Lue keskustelun säännöt.
Ajatus kuolemasta ja elämän rajallisuudesta aiheuttaa ahdistusta ja tyhjyyden tunnetta. Muita?
04.02.2019 |
Sanottakoon heti alkuun, että en ole uskovainen. Olen yrittänyt uskoa, mutta en vaan kykene uskomaan jumalaan. Luulen, että kuoleman jälkeen olemme samassa tilassa mitä ennen syntymää eli meitä ei enää ole kun ruumiissa ei ole enää mitään muuta kuin hajoamisprosessia.
Ajattelen joka päivä elämän rajallisuutta. Onkohan tämä ihan normaalia vai olenko kovaa vauhtia sairastumassa masennukseen tai ahdistukseen? Siis ajatella tällaisia joka päivä.. Nytkin kun luin uutisen, että Matti kuoli. Minua ahdistaa se, että joku päivä minäkin kuolen. Se voi olla milloin tahansa, entä jos tämä on viimeinen päiväni? Tai sinun joka tätä luet? Pitäisi elää täysillä. Elää kuin viimeistä päivää. Mutta arki on tasaista ja harmaata.
Minä nousen ylös ja teen arkiset velvoitteet, menen töihin, käyn kaupassa, rentoudun sohvalla.. Teen erilaisia asioita elämässäni. Ajan autoa, käyn harrastuksissa, näen ystäviä, vietän aikaa miehen kanssa ja joskus matkustelen. Rakastan myös isääni. Minua ahdistaa ajatus, että joku päivä häntä tai mun miestä ei ole. Olen menettänyt äitini ja tuntuu niin pahalle, että häntä ei enää ole. Tai onhan hän minun ajatuksissa, sydämessä ja muistoissa. Elävänä. Mutta sitten kun minua ei enää ole.. Kuolema tuntuu niin lohduttomalta. Oikeasti, kuolla pois ja kadota itse itsestään? Muihin ihmisiin jää jälki muistosta, valokuvia.. Mutta itselleni minua ei enää ole.
Ahdistaa niin kovin kun luin tuon Matin uutisen. Oikeasti mietin joka päivä näitä, että mitä jos en herää enää huomenna. Olisinko tyytyväinen siihen miten olen elämäni elänyt? Tyytyväinen viimeiseen päivääni? Ai niin, mutta jos todella kuolen niin ei minua enää ole, joten sillä ei enää ole minulle itselleni merkitystä. Läheisilleni ehkä, he varmaan miettisivät viimeisiä hetkiäni tai millainen elämä minulla on ollut. Mutta sitten kun läheiseni kuolevat, kaikki minut tunteneet ovat kuolleet niin olen minäkin kadonnut ihan lopullisesti.
Ajattelettko te muutkin tällaisia? Mietin kannattaisiko hakeutua terapiaan. Kun nämä ajatukset kuolemasta ovat alkaneet pyöriä päässä päivittäin ja asia ahdistaa.
Kommentit (87)
Mitä sillä on väliä enää sen jälkeen kun olet kuollut? Et sinä silloin enää mitään mistään tajua. Ihan niinkuin ennen syntymääsi miljardit vuodet kuluivat ilman että huomasit sitä millään tavalla. Yrittäisit nyt vaan nauttia täysillä siitä vähästä ajasta, mitä sinulla on jäljellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä sillä on väliä enää sen jälkeen kun olet kuollut? Et sinä silloin enää mitään mistään tajua. Ihan niinkuin ennen syntymääsi miljardit vuodet kuluivat ilman että huomasit sitä millään tavalla. Yrittäisit nyt vaan nauttia täysillä siitä vähästä ajasta, mitä sinulla on jäljellä.
No tässä se ahdistus onkin. Periaatteessa ihan sama oonko rapajuoppo ja oisin kuollut vaikka kakskymppisenä. Tai sitten ehkä mun elämä onkin vaan prinsessasatua, olisin miljardööri ja eläisin 110-vuotiaaksi. Mitä väliä tällä minkään kannalta on? Toki itseni ja läheisten sen aikaa kun olen elossa ja läheisille ehkä sen jälkeenkin.. Mutta jos miettii vuosisatoja, tuhansia vuosia. Ehkä voisin keksiä vaikka parannuskeinon syöpään ja pysäyttää ilmastonmuutoksen, mutta on vain ajan kysymys noin yleisesti ottaen milloin joku muu sen tekisi. Eli yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta ei niin väliksi yhden yksilön keksinnöt tai keksimättä jättämiset, koska aina tulee joku muu joka sen voisi keksiä..
Ap
Koetko itsesi siis merkityksettömäksi? Se ei liity kuolemaan mitenkään, älyllistät vain merkityksettömyyden tunteen johtuvaksi jostain ulkoisesta asiasta. Tyhjyyden tunnekaan ei johdu kuolemasta, muuten kaikki ihmiset ja eläimet kokisivat sitä.
Tuollaisia vaiheita joissa noita eksistentiaalisia kysymyksiä pohditaan tulee varmasti jokaiselle jossain vaiheessa. Ei ne ole sairautta eikä vaadi edes terapiaa, tosin eihän ammattiauttajankaan kanssa juttelusta haittaa ole, jos siltä tuntuu.
Itse ahdistelin näistä asioista joskus kolmikymppisenä paljonkin, ja taas nelikymppisenä kun omat vanhemmat alkoi sairastaa ja vanheta. Jotenkin lopulta pääsin yli ahdistuksesta ja minulle nykyään on oikeastaan ihan sama olenko elävä vai kuollut. Enkä tee mitään stressiä enää siitä että tämä elämä pitäisi käyttää jotenkin erityisen hyvin. Ei tarvitse! Minä olen koska olen sattunut syntymään, enkä ole sen kummempi kuin vaikka ruohonkorsi tai rusakko, ei niilläkään tarvi olla mitään suurempaa tehtävää tai syytä elää, tai ihmeellisiä ainutlaatuisia kokemuksia. Nekin elää rutiinielämäänsä, ja sitten kuolevat. Olen hyväksynyt täysin tämän omalle kohdalleni, ja olen rauhassa kuoleman ajatuksen kanssa, sittenkin vaikka se kuolema olisi hyvin piankin.
Minua ahdistaa kanssa. Varmaan 30-kriisi tulossa. Tähän liittyy itsellä myös pohdintaa perheestä ja suvusta. Ahdistaa ajatus, että minulle tärkeät sukulaiset kuolevat ja itse jään tänne. Tähän liittyy myös pohdintaa siitä haluanko lapsia. En ole ikinä ennen halunnut mutta tämän myötä on herännyt sellainen fiilis, että ehkä haluankin. Juurikin siksi, että tänne jäisi joku jälkeeni, en olisi viimeinen, en olisi yksin. En sitten tiedä kuinka typerä syy tämä on. :D
Päivittäin nämä asiat kuitenkin pyörivät päässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sinulla taitaa olla ahdistuneisuushäiriö. Terapia voisi olla sinulle avuksi.
Mua ei kyllä yhtään ahdista elämän rajallisuus. Oikein odottelen innolla, että pääsee joskus pois. Se mietityttää, teenkö mitään mistä kukaan mua muistaa, osaanko rakastaa läheisiäni oikealla tavalla ja onko hautajaiseni hyvät. Ja että poika pärjäis hyvin ilman minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on näköjään Jumalan puhuttelussa - noin juuri minäkin koin yli 30 vuotta sitten, ennenkuin tulin uskoon ja elämäni muuttui todella niin ihmeellisen paljon paremmaksi, etten olisi sitä ikinä uskonut.
Rukoile Jeesusta Kristusta tulemaan elämääsi ja pyydä syntejäsi anteeksi, niin kaikki järjestyy ja elämäsi muuttuu.
Se ei ehkä tapahdu hetikään, mutta pikkuhiljaa koet hyvin erikoisia asioita ja huomaat, että kaikki alkaa muuttumaan tosi erikoiseksi ja ihanaksi.
Ei ole sairautta. Se kuuluu ihmisyyteen.
Olen vakavasti sairas ja itsekin ajattelen elämän rajallisuutta.
Se on tosi ahdistavaa.
Olen uskovainen mutta uskoni on hyvin heikko.
Minulla ei ole mitään muuta turvaa elämässä ja kuolemassa
kuin Jeesus Kristus,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sairautta. Se kuuluu ihmisyyteen.
Olen vakavasti sairas ja itsekin ajattelen elämän rajallisuutta.
Se on tosi ahdistavaa.
Olen uskovainen mutta uskoni on hyvin heikko.
Minulla ei ole mitään muuta turvaa elämässä ja kuolemassa
kuin Jeesus Kristus,
Ap, ymmärrän sinua.
Rukoilen puolestasi.
- sama
Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.
Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.
Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki varmasti pelkäävät kuolemaa (uskontojen suosio perustuu kuolemanpelkoon). Sen sijaan ei ole sinulle hyväksi keskittyä tuohon pelkoon, niin että elämä jää nauttimatta. Minäkin pelkään kuolemaa kovasti, mutta ajattelen sen niin, että mahdollisuudet olla yksi hedelmöittyneistä siittiöistä, selvitä raskaudesta, syntyä elävänä ja elää aikuisuuteen asti ja vielä länsimaassa on mikroskooppisen pieniä, joten tästä hetkisestä kannattaa ottaa kaikki irti. Ei vahingoita muita, on hyödyksi yhteisölle (työn teko tms) ja lopun ajan keskittyy omaan mielihyvään. Jos elämä tuntuu turhalta kuoleman takia, niin mietipä jos sinulla olisi lapsi, joka kuolisi 25-vuotiaana (nykymittapuilla nuorena). Olisiko lapsesi elämä ja persoona täysin turhia, koska elämää kesti odotettua vähemmän? Ei tietenkään, vaan lapsen elämä oli erittäin arvokas asia ja lapsi persoonana tärkeä kuolemasta riippumatta. Koita sius keskittyä asioihin, joista pidät ja ole ystävällinen muille, niin elämä tuntuu mielekkäältä (sen verran, kuin mikään elämä on mielekästä).
Maxwell kirjoitti:
Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.
Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.
Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.
Terveisiä keskiajalta... elämällä ei ole tarkoitusta, eikä tarvitse ollakaan. Mikään satuhahmo ei tee sinunkaan elämääsi merkityksellisemmäksi kuin muidenkaan. Koita hyväksyä oma pienuutesi yhtenä eläinlajina planeetalla nimeltä maa pienessä galaksissa universumin pyörteissä. Se voi tuntua pelottavalta ja jumalasatu lohduttaa, että et ole vain arkinen kädellinen joka syö, lisääntyy ja ulostaa kuten kaikki eläimet. Ihmisen arvo on empatiakyvyssä, jos nyt jollakin haluaa kohottaa meidät parhaaksi eläimeksi (jota emme missään nimessä ole, päin vastoin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla taitaa olla ahdistuneisuushäiriö. Terapia voisi olla sinulle avuksi.
Että terapiaan kun tajuaa elämän suurimman tragedian? Terapiaa ja nappeja naamaan vain!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sairautta. Se kuuluu ihmisyyteen.
Olen vakavasti sairas ja itsekin ajattelen elämän rajallisuutta.
Se on tosi ahdistavaa.
Olen uskovainen mutta uskoni on hyvin heikko.
Minulla ei ole mitään muuta turvaa elämässä ja kuolemassa
kuin Jeesus Kristus,Ap, ymmärrän sinua.
Rukoilen puolestasi.
- sama
Mitä jos konkreettisesti auttaisot ihmisiä, vaikja vapaaehtoistyöllä tai viemällä naapurinmummon kauppaan? Jos siis oikeasti haluat auttaa jotakuta? Lämpimät ajatukset sormet harallaan ei tee muuta kuin kiillottaa egoasi omissa silmissäsi.
Ap. Siinä on hyvä 5min video aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sillä on väliä enää sen jälkeen kun olet kuollut? Et sinä silloin enää mitään mistään tajua. Ihan niinkuin ennen syntymääsi miljardit vuodet kuluivat ilman että huomasit sitä millään tavalla. Yrittäisit nyt vaan nauttia täysillä siitä vähästä ajasta, mitä sinulla on jäljellä.
No tässä se ahdistus onkin. Periaatteessa ihan sama oonko rapajuoppo ja oisin kuollut vaikka kakskymppisenä. Tai sitten ehkä mun elämä onkin vaan prinsessasatua, olisin miljardööri ja eläisin 110-vuotiaaksi. Mitä väliä tällä minkään kannalta on? Toki itseni ja läheisten sen aikaa kun olen elossa ja läheisille ehkä sen jälkeenkin.. Mutta jos miettii vuosisatoja, tuhansia vuosia. Ehkä voisin keksiä vaikka parannuskeinon syöpään ja pysäyttää ilmastonmuutoksen, mutta on vain ajan kysymys noin yleisesti ottaen milloin joku muu sen tekisi. Eli yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta ei niin väliksi yhden yksilön keksinnöt tai keksimättä jättämiset, koska aina tulee joku muu joka sen voisi keksiä..
Ap
Ihmiset ovat tuhonneet suuren osan muista eläimistä ja koko ekosysteemistä. Ne ihmiset, jotka elävät pienen elämän, ovat oikeasti tehneet suuren palveluksen koko muulle maailmalle. Historian suuret miehet aiheuttivat hirveää tuhoa ja kärsimystä joka suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Maxwell kirjoitti:
Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.
Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.
Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.
Terveisiä keskiajalta... elämällä ei ole tarkoitusta, eikä tarvitse ollakaan. Mikään satuhahmo ei tee sinunkaan elämääsi merkityksellisemmäksi kuin muidenkaan. Koita hyväksyä oma pienuutesi yhtenä eläinlajina planeetalla nimeltä maa pienessä galaksissa universumin pyörteissä. Se voi tuntua pelottavalta ja jumalasatu lohduttaa, että et ole vain arkinen kädellinen joka syö, lisääntyy ja ulostaa kuten kaikki eläimet. Ihmisen arvo on empatiakyvyssä, jos nyt jollakin haluaa kohottaa meidät parhaaksi eläimeksi (jota emme missään nimessä ole, päin vastoin).
Olen eri, mutta lukenut saarnaajankirjaa ja siellä on hyvin samanlaisia ajatuksia. Ihminen ilman Jumalaa todellakin on kuin eläin muiden joukossa. Kaiken turhuudesta valittamisen jälkeen kirjoittaja toteaa:
"Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.
Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.
Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun." Saarn. 3:18-20
Vierailija kirjoitti:
Minua ahdistaa kanssa. Varmaan 30-kriisi tulossa. Tähän liittyy itsellä myös pohdintaa perheestä ja suvusta. Ahdistaa ajatus, että minulle tärkeät sukulaiset kuolevat ja itse jään tänne. Tähän liittyy myös pohdintaa siitä haluanko lapsia. En ole ikinä ennen halunnut mutta tämän myötä on herännyt sellainen fiilis, että ehkä haluankin. Juurikin siksi, että tänne jäisi joku jälkeeni, en olisi viimeinen, en olisi yksin. En sitten tiedä kuinka typerä syy tämä on. :D
Päivittäin nämä asiat kuitenkin pyörivät päässäni.
Älä hanki lasta kuolemanpelossa. Lapsi ei ole sinun jatkeesi eikä seuralaisesi. Hanki lapsi, jos haluat vilpittömästi pistää toisen erillisen ihmisen tarpeet omiesi edelle ja olet tietoinen, että ko. lapsi ei ole sinulle kiitollisuuden velassa kyseisestä hoivasta ja hänen toiveensa ja ajatuksensa ovat yhtä oikein kuin sinunkin.
Ei eksistentiaalinen ahdistus ole sairautta. Toki jos nyt jonkun kanssa haluaa keskustella niin voi mennä vaikka terapeutille mutta muuten, on ihan normaalia ja hyvä miettiä elämän merkitystä ja tarkoitusta ja sitä että mitä elämältään haluaa. Siihen liittyy usein ahdistusta ja sekin on ihan ok kunhan sen kanssa pärjäilee.