Laitetaanko vanhus liian helposti hoitokotiin?

Minusta tuntuu,että hoitokotiin ei pääse vaikka pitäisi..tiedän muistisairaan joka yöllä vaeltaa ympäri kerrostaloa ja ulkonakin..mm.yleiselle saunaosastolle yöllä suihkuun..luojan kiitos saunaa ei saa päälle kun on ajastis semmoisen lukon takana mihin ei pääse..toinen asuu hissittömässä talossa jalat amputoituna..molemmilla käy kotisairaanhoito, mutta koko ajan on vaaratilanteita..

Vierailija kirjoitti:

Ei sinne hoivakotiin ketään laiteta, vaan sinne päästään, sillä sinne on todella pitkät jonot ja odotetaan paikkaa jopa vuoden, vaikka vanhus ei pärjää kotona edes kotipalvelun ja omaisten turvin.

Ja kuinkahan moni täällä on hoitanut demontoitunutta ja heikkokuntoista vanhusta, niin ruusuiset ovat kuvitelmat.

Niinpä, lapsenkin hoito on helpompaa. Mulle riitti 2 päivää ja kiireesti äiti pois. Varsinkin yöllä herääminen oli rankkaa.

Meidän toisella teinillä kehitysvamma niin vertailu helppoa.

Vielä 80-luvulla vanhukset valitti Hannu Karpolle että heidät viedään kotoaan väkisin laitokseen, nykyään ei vanhukset pääse laitokseen vaikka eivät enää kykenisi itseään kotonaan hoitamaan, vaan sinne käy kaupungin ihmiset viemässä ruuat ja vähän katsomassa että on lääkkeet ja sillä selvä, ehkä joku käy kerran kuussa siivoamassa, muutenhan sukulaiset joutuu hoitamaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli ihanne tilanne, kun samalla paikkakunnalla asuva veli oli sairaseläkkeellä, mutta osatyökykyinen. Isä pystyi muutaman tunnin olemaan yksin. Sitten kun isä loukkaantui ja liikkuminen meni huonoksi, rintamamiestalossa asuminen oli mahdotonta ja veli ei enää jaksanut. Mutta otettiin kotiin niin paljon kuin voitiin, esim. kun me muut sisarukset tai muita sukulaisia oli käymässä. 

Itse kuitenkin asuin kaukana oman ja miehen työn vuoksi. Isä oli asunut kotikunnassa yli 50 vuotta ja hänellä oli ystävät ja tuttavat siellä. Onni oli olla oman  kunnan hoitokodissa, sillä ne ystävät ja tuttavat, jotka olivat elossa ja virkeitä, kävivät myös katsomassa. Velikin kävi vähintään joka toinen päivä katsomassa. 

Yksinkertainen ratkaisu olisi, että työtön omainen saisi hoitaa vanhusta työttömyyskorvauksella. Tämä olisi ratkaisu ainakin muutamaan ongelmaan molemmin puolin. Itsekin olisin voinut mennä hoitamaan, jos olisin ollut työtön, sillä lapset olivat jo isoja isän siirtyessä palvelutaloon mutta ei oikein ollut varaa irtisanoutua kovalla työllä hankitusta työpaikasta. 

Eipä tuosta palvelutalosta valittamista ollut kellään. Pienellä paikkakunnalla kunnalliset palvelutalot toimivat, kun ne hoitajatkin on usein tuttuja. Isäkin oli omahoitajansa tuntenut vauvasta saakka. 

Niin toimi minunkin vanhassa kotikunnassani. Sitten sinne tuli ulkoistamisvillitys. Viime vuonna vanhainkodin omat työntekijät tekivät ilmoituksen vanhusten kurjista oloista.

Harva pystyy noin vain laittamaan vanhuksensa hoitokotiin, ellei nyt rahaa satu olemaan paljon. Meillä kotihoidossa ainakin näyttäytyy ennemminkin se todellisuus, että kotona on runsaasti vanhuksia, joiden oikea paikka olisi jonkinlaisessa ympärivuorokautisesti valvotussa palvelukodissa. He oireilevat turvattomuuttaan päivittäin, monet kaatuilevat ja joutuvat muistamattomuuttaan jatkuviin vaaratilanteisiin, ovat sairaalaan>kotiin>sairaalaan -kierteessä, mutta hoitokotipaikkoja ei vain ole, joten kotona on koetettava sinnitellä.

Vierailija kirjoitti:

Omien vanhempien hoitaminen voisi olla mahdollista, mikäli ei olisi työelämässä. Mutta kun on töissä neljään tai kuuteen, päivästä riippuen, niin aika vaikeaksi menee. Aika vaikea olisi keskellä päivää lähteä ruokaa laittamaan ja lääkkeitä antamaan.

En ole töissä ja en jaksaisi siltikään.

Työttömyys on sitä et päivät olen rauhassa.

Tuntuu et koko illan olen keittiössä kun teineillä nälkä koko ajan.

Tässä ketjussa ei tunneta todellisuutta. On totta, että kunnalliseen, tehostettuun palveluasumiseen on vaikea päästä, eli sinne pääsee vasta kun kolme kotihoitokäyntiä päivässä ei riitä. Lisäksi on kuitenkin yksityisiä palvelukoteja ja erilaisia senioriasumisen malleja, jonne voi muuttaa hyväkuntoinenkin vanhus, ja sitten pikkuhiljaa lisätä palvelujen määrää siellä palvelukodissa. Tämä kieltämättä vaatii rahaa, mutta se ei ole ainakaan alkuvaiheessa niin kallista kuin yleisesti kuvitellaan. Jos ei tarvitse paljon palveluita, voi selvitä n. 1500 kuukaudessa tai alle, riippuu kaupungista. Siihen sisältyy vuokra, ruoka ja turvaranneke, ja samalla asuu turvallisessa ympäristössä jossa on myös seuraa. Tuohonkin voi saada asumistukea ja muita tukia.

Monille omaisille se välivaihe on kaikkein raskain, kun näkee että omainen alkaa heikentyä eikä jaksa enää hakeutua ystävien seuraan (tai ystävät ovat kuolleet), alkaa unohdella asioita ja syödä huonosti, ja sitten ollaan kotihoidon varassa. Oman kokemuksen mukaan suosittelen todella lämpimästi palvelukotiin muuttamista jo siinä vaiheessa kun ehkä vielä pärjäisi kotona, mutta se ei ole enää muista syistä mielekästä.

Noita Keravan Vomman tapaisia hoivakoteja pitäisi perustaa lisää.

Koivukylässä on yksi.

Uusia hoivakoteja ja ne on kunnan omistamia.

Sain äitini sinne ja ollut siellä jo 2 vuotta.

Tuntuu et ne syö koko ajan. Viihtyisä ja turvallinen hoivakoti.

Äidin kaveri kävi siellä ja ihastui paikkaan. Olisi myös halunnut sinne.

Nyt en tiedä onko elossa enää.

Äiti kävelee nykyään itse ja käy vessassakin itse. Kotona ei onnistunut.

Itkin onnesta kun vein äidin sinne.

Äiti osaa vastata puhelimeenkin vaikka alzheimer on.

Enää ei valita turvattomuutta.

Ja ihanat kylppärit niillä on siellä Vommassa.

Ja ihan äidin omassa käytössä.

55 jatkaa kertoen omasta kokemuksesta.  Ukkini jäi yllättäen yksin mummoni kuoltua ns. jalat alta 62-vuotiaana. Ukki oli ihan onneton mummon kuoltua, koska olivat olleet onnellinen pari 19v- iästä alkaen ja jääminen yksin vei ilon elämästä.

Ukki tuli asumaan meille vähäksi aikaa eri paikkakunnalle. Oli oma iso huone, tilaa sisällä ja ulkona. Isäni vei hänet kertaalleen ulkomaan matkallekin, jotta olisi elämässä uutta sisältöä. Iloa ei vaan tullut.

Laitoin ukille ruokaa jääkaappiin ennen kouluun (lukio) lähtöä, mutta ruoka oli koskemattomana jääkaapissa.

Ukki ei ollut enää sama tasainen ja kiva mies, johon olin tutustunut.

Hän meni takaisin omaan kotiinsa, jonka oli aikanaan rakentanut. Lähellä asuva tätini kävi tekemässä kotitöitä ja seurustelemassa.  Laitoshoito olisi tappanut ukin viimeisenkin halun elää. Ukki kuoli lopulta kotiin kolmanteen infarktiin elämän valon hiivuttua.

Omaisen ja omaisten näkökulmasta  tämä oli lohdutonta, elämän karuus iski silmille. Ukin suru kosketti minua syvästi ja voimattomuus, etten saanut häneen enää elämän liekkiä lisää.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ihmiset ovat aika lailla itsekkäitä. Isovanhempia vaaditaan hoitoavuksi, kun lapset ovat pieniä, mutta lasten lähdettyä kodista ei oteta isovanhempia (siis niitä omia vanhempia, jotka tuolloin ovat noin 80 v ikäisiä) osaksi perhettä. Viisikymppiset haluavat elää omaa elämäänsä, on parisuhde ja koira ja harrastukset ja se lastenhoidossa auttanut isovanhempi hylätään mieluummin laitokseen kuin hoidetaan itse.

Ei niitä lapsenlapsia hoideta 24/7/365, vaan pari tuntia, yön ympärys silloin tällöin.

Useimmat keski-ikäiset, tuntemani, tekevät molempia, hoitavat lapsenlapsia ja vanhempiaan muutaman tunnin ja käyvät töissä.

Että kiitos vaan, välillä olen pirun itsekäs ja nukun pitkään, lähden sitten iltavuoroon hoitamaan samanlaisten itsekäiden keski-ikäisten vanhempia. Ihan vaan siksi, että lastenlasten ja oman vanhan äidin hoito on taloudellisesti miinukselle menevää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei onnistu. Kriteerit hoitolaitokseen pääsyyn on tiukat. Täytyy olla täysin muistamaton ettei selviä yksin ollenkaan tai sitten lähes liikuntakyvytön, että tarvitsee apuvälineitä ja tilat pitää olla sopivat. Ei hoitolaitokset ole enää kuten -80 luvulla, jolloin vanhukset oli vielä monissa laitoksissa aktiivisia harrastajia, jotka ulkoili ja hoidivat itse asioitaan. Nyt ovat täysin autettavia.

Ihmiset käy töissä. Ei voi jäädä hoitaan vanhusta 200€ omaistuella.

Anoppi, tänä vuonna 74, hoitaa aina vain raihnaammaksi käyvää miestään kotona, koska tämä on liian vaivainen laitokseen. Paikkaa olisi pitänyt hakea aiemmin.

Ei se paikan hakeminen mitään auta, eikä siihen voi myöskään itse tai lähiomaiset vaikuttaa.

Hoivapalveluja ennen on käytettävä ensiksi kaikki muut palvelut mitä vanhus saa kotiinsa, jonka jälkeen vasta haetaan hoivapaikkaa.

Jos vanhuksen kunto romahtaa äkillisesti, niin senkin jälkeen mennään terv.keskuksen kautta vuodeosastolle ja sieltä 4-12 kk vasta vanhusten hoivapalveluihin. Tuttuni äiti oli vuodeosastolla yli vuoden, jonja jälkeen pääsi vasta hoivakotiin.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa ei tunneta todellisuutta. On totta, että kunnalliseen, tehostettuun palveluasumiseen on vaikea päästä, eli sinne pääsee vasta kun kolme kotihoitokäyntiä päivässä ei riitä. Lisäksi on kuitenkin yksityisiä palvelukoteja ja erilaisia senioriasumisen malleja, jonne voi muuttaa hyväkuntoinenkin vanhus, ja sitten pikkuhiljaa lisätä palvelujen määrää siellä palvelukodissa. Tämä kieltämättä vaatii rahaa, mutta se ei ole ainakaan alkuvaiheessa niin kallista kuin yleisesti kuvitellaan. Jos ei tarvitse paljon palveluita, voi selvitä n. 1500 kuukaudessa tai alle, riippuu kaupungista. Siihen sisältyy vuokra, ruoka ja turvaranneke, ja samalla asuu turvallisessa ympäristössä jossa on myös seuraa. Tuohonkin voi saada asumistukea ja muita tukia.

Monille omaisille se välivaihe on kaikkein raskain, kun näkee että omainen alkaa heikentyä eikä jaksa enää hakeutua ystävien seuraan (tai ystävät ovat kuolleet), alkaa unohdella asioita ja syödä huonosti, ja sitten ollaan kotihoidon varassa. Oman kokemuksen mukaan suosittelen todella lämpimästi palvelukotiin muuttamista jo siinä vaiheessa kun ehkä vielä pärjäisi kotona, mutta se ei ole enää muista syistä mielekästä.

Eläke on aika monella tämän päivän naisvanhuksella noin 1000€,v, tuohon 1500€ ei palveluita saa, muutakin vanhus tarvitsee kuin katon päänpäälle.

Kun puhutaan yksityisistä palvelutaloista niissä asuvat varmasti 99% ovat saaneet niihin maksusitoumuksen kunnalta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä olette? Olisiko monessa tapauksessa kuitenkin mahdollista, että lapset hoitaisivat vanhempiaan, ottaisivat omaan kotiinsa asumaan?

Kaikilla vanhuksilla ei tietenkään ole omia lapsia tai sukulaisia, jotka heistä pitäisivät huolta ja heidän hoitamiseensa kannattaisi pikemminkin panostaa.

Meidän vanhempamme ovat pitäneet meistä hyvää huolta. Olisiko meidän vuoro auttaa?

Muistakaa, että me kaikki vanhenemme koko ajan.

Ei ainakaan meillä toiminut Alzheimer-mummon kanssa. Äiti oli sydänsairas, ei pystynyt omaa äitiään ottamaan, liikaa hoitamista ja työtä. Tädillä pieni yksiö ja rahat eron jälkeen tiukalla.  Meillä pienet lapset ja elämä yhtä juoksemista, eikä ollut ylimääräistä huonettakaan (oikeasti harkitsin asiaa). Mummo olisi ollut päivät ilman vahtijaa, eikä se olisi ollut turvallista. Pissaili housuun, eikä muistanut Tenoja. Mummolla oli ihan hyvä ja turvallista hoitokodissa, eikä sinne kyllä yhtään liian helposti päässyt, pitkät oli jonot ja hätä mummon kotona pärjäämisestä, kun karkaili rappukäytäville yöpaitasillaan ja tipahteli öisin sängystä, kompuroi ja diabetes vielä.

Käytiin hoitokodissa vuoronperään. Mulla oli tapana viedä termarissa kahvia ja mummin omat kahvikupit. Maksettiin kampaajaa ja jalkahoitoa, vietiin semmoisia juttuja, joista tiedettiin mummon pitävän. Hoitokodissa kyllä saa ruuan mutta ei voida toteuttaa omia mielitekoja....niinkuin niitä mansikoita ja herneitä ja savulohta.

Se kyllä pelottaa, jos on vanha eikä ole ketään katsomassa sun asioiden sujumista perään. Onneksi on noita lapsia ja pikkusisko.

Vierailija kirjoitti:

55 jatkaa kertoen omasta kokemuksesta.  Ukkini jäi yllättäen yksin mummoni kuoltua ns. jalat alta 62-vuotiaana. Ukki oli ihan onneton mummon kuoltua, koska olivat olleet onnellinen pari 19v- iästä alkaen ja jääminen yksin vei ilon elämästä.

Ukki tuli asumaan meille vähäksi aikaa eri paikkakunnalle. Oli oma iso huone, tilaa sisällä ja ulkona. Isäni vei hänet kertaalleen ulkomaan matkallekin, jotta olisi elämässä uutta sisältöä. Iloa ei vaan tullut.

Laitoin ukille ruokaa jääkaappiin ennen kouluun (lukio) lähtöä, mutta ruoka oli koskemattomana jääkaapissa.

Ukki ei ollut enää sama tasainen ja kiva mies, johon olin tutustunut.

Hän meni takaisin omaan kotiinsa, jonka oli aikanaan rakentanut. Lähellä asuva tätini kävi tekemässä kotitöitä ja seurustelemassa.  Laitoshoito olisi tappanut ukin viimeisenkin halun elää. Ukki kuoli lopulta kotiin kolmanteen infarktiin elämän valon hiivuttua.

Omaisen ja omaisten näkökulmasta  tämä oli lohdutonta, elämän karuus iski silmille. Ukin suru kosketti minua syvästi ja voimattomuus, etten saanut häneen enää elämän liekkiä lisää.

Ehkä ukki olisi palvelutalossa kohdannut vetreän lesken ja kohdannut uuden onnen.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa ei tunneta todellisuutta. On totta, että kunnalliseen, tehostettuun palveluasumiseen on vaikea päästä, eli sinne pääsee vasta kun kolme kotihoitokäyntiä päivässä ei riitä. Lisäksi on kuitenkin yksityisiä palvelukoteja ja erilaisia senioriasumisen malleja, jonne voi muuttaa hyväkuntoinenkin vanhus, ja sitten pikkuhiljaa lisätä palvelujen määrää siellä palvelukodissa. Tämä kieltämättä vaatii rahaa, mutta se ei ole ainakaan alkuvaiheessa niin kallista kuin yleisesti kuvitellaan. Jos ei tarvitse paljon palveluita, voi selvitä n. 1500 kuukaudessa tai alle, riippuu kaupungista. Siihen sisältyy vuokra, ruoka ja turvaranneke, ja samalla asuu turvallisessa ympäristössä jossa on myös seuraa. Tuohonkin voi saada asumistukea ja muita tukia.

.

Valitettavasti tuohon mainitsemaasi hintaan saat käytännössä vain juuri sen asumisen hyvin pienessä asunnossa. Jos tarve on oikeastaan minkäänlaiseen jatkuvaan hoivaan tai valvontaan, hinta enemmän kuin kaksinkertaistuu.

Fyysisesti hyväkuntoisen mutta esim. dementoituneen vanhuksen palveluasumispaikan hinta yksityisellä on vähintään 4000 e/kk ja voi olla paljon enemmänkin.

Käytännössä siis ilman kunnan päätöstä asuminen sellaisessa ei normituloiselle eläkeläiselle ole mitenkään mahdollista.

Heheh. Jos tarjoaisin isälleni samanlaista hoitoa, kun hän tarjosi minulle ollessani lapsi, niin repisin häntä hiuksista, läimäyttelisin kämmenellä takapuoleen niin, että siihen jää kämmenen kuva, haukkuisin häntä joka asiasta jne. En ikinä ottaisi isääni meille asumaan. 

Mä en tuu aittamaan mun vanhempia SEKUNTIAKAAN. Paskoja laiminlyöviä vanhempia, väkivaltaisia lapsenhakkaajia. Eivät koko aikuiselämäni aikana ole välittänet yhtään, eivät esim piittaa lapsenlapsistaan lainkaan eivätkä ole kertaakaan hoitaneet tai auttaneet, eivät noteeraa lapsia mitenkään.

Surkea vanhuus paskavsipoissa olkoon noin paskojen vanhempien kohtalo. Eivät hekään hoitaneet mua lapsena vaan jättivät monin tavoin laiminlyötynä yksin selviämään.

Vituttaa nää ketjut joissa joku kultaisen pumpulilapsuuden elänyt vaatii kaikkia hoitamaan vanhempsnsa. Mun isä yritti tappaa mut, siinä sitä isänrakkautta.

Voin muistisairaiden yksikössä työskennelleenä sanoa, että siinä vaiheessa kun vanhus viimein pääsee hoitokotiin, hän on jo niin huonossa kunnossa että kaikki keinot on yleensä kokeiltu.

Kotoa on eksytty monta kertaa, usein vähissä vaatteissa, menty vanhaan lapsuudenkotiin riitelemään että miksi ne vieraat ihmiset on siellä, sytytetty tyyliin tulta sähköuuniin, kaatuilua perussairauksia. Osa syö kymmenen kertaa päivässä kun ei muista syöneensä, toiset ei samasta syystä syö ollenkaan. Noi on aivan 24/7 valvottavia. Esim. ihan hoitikodissakin jos silmä välttää, yrittävät monesti pujahtaa jonkun omaisen perässä ulos...ovet on tietty lukossa mutta jos on vaikka uusi asukas joka on fyysisesti vielä ok ja joku harjoittelija avaa ovea, niin nää osaa kyllä vakuuttavasti selittää ja voi hetkellisesti syntyä ihan skarppikin kuva.

Hoitokotiin ei todellakaan ketään "laiteta", kyllä sinne jonotetaan ja paikan saa kun ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa.

Vanhuksien pääsy hoivakotiin todella vaikeaa, nykyään pikemminkin yhteiskunta haluaa pitää vanhukset, jopa huonokuntoiset mahd. pitkään kotona.  Omat vanhemmat pääsivät vasta, kun isä eksyi, eikä löytänyt enää kotiin, sen jälkeen ei mennyt kuin muutama viikko niin paikka järjestyi. Ajatus vanhempien ottamisesta omaan kotiin hoidettavaksi helppoa jos, vanhus suht hyväkuntoinen, kotona tilat sopivat vanhuksen asua, esim. ei portaita tai muuten liikkumista tai muuta toimintaa haittaavia esteitä.  Jos molemmat puolisot töissä, muistisairaan tai muuten paljon apua tarvitsevan vanhuksen hoitaminen kotona ei onnistu, koska kunnallinen kotihoito on surkeata, tämäkin on koettu. Jos lapset asuvat kaukana syntymäkodistaan, onko vanhuksen vieminen pois kotiseudultaan inhimillistä; mielestäni ei, koska ne viimeisetkin ystävyyssuhteet katkeavat ja kaikki tuttu ja turvallinen jää sinne. Tämä vanhusten ottaminen omaan kotiin on varmasti hieno idea, mutta valitettavasti aika monella mahdotonta. Jos jäisi töistä pois ja yrittäisi elää pelkällä omaishoidon tuella, ei se kauan elättäisi. Tämmöinen ihannetilanne mahdollista vain rikkailla, joilla varaa jäädä töistä vaikka pois ja palkata yksityistä hoiva-apua tarvittaessa.