Lue keskustelun säännöt.
Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?
Mä muistelin äidilleni joskus kuinka meillä syötiin lapsena 90-luvun alussa usein sellaista liha-riisimössöä, jossa oli ihan valtavasti kaalia. Siis varmaan 3/4 koko jutusta. Se oli ihan ok, mutta muistelin vaan. Äiti sanoi sitten että No arvaappa kumpi maksaa vähemmän, kaali vai sianliha? Eli se ei ollutkaan kulinaarinen valinta vaan rahakysymys. En ollut tietenkään lapsena tajunnut.
Kommentit (1439)
Isosiskon sukkahousuja piti käyttää kun jöivät hältä pieneksi. Nyt 50-v tajusin että mitäs sitä nyt pojalle pitkiä kalsareita ostamaan.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulussa pyyhekumit halkaistiin.
Minä olin ala-asteella -80 luvun lopulla kun rehtori tuli luokkaan kertomaan ettei jatkossa enää saada uusia tehtäväkirjoja vaan lukuvuoden alussa kumitetaan edellisen luokan tehtäväkirjat, eikä niihin saanut enää kirjoittaa kun lyijykynällä koska seuraava luokka sitten taas kumitti ne uudelleen.
Pyyhekumeja sai vain yhden ja sekin piti halkaista veitsellä kahtia, eli käytännössä sai vain puolikkaan. Samaten koulu tarjosi yhden lyijykynän koko vuodeksi. Jos hävitti niin piti ostaa omilla rahoilla uusi.
Nämä määräykset olivat tulleet jostain korkeammalta taholta ja rehtori piti niitä aivan naurettavina, mutta kun määräys oli tullut niin pakko oli noudattaa. Varmaan lama teki tuloaan.
Sitten siitä eteenpäin oli kyyti kylmää. Ennen hyvä ja maukas kouluruoka muuttui hiljalleen halvaksi paskaksi ettei sitä voinut edes syödä enää.
Hopeatee. Ihan kuin jotain hyvää ja arvokasta
1 ruokalusikallinen maitoa
+kuumaa vettä.
Ei muuta.
Tuolla oli aikaisemmin puhetta silmälaseista. Ensimmäiset lasit sain neljävuotiaana. Niissä ei ollut voimakkuuksia, vaan joitakin muita tekijöitä, sillä siten yritettiin korjata karsastavaa silmää. Se ei onnistunut ja lopulta lasit särkyivät. Karsastusleikkauksesta lähtien 13-vuotiaasta asti olen käyttänyt laseja jatkuvasti. En ole koskaan saanut koulusta maksulappua, mutta verotuksessahan sai ennen vähentää lasit. Se tapahtui vielä, kun jo itse maksoin veroja kesäansioista. En muista, milloin vähennys jäi pois.
70-luvun alkupuolella olin opiskelijavaihdossa Länsi-Saksassa. Siellä ylioppilaiden terveydenhoito kustansi lääkärikulut (yleislääkäri muistakseni oli maksuton, erikoislääkäri maksoi 1 D-markan). Kävin siis markalla silmälääkärissä, kun lasit vaativat uudistamista. Lasitkin saattoi saada maksutta, jos tyytyi ns. sairakassalaseihin, siis aika rumiin sankoihin ja halpoihin linsseihin. Jos halusi hankkia paremmat , piti maksaa väliä. Eli halvemmaksi tuli, kuin jos olisin odottanut syksyyn ja käynyt silmälääkärissä ja hankkinut uudet lasit vasta Suomessa. Se täytyy kyllä sanoa, että vaikka joudun teininä uusimaan lasit joka toinen vuosi, niin koskaan meillä ei pihtailtu laseista.
Tajusin jo nuorena että vanhemmilleni raha on paljon tärkeämpää kuin lapset. No nyt on heillä rahaa, mutta etäiset välit lapsiinsa.
Köyhäilyyn kuului ettei uusia vaatteita juuri ostettu, ei käyty ulkona syömässä, ei viikkorahaa, halpaa ruokaa, aina eväät ettei mistään tarvitse ostaa mitään. Edes lenkkareita en saanut, jota hieman liikuntatunnilla koulussa ihmeteltiin. Polkupyöräni oli halvinta mallia josta käsinupit usein irtosivat. Minnekään ei lapsia voitu autolla kuljettaa, siihenhän olisi mennyt bensaa emmekä me olleet sen arvoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulussa se kun ei enää saatu uusia kirjoja vaan edellisvuosien käytetyt, joista oli enemmän tai vähemmän hyvin kumitettu vastauksia jne. Voi niitä hyviä rikkaita aikoja 70-luvulla, kun joka lukukauden alussa jaettiin mm. kynä, kumi ja siniruudullinen vihko kaikille ja KAIKKI kirjat olivat aina uusia ja tuoksuivat hyvälle. Ja sitten ostettiin hajukumeja, kyniä, kaikkea pientä kivaa kuten glitter pyykkipoikia, teinareita, tarroja ja kampoja ja makuhuulirasvoja ja huulikiiltoja..
Kotona ei oltu köyhiä mutta ruotsin sukulaisilta tuli joskus "vanhoja vaatteita", jotka oli kuuminta shittiä ikinä täällä Suomessa ja tosi muodikkaita. Joten ei se harmittanut kiskoa niitä ylle.
Ja taas ollaan samassa. Koulussa kirjat ovat vuosia kiertäneitä. Työkirjoja ei ole varaa hankkia ollenkaan, vaan tehtävät tehdään vihkoon. Värikyniä ei saada enää hommattua, vaan luokassa on yhteinen laatikko, jonne on kerätty yhteisiksi kaikki aiempien vuosien jämät. Ja ensi vuodeksi taas lisää säästöjä tulossa.
Itse syntynyt 71.
Luulen, että tuo monien kertoma eväiden tekeminen matkoille oli enemmän ajan käytäntö. Ei ollut sitä tapaa, että syödään huoltoasemalla matkan varrella. Tietysti myös rahakysymys. Meillä myös aina oli eväät automatkoille. Minusta se oli kivaa ja se oli normaali.
Ei myöskään ravintoloissa käyty. Ei todellakaan.
Perunaa syötiin käytännössä joka päivä. Mutta ruokaa oli. Hirveä ja omaa perunaa.
Näitä asioita en näe erityisenä #köyhäilynä# sillä lähes kaikki harrasti samaa. Ei asiaa voi peilata nykypäivään, jolloin ulkona syödään ja jopa pasta on tuttua. Ei ollut normaalia 60 - 70 -80 luvulla.
Vaatteita en muista minulle ostetun. Tämän ketjun innoittamana kysyin tänään, että pyysinkö koskaan uusia vaatteita. En. Olin sellainen rämäpää tyttö, jota ei vaatteet olisi voinut vähempää kiinnostaa. Otin poikaserkultani vaatteita itselleni käyttöön. Tyytyväisenä käytin niitä. Minua ei saanut kauppaan. Äiti sanoi tänään, ettei viitsinyt alkaa asiasta tappelemaan. Jos lapsi haluaa käyttää liian isoja vaatteita ja vielä osin rikkinäisiäkin, mikä siinä.
Näin muistan itsekin asian. Minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut vaatteet. Avain roikkui villalangassa kaulassa. Ei kiinnosta vaatteet vieläkään.
Kiitos äidille ja jo edesmenneelle isälle. Materiaalisesti minulla oli hyvä lapsuus. Romupäätyttö päätti pitkälle itse, miten pukeutui ja miten koulu meni. Minulla hyvä lapsuus Lapissa, vaikka elämää varjotti isän alkoholismi, siihen liittyvät riidat ja se, että minä 10 -vuotiaana tiesin joka ikisen paikkakunnan baarit.
F, asianajaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä syötiin paljon järvikalaa, mutta mä kyllä tykkäsin siitä ja tykkään edelleen kaikista kalaruoista. Nyt aikuisena olen tajunnut, että se johtui meidän köyhyydestä, ei ollut rahaa hakea kaupasta ruokaa. Isä kävi kalassa, huonollakin säällä. Pääsin usein mukaan, se oli kivaa hommaa.
Nykypäivän trendin mukaan me syötiin gourmet-ruokaa: suoraan järvestä ahvenfileitä pannulle ja perunavoita lisukkeeksi. Noin tuoretta kalaa ei saa varmaan missään ravintolassa. Herkkua!
Mummolassa sai joka kesäaamuna aamiaiseksi paistettuja ahvenia ja paistettuja perunoita. Se oli todellista lähiruokaa. Jos heräsi tarpeeksi aikaisin, saattoi nähdä pirtin ikkunasta mummon kokemassa katiskoita järvellä. Sitkeä ja lämmin nainen oli hän, leskenä ja pikkutilallisena kasvatti 8 lasta aikuiseksi.
Lapsuudenkodissa oli samat jutut 70-80- luvulla kuin muillakin aikalaisilla, pitkälle mummolamatkalle otettiin aina omat eväät, eikä käyty tupakansavuisissa kahviloissa.
Kävimme kotimaan matkakohteissa joka kesä, mutta ulkomailla kävin ensimmäistä kertaa vasta lukion saksan kielen vaihtokurssilla.
Ilmeisesti meillä oli kuitenkin aika hyvä elintaso, muistan ihmetelleeni mummolassa tarjottua pottumaito-ruokaa kysyen, miksi täällä on näin ” harvaa” ruokaa. Tarkoitti, miksi ei ollut lihaa tai kalaa lisäksi.
Vaatteita oli riittävästi, tosin itse niitä ei saanut valita, vaan niitä pidettiin mitä kaapissa oli. Kävin pikkukylän ainoassa harrastusmahdollisuudessa, eli kansalaisopiston pianonsoittokurssilla, 5 markkaa lukuvuosi. Kirjastoa käytimme ahkerasti, ja kaikki neiti Etsivät luettiin varmaan kolmesti. Polkupyöränä oli serkulta peritty Combi, nythän se olisi taas suurinta hottia.
Lapsena välillä jääkaappi ammotti tyhjyyttään, ei ollut kuin näkkileipää, josta tehtiin näkkäripizzaa ketsupin ja juuston kanssa.
En saanut uusia vaatteita, kuin sukulaisilta synttärilahjaksi ja joululahjaksi. Kun menin itse töihin 15-vuotiaana kesätöihin, pystyin ostamaan mielekkäämpiä vaatteita. Muuten käytiin kirpputorilla ostamassa kaikki vaatteet, kengät, you name it. Uutta pyörää ei koskaan ollut varaa ostaa, sain kierrätyskeskuksesta käytetyn pyörän, jotka oli toki ihan Ok toimivia pelejä.
Lomamatkoilla emme käyneet koskaan, ei vaan yksinkertaisesti ollut varaa. Matkustin ulkomaille itse ekaa kertaa 19-vuotiaana, kun sain omilla tienesteillä ostettua lentoliput ja varattua hostellin.
-Nykyinen hyvätuloinen KTM
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakärsinyt kirjoitti:
Isosiskon sukkahousuja piti käyttää kun jöivät hältä pieneksi. Nyt 50-v tajusin että mitäs sitä nyt pojalle pitkiä kalsareita ostamaan.....
Miehellän ei ole sisaruksia, mutta kolme vuotta vanhempi serkku (tyttö) asui lähellä lapsuudessa ja olivat paljon tekemisissä. Ja niinpä mieheni sai häneltä vaatteita jne. Kuulemma hävetti kulkea poncho päällä... ja vielä rnämpi hävetti, kun sai serkultaan kainoliistimet 9-vuotiaana. Ei halunnut niitä käyttää, koska muut lapset nauroivat. Niinpä isänsä maalasi ne mustaksi. Sitten vasta naurettiinkin. Sai lopulta keltamustat Jofat :)
"Ruoan sopiva maustaminen oli juttu jo silloin, mustapippuri, suola, timjami, mäkimeirami, minttu, salvia, valkosipuli, rakuuna, keltainen karri, ruohosipuli, basilika ja rosmariini auttoivat sopivan makumaailman luomisessa."
Mä olen kyllä 100% varma, että siinä pirkanmaalaisessa pikkukylässä ei ollut karria eikä basilikaa kaupoissa 1970-luvun alussa, jolloin itse siellä lapsuuteni elin. Eikä juuri mitään noista. Kukaan ei ollut kuullutkaan tuollaisista. Ei sieltä peräkylältä kukaan matkustanut edes mihinkään, paitsi ystäväni yh-äiti kävi Kanarialla. Sitä paheksuttiin hirveästi, mutta minä olin onnellinen kun sain tuliaiseksi sellaisen pienen nuken, se jolla on flamencotanssijan mekko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leipäpussien pesu ja uudelleen käyttö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leipäkeitto, onko muille tuttu? 70-luvulla äitini teki kuivasta leivästä ja maidosta leipäkeittoa. Etikkakurkut, eli tuorekurkkua siivutettiin purkkiin, etikkaa ja vettä mausteliemessä, en tiedä tarkkaan.
Leipäkeitto on vieras.
Kasvihuonekurkkua (eli tuorekurkkua) siivutettiin juustohöylällä vesi-etikka-tilli-sokeri -liemen joukkoon kannelliseen astiaan, kansi kiinni ja ravistettiin vimmatusti. Saatiin nopeasti "pikasäilöttyjä" kurkkusiivuja. Nimitys niille oli: Hölskykurkku.
Tai Mummon kurkut. Meidän työpaikkaruokalassa on silloin tällöin näitä salaattipöydässä Mummon kurkut-nimellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harakka m. kirjoitti:
Hopeatee. Ihan kuin jotain hyvää ja arvokasta
1 ruokalusikallinen maitoa
+kuumaa vettä.
Ei muuta.
Minäkin muistan tämän. Se oli sitä paitsi hyvää! Lisäksi äiti ompeli minulle ja siskolleni vaatteita. Tajusin vasta aikuisena, että tämä johtui rahan puutteesta, ei suinkaan harrastuneisuudesta. Perheen juhlissa oli "jäätelöannoksia" eli halvin vaniljajäätelöharkko jaettuna neljään osaan, päällä 0.5 dl kuohukermaa ja Fazerin sinistä kaksi riviä rouhittuna. Oli superherkkua lapsen mielestä.
Voi olla että muistini liiottelee, mutta syötiin AINA perunaa. Erilaisilla kastikkeilla toki. Sunnuntaina oli vähän hienompi päivällinen, eli äiti oli keittänyt jokaiselle kananmunan ja asettanut siististi lautasen reunalle.
Joskus oli kalaa, mutta ei lohta, vaan sitä halvinta pakasteseitä.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme saanet lapsena juoda maitoa, koska kaikki mahdollinen piti lähettää meijeriin, jossa siitä maksettiin. Koko seitsenhenkiselle perheelle jätettiin puoli litraa maitoa ja se meni ruuanlaittoon ja kahvimaidoksi.
Kai saitte juustoa meijeristä takaisin?
Meijeristä "sai" toki takaisin mitä vain, mutta se maksoi.
Nelihenkinen perhe, usein pelkkä maitotili riitti elatukseen, oli vain yksi hyvin tuottava lehmä. Juusto ja muut olivat edullisempia maidon tuottajille.
Ikinä en unohda edamer juustoa naapurin pöydällä. Teki niin mieli maistaa , mutta ei kehdannut pyytää. Siinä se herkku kuivui ilman plastiikkaa. Meillä ei koskaan ollut juustoa.
Nyt aikuisena syön juustoa kuin leipää ja juon maitoa litrakaupalla.
- Me lapset emme saaneet koskaan viikkorahaa tai muutenkaan omaa rahaa juuri koskaan.
- Karkkeja, limsaa, sipsejä, keksejä, jäätelöä tai muitakaan herkkuja ei ostettu juuri koskaan.
- Lähes kaikki vaatteet olivat esim. serkkujen tai tuttavaperheiden lasten vanhoja vaatteita, samoin lelut.
- Jouluna jokainen sisarus sai vain 3-4 halpaa lahjaa.
- Ruoka oli aina niin halpaa kuin suinkin ja mahdollisimman paljon itse hankittua, kuten itse kalastettua kalaa, metsästä poimittuja marjoja ja sieniä ja pihalla omenapuissa kasvaneita omenoita ja marjapensaissa kasvaneita marjoja. Kun ostettiin lihaa, niin ostettiin aina kaikkein halvimpia ruhonosia ja leipä leivottiin yleensä kotona.
- Saunassa käytiin kerran viikossa. Samalla peseydyttiin ja vaihdettiin vaatteet. Muuten ei saanut peseytyä tai vaihtaa vaatteita. Jos likasit vaatteet ennen saunapäivää niin jouduit kulkemaan likaisissa vaatteissa. Koulussa erityisesti murrosiän alettua saimme kuulla pilkkaa koska haisimme pahalla koska emme päässeet pesulle kuin kerran viikossa. Myös vaatetuksesta pilkattiin koska muilla oli paremmat vaatteet kuin meillä.
- Asuimme todella ahtaasti. Ei ollut puhettakaan, että kenelläkään lapsella olisi ollut omaa huonetta vaan samassa huoneessa asui ja nukkui useampi lapsi.
Äiti osti EuroSparista esimerkiksi sitä halvinta mahdollista lauantaimakkaraa ja halvinta mahdollista inhottavan väkevää appelsiinimehua, jota sitten laimennettiin iiiihan litkuksi. Joskus maustamattomat viilit oli tarjouksessa, niin niitä sitten syötiin sokerin kanssa. Makaronivelli on hyvinkin tuttu ruoka, mutta itseasiassa tykkään siitä vieläkin. Vain kesäisin tehtiin salaatteja, eikä silloinkaan päivittäin. Nyt tuo tuntuu jotenkin kummalliselta ja kaukaiselta, kun meillä syödään oikeastaan päivittäin salaattia. Muistan miten ihanaa oli kun tehtiin herkkuleipiä, joihin tuli margariinia, lehtisalaatti, juusto tai makkara, kurkkusiivuja (juustohöylällä leikattuja tietty) ja/tai tomaattisiivu. Niitä sai vain joskus kesäisin. Usein syötiin halvinta pullaleipää, ryisleipää tai äidin leipomia sämpylöitä. Ihan pienenä en ymmärtänyt kuinka köyhiä olimme, mutta kasvaessa tajusin että kyllä muissa perheissä syödään päivittäin lämmin ruoka ja monesti tarjolla myös salaattia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina tehtiin eväsleivät kun lähdettiin autolla jonnekin pidemmälle. Kuulostaa näin vanhempana ihan kivalta mutta silloin ei ollut varaa ostaa huoltoasemalta mitään. Myöskään ruokaa ei saanut koskaan lisää koska sitä ei ollut niin paljoa.
Eväät kaikkialle mukaan. Tällä periaatteella äitini raahasi mukana kassillisen ruokaa, kun lähdimme pakettimatkalle Välimeren rannalle 80-luvulla. Kun ruoka alkoi loppua, etsittiin ruokakauppa. Viikon matkan aikana emme käyneet kertaakaan ravintolassa tai kahvilassa, mikä tuntuu nyt aivan uskomattoman irvokkaalta.
Mä olen yksinhuoltaja, ja olen joka vuosi onnistunut viemään lapseni ulkomaille. Se on kyllä tarkoittanut, että on aina valittu majoitus keittiöllä, ja on syöty aika vähän ulkona. Muuten ei olisi budjetti riittänyt. Toivon todella, ettei hän aikuisena pitäisi reissujamme "irvokkaina".
Olen pahoillani, jos kuvaukseni tästä ainokaisesta ulkomaanmatkastamme meni sulla tunteisiin. Äitini tosiaankin raahasi mukana ruokatarvikkeita, ettemme joutuisi nauttimaan paikallisia ruokia lomalla meille tehtyinä ja pöytään tuotuina. Ja kyllä, minusta tämän tyyppinen lomailu on köyhäilyssään todella irvokasta.
Mun vanhempani olivat aika varakkaita mutta silti:
- eivät maksaneet viikkorahaa kuin muutaman markan
- mulla oli vain vanha rämä polkupyörä ja jos se meni rikki niin omilla rahoilla piti korjata
- isälle kalastaminen mökillä oli kaiken a ja o. Siis ahvenia, haukia ja särkiä, täynnä ruotoja. Mut pistetiiin selvittämään verkkoja ja perkamaan kaloja, vaikka ne eivät edes maistuneet.
- ekat merkkifarkut ostin vasta 15-vuotiana. Sitä ennen piti kulkea halpisfarkuissa tai teryleenihousuissa.
- Ekat nahkakengät sain 16-vuotiaana. Ennen sitä vain Nokian kumitossuja, isä oli Nokialla töissä ja osti meille saappaita ja tossuja henkilökuntamyymälästä.