Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Näsäviisas ja valehteleva lapsi
Ap.
30.01.2019 |
En tiedä miten muotoilla tämä etten kuulosta siltä kuin haukkuisin lastani. Mutta siis mun eskarilainen näsäviisastelee ja valehtelee jatkuvasti, minkäännäköinen keskustelu hänen kanssaan ei huvita koska tyttö aloittaa heti näsäviisastelun ja asioiden liioittelun/valehtelun. Esimerkkinä ihan vaikka kun aamulla nukkuu ja menen herättämään, vastaa ”no mä oon kyllä herännyt jo aikoja sitten” vaikka ei todellakaan ole kun hetki sitten vielä kuorsasi, tai jos kerrataan esim uimahallin sääntöjä niin pyörittelee silmiään et ”kyl mä tiiän” ja alkaa pätemään että ” kun siel suihkussa pitää sen takia käydä ennen uintia että tottuu veteen niin ei tunnu kylmältä” ja kun alan selittää että ei kun se on sen takia että suihkussa puhdistaudutaan jolloin ei kaikki lika päädy sinne altaisiin, alkaa naureskelemaan päälle ”no ei se noin kyl oo”. Nämä vaan esimerkkejä. Tätä tapahtuu ihan jatkuvasti, tai jos sisko tulee vaikka koulusta ilosena että on oppinut jonku uuden taidon niin vastaa aina halveksuen ” ihan lällyy mä oon osannu ton jo 5 vuotiaana” vaikka ei todellakaan ole!
Ja hän harrastaa tätä samaa myös eskarissa ja ihan joka paikassa, kaikkeen pitää aina sanoa jotain näsäviisasta ja vähättelevää ja valehella ja liiotella, ja kuten arvata saattaa, ei kukaan kaveri tota jaksa pitkään katsoa ja sit hän itkee kotona kun ei ole kavereita. Millä tämmösen käytöksen oikein saa loppumaan? On yritetty puhua tästä mutta sama näsäviisastelu jatkuu vaan. Olis kiva jos ennen koulun alkua nyt pääsis eroon tosta ettei kaikki ystävyyssuhteet siellä kaadu heti alkuunsa
Kommentit (4)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistin itseni lapsena tästä. Tietenkään en voi sanoa, että lapsellasi käytöksen taustalla olisi samat syyt, mutta itse käyttäydyin noin, koska en tuntenut että minua oltaisi hyväksytty ja minusta välitetty juuri sellaisena kuin olin. Yritin sitten paikata sitä olemalla erilainen ja teeskentelemällä jotenkin kaikkia parempaa ja tietävämpää.
Minulla ei ole omia lapsia, mutta olin itse lapsena pari vuotta tuollainen, juurikin 6-8-vuotiaana. Syy tähän oli epävarmuus, riittämättömyyden tunne ja se etten kokenut olevani kyllin hyvä tai arvokas. En osannut mitään niin hyvin kuin kaverit ja sisarukset, en saanut kehuja ja kannustusta, en koskaan ollut oikeassa missään. Oli helpompaa hyökätä kuin alistua, tavoitella paremmuutta pahalla asenteella, uskotella itselleen ja muille että on kyllä hyvä, ellei parempikin. Ystäväni kun sanoi osaavansa spagaatin, niin minä totesin siihen että kyllä mäkin osaan, hei haloo.. no en tietenkään osannut, ja se tuntui pahalta. Kotona en tukea saanut missään.
Vaikutat hyvältä äidiltä joka tukee lapsiaan! Kehut lastasi varmasti, mutta ehkä hän epävarmuuttaan kaipaa enemmän. Voisit vaikka sanoa että joku piirustus on ihan hirjan hieno tai että osaa tosi hyvin jo sitä, tätä ja tuota. Toinen mikä minulle auttoi oli uusi opettaja joka auttoi ymmärtämään ettei kukaan ole täydellinen. Hän nauroi iloisesti itselleen, puhui lässähtäneistä kakuista ja unihtuneista avaimista kevyesti. Suhtaudutko huomaamattasi liian kriittisesti itseesi lapsen seurassa? Jos moitit itseäsi pikkuasioista , lapsi saattaa luulla että ajattelen hänestä samoin.
Tsemppiä! :) Kuulostat välittävältä äidiltä. ❤️
Alue: Aihe vapaa
Up