Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.

Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).

Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.

Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.

Vierailija kirjoitti:

Missään ei oikein käyty koskaan.

Ostettiin vain edullista tavaraa.

Syötiin vain kotona.

Metsäomaisuutta ym. Joten ei olisi tarvinnut välttämättä nuukailla.

Mutta kun se on pääomaa ja perintöä, ei siihen saa kajota...

En kyllä mitään,säästäväisyyden oppii kotoo.Ja kyllä pihinä olo ,en osta mitään turhaa, kallista on hedelmää kantanutkin.Oon ylpeä itsestä.

Vierailija kirjoitti:

Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.

Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).

Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.

Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.

Kaupoissa oli 80-luvulla paljonkin kaikkea, mutta a) isät olivat nirsoja ja ruoka tehtiin usein heidän mielensä mukaan. Valmiiseen ruokaan suhtauduttiin epäillen, vaikkei se ollut uusi keksintö. b) usein myytiin raaka-aineita, ei valmiita tai puolivalmisteita, ja työssä käyvillä ihmisillä oli aikaa kokata paremmin vain viikonloppuisin c) suurten ikäluokkien naiset olivat köyhistä lähtökohdista. Monilla oli kyllä taitava äiti, joka oli oppinut nuorena kotiapulaisena gastronomiset taidot, mutta niitä ei välitetty eteenpäin. Kateus tytärtä kohtaan, köyhyys, kyvyttömyys siirtää opittua eteenpäin, maailman muuttuminen. Oli myös edistystä, kun naista ei sidottu hellaan. d) oikea tai kuviteltu säästö.

Oliko teillä muilla ”hyvät vaatteet”, joita ei saanut laittaa päälle kuin kyläilyreissuille? Itse muistan kun minulle ostettiin tosi nätti ja pehmoinen collegepusero, jota ei saanut edes kouluun laittaa. Itse asiassa niin hienoa kyläpaikkaakaan ei ollut, että sen olisi saanut pukea päälleen. Kaapissa pysyi käyttämättömänä niin kauan, ettei lopuksi mahtunut enää päälle. Katkerana muistan edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.

Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).

Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.

Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.

Kaupoissa oli 80-luvulla paljonkin kaikkea, mutta a) isät olivat nirsoja ja ruoka tehtiin usein heidän mielensä mukaan. Valmiiseen ruokaan suhtauduttiin epäillen, vaikkei se ollut uusi keksintö. b) usein myytiin raaka-aineita, ei valmiita tai puolivalmisteita, ja työssä käyvillä ihmisillä oli aikaa kokata paremmin vain viikonloppuisin c) suurten ikäluokkien naiset olivat köyhistä lähtökohdista. Monilla oli kyllä taitava äiti, joka oli oppinut nuorena kotiapulaisena gastronomiset taidot, mutta niitä ei välitetty eteenpäin. Kateus tytärtä kohtaan, köyhyys, kyvyttömyys siirtää opittua eteenpäin, maailman muuttuminen. Oli myös edistystä, kun naista ei sidottu hellaan. d) oikea tai kuviteltu säästö.

Kiitos tyhjentävästä vastauksesta! Tämä toikin muistoja mieleen. Isät (ja äidit) olivat tosiaan niiden 20-30-luvulla syntyneiden sota-ajan ihmisten lapsia, ja monessa perheessä oli köyhää. Oma isäni jaksoi aina jauhaa siitä, ettei saanut lapsena kuin ohravelliä, eikä sitäkään ikinä niin paljoa että maha olisi ollut täynnä. Hän arvosti niitä siankyljyksiä ja perunoita niin kuin olisivat olleet hummeria ja kaviaaria. Aina hoki että peruna ja liha on oikeaa ruokaa, ja miten onnellisessa asemassa ollaan kun saadaan lihaa joka päivä. Suuttui nirsoilusta ja siitä ettei lautasta syöty tyhjäksi niin että seinät tärisi. Jogurtit, vanukkaat, jopa hedelmät olivat vain turhaa rahanhaaskuuta. Edes tuoremehuja ei vanhempieni jääkaappiin ostettu ennen kuin vasta vuosituhannen vaihteessa.

Karkkipäivänä saatiin pieni lusikallinen Lidlin maitosuklaalevitettä. Sitä sitten hartaasti ja pitkään nautiskeltiin.

Nuudelipussi piti jakaa yleensä kolmeen, vähintään kahteen osaan. Vasta aikuisena sain tietää, että niitä vedetään kokonainen pussi yksinään :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.

Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).

Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.

Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.

Kaupoissa oli 80-luvulla paljonkin kaikkea, mutta a) isät olivat nirsoja ja ruoka tehtiin usein heidän mielensä mukaan. Valmiiseen ruokaan suhtauduttiin epäillen, vaikkei se ollut uusi keksintö. b) usein myytiin raaka-aineita, ei valmiita tai puolivalmisteita, ja työssä käyvillä ihmisillä oli aikaa kokata paremmin vain viikonloppuisin c) suurten ikäluokkien naiset olivat köyhistä lähtökohdista. Monilla oli kyllä taitava äiti, joka oli oppinut nuorena kotiapulaisena gastronomiset taidot, mutta niitä ei välitetty eteenpäin. Kateus tytärtä kohtaan, köyhyys, kyvyttömyys siirtää opittua eteenpäin, maailman muuttuminen. Oli myös edistystä, kun naista ei sidottu hellaan. d) oikea tai kuviteltu säästö.

Kiitos tyhjentävästä vastauksesta! Tämä toikin muistoja mieleen. Isät (ja äidit) olivat tosiaan niiden 20-30-luvulla syntyneiden sota-ajan ihmisten lapsia, ja monessa perheessä oli köyhää. Oma isäni jaksoi aina jauhaa siitä, ettei saanut lapsena kuin ohravelliä, eikä sitäkään ikinä niin paljoa että maha olisi ollut täynnä. Hän arvosti niitä siankyljyksiä ja perunoita niin kuin olisivat olleet hummeria ja kaviaaria. Aina hoki että peruna ja liha on oikeaa ruokaa, ja miten onnellisessa asemassa ollaan kun saadaan lihaa joka päivä. Suuttui nirsoilusta ja siitä ettei lautasta syöty tyhjäksi niin että seinät tärisi. Jogurtit, vanukkaat, jopa hedelmät olivat vain turhaa rahanhaaskuuta. Edes tuoremehuja ei vanhempieni jääkaappiin ostettu ennen kuin vasta vuosituhannen vaihteessa.

Ihan fiksusti ajateltiin myös lisäaineita, liikarasvaa ja -sokeria sekä hampaiden kuntoa. Ihmiset tiesivät, mitä huonoa on huonoissa hampaissa.

Asuin lapsena niin köyhällä alueella, että vasta teininä ymmärsin että olemme köyhiä, kun muutimme kaupunkiin ja tajusin, etteivät siellä muut perheet syöneet koko ajan vain leipää ja perunaa.

Eipä siinä mitään, pidän vieläkin leivästä ja perunasta. Röllykkävatsakin voi edelleen paksusti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.

Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).

Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.

Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.

Kaupoissa oli 80-luvulla paljonkin kaikkea, mutta a) isät olivat nirsoja ja ruoka tehtiin usein heidän mielensä mukaan. Valmiiseen ruokaan suhtauduttiin epäillen, vaikkei se ollut uusi keksintö. b) usein myytiin raaka-aineita, ei valmiita tai puolivalmisteita, ja työssä käyvillä ihmisillä oli aikaa kokata paremmin vain viikonloppuisin c) suurten ikäluokkien naiset olivat köyhistä lähtökohdista. Monilla oli kyllä taitava äiti, joka oli oppinut nuorena kotiapulaisena gastronomiset taidot, mutta niitä ei välitetty eteenpäin. Kateus tytärtä kohtaan, köyhyys, kyvyttömyys siirtää opittua eteenpäin, maailman muuttuminen. Oli myös edistystä, kun naista ei sidottu hellaan. d) oikea tai kuviteltu säästö.

Meillä oli ihan oikeasti rahapulan takia yksinkertaisia ruokia. Isäni oli todellakin sota-ajan jälkeen syntynyt lapsi, ja hänen lapsuudessaan nähtiin nälkää, ei enää siihen kuoltu, mutta tiukkaa oli. Esimerkiksi perunoista leikattiin idut erikseen siemenperunoiksi ja loppuperuna syötiin... Ja kylässä oli köyhempiäkin perheitä.

Mutta vanhempani kyllä innokkaasti kokeilivat erilaisia asioita, kotiviinitonkka alkoi pulputtaa siinä 80-luvun puolella. Kaikki eksoottiset hedelmät maisteltiin (nehän hävisivät sitten 90-luvun laman myötä kaupoista). Äidillä oli se mestarikokki tms ruokaohjekorttisarja, ja siellähän oli kaikenlaisia eksoottisempiakin ruokalajeja. Niitä joskus tehtiin. Mutta lasagnea meillä ei syöty, koska siihen laitettiin valkosipulia, josta isäni ööö.... ei tykännyt. Se oli kissanruokaa. Koska Karvinen söi sitä ;-D

Kauppojen ruokavalikoima oli aika kapea, muistan, kun Valintatalo tuli, ja siellä oli kaikenlaisia säilykkeitä, mm. herkkusienipurkkeja ja katkarapuja niissä kapeissa lasipurkeissa.

Meillä siis kyllä tunnettiin eksoottiset ja kalliitkin ruoka-aineet, mutta niitä ei käytetty jokapäiväisessä ruuanlaitossa. Lapin lomareissulla oli omat eväät mukana, mutta sitten ostettiin se yksi pieni kimpale kultaa. Tai siis kuivattua poroa, ja sitä nautiskeltiin hartaasti. Sitten isälle tuli Lapista työkaveri ja hänen kauttaan tilattiin puolikkaita poroja...

Äitini ei ole mikään mestarikokki, hänen äitinsä oli vielä kehnompi ruuanlaittaja. Mutta leipää ja pullaa äitini osaa tehdä! Mummo leipoi makeita leivonnaisia, täytekakut oli mahtavia (ja ne oli niitä kermakakkuja, missä oli hilloa välissä ja karkkeja päällä).

Ruoka oli suhteessa kallista, ja kun pienituloisille kaikki muukin on kallista, niin kaikesta säästettiin. Mutta se tehtiin meillä iloisena, otettiin haasteena, että miten voisi jonkun tehdä itse tai hankkia edullisesti. Kun tultiin kotiin, niin kilometri ennen kotia alkoi iso alamäki. Isä laski sen aina alas moottori sammutettuna ja testattiin, kuinka pitkälle pääsi (vaihde vapaalla) ennenkuin piti se moottori käynnistää - aika usein päästiin suoraan autotallin eteen!

Nyt kun mietin, niin ehkä se mustaherukanlehtitee oli sitä äärimmäistä köyhäilyä. Sitten taas meille ostettiin kylän eka videonauhuri ja tietokonekin minulle myöhemmin. Luulen, että jos silloin 70-80-luvuilla olisi ollut internet käytössä, niin isäni olisi kyllä ollut aivan täpinöissään kaikesta tiedosta.

Se köyhäily ja itse tekeminen ei siis ollut mitään pakko-oireista, vaan hauskaa ja mielenkiintoista - ehkä vanhemmille se ei aina ollut sitä, mutta meille lapsille se näyttäytyi sellaisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.

Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).

Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.

Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.

Kaupoissa oli 80-luvulla paljonkin kaikkea, mutta a) isät olivat nirsoja ja ruoka tehtiin usein heidän mielensä mukaan. Valmiiseen ruokaan suhtauduttiin epäillen, vaikkei se ollut uusi keksintö. b) usein myytiin raaka-aineita, ei valmiita tai puolivalmisteita, ja työssä käyvillä ihmisillä oli aikaa kokata paremmin vain viikonloppuisin c) suurten ikäluokkien naiset olivat köyhistä lähtökohdista. Monilla oli kyllä taitava äiti, joka oli oppinut nuorena kotiapulaisena gastronomiset taidot, mutta niitä ei välitetty eteenpäin. Kateus tytärtä kohtaan, köyhyys, kyvyttömyys siirtää opittua eteenpäin, maailman muuttuminen. Oli myös edistystä, kun naista ei sidottu hellaan. d) oikea tai kuviteltu säästö.

Meillä oli ihan oikeasti rahapulan takia yksinkertaisia ruokia. Isäni oli todellakin sota-ajan jälkeen syntynyt lapsi, ja hänen lapsuudessaan nähtiin nälkää, ei enää siihen kuoltu, mutta tiukkaa oli. Esimerkiksi perunoista leikattiin idut erikseen siemenperunoiksi ja loppuperuna syötiin... Ja kylässä oli köyhempiäkin perheitä.

Mutta vanhempani kyllä innokkaasti kokeilivat erilaisia asioita, kotiviinitonkka alkoi pulputtaa siinä 80-luvun puolella. Kaikki eksoottiset hedelmät maisteltiin (nehän hävisivät sitten 90-luvun laman myötä kaupoista). Äidillä oli se mestarikokki tms ruokaohjekorttisarja, ja siellähän oli kaikenlaisia eksoottisempiakin ruokalajeja. Niitä joskus tehtiin. Mutta lasagnea meillä ei syöty, koska siihen laitettiin valkosipulia, josta isäni ööö.... ei tykännyt. Se oli kissanruokaa. Koska Karvinen söi sitä ;-D

Kauppojen ruokavalikoima oli aika kapea, muistan, kun Valintatalo tuli, ja siellä oli kaikenlaisia säilykkeitä, mm. herkkusienipurkkeja ja katkarapuja niissä kapeissa lasipurkeissa.

Meillä siis kyllä tunnettiin eksoottiset ja kalliitkin ruoka-aineet, mutta niitä ei käytetty jokapäiväisessä ruuanlaitossa. Lapin lomareissulla oli omat eväät mukana, mutta sitten ostettiin se yksi pieni kimpale kultaa. Tai siis kuivattua poroa, ja sitä nautiskeltiin hartaasti. Sitten isälle tuli Lapista työkaveri ja hänen kauttaan tilattiin puolikkaita poroja...

Äitini ei ole mikään mestarikokki, hänen äitinsä oli vielä kehnompi ruuanlaittaja. Mutta leipää ja pullaa äitini osaa tehdä! Mummo leipoi makeita leivonnaisia, täytekakut oli mahtavia (ja ne oli niitä kermakakkuja, missä oli hilloa välissä ja karkkeja päällä).

Ruoka oli suhteessa kallista, ja kun pienituloisille kaikki muukin on kallista, niin kaikesta säästettiin. Mutta se tehtiin meillä iloisena, otettiin haasteena, että miten voisi jonkun tehdä itse tai hankkia edullisesti. Kun tultiin kotiin, niin kilometri ennen kotia alkoi iso alamäki. Isä laski sen aina alas moottori sammutettuna ja testattiin, kuinka pitkälle pääsi (vaihde vapaalla) ennenkuin piti se moottori käynnistää - aika usein päästiin suoraan autotallin eteen!

Nyt kun mietin, niin ehkä se mustaherukanlehtitee oli sitä äärimmäistä köyhäilyä. Sitten taas meille ostettiin kylän eka videonauhuri ja tietokonekin minulle myöhemmin. Luulen, että jos silloin 70-80-luvuilla olisi ollut internet käytössä, niin isäni olisi kyllä ollut aivan täpinöissään kaikesta tiedosta.

Se köyhäily ja itse tekeminen ei siis ollut mitään pakko-oireista, vaan hauskaa ja mielenkiintoista - ehkä vanhemmille se ei aina ollut sitä, mutta meille lapsille se näyttäytyi sellaisena.

Minunkin äitini oli surkea kokki, ei edes tiennyt muita mausteita kuin suolan ja pippurin ja niitäkin käytti säästeliäästi. Kananmunakastike oli kammottavaa, koska äiti ei koskaan pilkkonut munia pieneksi, vaan soosissa killui ällöttäviä kananmunanpuolikkaita. Ruoat olivat järjestään mauttomia ja hutaisten tehtyjä, koska ilmeisesti ei huvittanut panostaa asiaan kun ei osannut. Leipoa kyllä osasi vaikka silmät kiinni, mutta tavan ruoka ei vain onnistunut. Koskaan.

Minä rupesin kokkailemaan kotitaloustuntien myötä, ja isältä lipsahti pöydässä muutaman kerran, että kiva saada kerrankin hyvää ruokaa.

Hän itse rupesi vanhoilla päivillään tekemään kaikki ruoat, ja onkin todella hyvä kokki.

Naapurin pankinjohtajan perheessä syötiin monta kertaa viikossa vain ”maitoperunaa”, eli maidossa keitettyjä perunoita. Siis maitopohjaista keittoa, jossa ei ollut kuin perunoita. Perheen äiti kävi kyllä joka kesä yksin Rodoksella, mikä kasarilla oli tosi erikoista. Hyvin harva lensi ulkomaille, ja äidin reissut yksistään herätti kuiskintaa ja ihmetystä. Yhden kerran otti yhden lapsista mukaansa, ja kun uteliaana kyselimme kaverilta että millaista siellä oli, niin oli hyvin vaitonainen. Mitä lie äiti puuhannut ja lapsi nähnyt…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.

Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).

Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.

Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.

Kaupoissa oli 80-luvulla paljonkin kaikkea, mutta a) isät olivat nirsoja ja ruoka tehtiin usein heidän mielensä mukaan. Valmiiseen ruokaan suhtauduttiin epäillen, vaikkei se ollut uusi keksintö. b) usein myytiin raaka-aineita, ei valmiita tai puolivalmisteita, ja työssä käyvillä ihmisillä oli aikaa kokata paremmin vain viikonloppuisin c) suurten ikäluokkien naiset olivat köyhistä lähtökohdista. Monilla oli kyllä taitava äiti, joka oli oppinut nuorena kotiapulaisena gastronomiset taidot, mutta niitä ei välitetty eteenpäin. Kateus tytärtä kohtaan, köyhyys, kyvyttömyys siirtää opittua eteenpäin, maailman muuttuminen. Oli myös edistystä, kun naista ei sidottu hellaan. d) oikea tai kuviteltu säästö.

Kiitos tyhjentävästä vastauksesta! Tämä toikin muistoja mieleen. Isät (ja äidit) olivat tosiaan niiden 20-30-luvulla syntyneiden sota-ajan ihmisten lapsia, ja monessa perheessä oli köyhää. Oma isäni jaksoi aina jauhaa siitä, ettei saanut lapsena kuin ohravelliä, eikä sitäkään ikinä niin paljoa että maha olisi ollut täynnä. Hän arvosti niitä siankyljyksiä ja perunoita niin kuin olisivat olleet hummeria ja kaviaaria. Aina hoki että peruna ja liha on oikeaa ruokaa, ja miten onnellisessa asemassa ollaan kun saadaan lihaa joka päivä. Suuttui nirsoilusta ja siitä ettei lautasta syöty tyhjäksi niin että seinät tärisi. Jogurtit, vanukkaat, jopa hedelmät olivat vain turhaa rahanhaaskuuta. Edes tuoremehuja ei vanhempieni jääkaappiin ostettu ennen kuin vasta vuosituhannen vaihteessa.

Ihan fiksusti ajateltiin myös lisäaineita, liikarasvaa ja -sokeria sekä hampaiden kuntoa. Ihmiset tiesivät, mitä huonoa on huonoissa hampaissa.

Paskanmarjat, ei mun vanhemmat ainakaan miettineet hampaita tai lihomista. Nuukailua se vain oli.

Mentiin lomalle mummolaan ja muille sukulaisille aina kesä yms lomilla.

Syötiin tosi usein makaronivelliä.

Mitään uutta ostettiin harvoin. Lelut ja vaatteet kirpputorilta. Jouluisin saatoin saada yhden uuden lelun ja pari uutta vaatetta.

En lapsena tajunnut köyhäilyksi mutta äiti on myöhemmin kertonut että rahat oli tosi usein perheeltämme loppu ollessani lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn uudelleen, jos joku muistaisi asian.

Eikö kaupoissa ollut juuri muuta kuin niitä talouskyljyksiä ja perunoita, kun niitä on kaikkien 70-80-luvulla syntyneiden perheissä syöty? Eikö äidit osanneet tehdä yhtään eksoottisempia ruokia, vai eikö niistä edes tiedetty? Oliko ruoka kallista sellaisen perustuloisen ihmisen budjetilla? (Eli tehdastyöläiset, metsurit, autonasentajat, kaupantädit).

Muistan esim. että itse söin ensimmäisen kerran lasagnea vasta yläasteella, eikä äiti ollut sellaisesta ruoasta kuullutkaan. Joskus harvoin teki spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta ei usein, koska isän mielestä spagetti ei ollut oikeaa ruokaa, vain peruna ja liha olivat sitä.

Itse kasvoin pienessä kylässä, eikä siellä kyläkaupassa mitään mittavia valikoimia ollut. En yhtään muista millaista oli isommissa kaupoissa lähikaupungissa. Markkahinnoista en muista muuta kuin Dajm-tuutin, joka taisi olla kymmenen markan tuntumassa ja siis tosi kallis. Ei sitä koskaan saanut.

Kaupoissa oli 80-luvulla paljonkin kaikkea, mutta a) isät olivat nirsoja ja ruoka tehtiin usein heidän mielensä mukaan. Valmiiseen ruokaan suhtauduttiin epäillen, vaikkei se ollut uusi keksintö. b) usein myytiin raaka-aineita, ei valmiita tai puolivalmisteita, ja työssä käyvillä ihmisillä oli aikaa kokata paremmin vain viikonloppuisin c) suurten ikäluokkien naiset olivat köyhistä lähtökohdista. Monilla oli kyllä taitava äiti, joka oli oppinut nuorena kotiapulaisena gastronomiset taidot, mutta niitä ei välitetty eteenpäin. Kateus tytärtä kohtaan, köyhyys, kyvyttömyys siirtää opittua eteenpäin, maailman muuttuminen. Oli myös edistystä, kun naista ei sidottu hellaan. d) oikea tai kuviteltu säästö.

Kiitos tyhjentävästä vastauksesta! Tämä toikin muistoja mieleen. Isät (ja äidit) olivat tosiaan niiden 20-30-luvulla syntyneiden sota-ajan ihmisten lapsia, ja monessa perheessä oli köyhää. Oma isäni jaksoi aina jauhaa siitä, ettei saanut lapsena kuin ohravelliä, eikä sitäkään ikinä niin paljoa että maha olisi ollut täynnä. Hän arvosti niitä siankyljyksiä ja perunoita niin kuin olisivat olleet hummeria ja kaviaaria. Aina hoki että peruna ja liha on oikeaa ruokaa, ja miten onnellisessa asemassa ollaan kun saadaan lihaa joka päivä. Suuttui nirsoilusta ja siitä ettei lautasta syöty tyhjäksi niin että seinät tärisi. Jogurtit, vanukkaat, jopa hedelmät olivat vain turhaa rahanhaaskuuta. Edes tuoremehuja ei vanhempieni jääkaappiin ostettu ennen kuin vasta vuosituhannen vaihteessa.

Ihan fiksusti ajateltiin myös lisäaineita, liikarasvaa ja -sokeria sekä hampaiden kuntoa. Ihmiset tiesivät, mitä huonoa on huonoissa hampaissa.

Paskanmarjat, ei mun vanhemmat ainakaan miettineet hampaita tai lihomista. Nuukailua se vain oli.

Meillä oli molempia.

Näitä on hauska lukea. Usein tuo johtui vain sairaasta nuukuudesta eikä siitä ettei rahaa olisi ollut. Kuollessaan noilta nuukapusseilta jää satojen tuhansien eurojen perinnöt mutta itse eivät rahoistaan nauttineet ja lapset näkivät nälkää.

Vierailija kirjoitti:

Naapurin pankinjohtajan perheessä syötiin monta kertaa viikossa vain ”maitoperunaa”, eli maidossa keitettyjä perunoita. Siis maitopohjaista keittoa, jossa ei ollut kuin perunoita. Perheen äiti kävi kyllä joka kesä yksin Rodoksella, mikä kasarilla oli tosi erikoista. Hyvin harva lensi ulkomaille, ja äidin reissut yksistään herätti kuiskintaa ja ihmetystä. Yhden kerran otti yhden lapsista mukaansa, ja kun uteliaana kyselimme kaverilta että millaista siellä oli, niin oli hyvin vaitonainen. Mitä lie äiti puuhannut ja lapsi nähnyt…

Osa ihmisistä ei vain välitä syömisestä. Joku ei siedä mitään uutta makua. Pitää olla aina samaa, mieluiten mautonta ja väritöntä arkipöperöä. Sitä on pidetty järkevänä säästönä, etenkin tässä pyhän perunan maassa.

Se pankinjohtajakin on voinut kasvaa oman maan perunoilla ja tottunut siihen, ettei mies edes keitä niitä. Jos hänen vaimonsakaan ei ole osannut, niin se on sitten ollut siinä.

Kuulostaa siltä että perheessä on juotu tai oltu muuten onnettomia.

90-luvulla olen syntynyt. 

Paikatut ja parsitut vaatteet koulussa, joista minua kiusattiin.

Ainoana kasviksena maissi-herne-paprika pussin sisältö silloin tällöin. Syötiin tosi paljon perunaruokia, koska perunoita saatiin ilmaiseksi isovanhempien perunamaalta. 

Saatiin lahjoituksena kaikenlaista. Esimerkiksi vanhaa muovailuvahaa joka oli täynnä muiden lasten hiuksia ja vanhoja meikkejä joita joku oli jo käyttänyt. Mitään ei saanut heittää pois ja kaikesta piti olla tosi kiitollinen. Myöhemmin vähän on alkanut ällöttää nämä. 

se köyhäily oli kansallista taloudenpitoa. ihmiset olivat tarkempia talousasioistaan eikä ollut yhtä paljon luottohäiriöisiä kuin nykyään. jokainen eli suu säkkiä myöten ja velat maksettiin. jos oli pienituloinen niin menotkin piti pitää pienenä sama se on vielä nykäänkin. ei voi mällätä menemään jos ei tienaa paljon. Suomen kansa ponnistaa ankarista oloista jossa vain työllä on voinut menestyä. ei pidä katsoa että köyhäily oli tai on jotenkin häpeällistä vaan tavallista joka kodin taloudenpitoa ja asioiden hoitoa. lautanen syötiin tyhjäksi ja jälkiruokia oli harvoin. meillä se oli kerrosjugurtti tai parhaasa tapauksesa jacky makupala todella harvoin. tai laskiaispulla tai runebergintorttu kausittain. kesällä joskus jätskiä. ei päivittäisiä herkkuja ollenkaan . siinä menossa oli paljon hyvää, nykyään on itselläkin ylipainoa ja penniä saa venyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurin pankinjohtajan perheessä syötiin monta kertaa viikossa vain ”maitoperunaa”, eli maidossa keitettyjä perunoita. Siis maitopohjaista keittoa, jossa ei ollut kuin perunoita. Perheen äiti kävi kyllä joka kesä yksin Rodoksella, mikä kasarilla oli tosi erikoista. Hyvin harva lensi ulkomaille, ja äidin reissut yksistään herätti kuiskintaa ja ihmetystä. Yhden kerran otti yhden lapsista mukaansa, ja kun uteliaana kyselimme kaverilta että millaista siellä oli, niin oli hyvin vaitonainen. Mitä lie äiti puuhannut ja lapsi nähnyt…

Osa ihmisistä ei vain välitä syömisestä. Joku ei siedä mitään uutta makua. Pitää olla aina samaa, mieluiten mautonta ja väritöntä arkipöperöä. Sitä on pidetty järkevänä säästönä, etenkin tässä pyhän perunan maassa.

Se pankinjohtajakin on voinut kasvaa oman maan perunoilla ja tottunut siihen, ettei mies edes keitä niitä. Jos hänen vaimonsakaan ei ole osannut, niin se on sitten ollut siinä.

Kuulostaa siltä että perheessä on juotu tai oltu muuten onnettomia.

Pikemminkin maitoperunoita syöttämällä sai säästettyä sen jokakesäisen ulkomaanreissunsa. Tokihan perheen äiti ja isä on voineet syödä itse paremmin, mutta perheen lapset söi monta kertaa viikossa maitoperunaa. Perheessä oli kyllä onnetonta, mutta ei alkoholin takia. En yhtään ihmettele vaikka perheenäiti olisikin käynyt vähän vieraissa reissuillaan. Kaikki tuntemani aikuiset siihen aikaan siitä supatteli ja juorusivat.