Lue keskustelun säännöt.
Voi huoh. Mies ei suostu kasvamaan aikuseksi
27.01.2019 |
Tavattiin kolme vuotta sitten. Mies vielä silloin opiskeli yliopistossa ja vasta haki alaltaan töitä. Oli todella innokas aloittamaan ns. aikuisen elämän ja ottamaan vastuuta ja mahdollisesti perustamaan perheen. Itse olin muutaman vuoden vanhempi (nyt 30) ja jo vakityössä ja elämä muutenkin jo ihan mallillaan.
Pari vuotta mies jaksoi yrittää. Ostettiin koti ja sitten mies vain lopetti. Ei valmistunut, ei urheile, ei tee mitään järkevää, ei halua naimisiin koska "ei ole valmis" ja oikeastaan illat pelaa vain pleikkaria.
Meidän suhteessa on kuitenkin kaikki hyvin. Ja mies näyttää kyllä rakkautensa minulle eikä meillä ei ole mikään muuttunut, mutta mies on vain jotenkin taantunut täysin teinin tasolle... Viime yönä heräsin 3 aikaan siihen että mies edelleen pelaa pleikkaria. HUOH. En usko että on masentunut tai ainakin väittää että ei. Sanoo vain että on saamaton. Ja joo sen kyllä näkee .
Ei se taida aikuistua vai mitä?
Kommentit (261)
On harrastuksia jotka koukuttavat enemmän kuin toiset. Pelaaminen on yksi niistä. Toki yhtälailla moni nainen tuijottaa kännykkäänsä enemmän kun kumppaniaan. Se on vähintäänkin yhtä koukuttavaa. Mutta turha näitä riippuvuuksia yksilöidä. Pelaajien puolustella tai vastustajien haukkua.
Kysy on varmaankin siitä tunnistaako itse tätä riippuvuuttaan. Se on se vaikein pala. Itselle valehteleminen on todella helppoa. Vaatii todella hyvää luonnetta että pystyy tarkastelemaan omaa toimintaansa rehellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet jo 30, joten jos lapsia haluat saada niin ei kannata haaskata aikaa minkään pleikkarimiehen kanssa. Heitä tuo pihalle ja etsi uusi mies.
Olen ollut samassa tilanteessa ja erohan siinä tuli. Toki eron jälkeen mies olisi halunnut skarpata mutta samaa "skarppausta" oli katsottu jo lukemattomat kerrat aiemmin ja aina mies taantui takaisin. Ei se alussa ollut tuollaista, mutta ilmeisesti vuoden kahden yhdessäolon jälkeen voi paljastaa vihdoin todellisen minänsä. Ei mitään avioelämää ja lasta voi edes harkita tyypin kanssa, joka töiden lisäksi käyttää kaiken liikenevän vapaa-aikansa pelaamiseen, ja usein pelaa esimerkiksi aamupäivätä iltaan ja koko yön läpi istuen koneella vielä aamulla kun herään töihin. Jos pyysin mukaan edes kävelylle, alkoi teinimäinen kiukuttelu, ja jos pyysin tekemään kotitöitä, alkoi suunnilleen raivoaminen ja haistattelu. En ymmärrä miten miehet eivät häpeä omaa käytöstään ollenkaan. Kiva kyllä lähteä kolmekymppisenä taas aloittamaan alusta.
Mies, joka ei tee mitään muuta kuin käy töissä ja pelaa pleikkaa, ei valitettavasti kiinnosta eikä yleisestikään kiihota naista. Tämän luulisi olevan aivan itsestäänselvyys teillekin, jotka AP:ta arvostelette niuhoksi ja nipottajaksi. Se ei vain yksinkertaisesti riitä. Ihmisessä pitää olla JOTAIN sisäistä paloa, kunnianhimoa, tavoitteita - jotain, tarttumapintaa. Tämä on miestenkin hyvä sisäistää. Olen itsekin ajautunut tällaiseen suhteeseen aikoinani (mies alussa esiintyi aivan erilaisena kuten AP:nkin tapauksessa), mutta tapasin toisen ja lähdin tämän perään. Nykyään olemme naimisissa ja meillä on lapsi. Näin todennäköisesti käy myös AP:lle, jos ei eroa sitä ennen. Usein sitä on vain liian toiveikas, että tilanne muuttuu, vaikka tilanne ei ole muuttumassa.
Vierailija kirjoitti:
Anna sen pelata se peli läpi mikä on kesken, sitten teette muuta. Ei se pelaaminen niin vakavaa ole.
Kyllä se pelaaminen voi pahimmassa tapauksessa olla hyvinkin vakavaa ja tuhoisaa. Tiedän ihmisiä, jotka vain pelaamisen takia ottavat rokulipäiviä töistä, ei pysty hoitamaan velvollisuuksiaan ja elämässä ei ole mitään muuta, kuin pelaaminen. Ja itseasiassa siihen ajautuu aika herkästikin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pelaisin mielelläni jotakin kivaa strategiapeliä, jos töiden, kotitöiden, lapsenhoidon ja nukkumisen jälkeen jäisi aikaa. Itseasiassa, vuodessa on pari "pelipäivää" kun on paha flunssa tai kuume, lapsi päiväkodissa ja vaimo töissä. Saa olla kotona ihan yksin ja lääkärin määräyksellä ei saa tehdä mitään sohvalla makaamista rasittavampaa. =)
Niin, ja pelaan salaa vaimolta. Se ei tiedä tästä minun salaisesta paheesta. ottaisikohan eron jos tietäisi? ;)
t:m42v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa jättää konsoli- tai tietokonepelejä pelaavat miehet väliin kokonaan.
No en nyt tiedä kannattaako noin yleistää. Mun miesystävä pelaa paljon (nytkin on kaverillaan pelaamassa jotain nostalgista peliä) ja mäkin pelaan jonkin verran. Mutta tämä tapaus todellakin haluaa naimisiin ja lapsia. Lapsilla on kuulemma kovempi kiire kuin naimakaupolla.:D Nyt ollaan kolme vuotta toisiamme katseltu ja tuosta pelaamisesta huolimatta minäkin haluan hänen kanssaan perheen. Mies kuitenkin hoitaa työn ym. hyvin. Pelaaminen on vaan vapaa-ajan täytettä. Jos pyydän esim. apua tiskaamisessa tms. kesken pelisession, tiedän apua myös saavani.
Näitä mieseläimiä onneksi on monenlaisia. Ei se pelkkä pelaaminen tarkoita, että yksilö on pilalla.
Uskotko todella, että mies suostuu luopumaan tästä vapaa-ajan täytteestään sen jälkeen, kun olette saaneet vauvan, joka todellakin vie molempien vapaa-ajan? Huomaa, ettei sinulla ole minkäänlaista realistista käsitystä lapsiperheen arjesta.
Kyllä minä ainakin luovuin täysin päivällä pelaamisesta kun saatiin lapsia. Ei vaan ehdi enkä muutenkaan voi pelata lasten nähden k18 pelejä. Päivä menee töistä kotiin päästyä kotitöissä ja lasten kanssa. Illalla lasten mentyä nukkumaan on omaa aikaa. Kyllä se aikoinaan tuoreena isänä vit##ti kun yhtäkkiä ei ollutkaan vapautta tehdä mitä huvittaa, milloin huvittaa, mutta kaikkeen tottuu ja tällä hetkellä olen todella tyytyväinen meidän perus arkeen. Edelleen olen intohimoinen pelaaja silloin kun ehdin pelata. Ennen lapsia saatoin pelata koko päivän töistä päästyä, kai niitä kotitöitäkin tuli tehtyä, mutta nykyään lapsellisena teen kyllä huomattavasti enemmän. Että voi se näinkin mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde ap:n kanssa kuulostaa kuin asuisi äitinsä kanssa..
Olen asunut elämäni aikana useammassa avoliitossa, ja näille yhteistä oli se, että kumppanini määritti yksin hyvin pitkälle sen mitä "yhteinen" ajanvietto sisälsi.
Kävimme tyypillisesti yhdessä uusissa ravintoloissa, keikoilla, konserteissa, taidenäyttelyissä ja lukuisissa erilailaisissa kulttuuritapahtumissa jne. Mikään esimerkkien toiminnasta ei oikeasti kiinnostanut minua juuri lainkaan, mutta sain kaikista kuitenkin nautintoa, koska tiesin tyttöystäväni pitävän kyseisistä asioista. Sama kaava toistui myös esimerkiksi elokuvia valittaessa: valitsimme lähes poikkeuksetta tyttöystävääni kiinnostavan elokuvan.
Vastavuoroisesti yksikään tyttöystävistäni ei ikinä ollut valmis edes kokeilemaan asioita, jotka ovat lähellä sydäntäni.. Kuten esimerkiksi retkeilyä, kalastusta, luistelua, frisbeegolfia, matkustelua muihin kuin ranta-/kaupunkikohteisiin jne. Olisin myös ollut erittäin otettu, jos joku olisi edes joskus ehdottanut vaikka, että "hei kokeillaanko tänään pelata konsolipelejä yhdessä?"
Miettikääpä omissa suhteissanne, milloin olette viimeksi tehneet sellaisia asioita yhdessä jotka vastaavat miehen (muttei sinun) mielenkiinnon kohteita? Luonnollisesti paras vaihtoehto olisi tietenkin löytää kumppani jolla olisi hyvin samanlaiset harrastukset, mutta itse en ainakaan sellaista ikinä onnistunut harmikseni löytämään.
Vierailija kirjoitti:
Mies, joka ei tee mitään muuta kuin käy töissä ja pelaa pleikkaa, ei valitettavasti kiinnosta eikä yleisestikään kiihota naista. Tämän luulisi olevan aivan itsestäänselvyys teillekin, jotka AP:ta arvostelette niuhoksi ja nipottajaksi. Se ei vain yksinkertaisesti riitä. Ihmisessä pitää olla JOTAIN sisäistä paloa, kunnianhimoa, tavoitteita - jotain, tarttumapintaa. Tämä on miestenkin hyvä sisäistää. Olen itsekin ajautunut tällaiseen suhteeseen aikoinani (mies alussa esiintyi aivan erilaisena kuten AP:nkin tapauksessa), mutta tapasin toisen ja lähdin tämän perään. Nykyään olemme naimisissa ja meillä on lapsi. Näin todennäköisesti käy myös AP:lle, jos ei eroa sitä ennen. Usein sitä on vain liian toiveikas, että tilanne muuttuu, vaikka tilanne ei ole muuttumassa.
Toivottavasti ap ei kuitenkaan ajaudu pettäjäksi, niin kuin sinä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimon kanssa aina nauretaan näille nykyajan ns aikuisille miehille, lasten pleikkareita pelataan yökaudet :) ja varmaan on miesluolakin :) :) tai ainakin siitä haaveilee. Eli jaksoi esittää sen pari vuotta ja nyt näet sen todellisen luonteen, sinun itse pitää päättää haluatko tosiaan tuhlata loppuelämäsi aikuisen lapsen katselemiseen
Pleikkarit jo kyllä aikuiselle miehelle jo liian nopeatempoisia ja oikeasti ihan lapsellisia ja ikärajat vain alaikäisten pätemiseen peleissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se tyyppi oikeasti halua olla sun kanssa missään aikuisten parisuhteessa, se haluaa vaan päästä helpolla eli leikkiä kotia just sen verran, että sinä hoidat ikävät käytännön asiat ja itse voi taantua pelimaailmaansa, kunhan välillä on seksiä tarjolla. Ei tuollaisella ole mitään annettavaa toiselle ihmiselle, ei kanna vastuuta yhtään mistään.
Run like your heels were on fire and your ass was catching!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies, joka ei tee mitään muuta kuin käy töissä ja pelaa pleikkaa, ei valitettavasti kiinnosta eikä yleisestikään kiihota naista. Tämän luulisi olevan aivan itsestäänselvyys teillekin, jotka AP:ta arvostelette niuhoksi ja nipottajaksi. Se ei vain yksinkertaisesti riitä. Ihmisessä pitää olla JOTAIN sisäistä paloa, kunnianhimoa, tavoitteita - jotain, tarttumapintaa. Tämä on miestenkin hyvä sisäistää. Olen itsekin ajautunut tällaiseen suhteeseen aikoinani (mies alussa esiintyi aivan erilaisena kuten AP:nkin tapauksessa), mutta tapasin toisen ja lähdin tämän perään. Nykyään olemme naimisissa ja meillä on lapsi. Näin todennäköisesti käy myös AP:lle, jos ei eroa sitä ennen. Usein sitä on vain liian toiveikas, että tilanne muuttuu, vaikka tilanne ei ole muuttumassa.
Toivottavasti ap ei kuitenkaan ajaudu pettäjäksi, niin kuin sinä..
No tuossa tilanteessa en koe toisen matkaan lähtemistä mitenkään pettämisenä vaan lähinnä väistämättömänä seurauksena, minkä tämän miehenkin olisi pitänyt jo alunalkaen ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ap:n kanssa kuulostaa kuin asuisi äitinsä kanssa..
Olen asunut elämäni aikana useammassa avoliitossa, ja näille yhteistä oli se, että kumppanini määritti yksin hyvin pitkälle sen mitä "yhteinen" ajanvietto sisälsi.
Kävimme tyypillisesti yhdessä uusissa ravintoloissa, keikoilla, konserteissa, taidenäyttelyissä ja lukuisissa erilailaisissa kulttuuritapahtumissa jne. Mikään esimerkkien toiminnasta ei oikeasti kiinnostanut minua juuri lainkaan, mutta sain kaikista kuitenkin nautintoa, koska tiesin tyttöystäväni pitävän kyseisistä asioista. Sama kaava toistui myös esimerkiksi elokuvia valittaessa: valitsimme lähes poikkeuksetta tyttöystävääni kiinnostavan elokuvan.
Vastavuoroisesti yksikään tyttöystävistäni ei ikinä ollut valmis edes kokeilemaan asioita, jotka ovat lähellä sydäntäni.. Kuten esimerkiksi retkeilyä, kalastusta, luistelua, frisbeegolfia, matkustelua muihin kuin ranta-/kaupunkikohteisiin jne. Olisin myös ollut erittäin otettu, jos joku olisi edes joskus ehdottanut vaikka, että "hei kokeillaanko tänään pelata konsolipelejä yhdessä?"
Miettikääpä omissa suhteissanne, milloin olette viimeksi tehneet sellaisia asioita yhdessä jotka vastaavat miehen (muttei sinun) mielenkiinnon kohteita? Luonnollisesti paras vaihtoehto olisi tietenkin löytää kumppani jolla olisi hyvin samanlaiset harrastukset, mutta itse en ainakaan sellaista ikinä onnistunut harmikseni löytämään.
Kuin omasta elämästäni. Tosin sillä erotuksella, että olen vieläkin samanlaisessa parisuhteessa.
Mennäänkö yhdessä lätkämatsiin tai vaikka pelaamaan squashia? Vaimoa ei kiinnosta, joten menen yksin tai kaverin kanssa.
Katsotaanko uusin Bond tai Star Wars elokuvateatterissa? Ei kiinnosta, mene vaan yksin.
Katsotaanko Rahapaja Netflixistä? Ei kiinnosta sellanen ampuminen. Katso yksin vaan.
Sitten valitusta kuinka koskaan ei tehdä mitään yhdessä ja minulle tulee huono omatunto. Niinpä menen vaimon kanssa katsomaan jonkun romanttisen nyyhkyleffan elokuviin ja katsotaan kotona yhdessä Grays Anatomya tai Gilmore Girlsiä tai käydään ottamassa Instagram-kuvia luonnossa vaimon Insta-tilille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ap:n kanssa kuulostaa kuin asuisi äitinsä kanssa..
Olen asunut elämäni aikana useammassa avoliitossa, ja näille yhteistä oli se, että kumppanini määritti yksin hyvin pitkälle sen mitä "yhteinen" ajanvietto sisälsi.
Kävimme tyypillisesti yhdessä uusissa ravintoloissa, keikoilla, konserteissa, taidenäyttelyissä ja lukuisissa erilailaisissa kulttuuritapahtumissa jne. Mikään esimerkkien toiminnasta ei oikeasti kiinnostanut minua juuri lainkaan, mutta sain kaikista kuitenkin nautintoa, koska tiesin tyttöystäväni pitävän kyseisistä asioista. Sama kaava toistui myös esimerkiksi elokuvia valittaessa: valitsimme lähes poikkeuksetta tyttöystävääni kiinnostavan elokuvan.
Vastavuoroisesti yksikään tyttöystävistäni ei ikinä ollut valmis edes kokeilemaan asioita, jotka ovat lähellä sydäntäni.. Kuten esimerkiksi retkeilyä, kalastusta, luistelua, frisbeegolfia, matkustelua muihin kuin ranta-/kaupunkikohteisiin jne. Olisin myös ollut erittäin otettu, jos joku olisi edes joskus ehdottanut vaikka, että "hei kokeillaanko tänään pelata konsolipelejä yhdessä?"
Miettikääpä omissa suhteissanne, milloin olette viimeksi tehneet sellaisia asioita yhdessä jotka vastaavat miehen (muttei sinun) mielenkiinnon kohteita? Luonnollisesti paras vaihtoehto olisi tietenkin löytää kumppani jolla olisi hyvin samanlaiset harrastukset, mutta itse en ainakaan sellaista ikinä onnistunut harmikseni löytämään.
Kuin omasta elämästäni. Tosin sillä erotuksella, että olen vieläkin samanlaisessa parisuhteessa.
Mennäänkö yhdessä lätkämatsiin tai vaikka pelaamaan squashia? Vaimoa ei kiinnosta, joten menen yksin tai kaverin kanssa.
Katsotaanko uusin Bond tai Star Wars elokuvateatterissa? Ei kiinnosta, mene vaan yksin.
Katsotaanko Rahapaja Netflixistä? Ei kiinnosta sellanen ampuminen. Katso yksin vaan.
Sitten valitusta kuinka koskaan ei tehdä mitään yhdessä ja minulle tulee huono omatunto. Niinpä menen vaimon kanssa katsomaan jonkun romanttisen nyyhkyleffan elokuviin ja katsotaan kotona yhdessä Grays Anatomya tai Gilmore Girlsiä tai käydään ottamassa Instagram-kuvia luonnossa vaimon Insta-tilille.
Jep, kun mietin omia ja tuttavapiirini parisuhteita niin kyllä se aika selvä kaava on, että naisia kiinnostavat asiat ovat niitä yhteisiä asioita ja miehiä kiinnostavat asiat niitä omia harrastuksia joita saa harrastaa joskus sitten kun "kaikki muu on hoidettu"
M kirjoitti:
Voit muuttaa ap mun luokse, ei ole pleikkaria eikä muutakaan pelikonetta.
Oot konetta vailla siis. Mitäs se kone saa sinulta, paitsi hyväksikäyttöä ja esineellistämistä? Lyötkö myös ja kuset ohi pöntöstä?
Ap kuulostaa olevan todella tyypillisessä "pelastaja-pelastettava"-suhteessa. Suhde, joka perustuu riippuvuuteen, jossa toinen on avuton elämän kaltoinkohtelema hädässä, jota toinen vahva "pelastaja" koittaa pelastaa.
Vaikka tämä ei liene enää ajankohtaista, niin mainittakoon silti, että myös ap:ssa on ihan yhtä paljon vikaa kuin miehessään. Tietysti paperilla vaikuttaa, että ap on selkeästi se "aikuinen", koska kantaa vastuun. No voin sanoa, että ei ole. Kuka itsensä tunteva, itseään kunnioittava joutuu tällaisessa tilanteessa kysymään apua vauva.fi:stä? *Huoh* niin kuin moni aiemmin ovat sanoneet.
Selkeää, että miehellä on peliaddiktio/ongelma, selkeää on myös, että ap on tällainen tyypillinen läheisriippuvainen ihminen, joka hakeutuu tiedostomattomasti aina tällaisten avuttomien miesten ääreen samassa asetelmassa. En yllättyisi, jos ap:n seuraava mies onkin alkoholisti, jonka tämä yrittää "pelastaa". Miksikö? Koska ap:n vastauksista jo huomaa, ettei hän edes tiedä, onko onnellinen ja mitä haluaa, vaan joutuu kyselemään tämän foorumin tunnevammaisilta naiskollegoilta sekä trolleilta neuvoa.
Tässä on myös se klassinen kaava, että seurusteluvaiheessa kumpikaan ei näytä sitä todellista minäänsä vaan koitetaan kynsin hampain pitää kiinni siitä kiinnostavasta kumppanista. Siinä vaiheessa ei Playstationin pelaaminen haittaa yhtään tai ainakaan sitä ei näytetä, koska tuleva puoliso on muuten omasta mielestä täydellinen.
Kun sitten muutetaan yhteen ja mennään naimisiin jne. niin se alkuihastus katoaa ja kaikki ärsyttävät asiat nousevat pinnalle. Jos ne merkitsevät enemmän kuin ne ei-ärsyttävät piirteet niin vaikeudet alkavat. Nämä asiat pitäisi tehdä samantien selväksi, jotta jokainen osaisi osaltaan asennoitua siihen ja tehdä päätökset sen perusteella. Väitän, että siksi usein se toinen avioliitto on se pysyvä, koska aiemman liiton virheet käydään jo alkuvaiheessa läpi. Minä en hyväksy tätä ja tätä jne. Minä teen mielelläni tätä ja pelaan tuota peliä, käyn katsomassa jääkiekkoa kaksi kertaa viikossa. Edelliselle puolisolleni se ei kelvannut, joten jos se ei sinullekaan kelpaa niin turha katsoa tätä enää eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies, joka ei tee mitään muuta kuin käy töissä ja pelaa pleikkaa, ei valitettavasti kiinnosta eikä yleisestikään kiihota naista. Tämän luulisi olevan aivan itsestäänselvyys teillekin, jotka AP:ta arvostelette niuhoksi ja nipottajaksi. Se ei vain yksinkertaisesti riitä. Ihmisessä pitää olla JOTAIN sisäistä paloa, kunnianhimoa, tavoitteita - jotain, tarttumapintaa. Tämä on miestenkin hyvä sisäistää. Olen itsekin ajautunut tällaiseen suhteeseen aikoinani (mies alussa esiintyi aivan erilaisena kuten AP:nkin tapauksessa), mutta tapasin toisen ja lähdin tämän perään. Nykyään olemme naimisissa ja meillä on lapsi. Näin todennäköisesti käy myös AP:lle, jos ei eroa sitä ennen. Usein sitä on vain liian toiveikas, että tilanne muuttuu, vaikka tilanne ei ole muuttumassa.
Toivottavasti ap ei kuitenkaan ajaudu pettäjäksi, niin kuin sinä..
No tuossa tilanteessa en koe toisen matkaan lähtemistä mitenkään pettämisenä vaan lähinnä väistämättömänä seurauksena, minkä tämän miehenkin olisi pitänyt jo alunalkaen ymmärtää.
Minä taas koen, että meidän arvomaailma s on täysin erilainen. Aina on mahdollisuus päättää entinen suhde ENNEN uuteen siirtymistä.
Miksi siitä pitää sanoa jotain poikkipuolista? Tuleeko mies kertomaan sulle, että lopeta nyt se Salattujen Elämien katsominen? Ymmärtäisin kiukuttelun, jos sitä pleikkaria pelataan klo 17-02 joka päivä, mutta ehkä sullekin tulee yllätyksenä, että monelle se pelaaminen on ehkä myös terapeuttista. Itsekin miehenä sanon joskus puoli kahdeksalta, että katso sinä hömppää toisesta telkkarista, minä menen pelaamaan änäriä tai kalastamaan Red Dead Redemptionissä.