Lue keskustelun säännöt.
Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?
Mä muistelin äidilleni joskus kuinka meillä syötiin lapsena 90-luvun alussa usein sellaista liha-riisimössöä, jossa oli ihan valtavasti kaalia. Siis varmaan 3/4 koko jutusta. Se oli ihan ok, mutta muistelin vaan. Äiti sanoi sitten että No arvaappa kumpi maksaa vähemmän, kaali vai sianliha? Eli se ei ollutkaan kulinaarinen valinta vaan rahakysymys. En ollut tietenkään lapsena tajunnut.
Kommentit (1364)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla Pohjanmaalla köyhät ritarit tehtiin kuivaneista pullapitkon viipaleista. Kastettiin maitoon ja paistettiin pannulla voissa. Joskus laitettiin mansikkahilloa ja kermavaahtoa päälle. Hyvää oli. täytyisi tehdä joskus
No ehkä siellä rikkaalla pohjanmaalla oli sitten pullaa, mansikoita ja kermavaahtoa... meillä eteläisemmässä Suomessa työväenluokka ei varmaan edes tiennyt että tollaista oli olemassa. Talollisten metkuja.
Kyllä meillä Helsingissä 80- luvulla isoäitini teki meille aina joko köyhiä tai nk rikkaita ritareita. Köyhät oli kuivuneesta ranskan leivästä tai jo vähän kuivuneesta pullapitkosta ja ne kasteltiin maitoon ja paistettiin voissa. Köyhien ritareiden päälle tuli vain hilloa ja rikkaiden ritareiden päälle tuli sekä hilloa että kermavaahtoa. Mummi taasen, äitini äiti, paistoi kaiken vanhan mm illalta jääneen puuron paistopannulla voissa. Se ken voissa paistaa se makean maistaa! Oli mummin sanonta. Varmaan ihan yleinen sanonta ennen sotia eläneille tavallisille suolaisille itse sota-aikaa ja senkin jälkeistä pula-aikaa unohtamatta. Voita ja rasvaa mummi siis todella arvosti. Ja ruokaa ylipäätään. Mitään ei ikinä heitetty pois.
Ken keitetyn paistaa se makean maistaa oli sanonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Leipä voilla, ilman päällisiä keiton kanssa(tai ehkä tää on normaalia?)
Kaaliruuat ja autonraadon tajusin köyhäilyksi jo ipanana. No hyvä lapsuus oli silti.
Ainakin minä olen tottunut syömään leivän ruuan kanssa niin, että siinä on vain margariinia päällä tai vastaavaa. Jos sitten leipää ihan sellaisenaan niin sitten jotain muutakin kuin margariinia päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukkien parsiminen 1960-luvulla. Tosin lapsuudenkotini ei ollut köyhä, mutta äiti oli säästäväinen.
Minä parsin vieläkin, eilenkin parsin mieheni tavalliset kenkäsukat, villasukista puhumattakaan.
Mikä on kenkäsukka? Eikö mikä tahansa sukka mene potentiaalisesti jalan mukana kenkään :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla Pohjanmaalla köyhät ritarit tehtiin kuivaneista pullapitkon viipaleista. Kastettiin maitoon ja paistettiin pannulla voissa. Joskus laitettiin mansikkahilloa ja kermavaahtoa päälle. Hyvää oli. täytyisi tehdä joskus
No ehkä siellä rikkaalla pohjanmaalla oli sitten pullaa, mansikoita ja kermavaahtoa... meillä eteläisemmässä Suomessa työväenluokka ei varmaan edes tiennyt että tollaista oli olemassa. Talollisten metkuja.
Ihan täällä stadissa tehtiin -70 luvulla pullasta köyhät ritarit. En ole leivästä tehtyjä koskaan syönyt. Juu ja suhteelllisen köyhistä oloista lähtöisin enkä vieläkään voi sanoa olevani hyvätuloinen.
Ei ainakaan 70-luvulla meillä maalla (köyhässä perheessä) köyhiä ritareita tehty ranskanleivästä, vaan pullasta. Koska ranskanleipä olisi pitänyt ostaa, pullaa leivottiin itse.
Vierailija kirjoitti:
Tajusin jo lapsena, että 1990-luvun alassa rahasta teki tiukkaa vaikka olin sen alkaessa noin 10-vuotias ja ns. "heikkolahjainen" eli älyltäni normaaliälyisen ja kehitysvammaisen välillä eikä lapsille rahahuolista kerrottu. Meillä syötiin entistä enemmän kotipihan pensaista ja metsästä poimittuja marjoja ja omenoita, koska pihalla oli omenapuita. Niillä korvattiin kaupoista ostettuja hedelmiä, koska samoja ravintoaineita niistäkin sai. Sieniä kerättiin ja säilöttiin, samoin marjoja ja omenoita esimerkiksi hilloksi ja mehuksi. Samoin niistä omenoita ja marjoja käytettiin piirakkaan, mitä kotona leivottiin. Pullaakin ja jotain leivottiin kotona. Niitä sitten tarjottiin vieraille ja oman perheen keskenkin syötiin vaikka kaupasta ostettujen keksien sijaan. Perunoita, sipulia, porkkanoita ja lanttua ainakin kasvimaalla kasvatettiin ja niitä käytettiin vaikka keittoon, liha oli usein mahdollisimman halpaa. Vaatteet ostettiin usein kirpputoreilta.
Näin sujuvaa tekstiä ei heikkolahjainen kirjoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän perheessä 70-luvulla nuukailtiin lähes kaikesta vaikka rahasta ei perheen päällä ollut pulaa.
Maitoa jatkettiin vedellä, puhelimesta irroitettiin kiekko jottei voinut soittaa, keittoruokia syötiin ja niihin lisättiin vettä jotta keitto riittäisi pidempään.
Kolmen lapsen perheessä ei rahaa ollut muutakuin yhden lapsen harrastukseen.
Lomamatkoja ei tehty koska kesälomat oli pyhitetty työnteolle.
Auto oli hieman uudempi mutta sitä kun pestiin niin pesuvettä ei saanut kaataa pois vaan se käytettiin kolmeenkin pesuun.
Näin mukavia lapsuus-muistoja on ihanasta 70-luvusta.
Vierailija kirjoitti:
Musta oli hassua että koulussa sai lukuvuoden aikana vain yhden kynän ja kumin. Eihän se riitä koko lukuvuodeksi, mutta periaatteesta köyhä koulu kai halusi jotain antaa. No, ostettiin omat kynät kun koulun kynä loppui.
Minä muistelen (-87 syntynyt), että opettajalta sai uuden ne, jotka halusivat (eli joille vanhemmat ei ostaneet hienoja glitterpintaisia kyniä). Muistelen että ala-asteella opella olisi ollut laatikollinen kyniä komerossa, josta antoi tarvittaessa sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tällä -87 tuli mieleen kirjojen kumitus ja palautus opettajalle lukukauden lopuksi. Opettaja tarkisti, ettei ollut töherryksiä. Pulpetit myös siivottiin itse ja ope tarkisti.
Harmi kun nykylapset eivät saa omaa luokkaa ja pulpetteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin jo lapsena, että 1990-luvun alassa rahasta teki tiukkaa vaikka olin sen alkaessa noin 10-vuotias ja ns. "heikkolahjainen" eli älyltäni normaaliälyisen ja kehitysvammaisen välillä eikä lapsille rahahuolista kerrottu. Meillä syötiin entistä enemmän kotipihan pensaista ja metsästä poimittuja marjoja ja omenoita, koska pihalla oli omenapuita. Niillä korvattiin kaupoista ostettuja hedelmiä, koska samoja ravintoaineita niistäkin sai. Sieniä kerättiin ja säilöttiin, samoin marjoja ja omenoita esimerkiksi hilloksi ja mehuksi. Samoin niistä omenoita ja marjoja käytettiin piirakkaan, mitä kotona leivottiin. Pullaakin ja jotain leivottiin kotona. Niitä sitten tarjottiin vieraille ja oman perheen keskenkin syötiin vaikka kaupasta ostettujen keksien sijaan. Perunoita, sipulia, porkkanoita ja lanttua ainakin kasvimaalla kasvatettiin ja niitä käytettiin vaikka keittoon, liha oli usein mahdollisimman halpaa. Vaatteet ostettiin usein kirpputoreilta.
Näin sujuvaa tekstiä ei heikkolahjainen kirjoita.
Moni vaikea ADHD tai autismikirjolla ollut on tuohon aikaan leimattu heikkolahjaiseksi. Edelleenkin tätä tapahtuu mielestäni, sillä perinteiset kognitiivista tasoa mittaavat testit ei sovi hyvin, jos on todella vaikea aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö tai on autismikirjolla ja kielessä ja eleiden käytössä on huomattavia vaikeuksia.
-Vasta eläkkeelle jäänyt erkkaope
Sisältö jatkuu mainoksen alla
moni tuon ajan vanpempi oli lapsena nähnyt köyhyyden joten luonnollista että säästettiin kaikessa,myös ruuassa.Vanhemmat rakensi talon 70-luvulla ja olihan se suuri muutos siirtyä ulkohyyssistä kaakelivessaan.Molemmat vanhemmat kulki töissä,äiti siivooja ja isällä oli "pukuduuni",mutta siltikin meille hankittiin käytettynä luistimet,monot ,kellot,,pyörät ym. ja syötiin näitä "köyhäilyruokia" ..paitsi sunnuntaisin kyljyksiä pottujen kera.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni täällä muistelee, miten esim. appelsiinit olivat harvinaista herkkua heidän lapsuudessaan 60-70-luvuilla. Kai tajuatte, että eksoottiset hedelmät olivat silloin Suomessa kalliimpia ja että kaupoissa hedelmävalikoima oli suppeampi kuin nykyään? Luulisin, että vain oikeasti rikkaissa ja hyvätuloisissa perheissä oli silloin varaa vetää appelsiineja ja muita hedelmiä yhtä huolettomasti, kuin nykyään, ja hyvä jos niissäkään. Ei se ollut köyhyyden merkki, jos 70-luvulla ette voineet nassuttaa appelsiineja kuten tänä päivänä.
Appelsiineja ei edes saanut 70- luvulla kuin joulusta noin tammikuun loppuun, ei niitä muulloin ollut myynnissäkään. Meillä niitä syötiin tammikuussa, eikä oltu ns köyhä perhe, vanhempien tulot meni yli siitä että edes päiväkotiin oltaisiin päästy, hoitajan palkkasivat kotiin.
Enpä muista mitään tuollaista. Olen sen ikäinen, että v. -70 aloitin koulun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitkävarvas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukkien parsiminen 90-luvulla.
Parsin vielä 2010-luvulla! minulla on yksi varvas muita pidempi ja se aina kuluttaa reiän sukkaan, kun hankaa kenkään. sen kohdan sitten parsin kun uusia sukkia ei viitsi heittää pois eikä varvastakaan voi katkaista.
Voi kuitenkin ostaa isompia sukkia ja kengät ohjeen mukaisella käyntivaralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin oli toi, että lahjapaperit säästettiin, niitä ei missään nimessä saanut repiä!
Olin tykästynyt sanomalehden pepi-strippeihin ja olin toivonut joululahjaksi pepi-sarjakuva-albumia ja sainkin sitten isän itse askarteleman albumin, johon oli liimnnut ja leikannut ne stripit varmaan vuoden ajalta. Nykyään isäni jo kuoltua se on tosin yksi rakkaimpia muistojani ja tunnearvoltaan korvaamaton
Kaunis ja opettavainen tarina.
Tärkeimpien ja merkityksellisempien lahjojen arvoa ei mitata rahassa. Raha on "vain" rahaa.
Itselleni nämä tärkeimmät lahjat ovat äitini kutomia villasukkia.
Minä piirtelin vessapapereille, ne olivat arkkeja voi aikoja, 1960-luvun lopulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piirustuspaperia ei koskaan ostettu. Ihan turhaa, kun tarvittaessa saattoi piirtää kinkkuleikkeleen käärepaperiin tai kirjekuoren palaseen.
Joululahjat. Silloin niihin oli ihan tyytyväinen, kun eivät kavereitaan mitään satasen lahjoja saaneet ( ja puhutaan marjoista). Jälkeenpäin on miettinyt, että ei tainneet kaverit saada lahjaksi tavallista markettisampoota ja froteesukkia.
Itse piirtelin sanomalehtien valkoisille osuuksille.
Terveisin DI
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukkien parsiminen 1960-luvulla. Tosin lapsuudenkotini ei ollut köyhä, mutta äiti oli säästäväinen.
Minä parsin vieläkin, eilenkin parsin mieheni tavalliset kenkäsukat, villasukista puhumattakaan.
Mikä on kenkäsukka? Eikö mikä tahansa sukka mene potentiaalisesti jalan mukana kenkään :D
Mitä jos yrittäisit arvata?
Heillä näkyy olevan kenkäsukkia ja villasukkia. Mitkä omat sukkasi lajittelisit kumpaankin pinoon, jos pitäisi jakaa kahteen kasaan? Kas siinä sulle vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on lapsuudessaan niin sosiaalistunut alempien luokkien ruokiin, että aina kun laitamme kanan tai kalan sijaan, siis todella harvoin, jotain jauhelihasta tai nakeista, esim. jauhelihakastiketta tai nakkikastiketta, niin silloin hän hihkuu innosta ja kiljuu lapsille, että nyt on herkkuruokaaaa! Lapset vain katsovat, että aha. En tiedä itkeäkö vai nauraisi.
Nakkia ja jauhelihaa on vaikea huononkaan kokin pilata, joten niistä saa aina tehtyä herkkuruokaa, voisiko selitys olla siinä?
Varsinkin, kun kirjoittaja kertoi niitä olevan todella harvoin. Silloin vaatimaton perusruokakin on herkkua.
!950-luvulla äiti osti kolmihenkistä perhettä varten jauhelihaa 100 grammaa, ja teki siitä sitten mitä teki, mutta hyvää oli, 1960-luvulla, kun oli syntynyt toinen lapsi ja isän palkka noussut, nousi myös jauhelihan määrä neljänneskiloon.
Ihan samassa suhteessa meillä, meitä oli 6-henkinen perhe ja jauhelihaa ostettiin 200 grammaa, ja sekin vain sunnuntaisin. Muuten oli esimerkiksi perunaa ja ruskeaa kastiketta.
Vierailija kirjoitti:
Monesta vastauksesta huomaan miettiväni että tuollaista nuukailua olen nähnyt vain ja ainoastaan ihmisillä, joilla olisi ollut varaa, mutta halusivat vain pihistellä.
Ei luulis olevan niin vaikea ymmärtää, että kaikilla sitä rahaa ei vain ollut, eikä varmaan ole nykyäänkään. Nuukailu on käytännön sanelema pakko.
meillä ei ollut purkkirahkoja tai vanukkaita, mysliä, muroja, jugurttia tai mehuja.
oli kiisseliä, puuroa, maitokiisseliä, vispipuuroa ja hanavettä. Kaverilla maistoin ekan kerran elämässä jotain purkkirahkaa ja mysliä, kinusin kotiinkin mutta ei käynyt päinsä koska liian kalliita. ruuan kanssa näkkäriä, ei koskaan pehmeää leipää.
Näin 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa. saunapäivänä sai sentään limun, 0,33 pullollisen veljen kanssa jaettavaksi muumilimua ja karkkipäivänä lauantaipussin. mutta perusarkiruoka oli sitä mitä halvimmalla sai.
Ihan täällä stadissa tehtiin -70 luvulla pullasta köyhät ritarit. En ole leivästä tehtyjä koskaan syönyt. Juu ja suhteelllisen köyhistä oloista lähtöisin enkä vieläkään voi sanoa olevani hyvätuloinen.