Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Vierailija kirjoitti:

Meillä syötiin ruokaa niin, että annokset olivat tosi pieniä ja ruoka edullista. Nyt ihmettelen, miten siitä hernekeittopurkista riitti ruokaa 4:lle fyysistä työtä tekevälle. Esim. fyysisestä työstä: kasvatimme itse perunamme perunamaalla, kaikki osallistuivat kaikkiin töihin.

Lomareissuilla nukuimme autossa.

Sitten isä tuhlasi kaikkeen älyttömään. Osti veneen, vaikka ei juurikaan ehtinyt veneilemään. Osti jopa osuuden eräästä ihanasta saarimökistä. Pääsin käymään siellä kerran, ei oltu edes yötä.

  Ihminen ei oikeasti tarvitse sangollista ruokaa, vaikka tekisi ruumiillista työtä. Kun olin asfalttihommissa lapiomiehenä, niin ei siinä päivän aikana (helposti 10 tuntia, usein 12 tuntia tai pitempiä päiviä) paljoa ehtinyt syömään. Muutaman leipäpalasen ja meetvurstia paketista ja hyvin jaksoin lapioida. Nykyäänkin teen ulkotöitä ja en tarvitse jättimäisiä ruokamääriä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan myös ihanan makaronivellin jota meillä kutsuttiin tukkivelliksi, voin kanssa oli lempiruokaani pienenä! Sen lisäksi usein oli makaronipataa ruokana, eli keitettyä makaronia jossa vähän jauhelihaa (possun) seassa. Myös "makkarapihvit" (isosta Balkanmakkaratangosta leikattuja siivuja paistettuna pannulla), uunilenkki halvimmasta makkarasta, keitetyt perunat ja ruskea kastike.. Tykkäsin näistä kaikista lapsena kovasti, enkä tietenkään silloin ajatellut että olisi köyhäilyä taustalla.

Kesäkeitto eli maitoliemessä vihanneksia, oli myös aika tavallinen ruoka lapsuuteni perheessä, myös itse kerätyt sienet.

Ai kun se Balkkaninmakkara olikin hyvää! Enää sitäkään ei näe. Inhosin lauantaimakkaraa ja erityisesti sipuliteemakkaraa (vai mikä se nimi nyt olikaan), naapurissa syötiin niitä.

  Käytän sipuliteemakkaraa kun joskus harvoin teen eräänlaisia porilaisia. Paistan siitä noin sentin paksuisen siivun pannulla voissa ja lopuksi paahdan paahtoleivän siivut myös siinä pannulla.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tehtiin itse - siis ihan kaikki, juustosta lähtien / leipä-, uuni-, munajuusto.

Viiliä ostettiin yksi tai kaksi viilinsiemeneksi, sitten tehtiin itse.

Leipä leivottiin itse.

Perunat, juurekset, marjat (mansikat, viinimarjat), hedelmät, vihannekset kasvatettiin itse. Koko vuodeksi. Maakellariin ja pakkaseen. Metsästä marjat ja sienet, varmaan joku sata litraa yhteensä vuosittain.

Suolakurkut, punajuuret tehtiin itse.

Liha kasvatettiin itse. Kinkut palvattiin ja se oli se leivänpäällys.

Kanat muni munat ja lehmästä maidot.

Kaupasta ostettiin tyyliin sokeria, suolaa, voita, jauhoja, ryynejä kahvia ja silliä. Ehkä kerran viikossa oli jotain säilykkeitä, kanaa, nakkeja tai kalapuikkoja. Joskus maksamakkaraa.

Kesällä kalat katiskalla järvestä.

Pinaattikeitto nokkosista.

Ja mä oon syntynyt kaheksankytluvun lopulla.

Eipä siinä, runsaat ja notkuvat oli pöydät, kun ruoka oli puoli-ilmaista - jos ei siis omaa duunia lasketa mukaan, mutta olihan meitä tenavia siinä viis jeesaamassa.

  Minun on takerruttava tähän: pinaattikeitto nokkosista. Kyseessä on nokkoskeitto, ei nokkonen ole sama kuin pinaatti. Nokkonen toki on ravinteikas kasvi.

Se kun sain yläasteella vain yhdet uudet housut ja yhden paidan per lukuvuosi. Tosin tajusin tämän jo tuolloin. Lisäksi söimme aina keitettyä makaroonia johon lisätty paistettu jauheliha eikä muuta. Uusia leluja lähinnä jouluna. Talvikengät ostettiin 2 kokoa liian suuret että menivät useamman talven ja useinkaan ei saanut itse päättää mitä ostettiin vasn äiti päätti. Käytettiin mitä oli eikä kysytty millaiset haluttiin. Aikuisena kun meni ekaan työpaikkaan, halusi sitten ostella kaikkea kivaa mistä oli lapsuudessa jäänyt paitsi. Ja 30v asti kaikki ylimääräinen raha menikin vaatteisiin ym itseen. Taustat tietysti periytyivät vaikka sosioekonominen loikka oisikin Suomessa mahdollista. Duunarina oon lähikaupassa pienellä palkalla. Haaveilin yliopistoon menosta mutta en ole ikinä uskonut itseeni mikä oli taas kasvatuksen tulosta. Nykyään uskoisin että voisin esim yliopiston päästä mutta ehkä joskus. Nyt kaksi pientä lasta ja vuokralla asutaan miehen kanssa. Yritetään säästää pesämunaa omistusasuntoa varten. Meidän palkoilla (netto kun molemmat töissä on vajaa 2000e/kk, nyt äitiysvapaalla vähän vähemmän ) vaikeaa mutta nyt jo 2 tonnia säästössä kahden vuoden säästämisen jälkeen. Laskettiin että vielä neljä- 6 vuotta pitää säästää että asunnon osto tulee ajankohtaiseksi. Mytyta pointti on että köyhäily periytyy kuten koulutuskin. En haluaisi tätä lapsilleni. Ja siksi olen ajatellut että lähtisin opiskelemaan. Mutta taloudellisesti en tiedä voinko. Nyt yli 30v voisi olla jo tarpeeksi sosiaalista pääomaa lähteä yrittämään yliopistoon tmv. Perheessä jossa duunareita työn arvostus on usein koulutuksen arvostusta korkeampaa ja työmoralini on aina ollut niin korkea mikä on aivan sairasta. Hyvä ystäväni on hampilääkäri jonnla työmoraali ei mitään verrattuna omaan. Ja tästä ollaan usein puhuttukkn 😀🤓 ja niin kiinnostuneillle: Olen syntynyt vuonna - 81

Ommommlom kirjoitti:

Se kun sain yläasteella vain yhdet uudet housut ja yhden paidan per lukuvuosi. Tosin tajusin tämän jo tuolloin. Lisäksi söimme aina keitettyä makaroonia johon lisätty paistettu jauheliha eikä muuta. Uusia leluja lähinnä jouluna. Talvikengät ostettiin 2 kokoa liian suuret että menivät useamman talven ja useinkaan ei saanut itse päättää mitä ostettiin vasn äiti päätti. Käytettiin mitä oli eikä kysytty millaiset haluttiin. Aikuisena kun meni ekaan työpaikkaan, halusi sitten ostella kaikkea kivaa mistä oli lapsuudessa jäänyt paitsi. Ja 30v asti kaikki ylimääräinen raha menikin vaatteisiin ym itseen. Taustat tietysti periytyivät vaikka sosioekonominen loikka oisikin Suomessa mahdollista. Duunarina oon lähikaupassa pienellä palkalla. Haaveilin yliopistoon menosta mutta en ole ikinä uskonut itseeni mikä oli taas kasvatuksen tulosta. Nykyään uskoisin että voisin esim yliopiston päästä mutta ehkä joskus. Nyt kaksi pientä lasta ja vuokralla asutaan miehen kanssa. Yritetään säästää pesämunaa omistusasuntoa varten. Meidän palkoilla (netto kun molemmat töissä on vajaa 2000e/kk, nyt äitiysvapaalla vähän vähemmän ) vaikeaa mutta nyt jo 2 tonnia säästössä kahden vuoden säästämisen jälkeen. Laskettiin että vielä neljä- 6 vuotta pitää säästää että asunnon osto tulee ajankohtaiseksi. Mytyta pointti on että köyhäily periytyy kuten koulutuskin. En haluaisi tätä lapsilleni. Ja siksi olen ajatellut että lähtisin opiskelemaan. Mutta taloudellisesti en tiedä voinko. Nyt yli 30v voisi olla jo tarpeeksi sosiaalista pääomaa lähteä yrittämään yliopistoon tmv. Perheessä jossa duunareita työn arvostus on usein koulutuksen arvostusta korkeampaa ja työmoralini on aina ollut niin korkea mikä on aivan sairasta. Hyvä ystäväni on hampilääkäri jonnla työmoraali ei mitään verrattuna omaan. Ja tästä ollaan usein puhuttukkn 😀🤓 ja niin kiinnostuneillle: Olen syntynyt vuonna - 81

Olen itsekin -81 syntynyt. Menin opiskelemaan yliopistoon 2015 enkä ole katunut kyllä hetkeäkään. Jos yhtään tuntuu että motivaatiota on, hae! Siellä pärjää kyllä jos jaksaa tehdä töitä oppimisen eteen - eikä vaatimustaso ole Suomessa mikään mahdoton. Itsekin teen nyt tutkintoa loppuun (gradua) kahden lapsen yh:na työn ohella ja sujuu silti ok! Tsemppiä haaveisiin!

Meillä oli välillä ruoaksi keitettyä makaronia, jonka joukkoon heitettiin herne-maissi-paprikasekoitusta. Ehkä kamalimman makuista ruokaa omasta lapsuudesta. Usein oli myös puuroa päivälliseksi, samoin pinaattikeittoa jonka kanssa ei aina ollut kananmunia. Jos niitä oli, niin sai yhden. Niin ja kaikkeen piti aina kysyä lupa, paitsi aamupalan syömiseen. 

En tunnista lainkaan moista "köyhäilyä". Olen luultavasti selvästi vanhempi kuin suurin osa kirjoittajista. Olen elänyt lapsuuteni 50-60-luvulla. Elämä ei ollut niin rikasta materiaalisesti kuin nyt, vaan säästäväisyys oli normaalia. Vaatteet paikattiin ja käännettiin, sukat, villapaidan ja villatakin kyynärpäät parsittiin jne. Ruoka oli vaatimattomampaa ja yksinkertaisempaa kuin nyt, mutta niin se oli lähes kaikissa perheissä. Juhlapyhinä laitettiin ns. parempaa pöytään, mutta arkena se oli kuoriperunoita, ruskeaa kastiketta, suolakurkkua, etikkapunajuurta, erilaisia keittoja ja puuroja ja vellejä. Kasvispuolta oli sitten kesällä ja syksyllä runsaammin, mitä nyt kukanenkin kotipuutarhassaan kasvatti tai kaupasta osti.

Tuopa tämä ketju paljon muistoja. Itse olen 90-luvun lapsi. Meillä periaate oli, että mistään ei kannata maksaa paljoa ja kaikessa nuukailtiin. Toivoin esimerkiksi lapsena babyborn-nukkea, sain jonkun halvemman vauvanuken. Tarvitsin vaatekaapin huoneeseeni, ostettiin halvin, epäkäytännöllisin ja rumin kolossi, mitä löytyi. Vaatteita jos tarvitsi, piti tosissaan kinuta, siis kaikkia ihan perustarpeita, kuten talvitakkia ja alusvaatteita myöten. Sitten ostettiin halvin. Nykyään kai muksuilla on jopa erikseen takki ulkoiluun/liikuntaan ja sitten arkeen, meillä mentiin yhdellä samalla joka paikkaan, vaikka oli epäkäytännöllinen. Sain vain yhdet housut/lukukausi kouluun.

Isä karjui pää punaisena jos tuli laskuja. Siis ihan tavallisia, kuten sähkölasku. Sitten, jos jotain sattui, niin raivo oli järkyttävää. Keran äiti ajoi kolarin ennen joulua ja luulin jo, että koko joulu on peruttu, kun isä raivosi lahjarahojen menevän siihen. Oli meillä silti jonkinnäköinen joulu, toki vanhemmat riitelivät silloin kahta kovemmin.

Muutimme 90-luvulla rivariin, jota ei ole sen päivän jälkeen pahemmin peruskorjattu, koska kaikki pitää käyttää loppuun asti. Asunto on tänä päivänä jo todella huonossa kunnossa, eikä käy kaupaksi, vaikka vanhemmat haluaisivat siitä eroon. Autoa ei vaihdeta ennen kuin menee rikki, mutta ei pahemmin huolehditakaan siitä, että se kunnossa pysyisi. Kotona on edelleen sama pöytäkone, mikä on ostettu joskus 90-luvun lopussa tai 2000-luvun alussa. Telkkarissa sama homma, ei paljon kiinnosta uudet digit tai teknologiat. Toki elektroniikassakin pitää ostaa aina halvin, koska ”ei me mitään hienoja ominaisuuksia tarvita”, eikä ymmärretä, että esimerkiksi älypuhelimet eivät jossain vaiheessa enää päivity. Tavallaan hienoa, että eletään säästeliäästi, mutta välillä huvittaa, kun vanhempani pitävät niin monia ihan tavallisia asioita ”pröystäilynä”.

Ruokana oli koko lapsuuden tietysti makaronia ja jauhelihaa sekä riisiä ja tonnikalaa. Ei todellakaan syöty mitään kurkkua eksoottisempia kasviksia.

Vierailija kirjoitti:

Viinaa ei ostettu alkosta vaan isoisä keitteli sen itse. Kunnes nimismies vei sen.

  Myös hamput olivat omaa viljelyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset olivat innoissaan kun useasti oli (itse paahdettuja) poppareita iltapalaksi, kiva äiti antoi herkutella. No ne oli halpaa ja täyttävää vaihtelua puurolle.

Mä teen vieläkin välillä itse tehtyjä, mun mielestä ovat parempia.

billupito

  Niihin päälle vielä voisulaa, niin onhan ne maukkaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkomaille pääsin, mutta se vaati puuronsyöntiä aamulla ja iltaisin.

Hyvä, että syötiin puuroa, jotta sain nähdä maailmaa jo ennen 10. ikävuottani.

--

Puuro on nykyään minulle täysi kauhistus, muta onneksi jälkikasvuni popsii sitä innoissaan.

Mulle kävi sama makkarasta. En suostu sitä enää syömään.

  Minä en mielelläni syö enää hirvenlihaa. Lapsena tuntui että sitä oli vähän väliä ruokana ja pakastin täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Aika usein mentiin hiihtolomalla vain Lappiin ulkomaiden sijaan. Muutenkin lomalle mentiin lähes aina Etelä Eurooppaan kaukomaiden sijaan. Muistan että oltiin vain kerran USA:ssa ja kerran Malesiassa, muuten aina Italia/Espanja/Kreikka/Ranska

80-luvun lapsi

  Oletko joutunut käymään terapiassa noiden traumojesi takia? Me sentään lomailimme aina Etelämantereella, sen kauemmas etelään emme päässeet maantieteellisten rajoitusten takia.

Vierailija kirjoitti:

Mä muistelin äidilleni joskus kuinka meillä syötiin lapsena 90-luvun alussa usein sellaista liha-riisimössöä, jossa oli ihan valtavasti kaalia. Siis varmaan 3/4 koko jutusta. Se oli ihan ok, mutta muistelin vaan. Äiti sanoi sitten että No arvaappa kumpi maksaa vähemmän, kaali vai sianliha? Eli se ei ollutkaan kulinaarinen valinta vaan rahakysymys. En ollut tietenkään lapsena tajunnut.

Se oli kaalilaatikkoa höpsö! Sitä syödään vieläkin ja se on tosi hyvää varsinkin syksyllä uudesta kaalista tehtynä. Puolukkahilloa oheen niin tosi herkkua. Pääraaka-aine kaali, sitten jauhelihaa ja riisiä, sipulia, mausteeksi mm. siirappia. Katso ohje es. netistä ja nauti!

Ommommlom kirjoitti:

Se kun sain yläasteella vain yhdet uudet housut ja yhden paidan per lukuvuosi. Tosin tajusin tämän jo tuolloin. Lisäksi söimme aina keitettyä makaroonia johon lisätty paistettu jauheliha eikä muuta. Uusia leluja lähinnä jouluna. Talvikengät ostettiin 2 kokoa liian suuret että menivät useamman talven ja useinkaan ei saanut itse päättää mitä ostettiin vasn äiti päätti. Käytettiin mitä oli eikä kysytty millaiset haluttiin. Aikuisena kun meni ekaan työpaikkaan, halusi sitten ostella kaikkea kivaa mistä oli lapsuudessa jäänyt paitsi. Ja 30v asti kaikki ylimääräinen raha menikin vaatteisiin ym itseen. Taustat tietysti periytyivät vaikka sosioekonominen loikka oisikin Suomessa mahdollista. Duunarina oon lähikaupassa pienellä palkalla. Haaveilin yliopistoon menosta mutta en ole ikinä uskonut itseeni mikä oli taas kasvatuksen tulosta. Nykyään uskoisin että voisin esim yliopiston päästä mutta ehkä joskus. Nyt kaksi pientä lasta ja vuokralla asutaan miehen kanssa. Yritetään säästää pesämunaa omistusasuntoa varten. Meidän palkoilla (netto kun molemmat töissä on vajaa 2000e/kk, nyt äitiysvapaalla vähän vähemmän ) vaikeaa mutta nyt jo 2 tonnia säästössä kahden vuoden säästämisen jälkeen. Laskettiin että vielä neljä- 6 vuotta pitää säästää että asunnon osto tulee ajankohtaiseksi. Mytyta pointti on että köyhäily periytyy kuten koulutuskin. En haluaisi tätä lapsilleni. Ja siksi olen ajatellut että lähtisin opiskelemaan. Mutta taloudellisesti en tiedä voinko. Nyt yli 30v voisi olla jo tarpeeksi sosiaalista pääomaa lähteä yrittämään yliopistoon tmv. Perheessä jossa duunareita työn arvostus on usein koulutuksen arvostusta korkeampaa ja työmoralini on aina ollut niin korkea mikä on aivan sairasta. Hyvä ystäväni on hampilääkäri jonnla työmoraali ei mitään verrattuna omaan. Ja tästä ollaan usein puhuttukkn 😀🤓 ja niin kiinnostuneillle: Olen syntynyt vuonna - 81

Yliopistoon voi hyvin hakea myös aikuisena! Siellä opiskelun ohella pystyy hyvin käymään töissä ja hoitamaan lapsia. Nykyisillä tuloillanne opintotuki olisi myös hyvä lisä talouteen. Opiskelija saa tienata bruttona 11 973 euroa, jos nostaa opintotukea syyskuusta toukokuuhun. Olette varmaankin myös oikeutettuja yleiseen asumistukeen? Toki pitää olla motivaatiota ja kyky hoitaa koko paletti, mutta kovalla työmoraalilla sen ei pitäisi olla ongelma! Voi olla oma asennoituminen laittaa se yliopisto ykköseksi omassa päässä sen kaupan osa-aikaisuuden sijaan, muuten saatat alkaa luisumaan liikaa kaupan töihin ja jätät vaikka tenttejä tai luentoja väliin, koska pomo pyytää töihin. Tämä vain oma kokemus nuoruudesta vaikkakin vanhemmat on koulutettu, mutta duunarihenki elää sitkeänä.

Vierailija kirjoitti:

Tuopa tämä ketju paljon muistoja. Itse olen 90-luvun lapsi. Meillä periaate oli, että mistään ei kannata maksaa paljoa ja kaikessa nuukailtiin. Toivoin esimerkiksi lapsena babyborn-nukkea, sain jonkun halvemman vauvanuken. Tarvitsin vaatekaapin huoneeseeni, ostettiin halvin, epäkäytännöllisin ja rumin kolossi, mitä löytyi. Vaatteita jos tarvitsi, piti tosissaan kinuta, siis kaikkia ihan perustarpeita, kuten talvitakkia ja alusvaatteita myöten. Sitten ostettiin halvin. Nykyään kai muksuilla on jopa erikseen takki ulkoiluun/liikuntaan ja sitten arkeen, meillä mentiin yhdellä samalla joka paikkaan, vaikka oli epäkäytännöllinen. Sain vain yhdet housut/lukukausi kouluun.

Isä karjui pää punaisena jos tuli laskuja. Siis ihan tavallisia, kuten sähkölasku. Sitten, jos jotain sattui, niin raivo oli järkyttävää. Keran äiti ajoi kolarin ennen joulua ja luulin jo, että koko joulu on peruttu, kun isä raivosi lahjarahojen menevän siihen. Oli meillä silti jonkinnäköinen joulu, toki vanhemmat riitelivät silloin kahta kovemmin.

Muutimme 90-luvulla rivariin, jota ei ole sen päivän jälkeen pahemmin peruskorjattu, koska kaikki pitää käyttää loppuun asti. Asunto on tänä päivänä jo todella huonossa kunnossa, eikä käy kaupaksi, vaikka vanhemmat haluaisivat siitä eroon. Autoa ei vaihdeta ennen kuin menee rikki, mutta ei pahemmin huolehditakaan siitä, että se kunnossa pysyisi. Kotona on edelleen sama pöytäkone, mikä on ostettu joskus 90-luvun lopussa tai 2000-luvun alussa. Telkkarissa sama homma, ei paljon kiinnosta uudet digit tai teknologiat. Toki elektroniikassakin pitää ostaa aina halvin, koska ”ei me mitään hienoja ominaisuuksia tarvita”, eikä ymmärretä, että esimerkiksi älypuhelimet eivät jossain vaiheessa enää päivity. Tavallaan hienoa, että eletään säästeliäästi, mutta välillä huvittaa, kun vanhempani pitävät niin monia ihan tavallisia asioita ”pröystäilynä”.

Ruokana oli koko lapsuuden tietysti makaronia ja jauhelihaa sekä riisiä ja tonnikalaa. Ei todellakaan syöty mitään kurkkua eksoottisempia kasviksia.

Tämä on kuin omasta suustani tosin sillä erolla, että meidän isä oli oman elämänsä McGyver, joka teki mitä ihmeempiä virityksiä eri asioihin ja mitään ei voinut teettää ammattilaisilla. Lisäksi kaikkea ilmaista piti aina hamstrata älyttömästi. Samoin vaatteet piti olla "kasvunvaralla", joka tarkoitti sitä, että kaikki oli aina tosi isoa. Onneksi nyt vanhemmat ovat huonoja liikkumaan ja voin antaa takaisin samalla mitalla. Laitan heille aina mahdollisimman isot ja epäkätevät vaatteet, hommaan halpaa ruokaa, josta he eivät tykkää jne. Saavat nyt niittää satoa, jota ovat kylväneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Makaronivelliä pidin herkkuruokana, mutta taisikin olla köyhäilyä.

  Ei kai makaronivelli ollut pelkkää köyhäilyruokaa. En tiedä syötiinkö tuota ns. paremmissa piireissä, mutta työläisperheissä ainakin syötiin ja en tarkoita mitään kurjalistoa, vaan ihan normaalisti toimeentulevia ihmisiä.

Makaronit olivat alunperin tullessaan ylellisyystuote, joihin harvoilla oli varaa. Joten ei makaronivelliä ainakaan aluksi ollut mitään köyhäilyruokaa.

Aivan noin itsekin muistelen ja niitä putkimakaroneja ei enää edes myydä. Miksi sitten juuri makarooni vellinä, niin aluksi ei osattu siitä valmistaa oikein muutakaan.

Lihaa ei ainakaan meillä syöty joka päivä. Siis, että esim. Makaronilaatikkoa saati jauhelihakastiketta seitsenhenkiselle duunariperheelle.

En erityisemmin pitänyt makaronivellistä ja vielä enemmän inhosin sitä, kun sillä tähteeksijääneellä piti pilata pannukakku 😠.

Jostain niksipirkasta kai tuokin oli kopsattu.

Varsinaista alkuperäisen tarkoittamaa köyhäilyä edusti yksi työkaveri, joka käytti eväsleipiensä kääreenä yhtä ja samaa muovipussia vuosikausia.

Oikein rehvasteli sillä.

Entäs kesäkeitto niin terveellistä ja riittoisaa.

Nyt menee vähän ot:ksi mutta mieheni köyhäilee tottumuksesta ihan sairaasti. Hän on nimenomaan lapsuudenkodissaan tottunut että kaikessa piti säästää ja nykyään vaikka on hyvät tulot, niin hän ei esim koskaan osta jääkaappiin ruokia (kun käy kaupassa, ottaa korkeintaan parin päivän ruuat ja esim aamiaismurot), pääasia että kauppalasku on reilusti alle 10 euroa. Kun alettiin seurustelemaan ihmettelin kovasti, ettei ikinä voinut omatoimisesti ostaa meille esim viikonlopuksi mitään ruokia, EI MITÄÄN! Jääkaapissa aina vain valo.

Sitten vaatteita hän ei osta ikinä, käyttää mm. 10 vuotta vanhoja sukkia ja muutenkin kaikki vaatteet vain lahjaksi/ilmaiseksi saatuja. Ravintolassa ei käydä, koska "miksi jos säkin osaat tehdä niin hyvää ruokaa".

Matkakortille ei ikinä ladata kuin 5 euroa kerralla, vaikka tiedossa olisi useampi matka mihin sitä tarvii. Syntymäpäivälahjaksi sain Xtran suihkusaippuan ja Kismetin. Ei siinä mitään, olen itsekin vähävaraisesta työläisperheestä lähtöisin, mutta aikuistuttuani ja alettuani saamaan palkkatuloja en pihistele varsinkin ruuassa...

Vierailija kirjoitti:

Nyt menee vähän ot:ksi mutta mieheni köyhäilee tottumuksesta ihan sairaasti. Hän on nimenomaan lapsuudenkodissaan tottunut että kaikessa piti säästää ja nykyään vaikka on hyvät tulot, niin hän ei esim koskaan osta jääkaappiin ruokia (kun käy kaupassa, ottaa korkeintaan parin päivän ruuat ja esim aamiaismurot), pääasia että kauppalasku on reilusti alle 10 euroa. Kun alettiin seurustelemaan ihmettelin kovasti, ettei ikinä voinut omatoimisesti ostaa meille esim viikonlopuksi mitään ruokia, EI MITÄÄN! Jääkaapissa aina vain valo.

Sitten vaatteita hän ei osta ikinä, käyttää mm. 10 vuotta vanhoja sukkia ja muutenkin kaikki vaatteet vain lahjaksi/ilmaiseksi saatuja. Ravintolassa ei käydä, koska "miksi jos säkin osaat tehdä niin hyvää ruokaa".

Matkakortille ei ikinä ladata kuin 5 euroa kerralla, vaikka tiedossa olisi useampi matka mihin sitä tarvii. Syntymäpäivälahjaksi sain Xtran suihkusaippuan ja Kismetin. Ei siinä mitään, olen itsekin vähävaraisesta työläisperheestä lähtöisin, mutta aikuistuttuani ja alettuani saamaan palkkatuloja en pihistele varsinkin ruuassa...

Lisäksi mies valittaa aina miten kaikki on liian kallista ja kaikki maksaa ei voi mitään tehdä kun maksaa..

Tinja Iine Emmastiina