Lue keskustelun säännöt.
Ajatus kuolemasta ja elämän rajallisuudesta aiheuttaa ahdistusta ja tyhjyyden tunnetta. Muita?
04.02.2019 |
Sanottakoon heti alkuun, että en ole uskovainen. Olen yrittänyt uskoa, mutta en vaan kykene uskomaan jumalaan. Luulen, että kuoleman jälkeen olemme samassa tilassa mitä ennen syntymää eli meitä ei enää ole kun ruumiissa ei ole enää mitään muuta kuin hajoamisprosessia.
Ajattelen joka päivä elämän rajallisuutta. Onkohan tämä ihan normaalia vai olenko kovaa vauhtia sairastumassa masennukseen tai ahdistukseen? Siis ajatella tällaisia joka päivä.. Nytkin kun luin uutisen, että Matti kuoli. Minua ahdistaa se, että joku päivä minäkin kuolen. Se voi olla milloin tahansa, entä jos tämä on viimeinen päiväni? Tai sinun joka tätä luet? Pitäisi elää täysillä. Elää kuin viimeistä päivää. Mutta arki on tasaista ja harmaata.
Minä nousen ylös ja teen arkiset velvoitteet, menen töihin, käyn kaupassa, rentoudun sohvalla.. Teen erilaisia asioita elämässäni. Ajan autoa, käyn harrastuksissa, näen ystäviä, vietän aikaa miehen kanssa ja joskus matkustelen. Rakastan myös isääni. Minua ahdistaa ajatus, että joku päivä häntä tai mun miestä ei ole. Olen menettänyt äitini ja tuntuu niin pahalle, että häntä ei enää ole. Tai onhan hän minun ajatuksissa, sydämessä ja muistoissa. Elävänä. Mutta sitten kun minua ei enää ole.. Kuolema tuntuu niin lohduttomalta. Oikeasti, kuolla pois ja kadota itse itsestään? Muihin ihmisiin jää jälki muistosta, valokuvia.. Mutta itselleni minua ei enää ole.
Ahdistaa niin kovin kun luin tuon Matin uutisen. Oikeasti mietin joka päivä näitä, että mitä jos en herää enää huomenna. Olisinko tyytyväinen siihen miten olen elämäni elänyt? Tyytyväinen viimeiseen päivääni? Ai niin, mutta jos todella kuolen niin ei minua enää ole, joten sillä ei enää ole minulle itselleni merkitystä. Läheisilleni ehkä, he varmaan miettisivät viimeisiä hetkiäni tai millainen elämä minulla on ollut. Mutta sitten kun läheiseni kuolevat, kaikki minut tunteneet ovat kuolleet niin olen minäkin kadonnut ihan lopullisesti.
Ajattelettko te muutkin tällaisia? Mietin kannattaisiko hakeutua terapiaan. Kun nämä ajatukset kuolemasta ovat alkaneet pyöriä päässä päivittäin ja asia ahdistaa.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Ap, juttusi ois voinu olla mun kirjoittamani. Ajattelen myös näitä asioita päivittäin, ja olen ahdistunut.
Meitä on siis todellakin muitakin.
Sama. Ehkä liittyy itsellä osittain ikään, olen pian 30. Viime kesänä iski kriisi ja ahdistus ja kuolemanpelko ihan kunnolla kun koirani kuoli. Myös ihmisiä on kuollut, osa ihan liian aikaisin. Mutta koiran kuolema jotenkin konkretisoi sen, että kaikki on väliaikaista ja minäkin olen.
Myös pohdinta omasta lisääntymisestä liittyy tähän, en siis todennäköisesti halua tai edes saa lapsia. Kun viimeinen isovanhempi kuolee, tajuaa, että omat vanhemmat on ne seuraavana. Olen myös huomannut kiinnostuneeni omista juurista ihan eri tavalla.
Olen kesän jälkeen vähän päässyt ahdistuksesta yli laittamalla asioita tärkeysjärjestykseen. Minua auttaa liikunta, jooga, luonnossa liikkuminen ja käsillä tekeminen. Ihan pienet asiat, jotka saa tuntemaan sen hetken, että näin on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sillä on väliä enää sen jälkeen kun olet kuollut? Et sinä silloin enää mitään mistään tajua. Ihan niinkuin ennen syntymääsi miljardit vuodet kuluivat ilman että huomasit sitä millään tavalla. Yrittäisit nyt vaan nauttia täysillä siitä vähästä ajasta, mitä sinulla on jäljellä.
No tässä se ahdistus onkin. Periaatteessa ihan sama oonko rapajuoppo ja oisin kuollut vaikka kakskymppisenä. Tai sitten ehkä mun elämä onkin vaan prinsessasatua, olisin miljardööri ja eläisin 110-vuotiaaksi. Mitä väliä tällä minkään kannalta on? Toki itseni ja läheisten sen aikaa kun olen elossa ja läheisille ehkä sen jälkeenkin.. Mutta jos miettii vuosisatoja, tuhansia vuosia. Ehkä voisin keksiä vaikka parannuskeinon syöpään ja pysäyttää ilmastonmuutoksen, mutta on vain ajan kysymys noin yleisesti ottaen milloin joku muu sen tekisi. Eli yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta ei niin väliksi yhden yksilön keksinnöt tai keksimättä jättämiset, koska aina tulee joku muu joka sen voisi keksiä..
Ap
Ihmiset ovat tuhonneet suuren osan muista eläimistä ja koko ekosysteemistä. Ne ihmiset, jotka elävät pienen elämän, ovat oikeasti tehneet suuren palveluksen koko muulle maailmalle. Historian suuret miehet aiheuttivat hirveää tuhoa ja kärsimystä joka suuntaan.
Muista eläimistä??? Ei ihmiset ole eläimiä, vaan täysin uniikkeja Luojan luomia yksilöitä.
Sarkasmia toivottavasti? Jos ei niin lue joku ala-asteen biologian kirja evoluutiosta tai googlaa gorillan kuva ja hämmästy..
En usko evoluutioteoriaan, joka on ainoastaan ja vain 150 vuotta vanha erään ihmisen keksimä valhe, jolla hän yrittää kieltää Kaikkivaltiaan.
Sen sijaan kreationismi on ollut aina olemassa, kuten kolmiyhteinen Jumalammekin; Isä, Poika Jeesus Kristus ja Pyhä Henki.
Kyseessä ei ole teoria, johon voi uskoa tai olla uskomatta. Kyseessä on tieteellisesti, geneettisillä tutkimuksilla sekä fossiileilla, kouriintuntuvasti todistettu fakta. Väitätkö ihan tosissaan, etteivät linnut periydy dinosauruksista, vaikka tämä on todistettu? Ja ihminen ei periydy monien muiden sukupuuttoon kuolleiden ihmislajien kanssa samasta alkukädellisestä kuin apinat ja kaikki nisäkkäät jakavat vielä yhteisen esi-isän. Ja kaikki on nähtävissä geeneissämme ja fossiileissa.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on näitä mietteitä, olen nelikymppinen. Kun tuttuja lähtee manan majoille, alkaa miettiä olevaisuutta. Myös työttömyys on tehnyt oloni merkityksettömäksi - onneksi on lapsia joita hoitaa, kun ei urasuunnitelmat koskaan ottaneet toteutuakseen.
Minä olen löytänyt uskon siihen, että henkemme jatkaa edelleen. Minulla on aina ollut erikoisia tapahtumia, enneunia ja nyt, kun isoäitini kuoli, menin meediolle. Sieltä sain todellakin vahvistuksen tälle uskolleni, kuulin asioita ja yksityiskohtia, joita vain ajatuksiani tai päiväkirjojani lukenut voisi tietää.
Olemme koko ajan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kaikella on merkitystä.
Eikä ole. Ihmisille sattuu kamalia asioita, koska tietyt sattumanvaraiset olosuhteet osuvat yhteen ja lopputulos on yksilölle karmea. Mitään merkityksellisyyttä ei ole siinä, että lapsi sattui jäämään rattijuopon alle.
Niin ehkä minä en jotenkaan ole läsnä tässä hetkessä. Kadehdin niitä, jotka ovat läsnä tässä ja nyt, eivätkä mieti juurikaan tulevaa. Elävät vaan miten on elettävä ja ottavat sitten sen mitä eteen tulee.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sillä on väliä enää sen jälkeen kun olet kuollut? Et sinä silloin enää mitään mistään tajua. Ihan niinkuin ennen syntymääsi miljardit vuodet kuluivat ilman että huomasit sitä millään tavalla. Yrittäisit nyt vaan nauttia täysillä siitä vähästä ajasta, mitä sinulla on jäljellä.
No tässä se ahdistus onkin. Periaatteessa ihan sama oonko rapajuoppo ja oisin kuollut vaikka kakskymppisenä. Tai sitten ehkä mun elämä onkin vaan prinsessasatua, olisin miljardööri ja eläisin 110-vuotiaaksi. Mitä väliä tällä minkään kannalta on? Toki itseni ja läheisten sen aikaa kun olen elossa ja läheisille ehkä sen jälkeenkin.. Mutta jos miettii vuosisatoja, tuhansia vuosia. Ehkä voisin keksiä vaikka parannuskeinon syöpään ja pysäyttää ilmastonmuutoksen, mutta on vain ajan kysymys noin yleisesti ottaen milloin joku muu sen tekisi. Eli yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta ei niin väliksi yhden yksilön keksinnöt tai keksimättä jättämiset, koska aina tulee joku muu joka sen voisi keksiä..
Ap
Sehän siinä onkin, että mikään maailmassa ei ole toista asiaa tärkeämpää, vaan kaikki asiat ovat yhtä yhdentekeviä. Itse olen hedonisti, yritän elää tuottamalla itselleni ja läheisilleni mahdollisimman suuren onnentunteen. Toisaalta en halua tietoisesti satuttaa ketään, ihmisiä tai eläimiä, siinä samalla. Abstraktit "hyvät" asiat, kuten lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen, hoidan ne kuukausiveloituksena, joten minun ei tarvitse tuntea luopuvani jostain, minimoin epämukavuuden.
Oikeudentunto ja moraali, lähinnä silloin, kun joudun laittamaan oman tai läheisteni onnellisuuden kaukaisempien kanssaihmisteni onnellisuuden edelle. Pyrin ajattelemaan symmetrisesti, ajattelen itseni toisen asemaan ja mietin, voisinko hyväksyä tämän päätöksen itseltäni.
Tiedän, että työni voisi tehdä myös moni muu, mutta näen, että työni ei suoranaisesti riistä tai kuseta ketään. Tämän jälkeen riittää, että saan siitä nautintoa työsuorituksen ja palkan muodossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ahdistaa kanssa. Varmaan 30-kriisi tulossa. Tähän liittyy itsellä myös pohdintaa perheestä ja suvusta. Ahdistaa ajatus, että minulle tärkeät sukulaiset kuolevat ja itse jään tänne. Tähän liittyy myös pohdintaa siitä haluanko lapsia. En ole ikinä ennen halunnut mutta tämän myötä on herännyt sellainen fiilis, että ehkä haluankin. Juurikin siksi, että tänne jäisi joku jälkeeni, en olisi viimeinen, en olisi yksin. En sitten tiedä kuinka typerä syy tämä on. :D
Päivittäin nämä asiat kuitenkin pyörivät päässäni.
Älä hanki lasta kuolemanpelossa. Lapsi ei ole sinun jatkeesi eikä seuralaisesi. Hanki lapsi, jos haluat vilpittömästi pistää toisen erillisen ihmisen tarpeet omiesi edelle ja olet tietoinen, että ko. lapsi ei ole sinulle kiitollisuuden velassa kyseisestä hoivasta ja hänen toiveensa ja ajatuksensa ovat yhtä oikein kuin sinunkin.
Ei tietenkään ole kiitollisuudenvelassa. Mutta siis hankkiiko ihmiset lapsia siksi, että haluaa pistää jonkun tarpeet omiensa edelle? Eihän tuossa ole mitään järkeä? (Niinhän siinä väkisinkin käy tottakai mutta itsestä se kuulostaa pikemminkin kurjalta seuraukselta, ei SYYLTÄ?!)
T. se edellinen
No siis itse hankin lapsen, jotta saisin pitää huolta lapsesta eli laittaa hänen tarpeensa omieni edelle. Sivutuotteena saan nauttia lapseni kasvusta ja olla siinä tukena (edelleen omista tarpeistani luopuen) ja odottaen millaisia toiveita ja ajatuksia tälle yksilölle tulee (enkä yritä tuputtaa omiani ainoina oikeina). Eli rakkaudesta lapsiin. Toki ihmisillä on erilaisia syitä hankkia lapsia, vaikkapa siksi kun muillakin on, parisuhteen pelastamiseksi, yksinäisyydestä, itsensä jatkeeksi ym. mutta se ei ole reilua lasta kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maxwell kirjoitti:
Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.
Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.
Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.
Terveisiä keskiajalta... elämällä ei ole tarkoitusta, eikä tarvitse ollakaan. Mikään satuhahmo ei tee sinunkaan elämääsi merkityksellisemmäksi kuin muidenkaan. Koita hyväksyä oma pienuutesi yhtenä eläinlajina planeetalla nimeltä maa pienessä galaksissa universumin pyörteissä. Se voi tuntua pelottavalta ja jumalasatu lohduttaa, että et ole vain arkinen kädellinen joka syö, lisääntyy ja ulostaa kuten kaikki eläimet. Ihmisen arvo on empatiakyvyssä, jos nyt jollakin haluaa kohottaa meidät parhaaksi eläimeksi (jota emme missään nimessä ole, päin vastoin).
Olen eri, mutta lukenut saarnaajankirjaa ja siellä on hyvin samanlaisia ajatuksia. Ihminen ilman Jumalaa todellakin on kuin eläin muiden joukossa. Kaiken turhuudesta valittamisen jälkeen kirjoittaja toteaa:
"Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.
Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.
Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun." Saarn. 3:18-20
Ihminen, joka uskoo jumalaan, pelkää elämän realiteettejä ja omaa merkityksettömyyttään. Tämähän on toki täysin sallittua, mutta älkää ihmetelkö, ettei nykypäivän sivistyneet ihmiset kykene uskomaan satuihin vain siksi, että tuntisivat itsensä uniikeiksi lumihiutaleiksi, eikä sotaisiksi kädellisiksi, joita me kaikki olemme. Etunenässä uskovaiset (historia ei tunne montaa sotaa ateismin nimissä..)
Ei millään pahalla, mutta tuo ei varmaan auta ap: ta. Tuossa tilanteessa meitä ei auta inttäminen.
( Eikä ilkeilykään auta mitään.)
Ei millään pahalla, mutta ap mainitsee heti aloituksessa, ettei ole uskovainen ja haluaa keskustella kuolemanpelosta ei-uskovaisen näkökulmasta. Silti tänne puskee uskovaisia tuputusviestejä. En minäkään tule tuputtamaan faktoja uskovaisten aloituksiin.
Niin, ei ole uskova vielä, mutta huomaan että hän on herätyksen tilassa ja sitten vaan vaikka One Wayhin Sanankuuloon ja oppimaan, miten paljon Jumala rakastaakaan luotujaan, niitä jotka Häneen turvaavat.
Älä tuputa omia arvojasi muille, mikään ei tee ihmisestä vastenmielisempää, kuin tuputtaminen. Kokeile suvaita sitä, että toiset ihmiset ajattelevat eri tavalla kuin sinä. En minäkään tule sinun ovellesi kkiistämättömät fossiilitodisteet käsissä tuputtamaan ateismia..
Vaikka tulisitkin ovelleni ateistitodistuksinesi, et vakuuttaisi enää millään - olenhan joskus myös ollut lähes ateisti. Enkä ikinä, koskaan, milloinkaan maailmassa haluaisi enää elää sitä täysin tarkoituksetonta, tylsää ja tyhjää elämää, vaikka kaikki oli periaatteessa enemmän kuin hyvin silloin.
Mutta jotain puuttui ja sen mukana KAIKKI, eli Jumalan kokoinen aukko sisimmässäni oli tyhjä ja olin täysin eksyksissä ja onneton, pelkoja täynnä - Vasta Jeesus Kristus toi vapauden kaikesta näistä huonoista fiiliksistä ja vapautti erilaisista estoista ja peloista kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin nyt vajaa kolmekymppinen ja ehkä tämä on jotain kriisiä. Haluaisin kovin lapsiakin, saako elämä eri merkityksen sitten? Mutta ei se poista sitä faktaa mitä aloitusviestissä kerroin. En siis lasta olisi siksi yrittämässä/tekemässä (niitä ei tehdä vaan saadaan jos saadaan), että elämälläni olisi jatkumo vaan ihan muista syistä. Monilla kavereillani on elämässä nyt sitä, että vanhempia on kuollut tai sairastunut vakavasti. Itsellänikin on. Mielestäni meidän vanhemmat ovat kärsineet aisoista aivan liian nuorena (kaikki alle 70v) eli lähtö on tullut liian aikaisin jos miettii keskimittaista elämää. Se ahdistaa itseänikin, miksi osa saa elää pitkään ja osa kuolee nuorena? Tosin sattumaahan se on, niin raadollista vain. Toisaalta mietin mitä väliä on miten kauan elää kun ei itse sitä ole kuoleman jälkeen pohtimassa.
Yksi kaveri on uskovainen ja ihan innoissaan aina, että kyllä Jeesus pelastaa ja kuoleman jälkeen on paratiisi. Häntä ei ahdista ollenkaan, kuolee sit kun kuolee joskus. Minulla taas ei ole tätä ajatusta ja siksipä ahdistelen ja negistelen tätä asiaa joka päivä. Tuntuu, että jää ihan elämättä kun kaikki pyörii tämän ympärillä. Mietin jopa tutuista, että mihinköhän tuokin kuolee ja milloin? Pian vai 50 vuoden päästä?
Ap
Mitä jos hyväksyt sen, että kaikkia pelottaa kuolema, ihan linnuista ja koppakuoriaisista lähtien. Ja sitten keskityt elämään. Mistä tykkäät? Mistä saat mielihyvää ja milloin tunnet olevasi tarpeellinen jollekulle tai vaikka työpaikalla? Kukaan tai mikään ei ole tärkeä suuressa mittakaavassa, mutta itsellesi ja läheisillesi olet ainutlaatuinen ja tärkeä. Minun koirani ei ole maailman tai edes Suomen mittakaavalla merkityksellinen, mutta minulle se on maailman rakkain olento ja tärkeä omana itsenään. Ja tuo uskovainen kaverisi pelkää kuolemaa niin paljon, että pyhittää koko elämänsä kuolemanjälkeisen elämän palvonnalle, eikä suostu näkemään todellista maailmaa raadollisuuksineen ja epätasa-arvoisuuksineen. Eli onko parempi elää tynnyrissä vai seikkailla kohti myrskyjä.
ÖÖh miten lintujen kuolemanpelko ilmenee??????
Me synnymme, elämme, kuolemme ja unohdumme. Niin sen kuuluu olla, ja jokaisen ihmisen on opittava se hyväksymään. 500 tai 5000 vuotta sitten elänyt ihminen koki aivan samoin. Kannattaa keskittyä elämään hyvin: olemaan ystävällinen ja oikeudenmukainen toisia kohtaan ja armollinen itselleen. Ei sitä oikein muuta voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin nyt vajaa kolmekymppinen ja ehkä tämä on jotain kriisiä. Haluaisin kovin lapsiakin, saako elämä eri merkityksen sitten? Mutta ei se poista sitä faktaa mitä aloitusviestissä kerroin. En siis lasta olisi siksi yrittämässä/tekemässä (niitä ei tehdä vaan saadaan jos saadaan), että elämälläni olisi jatkumo vaan ihan muista syistä. Monilla kavereillani on elämässä nyt sitä, että vanhempia on kuollut tai sairastunut vakavasti. Itsellänikin on. Mielestäni meidän vanhemmat ovat kärsineet aisoista aivan liian nuorena (kaikki alle 70v) eli lähtö on tullut liian aikaisin jos miettii keskimittaista elämää. Se ahdistaa itseänikin, miksi osa saa elää pitkään ja osa kuolee nuorena? Tosin sattumaahan se on, niin raadollista vain. Toisaalta mietin mitä väliä on miten kauan elää kun ei itse sitä ole kuoleman jälkeen pohtimassa.
Yksi kaveri on uskovainen ja ihan innoissaan aina, että kyllä Jeesus pelastaa ja kuoleman jälkeen on paratiisi. Häntä ei ahdista ollenkaan, kuolee sit kun kuolee joskus. Minulla taas ei ole tätä ajatusta ja siksipä ahdistelen ja negistelen tätä asiaa joka päivä. Tuntuu, että jää ihan elämättä kun kaikki pyörii tämän ympärillä. Mietin jopa tutuista, että mihinköhän tuokin kuolee ja milloin? Pian vai 50 vuoden päästä?
Ap
Mitä jos hyväksyt sen, että kaikkia pelottaa kuolema, ihan linnuista ja koppakuoriaisista lähtien. Ja sitten keskityt elämään. Mistä tykkäät? Mistä saat mielihyvää ja milloin tunnet olevasi tarpeellinen jollekulle tai vaikka työpaikalla? Kukaan tai mikään ei ole tärkeä suuressa mittakaavassa, mutta itsellesi ja läheisillesi olet ainutlaatuinen ja tärkeä. Minun koirani ei ole maailman tai edes Suomen mittakaavalla merkityksellinen, mutta minulle se on maailman rakkain olento ja tärkeä omana itsenään. Ja tuo uskovainen kaverisi pelkää kuolemaa niin paljon, että pyhittää koko elämänsä kuolemanjälkeisen elämän palvonnalle, eikä suostu näkemään todellista maailmaa raadollisuuksineen ja epätasa-arvoisuuksineen. Eli onko parempi elää tynnyrissä vai seikkailla kohti myrskyjä.
ÖÖh miten lintujen kuolemanpelko ilmenee??????
Entäs koppakuoriaisten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maxwell kirjoitti:
Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.
Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.
Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.
Terveisiä keskiajalta... elämällä ei ole tarkoitusta, eikä tarvitse ollakaan. Mikään satuhahmo ei tee sinunkaan elämääsi merkityksellisemmäksi kuin muidenkaan. Koita hyväksyä oma pienuutesi yhtenä eläinlajina planeetalla nimeltä maa pienessä galaksissa universumin pyörteissä. Se voi tuntua pelottavalta ja jumalasatu lohduttaa, että et ole vain arkinen kädellinen joka syö, lisääntyy ja ulostaa kuten kaikki eläimet. Ihmisen arvo on empatiakyvyssä, jos nyt jollakin haluaa kohottaa meidät parhaaksi eläimeksi (jota emme missään nimessä ole, päin vastoin).
Olen eri, mutta lukenut saarnaajankirjaa ja siellä on hyvin samanlaisia ajatuksia. Ihminen ilman Jumalaa todellakin on kuin eläin muiden joukossa. Kaiken turhuudesta valittamisen jälkeen kirjoittaja toteaa:
"Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.
Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.
Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun." Saarn. 3:18-20
Ihminen, joka uskoo jumalaan, pelkää elämän realiteettejä ja omaa merkityksettömyyttään. Tämähän on toki täysin sallittua, mutta älkää ihmetelkö, ettei nykypäivän sivistyneet ihmiset kykene uskomaan satuihin vain siksi, että tuntisivat itsensä uniikeiksi lumihiutaleiksi, eikä sotaisiksi kädellisiksi, joita me kaikki olemme. Etunenässä uskovaiset (historia ei tunne montaa sotaa ateismin nimissä..)
Ei millään pahalla, mutta tuo ei varmaan auta ap: ta. Tuossa tilanteessa meitä ei auta inttäminen.
( Eikä ilkeilykään auta mitään.)
Ei millään pahalla, mutta ap mainitsee heti aloituksessa, ettei ole uskovainen ja haluaa keskustella kuolemanpelosta ei-uskovaisen näkökulmasta. Silti tänne puskee uskovaisia tuputusviestejä. En minäkään tule tuputtamaan faktoja uskovaisten aloituksiin.
Niin, ei ole uskova vielä, mutta huomaan että hän on herätyksen tilassa ja sitten vaan vaikka One Wayhin Sanankuuloon ja oppimaan, miten paljon Jumala rakastaakaan luotujaan, niitä jotka Häneen turvaavat.
Älä tuputa omia arvojasi muille, mikään ei tee ihmisestä vastenmielisempää, kuin tuputtaminen. Kokeile suvaita sitä, että toiset ihmiset ajattelevat eri tavalla kuin sinä. En minäkään tule sinun ovellesi kkiistämättömät fossiilitodisteet käsissä tuputtamaan ateismia..
Vaikka tulisitkin ovelleni ateistitodistuksinesi, et vakuuttaisi enää millään - olenhan joskus myös ollut lähes ateisti. Enkä ikinä, koskaan, milloinkaan maailmassa haluaisi enää elää sitä täysin tarkoituksetonta, tylsää ja tyhjää elämää, vaikka kaikki oli periaatteessa enemmän kuin hyvin silloin.
Mutta jotain puuttui ja sen mukana KAIKKI, eli Jumalan kokoinen aukko sisimmässäni oli tyhjä ja olin täysin eksyksissä ja onneton, pelkoja täynnä - Vasta Jeesus Kristus toi vapauden kaikesta näistä huonoista fiiliksistä ja vapautti erilaisista estoista ja peloista kokonaan.
Ensinnäkään, en tulisi ovellesi tuputtamaan omia ajatuksiani, koska jokainen saa uskoa mitä haluaa.
Toiseksi, kuvailet vain omia henkilökohtaisia tuntemuksiasi. En minä koe elämää turhaksi, vaikka ateisti olenkin. Päinvastoin pidän elämää äärettömän arvokkaana ja haluan olka hyödyksi muille ja auttaa huonompi osaisia, jotta jokainen voisi elää elämänsä ilman kohtuutonta kärsimystä.
Kolmanneksi, en ole ikinä tuntenut oloani yhtä vapaaksi ja onnelliseksi, kuin erotessani kirkosta. Mutta tämäkin on vain minun henkilökohtainen kokemukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maxwell kirjoitti:
Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.
Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.
Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.
Terveisiä keskiajalta... elämällä ei ole tarkoitusta, eikä tarvitse ollakaan. Mikään satuhahmo ei tee sinunkaan elämääsi merkityksellisemmäksi kuin muidenkaan. Koita hyväksyä oma pienuutesi yhtenä eläinlajina planeetalla nimeltä maa pienessä galaksissa universumin pyörteissä. Se voi tuntua pelottavalta ja jumalasatu lohduttaa, että et ole vain arkinen kädellinen joka syö, lisääntyy ja ulostaa kuten kaikki eläimet. Ihmisen arvo on empatiakyvyssä, jos nyt jollakin haluaa kohottaa meidät parhaaksi eläimeksi (jota emme missään nimessä ole, päin vastoin).
Olen eri, mutta lukenut saarnaajankirjaa ja siellä on hyvin samanlaisia ajatuksia. Ihminen ilman Jumalaa todellakin on kuin eläin muiden joukossa. Kaiken turhuudesta valittamisen jälkeen kirjoittaja toteaa:
"Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.
Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.
Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun." Saarn. 3:18-20
Ihminen, joka uskoo jumalaan, pelkää elämän realiteettejä ja omaa merkityksettömyyttään. Tämähän on toki täysin sallittua, mutta älkää ihmetelkö, ettei nykypäivän sivistyneet ihmiset kykene uskomaan satuihin vain siksi, että tuntisivat itsensä uniikeiksi lumihiutaleiksi, eikä sotaisiksi kädellisiksi, joita me kaikki olemme. Etunenässä uskovaiset (historia ei tunne montaa sotaa ateismin nimissä..)
Ei millään pahalla, mutta tuo ei varmaan auta ap: ta. Tuossa tilanteessa meitä ei auta inttäminen.
( Eikä ilkeilykään auta mitään.)
Ei millään pahalla, mutta ap mainitsee heti aloituksessa, ettei ole uskovainen ja haluaa keskustella kuolemanpelosta ei-uskovaisen näkökulmasta. Silti tänne puskee uskovaisia tuputusviestejä. En minäkään tule tuputtamaan faktoja uskovaisten aloituksiin.
Sinuako häiritsee uskon antavan vastauksen tähän asiaan ja elämän tyhjyyteen sekä tarkoituksettomuuteen?
Usko Jeesukseen antaa tulevaisuuden ja toivon jo tämän elämän aikana ja kuoleman rajan takana.
Suositan rukoilemaan ja pyytämään Herraa Jeesusta elämän valtiaaksi.
Raamatun lukeminen ja aitojen uskovien yhteys on tärkeää.
Hänessä meillä on kaikki. Saadaan uskoa syntimme anteeksi annetuiksi iloon, rauhaan ja vapauteen saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin nyt vajaa kolmekymppinen ja ehkä tämä on jotain kriisiä. Haluaisin kovin lapsiakin, saako elämä eri merkityksen sitten? Mutta ei se poista sitä faktaa mitä aloitusviestissä kerroin. En siis lasta olisi siksi yrittämässä/tekemässä (niitä ei tehdä vaan saadaan jos saadaan), että elämälläni olisi jatkumo vaan ihan muista syistä. Monilla kavereillani on elämässä nyt sitä, että vanhempia on kuollut tai sairastunut vakavasti. Itsellänikin on. Mielestäni meidän vanhemmat ovat kärsineet aisoista aivan liian nuorena (kaikki alle 70v) eli lähtö on tullut liian aikaisin jos miettii keskimittaista elämää. Se ahdistaa itseänikin, miksi osa saa elää pitkään ja osa kuolee nuorena? Tosin sattumaahan se on, niin raadollista vain. Toisaalta mietin mitä väliä on miten kauan elää kun ei itse sitä ole kuoleman jälkeen pohtimassa.
Yksi kaveri on uskovainen ja ihan innoissaan aina, että kyllä Jeesus pelastaa ja kuoleman jälkeen on paratiisi. Häntä ei ahdista ollenkaan, kuolee sit kun kuolee joskus. Minulla taas ei ole tätä ajatusta ja siksipä ahdistelen ja negistelen tätä asiaa joka päivä. Tuntuu, että jää ihan elämättä kun kaikki pyörii tämän ympärillä. Mietin jopa tutuista, että mihinköhän tuokin kuolee ja milloin? Pian vai 50 vuoden päästä?
Ap
Mitä jos hyväksyt sen, että kaikkia pelottaa kuolema, ihan linnuista ja koppakuoriaisista lähtien. Ja sitten keskityt elämään. Mistä tykkäät? Mistä saat mielihyvää ja milloin tunnet olevasi tarpeellinen jollekulle tai vaikka työpaikalla? Kukaan tai mikään ei ole tärkeä suuressa mittakaavassa, mutta itsellesi ja läheisillesi olet ainutlaatuinen ja tärkeä. Minun koirani ei ole maailman tai edes Suomen mittakaavalla merkityksellinen, mutta minulle se on maailman rakkain olento ja tärkeä omana itsenään. Ja tuo uskovainen kaverisi pelkää kuolemaa niin paljon, että pyhittää koko elämänsä kuolemanjälkeisen elämän palvonnalle, eikä suostu näkemään todellista maailmaa raadollisuuksineen ja epätasa-arvoisuuksineen. Eli onko parempi elää tynnyrissä vai seikkailla kohti myrskyjä.
ÖÖh miten lintujen kuolemanpelko ilmenee??????
Entäs koppakuoriaisten?
Vastaan molemmille samassa, koska vastaus koskee kaikkea, jolla on aivot. Otapa kaksi lintua ja iso veitsi. Tapa toinen lintu toisen katsellessa ja osoita sitten viimeistä lintua veitsellä. Lintu yrittää paeta jo siinä vaoheessa, kun tapat ensimmäistä lintua. Mikään eläin ei halua kuolla (eli pelkää kuolemaa) ja eläimet ymmärtävät toisen eläimen kuoleman 100% varmuudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämän rajallisuuden ja absurdiuden voi kokea ahdistavana tai vapauttavana näkökulmasta riippuen. Minä ajattelen kuoleman jälkeistä aikaa samanlaisena kuin syntymää edeltävää. Minua ei yksinkertaisesti silloin ole, joten siihen on turha jumittaa liikaa. Viimeisen tahdon voi kirjata paperille: testamentin, hautajaiset jne. Mutta sitten kun se on kansion välissä, niin on syytä keskittyä siihen aikaan, kun vielä elää. Se voi olla oma kansionsa: Mitkä ovat tärkeimmät arvoni? Mitkä asiat koen merkityksellisiksi? Millaista hyvä elämä mielestäni on? Mihin haluan jäljellä olevan aikani käyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maxwell kirjoitti:
Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.
Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.
Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.
Terveisiä keskiajalta... elämällä ei ole tarkoitusta, eikä tarvitse ollakaan. Mikään satuhahmo ei tee sinunkaan elämääsi merkityksellisemmäksi kuin muidenkaan. Koita hyväksyä oma pienuutesi yhtenä eläinlajina planeetalla nimeltä maa pienessä galaksissa universumin pyörteissä. Se voi tuntua pelottavalta ja jumalasatu lohduttaa, että et ole vain arkinen kädellinen joka syö, lisääntyy ja ulostaa kuten kaikki eläimet. Ihmisen arvo on empatiakyvyssä, jos nyt jollakin haluaa kohottaa meidät parhaaksi eläimeksi (jota emme missään nimessä ole, päin vastoin).
Olen eri, mutta lukenut saarnaajankirjaa ja siellä on hyvin samanlaisia ajatuksia. Ihminen ilman Jumalaa todellakin on kuin eläin muiden joukossa. Kaiken turhuudesta valittamisen jälkeen kirjoittaja toteaa:
"Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.
Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.
Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun." Saarn. 3:18-20
Ihminen, joka uskoo jumalaan, pelkää elämän realiteettejä ja omaa merkityksettömyyttään. Tämähän on toki täysin sallittua, mutta älkää ihmetelkö, ettei nykypäivän sivistyneet ihmiset kykene uskomaan satuihin vain siksi, että tuntisivat itsensä uniikeiksi lumihiutaleiksi, eikä sotaisiksi kädellisiksi, joita me kaikki olemme. Etunenässä uskovaiset (historia ei tunne montaa sotaa ateismin nimissä..)
Ei millään pahalla, mutta tuo ei varmaan auta ap: ta. Tuossa tilanteessa meitä ei auta inttäminen.
( Eikä ilkeilykään auta mitään.)
Ei millään pahalla, mutta ap mainitsee heti aloituksessa, ettei ole uskovainen ja haluaa keskustella kuolemanpelosta ei-uskovaisen näkökulmasta. Silti tänne puskee uskovaisia tuputusviestejä. En minäkään tule tuputtamaan faktoja uskovaisten aloituksiin.
Sinuako häiritsee uskon antavan vastauksen tähän asiaan ja elämän tyhjyyteen sekä tarkoituksettomuuteen?
Usko Jeesukseen antaa tulevaisuuden ja toivon jo tämän elämän aikana ja kuoleman rajan takana.
Suositan rukoilemaan ja pyytämään Herraa Jeesusta elämän valtiaaksi.
Raamatun lukeminen ja aitojen uskovien yhteys on tärkeää.
Hänessä meillä on kaikki. Saadaan uskoa syntimme anteeksi annetuiksi iloon, rauhaan ja vapauteen saakka.
Jos henkilö sanoo, että ei usko, niin eikö se mene perille? Kun sinä sanot uskovasi, niin haluatko, että sinulle sanotaan, että no ethän usko? Jos haluat, että sinun valintaasi uskoa kunnioitetaan, niin sinun täytyy kunnioittaa muiden ihmisten eri uskontoja ja uskonnottomuutta. Olet todella suvaitsematon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maxwell kirjoitti:
Elämä ilman Jumalaa on pelkkä sairas ja absurdi vitsi. Jos taas Jumala on, niin se tarkoittaa että meidät on luotu ja se muuttaa kaiken. Silloin elämällä ja meillä on tarkoitus, merkitys ja arvo.
Suurin osa ihmisistä elää laput silmillä eivätkä mieti tällaisia asioita.
Ap. Vaikka et olekkaan uskovainen, niin lueppa raamatusta saarnajan kirja. Kuvaa hyvin elämää ilman Jumalaa.
Terveisiä keskiajalta... elämällä ei ole tarkoitusta, eikä tarvitse ollakaan. Mikään satuhahmo ei tee sinunkaan elämääsi merkityksellisemmäksi kuin muidenkaan. Koita hyväksyä oma pienuutesi yhtenä eläinlajina planeetalla nimeltä maa pienessä galaksissa universumin pyörteissä. Se voi tuntua pelottavalta ja jumalasatu lohduttaa, että et ole vain arkinen kädellinen joka syö, lisääntyy ja ulostaa kuten kaikki eläimet. Ihmisen arvo on empatiakyvyssä, jos nyt jollakin haluaa kohottaa meidät parhaaksi eläimeksi (jota emme missään nimessä ole, päin vastoin).
Olen eri, mutta lukenut saarnaajankirjaa ja siellä on hyvin samanlaisia ajatuksia. Ihminen ilman Jumalaa todellakin on kuin eläin muiden joukossa. Kaiken turhuudesta valittamisen jälkeen kirjoittaja toteaa:
"Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.
Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.
Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun." Saarn. 3:18-20
Ihminen, joka uskoo jumalaan, pelkää elämän realiteettejä ja omaa merkityksettömyyttään. Tämähän on toki täysin sallittua, mutta älkää ihmetelkö, ettei nykypäivän sivistyneet ihmiset kykene uskomaan satuihin vain siksi, että tuntisivat itsensä uniikeiksi lumihiutaleiksi, eikä sotaisiksi kädellisiksi, joita me kaikki olemme. Etunenässä uskovaiset (historia ei tunne montaa sotaa ateismin nimissä..)
Ei millään pahalla, mutta tuo ei varmaan auta ap: ta. Tuossa tilanteessa meitä ei auta inttäminen.
( Eikä ilkeilykään auta mitään.)
Ei millään pahalla, mutta ap mainitsee heti aloituksessa, ettei ole uskovainen ja haluaa keskustella kuolemanpelosta ei-uskovaisen näkökulmasta. Silti tänne puskee uskovaisia tuputusviestejä. En minäkään tule tuputtamaan faktoja uskovaisten aloituksiin.
En ole tuputtanut Ap: mitään. Kerroin että kuolema ahdistaa ja pelottaa minua vaikka olen uskovainen. Sinulle uskovaiset eivät tietenkään ole ihmisiä ja jotkut ehkä luulevat ettei meillä ole edes tunteita eikä ihmisyyttä. Samapa sille.
Ihminen on tosi pieni kuoleman edessä.
Olen nuorempi kuin viime yönä menehtynyt Matti Nykänen.
Matti kertoi kuinka paljon häntä pelottaa se, jos hän menee tajuttomaksi ja kuolee. Hänen kuolisyytään en tiedä.
Mutta ei tosiaan tunnu hääviltä, että itsekin voin menehtyä milloin vain sairauskohtaukseen. Olen mennyt tajuttomaksi monta kertaa.
Kuolemanpelko on jatkuvasti takaraivossa ja tämä ahdistaa valtavasti. Olen vakavasti sairas kuten mainitsin. Tiedän, että terveenä on helppo ihmisen pullistella. Minäkin kai luulin säilyväni terveenä, koska terveyteni oli loistava koko ikäni.
Odotan mielenkiinnolla, kuka seuraavaksi tulee iskemään puukon selkään. Eipä tee mieli halveerata ihmistä jota kuolema ahdistaa.
Jatkakaa.
Vierailija kirjoitti:
Elämän rajallisuuden ja absurdiuden voi kokea ahdistavana tai vapauttavana näkökulmasta riippuen. Minä ajattelen kuoleman jälkeistä aikaa samanlaisena kuin syntymää edeltävää. Minua ei yksinkertaisesti silloin ole, joten siihen on turha jumittaa liikaa. Viimeisen tahdon voi kirjata paperille: testamentin, hautajaiset jne. Mutta sitten kun se on kansion välissä, niin on syytä keskittyä siihen aikaan, kun vielä elää. Se voi olla oma kansionsa: Mitkä ovat tärkeimmät arvoni? Mitkä asiat koen merkityksellisiksi? Millaista hyvä elämä mielestäni on? Mihin haluan jäljellä olevan aikani käyttää?
Tässä on hyviä neuvoja. Eikä kannata omaa ainutkertaista elämäänsä tuhlata muiden ihmisten toiveiden täyttämiseen (pl. lapset), vaan tehdä sitä minkä itse kokee mielekkääksi, oli se sitten suurta tai pientä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin nyt vajaa kolmekymppinen ja ehkä tämä on jotain kriisiä. Haluaisin kovin lapsiakin, saako elämä eri merkityksen sitten? Mutta ei se poista sitä faktaa mitä aloitusviestissä kerroin. En siis lasta olisi siksi yrittämässä/tekemässä (niitä ei tehdä vaan saadaan jos saadaan), että elämälläni olisi jatkumo vaan ihan muista syistä. Monilla kavereillani on elämässä nyt sitä, että vanhempia on kuollut tai sairastunut vakavasti. Itsellänikin on. Mielestäni meidän vanhemmat ovat kärsineet aisoista aivan liian nuorena (kaikki alle 70v) eli lähtö on tullut liian aikaisin jos miettii keskimittaista elämää. Se ahdistaa itseänikin, miksi osa saa elää pitkään ja osa kuolee nuorena? Tosin sattumaahan se on, niin raadollista vain. Toisaalta mietin mitä väliä on miten kauan elää kun ei itse sitä ole kuoleman jälkeen pohtimassa.
Yksi kaveri on uskovainen ja ihan innoissaan aina, että kyllä Jeesus pelastaa ja kuoleman jälkeen on paratiisi. Häntä ei ahdista ollenkaan, kuolee sit kun kuolee joskus. Minulla taas ei ole tätä ajatusta ja siksipä ahdistelen ja negistelen tätä asiaa joka päivä. Tuntuu, että jää ihan elämättä kun kaikki pyörii tämän ympärillä. Mietin jopa tutuista, että mihinköhän tuokin kuolee ja milloin? Pian vai 50 vuoden päästä?
Ap
Mitä jos hyväksyt sen, että kaikkia pelottaa kuolema, ihan linnuista ja koppakuoriaisista lähtien. Ja sitten keskityt elämään. Mistä tykkäät? Mistä saat mielihyvää ja milloin tunnet olevasi tarpeellinen jollekulle tai vaikka työpaikalla? Kukaan tai mikään ei ole tärkeä suuressa mittakaavassa, mutta itsellesi ja läheisillesi olet ainutlaatuinen ja tärkeä. Minun koirani ei ole maailman tai edes Suomen mittakaavalla merkityksellinen, mutta minulle se on maailman rakkain olento ja tärkeä omana itsenään. Ja tuo uskovainen kaverisi pelkää kuolemaa niin paljon, että pyhittää koko elämänsä kuolemanjälkeisen elämän palvonnalle, eikä suostu näkemään todellista maailmaa raadollisuuksineen ja epätasa-arvoisuuksineen. Eli onko parempi elää tynnyrissä vai seikkailla kohti myrskyjä.
ÖÖh miten lintujen kuolemanpelko ilmenee??????
Siten että ne lentävät paniikissa hirmuista vauhtia pakoon kun näkevät haukan.
Itse kärsin aikoinaan tuon kaltaisista pakko-ajatuksista, jotka olivat viimeimen niitti masentuneelle mielelleni joten päädyin masennuslääkitykselle ja terapiaan.
Vaikka oloni on parempi. En voi väittää etteikö ajoittan tulisi melken kuin pakokauhumainen olo kun tuollaiset ajatukset taas valtaavat mieleni ja niitä on vaikea hallita, koska ne ovat todellisia tulevia tapahtumia.
Älä tuputa omia arvojasi muille, mikään ei tee ihmisestä vastenmielisempää, kuin tuputtaminen. Kokeile suvaita sitä, että toiset ihmiset ajattelevat eri tavalla kuin sinä. En minäkään tule sinun ovellesi kkiistämättömät fossiilitodisteet käsissä tuputtamaan ateismia..