Lue keskustelun säännöt.
Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?
Mä muistelin äidilleni joskus kuinka meillä syötiin lapsena 90-luvun alussa usein sellaista liha-riisimössöä, jossa oli ihan valtavasti kaalia. Siis varmaan 3/4 koko jutusta. Se oli ihan ok, mutta muistelin vaan. Äiti sanoi sitten että No arvaappa kumpi maksaa vähemmän, kaali vai sianliha? Eli se ei ollutkaan kulinaarinen valinta vaan rahakysymys. En ollut tietenkään lapsena tajunnut.
Kommentit (1364)
Mitä tarkoittaa "köyhäily"?
Sitä että teeskentelee olevansa köyhä, vaikkei ole?
Vai sitä, että on säästäväinen, nykykielellä ekologinen?
Vai jotain muuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa "köyhäily"?
Sitä että teeskentelee olevansa köyhä, vaikkei ole?
Vai sitä, että on säästäväinen, nykykielellä ekologinen?
Vai jotain muuta?
itselleni sitä, että rahaa ei ole laittaa miettimättä, että mitä se kaikki maksaa. tämä koskee niin ruokaa, elämistä , vaatteita ,kenkiä kosmetiikkaa jne. tosin jos makuni olisi merkkivaatteissa olisin siihen standardiin nähden keskituloisenakin köyhä. nyt olen pienituloinen ja pienimenoinen myös. keväällä ajattelin pitää ostolakkoa enkä ostaa kuin yhden vaatekappaleen ja mahdollisesti lenkkarit. muuten kaikki raha menee ruokaan ja laskuihin.
Äiti keräsi ne Yves Rocherin pikkuruiset ilmaisnäytteet ja myi niitä setteinä kirpparilla. En tiedä menikö kaupaksi. Muutenkin äitini yritti keksiä mitä milloinkin tulonlähteeksi, välillä tilasi jotain ihme nahkakenkien aihioita, mitä olisi pitänyt ommella ja välillä leipoi karjalanpiirakoita torille, huono vain että äitini on umpisurkea käsitöissä ja kokkaamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.
Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).
Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.
Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.
Äitini on syntynyt -40 tavalliseen maaviljelijäperheeseen, ei rikkaaseen eikä köyhään. Ainoa ruoka, jota hän osasi laittaa oli perunat ja sianlihakastike (vaihtelevalla lihamäärällä). Hän otti tavoitteekseen opetella kerran viikossa yhden uuden ruoan, kaupasta sai ilmaiseksi ohjevihkosia. Hänestä tuli minusta oikein hyvä kokki. Näistä lähtökohdista on hassua ajatella, että meillä olisi ollut mitään eksoottisia ruokia. Ja monet nykyisin ihan tavalliset hedelmät esimerkiksi ovat tulleet vasta ihan viime vuosikymmeninä. Käsittääkseni ruokaan meni suhteessa enemmän rahaa kuin nykyisin. Perunaa syötiin melkein aina, mutta ei jotain kyljyksiä esim. arkena kai juuri syöty. Kyllä ne oli ne kiusaukset, keitot ja laatikot mitkä jyräsi perunoiden ja kastikkeen ohella. En ole mitenkään varakas ja itsekin olen alkanut tehdä noita laatikoita ja keittoja, kyllä ne ihan taloudellista ruokaa on. Eineksiä meillä ei syöty, en tiedä miten kalliita ne olivat. Verilettuja kun tehtiin, se alkoi sillä että ostettiin verta kaupasta.
Vierailija kirjoitti:
Näitä kaikkia edellä mainittuja varmaan meidän perheessä ollut, mutta ehkä yliveto oli se, että talvisin sulatettiin lumesta vettä jolla ”vedettiin” vessa. Joskus taisi myös olla kielto että pienen hädän jälkeen ei vessaa saanut vetää, ainoastaan silloin jos kävi kakkosella.
Minä teen näin aina, kun olen yksin.
Talvella sulatan lunta. Jos on lunta maassa, on sangollinen lunta jääkaapissa.
Lumen lähdettyä laitan rännien alle astiat ja kerään sadevedet talteen.
Oon laskenut säästän n 10 000 l vettä vuodessa.
Teen sen ihan luontoa säästääkseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuluneet vaatteet leikattiin matonkuteiksi. Isommat ja ehjät palaset säästettiin ja niistä tehtiin uudelleen vaatteita.
Pehmeät kangaspalat säästettiin miehille jälkaräteiksi. Tietääkö täällä kukaan mikä on jälkarätti?
Vetoketjut, hakaset, napit ja kaikki mahdollinen vaatteista jäävä käytettiin uudelleen.
Joulupaperit ja narut säästettiin ja käytettiin uudelleen.
Villasukat ja -puserot purettiin lankoiksi (ehjät kohdat) ja kudottiin uudelleen. Vanhat, ehjät sukanvarret käytettiin uudelleen, yhdistettiin uusiin sukanteriin kudottaessa.
Osa kierrätyksestä johtui rahanpuutteesta, osa oli säästäväisyyttä
Periaatteessa pyrittiin siihen, ettei mitään heitetty hukkaan.Niin, ja vanhat kuivuneet leivänpalat käytettiin leipäressuun. Oli muuten hyvää, varsinkin kun oli nälkä.
Kaikkea muuta olen itsekin aikuisena tehnyt, paitsi nuo jalkarätit on vieraita, vaikka tiedänkin mitä ovat. Leivälle ei saanut ottaa kuin yhden viipaleen juusto TAI makkaraa, kinkkua ei leivän päälle ostettu koskaan, oli "rikkaiden ruokaa". Illalliseksi syötiin usein makaroni- tai perunavelliä, onneksi niistä tykkäsin. Kaikki koulussa ommellut vaatteet otettiin käyttöön. Äiti ompeli vaatteet meille itse, eikä niitä vaatteita ihan hirveästi ollut. Saatiin myös jonkin verran vaatteita sukulaisilta, eikä auttanut nirsoilla vaikka väri tai malli ei miellyttänyt, eikä edes silloin vaikka vaate ei ollut sopiva.
Tajusin vasta joskus kolmekymppisenä kun kaverit pitivät minua outona ja "mummona", ettei ehkä ole aivan joka perheessä ollut samoja tapoja. Säästäväinen olen edelleen, mutta nykyään saan itsekin ottaa leivän päälle usemman siivun sekä juustoa että kinkkua, enkä enää tee esim. alushousuja rikkinäisistä t-paidoista tai säästä solkia, nappeja ja nauhoja roskiin menevistä vaatteista :-DYmmärrän muuten, mutta mikset säästä solkia ja nappeja? Sehän on vaan järkevää!
Tiettyyn pisteeseen asti joo, mutta kuka käyttää jotain solkia arkielämässään tyyliin ikinä, ellei ole käsityöihminen. Meilläkin on käsityölaatikossa jonkun repun soljet varalla. Sitten pitäisi enää toivoa, että joskus hajoava solki on samankokoinen ja saada se ommeltua tukevasti paikoilleen.
Nappejakin on, niitä on aina liian vähän tai väärän värisiä, jos ihan oikeasti jotain neuloo. Irronneiden paikkaukseen kannattaa toki säästää ne vaatteissa valmiina olevat varanapit.
Äiti ompeli meille lapsille vaatteita. Siihen aikaan sillä vissiin jopa säästikin, nyt halvemmalla pääsisi ostamalla henkkamaukalta tai kirpparilta (ei ollut kirpparia meidän kylällä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani ovat ihan hyvätuloisissa ammateissa, mutta 90-luvun laman aikaan he olivat lievässä talousahdingossa, kun he olivat melko pitkään kahden asunnon loukussa. Kaksi asuntolainaa suurilla koroilla, kahden perheasunnon yhtiövastikkeet, ja siihen päälle vielä kaksi lasta. Kuljimme lähes kaikkialle polkupyörillä, ja auton käyttö oli suorastaan luksusta. Lomamatkoilla ei käyty muualla kuin mummolassa ja tuttujen mökeillä. Vaatteet ja lelut oli kaikki kierrätyskamaa serkuista. Nyt vasta aikuisena olen alkanut huomata, ettei silloin eletty kovin leveästi, vaikka toki suuressa mittakaavassa perheeni kärsi lamasta melko vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni on edelleen erittäin säästäväinen. Joku voisi sanoa, että pihi, mutta minä sanon, että tuntee rahan arvon. Rahaa käytettiin asioihin, jotka koettiin tärkeiksi. Meille esimerkiksi hankittiin tiskikone (vaikka äiti oli kotiäiti) ja videonauhuri! Mutta vaatteita ostettiin alennuksesta ja käytettiin kaikki perityt vaatteetkin. Ja urheiluvälineet. Sain ensimmäisen oman/uuden polkupyörän 15-vuotiaana, ja se on muuten ihan toimiva ja käytössä edelleen, yli 30v jälkeen. Tyttäreni osti itselleen käytettynä samanlaisen pyörän muutama vuosi sitten.
Kotiin tullessa oli noin puoli kilometriä ennen kotipihaa isohko alamäki. Isä sammutti auton sen mäen päällä ja laski vapaalla pihaan asti, pikkuveljen kanssa jännitettiin riemuissamme, että riittääkö vauhti kotiin asti ;-D Se oli meille hauskaa. Mutta se oli varmaan myös kaikkein erikoisinta?
Villasukat topattiin moneen kertaan kantapäistä ja useasti käytettiin flannellisia 'jalkarättejä' sukkien sijaan talvella. Kun lakanat pitkän käytön jälkeen alkoivat mennä puhki, äiti neuloi niihin paikkoja. Talvella saunan pataan kannettiin lunta veden sijasta koska kaivo vettä piti aina säästää. Toisinaan sattui ettei ollut leipää aamupalaksi ennen kouluun lähtöä, silloin juotiin vettä ettei vatsa niin kurisisi ennen koulu ruokailua. Kyllä sen sitten aikuisena tajusi että kyllä oli ollut toimeentulo tiukilla mutta koska silloin lapsena kaikki tämä ja monet muut asiat oli ihan normia niin eipä niitä sen kummemmin ajatellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuluneet vaatteet leikattiin matonkuteiksi. Isommat ja ehjät palaset säästettiin ja niistä tehtiin uudelleen vaatteita.
Pehmeät kangaspalat säästettiin miehille jälkaräteiksi. Tietääkö täällä kukaan mikä on jälkarätti?
Vetoketjut, hakaset, napit ja kaikki mahdollinen vaatteista jäävä käytettiin uudelleen.
Joulupaperit ja narut säästettiin ja käytettiin uudelleen.
Villasukat ja -puserot purettiin lankoiksi (ehjät kohdat) ja kudottiin uudelleen. Vanhat, ehjät sukanvarret käytettiin uudelleen, yhdistettiin uusiin sukanteriin kudottaessa.
Osa kierrätyksestä johtui rahanpuutteesta, osa oli säästäväisyyttä
Periaatteessa pyrittiin siihen, ettei mitään heitetty hukkaan.Niin, ja vanhat kuivuneet leivänpalat käytettiin leipäressuun. Oli muuten hyvää, varsinkin kun oli nälkä.
Kaikkea muuta olen itsekin aikuisena tehnyt, paitsi nuo jalkarätit on vieraita, vaikka tiedänkin mitä ovat. Leivälle ei saanut ottaa kuin yhden viipaleen juusto TAI makkaraa, kinkkua ei leivän päälle ostettu koskaan, oli "rikkaiden ruokaa". Illalliseksi syötiin usein makaroni- tai perunavelliä, onneksi niistä tykkäsin. Kaikki koulussa ommellut vaatteet otettiin käyttöön. Äiti ompeli vaatteet meille itse, eikä niitä vaatteita ihan hirveästi ollut. Saatiin myös jonkin verran vaatteita sukulaisilta, eikä auttanut nirsoilla vaikka väri tai malli ei miellyttänyt, eikä edes silloin vaikka vaate ei ollut sopiva.
Tajusin vasta joskus kolmekymppisenä kun kaverit pitivät minua outona ja "mummona", ettei ehkä ole aivan joka perheessä ollut samoja tapoja. Säästäväinen olen edelleen, mutta nykyään saan itsekin ottaa leivän päälle usemman siivun sekä juustoa että kinkkua, enkä enää tee esim. alushousuja rikkinäisistä t-paidoista tai säästä solkia, nappeja ja nauhoja roskiin menevistä vaatteista :-DYmmärrän muuten, mutta mikset säästä solkia ja nappeja? Sehän on vaan järkevää!
Tiettyyn pisteeseen asti joo, mutta kuka käyttää jotain solkia arkielämässään tyyliin ikinä, ellei ole käsityöihminen. Meilläkin on käsityölaatikossa jonkun repun soljet varalla. Sitten pitäisi enää toivoa, että joskus hajoava solki on samankokoinen ja saada se ommeltua tukevasti paikoilleen.
Nappejakin on, niitä on aina liian vähän tai väärän värisiä, jos ihan oikeasti jotain neuloo. Irronneiden paikkaukseen kannattaa toki säästää ne vaatteissa valmiina olevat varanapit.
Nykyään esim. Kontti-kirppiksillä näkee vanhoja nappeja ja vetoketjuja. Ihan ok, jos tarvitsee tietyn tyylisiin vaatteisiin.
Harrastin erästä tanssilajia joka vaatii tanssikengät. Jostain syystä minulle ei hankittu tanssikenkiä vaan käytin äitini korkokenkiä, joissa aika leveä kanta ja hieman korkoa. Harrastin myös ahkerasti yleisurheilua ja olin vielä tosi hyvä siinä. Silti käytin aina sisarukselta jääneitä vanhoja juoksupiikkareita. Olivatkohan edes sopivan kokoiset. Näin jälkeenpäin en ymmärrä miksi minulle ei hankittu kunnon kenkiä, vaikka en olisikaan itse osannut niitä pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Talouspaperia ei saanut tuhlata, esimerkiksi pöydälle lorahtaneen maidon pyyhkimiseen, vaan se kuului tehdä loppuun käytetyllä, haisevalla tiskirätillä. 🤢
Leikkelettä ei saanut syödä suoraan paketista vaan pelkästään leivän päällä.
Litran vaniljajäätelöstä riitti jokaiselle pieni siivu, ja siihen oli tyytyminen.
Kaikki käytettyä ja vanhaa, polkupyörät (pyöräilykypäristä ei koskaan edes puhuttu), vaatteet, luistimet.. paitsi isännän viinat sm. kalliit ja turhat heräteostokset.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat ihan hyvätuloisissa ammateissa, mutta 90-luvun laman aikaan he olivat lievässä talousahdingossa, kun he olivat melko pitkään kahden asunnon loukussa. Kaksi asuntolainaa suurilla koroilla, kahden perheasunnon yhtiövastikkeet, ja siihen päälle vielä kaksi lasta. Kuljimme lähes kaikkialle polkupyörillä, ja auton käyttö oli suorastaan luksusta. Lomamatkoilla ei käyty muualla kuin mummolassa ja tuttujen mökeillä. Vaatteet ja lelut oli kaikki kierrätyskamaa serkuista. Nyt vasta aikuisena olen alkanut huomata, ettei silloin eletty kovin leveästi, vaikka toki suuressa mittakaavassa perheeni kärsi lamasta melko vähän.
Serkkuparat 😁
Vierailija kirjoitti:
Majoituttiin aina matkoilla jossain leirintäalueella teltassa tai hytissä, ei ikinä hotelleissa. Eikä käyty koskaan pohjoismaiden ulkopuolella lomamatkoilla, vaan aina vain road trip tai risteily, alimmassa hyttiluokassa tietysti. Ja meillä oli aina joku hajoamispisteessä oleva 20v vanha auto.
Nyt ymmärrän, että oltiin köyhiä. Onneksi kouluttauduin hyväpalkkaiseen ammattiin itse.
Mä olin onnellinen kun pääsin leirintäalueelle telttaan, se oli suuri seikkailu. Tätä useammin mentiin kerran kesässä vuokramökille eri paikkoihin johon piti kyllä huolella vuoden aikana säästää. Toisinaan niillä reissuilla yövyttiin tienvarsimotellissa jos oltiin kaukana kotoa. Ulkomaille ei koskaan perheen kesken lähdetty, äiti kävi joskus harvoin kaverinsa kanssa.
Auto meilläkin oli aina joku vanha kosla kuten Simca, Wartburg, Talbot Horizon tms. Niissä oli tunnelmaa ja ainoastaan Simca jätti tielle, joskin kodin lähistöllä.
Ruoka oli yksinkertaista kotiruokaa, ravintolassa käytiin vain kesälomareissulla kerran vuoteen. Jossain snagarilla tai Carrolsissa käytiin joskus harvoin ja se oli juhlaa.
Jotain tavaraakin vanhemmat joutuivat myymään kun rahat oli niin vähissä ja sossussakin joutuivat joskus käymään kun työn suhteen oli sellainen murrostilanne. Meille lapsille se ei näkynyt kun ulkona oli niin paljon kaikkea tekemistä. Sääli ettei nykylapsille etenkään täällä pk-seudulla ole tarjolla sellaisia mahdollisuuksia ulkona mitä itsellä oli 80-luvulla.
Äiti teki halpoja ruokia. Sain harvoin uusia vaatteita.
70-80-luvuilla.
70-luvulla nyt muutenkin elettiin vaatimattomasti, tai ainakin meidän naapurustossa, mutta yhden ymmärsin aikuisena. Me pääsimme elokuviin vain silloin, kun tuli uusi Uuno-filmi. Ei siis edes kerran per vuosi. Aikuisena tajusin, että ei varmaan ollut varaa. Siksi kai vanhat mustavalkoiset Uunot edelleen tuntuvat jollain lailla rakkailta, vaikka ovathan ne kuluneita ja tyhmiä ja sovinistisia ja minusta tuli akateeminen henkilö, joka rakastaa vanhoja ranskalaisia leffoja jne. Mutta kaikilla ihmisillä pitää olla myös tyhmät huvinsa.
90-luvun laman aikaan vanhempani olivat työttöminä. Eka Barbie-nukkeni ja My little ponyni olivat jotain kämäisiä, likaisia ja kuluneita serkun vanhoja. Silloin olin niistä vain iloinen ja ovathan ne yhä hauska muisto, mutta myöhemmin olen tajunnut, että vanhemmillani ei tainnut tosiaan olla rahaa ostaa meille leluja. Vanhemmat olivat myös paljon kotona meidän lasten kanssa ja käytiin usein pitkillä kävelyillä ja metsäretkillä lähimetsässä. Taas myöhemmin vasta tajusin, että tämä johtui siitä työttömyydestä. Ei ikäviä muistoja, mutta vähävaraisuudesta ja työttömyydestä johtuvia kyllä.
Ymmärrän muuten, mutta mikset säästä solkia ja nappeja? Sehän on vaan järkevää!