Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?
Mä muistelin äidilleni joskus kuinka meillä syötiin lapsena 90-luvun alussa usein sellaista liha-riisimössöä, jossa oli ihan valtavasti kaalia. Siis varmaan 3/4 koko jutusta. Se oli ihan ok, mutta muistelin vaan. Äiti sanoi sitten että No arvaappa kumpi maksaa vähemmän, kaali vai sianliha? Eli se ei ollutkaan kulinaarinen valinta vaan rahakysymys. En ollut tietenkään lapsena tajunnut.
Kommentit (1364)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin pankinjohtajan perheessä syötiin monta kertaa viikossa vain ”maitoperunaa”, eli maidossa keitettyjä perunoita. Siis maitopohjaista keittoa, jossa ei ollut kuin perunoita. Perheen äiti kävi kyllä joka kesä yksin Rodoksella, mikä kasarilla oli tosi erikoista. Hyvin harva lensi ulkomaille, ja äidin reissut yksistään herätti kuiskintaa ja ihmetystä. Yhden kerran otti yhden lapsista mukaansa, ja kun uteliaana kyselimme kaverilta että millaista siellä oli, niin oli hyvin vaitonainen. Mitä lie äiti puuhannut ja lapsi nähnyt…
Osa ihmisistä ei vain välitä syömisestä. Joku ei siedä mitään uutta makua. Pitää olla aina samaa, mieluiten mautonta ja väritöntä arkipöperöä. Sitä on pidetty järkevänä säästönä, etenkin tässä pyhän perunan maassa.
Se pankinjohtajakin on voinut kasvaa oman maan perunoilla ja tottunut siihen, ettei mies edes keitä niitä. Jos hänen vaimonsakaan ei ole osannut, niin se on sitten ollut siinä.
Kuulostaa siltä että perheessä on juotu tai oltu muuten onnettomia.Pikemminkin maitoperunoita syöttämällä sai säästettyä sen jokakesäisen ulkomaanreissunsa. Tokihan perheen äiti ja isä on voineet syödä itse paremmin, mutta perheen lapset söi monta kertaa viikossa maitoperunaa. Perheessä oli kyllä onnetonta, mutta ei alkoholin takia. En yhtään ihmettele vaikka perheenäiti olisikin käynyt vähän vieraissa reissuillaan. Kaikki tuntemani aikuiset siihen aikaan siitä supatteli ja juorusivat.
Miten tiedät sen perheen asiat noin tarkasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
PIenenä sain piirustuspaperiksi näkkileipä pakettien paperia. Se oli vahapintaista tai muovitettua, ei siihen tarttunut lyijykynistä oikein mitään. Oli iloista saada jotain muuta paperia. Sisko toi töistä roskiin heitettyä tulostepaperia. niissä oli kaikenlaista lääketieteellisten tutkimusten laskelmia tai lomakkeita. Valtiolla ei siis paperia säästelty.
Jouluksi toki sain oikeita piirustuskirjoja, joita en piirtää enkä värittää, koska halusin itse säästää ne :-) Niin se nuukailu tarttuu...
Nykyisin vielä joskus ratkaisen sanaristikon mielessäni vain katsomalla sitä, kirjoittamatta ruutuihin mitään. Vaikeampia ei voi sillä tavalla kyllä ratkaista.
parhaan ystävän perhe eli nousukautta omakotitalossaan. oli tietokone, videot monta teeveetä, vanhemmilla vesisänky autot mökit jne. meidän yh-perheessä minä katselin menoa vierestä. kerran kaverin äiti joka oli taitava ompelija ompeli minulle silkkiset tai satiiniset yöpuvun housut, vaaleanpunaiset. oi kuinka ylpeä olinkaan! sen kanssa t-paita niin kehtasin pitää niitä yövaatteina. meillä oli ruokaa nipinnapin ja ainoana lapsena sain juuri tarpeeksi osakseni, mutta vaatteissa olin aina surkein tyttö. häpesin niin paljon isän outoja harvoja vaateostoksia ja kuljin kummajaisena, vasta aikuisena olen oppinut pitämään naisellisia vaatteita kuten mekkoa ja sukkiksia. se tuntuu nyt ihanalle pukeutua kuin nainen!
Kaikki vaatteet ja harrastusvälineet, sukset, pilkupyörät ynnä muu kiersi koko suvun lapset eli aina kun joltain jäi pieneksi niin meni seuraavaan perheeseen ja tuskin oli alkujaankaan uusina ostettuja. Ei silloin tuntunut yhtään oudolta. Muistan myös vaatteita ostettaessa miten äiti oikein etsimällä etsi jonkun pikkuvikaisen kappaleen, josta oli sauma vähän auki tms. ja tinkasi alennuksen, korjasi sitten kotona. Lomareissut oli vain sukulaisten luo / tuttujen mökille, koskaan ei käyty ulkomailla ei edes ruotsin laivalla. Hiihtolomalla saatettiin käydä kylpylässä ja sen kalleutta päiviteltiin pitkään.
Ei kai mitään lasagnea normaalisti kotona tehty ennen kuin joskus 90-luvulla? Silloin se meillekin vasta tuli tietoon ja sitten kyllä tehtiin toisinaan. Samoin pizzat sun muut ulkomaan ruoat. ;)
70-luvulla syntyneenä ja 80-luvulla lapsuuteni eläneenä tunnustan tuon saman, että perusruoalla ihmiset elivät. Perunaa eri muodoissaan (meillä oli usein perunamuusia, kun se oli maistui lapsille) ja erilaista kastiketta, keittoja, laatikkoruokia. Kasvikset omasta maasta ja marjat metsistä, siinä vaiheessa ostettiin kaupasta porkkanaa tai muuta, kun kellari tyhjeni kevättä kohden. Meillä kyllä aina syötiin myös tomaattia ja kurkkua kaupastakin ostettuna. Salaattia saatettiin tehdä esim. viikonlopun erikoisemman ruoan lisukkeeksi, arkena syötiin porkkana- ja lantturaastetta tai säilöttyä punajuurta tai suolakurkkuja.
Meillä isä on innokas metsästäjä ja kalamies, joten paljon syötiin tuoretta kalaa ja erilaisia paisteja. Kaupan kallista lihaa ostettiin harvoin, siinä kaiketi meillä sitten säästettiin. Kana oli harvinaista herkkua, eikä sitä ollut siihen tapaan myynnissäkään kuin nykyään. Joskus äiti laittoi kanankoipia uunissa ja erityisherkkuna kaupunkireissun päälle saatettiin ostaa grillibroileri. Jälkiruokana tai iltapalana oli puolukkavispipuuroa tai marjakiisseliä.
Herkut paistettiin itse (pullat, piirakat, kakut ym) ja saunailtana jaettiin jäätelöpaketti tai suklaalevy. Joskus oli limsaakin saunan päälle. Muistan, miten ylelliseltä tuntui, kun joskus yläasteella sain ensi kertaa ihan oman suklaalevyn, taisi olla jostakin kotityöstä palkkioksi tai lahjana.
Ei meillä ikinä nälkää nähty, mutta taloudellisesti elettiin kuitenkin, kun asuntolaina painoi päälle. Iso syy siihen, että elimme näinkin leveästi, lienee näin jälkikäteen katsoen siinä ettei perheessä tai suvussakaan käytetty kovin paljon alkoholia tai tupakkaa. Ne rahat menivät järkevämpään käyttöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona koko ateria saattoi olla pelkästään lämmitetyt verilätyt tai pannulla kuumennettu perunasipulisekoitus.
onpa tämä vertaistuellinen ketju ja sukupolvikokemus. jotenkin ihana kuulla miten sitten kuitenkin samanlaista on ollut muillakin, että ei niin hääppöistä materialistisesti, mutta pitääkö sen ollakaan? ja aina elämässä on asioita jotka on toisilla paremmin ja toisilla huonommin. aina on joku jolla menee vähän kovempaa ja sitten valitettavasti jolla menee heikommin. kukin tavallaan ja kaikista pitää pitää huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuimme kaupungissa mutta äidillä oli mummolassa oma kasvimaa, ei mikään pieni vaan kaikenlaista kasvamassa, kävi sitä hoitamassa harvase viikonloppu. Silloin ajattelin että se on äitini kiva harrastus, mutta suuri syy taisi kyllä olla rahapula, saatiin sieltä sitten salaattia, kurkkuja, herneitä, retiisiä yms. Marjassa myös käytiin ja kaikki omenat ja viinimarjat säilöttiin tarkkaan talveksi.
Muuten ei meillä ostettu makeaa tai mitään hyvää, mutta muistan että aika usein äiti juoksutti meitä lapsia hakemaan kaupasta ”pitkää pullaa”, eli berliininmunkkeja. Ne oli just sellaisia pitkiä, vaaleanpunainen kuorrute päällä ja kermavaahtoa sisällä. Näitä syötiin kahvin kanssa jopa kerran pari viikossa. Hitto kun muistaisi mitä ne siihen aikaan maksoi, kun niihin kyllä oli varaa, vaikka limpparit ja muut oli kalliita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruoka oli perunaa ja ruskeaa kastiketta. Vaatteita sai pari kertaa vuodessa. Sellainen kun muillakin on ei mennyt meillä läpi. Kerta kaikkiaan mihinkään ei rahaa laitettu. Olin kolun ainut joka kulki ruosteisella mummopyörällä, muilla oli vaihdepyörät. Joulunaikaan yhtenä päivänä oli jos ei nyt ilmaista niin ainakin halvempaa soittaa lankapuhelimesta, se oli vuoden ainoa päivä kun jollekin sai soittaa. Muuten oltiin koko ajan vieressä hokemassa että pitää jo lopettaa. Ja missään ei koskaan käyty. Ravintolassa olen käynyt ensimmäisen kerran täysi-ikäisenä. Kiitän luojaani etten elä lapsuuttani tänä päivänä. Vanhempien kuoltua selvisi, ettei todellakaan oltu köyhiä, ainoastaan sairaalloisen pihejä. Sairautta tuollainen köyhäily ja elämänlaadun heikentäminen. Paljolta kiusaamiselta olisin minäkin säästynyt
Vierailija kirjoitti:
Kotona koko ateria saattoi olla pelkästään lämmitetyt verilätyt tai pannulla kuumennettu perunasipulisekoitus.
niin meilläkin, tosin usein siihen keitettiin myös perunat lisäksi. nyt kun mietin omaa talouttani, niin olen todella tuhlari kun pitää olla joka päivä joku superihanaherkkueines tai noutoruoka. osaisinpa olla yhtä taloudellinen itse kuin mitä aikoinaan oltiin, jäisi pitkä penni säästöön vaikka matkaa varten.
tuli mieleen noista verilätyistä tämä kun meilläkin niitä syötiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.
Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).
Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.
Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.
Itse muistan 1970-luvun, silloin käytiin lähikaupassa. joka oli aika pieni, eikä siellä kovin laaja valikoima ollut. Siihen aikaan ei ollut vihreitä vihanneksiakaan läpi vuoden, ei ainakaan suomalaisia, tuontitavaraa alkoi vähin erin ilmestyä. Pizzaa äti alkoi kokeilla kotona 1980-luvulla ja lasagnea näin ensi kerran 1990-luvun alussa. Lehdissä alkoi jo 1970-luvulla olla ulkomaisten ruokien reseptejä, keittokirjoissa oli sitä arkiruokaa ja sitten herraskaisempana erilaisia kastikkeita ja pihvejä, jotka olivat olleet yleellisyyttä vielä pula-aikana.
Se arkiruoka oli kyllä hyvää, niin koulussa kuin kotonakin. Lasagnea ja uusinta tulokasta tex mexiä syön nykyisin aika harvoin, voisin kyllä elää ilman niitäkin, vaikka ihan kiva että on vaihtelua.
Silloin 1970-luvulla ja edellisellä vuosikymmenellä valmisruuat alkoivat tulla kauppoihin, niitä pidettiin silloin hieman "ala-arvoisina", kotona tehty oli parempaa. Silloin näin olikin enemmän kuin nykyisin. Kiireisissä kaupunkiperheissä, joissa oli rahaa ostaa valmisruokia, niitä syötiin jonkin verran, mutta monet sielläkin pitivät niitä mauttomina verrattuna itse tehtyyn. Maksalaatikkoa sai siis kaupasta, mutta ajatelkaapa, meillä ja pikkukoulussammekin se tehtiin itse, missä oli vähän laittamista. Meillä jauhelihakin jauhettiin itse. Ja kalaakin jauhettiin ja niistä paistettiin kalapullia, joita saattoi pakastaa.
Lapsuudessani sentään leipä, maito ja voi ostettiin. Nekin oli vasta vähän aikaa aiemmin tehty kaikki kotona. Keittokinkku oli harvinaista, "jauhomakkaroita", niitä mitä eniten myydään nykyäänkin, oli pöydässä arkena aina, ja sitä palloedamia. Suolakurkkua ja etikkapunajuurta. Tuoretta kurkkua ja tomaattia kesäisin omasta maasta, lisääntyvässä määrin talvisin kun sitä alkoi tulla kauppoihin tarjolle, Lehtisalaattia kasvatettiin ja sitä oli kesäisin myös aina, talvella joihinkin juhliin saatettiin ostaa, eli kyllä sitä joistain kaupoista sai, eli joitain kasvihuoneita oli, mutta kallista se varmaankin oli.
Lohta syötiin vain juhlapyhinä, mutta noihin aikoihin lohialtaita alkoi ilmestyä maisemiin ja hinta kyllä halpeni. Nykyisin lohta tulee välillä syötyä jopa viikoittain... siihen aikaan itsepyydettyä suolakalaa oli niin kesällä kuin talvella aika usein, ei sentään joka viikolla. Aika usein oli myös Ahti-silliä. Itsepyydettyä ja valmistettua savumuikkua monesit koko kesän.
En muista sitä aikaa mitenkään "köyhänä". Oikeastaan kaipaan monia asioita siitä ajasta. En kyllä haluaisi luopua lohesta enkä vihreistä kasviksista myös talvella, mutta monesta muusta olisin valmis tinkimään. Kiva että niitä on, erityisen tarpeellisiksi en niitä koe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin pankinjohtajan perheessä syötiin monta kertaa viikossa vain ”maitoperunaa”, eli maidossa keitettyjä perunoita. Siis maitopohjaista keittoa, jossa ei ollut kuin perunoita. Perheen äiti kävi kyllä joka kesä yksin Rodoksella, mikä kasarilla oli tosi erikoista. Hyvin harva lensi ulkomaille, ja äidin reissut yksistään herätti kuiskintaa ja ihmetystä. Yhden kerran otti yhden lapsista mukaansa, ja kun uteliaana kyselimme kaverilta että millaista siellä oli, niin oli hyvin vaitonainen. Mitä lie äiti puuhannut ja lapsi nähnyt…
Osa ihmisistä ei vain välitä syömisestä. Joku ei siedä mitään uutta makua. Pitää olla aina samaa, mieluiten mautonta ja väritöntä arkipöperöä. Sitä on pidetty järkevänä säästönä, etenkin tässä pyhän perunan maassa.
Se pankinjohtajakin on voinut kasvaa oman maan perunoilla ja tottunut siihen, ettei mies edes keitä niitä. Jos hänen vaimonsakaan ei ole osannut, niin se on sitten ollut siinä.
Kuulostaa siltä että perheessä on juotu tai oltu muuten onnettomia.Pikemminkin maitoperunoita syöttämällä sai säästettyä sen jokakesäisen ulkomaanreissunsa. Tokihan perheen äiti ja isä on voineet syödä itse paremmin, mutta perheen lapset söi monta kertaa viikossa maitoperunaa. Perheessä oli kyllä onnetonta, mutta ei alkoholin takia. En yhtään ihmettele vaikka perheenäiti olisikin käynyt vähän vieraissa reissuillaan. Kaikki tuntemani aikuiset siihen aikaan siitä supatteli ja juorusivat.
Miten tiedät sen perheen asiat noin tarkasti?
Etkö sinä lapsena tiennyt mitä kaverisi perheessä tapahtuu? Etkö koskaan kuunnellut aikuisten juttuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.
Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).
Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.
Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.
Kaupoissa oli 80-luvulla paljonkin kaikkea, mutta a) isät olivat nirsoja ja ruoka tehtiin usein heidän mielensä mukaan. Valmiiseen ruokaan suhtauduttiin epäillen, vaikkei se ollut uusi keksintö. b) usein myytiin raaka-aineita, ei valmiita tai puolivalmisteita, ja työssä käyvillä ihmisillä oli aikaa kokata paremmin vain viikonloppuisin c) suurten ikäluokkien naiset olivat köyhistä lähtökohdista. Monilla oli kyllä taitava äiti, joka oli oppinut nuorena kotiapulaisena gastronomiset taidot, mutta niitä ei välitetty eteenpäin. Kateus tytärtä kohtaan, köyhyys, kyvyttömyys siirtää opittua eteenpäin, maailman muuttuminen. Oli myös edistystä, kun naista ei sidottu hellaan. d) oikea tai kuviteltu säästö.
Meillä oli ihan oikeasti rahapulan takia yksinkertaisia ruokia. Isäni oli todellakin sota-ajan jälkeen syntynyt lapsi, ja hänen lapsuudessaan nähtiin nälkää, ei enää siihen kuoltu, mutta tiukkaa oli. Esimerkiksi perunoista leikattiin idut erikseen siemenperunoiksi ja loppuperuna syötiin... Ja kylässä oli köyhempiäkin perheitä.
Mutta vanhempani kyllä innokkaasti kokeilivat erilaisia asioita, kotiviinitonkka alkoi pulputtaa siinä 80-luvun puolella. Kaikki eksoottiset hedelmät maisteltiin (nehän hävisivät sitten 90-luvun laman myötä kaupoista). Äidillä oli se mestarikokki tms ruokaohjekorttisarja, ja siellähän oli kaikenlaisia eksoottisempiakin ruokalajeja. Niitä joskus tehtiin. Mutta lasagnea meillä ei syöty, koska siihen laitettiin valkosipulia, josta isäni ööö.... ei tykännyt. Se oli kissanruokaa. Koska Karvinen söi sitä ;-D
Kauppojen ruokavalikoima oli aika kapea, muistan, kun Valintatalo tuli, ja siellä oli kaikenlaisia säilykkeitä, mm. herkkusienipurkkeja ja katkarapuja niissä kapeissa lasipurkeissa.
Meillä siis kyllä tunnettiin eksoottiset ja kalliitkin ruoka-aineet, mutta niitä ei käytetty jokapäiväisessä ruuanlaitossa. Lapin lomareissulla oli omat eväät mukana, mutta sitten ostettiin se yksi pieni kimpale kultaa. Tai siis kuivattua poroa, ja sitä nautiskeltiin hartaasti. Sitten isälle tuli Lapista työkaveri ja hänen kauttaan tilattiin puolikkaita poroja...
Äitini ei ole mikään mestarikokki, hänen äitinsä oli vielä kehnompi ruuanlaittaja. Mutta leipää ja pullaa äitini osaa tehdä! Mummo leipoi makeita leivonnaisia, täytekakut oli mahtavia (ja ne oli niitä kermakakkuja, missä oli hilloa välissä ja karkkeja päällä).
Ruoka oli suhteessa kallista, ja kun pienituloisille kaikki muukin on kallista, niin kaikesta säästettiin. Mutta se tehtiin meillä iloisena, otettiin haasteena, että miten voisi jonkun tehdä itse tai hankkia edullisesti. Kun tultiin kotiin, niin kilometri ennen kotia alkoi iso alamäki. Isä laski sen aina alas moottori sammutettuna ja testattiin, kuinka pitkälle pääsi (vaihde vapaalla) ennenkuin piti se moottori käynnistää - aika usein päästiin suoraan autotallin eteen!
Nyt kun mietin, niin ehkä se mustaherukanlehtitee oli sitä äärimmäistä köyhäilyä. Sitten taas meille ostettiin kylän eka videonauhuri ja tietokonekin minulle myöhemmin. Luulen, että jos silloin 70-80-luvuilla olisi ollut internet käytössä, niin isäni olisi kyllä ollut aivan täpinöissään kaikesta tiedosta.
Se köyhäily ja itse tekeminen ei siis ollut mitään pakko-oireista, vaan hauskaa ja mielenkiintoista - ehkä vanhemmille se ei aina ollut sitä, mutta meille lapsille se näyttäytyi sellaisena.
Olen usein miettinyt, miten johonkin tekniseen laitteeseen oli varaa vaikka muuhun ei. Ostettiin uusi tv, kun tuli talvikisat. Silti uudet keittiön verhot oli humpuukia.
Ei epäilystäkään, kuka määritti perheen rahankäytön.
Jep!! Isän mielestä vaatteet, kengät, kosmetiikka ja kaikki tytöille tärkeä oli ihan humpuukia. Vaikka vanhemmilla oli yhteinen tili ja yhteiset rahat, niin välillä äiti säästi isän selän takana rahaa että sain bootsit tai levikset, tai jotain muuta mikä oli siihen aikaan tärkeää ja isän mielestä ihan joutavaa rahantuhlausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona koko ateria saattoi olla pelkästään lämmitetyt verilätyt tai pannulla kuumennettu perunasipulisekoitus.
niin meilläkin, tosin usein siihen keitettiin myös perunat lisäksi. nyt kun mietin omaa talouttani, niin olen todella tuhlari kun pitää olla joka päivä joku superihanaherkkueines tai noutoruoka. osaisinpa olla yhtä taloudellinen itse kuin mitä aikoinaan oltiin, jäisi pitkä penni säästöön vaikka matkaa varten.
tuli mieleen noista verilätyistä tämä kun meilläkin niitä syötiin.
Koulussa oli verilätyt aina vain puolukkahillon kanssa. Kotona piti verilettujen kanssa olla perunaa, muuten ei ruumillista työtä tehnyt isä tullut kylläiseksi. Perunaa oli lähes joka aterialla, ellei sitten ollut makaronia.
Valmisruokaa on välillä tullut itsekin syötyä päivittäin ja toisinaan tosiaan tilattua. Niihinkin kyllästyy, tavan arkiruoka itse laitettuna tuoreista aineksista maistuu niiden jälkeen toisinaan suorastaan majesteetillisen hyvälle :-)
Meillä veriplätyt paistettiin itse verestä. Nyt olen ostanut vain valmiita ja ei, maku ei tosiaan ole sama. Itsellä vain edes ole lettupannua, tavan räiskäleet kun voi tehdä tavallisellakin paistinpannulla.
Ennen melkein kaikki oli melkein paremmin!
uunipannaria tehtiin usein ja sehän on kelpo helppo herkku. maitoa munia jauhoja ja sokeria ja uuniin. hillon kanssa nam! hauska olisi vertailla erilaisia talouksia ja ruokabudjetteijä nykyään ja silloin 80luvulla tai ysärilä
Sain lapsena yhden kerran uuden pyörän. Olinkohan 9-10-vuotias… Kasvoin totta kai ja pyörä kävi pieneksi, mutta en edes tajunnut sitä ennen kuin ysiluokalla, kun tehtiin luokan kans joku pyöräretki ja kaikki ivasivat mun lastenpyörää. Sitä vain tottui veivaamaan pienellä munamankelilla, kun tiesi että uutta ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.
Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).
Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.
Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.
Kaupoissa oli 80-luvulla paljonkin kaikkea, mutta a) isät olivat nirsoja ja ruoka tehtiin usein heidän mielensä mukaan. Valmiiseen ruokaan suhtauduttiin epäillen, vaikkei se ollut uusi keksintö. b) usein myytiin raaka-aineita, ei valmiita tai puolivalmisteita, ja työssä käyvillä ihmisillä oli aikaa kokata paremmin vain viikonloppuisin c) suurten ikäluokkien naiset olivat köyhistä lähtökohdista. Monilla oli kyllä taitava äiti, joka oli oppinut nuorena kotiapulaisena gastronomiset taidot, mutta niitä ei välitetty eteenpäin. Kateus tytärtä kohtaan, köyhyys, kyvyttömyys siirtää opittua eteenpäin, maailman muuttuminen. Oli myös edistystä, kun naista ei sidottu hellaan. d) oikea tai kuviteltu säästö.
Meillä oli ihan oikeasti rahapulan takia yksinkertaisia ruokia. Isäni oli todellakin sota-ajan jälkeen syntynyt lapsi, ja hänen lapsuudessaan nähtiin nälkää, ei enää siihen kuoltu, mutta tiukkaa oli. Esimerkiksi perunoista leikattiin idut erikseen siemenperunoiksi ja loppuperuna syötiin... Ja kylässä oli köyhempiäkin perheitä.
Mutta vanhempani kyllä innokkaasti kokeilivat erilaisia asioita, kotiviinitonkka alkoi pulputtaa siinä 80-luvun puolella. Kaikki eksoottiset hedelmät maisteltiin (nehän hävisivät sitten 90-luvun laman myötä kaupoista). Äidillä oli se mestarikokki tms ruokaohjekorttisarja, ja siellähän oli kaikenlaisia eksoottisempiakin ruokalajeja. Niitä joskus tehtiin. Mutta lasagnea meillä ei syöty, koska siihen laitettiin valkosipulia, josta isäni ööö.... ei tykännyt. Se oli kissanruokaa. Koska Karvinen söi sitä ;-D
Kauppojen ruokavalikoima oli aika kapea, muistan, kun Valintatalo tuli, ja siellä oli kaikenlaisia säilykkeitä, mm. herkkusienipurkkeja ja katkarapuja niissä kapeissa lasipurkeissa.
Meillä siis kyllä tunnettiin eksoottiset ja kalliitkin ruoka-aineet, mutta niitä ei käytetty jokapäiväisessä ruuanlaitossa. Lapin lomareissulla oli omat eväät mukana, mutta sitten ostettiin se yksi pieni kimpale kultaa. Tai siis kuivattua poroa, ja sitä nautiskeltiin hartaasti. Sitten isälle tuli Lapista työkaveri ja hänen kauttaan tilattiin puolikkaita poroja...
Äitini ei ole mikään mestarikokki, hänen äitinsä oli vielä kehnompi ruuanlaittaja. Mutta leipää ja pullaa äitini osaa tehdä! Mummo leipoi makeita leivonnaisia, täytekakut oli mahtavia (ja ne oli niitä kermakakkuja, missä oli hilloa välissä ja karkkeja päällä).
Ruoka oli suhteessa kallista, ja kun pienituloisille kaikki muukin on kallista, niin kaikesta säästettiin. Mutta se tehtiin meillä iloisena, otettiin haasteena, että miten voisi jonkun tehdä itse tai hankkia edullisesti. Kun tultiin kotiin, niin kilometri ennen kotia alkoi iso alamäki. Isä laski sen aina alas moottori sammutettuna ja testattiin, kuinka pitkälle pääsi (vaihde vapaalla) ennenkuin piti se moottori käynnistää - aika usein päästiin suoraan autotallin eteen!
Nyt kun mietin, niin ehkä se mustaherukanlehtitee oli sitä äärimmäistä köyhäilyä. Sitten taas meille ostettiin kylän eka videonauhuri ja tietokonekin minulle myöhemmin. Luulen, että jos silloin 70-80-luvuilla olisi ollut internet käytössä, niin isäni olisi kyllä ollut aivan täpinöissään kaikesta tiedosta.
Se köyhäily ja itse tekeminen ei siis ollut mitään pakko-oireista, vaan hauskaa ja mielenkiintoista - ehkä vanhemmille se ei aina ollut sitä, mutta meille lapsille se näyttäytyi sellaisena.
Olen usein miettinyt, miten johonkin tekniseen laitteeseen oli varaa vaikka muuhun ei. Ostettiin uusi tv, kun tuli talvikisat. Silti uudet keittiön verhot oli humpuukia.
Ei epäilystäkään, kuka määritti perheen rahankäytön.Jep!! Isän mielestä vaatteet, kengät, kosmetiikka ja kaikki tytöille tärkeä oli ihan humpuukia. Vaikka vanhemmilla oli yhteinen tili ja yhteiset rahat, niin välillä äiti säästi isän selän takana rahaa että sain bootsit tai levikset, tai jotain muuta mikä oli siihen aikaan tärkeää ja isän mielestä ihan joutavaa rahantuhlausta.
itse puhkesin itkuun , tai iltismäisesti ROMAHDIN JA MURRUIN, kun faija ilmoitti että saan hänen veronpalautuksistaan ekat levikseni ja vielä 501! muistan kuinka micmacissa niitä kävin katsomassa ja sovittamassa. ja lopulta sain ostettua. ne maksoin ihan Törkeen paljon eli jotain 359 markkaa. niitä pidettiin sitten seuraavat 10 vuotta. :) polvet niistä aukesivat sopivasti grungeaikaan ja eikun flanellipaita päälle ja rock on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.
Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).
Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.
Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.
Kaupoissa oli 80-luvulla paljonkin kaikkea, mutta a) isät olivat nirsoja ja ruoka tehtiin usein heidän mielensä mukaan. Valmiiseen ruokaan suhtauduttiin epäillen, vaikkei se ollut uusi keksintö. b) usein myytiin raaka-aineita, ei valmiita tai puolivalmisteita, ja työssä käyvillä ihmisillä oli aikaa kokata paremmin vain viikonloppuisin c) suurten ikäluokkien naiset olivat köyhistä lähtökohdista. Monilla oli kyllä taitava äiti, joka oli oppinut nuorena kotiapulaisena gastronomiset taidot, mutta niitä ei välitetty eteenpäin. Kateus tytärtä kohtaan, köyhyys, kyvyttömyys siirtää opittua eteenpäin, maailman muuttuminen. Oli myös edistystä, kun naista ei sidottu hellaan. d) oikea tai kuviteltu säästö.
Meillä oli ihan oikeasti rahapulan takia yksinkertaisia ruokia. Isäni oli todellakin sota-ajan jälkeen syntynyt lapsi, ja hänen lapsuudessaan nähtiin nälkää, ei enää siihen kuoltu, mutta tiukkaa oli. Esimerkiksi perunoista leikattiin idut erikseen siemenperunoiksi ja loppuperuna syötiin... Ja kylässä oli köyhempiäkin perheitä.
Mutta vanhempani kyllä innokkaasti kokeilivat erilaisia asioita, kotiviinitonkka alkoi pulputtaa siinä 80-luvun puolella. Kaikki eksoottiset hedelmät maisteltiin (nehän hävisivät sitten 90-luvun laman myötä kaupoista). Äidillä oli se mestarikokki tms ruokaohjekorttisarja, ja siellähän oli kaikenlaisia eksoottisempiakin ruokalajeja. Niitä joskus tehtiin. Mutta lasagnea meillä ei syöty, koska siihen laitettiin valkosipulia, josta isäni ööö.... ei tykännyt. Se oli kissanruokaa. Koska Karvinen söi sitä ;-D
Kauppojen ruokavalikoima oli aika kapea, muistan, kun Valintatalo tuli, ja siellä oli kaikenlaisia säilykkeitä, mm. herkkusienipurkkeja ja katkarapuja niissä kapeissa lasipurkeissa.
Meillä siis kyllä tunnettiin eksoottiset ja kalliitkin ruoka-aineet, mutta niitä ei käytetty jokapäiväisessä ruuanlaitossa. Lapin lomareissulla oli omat eväät mukana, mutta sitten ostettiin se yksi pieni kimpale kultaa. Tai siis kuivattua poroa, ja sitä nautiskeltiin hartaasti. Sitten isälle tuli Lapista työkaveri ja hänen kauttaan tilattiin puolikkaita poroja...
Äitini ei ole mikään mestarikokki, hänen äitinsä oli vielä kehnompi ruuanlaittaja. Mutta leipää ja pullaa äitini osaa tehdä! Mummo leipoi makeita leivonnaisia, täytekakut oli mahtavia (ja ne oli niitä kermakakkuja, missä oli hilloa välissä ja karkkeja päällä).
Ruoka oli suhteessa kallista, ja kun pienituloisille kaikki muukin on kallista, niin kaikesta säästettiin. Mutta se tehtiin meillä iloisena, otettiin haasteena, että miten voisi jonkun tehdä itse tai hankkia edullisesti. Kun tultiin kotiin, niin kilometri ennen kotia alkoi iso alamäki. Isä laski sen aina alas moottori sammutettuna ja testattiin, kuinka pitkälle pääsi (vaihde vapaalla) ennenkuin piti se moottori käynnistää - aika usein päästiin suoraan autotallin eteen!
Nyt kun mietin, niin ehkä se mustaherukanlehtitee oli sitä äärimmäistä köyhäilyä. Sitten taas meille ostettiin kylän eka videonauhuri ja tietokonekin minulle myöhemmin. Luulen, että jos silloin 70-80-luvuilla olisi ollut internet käytössä, niin isäni olisi kyllä ollut aivan täpinöissään kaikesta tiedosta.
Se köyhäily ja itse tekeminen ei siis ollut mitään pakko-oireista, vaan hauskaa ja mielenkiintoista - ehkä vanhemmille se ei aina ollut sitä, mutta meille lapsille se näyttäytyi sellaisena.
Olen usein miettinyt, miten johonkin tekniseen laitteeseen oli varaa vaikka muuhun ei. Ostettiin uusi tv, kun tuli talvikisat. Silti uudet keittiön verhot oli humpuukia.
Ei epäilystäkään, kuka määritti perheen rahankäytön.Jep!! Isän mielestä vaatteet, kengät, kosmetiikka ja kaikki tytöille tärkeä oli ihan humpuukia. Vaikka vanhemmilla oli yhteinen tili ja yhteiset rahat, niin välillä äiti säästi isän selän takana rahaa että sain bootsit tai levikset, tai jotain muuta mikä oli siihen aikaan tärkeää ja isän mielestä ihan joutavaa rahantuhlausta.
Ha, tyttöjen ongelmia. Minulle isä osti lahjaksi montakin nallipyssyä vaikka inhosin niitä. Inhosin aseita, vaikka myöhemmin olin hyvin kiinnostunut juuri sotahistoriasta, aina intti-ikään saakka. Suomen Puolustusvoimissa nimittäin sitten käteen lyötiin rynnäkkökivääri ja se yllätti vain positiivisesti: pamahti miedommin kuin nallipyssy, ei kärynnyt samalla tavalla ja sillä osui. Totesin, että sillä vehkeellä ampumisesta jopa tykkäsin.
Niin ollen minulla ei ole mitään aseita vastaan, jos vaan itse saan käyttää Valmetin rynnäkkökivääriä. Hyvä peli, niit olkii vähä talvisovas... ei ollenkaan.
Alue: Aihe vapaa
Olen usein miettinyt, miten johonkin tekniseen laitteeseen oli varaa vaikka muuhun ei. Ostettiin uusi tv, kun tuli talvikisat. Silti uudet keittiön verhot oli humpuukia.
Ei epäilystäkään, kuka määritti perheen rahankäytön.