Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Kaikista asioista piti päästä mahdollisimman halvalla. Omalle ajalle ei laskettu mitään arvoa, vaikka joskus olisi ollut kannattavampaa käydä ylitöissä ja ostaa palvelu, kuten auton huolto, ulkoa. Niin ei koskaan tehty. Aina piti itse säätää ja lopulta asiat tulivat esimerkiksi vääränlaisten osien tai vaihtoehtoisekulujen takia kallimmaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Päivällisenä makaronivelliä tai vispipuuroa. Äiti oli köyhä yh tosin siitä olen katkera että se oli myös äidin oma valinta kuten myös se että isä meillä oli mutta isän varakkuus ei näkynyt mitenkään lapsuudessani, olin luokan köyhimpiä. Soskusta saatiin minulle esim. luistimet.

Taisi olla isäsi valinta, ettei antanut varakkuuden ulottua omiin lapsiinsa... harvempi yh kieltää isää maksamasta osaansa. Että älä nyt siitäkin äitiäs syytä.

Meille lapsille ei koskaan hankittu esim. karkkia, limsaa, jäätelöä ja sellaisia herkkuja. Nehän eivät olleet välttämättömiä. Tosin vanhemmille hankittiin kahvia. 

Pannukakku ja lätyt. 

Ajattelin että onpa kiva kun oli usein iltapalaksi pannaria. Nyt itse aikuisena olen tajunnut että oli halvat ainesosat joita yleensä aina löytyi kaapista ja sillä sai useamman lapsen mahan täyteen helposti.

On alkanut paljastua viitteitä siitä että olen tainnut lapsuudessa saada lahjaksi jotain toisten vanhoja leluja enkä uusia, kun näyttävät olleen valmistuksessa 1960-luvulla ja olen 70-luvun puolivälissä syntynyt...

Raejuustopurkkien ja kansien pesut ja uusiokäyttö.

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei sittenkään välttämättä pitänyt leipomisesta ja ruuanlaitosta niin paljon kuin lapsena luulin, vaan itse tehty ruoka ja itse leivottu leipä, pullat, keksit, kakut ja piiraat tulivat ilmeisesti halvemmaksi kuin kaupasta ostetut.

Äidilleni oli suuri häpeä, jos leipomukset piti ostaa konditoriasta. Kodinhoitajan tehtäviin kuului pikkuleipien, suolaisten piirakoiden ja pasteijoiden tekeminen. Äiti rentoutui viikonloppuisin laittamalla kädet taikinaan. Jännä, että köyhissä perheissä itsetehtyä hävetään ja varakkaissa perheissä itsetehtyä nimenomaan arvostetaan. 

Mä oli keskituloisen perheen ainoa lapsi, enkä muista meillä erityisesti mistään säästetyn. Isovanhemmat olikin sitten eri juttu.

Muistan, kuinka äitini eräs päivä opasti minua, että kaksi vessapaperipalaa riittää pissalla käymisen jälkeen. 

Äiti kun kuoli, niin tilillä oli 150 k.

meillä ei kyllä ruoasta koskaan tingitty. mutta muistan vain yhden vaateostoreissun ja se oli koulun päättäjäisiin. ei me missään vaateostoksilla koskaan oltu. vaatteet vaan ilmesty jostain kaappeihin. 

Kun enoni kuoli, hänen pankkitilillään oli yli 600 000€. Vaikea ymmärtää, miksi hän pihisti moisen summan ja nuukaili koko ikänsä. Poikamies, ei lapsia. Kun siivosimme kuolinpesää, kaiken sai viedä kaatopaikalle, puhkikuluneita vaatteita, kymmeniä pareja linttaan astuttuja kenkiä,  keittiö ja pesutilat koskemattomassa 60-luvun kuosissa ja päivänselvä vesivahinko korjaamatta vuosikymmeniä, lohjenneita, eriparisia astioita, verhot hapertuneet ikkunoihin. Huopakatto paikattu kokonaan pikkupaloilla. Lämpimää tilaa tarvitsevat koneet ja tavarat pilaantuneet käyttökelvottomiksi kylmissä aitoissa. Pienestä palkasta ja eläkkeestä pihistänyt, elänyt vapaaehtoisesti alle köyhyysrajan. 

Meillä oli puuropäiviä, koska puuro on niin terveellistä (?) Oli myös kouluvaatteet ja kotivaatteet, etteivät paremmat vaatteet likaannu.

No kyllähän se ruuan yksinkertaisuus oli sitä meilläkin Kekkosen aikaan. Olimme keskiluokkaa, pihassa oli mersu ja harrastettiin ja matkusteltiin, mutta ruoka oli perunaa ja kastiketta, kaikenlaista hyvin simppeliä mutta aina itse tehtyä, mitään ei ostettu valmiina. Ruokaan ei kerta kaikkiaan laitettu rahaa kuin ihan se minimi, vaikka kaikkeen muuhun kyllä laitettiin. Se oli se normi siihen aikaan. Leivän päälle voita, ei koskaan mitään leikkeleitä, jne.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli puuropäiviä, koska puuro on niin terveellistä (?) Oli myös kouluvaatteet ja kotivaatteet, etteivät paremmat vaatteet likaannu.

Meillä piti myös vaihtaa kotivaatteet päälle, kun palattiin koulusta. Sähköä ja vettä piti säästää. Isä tuhlasi vakioveikkaukseen sitten rahaa. Köyhiä ei oltu, molemmat vanhemmat kävi töissä

Kaikki väliaikaiset ratkaisut muuttuivat pysyviksi. Ilmastointiteippiä kului. Elettiin kuin itänaapurissa konsanaan, mitään ei korjattu kunnolla.

Vanha ketju, mutta tätä lukiessani tuli mieleen yksi asia: Äiti teki haarukalla margariiniin kuvioita, jotta olisi vaikuttanut siltä että on jotain leivänpäällistä. Me on taidettu olla aika vähävaraisia. 

Meillä asuttiin pienessä yhden huoneen ja keittiön talossa, jossa vesi tuli ja meni, kun ne kantoi molempiin suuntiin, pihan perällä huussi. Takapihalla oli kasvimaa ja marjapensaita sekä hedelmäpuita, äiti teki ruuat itse ja leipoi. Mökki kun ostettiin niin herkuteltiin menomatkalla, kun haettiin ruuat paikallisesta kaupasta lauantaimakkarasta paksuja viipaleita. Toinen herkkuhetki oli lauantain yleisessä saunassa, meillä ei ollut omaa, pieni colapullo. Muuten juotiin itsetehtyä marjamehua.  Ja yllättäen tuo ensimmäiset 10 vuotta elämästä oli ne onnellisemmat.

Olen 70-luvun lapsi. Vanhemmat oli perusduunareita, vuokralla asuttiin. Kesälomareissut oli kotimaan telttareissuja, omat eväät kylmälaukuissa mistä sitten leirintäalueitten keittiöissä äiti itse laittoi ruokaa. Meillä oli aina (kotonakin) hyvää  ruokaa, siitä ei pihistelty, ja kahvileivät leivottiin itse; äiti oli talouskoulun käynyt. Hän ompeli itse meidän lasten vaatteet (kunnes paikkakunnalle ilmaantui jokin halpakauppa), mummo neuloi villasukat. Vaatteita pestiin paljon, likaisissa ei oltu, vaikkakin kuluneissa. Isä korjasi omat ja naapurien ja tuttujen autot. Maksullisia harrastuksia ei ollut, pikkukaupungin laitamilla oli hyvät luontopolut, hiihtomaastot ja ilmaiset ulkoluistelukentät. Kirjastosta lainattiin kirjoja (olin kova lukemaan). Kesät saatiin huidella keskenään metsissä ja uimarannoilla kun vanhemmat olivat töissä (ihme ettei mitään sattunut, nykyään sellainen olisi heitteillejättöä). Polkupyöränä vaihteeton jopo. Marjat ja sienet kerättiin äidin kanssa metsästä, mummolan pellossa kasvoi perunat, mansikat ja viinimarjat joista mehua keitettiin. Mitään täälläkin kerrottua täysälytöntä vessapaperipihistelyä meillä ei onneksi ollut vaikka aina ostettiinkin sitä halvinta keltaista, isoissa säkeissä (tuli halvemmaksi). Jossain huvipuistossa kävin 2 kertaa lapsuuteni aikana, jonkun telttareissun yhteydessä. Vasta yläasteelle isoon kouluun 80-luvulla mentyäni ymmärsin, että elämämme oli aika "köyhää", merkkivaatteita, -meikkejä, hittilevyjä ja permanentteja ei ostettu, ulkomailla ei käyty (paitsi ruotsinlaivaristeilyllä kasarilla), nenänvartta pitkin koulussa katsottiin kun ei ollut niitä tietynmerkkisiä farkkuja ja kenkiä. Seppälästä (naapurikaupungista) joskus harvoin ostettiin jotain "nuorisomuotia". Viikkorahoja en koskaan ole saanut, eikä kotitöistä maksettu (mummo laittoi aina sieltä poislähtiessämme kouraan vähän "karkki"rahaa meille lapsille), kotityöt kuuluivat asiaan pienestä pitäen. Mansikkapellolla 15-v oli eka oma työpaikka, palkalla ostin vaatteita ja lukion kirjoja. Olin kuitenkin aina tyytyväinen elämäämme, meillä ei tupakoitu eikä juotu, kavereitten perheissä oli paljon huonomminkin. Mikään ei jäänyt harmittamaan vaikken kalliita leluja lapsena saanutkaan, jouluna ehkä sai pari lelua, muutoin pehmeitä paketteja. Äiti ompeli itse nukeille (myös sille ainoalle barbille, joka ei ollut aito) vaatteet. Pidimme huolta leluista emmekä rikkoneet, minulla on edelleen varastossa oman lapsuuteni leluja. Ehkä aika on kullannut muistot, kilttejä lapsia olimme, koulumenestyskin kohtuullinen. Omille lapsilleni olen maksanut vähän kalliimpiakin harrastuksia ja ravitsevaa ruokaa on aina laitettu ja muita toiveitakin olen toteuttanut mahdollisuuksien mukaan. Ulkomaille ei ole näin reilusti viisikymppisenäkään tehnyt mieli lähteä, koska viikon-parin aurinkolomat (palan kotimaankin auringossa) ja turistirysät ihmispaljouksineen ei kiinnosta ja räätälöityyn lomaan ei olisi kyllä varaakaan. Vuokralla asun nykyään ja siitä olen kyllä hyvilläni, kun täällä ei asunnot tahdo mennä kaupaksi millään hinnalla, kuihtuvaa seutua; isolla rahalla aikoinaan tehdyt/ostetut seinät. Osa-aikatyössä olen nykyään, terveyskin reistaa, perinnöksi lapsille ei jonain päivänä minulta jää kuin huonekaluja ja pieni sijoitus, mutta heillä on omat asunnot ja hyvät työpaikat pääkaupunkiseudulla.

Vierailija kirjoitti:

Tajusin että vauva-palstalle aktiivisesti kirjoittaminen tarkoittaa että on ÄO:ltaan matala lähiöruusu, jolla ei ole kunnianhimoa kun on niin paljon aikaa vetelehtiä netissä

(Paina alanuolta vahvistaaksesi että olet lähiöruusu sekä sukusi pahimpia nahjuksia) -->

 

Painoin alanuolta ihan piruuttani!

Farkkujen saumat avattiin ja vanhasta collegepuserosta ommeltiin suikaleet lahkeisiin, niin tuli leveyttä. Lahkeensuihin hiharesorit ja vyötärölle vyötäröresori tai leveä kuminauha. Näin pienestä puserosta otettiin kaikki hyöty, ja housuista tuli sopivat. 

Kotivaatteet erikseen, mutta kaikilla oli näin. Kouluvaatteet oli yleensä koulupöydän tuolin selkämyksellä :D

Meillä ei ollut koskaan mehua tms. vaan tehtiin laimeaa ruusunmarjateetä. 

Täytekakun täytteenä oli ananasmurskaa, ei tosiaankaan mitään valmiita mausterahkoja, tuorejuustoa tmv.  mitä usein nykyään käytetään.

Viinirypäleitä myytiin "irrallaan" ja niitä ostettiin meillä lähinnä kakun päälle. Ne halkaistiin ja poistettiin kivi, mutta oli tosi kauniita ja hyviä. 

Kavereilla ruokaa oli vain perheelle, ja jos oli kylässä ruoka-aikaan, odotin aina lastenhuoneessa, joissakin piti mennä ulos odottamaan. Joskus kesälomilla saatiin voileivät ulos ja se oli luksusta.