Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Meillä sama.

yh-mutsi sai jotenkin markkinointia sen meille lapsille herkkuruokana, jota esim syötiin, jos joku oli kipeänä. Näkkäriä kylkiäisenä.

Taisi olla, että sen syömiseen vaikutti palkkapäivän läheisyys ja mutsin tilin saldo.

pinnallinen75 kirjoitti:

Meillä sama.

yh-mutsi sai jotenkin markkinointia sen meille lapsille herkkuruokana, jota esim syötiin, jos joku oli kipeänä. Näkkäriä kylkiäisenä.

Taisi olla, että sen syömiseen vaikutti palkkapäivän läheisyys ja mutsin tilin saldo.

siis Makaronivelli.

Muistan kun mentiin ruotsinlaivalle serkkuperheen kanssa ja meillä oli vain kansipaikat. Siellä sitten nukuttiin jossain lattialla, äidit valvoi vierellä ja isät ryyppäsi baarissa. Huippua oli kun sain pari markkaa hedelmäpeliin.

Vierailija kirjoitti:

Olen kasvanut tuppukylässä monilapsisessa perheessä ja aina oli tosi tiukkaa rahasta eikä ikinä saanut mitään mitä halusi. No, nykyään vanhemmillani on velaton omakotitalo ja he matkustelevat ympäri maailmaa ja törsäävät rahoja. Koska talo on syrjäisessä paikassa me lapset emme tule koskaan perintönäkään saamaan sitä rahaa mikä siihen on aikanaan mennyt. Niissä seinissä on ne kaikki lapsilisät. Useampi meistä lapsista on kärsinyt aikuisiällä mielenterveysongelmista eikä meistä kukaan tule saavuttamaan samaa elintasoa mitä vanhemmillamme nyt on. Se vanhempieni köyhä ajanjakso on todellakin vain yksi ajanjakso heidän elämässään, mutta meille se oli koko lapsuus. Varmasti olisimme olleet onnellisempia lapsia jos olisimme asuneet vaikka rivarin pätkässä mutta meillä olisi ollut taloudellisesti parempi mahdollisuus harrastaa tai rahaa edes lukion kirjoihin. 

Jos joskus saan omia lapsia, niin mielummin tingin sitten omista mukavuuksistani ja annan heille mukavan lapsuuden. Mihinkään kuluttamiseen tai materiaan törsäämiseen en usko, mutta onhan se lapselle elämys jos välillä pääsee vaikkapa elokuviin, teatteriin, pääsee edes joskus syömään jossain ulkona tai saa harrastaa jotain kohtuuhintaista. Ja en missään nimessä hanki montaa lasta. 

T: kasarilapsi

Sama kohtalo, yksinhuoltaja äiti pisti kaikki rahat säästöön. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että sai silloin vauraalta kunnalta varmaan aika paljon rahaa elatukseeni. En saanut syödä oikeastaan mitään kotona, vaatteet ostin rahoilla jotka sain mummulta lahjaksi, harrastuksia ei ollut, ei matkoja. Kirjastoon, kouluun ja kotiin. Siinä meni mun nuoruusvuodet 12-18. Nuorempi sisarus sai kyllä sitten kaikkea kivaa, ei tarvinnut kärvistellä kun äiti oli saanut säästettyä riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Musta oli hassua että koulussa sai lukuvuoden aikana vain yhden kynän ja kumin. Eihän se riitä koko lukuvuodeksi, mutta periaatteesta köyhä koulu kai halusi jotain antaa. No, ostettiin omat kynät kun koulun kynä loppui. 

Edelleen koulusta saa vain yhden kynän ja kumin. Todellakin tarkoitus, että vanhemmat ostavat sitten lisää.

Huoltoasemat kyllä oli ennen lähinnä tankkaukseen ja autonhuoltoon ja kahvila oli yleensä mustanaan tupakansavua ja lapsilla ollut oikein edes soveliasta asiaa käydä.Tuli sitten kampanjoissa ensin eväspussukat tarjoukseen.Pelkästään vessat oli legendaarisessa kunnossa yleensä ja ihmetyttää nykyiset ABC valitukset?

Vähän erilaista köyhäilyä:

Meille saimme jossain vaiheessa 80-luvulla pienen tiskitason päälle sopivan astianpesukoneen. Siihen sai laittaa vain osan astioista eli siten että sensaation mahdollisimman täyteen ja vedenpoistoputki piti aina laittaa juoksemaan tiskialtaaseen, tulppa kiinni tietenkin. Kun konevikojen käynnissä meidän piti vuorollamme väijyä milloin se tyhjensi vedet ja käyttää se valmis ’kuuma’ vesi missä oli jopa konetiskiaine valmiina patojen pannujen ja muiden yli jåäneiden astioiden pesuun. Se oli todellakin kuvottavaa (saippualimaista, likaista haalenevaa vettä 🤮)

Samalla lailla saatiin valmiiksi pesuaineista vettä nyrkkipyykkiä varten pesukoneesta.

Ja vesi tuli siis omasta kaivosta, vain sen lämmitys oli aikuisten mielestä kallista ja ’tuplapesuaineiden’ käyttö turhaa.

Eikö köyhäily tarkoita sitä, että eletään köyhästi, vaikka olisi varaa parempaankin? Eli varakkaat ihmiset syövät halvasti, ostavat vaatteet ja tavarat  kirppikseltä, ajavat vanhalla autolla yms. Täällä keskustellaan pääasiassa siitä, millaista on elää köyhässä perheessä. Eli ei ole ollut varaa elää leveämmin. Mielestäni kyseessä on kaksi eri asiaa. Ja se makaronivelli oli karmeinta ruokaa ikinä!

Jauhelihamureketta ja pussiperunamuusia päivästä toiseen. Kun kotoa pois muutin, en syönyt niitä moniin vuosiin.

Nyt ymmärrän, että köyhyydestähän siinä oli kyse eikä pelkästään siitä, että ruoanlaitto on äidilleni vastenmielistä ja nämä ruoat oli helppo tehdä.

Maito blandattiin vedellä ja käytiin leipäjonossa ja mäkin lapsena olin siellä jopa talvella mukana -30 asteen pakkasessa. Oli ihanaa saada patonkeja sieltä. Usein oli makaroonia, kaalia, tai perunaa ja kalapuikkoja. Ei koskaan uusia vaatteita. Usein käytin veljen vanhoja vaatteita melkein koko ala-asteen. Ja joa kengät meni rikki olin ihan paniikissa onko vanhemmilla varaa ostaa. Ei ikinä uusia pyöriä tms. Tai jouluna sellaisia joululahjoja mitä halusi. Hyvä jos sai jotain. Ei harrastuksia. Äiti leikkasi kaikkien lasten hiukset itse. Äiti myi lintsin ranneke liput jotka sai sossusta kun piti laskut maksaa. Muuta apua ei sieltä koskaan saatu (varmaan väärä ihon väri) No elämä on. En ole katkera, mutta muutama sisarus on jäänyt katkeraksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa pyyhekumit halkaistiin.

Meidän koulussa poikien yksi tehtävä puukäsitöissä oli puolittaa lyijykynät.

...sitä kyllä piti jo silloin vähän köyhäilynä kun ei kukaan niitä kellanoransseja kyniä käyttänyt. Kynän päässä piti olla hajukumi, ja koko kynä piti olla glitterin peitossa.

En kyllä tajua mitä säästöä on kynien tai kumien pilkkominen. Niistä kuitenkin menee sitten vain tuplasti hukkaan kun kuluvat liian lyhyiksi/Pieniksi, että voisi käyttää. Kynänä jos käyttäisi lyijytäytekynää niin se olisi pidemmän päälle säästöä olettaen, että lapsilla pysyy lyijyt ehjinä ja kynät tallessa... ja ehkä sinitarraa pyyhekumina olettaen, että ei tarvitse kumia ihan koko ajan ja osaa pitää sen siistinä... tulipa pohdittua vaan

Ei ollut lyijytäytekyniä meidän koulussa kenelläkään. Niitä löytyi silloin lähinnä insinöörien toimistoista. Joskus yläasteella ne oli iso uus juttu ja kaikkien piti saada sellainen. Uskaliaimmilla oli ala-asteella sellainen kynä missä oli muovikuoren sisässä jonossa useita muovisia holkkeja joissa oli pehmeähköstä "lyijystä" muotoiltu terä. Terä kun kului loppuun, holkki nypättiin irti kynästä ja tungettiin takaisin kynän yläpäästä, ja esiin pullahti tuore terä kirjoittamista varten toiseen päähän. Opet vihasi niitä kun se "lyijy" oli niin pehmeää että se levisi sotkuksi jo kosketuksesta.

Osaan muuten tänäkin päivänä kirjoittaa noin sentin mittaisella lyikkärin nysällä.

Meillä ala-asteen opettaja (1980-luvun puolivälissä) raivosi, jos kirjoitti liian lyhyellä kynällä tunnilla. Oli kuulemma huono nivelille ja oppii väärään kirjoitustavan jne. jne. Ihmettelin vaan, mitä sitten pitää tehdä kun kynä kuluu loppuun... Siskoni hämmästeli "tyhmyyttäni", hänellä oli aina tunnilla se syksyllä saatu kynä, joka riitti "kirjoituskelpoisena" pitkälle talveen. Kotitehtävät teki sitten niillä pätkillä.

Yhtenä kertana haukkujen sijaan opettaja kaivoi esille sellaisen kynän "jatkeen", jolla pystyi käyttämään lyhyen lyijykynän loppuun. Ihmettelin vain, miksi sitä vekotinta ei ollut kaivettu esiin aiemmin...

Älkää nyt viitsikö että edes lyijykyniin ei ollut varaa. Menikö kaikki viinaan vai oliko järjen köyhyys. Jos vanhemmat eivät saa hankittua lapsilleen edes lyijykyniä jotka eivät maksaneet 80-luvullakaan käytännössä mitään niin ei käy kaikilla pytyillä.

Muistan kouluajalta kun vanhahko opettajamme näytti koko luokalle kun eräällä pojalla oli vain kumin murunen. Näin jälkikäteen ajattelen että mitä vittua. Olisi antanut luokkahuoneen kaapista uuden kumin ilman huomiota. Ei niitä kirjoitustarvikkeita tarvinnut hänen palkastaan itse maksaa. En ymmärrä mitä tuon oppilaan nolaamisella oli tarkoitus sanoa? Kumi oli kulunut loppuun mutta missä se opetus oli?

Tämä ketju on ihan mielenkiintoinen, kun karsii välistä eräänlaiset provot.

Itse en kyllä 60-luvun syntyneenä lapsena köyhyyttä tuntenut lapsuuteni perheessä, vaikka meitä olikin monta, ja pääasiassa isämme tienasi elannon.  En puutetta kokenut ja nälkää ei nähty, vaikkakin koko perheen ulkomaan lomamatkoja lentokoneella tai isoilla laivoilla tehtykkään (isäni kylläkin kävi erään paikallisen harrastuskerhon porukan kanssa maaottelussa Tukholmassa laivalla joskus 60-luvulla), eikä ulkomailla matkailu nyt ollutkaan siihen aikaan kovin yleistä kuin niissä perheissä, jossa molemmat vanhemmat olivat hyväpalkkaisissa töissä.   Asuimme pienessä kyläpahasessa ison kaupungin kupeessa, ja eikä sieltä kyliltä suurin osa matkustellut senkään vertaa kuin mekään, mitä nyt 70-luvulla  silloisessa Leningradissa tekivät jotkut viikonloppumatkoja.  Meidän perhe lähti aina autolla isän lomien ja monipäiväisten juhlapyhien aikaan mummolaan ja muillekin sukulaisille satojen kilometrien päähän.

Meillä kotona kyllä vieraili sukulaisia kesälomillaan ja jopa Amerikan sukulaisia, sekä kesäisin tapasimme joskus harvoin sukujuhlissa niitä Ruotsiinkin töiden perässä muuttaneita sukulaisia.

Ruoasta on pakko sanoa, että vaikka äitini loihti erittäin hyvää ruokaa, ja kaikki saivat kuvut täyteensä, mutta minä olin joidenkin ruokien suhteen nirso, mutta söin kuitenkin niitäkin vähän maistellen tai söin sitten jotain muuta.   Lapsena en oikein tykännyt paljon vihanneksista, kuten tomaatteja en lapsena huolinut syödä kuin vasta aikuiseksi tultuani.  Tuoretta kurkkua kyllä pilkoin ruisleivän päälle ja kesällä omalta kasvimaalta varhaissipulia ja retiisejä.  Lehtisalaattia ja tilliä myös saimme omalta kasvimaalta kesäaikaan.  Vellejä ja keittoruokia meillä oli usein, ja tuoretta kalaa söimme paljon, etenkin kevätaikaan haukisoppaa riitti, jota isäni katiskoilla sai pyydettyä.  Ja meilläkin olivat muodissa pyhäpäivän aterioilla etenkin porsaanlihasta uunissa paistetut kyljykset ja pottumuussi 70-80-luvuilla.  Karjalanpaisti ja uunissa paistettu palapaisti naudanlihasta oli suosiossa.  Puolukkahilloa ja suolakurkkua viipaleina jne.  Jälkiruokana oli maitokiisseliä vadelmahillosilmällä useinkin, ja siitä tykkäsin kovin.    Toki oli jauhelihakastikettakin ja herkullista sianlihasta tirrikastikesuikaleita (;):D erittäin epäterveellistä verisuonistolle), mutta pannulla paistetuista maksapihvistä tykkäsin yli kaiken; niitä on nykyisinkin pakko välillä paistella. En tiedä, mutta laatikkoruoista tykkään nykyisinkin hyvin harvoista (lasange maistuu kylläkin), ja makaroonilaatikostakin olen oppinut tykkäämään vasta aikuisena,  mutta silakkalaatikkoa ja maksalaatikkoa en suuhuni laita vieläkään, mutta jokin kasvisuunipata maistuu esim. kesäkurpitsasta jne.  Pitsathan tulivat vasta 80-luvulla muotiin kotiruokanakin, ja nehän nyt aina silloin tällöin maistuvat.

Pakko mainita vielä, että makaronivelli ei ollut mulle maistuvaista ruokaa, jos ei ollut kesäkeittokaan. Edellinen kuului ehdottomasti kouluruokienkin mustalle listalleni. Ilmeisesti olin laktoosi-intolerantikko jo lapsena tietämättäni 60-luvulla.  Pahus äitini tykkäsi joskus makaronivelliä keitellä perheessämme, koska itse tykkäsi siitä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on ihan mielenkiintoinen, kun karsii välistä eräänlaiset provot.

Itse en kyllä 60-luvun syntyneenä lapsena köyhyyttä tuntenut lapsuuteni perheessä, vaikka meitä olikin monta, ja pääasiassa isämme tienasi elannon.  En puutetta kokenut ja nälkää ei nähty, vaikkakin koko perheen ulkomaan lomamatkoja lentokoneella tai isoilla laivoilla tehtykkään (isäni kylläkin kävi erään paikallisen harrastuskerhon porukan kanssa maaottelussa Tukholmassa laivalla joskus 60-luvulla), eikä ulkomailla matkailu nyt ollutkaan siihen aikaan kovin yleistä kuin niissä perheissä, jossa molemmat vanhemmat olivat hyväpalkkaisissa töissä.   Asuimme pienessä kyläpahasessa ison kaupungin kupeessa, ja eikä sieltä kyliltä suurin osa matkustellut senkään vertaa kuin mekään, mitä nyt 70-luvulla  silloisessa Leningradissa tekivät jotkut viikonloppumatkoja.  Meidän perhe lähti aina autolla isän lomien ja monipäiväisten juhlapyhien aikaan mummolaan ja muillekin sukulaisille satojen kilometrien päähän.

Meillä kotona kyllä vieraili sukulaisia kesälomillaan ja jopa Amerikan sukulaisia, sekä kesäisin tapasimme joskus harvoin sukujuhlissa niitä Ruotsiinkin töiden perässä muuttaneita sukulaisia.

Ruoasta on pakko sanoa, että vaikka äitini loihti erittäin hyvää ruokaa, ja kaikki saivat kuvut täyteensä, mutta minä olin joidenkin ruokien suhteen nirso, mutta söin kuitenkin niitäkin vähän maistellen tai söin sitten jotain muuta.   Lapsena en oikein tykännyt paljon vihanneksista, kuten tomaatteja en lapsena huolinut syödä kuin vasta aikuiseksi tultuani.  Tuoretta kurkkua kyllä pilkoin ruisleivän päälle ja kesällä omalta kasvimaalta varhaissipulia ja retiisejä.  Lehtisalaattia ja tilliä myös saimme omalta kasvimaalta kesäaikaan.  Vellejä ja keittoruokia meillä oli usein, ja tuoretta kalaa söimme paljon, etenkin kevätaikaan haukisoppaa riitti, jota isäni katiskoilla sai pyydettyä.  Ja meilläkin olivat muodissa pyhäpäivän aterioilla etenkin porsaanlihasta uunissa paistetut kyljykset ja pottumuussi 70-80-luvuilla.  Karjalanpaisti ja uunissa paistettu palapaisti naudanlihasta oli suosiossa.  Puolukkahilloa ja suolakurkkua viipaleina jne.  Jälkiruokana oli maitokiisseliä vadelmahillosilmällä useinkin, ja siitä tykkäsin kovin.    Toki oli jauhelihakastikettakin ja herkullista sianlihasta tirrikastikesuikaleita (;):D erittäin epäterveellistä verisuonistolle), mutta pannulla paistetuista maksapihvistä tykkäsin yli kaiken; niitä on nykyisinkin pakko välillä paistella. En tiedä, mutta laatikkoruoista tykkään nykyisinkin hyvin harvoista (lasange maistuu kylläkin), ja makaroonilaatikostakin olen oppinut tykkäämään vasta aikuisena,  mutta silakkalaatikkoa ja maksalaatikkoa en suuhuni laita vieläkään, mutta jokin kasvisuunipata maistuu esim. kesäkurpitsasta jne.  Pitsathan tulivat vasta 80-luvulla muotiin kotiruokanakin, ja nehän nyt aina silloin tällöin maistuvat.

Minä olen 50-luvun lapsi. Kiitos tuosta makumuistosta! Meillä sitä sanottiin kuutamokiisseliksi ja se oli herkkua. Vaniljalla ilmeisesti äiti mausti sen. Täytyypä yrittää tehdä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä syötiin aika usein perunoita ilman mitään lihaa, joskus oli pelkkiä perunoita ja joskus lihaton ruskeakastike, ja pelkät puurot oli myös ateria. En pitänyt tuota mitenkään outona, ennen kuin aloin sitten aikuisena tiedostaa, että pitäis sitä proteiiniakin ruoassa olla :D

Aika moni köyhäily menee, mutta tämä on jo minusta aika kammottavaa. Peruna kun tuntuu pelkältä lisukkeelta. Minä olen aina inhonnut perunaa sellaisenaan, se on niin mahdottoman kuivaa! Vieläkään en tykkää syödä pottuja sellaisenaan, vaikka makkaraa ja perunaa, vaan joku kastike tai muusi vähintään siitä on tehtävä. Inhosin kun perhe tykkäsi tehdä uusia perunoita ja jotain sen kanssa ja äiti aina vaan sanoi ettei uusi pottu tarvitse kylkeen mitään muuta kuin vähän voita. Olin vahvasti eri mieltä. Pelkkä perunaruoka olisi ollut painajainen! :D

Minulla ja veljelläni ei ollut 80-luvulla omia huoneita. Enpä sitä osannut hirveästi kaivata, kävimme kotona lähinnä vain syömässä ja nukkumassa. 

70-luvulla koko isän kesäloma vietettiin aina mökillä,.

Isä osti sinne korin saunajuomia, eli 1 rivi (4pll*0,33l ?) limsaa ja loput keskikaljaa. Sen 4-5 viikon aikana me lapset saimme 4 * jakaa kolmeen pekkaan yhden limsan ja isä, tuo ’juoppo’ hotki ne keskikaljat - siis todella saivat äidin kanssa usean riidan siitä aikaiseksi miten ’paljon’ hän lomalla tuhlaa kaljaan - ja sieltä mökiltä ei siis kapakoissa eikä Alkossa päässyt käymään...

Melko maltillista siis ehkä kuitenkin tuo holtiton rahan tuhlaaminen oli?

Paistettua manna puuroo, .Kylmänä.Ei ollu köyhä koti,mutta säästelijäitä olivat.

70-luvulla syntynyt, ja oli ihan normaalia että nelihenkinen perhe asui kaksiossa. Lomalla mentiin maalle ja se oli omanlaisensa työleiri kasvimaineen ja perunamaineen, kunnolla peseydyttiin vain saunassa, joka lämmitettiin vain lauantaisin. Niitä jotka pääsivät käymään laivalla Tukholmassa kadehdittiin, enemmistö ei päässyt.

Juhannukseksi ostettiin lapsille pari limupulloa ja n 15 aikuista jakoivat yhden kaljakorin, eikä asia mitenkään ollut outo.

Ihmiset olivat ihan terveitä ja tyytyväisiä, vaikka nykystandardeilla kaikki elivät köyhyydessä, rikkaat söivät samaa kuoriperunaa kun muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Palloedamissa oli parasta se vahakuori. Muovailuvahaa ei kotiin ostettu niin se punainen vaha oli suht ok korvike.

Me oltiin niin köyhiä että tehtiin siitä kuoresta perheen pienemmille pyöräilykypärä. Tosin pyörään ei ollut varaa, vaan tökittiin kepillä sellaista puuvannetta eteenpäin ja juostiin siinä rinnalla.