siihen. Sitten kun ei ole enää takertuneena kärpäspaperiin.

Minua ei loukkaa, jos joku sanookin minulle, että sitten kun pystyt päästämään irti. Tulkitsen asian niin, että toinen luottaa siihen, että pystyn joskus päästämään, ja teen sen kun pystyn. Sitten kun olen ehjempi. Tämä on taas omaa tajunnanvirtaa, ja joku toinen kokee asian eri tavalla.

-Haliastia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap olet tosi rohkea kun olet aloittanut keskustelun näin henkilökohtaisesta aiheesta. Asian laatu vaikuttaa olevan sellainen, että se herättää voimakkaita tunteita. En osaa sinua tämän paremmin auttaa, kunhan kommentoin. Voisin kuvitella että he, jotka ovat saaneet ylitsevuotavaa ymmärrystä ja hyväksyntää lapsuudessaan, eivät saa kiinni mistä sinun viesteissäsi on kyse.

Niin. Kiva kuulla positiivistakin palautetta itsestään. Oikein todella kivalta tuntuu se. Olen tullut väärinymmärretyksi raivoamisen takia ja ihan siksi, että olen kyllä itsekin tarttunut minut sitten hampaisiinsa ottamaan haluavien puheisiin ja persoonaan... hekin minun.... ja siis osahan nousi täysin takajaloilleen ajatellessaan lapsirassukoitani. Huvittavaa vain mun lapsia ei yhtään auta se, että joku palstalainen täällä koittaa aiheuttaa minulle oikein pahan olon. Siis olen kommentoinut tyyliin lapseni ovat tylsiä, vihaan heitä, en jaksa olla äiti, tosin siitä alkaa olla nyt noin 3 vuotta. Se oli vaihetta, kun asuin vielä perheeni kanssa ja siinä oli mulla ongelmia. En ollut nykyisessä terapiassani, enkä mitään. Ei kai sitä kukaan äiti aina vain ajattele kultapilvireunusajatuksia lapsistaan, ja siis kyllä mä ainakin ajattelen, että se vihan tunne lapsia kohtaan liittyy äitiyteen, ei niinkään lapsiin. Se on voi voi, jos joku yksinkertainen ei näe sitä eroa. Ja siis ihanaa, jos jollain on oikein tosi hyvä olo koko ajan olla äiti, good for you. Mutta se ei ole vain niin kaikilla. Epäilen, että voimakkaimmin reagoivat ovat lapsettomia. Ihan siis siksi, että silloin ei tiedä, että lapsi ei kyllä ajatuksista hajoa. Kun sitä voi silti äitinä käyttäytyä tai toimia kuitenkin toisella lailla.

Vai pitäisikö ajatella, että "hienoa, että ihmiset reagoivat lapsivihamielisiin puheisiin"? No, en tiedä. Mitäänhän he eivät sillä vihaamisella siinä kuitenkaan muuta.

Ap

Osa äideistä kärsii kauheista tunteista ja ajatuksista, osa rakastaa aina joka tilanteessa pyyteettömästi, suurin osa silta väliltä. Kaikille äitiys ei tuo onnea. Silloin sekä lapset että äiti tarvitsevät apua. Tätä ap on puuhannut kiitettävästi. Jos miehelle ei isyys maistu, niin ei muuta kun häipyy vähin äänin kuvioista, siitä ei ex-vaimoa lukuunottamatta kukaan lopullisesti tuomitse. Toisin on naisilla.

Kristallikissa on kaikista koukuttavin kirjoittaja. Ever!!! We need you