Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Se kun ei ollut varaa ostaa terveyssiteitä, vaan kieputettiin isot tupot vessapaperia ettei veret tule housuista läpi. Tamponeista ei edes puhuttu.

Ja sit tulee sydän- ja verisuonitauteja, kun syö liiankin hyvin ja porsastuu ja muutenkin laiskistuu, kun liikkuu autolla.

Minä olen vanhempieni ainoa lapsi, mutta heillä ei ollut varaa kunnolla elättää edes minua. Jouduin esimerkiksi kulkemaan roskiksista löydetyistä vaatteista ja syömään muilta yli jääneitä tähteitä. Kun kävin koulua, niin en koulupäivinä saanut muuta ruokaa kuin kouluruoan ja siellä herätti ihmetystä, kun minä olisin ottanut vielä neljännenkin annoksen ruokaa, mutta sitä ei enää ruokatunnilla annettu. Kuitenkin minua säälittiin niin, että minä sain erikoisluvalla käydä ruokalassa syömässä ennen koulupäivän alkua edelliseltä päivältä jäänyttä ruokaa ja ennen kotiinlähtöä siltä päivältä jäänyttä ruokaa. Sain siis onneksi niinä päivinä kolmesti ruokaa +  ne näkkileivät, jotka varastin sieltä ja söin salaa kotona.

Mä olen sikarikkaasta perheestä, mutta mun mutsi vihasi mua tosi rajusti. Ihme ettei mun käynyt, kuten pikku Vilja-Eerikan.

Niin meillä ei ollut koskaan ruokaa kotona ja vanhemmat söivät aina ulkona. Eli kouluaikoina sain kansakoulussa sapuskaa, mitä nyt sodan jälkeen oli, lähinnä vesivellejä jne.

Oppikoulussa ei ollut ruokaa. Opettajat lähettivät kotiin lappuja, että lapsi on pahasti aliravittu.

No siitähän mua hakattiin kotona, niin että veri lensi ja huudettiin, että mitäs oikein olen mennyt kantelemaan ja valehtelemaan.

En ikinä olisi tietenkään uskaltanut hiiskahtaakaan tällaisista.

Sitten yks maikka sääli ja alkoi ostaa mulle ruokatunniksi puoli litraa maitoa. Se oli tosi tosi noloa ja kaikki luulivat, että olen joku open lellikki.

Tämä nyt ei liittynyt aiheeseen, muuten kuin tykkäämisen köyhäilymielessä ehkä.

Mielestäni porsaankyljys on porsaankyljys, talouskyljys taas sian luullista niskaa tai lapaa.

Mun "lomamatkat" oli kunnan järjestämät kesäsiirtolat kesällä. Pääsin sinne ilmaiseksi sosiaalitoimiston lausunnolla. Mihinkään muualle en päässyt, pari kertaa huvipuistoon kun isovanhemmat vei. Kesäsiirtoloista jäi kyllä hyvät muistot, että ei sen puoleen ollut paha kokemus. Yh-äiti säästi pitkän pennin kun ei tarvinnut viikkoihin ostaa ruokaa minulle kun olin siirtolassa.

Meillä oli tosi usein ruokana mannapuuro tai mannaveli. Halpaa. Kyllä minä jo aika lapsena tajusin, että rahaa on vähän. 

604 lisää, että meillä ei ollut vanhemmat työttömiä, vaan ihan helkutin kovia tekemään töitä. Isä vain ei osannut budjetoida, vaan teki traktoriurakointia pilkkahintaan. Siksi töitä oli paljon, mutta rahaa vähän. Lisäksi palkka päätyössä varastomiehenä oli surkea, mutta se nousi, kun isälle tarjottiin toista päätoimista työtä, eli häntä ei haluttu päästää. Ei se sitten kai niin paljon noussutkaan kuin luvattiin, eli kusetettiin. Mun vanhemmat olivat liian kilttejä. 

Makaronivelli, kananmunakastike, äiti leipoi aina sämpylät/limput/ruisleivät. Jos haluttiin jotain makeeta, niin sekotettiin voita, sokeria ja kaakaojauhetta (oksettaa nykyään pelkkä ajatus). Viikonloppuisin aamupuuron rippeet meni lättytaikinaan. Parhaat lätyt ikinä <3

Ala-asteella meille ei todellakaan ostettua oikeastaan mitään uusia vaatteita, vaan vanhoja korjattiin, käytiin kirppiksillä, tai saatiin tutuilta kiertoon meneviä vaatteita.

Lomalla ei käyty koskaan. Parhaimmat "lomat" oli niitä, kun otettiin mukaan pulkka, pari liukuria, eväät,  termariin kuumaa kaakaota ja rämmittiin perheen kanssa pienelle kodalle, jonka vieressä oli hyvä mäki lasketella.

Vanhoista huonoista villapaidoista äiti purki langat, ja kutoi sukat/tumput/pipon yms.

Vierailija kirjoitti:

Makaronivelli, kananmunakastike, äiti leipoi aina sämpylät/limput/ruisleivät. Jos haluttiin jotain makeeta, niin sekotettiin voita, sokeria ja kaakaojauhetta (oksettaa nykyään pelkkä ajatus). Viikonloppuisin aamupuuron rippeet meni lättytaikinaan. Parhaat lätyt ikinä <3

Ala-asteella meille ei todellakaan ostettua oikeastaan mitään uusia vaatteita, vaan vanhoja korjattiin, käytiin kirppiksillä, tai saatiin tutuilta kiertoon meneviä vaatteita.

Lomalla ei käyty koskaan. Parhaimmat "lomat" oli niitä, kun otettiin mukaan pulkka, pari liukuria, eväät,  termariin kuumaa kaakaota ja rämmittiin perheen kanssa pienelle kodalle, jonka vieressä oli hyvä mäki lasketella.

Vanhoista huonoista villapaidoista äiti purki langat, ja kutoi sukat/tumput/pipon yms.

Mä kyllä ajattelisin tuon leivän leipomisen ja karkkien ostamattomuuden 80-luvun ”muodilla”, alettiin tajuamaan lisäaineiden perään. Meillä ainakin näin äiti teki eikä ollut rahan puutetta. Samoin makaronivelli ja munakastike oli äidin lapsuudenruokaa joten siitä vaan tykättiin. Varmaan tämän päivän lapset ajattelee aikuisena ”makaronimössön” jotenkin köyhistelynä, se vaan on hyvää, helppoa ja kaikki tykkää. Plussapuoli on sen halpuus!

Vaatteet oli tosi kalliita tähän päivään verrattuna ja oli vaan tapana parsia.

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella säästettiin vessan ovissa. Siis kuudesluokkalaisilla oli jo menkat useammalla, ja vessana oli sellainen armeijatyylinen pönttörivi ilman ovia. Joiden edessä oli peilit! Mitä ihmettä siellä on ajateltu?

Apua, itselläni nämä vessanpönttörivit tulevat vieläkin välillä uniini! Ja siis ala-astetta kävin 80-luvulla. En kyllä usko, että siinä oli mistään varsinaisesta köyhäilystä kyse, vaan koulu oli rakennettu joskus 50-luvulla. Silloin sotien jälkeen ei varmaan mitään lasten oikeutta yksityisyyteen ole ajateltu, eivätpähän pääse tekemään pahojaan vessakoppiin. Mutta ai että oli ihanaa päästä yläasteelle, kun siellä oli oikeat ovelliset vessat ja jopa lukot!

Vierailija kirjoitti:

Köyhästäelämästä kirjoitti:

Paistettu makaroni..usein syötynä.

Jääkaapissa vähän maitoa, nakkipaketti, flora.

Sain kerran vuodessa "uusia" vaatteita.

Joskus veljen kengät jalassa kouluun.

Usein ei ollut mitään syötävää jääkaapissa. Siis tarkoitan ihan ruokaa.

Äiti oli työtön ja peliongelmainen.

Silloin harvoin kun sai jotain omaa, siitä piti kiinni hampain. Se näkyy nykyäänkin, jos ostan itselleni esim. Karkkia, on mun todella vaikea jakaa siitä. Tavaran omistamisen tunne on todella tärkeää, tiedän että joku on mun omaa.

Ei ole tarkoitus arvostella sinua eikä todellakaan vähätellä kokemaasi.

Mutta voiko tuo jakamisen vaikeus olla myös luonnekysymys? Mä olen vähävaraisen perheen ainoa lapsi. (Perusduunari vanhemmat. Toisella peliongelma ja muutenkin ongelmia rahankäytön kanssa.) Aloin tienata jo teini-iässä omat käyttörahat, jotta sain vaatteita ja pääsin vaikka elokuviin. Kaiken joutunut maksaan itse. Ei ole tullut apuja esim. kotoa pois muuttaessa. Itse jouduin maksaan jokaisen euron vuokratakuuseen ja huonekaluihin.

Mulle on helppoa jakaa omistani. Sydäntä lämmittää, kun näen toisen ilon.

Onhan se ainoan lapsen helppo jakaa kun ei ole koko elämäänsä tarvinut jakaa kaikkea monen sisaruksen kesken hyvät hyssykät sentään :D en tunne ketään ainokaista, joka ei aikuisena osaisi jakaa kun ei ole koskaan tarvinut kilpailla.

Sen puoleen tunnen paljon meitä suurperheiden lapsia, jotka pelkäämme ruuankin häviävän lautaselta, jos ei mahdollisimman nopeasti syö, eikä kyse ollut köyhyydestä.

Meillä vielä jokunen vuosi sitten jouduttiin yläasteelta poistamaan vessanovet poikien puolelta, koska polttivat niissä tupakkaa ja ties mitä. Alue on huono...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhiä vain teoissa kirjoitti:

Kasvoimme veljen ja kolmannen tytön kanssa sijaisperheessä, jossa kuri oli lähes sotilaallinen ja meidän lasten osalta säästettiin kaikessa. Tyyliin yhdet kengät ja farkut vuodessa ja pikkuveljelle isonveljen pieneksi käyneet vaatteet jos vielä olivat käyttökunnossa. Paidat ym. hommattiin usein käytettyinä tai aikaisin ompeli ne itse. Ruoka-ajoista jos myöhästyi niin jäi ilman ruokaa kunnes oli seuraava ruoka-aika. Kuukausirahaa saimme 50 markkaa 15 vuotta täytettyämme. Vasta aikuisena sain tietää, että yhteiskunnan korvaus oli monta tuhatta markkaa kuukaudessa jokaisesta meistä lapsilisien lisäksi. Sijaisäidin ei koskaan tarvinnut käydä töissä ja omakotitalossa silti asuttiin melko kalliilla asuinalueella.

Kappas, täällä siis on muitakin sijaislapsia. Aivan vastaava kokemus itselläni 2000-luvun alusta, me lapset olimme lähinnä välttämätön paha ja suoranaisia kotiorjia. Ruoka oli usein halvinta mahdollista, yhtäkään aamua ei aloitettu ilman veteen keitettyä kaurapuuroa (sen kanssa oli pakastemarjoja, muttei mitään muuta) ja sitten kun kuukausirahaa alkoi saamaan, kamala vänkääminen ja kuulustelu siitä, mihin sen aikoi käyttää! Itse olin makean perään, ja viikko toisensa perään sain perustella, miksi on mielestäni ok tuhlata pari euroa viikossa karkkipussiin. 

Saamani vaatteet olivat joko toisten vanhoja tai eivät tippaakaan oman tyylini mukaisia. Minulle suututtiin asioista, joita en voinut mitenkään tietää. Jne. Ja tosiaan tuo, että korvaus minustakin oli tuhansia markkoja per päivä, eikä perheenäidin tarvinnut käydä töissä päivääkään! Maksattivat kusipäät kalliin talonsa kalliilla alueella yhteiskunnalla...kyllä mielestäni sossujen tulisi säännöllisesti vaatia tietoja siitä, mitä lapselle on hankittu ym. sekä lapsen käsitys asioidensa hoidosta!

(Olen aikasemmin asunut laitoksessa, ja se oli paljon oikeudenmukaisempi paikka: kaikille saattoi olla jotain tai sitten ei, mutta ketään ei suosittu tai syrjitty.)

Se korvaus sijaislapsesta on sen perheen palkkio. Monesti jompi kumpi vanhemmista joutuu olemaan kotona, eli menettää mahdollisuuden palkkatuloihin. Meillä oli sijaislapsia lapsuudenkodissani. Äiti oli vuosikausia kotona, laittoi ruokaa, siivosi, pyykkäsi, auttoi läksyissä. Meillä kaikki lapset sai suunnilleen samat lahjat synttärinä ja jouluna. Silloin lapsena se tuntui vähän epäoikeudenmukaiseltakin, että sijoitettu ”sisko” sai suunnilleen samanlaisen barbin lahjaksi kuin minä, joka olin perheen oma lapsi. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että niin haluttiin olla tasapuolisia.

En pysty käsittämään, miten olet voinut olla kateellinen sijaislapselle? Hän ei edes saanut parempaa Barbieta vaan suunnilleen samanlaisen kuin sina, ja se tuntui epäreilulta? Uskomatonta.

Mäkin olin lomat kunnan kesäsiirtolassa, 70-luvulla, sosiaalisin perustein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhiä vain teoissa kirjoitti:

Kasvoimme veljen ja kolmannen tytön kanssa sijaisperheessä, jossa kuri oli lähes sotilaallinen ja meidän lasten osalta säästettiin kaikessa. Tyyliin yhdet kengät ja farkut vuodessa ja pikkuveljelle isonveljen pieneksi käyneet vaatteet jos vielä olivat käyttökunnossa. Paidat ym. hommattiin usein käytettyinä tai aikaisin ompeli ne itse. Ruoka-ajoista jos myöhästyi niin jäi ilman ruokaa kunnes oli seuraava ruoka-aika. Kuukausirahaa saimme 50 markkaa 15 vuotta täytettyämme. Vasta aikuisena sain tietää, että yhteiskunnan korvaus oli monta tuhatta markkaa kuukaudessa jokaisesta meistä lapsilisien lisäksi. Sijaisäidin ei koskaan tarvinnut käydä töissä ja omakotitalossa silti asuttiin melko kalliilla asuinalueella.

Kappas, täällä siis on muitakin sijaislapsia. Aivan vastaava kokemus itselläni 2000-luvun alusta, me lapset olimme lähinnä välttämätön paha ja suoranaisia kotiorjia. Ruoka oli usein halvinta mahdollista, yhtäkään aamua ei aloitettu ilman veteen keitettyä kaurapuuroa (sen kanssa oli pakastemarjoja, muttei mitään muuta) ja sitten kun kuukausirahaa alkoi saamaan, kamala vänkääminen ja kuulustelu siitä, mihin sen aikoi käyttää! Itse olin makean perään, ja viikko toisensa perään sain perustella, miksi on mielestäni ok tuhlata pari euroa viikossa karkkipussiin. 

Saamani vaatteet olivat joko toisten vanhoja tai eivät tippaakaan oman tyylini mukaisia. Minulle suututtiin asioista, joita en voinut mitenkään tietää. Jne. Ja tosiaan tuo, että korvaus minustakin oli tuhansia markkoja per päivä, eikä perheenäidin tarvinnut käydä töissä päivääkään! Maksattivat kusipäät kalliin talonsa kalliilla alueella yhteiskunnalla...kyllä mielestäni sossujen tulisi säännöllisesti vaatia tietoja siitä, mitä lapselle on hankittu ym. sekä lapsen käsitys asioidensa hoidosta!

(Olen aikasemmin asunut laitoksessa, ja se oli paljon oikeudenmukaisempi paikka: kaikille saattoi olla jotain tai sitten ei, mutta ketään ei suosittu tai syrjitty.)

Se korvaus sijaislapsesta on sen perheen palkkio. Monesti jompi kumpi vanhemmista joutuu olemaan kotona, eli menettää mahdollisuuden palkkatuloihin. Meillä oli sijaislapsia lapsuudenkodissani. Äiti oli vuosikausia kotona, laittoi ruokaa, siivosi, pyykkäsi, auttoi läksyissä. Meillä kaikki lapset sai suunnilleen samat lahjat synttärinä ja jouluna. Silloin lapsena se tuntui vähän epäoikeudenmukaiseltakin, että sijoitettu ”sisko” sai suunnilleen samanlaisen barbin lahjaksi kuin minä, joka olin perheen oma lapsi. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että niin haluttiin olla tasapuolisia.

En pysty käsittämään, miten olet voinut olla kateellinen sijaislapselle? Hän ei edes saanut parempaa Barbieta vaan suunnilleen samanlaisen kuin sina, ja se tuntui epäreilulta? Uskomatonta.

On ollut kyse lapsen tunteesta. Ihan luonnollista.

kärpäsen kakan kokoisista leivänmuruista tehtiin"krutonkeja" eli palaneita jätteitä.

Lapsuudessa ei käyty koskaan ulkomailla. Kun sitten yläasteella ollessani lähdettiin, mentiin autolautalla Ruotsiin, ajettiin Ruotsin ja Tanskan läpi Saksaan ja yövyttiin jossain Baarien yläkerroissa (Zimmer Frei).

Elämäni ensimmäisen hampurilaisen söin opiskelijana. Kaverilla sain kerran kebabia. Pizzaa tehtiin itse, en muista, että oltaisiin koskaan käyty pizzeriassa.

Ravintoloissa kyllä käytiin. Kesällä. Ei muuten. Vanhemmat säästivät työpaikan lounasseteleitä koko vuoden ja sitten kesälomalla käytettiin ne.

Tunnustan olevani hitusen katkera, ettei minulle säästetty rahastoihin tai osakkeisiin kun olin lapsi. Rahoja laitettiin tilille, jossa on yleensä ollut aika huono korko. Isäni on konkurssin tehneen lapsi joten ei uskaltanut riskisijoittaa vaikka hänellä itsellään oli hyvä palkka. Sanoo että kyllä minä saan ihan kivan perinnön sitten kun hänestä ja äidistäni aika jättää. Nyt 28-vuotiaana minulla voisi olla jo oma asunto ja enemmän säästöjä pahan päivän varalle. Aloitin rahastosäästämisen muutama kuukausi sitten ja tarkoitus olisi aloittaa pörssiosakkeiden shoppailu ja kasata iso salkku. 

Jauheliha on niin ylihintaista ja kallista että ei makaroonimössöä mitenkään halvaksi ruoaksi voi kutsua ainakaan nykypäivänä, vähintään. 4€ maksaa ja yksi ihminen vetäisee tuon annoksen yhdessä päivässä.