Vilja Eerikan murha
Katsoin juuri Rikospaikkaa tv:stä, poliisin tutkinnajohtaja kertoo kuinka taposta tuli murha, ohjelmassa näytetään myös kuinka Sirpa Laamanen ja Touko Tarkki rekonstruktuoivat tilanteen, missä paketoivat Vilja Eerikan kuoliaaksi. Varsinkin Sirpa Laamasen käytös on harvinaisen reipasta, lähes hyväntuulista.
Kuinka tälläinen ihminen kyetään koskaan vapauttamaan? Videon perusteella on vaarallinen henkilö, koska kykenee ilmeisemmin äärimmäiseen pahaan, tappamaan hitaasti puolustuskyvyttömän lapsen.
Pitäisikö tälläiset henkilöt kyetä pitämään lopun ikää suljettujen ovien takana? Onko mielestänne suomen laki oikeudenmukainen uhreille ja heidän omaisilleen?
Kommentit (1034)
miten joku voi olla niin tyhmä, että oikein ihmettelee miksi lapsi ei ollut vaan hiljaa pressun sisällä? Jukolauta, se lapsi taisteli hengestään. Hätä, paniikki, pelko, kipu, kauhu. No kas kun ei 8-vuotias kyennyt rationaaliseen päätöksentekoon olla hiljaa pussukassa ja antaa kelpovanhempien katsoa wallanderinsa rauhassa. Luuletko että hänet olisi päästetty sieltä pois, vaikka olisi ollut miten hiljaa? Ehti olla kuolleenakin useita tunteja ennen kuin käärittiin auki. Hän TIESI että joku kerta näistä paketoinnista hän kuolisi.
Tulepas sitten kyselemään, kun sut on pistetty vastentahtoasi ja suostumustasi vastaavaan pakettiin ja hakattu vielä päälle. Ei tietoa pääsetkö pois vai et. Sinä, ihmettelijä, varmaan odottaisit hapettomassa tilassa hiljaa kuolemasi ja kuuntelisit ne Wallanderin lopputekstitkin, koska zen ja jedimestari. Kunnes rauhallisin mielin vetäisit viimeisen henkäyksesi muovipressussa, suu ja pää kiinni teipattuna.
Oikeasti, raivostuttaa tuollainen typeryys.
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä nyt kyse vaan siitä että liian vähän työntekijöitä joilla on jo liikaa töitä. Ja eivät vaan halua paneutua näihin kaikista vakavimpiin tapauksiin?
Ei ole.
Vaan kusipäisestä isoäidistä. Joka oli sosiaalijohtaja. Ja joka hääräsi ja painosti ja sekaantui. Vei lapsen äidiltään eikä antanut ottaa huostaan sieltä isältään.
Ja surkeista ammattitaidottomista sossuista jotka eivät osanneet auttaa laata vaikka naapurit, opettajat ja äiti HUUSI hänelle apua.
Vierailija kirjoitti:
Kylmäsi kun nainen alkoi selittämään tyynesti tekoaan. Oli pakko lopettaa. Siellä on pieni tyttö ollut hyvin avuton ja peloissaan.
Ihmettelen miksei sänky ollut seinässä kiinni. Oliko se oikeasti noin ollut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten hel..voi mennä läpi Laamasen vuosikausia jatkunut nelisikiöraskaus?! Meniköhän sossuille jotenkin sekaisin norsun ja ihmisen tiineysaika? Eikö se norsun odotus kestä kaksi vuotta? Luulis yliopisto tason koulutuksen omaavien sossujen tietävän tuommoiset perusasiat mutta enpä enää ihmettele kun lopputulema Vilja Eerikan tapauksessa oli se mikä oli.
No tuosta Laamasesta ei paljon erottanut, oliko norsu vai ihminen... Anteeksi norsut...
Ja eikös noilla sossutädeillä ole korkeintaan AMK-koulutus, ei yliopistotasoinen kuitenkaan. Tietääkseni ennen niillä riitti hädintuskin joku koulu- tai opistotasoinen tutkinto, eli sen tasoista porukkaa siellä on paljon varmaan edelleenkin puikoissa.
Kyllä sossuilla on yliopistotutkinto. On ollut aina. Epäpätevänä voi kai olla sosionomikin.
Korjaan sinua pikkusen, ei ole aina ollut. Vielä -70 luvulla sosiaalityöhön erikoistuttiin sairaanhoitaja koulutuksen päälle. Mutta joo on ollut yliopiston puolella lähemmäksi 40 vuotta. Ja eläkkeellä ovat jo kaikki nämä sh-sosiaalityöntekijät.
Lapsella mustelmia ja mitä sitten kertoikaan niin johan maallikkokin tajuaa että asiat ei oo hyvin. Otetaan vakavasti ne mustelmat. Ikävää kun äiti ei ollut siinä kunnossa että olisi saanut lapsen yksinhuoltajuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi pieni raasu. Ja jos olisi tuosta hengissä selvinnyt niin kuinka pahat mielenterveysongelmat olisi jäänyt
No selvisihän se, yli 20 kertaa. Tuo vain jäi viimeiseksi.
Ja niitä mielenterveysongelmia ja traumoja näkivät naapurit, kuraattori, opettajat, rehtorit ja kaikki ja tekivät jatkuvasti ilmoituksia, jotka eivät johtaneet mihinkään.Sairainta on, että V-E itse oli pyytänyt, ettei palaisi sijaiskodista isänsä luokse. Eikö tuollainen paina muka mitään? Harvoin lapsi kavaltaa vanhempaansa ja haluaa kotoa pois, vaikka siellä olisi kuinka kauheat olot. Ja silti häntä ei kuunneltu. Sylettää.
Tämä, v*tuttaa itseäni aika huolella. Kyllä se on niin, että sosiaalitoimi petti tämän tytön. Jos he olisivat noteeranneet varomerkit ajoissa ja toimineet tarpeeksi ripeästi, tyttö olisi vieläkin hengissä. Kyllä, pahoin traumatisoituneena mutta siihen on kyllä tarvittavia apukeinoja olemassa. Trauma ei tarkoita maailmanloppua eikä elämän päättymistä. Itse pahan lapsuudenaikaisen trauman kokeneen tiedän tämän.
Vilja-Eerikan kohtalo surettaa ja järkyttää minua syvästi vielä tänäkin päivänä. Tämä tapaus jo viimeistään osoitti sen, että Suomen sosiaaliterveydenhuollossa on perustavanlaatuisia puutteita. Ammattilaisia tulisi kouluttaa enemmän oppimaan merkit, jotka kertovat siitä, että lapsen tarpeet jätetään huomiotta ja että lasta pahoinpidellään. Vilja-Eerikan kohdalla sosiaalityöntekijä kylmästi jätti huomiotta ihan selvät varosignaalit. Tämä on rikosnimikkeenä lapsen törkeä heitteillejättö ja virkarikos. Hän ei hoitanut tehtäviään asianmukaisesti. Tämä ihminen on mielestäni yhtä syyllinen tapahtuneeseen, kuin tämän julman rikoksen tehneetkin.
Minusta kyllä tuntuu entistä enemmän siltä ettei mikään koulutus korvaa tervettä järkeä. Liikaa toitotetaan sitä miten oleellista korkea koulutus on vaikka on päivän selvää ettei se ole tae ihmisen hyvyydestä. Se että aidosti välittää ja omaa empatiakykyä tulee aivan muualta kuin koulutuksesta. Eli vääriä ihmisiä tälläkin alalla aivan liikaa.
Aika sairasta kuvitella, että Eerikan ympärillä olevat viranomaiset tai koulun edustajat olisivat jotenkin empatiakyvyttömiä ja sen vuoksi huostaanotto jäi tekemättä. Todennäköisempää on, ettei kenelläkään ollut antaa niin vahvaa näyttöä lapsen pahoinpitelystä, että sen pohjalta olisi voitu tehdä huostaanottoa. Huostaanottoon kun pitää olla vahvat perusteet, ja mutu-tuntuma tai toisen huoltajan tekemät lastensuojeluilmoitukset ovat kaikkea muuta kuin sitä. Jälkikäteen tietenkin on itsestäänselvää, että huostaanotto olisi tytön pelastanut. Mutta kun ne päätökset tehdään sen hetkisten tietojen valossa, eikä jälkiviisaana. Jos lasta tutkinut psykiatrikin lausuu, että ongelmat ratkeavat vanhempien tukemisella, niin miten ihmeessä sosiaalityöntekijä voisi jättää tällaisen lausunnon huomioimatta?
No en kyllä tätä tarkoittanutkaan että näin on vaan sitä että vaikka kuinka on koulutettu niin voi silti olla alalle sopimaton ihan yleisesti.
Ja se että näyttöä ei ollut niin kyllä oli. Ei tietenkään huostata mutujen tai jonkun katkeran exän juttujen perusteella. Mutta jos huoli tuli niin äidiltä, koulusta, naapureilta jne jne niin kyse ei ollut mistään mutuilusta koita nyt tajuta. Lapsella oli selviä merkkejä pahoinpitelystä. Vaikka olisikin itse ne aiheuttanut niinkuin valehdeltiin. Oli se jo selvä näyttö vakavasta pahoinvoinnista. Itse taidat olla sairas jos et ymmärrä näiden asioiden olevan riittävä peruste huostaanotolle.
Jälkiviisaana ne ovat tietenkin peruste huostaanotolle. Sillä hetkelllä kun hiustenlähdölle ja mustelmille löytyy selitys, lapsi ei puhu, lääkäri kehottaa tukemaan vanhempia, isä vaikuttaa selväjärkiseltä, eikä kenelläkään kovin huolissaan olevalla ole ollut niin iso huoli että olisi tehnyt rikosilmoitusta, niin eipä se olekaan niin yksinkertaista. Laki kun painottaa, ettei huostaanottoja tehdä varmuuden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsella mustelmia ja mitä sitten kertoikaan niin johan maallikkokin tajuaa että asiat ei oo hyvin. Otetaan vakavasti ne mustelmat. Ikävää kun äiti ei ollut siinä kunnossa että olisi saanut lapsen yksinhuoltajuuden.
Ei sillä äidillä olis ollut mitään mahdolllisuuksia sitä Tarkkien sosiaalimafiaa vastaan vaikka olisi ollut mikä ja kuka. Isoäiti jyräsi tahtonsa läpi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsella mustelmia ja mitä sitten kertoikaan niin johan maallikkokin tajuaa että asiat ei oo hyvin. Otetaan vakavasti ne mustelmat. Ikävää kun äiti ei ollut siinä kunnossa että olisi saanut lapsen yksinhuoltajuuden.
hmm, meidän lapsilla on varsinkin kesäsin mustelmia ja rupia milloin mistäkin. Huostaanottoa odotellessa siis?
Inhottavinta mitä voi keksiä, on tuollainen sitominen ja hapensaannin rajoittaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi pieni raasu. Ja jos olisi tuosta hengissä selvinnyt niin kuinka pahat mielenterveysongelmat olisi jäänyt
No selvisihän se, yli 20 kertaa. Tuo vain jäi viimeiseksi.
Ja niitä mielenterveysongelmia ja traumoja näkivät naapurit, kuraattori, opettajat, rehtorit ja kaikki ja tekivät jatkuvasti ilmoituksia, jotka eivät johtaneet mihinkään.Sairainta on, että V-E itse oli pyytänyt, ettei palaisi sijaiskodista isänsä luokse. Eikö tuollainen paina muka mitään? Harvoin lapsi kavaltaa vanhempaansa ja haluaa kotoa pois, vaikka siellä olisi kuinka kauheat olot. Ja silti häntä ei kuunneltu. Sylettää.
Tämä, v*tuttaa itseäni aika huolella. Kyllä se on niin, että sosiaalitoimi petti tämän tytön. Jos he olisivat noteeranneet varomerkit ajoissa ja toimineet tarpeeksi ripeästi, tyttö olisi vieläkin hengissä. Kyllä, pahoin traumatisoituneena mutta siihen on kyllä tarvittavia apukeinoja olemassa. Trauma ei tarkoita maailmanloppua eikä elämän päättymistä. Itse pahan lapsuudenaikaisen trauman kokeneen tiedän tämän.
Vilja-Eerikan kohtalo surettaa ja järkyttää minua syvästi vielä tänäkin päivänä. Tämä tapaus jo viimeistään osoitti sen, että Suomen sosiaaliterveydenhuollossa on perustavanlaatuisia puutteita. Ammattilaisia tulisi kouluttaa enemmän oppimaan merkit, jotka kertovat siitä, että lapsen tarpeet jätetään huomiotta ja että lasta pahoinpidellään. Vilja-Eerikan kohdalla sosiaalityöntekijä kylmästi jätti huomiotta ihan selvät varosignaalit. Tämä on rikosnimikkeenä lapsen törkeä heitteillejättö ja virkarikos. Hän ei hoitanut tehtäviään asianmukaisesti. Tämä ihminen on mielestäni yhtä syyllinen tapahtuneeseen, kuin tämän julman rikoksen tehneetkin.
Minusta kyllä tuntuu entistä enemmän siltä ettei mikään koulutus korvaa tervettä järkeä. Liikaa toitotetaan sitä miten oleellista korkea koulutus on vaikka on päivän selvää ettei se ole tae ihmisen hyvyydestä. Se että aidosti välittää ja omaa empatiakykyä tulee aivan muualta kuin koulutuksesta. Eli vääriä ihmisiä tälläkin alalla aivan liikaa.
Aika sairasta kuvitella, että Eerikan ympärillä olevat viranomaiset tai koulun edustajat olisivat jotenkin empatiakyvyttömiä ja sen vuoksi huostaanotto jäi tekemättä. Todennäköisempää on, ettei kenelläkään ollut antaa niin vahvaa näyttöä lapsen pahoinpitelystä, että sen pohjalta olisi voitu tehdä huostaanottoa. Huostaanottoon kun pitää olla vahvat perusteet, ja mutu-tuntuma tai toisen huoltajan tekemät lastensuojeluilmoitukset ovat kaikkea muuta kuin sitä. Jälkikäteen tietenkin on itsestäänselvää, että huostaanotto olisi tytön pelastanut. Mutta kun ne päätökset tehdään sen hetkisten tietojen valossa, eikä jälkiviisaana. Jos lasta tutkinut psykiatrikin lausuu, että ongelmat ratkeavat vanhempien tukemisella, niin miten ihmeessä sosiaalityöntekijä voisi jättää tällaisen lausunnon huomioimatta?
No en kyllä tätä tarkoittanutkaan että näin on vaan sitä että vaikka kuinka on koulutettu niin voi silti olla alalle sopimaton ihan yleisesti.
Ja se että näyttöä ei ollut niin kyllä oli. Ei tietenkään huostata mutujen tai jonkun katkeran exän juttujen perusteella. Mutta jos huoli tuli niin äidiltä, koulusta, naapureilta jne jne niin kyse ei ollut mistään mutuilusta koita nyt tajuta. Lapsella oli selviä merkkejä pahoinpitelystä. Vaikka olisikin itse ne aiheuttanut niinkuin valehdeltiin. Oli se jo selvä näyttö vakavasta pahoinvoinnista. Itse taidat olla sairas jos et ymmärrä näiden asioiden olevan riittävä peruste huostaanotolle.Jälkiviisaana ne ovat tietenkin peruste huostaanotolle. Sillä hetkelllä kun hiustenlähdölle ja mustelmille löytyy selitys, lapsi ei puhu, lääkäri kehottaa tukemaan vanhempia, isä vaikuttaa selväjärkiseltä, eikä kenelläkään kovin huolissaan olevalla ole ollut niin iso huoli että olisi tehnyt rikosilmoitusta, niin eipä se olekaan niin yksinkertaista. Laki kun painottaa, ettei huostaanottoja tehdä varmuuden vuoksi.
Isä ei ole vaikuttanut selväjärkiseltä, mutta isän äiti on sosiaalijohtaja joka vakuuttanut huolehtivansa asioista. Siitä huolimatta että isä on ilmeisen vajaamielinen ja äitipuoli kaksi vuotta nelosraskaana eikä kukaan edes tiedä hänen nimeään.
Jokuhan oli pyytänyt nähdä tämän "Nadjan" henkilöllisyystodistuksen ja sitähän ei yllätys, yllätys ollut.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan enkä millään lailla hyväksy tai puolustele mokomaa Tarkkia, mutat onko hän ihan normaaliälyinen? Vaikutti todella yksinkertaiselta.
Onko voinut olla täysin avovaimon vietävissä?
Juuri näinhän tuo on. Ei uskaltanut/ymmärtänyt pistää hanttiin mutta toisaalta tuo Sirpa osasi kiertää pikkusormensa ympärille täysin myös kaikki sossun tädit että pahimman luokan sosiopaatista on kyse.
Valitettavasti vain tuo reppanaisä on saanut kärsiä vankilassa (useita kertoja pahoinpidelty toisten vankien toimesta) mutta tämä sosiopaattisirpa se taitaa pyörittää jo siellä naisten vankilassa omaa showtaan ja taas muut kuin kärsivät. Todella todella vaarallinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella mustelmia ja mitä sitten kertoikaan niin johan maallikkokin tajuaa että asiat ei oo hyvin. Otetaan vakavasti ne mustelmat. Ikävää kun äiti ei ollut siinä kunnossa että olisi saanut lapsen yksinhuoltajuuden.
hmm, meidän lapsilla on varsinkin kesäsin mustelmia ja rupia milloin mistäkin. Huostaanottoa odotellessa siis?
Haloo nyt vähän. Eikö se nyt järkikin sano, että pihalla remuamisesta tuleva mustelma tai ruvet polvissa on vähän eri asia kuin pahoinpidelty lapsi. Joku järki noihin juttuihin nyt.
Toivottavasti tästä lähtien sosiaalityöntekijä ensitöikseen varmistaa asiakkaiden henkilöllisyyden.
Kuka täällä puolustelee isää? Sehän sai elinkautisen ja oli siis oikeuden mukaan täysin kykenevä ymmärtämään tekonsa. Sitä paitsi isä oli se, joka harhautti viranomaisia ja valehteli niille.
Jälkihuollon sosiaalityöntekijänä todella toivoisin, että huostaanottoja tehtäisiin huomattavasti matalammalla kynnyksellä ja ennemmin vaikka "varmuuden vuoksi", kuin vasta sitten kun on vankkaa näyttöä. Se vaatisi lakimuutosta, joka ei näytä olevan yhdelläkään puolueella asialistalla. Vuosia sitten sijoituksen sai vielä tehdä "asian selvittämiseksi", nykyään enää kun lapsi on "välittömässä vaarassa" ja mustelma ei siinä ylitä näyttökynnystä, varsinkaan jos sille löytyy selitys eikä lapsikaan kerro mitään kaltoinkohteluun viittaavaa. Olen todella iloinen, että tahtotila sijoituskynnyksen madaltamiseksi näyttää olevan olemassa, vaikka on todella surullista että se tapahtuu näin traagisen asian tiimoilta. Toivotaan, että nämä pysyvät mielessä vielä vaaleihin asti!
Vierailija kirjoitti:
Kuka täällä puolustelee isää? Sehän sai elinkautisen ja oli siis oikeuden mukaan täysin kykenevä ymmärtämään tekonsa. Sitä paitsi isä oli se, joka harhautti viranomaisia ja valehteli niille.
Muttakun viranomaisten pitäisi kyetä ajatustenlukuun ja aikamatkustukseen.
Vierailija kirjoitti:
epb9t1 kirjoitti:
Äiti ei nähnyt tytöstä kuoleman jälkeen kuin jalkapohjat. Oli niin pahasti murjottu.
Kysymys ei siis ollut pelkästä "paketoimisesta". Ja mitä tulee Tarkin "aivovammaisuuteen",
niin ainakin ihan sujuvasti valehteli oikeudessa jne. En tajua sitä, että tulevat muutaman
vuoden kuluttua kulkemaan vapaina keskuudessamme.
Ruuminavaus oli tehty, joten ei ehkä kaunista katseltavaa.
Ei ruumiinavaus tee kehosta sellaista että sitä ei voi omaisille näyttää. Kyllä sen tekee kuolemaa edeltänyt/kuoleman jälkeinen/kuoleman aiheuttanut väkivalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka täällä puolustelee isää? Sehän sai elinkautisen ja oli siis oikeuden mukaan täysin kykenevä ymmärtämään tekonsa. Sitä paitsi isä oli se, joka harhautti viranomaisia ja valehteli niille.
Muttakun viranomaisten pitäisi kyetä ajatustenlukuun ja aikamatkustukseen.
Alkeellinen ammattitaito riittää.
Kylmäsi kun nainen alkoi selittämään tyynesti tekoaan. Oli pakko lopettaa. Siellä on pieni tyttö ollut hyvin avuton ja peloissaan.