Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Vierailija kirjoitti:

Mä sain lapsena moitteita siitä, että lotradin suihkussa liian paljon lämmintä vettä. Kuulemma vettä piti säästää.

Omakotitaloa lämmitettiin yösähköllä, kun se kuulemma oli edullisempaa kuin päiväsähkö.

Toivottavasti oppi meni sulle perille.  Vesi lämmitetään energialla, joka ei tule pistorasiasta, vaan ydinvoimasta, hiilestä, joskus tuulesta. Eli älä lotraa suihkussa liian kauan, niin et lämmitä turhaan maapalloa.

Yösähkö on meillä espoolaisessa omakotitalossa edelleen, on halvempaa.  Tiskikone päälle ilta8, pesukone ajastetusti aamulla kello6.

Köyhäily on eri asia kuin taloudellisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei liity omaan perheeseen, mutta muistatteko sellaisen sarjan kuin Hapsiainen? 

Se tuntui lapsena ihan kivalta. Aikuisena tajusin että siinä oli jonkun käsi jossa oli kaksi tarrasilmää, ja se käsi "seikkaili" jossain aavikolla, niin oli vähän hiekkaa laitettu johonkin astiaan.

Tuli varmasti halvaksi ja siihen aikaan lapset katselivat sitä, mitä telkkarista tuli. Ei varmasti onnistuisi nykyaikana.

Joo se oli ihan käsittämätön🤣 Tuotantokustannukset ehkä 20 markkaa plus yksi kuukausiliksalainen tekemään sitä. Olisi hauska nähdä ”making of Hapsiainen” -dokkari jossa paljastetaan kenen käsi se oli.

Minusta Hapsiainen oli helkkarin ankea jo lapsena. En tosin ajatellut tekotavan liittyvän budjettiin. Siihen aikaan yksinkertaisuuden ”kasvattavuus” tuntui olevan yhteiskunnallinen ihanne, ei muka tarvittu mitään Amerikan hömppää.

Ei meillä köyhäilty, koska olimme oikeasti köyhiä.

Kaikki ne säästötoimenpiteet, mitä meillä tehtiin, johtuivat siitä, ettei oikeasti ollut rahaa.

Taisi olla Säväkkä nimeltään tuo paikka. Ouluntien varresta sinne mentiin ja eihän se montas vuotta pystyssä pysynyt

Ala-asteella en vielä ymmärtänyt että olemme köyhiä. Eron jälkeen äitini sairastui mielenterveyshäiriöihin ja oli pitkäaikaistyötön. Muistan äitin kertoneen että hän saa rahaa vasta muutaman päivän päästä. Sillon jääkaapissa oli pelkkiä suolakurkkuja ja voita. Äiti kävi leipäjonossa ja muistan hapankorput ja valkoisen näkkileipäpaketin sekä jonkunlaisen pastapussin ja maitojauheen. Kun kaverini tulivat kylään, piilotin kaikki merkit köyhyydestämme. Olen mennyt nälkäisenä nukkumaan. Todennäköisesti kavereideni vanhemmat tiesivät ahdingostamme ja toisinaan kutsuivat minut syömään.. Kaikista eniten olen kärsinyt lukioaikana kun pesukoneemme hajosi, äitillä ei ollut varaa uuteen. Pesin silloin vaatteeni käsin. Talvikengät äiti osti kerran kirpparilta, vahingossa yhtä liian pienet mutta jouduin pitämään näitä silti jonkun aikaa. Lukiossa jouduin kiusatuksi kun en omistanut montaa paria vaatteita eikä nekään olleet mitään erikoisia. Nyt aikuisena en elä enää köyhyydessä mutta osaan nauttia pienistä asioista. Lapsuudestani opin syömään kaikkia ruokia, en ole edelleenkään nirso.

Keitinle vettä, jonka sekaan mamma laittoi lorauksen ketsuppia. Se oli perus arkiruokaa. En tajunnut ennen kuin kaverinu yläkoulussa ihmetteli asiaa

Suihkussa sai käydä 2 kertaa viikossa. Yläkoulussa ja lukiossa pelasin lentopalloa ja olin onnesta soikeana, kun sain treenien jälkeen käydä ilmaiseksi koululla suihkussa ja pestä kunnolla hiuksetkin. Kotona isäpuoli otti kellolla aikaa, ettei vaan loruttanut vettä turhaan. Se oli todella ahdistavaa. Ei koskaan rahaa meikkeihin tai kampaajalla käyntiin. Voi sitä onnea kun naapurin rouva halusi kustantaa minulle kampaajakäynnin kun vietimme hänen tyttärensä kanssa tyttöjen päivää. Olin urheilullinen peikkotyttö, joka usein meni nälkäisenä nukkumaan. Meillä ei saanut syödä klo 19 jälkeen, sillä isäpuoli vahti jääkaapin ovea kuin haukka. Salakuljetin joskus omaan huoneeseen syötävää, josta ei kuulunut rapinaa tai jäänyt käärepapereita. Aina en muistanut. Niinpä ei auttanut muuta kuin odottaa aamuun, että sai 4- viljan puuroa voisilmällä ja puolukoilla. Aina oli ruokakaapit kotona tyhjänä. Isäpuolella oli kyllä varsin mittava viini- ja Bacardi- varasto. Ne oli pitkiä iltoja, kun odotti unta ja oli huutava nälkä. Välittömästi kun pääsin ylioppilaaksi muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja vaikka rahaa oli vähän, en nähnyt enää samanlaista kurjuutta kuin lapsuuden kodissani.

Vaatteet piti olla kaikista halvimpia ja vanhempien valitsemia vielä teini-iässäkin siihen asti kunnes alkoi itse tienata.

Vierailija kirjoitti:

Silmälasiterrorismista vielä. Opettajani alkoi epäillä näkökykyni heikkoutta 4. luokalla, kun siristelin jatkuvasti silmiäni. Elettiin 70-luvun loppupuolta. Terkkarin näkötesti osoitti, että miinuksilla mentiin. Kotona tätä ei uskottu, vaan hoettiin, ettei meidän suvussa ole heikkonäköisiä. 

Pinnistelin toista vuotta jatkuvasti heikkenevän näköni kanssa. En muista mikä asian ratkaisi, mutta viimein isäni vei minut oikein silmälääkärille, missä varmistui, että miinuksia oli jo  -3.1 diopteria. Vielä sieltä lääkäristä tullessamme, olin jo menossa samassa liikerakennuksessa sijaitevaan optikkoliikeeseen, mutta isäni torppasi tämän. Hänen mielestään pärjäisin vielä ilman laseja, koska ne olivat niin kalliit. 

Vanhempieni mielestä vain esitin jotakin, kun katsoin telkkariakin lattialla istuen ja aina vain lähempänä kuvaruutua. En muista, tai en ehkä halua muistaa, että koska ne silmälasit sitten sain, mutta niihin tuli sitten vanhemmilta sellainen käyttökielto, että sain käyttää niitä vain koulussa ja oppitunneilla. Olivat niin kalliit, ettei niitä voinut vapaa-ajalla pitää, rikkooontuisivat vielä. Haukkuivat minua aina vähän väliä rillikalleksi, ja yrittivät näin varmistaa lasien mahdollisimman vähäisen käytön. 

Muistan elävästi, että niitä miinuksia ropisi vuosi vuodelta vain lisää ja lisää. Koko maailamani näin enää utuisen sumuisena, mutta lasien käytöstä käytiin yhä sotaa. Saatoin olla kaverien kanssa pihalla, kun isäni tuli töistä. Jos minulla oli lasit päässä, hän tuli karjumaan, että s...tana, nyt ne lasit pois ja vei ne minulta väkisin. Hänen mielestään näköni myös pilaantui ja paheni juuri siksi, että halusin käyttää laseja.

Tilanne rauhoittui vasta, kun sain kesätyöpaikan ja ostin uudest lasit itse. En ole vieläkään tohtinut kysyä, miksi tuo silmälasijuttu. oli aikoinaan niin kamala. Nyt tekisin itsestäni jonkinlaisen lastensuojeluilmoituksen, jos olisin vastaavassa tilanteessa. 

Haha, luulin että tämä on minun kirjoittamani, niin on samanlainen tarina ja samat vuodetkin! Mulla lähti äiti mukaan ja sanoi silmälääkärille, että tyttö näyttelee huononäköistä, haluaa lasit vain muodin takia.

No ei, häpesin niitä laseja niin että kuljettelin niitä vapaa-ajalla taskussa.

Silmälääkäri silloin muuten totesi äidille, että lasien tarve on todellinen, näkö oli -3.75 ja -3.25. Olin liian kauan siristellyt turhaan etupulpetista taululle näkemättä kunnolla. Sitä oli jatkunut jo liian kauan, kun kotona ei "niin kalliita juttuja huvikseen ostella". Niinpä minusta tuli alisuoriutuja ja motivaatio koulun käyntiin hävisi näön mukana.

Vierailija kirjoitti:

Meillä köyhäiltiin lapsuudessa ettei muut olisi huomanneet että emme olleet köyhiä. Vanhat autot jne. Harrastukset oli sitten kalliita, ja vasta myöhemmin vanhemmat on kertoneet miten hyväosaisia oltiin, mutta kun naapurit menetti töitään/firmoja meni konkurssiin, piti olla pikkupaikalla hissun kissun.

Nyt asun itse alle 50 neliön kaksiossa lapseni kanssa, jotta meillä olisi paremmin varaa mielekkääseen elämään ja muihin asioihin. Elämä maksaa, ja käytän ne rahat mielummin kalliisiin harrastuksiin ja elämyksiin kuin seiniin.

Lapsi on pieni vielä, ei ole koskaan sanonut kaipaavansa isompaa kotia, mutta varmaan joku päivä sekin on edessä, en oikein näe että teinin kanssa enää asuttaisiin näin pienesti.

Yhdessä asuntonäytössä 4-henkinen perhe (lapset alle kouluikäisiä) haki yksiötä 32 neliömetriä.

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat pitivät (äiti enemmän) feikkituotteita aitoina, ja niitä kehuttiin kuinka edulliset ovat vaikka feikithän ne. Tajusin vasta parikymppisenä, että on olemassa paljon alkuperäisiä (kalliimpia) tuotteita esim Crocsit ja Converset. Lapsuudessa iloitsin tietämättäni aina feikeistä. Noloa..

Mä myös olin todella onnellinen feikeistä. Nyt aikuisena olen vain ollut iloinen siitä että lapsena olin iloinen niistä. Ei se ole mitenkään mielestäni noloa vaan päinvastoin :)

Ai hemmetti! :D Nyt vasta muistin, että kun äiti ompeli meille vaatteet (halvempaa), hänellä oli tapana kiinnittää niihin Lacoste-krokotiili!!! :)

Mistä niitä sai?

Muistaakseni kangaskaupassa oli muovisia pikkulaatikoita, joissa erilaisia merkkejä. En ole varma oliko krokot sieltä, täytyykin kysyä...

Mulla oli tosi pitkät hiukset, ja olisin halunnut latvojen tasoituksen. Kampaajelle ei päässyt, eikä äitiä tai siskoa kiinnostanut leikata (en muista kysyinkö edes isältä), leikkasin itse ja vinoa tuli.

Leipäkeitto, onko muille tuttu? 70-luvulla äitini teki kuivasta leivästä ja maidosta leipäkeittoa. Etikkakurkut, eli tuorekurkkua siivutettiin purkkiin, etikkaa ja vettä mausteliemessä, en tiedä tarkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Leipäkeitto, onko muille tuttu? 70-luvulla äitini teki kuivasta leivästä ja maidosta leipäkeittoa. Etikkakurkut, eli tuorekurkkua siivutettiin purkkiin, etikkaa ja vettä mausteliemessä, en tiedä tarkkaan.

Leipäkeitto on vieras.

Kasvihuonekurkkua (eli tuorekurkkua) siivutettiin juustohöylällä vesi-etikka-tilli-sokeri -liemen joukkoon kannelliseen astiaan, kansi kiinni ja ravistettiin vimmatusti. Saatiin nopeasti "pikasäilöttyjä" kurkkusiivuja. Nimitys niille oli: Hölskykurkku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä köyhäiltiin lapsuudessa ettei muut olisi huomanneet että emme olleet köyhiä. Vanhat autot jne. Harrastukset oli sitten kalliita, ja vasta myöhemmin vanhemmat on kertoneet miten hyväosaisia oltiin, mutta kun naapurit menetti töitään/firmoja meni konkurssiin, piti olla pikkupaikalla hissun kissun.

Nyt asun itse alle 50 neliön kaksiossa lapseni kanssa, jotta meillä olisi paremmin varaa mielekkääseen elämään ja muihin asioihin. Elämä maksaa, ja käytän ne rahat mielummin kalliisiin harrastuksiin ja elämyksiin kuin seiniin.

Lapsi on pieni vielä, ei ole koskaan sanonut kaipaavansa isompaa kotia, mutta varmaan joku päivä sekin on edessä, en oikein näe että teinin kanssa enää asuttaisiin näin pienesti.

Yhdessä asuntonäytössä 4-henkinen perhe (lapset alle kouluikäisiä) haki yksiötä 32 neliömetriä.

Täällä rikkaassa Ruotsissa asuu sisaren tytön kaveri 35 neliössä kahden lapsen kanssa. Joskus kun kysyi äidiltään jos voisi pitää huolta lapsista sanoi äiti; Hoida kakaras, itse olet ne hankkinutkin..Tyttö sai nuorena molemmat samalle miehelle. 

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina vaan yhdet talvikengät, ja  ne liian isot, jotta on kasvunvaraa.

Jos joku tekee tätä vielä: nilkkaremppa jos tulee ei oo halpa. Kannattaa ostaa edes pohjalliset, pienentämään tilaa.

Muistan kuinka isä ja muutkin laittoivat sanomalehteä saappaisiin. Ei silloin ostettu pohjallisia. 

Eikö ne kastuneet mössöksi?

Silloin, kuten nykyäänkin saappaat on tehty siten, että niihin ei tule vettä ulkopuolelta. Sanomalehtipaperi ei ihan vähästä mene mössöksi, vaan sitoo hikeä ja pitää jalat lämpiminä.

Vierailija kirjoitti:

Aina vaan yhdet talvikengät, ja  ne liian isot, jotta on kasvunvaraa.

Liian isoissa kengissä ei ole mitään järkeä, mutta miksi pitäisi olla useat talvikengät?

Ei Leviksiä kirjoitti:

Vaatteet piti olla kaikista halvimpia ja vanhempien valitsemia vielä teini-iässäkin siihen asti kunnes alkoi itse tienata.

Minun äiti on olllut ihan toista luokkaa. Ihana kun antoi minun tilata räätäliltä köyhyydestä huolimatta maxitakin kun ne tuli muotiin. Valkoista ihanaa kangasta ja ruskea samettikaulus. Kopioitiin englantilaisesta lehdestä kuva. 

Rakas rakas äiti. Toivottavasti muistin kiittää tarpeeksi. *ikävä*

Muistan kun vuonna 60-61 saime koulussa ensimmäisen kuulakärkikynän. Vieläkin tunnen sen ihanan tuoksun musteesta ,kun käytin sitä eka kertaa. Rakastin kirjoittaa sillä,ja sainkin ensimmäisen palkinnon koulujen välisistä kirjoituskilpailuista kaunokirjoituksessa sekä kertomalla sisällön kirjasta ,jonka luimme. 

Muistan kuin se kääkkä opettaja oli "niin yllättynyt" kun köyhän lapsi voitti ennen rikkaiden perheiden suosikkeja.

Ajatella, miten muistaa vanhoja asioita.  

Rillipeikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silmälasiterrorismista vielä. Opettajani alkoi epäillä näkökykyni heikkoutta 4. luokalla, kun siristelin jatkuvasti silmiäni. Elettiin 70-luvun loppupuolta. Terkkarin näkötesti osoitti, että miinuksilla mentiin. Kotona tätä ei uskottu, vaan hoettiin, ettei meidän suvussa ole heikkonäköisiä. 

Pinnistelin toista vuotta jatkuvasti heikkenevän näköni kanssa. En muista mikä asian ratkaisi, mutta viimein isäni vei minut oikein silmälääkärille, missä varmistui, että miinuksia oli jo  -3.1 diopteria. Vielä sieltä lääkäristä tullessamme, olin jo menossa samassa liikerakennuksessa sijaitevaan optikkoliikeeseen, mutta isäni torppasi tämän. Hänen mielestään pärjäisin vielä ilman laseja, koska ne olivat niin kalliit. 

Vanhempieni mielestä vain esitin jotakin, kun katsoin telkkariakin lattialla istuen ja aina vain lähempänä kuvaruutua. En muista, tai en ehkä halua muistaa, että koska ne silmälasit sitten sain, mutta niihin tuli sitten vanhemmilta sellainen käyttökielto, että sain käyttää niitä vain koulussa ja oppitunneilla. Olivat niin kalliit, ettei niitä voinut vapaa-ajalla pitää, rikkooontuisivat vielä. Haukkuivat minua aina vähän väliä rillikalleksi, ja yrittivät näin varmistaa lasien mahdollisimman vähäisen käytön. 

Muistan elävästi, että niitä miinuksia ropisi vuosi vuodelta vain lisää ja lisää. Koko maailamani näin enää utuisen sumuisena, mutta lasien käytöstä käytiin yhä sotaa. Saatoin olla kaverien kanssa pihalla, kun isäni tuli töistä. Jos minulla oli lasit päässä, hän tuli karjumaan, että s...tana, nyt ne lasit pois ja vei ne minulta väkisin. Hänen mielestään näköni myös pilaantui ja paheni juuri siksi, että halusin käyttää laseja.

Tilanne rauhoittui vasta, kun sain kesätyöpaikan ja ostin uudest lasit itse. En ole vieläkään tohtinut kysyä, miksi tuo silmälasijuttu. oli aikoinaan niin kamala. Nyt tekisin itsestäni jonkinlaisen lastensuojeluilmoituksen, jos olisin vastaavassa tilanteessa. 

Haha, luulin että tämä on minun kirjoittamani, niin on samanlainen tarina ja samat vuodetkin! Mulla lähti äiti mukaan ja sanoi silmälääkärille, että tyttö näyttelee huononäköistä, haluaa lasit vain muodin takia.

No ei, häpesin niitä laseja niin että kuljettelin niitä vapaa-ajalla taskussa.

Silmälääkäri silloin muuten totesi äidille, että lasien tarve on todellinen, näkö oli -3.75 ja -3.25. Olin liian kauan siristellyt turhaan etupulpetista taululle näkemättä kunnolla. Sitä oli jatkunut jo liian kauan, kun kotona ei "niin kalliita juttuja huvikseen ostella". Niinpä minusta tuli alisuoriutuja ja motivaatio koulun käyntiin hävisi näön mukana.

Toivottavasti kenenkään missään ei tarvitse enää kärsiä moista. Ruoan ja lämmön jälkeen tärkeintä on nähdä kunnolla!