Ajatus kuolemasta ja elämän rajallisuudesta aiheuttaa ahdistusta ja tyhjyyden tunnetta. Muita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwell kirjoitti:

Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.

Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.

Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.

Terveisiä keskiajalta... elämällä ei ole tarkoitusta, eikä tarvitse ollakaan. Mikään satuhahmo ei tee sinunkaan elämääsi merkityksellisemmäksi kuin muidenkaan. Koita hyväksyä oma pienuutesi yhtenä eläinlajina planeetalla nimeltä maa pienessä galaksissa universumin pyörteissä. Se voi tuntua pelottavalta ja jumalasatu lohduttaa, että et ole vain arkinen kädellinen joka syö, lisääntyy ja ulostaa kuten kaikki eläimet. Ihmisen arvo on empatiakyvyssä, jos nyt jollakin haluaa kohottaa meidät parhaaksi eläimeksi (jota emme missään nimessä ole, päin vastoin).

Olen eri, mutta lukenut saarnaajankirjaa ja siellä on hyvin samanlaisia ajatuksia. Ihminen ilman Jumalaa todellakin on kuin eläin muiden joukossa. Kaiken turhuudesta valittamisen jälkeen kirjoittaja toteaa: 

"Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.

Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta. 

Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun." Saarn. 3:18-20

Ihminen, joka uskoo jumalaan, pelkää elämän realiteettejä ja omaa merkityksettömyyttään. Tämähän on toki täysin sallittua, mutta älkää ihmetelkö, ettei nykypäivän sivistyneet ihmiset kykene uskomaan satuihin vain siksi, että tuntisivat itsensä uniikeiksi lumihiutaleiksi, eikä sotaisiksi kädellisiksi, joita me kaikki olemme. Etunenässä uskovaiset (historia ei tunne montaa sotaa ateismin nimissä..)

Ei millään pahalla, mutta tuo ei varmaan auta ap: ta. Tuossa tilanteessa meitä ei auta inttäminen.

( Eikä ilkeilykään auta mitään.)

Ei millään pahalla, mutta ap mainitsee heti aloituksessa, ettei ole uskovainen ja haluaa keskustella kuolemanpelosta ei-uskovaisen näkökulmasta. Silti tänne puskee uskovaisia tuputusviestejä. En minäkään tule tuputtamaan faktoja uskovaisten aloituksiin.

Niin, ei ole uskova vielä, mutta huomaan että hän on herätyksen tilassa ja sitten vaan vaikka One Wayhin Sanankuuloon ja oppimaan, miten paljon Jumala rakastaakaan luotujaan, niitä jotka Häneen turvaavat.

Älä tuputa omia arvojasi muille, mikään ei tee ihmisestä vastenmielisempää, kuin tuputtaminen. Kokeile suvaita sitä, että toiset ihmiset ajattelevat eri tavalla kuin sinä. En minäkään tule sinun ovellesi kkiistämättömät fossiilitodisteet käsissä tuputtamaan ateismia..

Vaikka tulisitkin ovelleni ateistitodistuksinesi, et vakuuttaisi enää millään - olenhan joskus myös ollut lähes ateisti. Enkä ikinä, koskaan, milloinkaan maailmassa haluaisi enää elää sitä täysin tarkoituksetonta, tylsää ja tyhjää elämää, vaikka kaikki oli periaatteessa enemmän kuin hyvin silloin.

Mutta jotain puuttui ja sen mukana KAIKKI, eli Jumalan kokoinen aukko sisimmässäni oli tyhjä ja olin täysin eksyksissä ja onneton, pelkoja täynnä - Vasta Jeesus Kristus toi vapauden kaikesta näistä huonoista fiiliksistä ja vapautti erilaisista estoista ja peloista kokonaan.

Ensinnäkään, en tulisi ovellesi tuputtamaan omia ajatuksiani, koska jokainen saa uskoa mitä haluaa.

Toiseksi, kuvailet vain omia henkilökohtaisia tuntemuksiasi. En minä koe elämää turhaksi, vaikka ateisti olenkin. Päinvastoin pidän elämää äärettömän arvokkaana ja haluan olka hyödyksi muille ja auttaa huonompi osaisia, jotta jokainen voisi elää elämänsä ilman kohtuutonta kärsimystä.

Kolmanneksi, en ole ikinä tuntenut oloani yhtä vapaaksi ja onnelliseksi, kuin erotessani kirkosta. Mutta tämäkin on vain minun henkilökohtainen kokemukseni.

Vaikka tekisit mitä, sama lopputulos odottaa sinua ehkä jo huomenna tai kenties viiden vuoden päästä: Sinä olet kuollut.

Joten mitä se kaikki kannatti. Minäkään en kuulu kirkkoon enää, koska se on pilattu liberaalisuudella, eikä siellä Jumalakaan enää juuri viihdy.

Mutta Jumala ei asukaan rakennuksissa, vaan Jeesukseen uskovissa ihmisissä Pyhän Henkensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwell kirjoitti:

Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.

Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.

Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.

Terveisiä keskiajalta... elämällä ei ole tarkoitusta, eikä tarvitse ollakaan. Mikään satuhahmo ei tee sinunkaan elämääsi merkityksellisemmäksi kuin muidenkaan. Koita hyväksyä oma pienuutesi yhtenä eläinlajina planeetalla nimeltä maa pienessä galaksissa universumin pyörteissä. Se voi tuntua pelottavalta ja jumalasatu lohduttaa, että et ole vain arkinen kädellinen joka syö, lisääntyy ja ulostaa kuten kaikki eläimet. Ihmisen arvo on empatiakyvyssä, jos nyt jollakin haluaa kohottaa meidät parhaaksi eläimeksi (jota emme missään nimessä ole, päin vastoin).

Olen eri, mutta lukenut saarnaajankirjaa ja siellä on hyvin samanlaisia ajatuksia. Ihminen ilman Jumalaa todellakin on kuin eläin muiden joukossa. Kaiken turhuudesta valittamisen jälkeen kirjoittaja toteaa: 

"Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.

Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta. 

Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun." Saarn. 3:18-20

Ihminen, joka uskoo jumalaan, pelkää elämän realiteettejä ja omaa merkityksettömyyttään. Tämähän on toki täysin sallittua, mutta älkää ihmetelkö, ettei nykypäivän sivistyneet ihmiset kykene uskomaan satuihin vain siksi, että tuntisivat itsensä uniikeiksi lumihiutaleiksi, eikä sotaisiksi kädellisiksi, joita me kaikki olemme. Etunenässä uskovaiset (historia ei tunne montaa sotaa ateismin nimissä..)

Ei millään pahalla, mutta tuo ei varmaan auta ap: ta. Tuossa tilanteessa meitä ei auta inttäminen.

( Eikä ilkeilykään auta mitään.)

Ei millään pahalla, mutta ap mainitsee heti aloituksessa, ettei ole uskovainen ja haluaa keskustella kuolemanpelosta ei-uskovaisen näkökulmasta. Silti tänne puskee uskovaisia tuputusviestejä. En minäkään tule tuputtamaan faktoja uskovaisten aloituksiin.

En ole tuputtanut Ap: mitään. Kerroin että kuolema ahdistaa ja pelottaa minua vaikka olen uskovainen. Sinulle uskovaiset eivät tietenkään ole ihmisiä ja jotkut ehkä luulevat ettei meillä ole edes tunteita eikä ihmisyyttä. Samapa sille.

Ihminen on tosi pieni kuoleman edessä.

Olen nuorempi kuin viime yönä menehtynyt Matti Nykänen.

Matti kertoi kuinka paljon häntä pelottaa se, jos hän menee tajuttomaksi ja kuolee. Hänen kuolisyytään en tiedä.

Mutta ei tosiaan tunnu hääviltä, että itsekin voin menehtyä milloin vain sairauskohtaukseen. Olen mennyt tajuttomaksi monta kertaa.

Kuolemanpelko on jatkuvasti takaraivossa ja tämä ahdistaa valtavasti. Olen vakavasti sairas kuten mainitsin. Tiedän, että terveenä on helppo ihmisen pullistella. Minäkin kai luulin säilyväni terveenä, koska terveyteni oli loistava koko ikäni.

Odotan mielenkiinnolla, kuka seuraavaksi tulee iskemään puukon selkään. Eipä tee mieli halveerata ihmistä jota kuolema ahdistaa.

Jatkakaa.

Ensinnäkin, en ole väittänyt olevani fyysisesti terve, en silti koe mitään tarvetta jumaluuksille.

Toiseksi en ole sanonut, että en pitäisi uskovia ihmisinä, vaan että me kaikki olemme ihmisiä ja saman arvoisia uskonnosta riippumatta. Joillakin uskovaisilla (en viittaa sinuun) tuntuu olevan vaikeuksia olla tuputtamatta omia mielipiteitään niille, jotka ajattelevat eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Me synnymme, elämme, kuolemme ja unohdumme. Niin sen kuuluu olla, ja jokaisen ihmisen on opittava se hyväksymään. 500 tai 5000 vuotta sitten elänyt ihminen koki aivan samoin. Kannattaa keskittyä elämään hyvin: olemaan ystävällinen ja oikeudenmukainen toisia kohtaan ja armollinen itselleen. Ei sitä oikein muuta voi.

Juuri näin. Ja meistä osa saa elää jopa 100-vuotiaiksi, kun vielä 500 vuotta sitten suurin osa kuoli lapsuudessa. Eli nauttikaa todennäköisesti pitkästä elämästänne ja eläkää omien arvojenne mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwell kirjoitti:

Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.

Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.

Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.

Terveisiä keskiajalta... elämällä ei ole tarkoitusta, eikä tarvitse ollakaan. Mikään satuhahmo ei tee sinunkaan elämääsi merkityksellisemmäksi kuin muidenkaan. Koita hyväksyä oma pienuutesi yhtenä eläinlajina planeetalla nimeltä maa pienessä galaksissa universumin pyörteissä. Se voi tuntua pelottavalta ja jumalasatu lohduttaa, että et ole vain arkinen kädellinen joka syö, lisääntyy ja ulostaa kuten kaikki eläimet. Ihmisen arvo on empatiakyvyssä, jos nyt jollakin haluaa kohottaa meidät parhaaksi eläimeksi (jota emme missään nimessä ole, päin vastoin).

Olen eri, mutta lukenut saarnaajankirjaa ja siellä on hyvin samanlaisia ajatuksia. Ihminen ilman Jumalaa todellakin on kuin eläin muiden joukossa. Kaiken turhuudesta valittamisen jälkeen kirjoittaja toteaa: 

"Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.

Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta. 

Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun." Saarn. 3:18-20

Ihminen, joka uskoo jumalaan, pelkää elämän realiteettejä ja omaa merkityksettömyyttään. Tämähän on toki täysin sallittua, mutta älkää ihmetelkö, ettei nykypäivän sivistyneet ihmiset kykene uskomaan satuihin vain siksi, että tuntisivat itsensä uniikeiksi lumihiutaleiksi, eikä sotaisiksi kädellisiksi, joita me kaikki olemme. Etunenässä uskovaiset (historia ei tunne montaa sotaa ateismin nimissä..)

Ei millään pahalla, mutta tuo ei varmaan auta ap: ta. Tuossa tilanteessa meitä ei auta inttäminen.

( Eikä ilkeilykään auta mitään.)

Ei millään pahalla, mutta ap mainitsee heti aloituksessa, ettei ole uskovainen ja haluaa keskustella kuolemanpelosta ei-uskovaisen näkökulmasta. Silti tänne puskee uskovaisia tuputusviestejä. En minäkään tule tuputtamaan faktoja uskovaisten aloituksiin.

En ole tuputtanut Ap: mitään. Kerroin että kuolema ahdistaa ja pelottaa minua vaikka olen uskovainen. Sinulle uskovaiset eivät tietenkään ole ihmisiä ja jotkut ehkä luulevat ettei meillä ole edes tunteita eikä ihmisyyttä. Samapa sille.

Ihminen on tosi pieni kuoleman edessä.

Olen nuorempi kuin viime yönä menehtynyt Matti Nykänen.

Matti kertoi kuinka paljon häntä pelottaa se, jos hän menee tajuttomaksi ja kuolee. Hänen kuolisyytään en tiedä.

Mutta ei tosiaan tunnu hääviltä, että itsekin voin menehtyä milloin vain sairauskohtaukseen. Olen mennyt tajuttomaksi monta kertaa.

Kuolemanpelko on jatkuvasti takaraivossa ja tämä ahdistaa valtavasti. Olen vakavasti sairas kuten mainitsin. Tiedän, että terveenä on helppo ihmisen pullistella. Minäkin kai luulin säilyväni terveenä, koska terveyteni oli loistava koko ikäni.

Odotan mielenkiinnolla, kuka seuraavaksi tulee iskemään puukon selkään. Eipä tee mieli halveerata ihmistä jota kuolema ahdistaa.

Jatkakaa.

Ensinnäkin, en ole väittänyt olevani fyysisesti terve, en silti koe mitään tarvetta jumaluuksille.

Toiseksi en ole sanonut, että en pitäisi uskovia ihmisinä, vaan että me kaikki olemme ihmisiä ja saman arvoisia uskonnosta riippumatta. Joillakin uskovaisilla (en viittaa sinuun) tuntuu olevan vaikeuksia olla tuputtamatta omia mielipiteitään niille, jotka ajattelevat eri tavalla.

Ensinnäkin: Tämä on mielipidepalsta, joten myös Jeesukseen uskovilla on oikeus kertoa täällä oma näkemyksensä - ihmettelen vaan, että miksi se sinua niin paljon kismittää ja häiritsee???

Jos sanoisin, että palvon pallogrilliä ja kehoittaisin sinuakin palvomaan sitä, sinä vain nauraisit, mutta Jeesus onkin eri asia... Hänestä ei saakaan puhua lainkaan. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwell kirjoitti:

Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.

Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.

Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.

Terveisiä keskiajalta... elämällä ei ole tarkoitusta, eikä tarvitse ollakaan. Mikään satuhahmo ei tee sinunkaan elämääsi merkityksellisemmäksi kuin muidenkaan. Koita hyväksyä oma pienuutesi yhtenä eläinlajina planeetalla nimeltä maa pienessä galaksissa universumin pyörteissä. Se voi tuntua pelottavalta ja jumalasatu lohduttaa, että et ole vain arkinen kädellinen joka syö, lisääntyy ja ulostaa kuten kaikki eläimet. Ihmisen arvo on empatiakyvyssä, jos nyt jollakin haluaa kohottaa meidät parhaaksi eläimeksi (jota emme missään nimessä ole, päin vastoin).

Olen eri, mutta lukenut saarnaajankirjaa ja siellä on hyvin samanlaisia ajatuksia. Ihminen ilman Jumalaa todellakin on kuin eläin muiden joukossa. Kaiken turhuudesta valittamisen jälkeen kirjoittaja toteaa: 

"Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.

Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta. 

Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun." Saarn. 3:18-20

Ihminen, joka uskoo jumalaan, pelkää elämän realiteettejä ja omaa merkityksettömyyttään. Tämähän on toki täysin sallittua, mutta älkää ihmetelkö, ettei nykypäivän sivistyneet ihmiset kykene uskomaan satuihin vain siksi, että tuntisivat itsensä uniikeiksi lumihiutaleiksi, eikä sotaisiksi kädellisiksi, joita me kaikki olemme. Etunenässä uskovaiset (historia ei tunne montaa sotaa ateismin nimissä..)

Ei millään pahalla, mutta tuo ei varmaan auta ap: ta. Tuossa tilanteessa meitä ei auta inttäminen.

( Eikä ilkeilykään auta mitään.)

Ei millään pahalla, mutta ap mainitsee heti aloituksessa, ettei ole uskovainen ja haluaa keskustella kuolemanpelosta ei-uskovaisen näkökulmasta. Silti tänne puskee uskovaisia tuputusviestejä. En minäkään tule tuputtamaan faktoja uskovaisten aloituksiin.

En ole tuputtanut Ap: mitään. Kerroin että kuolema ahdistaa ja pelottaa minua vaikka olen uskovainen. Sinulle uskovaiset eivät tietenkään ole ihmisiä ja jotkut ehkä luulevat ettei meillä ole edes tunteita eikä ihmisyyttä. Samapa sille.

Ihminen on tosi pieni kuoleman edessä.

Olen nuorempi kuin viime yönä menehtynyt Matti Nykänen.

Matti kertoi kuinka paljon häntä pelottaa se, jos hän menee tajuttomaksi ja kuolee. Hänen kuolisyytään en tiedä.

Mutta ei tosiaan tunnu hääviltä, että itsekin voin menehtyä milloin vain sairauskohtaukseen. Olen mennyt tajuttomaksi monta kertaa.

Kuolemanpelko on jatkuvasti takaraivossa ja tämä ahdistaa valtavasti. Olen vakavasti sairas kuten mainitsin. Tiedän, että terveenä on helppo ihmisen pullistella. Minäkin kai luulin säilyväni terveenä, koska terveyteni oli loistava koko ikäni.

Odotan mielenkiinnolla, kuka seuraavaksi tulee iskemään puukon selkään. Eipä tee mieli halveerata ihmistä jota kuolema ahdistaa.

Jatkakaa.

Ensinnäkin, en ole väittänyt olevani fyysisesti terve, en silti koe mitään tarvetta jumaluuksille.

Toiseksi en ole sanonut, että en pitäisi uskovia ihmisinä, vaan että me kaikki olemme ihmisiä ja saman arvoisia uskonnosta riippumatta. Joillakin uskovaisilla (en viittaa sinuun) tuntuu olevan vaikeuksia olla tuputtamatta omia mielipiteitään niille, jotka ajattelevat eri tavalla.

Tuo edellinen viestini ei ollut ap: lle. Eli jos ap vastasit, en tarkoittanut todellakaan viestiäni sinulle. Minulla ei ole mitään syytä halveerata ja väheksyä ketään. P. S. Minullekin kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

- sama

Katselen aika paljon Youtubea. Törmäsin joskus ehkä vuosi sitten yhteen nuoreen naiseen (oisko 23v tms), jolla on kystinen fibroosi, siis tuskin elää yli kolmekymppiseksi. Hän on tästä huolimatta jotenkin tosi rauhallinen ja "zen", matkustelee paljon kun terveys sallii sen ja hän tuntuu olevan jotenkin tosi sinut tuon asian kanssa. Elää siis täysillä eikä ainakaan videoista välity kuva, että "apua mähän kuolen varmaan kymmenen vuoden sisään!". En ymmärrä miten osa ihmisistä osaa olla noin rauhallisia ja sinut asian kanssa. Osa taas ei mieti ollenkaan tällaisia juttuja, kuten esim. mieheni. Hän ei todellakaan mieti jotain kuolemaa päivittäin. Läheisen kuolema sysäsi nämä ajatukset päähäni ja koen nämä aika ahdistaviksi, koen että koko ajan pitäisi "make the best of it" ja toisaalta ei mitään väliä millään kuten ylempänä selitin..

Ap

Terapian sijaan enemmän apua voisi olla papista ja seurakunnasta. Suurin ero vanhurskaan Jumalaa pelkäävän ihmisen ja uskontonsa menettäneen välillä on se, että vanhurskas odottaa kuolemaa ilolla, kuolema tarkoittaa vanhurskaalle taivaan iloon pääsyä ja esim. hurskailla luterilaisilla kuten nyt vaikka Johann Sebastian Bachilla monet kuolemaan ja hautajaisiin liittyvät teokset ovat iloisia ja duurissa. Tunnettu iloinen teos on mm. Bist Du bei Mir, jossa vanhurskas vanha pariskunta keskustelee iloisesti toistensa kanssa odottaen tulevaa ja sitä ajattelee ilolla että onhan toinen siinä vielä rinnalla vaikka kuolemakin koittaa ja lopulta tapaavat jälleen taivaan ilossa. Bist du bei mir, geh ich mit Freuden" (If you are with me, I go with joy)

Lue vaikka kuolemanrajakokemuksista ja siitä miten voimakas pettymys ihmisille yleensä lähes aina on jos ei olekaan saanut kuolla vaan on elvytetty takaisin elämään. Kuolema voi olla todella niin voimakas ja vapauttava ja iloinen täydellisen onnellisuuden kokemus että kun ei saakaan kuolla niin se on todella suuri pettymys. Siis ne harvat ketkä ovat kuolleet joksikin aikaa ja palanneet kertomaan kokemuksestaan.

"14.Älä lähde jumalattomien polulle, älä astu pahojen tielle. 15.Anna sen olla, älä mene sille, poikkea pois ja mene ohitse. 16.Sillä eivät he saa nukkua, elleivät pahaa tee; se riistää heiltä unen, elleivät ole ketään kaataneet. 17.Niin he syövät leipänään jumalattomuutta, juovat viininään väkivallan tekoja. 18.Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka."

sananlaskut/4

Vierailija kirjoitti:

Ei eksistentiaalinen ahdistus ole sairautta. Toki jos nyt jonkun kanssa haluaa keskustella niin voi mennä vaikka terapeutille mutta muuten, on ihan normaalia ja hyvä miettiä elämän merkitystä ja tarkoitusta ja sitä että mitä elämältään haluaa. Siihen liittyy usein ahdistusta ja sekin on ihan ok kunhan sen kanssa pärjäilee.

Olen muuten samaa mieltä kanssasi, paitsi että suosittelisin ennemmin filosofista praktiikkaa (filosofin vastaanottoa) kuin terapiaa. Se on niin sanotusti terapiaa terveille. Filosofeilla on paremmat edellytykset keskustella elämän suurista kysymyksistä kuin terapeuteilla, joiden koulutukseen ne eivät sisälly millään tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Katselen aika paljon Youtubea. Törmäsin joskus ehkä vuosi sitten yhteen nuoreen naiseen (oisko 23v tms), jolla on kystinen fibroosi, siis tuskin elää yli kolmekymppiseksi. Hän on tästä huolimatta jotenkin tosi rauhallinen ja "zen", matkustelee paljon kun terveys sallii sen ja hän tuntuu olevan jotenkin tosi sinut tuon asian kanssa. Elää siis täysillä eikä ainakaan videoista välity kuva, että "apua mähän kuolen varmaan kymmenen vuoden sisään!". En ymmärrä miten osa ihmisistä osaa olla noin rauhallisia ja sinut asian kanssa. Osa taas ei mieti ollenkaan tällaisia juttuja, kuten esim. mieheni. Hän ei todellakaan mieti jotain kuolemaa päivittäin. Läheisen kuolema sysäsi nämä ajatukset päähäni ja koen nämä aika ahdistaviksi, koen että koko ajan pitäisi "make the best of it" ja toisaalta ei mitään väliä millään kuten ylempänä selitin..

Ap

Itsekin olen ihmetellyt ihan samaa.

( minä sama kristitty ihminen jota kuolema pelottaa ja ahdistaa.)

Menetin lapsena toisen vanhempani. Silloin tajusin elämän rajallisuuden. Elin rikkaan elämä, kuolema ei pelottanut.

Mutta sitten kun sairastuin, tieto oli koko ajan läsnä, että voin kuolla milloin vain. Sairauteni on pahentunut ja nyt ahdistaa tosi paljon. Tämä on kylmä tosiasia ja mihinkään en voi paeta.

Asia on niin realistinen kuin ikinä olla voi. Olisi tosi karseaa jos joku vähättelisi pelkoani.

Vierailija kirjoitti:

Katselen aika paljon Youtubea. Törmäsin joskus ehkä vuosi sitten yhteen nuoreen naiseen (oisko 23v tms), jolla on kystinen fibroosi, siis tuskin elää yli kolmekymppiseksi. Hän on tästä huolimatta jotenkin tosi rauhallinen ja "zen", matkustelee paljon kun terveys sallii sen ja hän tuntuu olevan jotenkin tosi sinut tuon asian kanssa. Elää siis täysillä eikä ainakaan videoista välity kuva, että "apua mähän kuolen varmaan kymmenen vuoden sisään!". En ymmärrä miten osa ihmisistä osaa olla noin rauhallisia ja sinut asian kanssa. Osa taas ei mieti ollenkaan tällaisia juttuja, kuten esim. mieheni. Hän ei todellakaan mieti jotain kuolemaa päivittäin. Läheisen kuolema sysäsi nämä ajatukset päähäni ja koen nämä aika ahdistaviksi, koen että koko ajan pitäisi "make the best of it" ja toisaalta ei mitään väliä millään kuten ylempänä selitin..

Ap

Niin, jos et usko mihinkään ja ajattelet vain "järjellä" niin mitä väliä sillä on elätkö vielä 10 vuotta vai 40 vuotta? Joka tapauksessa häviävän lyhyt aika ihmiskunnan historiassa ja lopputulos toisaalta joka tapauksessa sama kuolet vain aiemmin tai myöhemmin. Tämä savanniapina elellyt satoja tuhansia vuosia tällä pallolla

Olisi pitänyt arvata aloitusta tehdessä, että tämä vaan täyttyy jumalajutuista. Ehkä mulla on sitten jumalan kokoinen aukko itessäni tai jotain, mutta en voi pakottaa itseäni uskomaan ja piste. Ahdistaa vaan enemmän kun ihmiset tulevat kertomaan miten jumalasta se apu löytyy, ettekö oikeasti keksi mitään muuta? Onko usko todella ainut asia, jonka avulla saa tän tyhjyyden tunteen pois? Sepä "kiva", kun en kykene uskomaan..

Ap

Olen 25v nainen ja aina ollut syvällinen, en uskovainen. Itse koen asian niin että kukaan ei tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, itse ajattelen että kuolemassa ei mitään tapahdu, lakkaat vain olemasta, täydellinen hiljaisuus ja rauha mikä tarkoittaa tasapainoa, ei ajatuksia, ei tunteita. Miten siitä voisi ahdistua? Voin olla ihan täysin väärässä mutta tuo on itselleni loogisin vastaus ajatelle millaisessa maailmassa elämme.

Nuoruuteni oli hankala ja yksinäinen, häpeän helposti kaikkea mutta haluan myös kokeilla kaikkea uutta ilman häpeää. Ennen kuin kuolen haluan elää onnellista elämää kuten nyt jo onneksi elän. Olen kokeillut asioita joita olen halunnut kokeilla, oppinut ihmisistä ja maailmasta tärkeitä asioita. Jos nyt kuolisin, olisin aika tyytyväinen kaikkeen, itseeni, siihen että olen parhaani mukaan yrittänyt olla hyvä ihminen muille vaikken olekkaan täydellinen, haastoin itseäni elämässä, yritin aina parhaani. Minulle on mielenrauha kauhean tärkeää koska olen herkkä ja siksi elän hidasta elämää joka minulle sopii hyvin. Ajattelen että olemme kaikki merkityksettömiä, mikä varmasti ahdistaa joitain ajatella näin ettei millään ole mitään väliä, minulle se taas tuo rauhaa koska olen merkityksetön, ihan sama mitä teen, kunhan olen onnellinen enkä vahingoita ketään ympärilläni. 

Tuo on minun elämänsääntöni jota noudatan. Muilla ihmisillä on oikeus elää rauhassa ja hyvää elämää, minullakin on. En osaa auttaa sinua miten voisit olla ahdistumatta, itse olen ihan ääripäästä. Kuolema on rauha minulle sitten kun sen aika koittaa, en ajattele milloin se tulee.

ps En ole masentunut 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katselen aika paljon Youtubea. Törmäsin joskus ehkä vuosi sitten yhteen nuoreen naiseen (oisko 23v tms), jolla on kystinen fibroosi, siis tuskin elää yli kolmekymppiseksi. Hän on tästä huolimatta jotenkin tosi rauhallinen ja "zen", matkustelee paljon kun terveys sallii sen ja hän tuntuu olevan jotenkin tosi sinut tuon asian kanssa. Elää siis täysillä eikä ainakaan videoista välity kuva, että "apua mähän kuolen varmaan kymmenen vuoden sisään!". En ymmärrä miten osa ihmisistä osaa olla noin rauhallisia ja sinut asian kanssa. Osa taas ei mieti ollenkaan tällaisia juttuja, kuten esim. mieheni. Hän ei todellakaan mieti jotain kuolemaa päivittäin. Läheisen kuolema sysäsi nämä ajatukset päähäni ja koen nämä aika ahdistaviksi, koen että koko ajan pitäisi "make the best of it" ja toisaalta ei mitään väliä millään kuten ylempänä selitin..

Ap

Niin, jos et usko mihinkään ja ajattelet vain "järjellä" niin mitä väliä sillä on elätkö vielä 10 vuotta vai 40 vuotta? Joka tapauksessa häviävän lyhyt aika ihmiskunnan historiassa ja lopputulos toisaalta joka tapauksessa sama kuolet vain aiemmin tai myöhemmin. Tämä savanniapina elellyt satoja tuhansia vuosia tällä pallolla

No sehän tässä onkin ristiriitaista. Asia on kuten sanot, toisaalta mitä väliä? Toisaalta aivan kauheaa jos esim. tämän ihmisen kohdalla on tiedossa, että ei elä vanhaksi. Kuolema ahdistaa. Todella ristiriitaisia ajatuksia pää täynnä.

Ap

Itsellä tästä samasta ajatusketjusta tulee seuraava asia mieleen: Jos minun pitäisi olla ahdistunut tästä asiasta, niin kyllä muidenkin pitäisi olla. Jos kukaan muu tuolla kaduilla ei pukeudu säkkiin ja tuhkaan, niin miksi minäkään sitä tekisin.

Toisin sanoen, jos elämäsi on merkityksetöntä, niin vastaavasti on kaikkien muidenkin. Paljon on kohtalotovereita. Yhdessä mennään kuoleman junassa, paljon on seuraa.

Lapsena minua vaivasi tuo ajatus kuoleman jälkeisestä tyhjyydestä.

Saatoin kauhistua siitä ajatuksesta ja masentua että kun kuolen, niin minua ei enää ole ja maailma jatkaa kulkuaan. Uusia ihmisiä syntyy ja he elävät mutta minä olen poissa vaikka nyt olenkin täällä.

Se oli ihan kamalan ahdistavaa. Mutta ikää tullessa pikkuhiljaa nuo ajatukset jäivät pois. Minusta nuo tunteet silti kuuluvat elämään ja kehitykseen sekä kasvamiseen ihmisenä vaikka ne ikäviltä tuntuukin.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin nyt vajaa kolmekymppinen ja ehkä tämä on jotain kriisiä. Haluaisin kovin lapsiakin, saako elämä eri merkityksen sitten? Mutta ei se poista sitä faktaa mitä aloitusviestissä kerroin. En siis lasta olisi siksi yrittämässä/tekemässä (niitä ei tehdä vaan saadaan jos saadaan), että elämälläni olisi jatkumo vaan ihan muista syistä. Monilla kavereillani on elämässä nyt sitä, että vanhempia on kuollut tai sairastunut vakavasti. Itsellänikin on. Mielestäni meidän vanhemmat ovat kärsineet aisoista aivan liian nuorena (kaikki alle 70v) eli lähtö on tullut liian aikaisin jos miettii keskimittaista elämää. Se ahdistaa itseänikin, miksi osa saa elää pitkään ja osa kuolee nuorena? Tosin sattumaahan se on, niin raadollista vain. Toisaalta mietin mitä väliä on miten kauan elää kun ei itse sitä ole kuoleman jälkeen pohtimassa.

Yksi kaveri on uskovainen ja ihan innoissaan aina, että kyllä Jeesus pelastaa ja kuoleman jälkeen on paratiisi. Häntä ei ahdista ollenkaan, kuolee sit kun kuolee joskus. Minulla taas ei ole tätä ajatusta ja siksipä ahdistelen ja negistelen tätä asiaa joka päivä. Tuntuu, että jää ihan elämättä kun kaikki pyörii tämän ympärillä. Mietin jopa tutuista, että mihinköhän tuokin kuolee ja milloin? Pian vai 50 vuoden päästä?

Ap

Tulkitsen kohdallasi niin kuin joku toinenkin tuossa että sinulla on etsikkoaika. Jumala vetää puoleensa näin sinua. Vaikka et sitä ehkä nyt just ymmärrä tai vaikka et edes uskoisi jumalaan.

En halua tuputtaa kenellekään mitään. Luther sanoi, että myös kristitty pelkää kuolemaa. Fakta. Meidän uskossamme sanotaan, että Jumala myös valmistaa ihmisen kuolemalle. Käsitykseni on, että viimeistään ennen kuolemaa krisitynkin kuolemanpelko poistuu. En ole henkipallo. Samat ahdistukset ja pelot minullakin on kuin ihmisillä universaalisti. Ihmisiä olemme kaikki.

Ajattelen niin, että pohjimmiltaan ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia, riippumatta kansallisuudesta, mielipiteistä, näkemyksistä, vakaumuksesta jne.

Tämä eksistentiaalinen kauhu on läsnä jokaisessa. Me yritämme painaa sen koko ajan kauas pois mielestä.

Ei minua tässä touhussa muu ahdista, kuin läheisten lähtö ennen minua. Kokisin sen onnenpotkuna, jos oma elämäni loppuisi ennen muita.

Vierailija kirjoitti:

Katselen aika paljon Youtubea. Törmäsin joskus ehkä vuosi sitten yhteen nuoreen naiseen (oisko 23v tms), jolla on kystinen fibroosi, siis tuskin elää yli kolmekymppiseksi. Hän on tästä huolimatta jotenkin tosi rauhallinen ja "zen", matkustelee paljon kun terveys sallii sen ja hän tuntuu olevan jotenkin tosi sinut tuon asian kanssa. Elää siis täysillä eikä ainakaan videoista välity kuva, että "apua mähän kuolen varmaan kymmenen vuoden sisään!". En ymmärrä miten osa ihmisistä osaa olla noin rauhallisia ja sinut asian kanssa. Osa taas ei mieti ollenkaan tällaisia juttuja, kuten esim. mieheni. Hän ei todellakaan mieti jotain kuolemaa päivittäin. Läheisen kuolema sysäsi nämä ajatukset päähäni ja koen nämä aika ahdistaviksi, koen että koko ajan pitäisi "make the best of it" ja toisaalta ei mitään väliä millään kuten ylempänä selitin..

Ap

Millä rahalla hän matkustelee?

Apua

ulkona on kuolemaa pelkääviä lintuja!!!!