Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa mielenkiintoinen kurkistus oman kuplan ulkopuolelle! Luulin aidosti, että monet näistä menneiden aikojen köyhäilyksi kuvatuista asioista ovat ihan normaalia elämää nykypäivänäkin. Tavaroiden ja vaatteiden korjaaminen ja kierrätys lapselta toiselle, ettei välttämättä saa kaikkea mitä haluaa, ihan tavallinen tylsä ruoka, joka laitetaan kotona… Millaista luksuselämää te ihmiset oikein elätte?

Ehkä tästä ketjusta on tullut sellainen mukava taloudellisen elämän muisteluketju. Nykyään minusta ihmiset tuhlailevat enemmän ja on hyvä palauttaa sitä taloudellista ajattelua itse kullekin. ei jokainen päivä ole herkkupäivä vaan elämä on arkea jota koristaa ajoittainen juhlapäivä. Sellainen luksusviesti nyt tähän tällä kertaa.

Nykyään monet asiat ovat halvempia kuin ennen, ja on enemmän vaihtoehtoja kauppojen välillä. Pienelläkin paikkakunnalla voi olla Lidl, josta saa erittäin halpaa ruokaa. Sitten on näitä -30% tuotteita ja ilta-alea. Ihmiset myös syövät monipuolisemmin kuin ennen, ei tarvitse olla aina lihaa, perunaa ja leipää. 

Lapsuuden perhe oli kyllä oikeasti köyhä, eli näkyi siinä, että asunto, jossa asuttiin, oli todella pieni. Mutta kekseliäisyyttä käytettiin ja elämässä oli nykyistä enemmän kyläilyä ihmisten kesken ja muuta tekemistä ajankuluksi, kuin tavaran osteltua. Eikä kotikaan täyttynyt tavaroista. Näkyi ehkä vähän kaikessa, ahdas asunto, halpa auto, halvat vaatteet ja edulliset harrastukset sekä ruoka kanssa halvinta laatua. Ei tarpeeksi sairauksien hoitoa. Nykyisin yritän muistella ja soveltaa samaa elämäntapaa, vaikka välillä oli tuhlailuvaihe elämässä. Käytin rahaa ihan turhaan autoon ja vaatteisiin. Tarpeeksi isossa asunnossa asun, mutta siihen käytetyt rahat ovat ainakin toivottavasti säästössä ja tavallaan turvassa itseltäni. Ruuan laatuun kiinnitän huomiota ja sairauksien hoitoon käytän rahaa, jos on tarpeen. Toisaalta yritän muistaa, että rahat voi loppua, niin ei kannata tuhlata.

Meillä oli usein sisäelinruokia, kuten munuaisia, maksaa, sydäntä, kieltä. Halpaa mutta terveellistä. Äiti oli kyllä todella hyvä kokki.

70-luvulla Pohjanmaalla köyhät ritarit tehtiin kuivaneista pullapitkon viipaleista. Kastettiin maitoon ja paistettiin pannulla voissa. Joskus laitettiin mansikkahilloa ja kermavaahtoa päälle. Hyvää oli. täytyisi tehdä joskus

90 luvun lapsena meillä oli usein keittoruokaa. tulee kuluneeksi 18 vuotta kun muutin pois kotoa enkä ole koskaan jatkanut hyvää ruokaa lihaliemellä ja vedellä oli kuinka surkea talous tahansa.

Mummo ja ukki kierrättivät pullan- ja leivänkannikoita korpuiksi. Uuniin kuivumaan entisestään, ja sitten kovettuneen päälle sokeria. Ukki kastoi niitä sitten kahviin. Itse en kauheasti tykännyt, nyt ajateltuna oli pelkkää jauhoa ja sokeria, ei siitä paljon makua saa. 

Näitä kaikkia edellä mainittuja varmaan meidän perheessä ollut, mutta ehkä yliveto oli se, että talvisin sulatettiin lumesta vettä jolla ”vedettiin” vessa. Joskus taisi myös olla kielto että pienen hädän jälkeen ei vessaa saanut vetää, ainoastaan silloin jos kävi kakkosella.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli kolme isoveljeä ja kaikki vaatteet sain niiltä, äiti tietenkin parsi niitä varmaan sataan kertaan mutta uusia ei ostettu ellei ollut ihan pakko. Oli hävettävää mennä kouluun farkuissa joita oli jo neljät isoveljet pitäneet. Varmaan sata paikkausta ja paikkalappua. Ja ne paikkalaput oli aina otettu muista farkuista jotka oli eri värisiä joten ne paikkalaput kyllä näkyi tosi selvästi. Oli kuin olisi tilkkutäkissä ollut. Ja tosi usein syötiin makaronimössöä jossa oli tosi vähän jauhelihaa. Kaupasta ostettiin aina halvimmat makaroni tarjoukset.

Mulla ei ollut isoveljiä, mutta sen sijaan kaksi reilu kymmenen vuotta vanhempaa enoa. Mietipä sitä naurun määrää koulussa, kun muilla on viimesen muodin mukaiset vetimet ja itse kuljet yli kymmenen vuotta vanhoissa vaatteissa.

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla Pohjanmaalla köyhät ritarit tehtiin kuivaneista pullapitkon viipaleista. Kastettiin maitoon ja paistettiin pannulla voissa. Joskus laitettiin mansikkahilloa ja kermavaahtoa päälle. Hyvää oli. täytyisi tehdä joskus

Eikös ne tehdä nykyään ihan samoin? Itse käytän vanhoja paahtoleivän paloja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla Pohjanmaalla köyhät ritarit tehtiin kuivaneista pullapitkon viipaleista. Kastettiin maitoon ja paistettiin pannulla voissa. Joskus laitettiin mansikkahilloa ja kermavaahtoa päälle. Hyvää oli. täytyisi tehdä joskus

Eikös ne tehdä nykyään ihan samoin? Itse käytän vanhoja paahtoleivän paloja. 

Tehdään kai, en ole itse koskaan tehnyt niitä.

Entäs se Pappilan hätävara sitten , kuka muistaa miten se valmistetaan? Sehän on varsin herraskainen herkku eikös ole vähän kuin englantilainen trifle? kerrosjälkkäri. kermaa ainakin. että pysyy kurvit kohdallaan :)

Aikoinaan kotona ei paljon herkuteltu. olen monasti miettinyt että kotiolojen ankeudessa verrattuna naapuriin meillä oltiin lähinnä jossain sota-ajoissa. nyt on sitten tyypillisesti herkuttelu lähtenut vähän käpälästä ja tulee mässäiltyä kun kerrankin voi. vaaka ei tykkää eikä emäntä. siispä laihikselle.

Vietin lapsuuttani 50- ja 60-luvuilla. Elämä oli niukkaa ja joillain mittareilla köyhää näin jälkikäteen ajateltuna, mutta ei sitä silloin ajatellut sellaisia.  Suurin osa lähipiirin ihmisistä kuului samaan sosiaaliluokkaan. Asuimme pienessä huoneen ja keittiön asunnossa omakotitalon yläkerrassa, jossa meitä oli lopulta 6 henkeä ennen kuin muutimme isompaan. Äiti osasi neuloa ja ommella vaatteita ompelukoneella mutta säästösyistä otimme vastaan vanhoja sukulaisten vaatteita.  Mieleeni on jäänyt yksi järkyttävän ruma talvitakki, ns. trenssitakki jossa oli lämmin vuori ja vaalearaidallinen tekokarvakaulus (minusta muistutti nälkään kuollutta raidallista kissaa).  Uutena varmaan ihan nätti tummansininen mutta kun se oli auttamattomasti haalistunut. Häpesin niin että keskikoulun alaluokalla vietin välitunnit vessassa kun en ilennyt seisoskella pihalla ja pelkäsin että joku pilkkaa sitä takkia. Ei onneksi.

Ruoka oli yksinkertaista mutta äiti teki siitä hyvän makuista. Paistettu puuro tuli tutuksi ja se oli hyvää. Ja monen muistelema makaronivelli. Perunoita saatiin maalta sukulaisilta. Hedelmiä ei varhaisemmassa lapsuudessa saatu muita kuin tutuilta omenia syksyisin. Naapurin täti meni naimisiin ja kun kävin niillä kylässä, sain banaania.  Taivas miten hyvää se oli. Hopeateetä juotiin eli kuumaa vettä, maitoa ja sokeria. Äiti kävi kutomassa mattoja maalla sukulaisten luona.  Itsekin osallistuin pikkulikkana matonkuteiden leikkaamiseen vanhoista rytkyistä. 

Kesiä ja muita lomia vietettiin naapuripitäjän mummolassa. Välillä tehtiin lomamatka kesäisin junalla Pohjois-Suomen mummolaan. Sieltä käytiin Ruotsin puolella, Haaparannalla.  Sehän oli ulkomailla ja niinollen lapsen mielestä tosi hienoa. Köyhän perheen turistimatka. 

Mistään maksullisista harrastuksista ei edes unelmoitu.  Ensimmäiset kaunoluistimet sain käytettynä ja ne oli väriltään ruskeat. Luistelin niillä pronssia kansakoulujen välisissä kisoissa. Vain voittajalla oli pikaluistimet. Suurta onnea oli myöhemmin saada valkoiset luistimet. Kansakoulussa yhdessä näytelmässä luokkakaveri esiintyi balettipuvussa.  Jostakin tiesin että baletin harrastaminen ei ollut halpaa ja samalla ymmärsin, että luokkakaveri oli varakkaasta perheestä.  Keskikoulussa ollessa kävin joskus luokkakaverin luona ja niillä oli kotiapulainen, joka asui sen perheen kanssa.  Yrittäjävanhemmat olivat kiireisiä. Nekin olivat siis varakkaita.

Vielä muistui mieleen kuinka ihanaa aikaa joulu oli lapsena.  Lahjoja saatiin vähän mutta tarpeellisia.  Kirjat olivat parhaita. Mutta hienointa joulussa oli se, että sai syödä kaikenlaisia herkkuja.  Joulutortut olivat parhaita. Pohjoisesta kotoisin ollut äitini harrasti lipeäkalaa jouluna enkä tykännyt siitä ollenkaan.  Oli onneksi kinkkuakin. Joulun jälkeen tuli tyhjä tunne kun herkkujen syöminen loppui ja joululoma loppui.  Siitä tunteesta muistuttaa aina joululaulu Tuikkikaa oi joulun tähtöset.  "Kerran loppuun satu joulun saa, suru säveliä sumentaapi, kerran silmän täyttää kyyneleet, virtaa vuolahina tuskan veet ..."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Kai me sitten oltiin oikeasti köyhiä, mutta en muista, että mitään olisi ostettu uutena, vaan aina kaikki oli jostain haalittua käytettyä tavaraa. Taisin olla jotain 12-vuotias ennen kuin sain ensimmäisen uuden polkupyöräni. Televisiokin oli mustavalkoinen (ja tietysti käytetty), koska mustavalkolupa oli halvempi kuin värilupa.

Autokin hommattiin vasta, kun olin jotain 14 ja sekin oli lada ja tottakai käytetty.

Milloin tämä tapahtui? Mustavalkotelevisiot olivat värillisiä yleisempiä 1970-alkupuolella ainakin ja televisiot olivat kalliita, parin kuukauden bruttopalkan hintaista. Eli jos suhteuttaisi nykytulotasoon, niin 5000-7000€. Niistä jopa tapeltiin perinnönjaossa, vaikka kaikki muistavat millaisia romuja ne loppujenlopuksi olivat.

70-luvun loppupuolella.

Vierailija kirjoitti:

Majoituttiin aina matkoilla jossain leirintäalueella teltassa tai hytissä, ei ikinä hotelleissa. Eikä käyty koskaan pohjoismaiden ulkopuolella lomamatkoilla, vaan aina vain road trip tai risteily, alimmassa hyttiluokassa tietysti. Ja meillä oli aina joku hajoamispisteessä oleva 20v vanha auto.

Nyt ymmärrän, että oltiin köyhiä. Onneksi kouluttauduin hyväpalkkaiseen ammattiin itse.

Itsehän ihmettelin koulussa Viking Linen kasseja,, joilla toiset pojat toivat luistimiaan kouluun liikuntatunnille. Me ei käyty ikinä perheen kanssa risteilyllä.

Itse kävin ekan kerran laivalla vasta täysi-ikäisenä opiskelijana omilla rahoilla.

Vierailija kirjoitti:

Kun ensimmäiset mikropizzat (roiskeläppäpizzat) tulivat markkinoille 80-luvulla, meille ostettiin niitä silloin tällöin. Yksi kappale kolmelle hengelle. 

Isä naureskeli, kun tuttavaperhe oli käyttänyt 40 markkaa ostaakseen jokaiselle perheenjäsenelle omat. 

Mahtoi olla iso perhe. Noi pizzat maksoi 90-luvulla jotain 5mk/lätty.

80-luvun alussa hinta on varmaan ollut puolet tuosta, joten jos jokaiselle on ollut oma, niin perheessä on ollut 16 henkilöä.

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla Pohjanmaalla köyhät ritarit tehtiin kuivaneista pullapitkon viipaleista. Kastettiin maitoon ja paistettiin pannulla voissa. Joskus laitettiin mansikkahilloa ja kermavaahtoa päälle. Hyvää oli. täytyisi tehdä joskus

Niin ne tehdään muuallakin nykyäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Mummo ja ukki kierrättivät pullan- ja leivänkannikoita korpuiksi. Uuniin kuivumaan entisestään, ja sitten kovettuneen päälle sokeria. Ukki kastoi niitä sitten kahviin. Itse en kauheasti tykännyt, nyt ajateltuna oli pelkkää jauhoa ja sokeria, ei siitä paljon makua saa. 

Sellaisiahan ne korput ovat.

Saimaan rannalta kirjoitti:

Vietin lapsuuttani 50- ja 60-luvuilla. Elämä oli niukkaa ja joillain mittareilla köyhää näin jälkikäteen ajateltuna, mutta ei sitä silloin ajatellut sellaisia.  Suurin osa lähipiirin ihmisistä kuului samaan sosiaaliluokkaan. Asuimme pienessä huoneen ja keittiön asunnossa omakotitalon yläkerrassa, jossa meitä oli lopulta 6 henkeä ennen kuin muutimme isompaan. Äiti osasi neuloa ja ommella vaatteita ompelukoneella mutta säästösyistä otimme vastaan vanhoja sukulaisten vaatteita.  Mieleeni on jäänyt yksi järkyttävän ruma talvitakki, ns. trenssitakki jossa oli lämmin vuori ja vaalearaidallinen tekokarvakaulus (minusta muistutti nälkään kuollutta raidallista kissaa).  Uutena varmaan ihan nätti tummansininen mutta kun se oli auttamattomasti haalistunut. Häpesin niin että keskikoulun alaluokalla vietin välitunnit vessassa kun en ilennyt seisoskella pihalla ja pelkäsin että joku pilkkaa sitä takkia. Ei onneksi.

Ruoka oli yksinkertaista mutta äiti teki siitä hyvän makuista. Paistettu puuro tuli tutuksi ja se oli hyvää. Ja monen muistelema makaronivelli. Perunoita saatiin maalta sukulaisilta. Hedelmiä ei varhaisemmassa lapsuudessa saatu muita kuin tutuilta omenia syksyisin. Naapurin täti meni naimisiin ja kun kävin niillä kylässä, sain banaania.  Taivas miten hyvää se oli. Hopeateetä juotiin eli kuumaa vettä, maitoa ja sokeria. Äiti kävi kutomassa mattoja maalla sukulaisten luona.  Itsekin osallistuin pikkulikkana matonkuteiden leikkaamiseen vanhoista rytkyistä. 

Kesiä ja muita lomia vietettiin naapuripitäjän mummolassa. Välillä tehtiin lomamatka kesäisin junalla Pohjois-Suomen mummolaan. Sieltä käytiin Ruotsin puolella, Haaparannalla.  Sehän oli ulkomailla ja niinollen lapsen mielestä tosi hienoa. Köyhän perheen turistimatka. 

Mistään maksullisista harrastuksista ei edes unelmoitu.  Ensimmäiset kaunoluistimet sain käytettynä ja ne oli väriltään ruskeat. Luistelin niillä pronssia kansakoulujen välisissä kisoissa. Vain voittajalla oli pikaluistimet. Suurta onnea oli myöhemmin saada valkoiset luistimet. Kansakoulussa yhdessä näytelmässä luokkakaveri esiintyi balettipuvussa.  Jostakin tiesin että baletin harrastaminen ei ollut halpaa ja samalla ymmärsin, että luokkakaveri oli varakkaasta perheestä.  Keskikoulussa ollessa kävin joskus luokkakaverin luona ja niillä oli kotiapulainen, joka asui sen perheen kanssa.  Yrittäjävanhemmat olivat kiireisiä. Nekin olivat siis varakkaita.

Meillä myös paistettiin tähteeksi jäänyttä puuroa ja syötiin makaroonivelliä ja se oli myös äitini tekemänä vuonna 1995 syntyneen poikamme lempiruokaa. Sitä piti mummilassa aina saada. Emme olleet köyhiä, keskiluokkaa.

Köyhintä meillä oli ysärin keskivaiheilla, kun äiti jäi monen lapsen työttömäksi yksinhuoltajaksi. Silloin päivän ainoa lämmin ruoka syötiin koulussa ja äiti kehoittikin syömään siellä mahat täyteen. Oli aika hirveää kun kotona ei jääkaapissa ollut välillä ihan mitään. Jotakin EU ruoka-apupakkauksia saimme, niissä oli muistaakseni pyöreää näkkäriä, maitojauhetta ja vehnäjauhoja. Jouluksi saimme kerran seurakunnalta lahjakortin, voi että oli ihanaa kun oli kunnolla ruokaa! Yleensä lämmin ruoka oli jauhelihaa tai nakkeja perunan tai makaronin kanssa, ehkä porkkanaraastetta kaveriksi. Parasta oli äidin leipomat sämpylät. Äiti oli muutenkin hyvä leipomaan ja leipomuksia meillä oli paljon. Kalaa ei ollut koskaan, eikä kummempia kasviksia. Kurkkua ja tomaattia ja raasteita. Muistan miten itse tykkäsin purkkiananaksesta, sitä saattoi joskus olla porkkanaraasteen tai kaaliraasteen seassa. Marjat poimimme itse ja vispipuuroa oli usein. Marjanpoimintarahoilla ostin ekat merkkifarkkunikin kun menin yläasteelle. Pidinkin ne ihan puhki. Töihin menin heti kun kynnelle kykenin ja maksoin itse lukiokirjat ja oikeastaan aivan kaiken. Nyt nelikymppisenä tienaamme miehen kanssa melkein 10 000e bruttona kuussa ja osaan todella arvostaa sitä kun on varaa hankkia mitä haluamme. Köyhyys ei unohdu koskaan ja välillä on jopa huono omatunto kun kaupassa voi koriin laittaa ihan mitä haluaa hintoja pahemmin katselematta.

Kuivuneiden tussien "henkiin herättäminen" kynsilakanpoistoaineella.